04 helmikuuta 2017

Odota hetki, palvelemme teitä hetken kuluttua!

Mistä tietää, että kevät alkaa lähestyä? No tästä:
Jalin palvelin on ollut lähiaikoina hiukan tukossa. Nenä vie, nenä tuo. Luoksetulossa tapahtuu toisinaan (kröhöm) viivettä ja kun moisesta seurauksena joudutaan käskyn alle mutistaan selän takana "mutta äääiiitiiii, hyvä hajuuuu tuolla, tahtoo!". Poseerauskuvia varten paikkakäskyn alle joutuminen aiheuttaa saman onko ihan pakko mutinan. Ah kevät. Ah urokset, kaikella rakkaudella <3 Joka kevät sama juttu, onneksi ei ole pysyvää :)
Kassokaa, sillä on taas uutta vaatetta (hupsanhei). Aikoinaan agilitytreeneissä meidän treeniryhmässä oli pari vinttiä, joilla oli tällaiset fleecepaidat ja muistan ihastelleeni niitä jo silloin. Törmäsin tähän merkkiin jo jokunen aika sitten, mutten uskaltanut lähteä tilaamaan kun ajattelin että vinttikoiralle suunnitellut vaatteet ei ehkä Jalille istuisi ja en osannut valita oikeaa kokoa. Näin kuitenkin kuvan tällaisesta fleecepaidasta dallulla ja siitä rohkaistuneena päätin tilata meillekin. Päädyin kokoon XL ja pienempi koko olisi saattanut olla parempi. Eipä tuosta liian pitkästä selästä nyt haittaakaan ole ja muuten istuu ihan kivasti niin jääköön palautusrumbat. Jos mietit tilaamista urokselle niin kannattaa ottaa huomioon tuo mahakappale, se kun tulee melko pitkälle. Meillä loppuu juuri kriittiseen kohtaan ja toivon että säilyy puhtaana.

Paitahan on siis DG Outdoor Top Shirt-fleecepaita eli tämä. Rakastan tuota väriä! Halusin ehdottomasti sellaisen joka toimii samalla huomioliivinä päiväseltään eli että tuon talmaatinkin metsästä erottaa. Ja saan samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla kun saadaan myös kaivattua lämmikettä pikkupakkasille. We love it!

ps. Kyllä, täällä on taas lunta :D

2 kommenttia:

  1. Ihanan talvisia kuvia, tähän (kin) blogiin oli pakko liittyä :D

    heilutuksia.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!