15 heinäkuuta 2018

Tina-Marina Bäckmanin FH-jälkiluento

Samaan syssyyn kirjotetaas tämän päiväinenkin luento ylös. Eli 15.7. oli Lapualla Tina-Marina Bäckmanin peltojälkikoulutus. Tina-Marinalla itsellään on suursnautsereita ja kisoja taisi olla noin 50 takana (ellen aivan väärin muista :D). Hirveän "viihdyttävä" kouluttaja, jos näin voi sanoa! Ei siis todellakaan tullut tylsää kuunnellessa! Tina-Marinan kanssa päästäänkin ensi viikon aikana myös ihan konkreettisesti pellolle, mielenkiinnolla odotan, mitä Tina-Marina Waldosta sanoo. Toivoisin kovasti, että treenipellot joille mennään olisi korkealla heinällä, sillä haluaisin että joku konkreettisesti näkee miten Waldo jäljestää korkeassa heinässä ja saisin siihen ideoita.
(C)Katriina Hautala

  • Treenaa kun kukaan muu ei treenaa. Kisoissa voi olla minkälainen keli tahansa, hyvä treenata myös vaikeissa olosuhteissa.
  • Koiralle ei väliä kuka jäljen on polkenut. Voi siis hyvin treenata yksin (harhoja pitää toki treenata muiden kanssa).
  • Pennulle/ensikertalaisella namiruudulla
    • koira oppii että "aarre" löytyy vain rikotulta alueelta
    • ruudun koko 1,5 kertaa koiran selän mitta
    • koira otetaan pois ruudusta kun siellä on vielä ruokaa ja kun se juuri on syömässä -> hinku takaisin
    • ruutuunkin paalut, niinkuin aina kokeessa
    • ruudusta suoraan jälkeen tekemällä ensin kolmion muotoinen ruutu, jonka kärjestä jälki jatkuu
    • heti alkuun askelten välissä rakoa -> koira ennättää "hengähtää" askelten väleissä
  • Suoran jälkeen kiemurajälkiä -> olosuhteet muuttuu (tuuli, aurinko, pellon sarat)
    • kaaria pidetään koko ajan treeneissä mukana, ei opeteta koiraa ensin siihen, että aina jäljet suoria tai kulmia ja yhtäkkiä taas oteta kaaria mukaan!
  • Nopeaa ruoka pois jäljeltä. Koiralle ajatus esineeltä esineelle, esineeltä kunnon palkka. Nameja toki vahvistamaan "tarvittavia" kohtia, esim kulman, piikkien, harhojen jälkeen.
  • Lopussa namipurkki -> namipurkille maahanmeno -> purkista ruoka maahan
    • purkki vaihtuu pian esineeksi
  • Palkataan jäljellä koira aina maahan! Ei opi odottamaan ylhäältä ohjaajan kädestä tulevaa palkkaa.
  • Kun koe lähestyy, aletaan ottamaan tyhjiä paaluja, ensin nami parin tyhjän jälkeen, siitä pidentäen -> koira ei epävarma kokeessa kun paalu onkin tyhjä
  • Harhakohtiin jäljen tekijä jättää harhakohtaan paalut merkeiksi ja harhan jälkeen laittaa palkan. Harhantekijä tehdessään harhan siirtää paalut "portiksi" kohtiin joista jälki kulkee -> ohjaaja tietää missä kohti harha kulkee ja koira saa harhan jälkeen vahvistukseksi palkan
  • Annetaan koiran ratkoa harhat itse, ohjaaja jää paaluksi seisomaan jos koira menee harhalle ja odottaa, että koira tekee ratkaisunsa
  • Kisoissa koiraa saa kehua esineellä joko ennen tai jälkeen kun ohjaaja ottaa esineen
    • jos koira ei malta pysyä maassa, kannattaa kehua vasta esineen oton jälkeen -> voit vahvistaa koiralle maassa pysymistä "hienooo koiraa, hyvä maahan, hienosti..."
  • Esineitä voi treenata erikseen, esim apparin kanssa talvella hallissa
    • apparilla useampi esine (esim 10), jotka asettaa noin 3m välein jonoon koiran nähden -> siirtyy ensimmäiselle esineelle ja hetsaa koiraa ("katso mikä täällä, vaaau, kato mikä täällä...") ja apparin avuilla koira esineellä maahan -> palkka esineen alle -> seuraavalle esineelle. Todennäköisesti menee viimeisillä maahan jo itse.
  • Kulmissa kokeessa ohjaaja voi pitää hihnan koko ajan kireällä poistumalla (saa juosta) jäljeltä koiran taakse -> oltava varma että koira on kulmassa, ettei painosta koiraa jatkamaan väärin!! 
  • 1200 askelta on noin 700m
  • Kisoissa tutki kisapeltoasi pellon vierestä -> pystyt aika hyvin päättelemään miten jälki kulkee
(C) Teija
  • Jos koira pyrkii jatkamaan jälkeä sinne minne se ei voi mennä (kääntyy esim kohti ojaa/metsää esim riistan perässä), pysähdy -> koira saa todennäköisesti hihnapakotteen kun pysähdyt (ohjataan liinatuntumalla), saattaa palata jatkamaan jälkeä (tuomari ohjeistaa jatkamaan "mene koiran perään", toisesta kehoituksesta (riittää kun ensin otat pari askelta -> hihna löysällä -> pysähdy) jatkettava)
    • Muutenkin jos huomaat, että lähestytään pellon reunaa -> pakko tulla kulma, hidasta huomaamattomasti liinalla/anna painetta koiralle 
    • kun pidät kädet koukussa lähellä kroppaa, voit tarvittaessa löysätä tai kiristää hihnaa vs että kulkisit kädet ojossa eteenpäin
  • Korkeassa heinässä jäljen voi tehdä "laahaamalla" jalkoja, ei jätetä koiralle "heinämuuria" jonka pitää ylittää! Namit kantapää-varvas
  • Koejälkeä talloessa 30sekuntia seisomista aloituspaikalla ja voit talloa ensimmäiset askeleet kunnolla -> annetaan kaikille mahdollisuus päästä edes paalulta eteenpäin
  • Jäljentekijän pitää tietää 20m päähän tulevat kulmat ja esineet -> katso etukäteen jälkeä tehdessä jokin merkki, jonka kohdille pudotat esim esineen (esineelle ei voi jäädä seisoskelemaan koejälkeä tehdessä)
  • Tee kokeisiin sellaisia jälkiä kuin toivoisit itsellesi 
  • Ilmoita tuomarille jos jäljellä on jotain vaikeita kohtia tai et ole tyytyväinen jälkeen (esim kuolleet eläimet, vesipotti kulman kohdalla...)
  • Jälki ei saa katketa kulmassa! Tee käännös sisäjalalla
    • 90 asteen kulmissa 1 kääntyvä askel, piikissä 2 kääntyvää askelta
  • Harjoittele myös vaikeampia kulmia (koskaan ei tiedä miten koejäljentekijä kulman talloo)
  • Kaarissa ole tarkkana että kaari kaartaa koko ajan
  • Koiralle vaikeassa maastossa (esim kuiva), tee sellainen jälki, josta tiedät missä se menee (esim suora jälki suoraa kohti latoa)
  • Tapahtumien välillä (esim kulmat, esineet) oltava vähintään 10m väliä
  • Treenijäljet vähintään 30min vanhoja

Iiiris Harjun rally-tokokoulutus

Iiris Harju piti Lakken kisoja seuraavana päivänä eli 8.7. rallytoko luennon ja koulutuksen. Ja tokihan siellä istuttiin kuuntelemassa ja imemässä oppia. Näin kun lämpötilalukemat ovat mallia "liian kuuma" (oikeasti, ei voi mitään tehdä...) niin on hyvä istua sisällä viileässä tietokoneen edessä ja kirjoittaa mitä muistiin jäi :D Kuvituksena taas kisakuvia.
Sekalaisia poimintoja siis luennolta ja kuten aina, minun tulkintoina. Kysykää jos joku jää epäselväksi:

  • VOI/MES-luokissa -10 virheiden lisäksi voi tulla myös -1 ja -3 virheitä, toisin kuin alemmissa luokissa (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta myös alemmissa, esim kyl, kontr, kov, koiran koskeminen...). Virheet ei voi koskaan olla kuitenkaan ns. "päällekkäisiä"
  • Monet ALO/AVO virheistä jotka on siellä -1 korottuu VOI/MES luokkaan -3 tai -10 virheiksi
  • Jos saat joltain kyltiltä esim väärän asennon takia -10, uusi/treenaa asento rauhassa kyltillä, koiraa voi reilusti kehuakin/nostattaa ja ilmoita vasta sen jälkeen tuomarille "uusin" -> asento onnistuu todennäköisemmin kun sitä on kyltillä jo treenattu
    • esim. koira ei suostu menemään maahan jostain syystä, kun saat sen menemään maahan kerran, menee se myös todennäköisemmin uusinnassa maahan
    • kun -10 virhe on jo alla, voit tehdä ns. lisää virhettä, jotka nollaantuu uusinnassa!
  • Treeneissä treenaa myös onnistuneita kylttejä uusimisena -> koira ei opi että uusiminen tarkoittaa aina virhettä ja on virettä laskeva juttu
  • Hyödynnä kisoissa avut kun voit (alo, avo), treeneissä voit tehdä vähäeleisesti ja harjoitella sitä
  • Ole tarkkana käännöksissä (esim 360) ettei koira jää "jälkeen" -> vino! Tee käännökset koiran mukaan eli nopealle koiralle nopeat käännökset, hitaammalle koiralle ohjaajakin hitaampi. Kunhan koira kokoajan työskentelee, ei hitaasta käännöksestä (paljon?) virheitä
  • "Liikkeestä istu" kyltin voi uusia vaikka ohjaaja on jatkanut liikettä eteenpäin (poistunut kylttialueelta) jos koira ottaa väärän asennon (yleensä suoritusalueelta poistuessa ei saa uusia, tässä suoritusalue jatkuu kyltin jälkeenkin)
    • ohjaaja saa katsoa taakse päin onko koira ottanut oikean asennon
  • Merkille lähetyksessä koiraa saa ohjata uudestaan merkille, kunhan jää metrin säteelle merkistä
    • koira voi vaikka peruuttaa merkille (ei väliä tavalla jolla merkille menee)
    • jos koira menee merkille niin, että tökkää mennessään merkkiä -1kyl, mutta haittaako jos toinen vaihtoehto -10 jos jää liian kauas merkistä? Kannattaa miettiä koiran mukaan!
    • merkille lähetyksessä jos koirakko kääntyy suoraa kohti merkkiä -> -1ov (jos koiralle helpompi, kannattaako ottaa nämä virhepisteet ennemmin kuin taas ehkä -10 jos koira ei löydä merkkiä?)
    • ei haittaa jos koira merkille mennessään kiertää takana olevan kyltin 
  • Mieti mitä uusit ja mitkä virheet on liian suuria. Esim vino koira vain -1vino
  • Uusimis ilmoituksen jälkeenkin voit saada virheitä! Ole siis tarkka missä vaiheessa ilmoitat uusimisesta eli jos haluat nostattaa ja riehuttaa koiraa, tee se ennen uusimis ilmoitusta.
  • Opettele kisaradat ulkoa -> voit keskittyä paremmin koiraan eikä tarvitse miettiä vain kylttejä
  • Edessä peruutus kyltillä koira saa pysähtyä seisomaan eteen ennen peruutusta
    • ole tarkkana että koira eteentullessa jo suora! Suorista koira eteen ennen peruutusta
    • jos koira pysähtyy kerran kesken peruutuksen -1tvä, useampi pysähdys -3tvä
  • Käsi seuraamisessa koko ajan samassa paikkaa -> ei jatkuva käsimerkki!
    • tuomari ei voi tietää mikä koiralle on jatkuva merkki/vihje ja mikä ei, ei voida tulkita että esim lantiolle koukistettu käsi olisi jatkuva käsimerkki
    • selkeä imuuttaminen ja kädellä huitominen on kuitenkin jatkuva merkki
  • Tuomari voi arvostella vain sitä minkä näkee! Esim pitkäkarvaisista koirista hankala tulkita onko ne kyynärät maahanmenossa maassa. Turha tulla valittamaan radan jälkeen tuomarille.  Jos tuomari ei ole varma näkemästään, ei voi antaa virhepisteitä.
  • Paikalla steppaaminen esim käännöksissä -> VOI/MES -3
Ja sitten itse kenttäosioon, jossa tehtiin 2x15min settiä. Jalin kanssa ensimmäisellä kierroksella otettiin peruutusta sivulla ja toisella kiekalla katsottiin miten edessä puolenvaihtoa voi opettaa ja vähän mietittiin ylipäätään käännöksiä ja kontaktia ja jalkojen välistä pujottelua. Peruuttamiseen sain vahviksen sille mitä olinkin jo pohtinut, eli kun käskysana on ollut sama edessä peruutuksessa ja sivulla peruutuksessa niin ajattelee ehkä liikaa sitä edessä peruutusta. Oma käskysana siis sivulla peruutukselle. Kokeiltiin seuraamisesta peruuttamista niin, että annan käskysanan (käytettiin nyt vain seuruu käskyä kun muuta ei ole) reilusti ennen peruutusta ja hidastan. Lopulta palattiin ihan alkeisiin eli koira vierellä seisten ja siitä askelia taakse, kun peruuttaa vinoon, odotetaan että korjaa tai autetaan suoraksi -> palkka. Hyvin se lähtee korjaamaan, eli kyllä sillä ajatus on. Pienistä paloista, pienistä paloista ja pitäisi keksiä nyt joku käskysana. Hankalaa kun niin paljon on jo käskysanoja enkä haluaisi mitään samankuuloista ja pitäisi kuitenkin olla helposti muistettava...

Edessä puolenvaihto olikin aika simppeli juttu. En oo sitä kokeillu kuin ehkä kerran ja se tuntui ihan katastrofaaliselta, mutta siihenhän oli tällai kiva tekniikka, miten sen kannattaa tehdä. Eli astutaan eteen koirasta kauimmaisella jalalla, ohjataan vastakkaisella kädellä ja kun koira toisella puolella, astutaan taaimmaisella jalalla. Palkataan koira kädellä jolla ohjattiin "eteen ja alas". Vaikea selittää, mutta se olikin yllättävän näppärää ja veikkaan, että päästään tällä ihan mukavasti eteenpäin. Puolenvaihtoa jalkojenvälistä näytin kun ollaan siitä joskus -10 saatu kun koira pysähtyy, mutta Iiriksen silmään ei mitään ihan hirveää virhettä nyt näkynyt. Joka askeleella pujottelua voi tehdä ja antaa koiralle käskyn taas ennakoiden. Iiris huomasi ylipäätään, että koiralle on tosi kiva mennä eteenpäin (vrt. sivulla peruutus, käännökset, jalkojen välistä pujottelu) ja selkeästi nää suunnanvaihdot ja vastaavat saa koiran vähän hämmentymään. Eli pitäisi treenata vaikeita ratoja, jossa kunnolla käännöksiä ja tapahtumia ja sitä että koira pysyy hereillä ja kontaktissa koko ajan. Kyltit voi esim jatkua radalla eteenpäin, mutta käännytäänkin kylttisuoralta muualla tms. Oon tän vähän itsekin tiedostanut, Jalihan nousee hirveästi ja palkkaantuu kun vaan pääsee seuraamaan eteenpäin ja se on sen mielestä tosi kivaa. Eli pitäis nostaa nyt kaikkien käännösten ja muiden "erikoisjuttujen" arvoa.

Koulutuksen jälkeen yksi koulutukseen osallistuneista tuli kehumaan kuinka kivan oloinen koira Jali on. No ohan se :)
Muuta mieleenjäänyttä:
  • seisomisen opettamiseen jalka-apuna voi käyttää kantapään nostamista
    • otetaan koiran kanssa askel eteenpäin -> palkataan seisomaan
    • koukistetaan jalkoja polvista niinkuin otettaisiin askel -> palkka kun koira nousee seisomaan
    • koukistetaan koiran puoleista jalkaa niinkuin oltaisiin astumassa -> palkka kun nousee seisomaan
    • vähitellen pelkkä käskysana ja kantapään nostaminen (ei ole virheitä aiheuttava apu!!) riittää vihjeeksi!
    • tää toimi Jalille tosi hyvin kun kokeilin koulutuksen jälkeen ja otetaan ehdottomasti käyttöön! En oo tykänny yhtään sitä meidän vanhasta seisomiseen tulemisesta, missä ohjaan Jalin käsiavulla seisomaan ja se seisoo mun "edessä", tällä tyylillä koira jää seisomaan paremmin ns. "taaksepäin" eikä esim seisomisesta maahan tulossa valu niin helposti eteen vinoon!!
  • Käännöksissä Iiris käyttää poispäin ohjaajista (sama kummalla puolella koira seuraa) tapahtuvalle käännökselle samaa käskyä ja ohjaajaan päin kääntyvistä käännöksistä samaa käskyä
    • jos seuraamispuoli vaihtuu, liittää käskyyn myös seuraamispuolen käskysanan
    • esim. pyörähdykseen sama käsky sekä oikealla, että vasemmalla pyörähdykseen ja esim "molemmat vasempaan" käännöksessä käyttää pyörähdyskäskyä ja liittää siihen seuraamiskäskyn sen mukaan kummalla puolella koira jatkaa seuraamista -> koira tietää millä puolella jatkaa -> tiivistää käännöstä

10 heinäkuuta 2018

Nollakoirakkona MES-luokassa

Samoissa Lapuan kisoissa 7.7. päädyttiin siis ex tempore Iiris Harjun tuomaroimalle MES-radalle nollakoirakoksi. Aloitettiin tietty käytösruudulla, johon mentiin oikeastaan suoraan oman radan jälkeen. Käytösruutu oli suoraan sanottuna ihan hirveä. Jali ei ollut ollenkaan hommissa ja vaihteli asentoa ja jopa tuijotteli ja hinkui rataa suorittavan bortsun perään. Pahoittelen, onneksi bortsu ei häiriintynyt ja Jali ei kuitenkaan äännellyt/huutanut. Annoin lopulta olla siinä asennossa mihin päätyi kun en halunnut alkaa siinä säätämään Jali oikeaan asentoon kesken toisen radan kun ajattelin että häiritsee vaan enemmän. Nojoo, ei se nyt niin paha ollut ja suurimman osan ajasta oli ihan fine, mutta vähän hävetti. Jos oltaisiin oikeissa kisoissa tehty tällainen käytösruutu niin en tiedä oltaisiinko saatu hylätty tai -10 tai vastaavaa. Mutta annettakoon anteeksi kun kuitenkin melkeen suorilta oman radan jälkeen joutui käytösruudusta käytösruutuun ja siinä oli muutakin häslinkiä kun mietittiin sitä nollakoirakon vaihtoasiaa tuomarin kanssa.
Laitetaas kuvitukseksi kisoista ALO-luokasta ottamia kuvia. Rallytokon lajikirjo on ihan parasta!

Meidän vuoro nollakoirakkona oli suorittaa rata siis ihan viimeiseksi ja olla häiriönä viimeisenä kisoissa käytösruutua suorittavalle koiralle. En ollut ennättänyt luokan rataantutustumiseen ollenkaan kun minut tosiaan "repäistiin" nollakoirakoksi ihan yllättäin. Alunperinhän oli ajatus että teen vaan käytösruudun ja "oikea" nollakoirakko tekee radan, mutta nollakoirakkoa ei saakaan vaihtaa kesken toiseksi, joten mentiin sitten radallekin. Seurailin siinä odotellessa suorituksia, että saan käsityksen radasta ja ajattelin että yritetään tehdä ne mitä osataan ja mennään sen mukaan millä fiiliksellä koira on.
Jali oli autosta otettaessa edelleen ihan fiiliksissä ja seurasi lähtökyltille ihan valmiina hommiin. Käytösruutu oli ratapiirustuksesta poiketen lähtökyltin takana, eikä Jali ottanut käytösruudussa istuvasta koirasta mitään häiriötä, vaikka se jäikin lähdössä meidän taakse. Alunperin ajattelin, että skipataan alun triplahypyt, mutta lopulta päädyin että äh, testataan. Jali oli hyvin messissä eikä yhtään yrittänyt rynniä, kävelin välit ja käskytin hallintaan aina väleissä. Tästä sain -1py ja -1ov. En tiedä mistä, ei se varmaan hirveen "sulavaa" ollut, kun käytännössä Jali melkeinpä pysähtyi aina väleissä eikä omakaan liike varmaan ollut ihan sulavaa. Tosi hyvin kuitenkin omasta mielestä kun hypyissä tosiaan ongelmaa ollut rynnimisessä!
2. kyltiltä eli "istu, käännös oikeaan, istu" virheitä -1tvä ja -1kyl. Älkää kysykö, en edelleenkään tiedä? Mes-luokan arvostelu on varmasti tiukempaa eli olisiko etten kääntynyt tarpeeksi paikallaan tai annoin kroppa-apua liikaa tms? Olis ihan oppimisen vuoksi voinut kysyä näitä tuomarilta.

3. kyltiltä eli tuplasaksalaiselta taas -1py. Kerkeääköhän se haistella maata kun kiertää mun takaa? Iso harmistus kun näistä radoista ei oo videoita! 4. kyltiltä eli "istu, maahan, istu" kyltiltä tuomarin kommenttina "Hieno". Olihan se!
"Molemmat oikeaan täyskäännös" (koira oikealle seuraamaan) ilman mitään virheitä (woopwoop!!) ja 6. kyltiltä eli "liikkeestä maahan kierrä koira" -1py. Todennäköisesti haisteli taas maata kun meni maahan? Tästä ei muistikuvaa, en edes muista että olisin muka kiertänyt koko koiraa :D

Pujottelussa oikealla ja puolenvaihdossa (koira vasemmalle) ei ongelmaa. 9 ja 10 kyltit skippasin kokonaan kun ei merkkiä olla treenattu, enkä halunnut tähän mennä soveltamaan yhtäkkiä mitään merkinkiertämisiä kun ei olla koskaan rallyradalla sellasia tehty. Tein 9. kyltille koira eteen, vasemmalle istu kyltin, kun halusin testata toimiiko eteentuleminen pelkällä käskysanalla myös radalla. Toimi! En muista mitä 10 kyltille tein. Näitä tuomari ei arvostellut ollenkaan.
11 kyltti eli "tulppaanikin" virheittä(!! koira oikealle seuraamaan), 12 kyltiltä eli "istu, käännös vasempaan istu" -3uusi. Ei muistikuvaa mitä teki, muistan vaan että mietin radalla, että onko sillä nyt mitään väliä vaikken uusisikaan kun vaan nollakoirailen, mutta tulipahan nyt uusittua. Uusinnasta ei virheitä vaikka tää tehtiinki oikealla puolella!

13 kyltti eli "liikkeestä istu jätä koira" oli kans kyltti, jonka meinasin skipata kun ei olla koskaan tehty, mutta päädyin kuitenkin yrittämään. Koira siis oikealla puolella. Tästä -10tvä (ohjaaja pysähtyi), kun varmistelin että menee istumaan. Seuraava kyltti "liikkeestä kutsu koira" hienosti ja palasi seuraamaan oikealle puolelle!!
"Spiraali oikealle", koira oikealla, tästä taas -3py. Ei muistikuvaa. "Koira eteen seisten, koira peruuttaa eteenpäin" oli HIENO! Tämän meinasin kans ensin skipata, mutta päädyin testaamaan. Hienosti oikealta eteen ja siitä suoraan peruuttamaan ja palasi hienosti oikealle seuraamaan. Tästä tuomari kirjoittanut myös arvostelulomakkeeseen "Hieno" ja radan lopuksikin sanoi, että ehdottomasti päivän hienoimpia peruutuksia.

17 kyltiltä eli "270 käännös oikeaan" -1 kyl ja 18 kyltiltä "istu, askel vasemmalle, istu" -1 tempo, -1py ja -1 vino. Siihen nähden ettei tätä olla koskaan treenattu ja olin hyvin epävarma kyltin suorituksesta (tehdäänkö kylttiä ennen vai jälkeen), niin tää meni meiän mittapuulla ihan hyvin.
Näillä arvioinneilla oltaisiin saatu 74p eli oikeastaan tulos! (jos nyt käytösruutu unohdetaan :D) Mutta ottaen huomioon, että MES-rataa ei olla tosiaankaan koskaan treenattu, enkä ollut rataantutustumisessa ja tehtiin kylttejä joita ei olla oikeastaan koskaan treeanttu niin olen tosi tyytyväinen koiraan. Teki hyvällä fiiliksellä, eikä oikeastaan mitään isoja virheitä sattunut. Ei hämmentynyt useista seuraamispuolen vaihdoista eikä kertaakaan yrittänyt pyrkiä väärälle puolelle seuraamaan ja saatiin taas se sama flow aikaiseksi. Tuomarin kommentti "Olipas hieno peruutus. Mahtava kannustus =)" Ei se MES-luokan tuloskaan ehkä hirveän kaukana ole kunhan sinne asti päästään!

Jali sai päivän päätteeksi palkaksi jätskiä, kun oli niin superhieno!

Rallytokokisat Lapua 7.7.

7.7.2018 koitti pitkästä aikaa kisapäivä kun ilmoitin Jalin Lakken järjestämiin rallytoko kisoihin. Kisat olivat tuplakisat, mutta päädyin ilmoittamaan Jalin vain B-kisaan, sillä ajattelin ettei into riittäisi tehdä kahta rataa saman päivän aikana, varsinkin kun Jali on ollut vähän blaaah treeneissäkin. B-kisan tuomarina oli tuttu Minna Hillebrand. A-kisaa tuomaroi Iiris Harju.

Menin aamulla kisapaikalle kannustamaan ensimmäisiin ALO-luokan kisoihin osallistuvaa siskoa (ei tulosta valitettavasti tällä kertaa) ja katsomaan ratapiirustuksen etukäteen, sekä kuvailin ALO-luokkalaisia. Rata ei sinäänsä vaikuttanut ihan hirvittävän monimutkaiselta, eikä sieltä löytynyt meidän kammotus kylttejä (mm. peruutus, joka ei onnistu), mutta mm tuo juosten spiraali etukäteen vähän kammostutti. Hirveä oli odotella omaa vuoroa koko päivän kun ei mitään aavistustakaan mikä meidän taso tällä hetkellä on. Tämä olisi siis meidän toinen VOI-startti, yhden VOI0 tuloksen jälkeen. (Kuvituksena vanhoja treenikuvia, ettei tuu ihan tylsä kuvaton postaus.)
Saavuin mielestäni hyvissä ajoin puolta tuntia rataantutustumista ennen ja kun ajoin pihaan, huudettiin minut suoraan rataantutustumiseen. Hups, olivat vähän eellä aikataulusta enkä ollut yhtään ajatellut moista vaihtoehtoa! Noh, ei onneksi suurempaa vahinkoa, mutta en kerennyt käydä koiraa kävelyttämässä niinkuin olin alunperin ajatellut ja kun meidän vuoro oli jo kolmantena niin hieman tuli kiirus. Toisaalta ihan hyvä niin en ennättänyt enempää panikoida tai paniikkitreenata.
Jali oli tosi hyvällä fiiliksellä heti autosta otettaessa. Sain sen viriteltyä kerrankin kivasti, otettiin kehänauhojen ulkopuolella muutamat nopeat palkkaukset ja sosiaalisella palkalla pari perusasentoa ja seuruutin lähtökyltille ja Jali oli ihan messissä! Alku oli helppo, liikkeestä seiso on Jalille varma. Puolenvaihto jalkojen välistä kyltiltä ollaan saatu joskus -10 sen takia kun koira on pysähtynyt ennen jalkojen välistä puikkaamista, mutta nyt ei ilmeisesti mitään ongelmaa. Myös hypystä on alkanut tulla kivan hallittua ja se onnistui myös oikealla puolella.
 
Ensimmäinen virhe 5. kyltiltä eli koira eteen, vasemmalta oikealle istu. -3ov (hartialinja koiraa ohjatessa). Luulen, että tää on tullu siitä kun ohjaan koiran vasemmalta oikealle takaisin? Varmistelin varmaan liikaa ettei tule vasemmalle, tähän täytyy kiinnittää huomiota.
Pelätty oikealla juosten spiraali sujui yllättävän hyvin ja Jali oli ihan liekeissä ja vastasi mun kehuihin ihan supersuperhyvin! Mähän hihkuin Jalille melkeen koko radan "ootsää tänään pätevä! Vähänkö oot tänää taitava! Onko tänää hyvä päivä!" tyyppisesti, muttakun se niin selkeästi oli mun kehuista tänään ihan liekeissä! Spiraalista vain -1py, todennäköisesti jossain kohtaa vähän "törmättiin" ja Jali haisteli maata. Mutta se oli niin hieno edelleen, ei mitään yritystäkään palata väärälle puolelle seuraamaan ja kerrankin spiraali tuntui jopa oikein sujuvalta. Vieläkin ihan fiiliksissä! 

Seuraavat virheet 9 kyltiltä eli käännös oikeaan. Tässä tuomari etukäteen rataantutustumisessa mainitsi, että olkaa sitten tarkkoja että oikeasti teette tässä sen 90 asteen käännöksen ja että koira käyttää takapäätään. Oikealla puolella se takapään käyttö ja nää käännökset ei oo mikään läpihuutojuttu ja tästä -1py ja -3tvä. Olisinko sitten kaartanut tai koira ei käyttänyt kunnolla takapäätä, ei suurempia muistikuvia tästä.

Tuplasaksalaisessa eli kyltiltä 11 -1py ja -3uusi. En muista yhtään mitä tapahtui että uusin, ei varmaan vaan lähtenyt kiertämään. Ei myöskään muistikuvaa tuosta -1py, olisiko nuuskaissut taas maata?
Houkutuksessa köysi ja joku dummy, ei mitään ongelmaa, ei tainnut edes vilkaista kun teki niin hienoa seuruuta, kuten koko radalla! Ei mitään etuilua tai painamista, just sitä parasta Jalia. Viimeinen virhe kyltiltä 15 eli istu, askel oikealle, istu -1vino. Ihan odotettu virhe, mutta onnistui kuitenkin yllättävän hyvin kun vaan -1 virheellä päästiin.

Käytösruudussa edessä istuen oli vähän  poissaoleva ja vilkuili radan vieressä kävelevää koirakkoa. Sieltä -1tvä (tassun siirto) ihan oikeutetusti. Pitäisi näitäkin päästä treenaamaan, kun tää on Jalista ihan supertylsää eikä se oikein oo näissä "töissä".
Tulokseksi VOIHYV 86p ja tuomarinpalkinto ja sijoituttiin vielä toisiksi! "Hienoja pätkiä radan aikana, jossa koira suorastaan loistaa." Radalta vain 3/10 sai tuloksen, joten tyytyväinen sai olla! Minna mainitsi palkintojen jaossakin, että siitä huolimatta että se välillä vähän nuuski niin siitä niin näkee kun se syttyy joistain tehtävistä ja ne on upeeta katottavaa. Mulla oli radan jälkeen ihan superhyvä fiilis kun pitkästä aikaa tehtiin samassa kuplassa ja radalla oli vaan sellanen flow, että tuntui vaan että ollaanko varmasti tehty koko rata vai unohettiinko jotain. En muista millon viimeks mulla on ollu rallyradan jälkeen tällanen fiilis, mä vaan hymyilin koko radan ajan kun oli niin siistiä.Virheetkin loppujen lopuksi melko pieniä ja nuo puutteellinen yhteistyö virheet tuli kohdissa jossa koira oli jostain syystä epävarma eikä osaaminen niin varmaa.

Niin hieno Jali <3


Radan jälkeen meidät kysyttiin A-kisan MES-radalle nollakoirakoksi kun "oikea" nollakoirakko oli just B-radalla osallistujavuorossa. Siitä oma postauksensa, ettei tuu kilometripostausta.