07 syyskuuta 2019

Hetta-Pallas osa2

Lauantai 3.8.19 Sioskuru-Tappuri-Pahakuru-Hannukuru 13,6km

Lauantai aamuna matka jatkui sitten kohti seuraavaa majoituskohdetta Hannukurua. Päädyin poikkeamaan Tappurin kautta (noin 3,4km) ja täällä tuttu porukka odottelikin jo valmiiksi lämmitettyine vesineen. Palvelu pelasi! Tappurissa taisin pysähtyä syömään vain eväitä ja juomaan teetä, sillä aamiaisen jäljiltä ei ollut vielä kunnon nälkä.
Tunturissa kuljettu reitti näkyi pitkälle...






Tappurin tupa se taakse jää
Tappurilta matka jatkui kohti Pahakurun tupaa, jossa pidettiin kunnon ruokatauko. En ollut ainoita, sillä täällä ruokataukoa piti myös melkeinpä kaikki muutkin kanssavaeltajat. Vesipiste Pahakurulla oli sitten pöpelikössä, jos täällä lähdette vettä hakemaan niin älkää tehkö sitä taukokengissä. Tästä onneksi sain muilta vaeltajilta vinkkiä ja muistelin tällaista itsekin lukeneeni. Välillä pidettiin taukoa ja täydennettiin vesivarastot nätissä puronuomassa.


Taukoa vietettiin tuolla yläoikealla näkyvässä poukamassa




Pahakuru siintää!
Niin lähellä, mutta niin kaukana



Taisi olla tässä, jossa ensimmäistä kertaa kuulin edellä kulkevasta ripariporukasta ja osa mietti, jäävätkö yöksi tähän Pahakuruun ennemmin mitä jatkavat Hannukuruun, jonne ripariporukkakin oli jäämässä yöksi. Niin minä kuin muutkin halusivat kuitenkin jatkaa Hannukuruun, sillä siellä oleva saunomismahdollisuus toki houkutteli. Siispä siirtymään Pahakurusta vielä kohti Hannukurua.

Tämä pätkä jäi mieleen jotenkin erityisen ikävänä, laskeuduttiin taas puurajan alapuolelle ja reitti oli tosiaan enimmäkseen laskua vaikeassa kivikossa. Muutamat ärräpäät piti erityisesti jollekin valkonaamalle päästellä kun olisi ollut niin kiva päästellä kovempaa vauhtia... Sen lisäksi kengät hiersi jalkaan rakot ja kivikossa varpaan sivussa oleva rakko pääsi aukeamaan. Oli kyllä elämäni pisimmät 1,5km ja oli ihanaa kun Hannukurun "leirintäalue" viimein yhtäkkiä tupsahtikin eteen. Virittelin teltan pystyyn, työnsin koirat telttaan ja kävin illemmalla saunassa ja saunasta uimassakin pienessä lammessa. Kylmää oli, mutta virkisti ja ah, sauna! 

Koirat tyytyivät oleskelemaan teltassa onneksi ihan tyytyväisinä, eivätkä aiheuttaneet minkäänlaista hämminkiä vaikka samassa paikkaa majoittuikin kokonainen (äänekäs...) ripariporukka. Saunan jälkeen tein siinä iltapalaa ja saatiin kuulla joku virsikin, mutta aika äkkiä painuin pehkuihin. Hannukurusta jäi vähän blaah kuva, toki saunaa lukuunottamatta. Siitä tuli jotenkin niin leirintäalue fiilis, varmaan osaksi kiitos tosiaan ripariporukan, mutta oli se paikkanakin jotenkin ankea. Ehdottomasti muut taukopaikat voittivat tämän! Hannukurusta ei tainnut tulla edes yhtään kuvaa.

Nukuttiin taas viimesen päälle myöhään ja keräiltiin teltta kasaan rauhassa. Muut olivatkin jo lähteneet aikojakin sitten, me oltiin liikkeellä ehkä puolilta päivin. Päivä oli LÄMMIN ja siitä oli luvattukin lämpimintä päivää koko reissulla. Hannukuruun jäävä, saunaan matkalla ollut porukka huikkasikin, että eikö tää oo ennemmin sellanen mökkeilypäivä, kun näkivät, että tein lähtöä.

Yöllä oli hivenen viileä, kerran heräsin kun jalkoja palelsi ja Waldokin vähän tärisi, ennenkuin hokasi tulla kylkeen kiinni nukkumaan. Waldo oli selkeästi enemmän kylmänarka, Jalilla ei tuntunut olevan yöllä mitään ongelmaa. Molemmilla oli Hurtan Extreme Warmerit mukana ja olen niin tyytyväinen, että päädyin lopulta näihin toisena vaihtoehtona olleiden fleecepukujen sijaan!

06 syyskuuta 2019

Hetta-Pallas osa 1

Luonnos kirjoteltu jo joku aika sitten.


Perjantai 2.8.19 Hetta-Pyhäkero-Sioskuru 14,7km 

Kauan on ollut Hetta-Pallas suunnitelmissa, mutta ei ole tullut toteutettua. Nyt kun muuttohässäkät saatiin onnistuneesti alta pois, lähdettiin vähän ex tempore toteuttamaan Jalin ja Waldon kanssa tämä haave. Jaan reissupostauksen taas useampaan eri postaukseen, jottei tästä tule ihan hirveää kuvatultaa.

Enontekiölle ajeltiin Rovaniemellä asuvan siskon kautta, vaan toki ajomatkaa tuli siltikin. Ounasvaara ylitettiin Hetan Kodan venekyydillä. Jalin piti vähän miettiä, ennenkuin uskalsi hypätä laiturilta veneeseen, mutta veneessä molemmat kulkivat kuin vanha tekijä.

Ensimmäinen pätkä kulki metsäpolkuja kohti Pyhäkeron autiotupaa (6,7km). Alkupäässä vastaan tuli yksi porukka pienen terrierin kanssa ("ihme miten tää ei teille haukkunu kun tää ei yleensä tykkää dalmatialaisista"), mutta muuten sai rauhassa kulkea. Olin liikkeellä melko myöhään, Hetassa taisin olla lähempänä neljää. Alkupätkä oli vähän, noh, tylsää. Melkein perusmetsikköä, toki pienellä Lappitwistillä kasviston suhteen.


Mennään jo!

Pyhäkeron autiotuvalla pysähdyttiin tekemään ruokaa. Tuvassa oli kunnon keittolevyt (kuten monessa muussakin tuvassa), joten trangiaa ei tarvinnut kaivaa esiin. Pihapiirissä pyöri ranskalainen perhe pienen tytön kanssa, ymmärsin että  heillä oli auto odottamassa jossain lähellä.
Taukotakit päällä
Pyhäkeron tuvan jälkeen alkoi 8km matka kohti Sioskurua ja vihdoin alkoivat maisemat muuttua tunturimaisemiksi ja ensimmäinen nousu Pyhäkerolle alkoi. En tiedä johtuiko automatkasta, alkukankeudesta, raskaasta rinkasta, mutta tämä Pyhäkeron huiputus on jäänyt mieleen yhtenä raskaimmista. Pojilta sain kuitenkin nousussa ihan kivasti vetoapua ja sitä tuli kyllä hyödynnettyä läpi reissun.

Pysähdyttiin noin 3km nousun jälkeen tasaiselle kohdalle, josta avautui Pyhäjärvi juttelemaan vastaan tulleen naisen kanssa, joka vaelsi reittiä kahden yön taktiikalla. "Nuo sun koirat ei taia olla tottuneita vaeltajia" nainen totesi kun tauolla pojat pisti hihnassa leikiksi. Ei ollut ainoa tauko, jossa lepäämisen sijaan alettiin riehua... 😅 Tässä vaiheessa piti kaivaa myös tuulitakki päälle ja hanskat käteen, sillä rinteessä ja huipulla TUULI! Myös pojat sai tuulitakit päälle.
Pyhäjärvi
Pyhäkeron huipulla
Nainen puheli, että laskut tuntuu kyllä jaloissa pahemmilta mitä nousut, mitä ensimmäisenä päivänä vielä ihmettelin sillä lasku Pyhäkerolta alas oli muistaakseni aika iisi. Loppuakohden toki jyrkkeni, mutta ei tuntunut mitenkään erityisesti jaloissa. Koiria joutui toppuutella ja kulkivatkin laskut aina käskyn alla selän takana, varsinkin Waldoa joutui kyllä läpi reissun tästä muistutella kun menohaluja olisi ollut muuten liikaa.

Ensimmäinen yöpymispaikka oli Sioskurun autiotuvassa, joka oli oikein nätillä paikalla! Varaustuvan puolella oli useampikin porukka, mutta kun autiotuvassa ei aikonut kukaan yöpyä, jäätiin koirien kanssa sinne. Tuvassa oli lämmitetty kamiinaa, joten se oli varsin lämmin yöllä, jouduin nousta avaamaan ikkunaa, että pystyin yöpyä. Mutta ensimmäinen yö oli oikein luksus keittomahdollisuuksineen ja lavereineen. Täällä näki ensimmäistä kertaa monet vaellusporukat, joihin reitin varrella törmäsi aina uudestaan ja uudestaan eri taukopaikoilla. Ei siis tarvinnut yksin olla leiripaikoilla ja onneksi kaikille koirat oli enemmänkin kuin ok. Jali varsinkin kerjäili rapsutuksia yhdeltä naiselta aina kun törmättiin, siitä on tullut vanhemmiten ihan ihme syliintunkija 😃
Sioskurun varaus- ja autiotupa
Yö nukuttiin kaikkineensa oikein hyvin, eivätkä koirat reagoineet kuin aamulla hieman vieressä heräileviin porukoihin. Liikkeelle lähdettiin hyvinkin hiljaksiin ja odoteltiin, että muut porukat lähtevät ensin liikkeelle. Eihän meillä mikään kiire ollut. Siinä hiljalleen aamutoimia tehdessä tuvan ohi juoksi myös porukka jotain polkujuoksijoita trikoot päällä. Olivat pikkasen eri varusteissa mitä me vaeltajat. Ei kyllä itse pystyisi moiseen...

 Aamupuuron ja teen jälkeen matka jatkui kohti seuraavaa etappia...





04 kesäkuuta 2019

Fh-leiri Kuortane

Etelä-Pohjanmaan koiraklubi järjesti 4 päiväisen FH-leirin Kuortaneella 30.5.-2.6.2019. Kouluttajina Holger Palomäki ja Martti Piipponen, me oltiin Piipposen ryhmässä. Jali mukana turistikoirana kun ajattelin jos junnu ei jaksakaan treenata neljää päivää putkeen voi Jali höntsätä välillä. Tämä huoli oli kuitenkin aivan turha, junnulla ei ollut mitään probleemaa treeniputkessa!
Sielu lepää näissä maisemissa!
Ensimmäinen jälki oikea alanurkka, seuraava oikea ylä, kolmas vasen ala ja neljäs vasen ylä. Kaikki jäljet ehkä 1-2h vanhoja, yhden jäljen unohdin laittaa sovelluksen tallentamaan ja toisessa tallennus jostain syystä epäonnistui. Kännykkä ei ollut tallentaessa minulla, vikalla jäljellä puhelin esim koutsilla, joten vihreästä jäljestä voi aika hyvin katsoa minne on mm harhat tehty.

Ensimmäisenä päivänä tehtiin sellainen jälki kuin itse ollaan tehty. Tein perus laatikon, jossa toinen ja kolmas "esine" kuvassa maahan kaivetut purkit (ensimmäinen vahinkomerkkaus), lopussa oikeasti esine. Maahan piilotetuista purkeista vinkin sain Arfmanilta ja Martti sitä jo heti alkuun pohti, että onko siinä mitään ideaa. Vaara siihen että yhdistää kaivamisen esineisiin on kuulema liian suuri mahdolliseen hyötyyn nähden. Eihän se niitä tähän mennessä ole sekoittanut vaikka kaivamisen jälkeen ilmaiseekin purkit omasta aloitteestaan kuin esineet. Muilta jäljiltä jätettiin maahan piilotetut esineet kokonaan pois eikä se koiran jäljestystä huonontanut. Luulen että pidän kaivetut purkit satunnaisesti treeneissä mukana vähän motivointina ja vaihteluna, koska Waldo reagoi mun mielestä niihin hyvin (tykkää kaivaa ne innoissaan esiin). Mutta mikään joka jäljen juttu ei todellakaan tarvi olla.
Koita nyt räpeltää se hihna paikalleen...

Ja sit mennään!
Ekalla jäljellä viimeisenä olevan esineen palkkaukseen Martti myös kommentoi, että ylhäältä esineen tuijottelusta palkkojen pudottelu ei vahvista laumapalkkaa ja saattaa saada koiran kisoissa tökkimään esinettä. Halusinkin päästä testaamaan uutta palkkaustapaa seuraavalla jäljellä, joten kakkospäivän jälki oli esinetreeni. Puolet esineistä oli Martin lainaesineitä, vaan eipä tuo aiheuttanut Waldossa kummastusta. Palkkausta muutettiin siis niin, että tulen esineellä koiran eteen, palkkailen maahan ja kontaktista saa lisää. Ensimmäisillä yritti tarjoilla esineen tuijottelua (mistä saa kyllä myöskin palkata, mutta kädestä maahan), mutta sisäisti uuden systeemin hyvin nopeaa. Palkkaustapa tuntui oikeasti tosi hyvältä ja järkevältä, enemmän semmoiselta "tehdään yhdessä". Tämä oli ehkä leirin paras jälki, jäljesti hienosti ja ilmaisi varmasti! Ekalla suoralla vastatuuli, esinesuoralla myötätuuli. Ensimmäisenä ja toisena päivänä tuuli voimakkaan puuskittaisesti, vaan ei se juurikaan koiraa haitannut.
Heinä oli jokaisella pellolla enemmän tai vähemmän korkeaa. Oltiin joka päivä eri pellolla, kaikki kuitenkin heinällä, mutta pohja ja heinän pituus hieman erilaisia jokaisella pellolla. Keskityttiin myös hihnatekniikkaan, jolla saatiin koiran nenä maahan eli ajettiin vastavedolla. Ero oli huikea, sanoinkin, että en ole itse uskaltanut sitä vetää kunnolla vastaan (vaikka saman vinkin sain Arfmaniltakin) kun pelkään, että se lopettaa jäljestämisen kun motivaatio jäljelle ei ole tarpeeksi suuri eikä taistelutahto riitä. Ja höpönlöpön se mitään lopettanut vaan kiskoi vastaan, että saa jatkaa jälkeä. Se puskikin hienosti pitkän heinän läpi seuraavalle askeleelle ihan ongelmitta, ei minkään sortin "nokkimisongelmaa". Viime kesänähän jätin pitkällä heinällä treenaamisen kokonaan kun se jäljestäminen oli siellä niin huonoa. Jännä miten se ois voinu oppia siellä ajamaan jos sitä ei treenaa...

Esinejäljellä ajettiin tokavika pätkä 10m liinalla kun se ajoi niin hyvin. Alussa vähän kummaksui kun en itse edennytkään alussa, mutta sinne se meni ja ilmaisi seuraavan. Ruokaa alussa ja ihan yksittäisiä satunnaisia saattoi olla. Pelloissa oli aika paljon muurahaisia, mikä sai Waldon mässyttämään aina nameilla... Mutta tuo vastaveto toimi kyllä mielettömän hyvin. Muistelisin että saattoi ensimmäisellä jäljellä alussa vähän kummastella hihnavetoa ja ainakin kerran pysähtyi pidemmäksi aikaa ja tarjosi maahanmenoa ja VINKUI kun olisi halunnut jatkaa, mutta luuli tarvivansa luvan. Lähti itsenäisesti liikkeelle hetken miettimisen jälkeen kun ei reagoitu mitenkään eikä sen jälkeen tehnyt samallaisia "jäätymisiä".  Vedosta pyrittävä pois, mutta ainakin kymmenisen jälkeä ajetaan näin ja katsotaan sitten mitä tapahtuu kun päästää löysille/tuntumalle. Ohjaaja opetteli myös missä vaiheessa kehuu koiraa, olipahan vaikeaa (tarkemmin lopun koosteessa).
Keskittyneenä odotellaan lähtölupaa
Ja sit mentäs taas!
Kolmannen päivän jälki kulmia kun sillä on ollut vähän kulmanylitys ongelmaakin. Edellispäivän jäljelläkin taisi toisen kulman ylittää, mutta Martti totesi, että koira oli positiivisesti huolestunut jäljen hukkaamisesta ja työsti itsensä hyvin takaisin. Joka toinen loivempi kulma ja toinen terävä 90 astetta. Kulman kärjessä jarrunami. Päivä oli sateinen ja märkä heinä selkeästi häiritsi koiraa eli meno oli katkottaista kun nosteli päätään ja ravisteli, mutta siellä oli hienoja pätkiä. Ruokaa ainoastaan kulmien jälkeen 5 askeleen jälkeen läjä, jotta voi rauhassa kehua koiraa kulmasta. Olisi voinut olla enemmänkin kun oli selkeästi inhottavaa märän takia, mutta toisaalta oon ihan supertyytyväinen miten työsti pää alhaalla ilman ruokaakin vaikka vähän se märkä häiritsikin. Kun pää nousi tai yritti rynniä pää ylhäällä pysähdyttiin ja oli hienoa miten koirasta näki kuinka sen aivot raksutti, että pakko tässä on pää laittaa alas jos edetä haluaa. Missään vaiheessa se ei luovuttanut! Ja oisitte kuullu sen nenän tuhinan! Kulmissa ei ollut mitään ongelmaa ja esineellä ei epäröinyt maahanmenoa märkään maahan pätkääkään. Tai taisi se vikalla kulmalla yrittää rynniä namikasalle kun oli jo oppinut, että siellä sellainen odottaa vaan eipäs päässytkään! Hyvin opettavaista koiralle tämäkin! Kyllä oli surkean näköinen koira jäljen jälkeen kun koko pää aivan litimärkänä. Tämä oli kunnon taistelujälki, erittäin hyvä treeni! Lisää sadejälkiä vaan treeniin. Niin ja kulmissa, kuvittele, että koira tikkarin pää ja sinä tikun nokassa kuljet hihna suorassa koiran mukana samaa tahtia kun koira kääntyy.
Märkää oli, mutta voisin tulla uuestaan?
Viimeinen jälki kulmia ja kaaria. Ja Martti teki lisäksi tuoreita harhoja Waldon ajaessa. Kulmissa ja kaarissa ei mitään ongelmaa, ajoi tosi keskittyneesti ja selkeästi oli kivempi kun ei ollut niin märkää eikä tarvinnut niin päätä nostella. Tarkkana jälkeä tehdessä, että kaaripätkille lähtökulma 90 astetta (kaaren halkaisija oli vain noin 4m). Jälki tuntui tosi sujuvalta ja prosessoi äärimmäisen hyvin esim harhat. Ensimmäisen tarkisti pään käännöllä, muihin ei tainnut reagoida. Ei haitannut vaikka harha tuli hyvin loivasti/samansuuntasesti jälkeen nähden, ei vaihtanut pois omasta. Ei haitannut vaikka Martti seisoi aivan jäljen vieressä. Ei haitannut vaikka Martti teki yhteen kulmaan "vastakulman". Ei se silmillä tosiaan jäljestä, siinäkin olisi ollut helppo jatkaa vaan suoraan Martin tekemää harhaa pitkin pitkässä heinässä. Unohdin aivan takasuoran esineen ja ihmettelin mitä se koira oikein tekee, esinehän siellä. Hieno jälki oli tämäkin kuten kaikki muutkin.

Paljon asiaa ja ajatuksia tuli jokaiselta jäljeltä, äärimmäisen onnistunut leiri siis! Kuulema pidempiä jälkiä vaan ja haastetta saa olla ja suunnittele treenit! Aina pitää olla joku asia, jota treenaa ja kirjata joka treenistä ylös. Oon kirjannu kännykkäsovellukseen jotain pientä aina kyllä ja se tallentaa esim säätilaa, mutta taidampa siirtyä myös vanhanaikaisesti vihkoon kun helpompi palata vanhoihin jälkiin ja merkitä esim namikohdat jäljelle. Martin sanoin ahkeraa treeniä kesä ja loppukesästä kokeeseen... Oli kyllä kiva nähdä erilaisten koirien työskentelyä ja jo kisaavien koirien työskentelyä ja ei me kaukana kyllä tosiaan olla! Löysälle kun ei nostele enää ollenkaan päätään ja pitkän liinan kanssa treeniä ja tyhjää paalua ja esineillä laumaa ja ilmottautumista ja jäljen lopettamisrutiinit, muuten palaset kyllä hiljalleen kasassa... Hauska muuten että Arfman oli sitä mieltä, että lyhyitä purkkijälkiä ja motivaation kasvattamista, mutta Waldo olikin siellä koulutuksessa selkeästi epävarmempi. Uskaltaisin sanoa, että ei sillä jälkimotivaatiota puutu, ei se muuten ois jälkiä vetänyt nenä maassa voimakkaalla vedolla! Ihan huippuja nää leirit kun kouluttaja näkee koiran oikeasti useamman päivän ajan ja saa varmasti paremman kuvan koiran osaamisesta. Oon ihan mielettömän tyytyväinen Waldon asenteeseen koko leirin ajan, se työskenteli joka jäljellä hienon keskittyneesti häntä pystyssä!
Ja sitten muistiin satunnaisia tarttuneita ajatuksia. Nää on tosiaan sellasia mun ja Martin ajatusten sekamelskaa ja mun tulkintoja kun ei enää muista mikä tuli suoraa Martin suusta ja mikä on omassa päässä hautuneita jatkoajatuksia :D Kouluttaja oli hyvä ja perusteli hyvin miksi jotain tehdään ja sain kyllä niin paljon ajatuksia, että suurinta osaa en varmaan enää muista kirjata edes ylös kun unohdin leirille muistiinpanovälineet...

  • Toista uutta asiaa muutaman kerran putkeen, pidä tauko ja palaa myöhemmin
    • ethän opeta vaikka uutta tottisliikettäkään yhden treenin aikana!
  • Jos asia tuntuu koirasta aluksi vaikealta, täytyy sitä treenata, jotta koira voi sen oppia
  • Älä mene mukaan koiran epävarmuuteen
  • Ei pidä pelätä epäonnistumisia, odotetaan että koira ratkoo, ohjaaja passiivisena vieressä, ainoastaan liinalla estää jos koira valitsee väärin
  • Treeneissä aina joku asia jota treenataan, ei vain tehdä jälkeä jäljen takia
  • Kun koira ilmaisee, tule esineille reilusti koiran edestä (osin jäljen päältä) --> koira suoristuu kun odottaa ohjaajan tuloa edestäpäin
    • Pikkuhiljaa siirrä omaa sijaintia lähemmäs 45 asteen kulmaan koiran sivulle, josta kokeessakin poimitaan esine
    • Palkkaa esineellä kontaktista (laumapalkka). Jos nami tippuu ns. taivaalta, ohjaajan rooli on hyvin vähäinen, kokeessakin käytössä vain laumapalkka. Palkka siis kädestä maahan tassujen väliin
    • Voit myös treenata ottamalla esineen, näyttämällä "tuomarille", mutta laittamallakin sen takaisin ja palkata kun koira rauhallinen. Tai ottaa esineen, nostaa liinan, mutta laskeakin se takaisin maahan ja palkata koira.
  • Jälki on paloja esineeltä esineelle. Rauhoita koira esineelle, palkkaile rauhassa treeneissä niin ettei koiralla ole esineellä ajatus ainoastaan päästä jatkamaan (syö jatksamista pitkällä jäljellä). Kun esineellä otetaan aikaa, pitkä jälki onkin lyhyempiä pätkiä esineeltä esineelle (esineeltä ei ole kiire jatkaa äkkiä eteenpäin!)
    • Kun rauhassa keskittyneenä odottaa lupaa jatkaa (ei nyi, ei ole jännittynyt), päästetään jäljelle

  • Voimakas hihnalla vastaanveto --> koira vetää vastaan maahan 
    • sama kuin vetäisit koiraa pois hyvältä hajulta -->koira kinnaa enemmän vastaan päästääkseen hajulle
  • Kun vedolla hyvä, aja löysillä, voit nyppäämällä (ei vedetä koiraa taaksepäin ja keskeytetä koiran jäljestystä vaan pieni lyhyt nypäytys) antaa palautetta ja kokeessa lisätä huomaamattomasti hihnaan pientä painetta esim ennen oletettua esinettä/kulmaa tai jos muuten vaikuttaa siltä että koira tarvii "kaasua" tai tukea
  • Et voi ajaa koko pitkää fh-kisajälkeä voimakkaalla hihnavedolla, fyysisestikin koiralle raskasta ja aiheuttaa koiraan painetta --> pyrittävä ajamaan löysemmällä liinalla lopulta ja hihnan kiristäminen (sormituntumalla) on keino puuttua koiran työskentelyyn kokeessa


  • Kulmia voi tehdä esim vahvistamalla niissä askellusta reilusti, tekemällä suhusuhu kaaren, pienen ruudun kulmaan
  • Kehu vaikeuksien jälkeen vasta kun koira edennyt kunnolla muutaman metrin --> vahvista sitä mitä pitääkin, jos kehut häröilyn jälkeen heti kun koira esim laskee kuonon maahan vahvistat edeltävää eli sitä hölmöilyä
  • Välillä hyvä tehdä haastavia jälkiä, jotta saa koiran huolestuneeksi ja epävarmaksi jäljestä --> saa itsevarmuutta kun selvittää!
Ihan huikean koukuttava laji!