25 toukokuuta 2017

Ensimmäinen virallinen: MEJÄ-koe!

Meidän "koutsi" puhui meidät ottamaan osaa Härmän kennelkerhon järjestämiin virallisiin metsästyskoirien jäljestämiskokeeseen (eli mejä-kokeeseen) helatorstaina 25.5.  Tuomarina toimi Kristina Erkkilä.

Vähän emmin ilmottautumista, sillä tälle kaudelle ollaan tehty vain yksi harjoitusjälki (joka tosin meni tosi kivasti!), eikä koskaan olla tehty yhtäkään kisapitkää jälkeä. Mutta noh, ei se ota jos ei annakaan, joten ajattelin että lähdetään yrittämään. Tavoitteeksi otin, että kunhan loppukaadolle jollainlailla päädytään niin olen tyytyväinen!

Jäljet käytiin merkkaamassa jo etukäteen kun koe järjestettiin täällä Kauhavalla ja koetta edeltävänä päivänä veretettiin. Jännitin omaa suoritusta enemmän oppaana toimimista, mutta hengissä selvittiin, vaikka parannettavaa ehdottomasti jäikin. Merkkauksia ehdottomasti tiheämpään ja käyttää muutakin kuin hintalappuja. Nytkin jossain pätkillä oli useampi hintalappu tipahtanut ja olin vähän sormi suussa, että missä se jälki kulkee. Onneksi oli opastettavana taitava mäykky, joka eteni kuin höyryjuna :)

Laukaisu testattiin tietty ensin. Kokeessa oli yhteensä kuusi koiraa, jotka sidottiin puihin kiinni. Jali hätkähti, mutta selvitti mun mielestä laukauksen hyvin. Päästiin siis jäljelle samoin kuin muutkin osallistujat.

Jali lähti metsään voimakkaasti kiskoen. Alkumakauksen tutki tarkasti ja lähti etenemään jälkeä pitkin epävarmana. Totesin jo alkuun että jaha, tää on näitä säikkymispäiviä näköjään ja ei aikaakaan kun ensimmäisen kerran säikähti "jotain". Tuijotteli eteenpäin ja pyöriskeli, kävi välillä mun luona, eteni hetken eteenpäin, pysähtyi ja lopulta palasi mun jalkoihin odottamaan, välillä minua vilkuillen. Aikamme siinä Jalin kanssa odoteltiin, että mitäs nyt, mutta kun koiraa ei saa itse ohjata niin yritin pysyä eleettömänä. Jali oli ihan sen oloinen, että kaipaisi nyt minulta sen tuen etenemiseen ja lopulta tuomari sanoikin, että koiraa voi suullisesti ohjeistaa takaisin jäljelle. Siinä koitin Jalia sitten innostaa jatkamaan ja onneksi sitten lähtikin jatkamaan jälkeä. En muista oliko se tässä vai jossain kohti myöhemmin kun vähän yritin Jalia tukea ottamalla varovaisesti pientä askelta eteenpäin. Tuomarikin siitä mainitsi jäljen jälkeen, että tarkkana noitten kanssa kun se lasketaan koiran ohjaamiseksi.

Ensimmäiselle kulmalle päästiin tosiaan hitaasti ja epävarman oloisesti. Kulman haisteli hyvin ja minusta lähti ottamaan jo oikeaa suuntaa, mutta jostain syystä päätti sitten kuitenkin tehdä siinä jotain ihme ympyrää ja oli taas epävarma. Ei tähän tarvinnut kuitenkaan muistaakseni mitään apuja. Pian vastaan tuli yllättäin oja, jota en ollenkaan huomannut. Jali eteni hyvin liinan päässä liina kireänä ja hyppäsi ojan yli ja tietty nykäisi kunnolla liinasta kun en itse ollut moiseen yllätysloikkaan yhtään varautunut. Seuraavalla ojalla selkeästi varoi ja muisteli tätä nykäystä ja jäi taas pyörimään "mitä nyt tehdään" tyyppisesti. Lisäksi onnistuin tässä säikäyttämään sen risulla kun liina takertui oksaan ja yritin sitä kiskaista irti ja oksa nykähti koiraa kohti. Voi mamman pieni herkkispoika... Lopulta lähti etenemään kun menin tuomarin luvalla selvittämään liinaa ja sai minusta samalla tukea ylitykseen. Seuraavat ojat meni jo huomattavasti paremmin ja epäröimättä (ojia oli monta!) ja minä varoin etten vain onnistu taas ylityksissä kiskaisemaan koiraa.

Toisella osuudella vastaan tuli lisäksi myös kaatunut puunrunko, joka oli seuraava ihmetys. Minun yli 60cm korkuinen entinen agilitykoira tuumasi, että en varmasti pääse yli tuosta ehkä polven korkeudella olevasta puunrungosta. En tiedä ollaanko koskaan treenattukaan kyllä puiden ylitystä mejätreeneissä, että ehkä sekin hämmensi? Aikansa arvottua (muistaakseni ehkä taisin myös tuomarin ohjeistuksesta huikkailla jatkamaan), Jali päätti kiertää koko puunrungon ja jatkaa matkaa sen jälkeen normaalisti. Meinasi vähän naurattaa kun tuntui jotenkin niin koomiselta :D

Tämän puuepisodin jälkeen ja toista kulmaa lähestyessä  meno alkoi jo tuntua huomattavasti paremmalta. Jali kulki tutusti liina kireällä ja jouduin jo vähän jarrutellakin. Kulki tosi paljon ilmavainuisesti ja oli vähän epävarma olo, että oikeestiko kuljetaan jäljellä. Vaan siellä ne tuomarit ja muut tuli vaan koko ajan mukana. Useat ojan ylitykset ja puunrunkojen alitukset/ylitykset sujui loppujäljen ihan ongelmitta ja toisen kulman teki tosi hienosti! Haisteli makuun tarkasti eikä tarkistellut suuntaa ollenkaan vaan varmasti jatkoi oikeaan suuntaan.

Viimeisellä osuudella taas kovin ilmavainuisesti ja lopulta huokaisin helpotuksesta kun koira pysähtyy nuuhkimaan sorkkaa. Me löydettiin perille! Tuomari kysyi lopussa, että huomasinko kun koira lähti viettämään lopussa vähän vasemmalle? Siellä oli hirvien suolakivi ja kuulema edellisenä päivänä kun jälkeä veretettiin oli paikalla ollut luultavasti emä vasan kanssa ja tuomari epäili että hengaavat vielä siellä ryteikössä. Malttoi kuitenkin jatkaa verijälkeä pitkin loppuun asti vaikka kävikin siis vissiin vähän sinne päin haistelemassa, tuuli kuitenkin onneksi kaadolta päin niin ei saanut tarkemmin vainua.

Aikaahan meillä meni kyllä jäljellä, mutta alle sen vaadittavan 45minuutin kuulema kuitenkin! Ensimmäinen osuus varsinkin tuntui ihan toivottomalta kun koira eteni kuin kuumilla kivillä ja teki niin kovasti mieli tukea koiraa suullisesti ja omalla liikkeellä. Loppua kohden edettiin sitten varmaan kolme kertaa nopeammin kuin alkujäljestä, oli ihan kuin eri koira liinan päässä. Ota tuosta koirasta nyt joskus selvää... :D
Oman kokeen jälkeen lähdin purkamaan opastamaani jälkeä ja sen jälkeen ajelin laavulle odottelemaan muiden jäljestyksen loppumista ja tuloksia. Yhtään en mitään osannut arvailla, mutta kun ilman hukkia selvittiin niin jonkinlainen tulos ilmeisesti oli tiedossa. Onneksi sää oli oikein sopiva, meidän jäljen aikaan oli puolipilvistä, vähän tuuli, muttei häiritsevästi. Siinä laavulla odotellessa alkoi aurinkokin paistaa ja aika eteni ihan mukavasti.

Vihdoin kaikki olivat valmiita ja päästiin tulosten kimppuun:
  • Jäljestämishalukkuus 5/6
  • Jäljestämisvarmuus 10/12
  • Työskentelyn etenevyys 6/10
  • Lähdön, kulmien, makauksien ja katkon selvittämiskyky 13/14
  • Käyttäytyminen kaadolla 3/3
  • Yleisvaikutelma 3/5
"Ohjattu aloitus. Varovaisesti jäljen päällä etenevä koira säikkyy makaavia puita ja risuja. Eteneminen kärsi huomattavasti reilut puolet jäljestä. Loppuosuus sujuu jo suht mallikkaasti. Makaukset merkataan. 1. kulma epäröiden vaikka selvästi tietää minne mennä. 2. suoraviivaisesti. Löytää sorkan jota jää tutkimaan. Koska työskentelyn etenevyys parani huomattavasti viimeisellä osuudella, niin riittää ykköstulokseen. Lisää harjoitusta poikkeavissa maasto-olosuhteissa."

Ja hupsansaa kun tuomari alkoi lukea meidän tulosta niin sehän oli ykköstulos eli AVO1! Niukin naukin, sillä saatiin ykköstulokseen miniminä tarvittavat pisteet eli 40 pistettä viidestäkymmenestä. Tuomarinkin vinkistä otetaan nyt kunnon ryteiköt ja hakkuuaukeat treeniin, että saa koiralle uskallusta edetä vaikka onkin vähän vaikeampia tilanteita. Ollaankin varmaan treenattu liian siisteissä maastoissa. Mutta ehdottomasti positiivista että kisamittanen jälki ei tuottanut ongelmaa ja koira paransi loppua kohden. Vieläkun saadaan tuo ajoittainen epävarmuus kokonaan pois niin hyvä siitä tulee!

Mutta voi hurja tätä koiraa, se vaan tahkoo tuloksia lajista kuin lajista! Näinköhän sitä pitäis seuraavaksi vaikka niihin tokokisoihin ilmottaa...

21 toukokuuta 2017

AD-koe suoritettu

Etelä-Pohjanmaan Rottweiler-yhdistys järjesti Kauhajoella AD-kokeen, jonne pitkän mietinnän jälkeen pistin ilmottautumista. Tuomarina Mika Laaksonen.

AD-koehan on koirien kestävyyskoe jossa pyöräillään 20km kahdella tauolla 12-15 km/h nopeudella
  • 8km  15min tauko 
  • 7km 20min tauko 
  • 5km  15min tauko
  • lyhyt seuraamisosuus jolla testataan kuinka koira palautuu rasituksesta.
AD-kokeesta voi lukea lisää vaikka täältä.

Jalihan täyttää tänä vuonna kuusi, joten nyt oli viimeinen tilaisuus osallistua kokeeseen jos sen haluaisi suorittaa. Lumen sulattua alettiin lisäämään lenkkeihin pyörälenkkejä hiljalleen ja koko ajan tarkkailin miten koira pitemmistä lenkeistä selviää ja valmiina perumaan ilmon jos koe tulee meille liian nopeaa. Jalilla on kuitenkin hyvä peruskunto, joten arvelin sen jaksavan kyllä ja pyörälenkit sujuivat varsin kivasti. Tosi hankala oli miettiä kuinka kokeeseen valmistautuisi. Suurin osa lenkeistä tuli tehtyä niin, että Jali juoksi joko koko matkan tai suurimman osan matkasta vapaana. Osa lenkistä taas kokonaan pyörässä kiinni. Vaan kylläpä se vapaanakin juoksi yleensä lähinnä pyörän vieressä.

Latasin Sport Trackerinkin (jouduin poistaa sen aikoinaan kun vanhasta kännykästä loppui tila) jotta pääsin lenkkien pituuksia ja nopeuksia tutkimaan tarkemmin. Lähes tulkoon kaikki pyörälenkit taisi tulla tallennettua. (Tuon 16.5. lenkin kesto ja keskinopeus on muuten päin prinkkalaa kun unohdin pysäyttää trackerin :D)
Koepäiväksi oli luvattu lämmintä mitä vähän hirvittelin. Onneksi kuitenkin kevyt tuulenvire viilensi, joten mukava oli pyöräillä ohuessa pitkähihaisessa. Tulin hyvissä ajoin paikalle ja käytin Jalin kunnon kävelyllä, että varmasti olisi tarpeensa tehnyt ja lihakset lämpenee. Jali ei ole koskaan treenannut pyöräilyä toisten seurassa, mutta se sujui yllättävän mallikkaasti. Olihan se alku hetken vähän katastrofaalinen, mutta äkkiä ymmärsi, ettei tässä kenenkään luo olla pääsemässä. Liikkeelle lähdettiin minusta kovin hitaasti, omat lenkit ovat tuntuneet aina vauhdikkaammilta. Tuomarin mukaan mentiin ensimmäinen osuus vauhdikkaasti, vaan ei se siltä tuntunut. Jali veti tasaista vetoa eikä minun juuri tarvinut polkea, ennemminkin jarrutella. Vauhti taisi olla Jalille hidas (eteni koko ajan menevää ravia) ja edellä menevät lisäksi taisivat ehkä vähän kiihdyttää. Käyttäytyi kuitenkin loppujen lopuksi tosi järkevästi vaikka lähimmillään edessä oleva kulki ehkä vajaa kolmen metrin päässä.  Välillä ajettiin  rinnakkainkin ja vaikka vieressä (pyörä toki välissä) polki vieras rotikkauros, pojat etenivät sulassa sovussa.

Aurinko paistoi, pieni tuulenvire kävi ja oli kivan leppoista pyöräillä rauhaksiltaan hiekkatietä. Ensimmäinen 8km oli nopeaa ohi ja koirat tauolle. Kävelyttelin Jalia, annoin vettä ja Jali kävi ojassa kahlaamassa niinkuin muillakin tauoilla. Ei vaikuttanut mitenkään erityisen väsyneeltä. Tällä osuudella yksi koira jostain syystä oli keskeyttänyt ja toinen päätti taukopaikalla itse ettei enää jatka toiselle osuudelle.

Toisella osuudella siirryttiin hetkeksi kohti keskustaa ja ajeltiin pyöräteitä. Koiran sai hyvin juoksemaan pehmeämmälle penkalle, joten ei ongelmaa. Aina tauon jälkeen sai taas vähän muistutella siitä vetämisestä, Jali kun niin mieluusti olisi aina halunnut lähteä vauhdikkaammin. Ajeltiin suurin osa matkasta ensimmäisenä, jolloin malttoi olla paremmin vetämättä, mutta kuikuili välillä takaa tulevaa. Varsinkin toisen osuuden lopussa jättäytyi selkeästi taaemmas ja tiiraili takanaolijaa. En tiedä oliko vähän väsymystä ilmassa vai häiritsikö takanaolija menoa.

Toisen osuuden tauko tuntui pitkältä. Jali oli iloisen oloinen ja tarjoili seuraamista, oli tauoilla oma iloinen itsensä (ja olisi halunnut päästä leikkimään kaikkien kanssa...) Tuomari tsekkasi tälläkin tauolla tassut eikä löytänyt niistä mitään sanottavaa.
Toisella tauolla hymyilytti!
Loppupätkä oli kokonaan hiekkatietä ja oli ohi hetkessä. Jali eteni viimeisen osuuden varsin rennosti taas ensimmäisenä, ehkä auttoi kun toiset jäi vähän taaemmas. Viimeiselle pätkälle joutui yhden keskeyttää tassuun tulleen haavan takia, joten loppuun meitä selvisi 3/6 koirasta. Mukana oli meidän lisäksi kaksi rotikkaa, sakemanni, pk collie ja bokseri.

Viimeisenä vielä lyhyt seuraaminen, jossa meillä käännökset vasemmalle, oikealle ja täyskäännös. Jali oli kuin ei mitään, tosi pirteänä tarjosi perusasentoa ja meidän seuruu tuntui tosi kivalta. Se teki ehkä parasta seuraamistaan vähään aikaan :D
Näin ollen siis hyväksytysti suoritettu AD-koe takana! Hauska kokemus!

07 toukokuuta 2017

Kevät keikkuen tulevi

Ja ehkä sitä kautta treenimotivaatiokin? 

Ulkokentät ja aurinko houkuttelee selvästi treenaamaan. Pilkullisessa treenitauko näkyy selkeästi rutiinin puutteena ja kentällä yhteys on välillä varsinkin alussa vähän poikki. Koitetaan löytää se motivaatio ja rutiini treeneihin takaisin.

Kuvituksena kuvia pääsiäisen ajalta kun ovat jääneet pyörimään ja kun kuvaton postaus on tylsä postaus niin. Kuvat ja teksti ei siis liity pätkääkään toisiinsa eli jos ei mejä-kirjottelut kiinnosta niin käy läpi pelkästään kuvat ;)

Tänään aloiteltiin mejä-kausikin kurssin kautta. En tiennyt mitä odottaa pitkän tauon jälkeen, mutta asia oli selkeästi hautunut Jalin mielessä ja jäljestys sujui yllättävän varmasti! Kouluttajakin totesi että Jali on viime kesästä mennyt eteenpäin ja eikun kokeita katsomaan. Jali lähti jäljelle tosi varmasti ja oli koko ajan töissä eikä jäänyt ollenkaan haahuilemaan omiaan tai varmistellut koko ajan. Maasto oli helppoa sammalmetsää ja märkää, ojaista hakkuuaukeaa, mukavan vaihtelevaa. Jälki ehkä 400m ja vanhentunut edellisestä päivästä.
Käytiin Ilveskivellä
Jali ei jostain syystä saanut kiivetä ylös kivelle...

Hakkuuaukealla oli selkeästi vaikeampaa, mutta selvitti useat vesiojat superhyvin. Molemmat kulmat veti vähän epätarkasti ja toisen makuun taisi missata kokonaan. Kaadon tutki tarkasti ja olis mieluusti jäänyt sorkkaa natustamaan.

Kuulema vauhtia oli paikoitellen jopa liikaakin (viime kesänä oli murheena riittäisikö vauhti täyspitkälle jäljelle!) ja saisin reilusti jarrutella koiraa, että tekee kulmat tarkemmin eikä posota yli ja joudu etsiä. Samoin muistaa aina hidastaa kun tullaan esim metsästä aukealle ja toisinpäin kun haju leviää aukealla laajemmalle. Suorilla osuuksilla varsinkin helpommalla metsäpohjalla oli suorastaan nautinnollista kulkea koiran perässä kun se niin tarmokkaasti ja varman oloisesti nenä maassa jäljesti <3 On se vieläkin aavistuksen epävarma ja kulmat saisi selvittää tarkemmin, mutta suunta on selkeästi hyvä. Lyhyillä jäljillä varmuutta ja motivaatiota, mutta pitäisi kyllä kisamittainenkin, pidempi jälki päästä testaamaan.Treeniä treeniä.
Ja hei pitää mainita että koirat ei välittäny linnuista mitään ja linnut hengasivat ihan tyytyväisenä pellolla kun kierrettiin kauempaa
Ennen jälkien ajoa testattiin myös kokeenomaisesti koirien laukaustensieto haulikolla. Sitä vähän olen jännännyt, että kuinkahan Jali sen selvittää kun joutuu yksin jäädä puuhun. Kyllähän se selvästi säikähti, mutta palautui heti eikä jäänyt mitenkään paniikkiin. Kuulema ihan hyväksyttävä reaktio.
Jos vain kisoihin asti päästään nyt kesällä/syksyllä niin ehdottomasti lähdetään testaamaan!

Loppu kuvatulva jäältä. Enää ei taida uskaltaa!
Mitä?! En varmasti kerjää!