Hetta-Pallas osa 1

Luonnos kirjoteltu jo joku aika sitten.

Perjantai 2.8.19 Hetta-Pyhäkero-Sioskuru 14,7km 

Kauan on ollut Hetta-Pallas suunnitelmissa, mutta ei ole tullut toteutettua. Nyt kun muuttohässäkät saatiin onnistuneesti alta pois, lähdettiin vähän ex tempore toteuttamaan Jalin ja Waldon kanssa tämä haave. Jaan reissupostauksen taas useampaan eri postaukseen, jottei tästä tule ihan hirveää kuvatultaa.

Enontekiölle ajeltiin Rovaniemellä asuvan siskon kautta, vaan toki ajomatkaa tuli siltikin. Ounasvaara ylitettiin Hetan Kodan venekyydillä. Jalin piti vähän miettiä, ennenkuin uskalsi hypätä laiturilta veneeseen, mutta veneessä molemmat kulkivat kuin vanha tekijä.

Ensimmäinen pätkä kulki metsäpolkuja kohti Pyhäkeron autiotupaa (6,7km). Alkupäässä vastaan tuli yksi porukka pienen terrierin kanssa ("ihme miten tää ei teille haukkunu kun tää ei yleensä tykkää dalmatialaisista"), mutta muuten sai rauhassa kulkea. Olin liikkeellä melko myöhään, Hetassa taisin olla lähempänä neljää. Alkupätkä oli vähän, noh, tylsää. Melkein perusmetsikköä, toki pienellä Lappitwistillä kasviston suhteen.

Mennään jo!

Pyhäkeron autiotuvalla pysähdyttiin tekemään ruokaa. Tuvassa oli kunnon keittolevyt (kuten monessa muussakin tuvassa), joten trangiaa ei tarvinnut kaivaa esiin. Pihapiirissä pyöri ranskalainen perhe pienen tytön kanssa, ymmärsin että  heillä oli auto odottamassa jossain lähellä.

Taukotakit päällä

Pyhäkeron tuvan jälkeen alkoi 8km matka kohti Sioskurua ja vihdoin alkoivat maisemat muuttua tunturimaisemiksi ja ensimmäinen nousu Pyhäkerolle alkoi. En tiedä johtuiko automatkasta, alkukankeudesta, raskaasta rinkasta, mutta tämä Pyhäkeron huiputus on jäänyt mieleen yhtenä raskaimmista. Pojilta sain kuitenkin nousussa ihan kivasti vetoapua ja sitä tuli kyllä hyödynnettyä läpi reissun.

Pysähdyttiin noin 3km nousun jälkeen tasaiselle kohdalle, josta avautui Pyhäjärvi juttelemaan vastaan tulleen naisen kanssa, joka vaelsi reittiä kahden yön taktiikalla. "Nuo sun koirat ei taia olla tottuneita vaeltajia" nainen totesi kun tauolla pojat pisti hihnassa leikiksi. Ei ollut ainoa tauko, jossa lepäämisen sijaan alettiin riehua... 😅 Tässä vaiheessa piti kaivaa myös tuulitakki päälle ja hanskat käteen, sillä rinteessä ja huipulla TUULI! Myös pojat sai tuulitakit päälle.

Pyhäjärvi

Pyhäkeron huipulla

Nainen puheli, että laskut tuntuu kyllä jaloissa pahemmilta mitä nousut, mitä ensimmäisenä päivänä vielä ihmettelin sillä lasku Pyhäkerolta alas oli muistaakseni aika iisi. Loppuakohden toki jyrkkeni, mutta ei tuntunut mitenkään erityisesti jaloissa. Koiria joutui toppuutella ja kulkivatkin laskut aina käskyn alla selän takana, varsinkin Waldoa joutui kyllä läpi reissun tästä muistutella kun menohaluja olisi ollut muuten liikaa.

Ensimmäinen yöpymispaikka oli Sioskurun autiotuvassa, joka oli oikein nätillä paikalla! Varaustuvan puolella oli useampikin porukka, mutta kun autiotuvassa ei aikonut kukaan yöpyä, jäätiin koirien kanssa sinne. Tuvassa oli lämmitetty kamiinaa, joten se oli varsin lämmin yöllä, jouduin nousta avaamaan ikkunaa, että pystyin yöpyä. Mutta ensimmäinen yö oli oikein luksus keittomahdollisuuksineen ja lavereineen. Täällä näki ensimmäistä kertaa monet vaellusporukat, joihin reitin varrella törmäsi aina uudestaan ja uudestaan eri taukopaikoilla. Ei siis tarvinnut yksin olla leiripaikoilla ja onneksi kaikille koirat oli enemmänkin kuin ok. Jali varsinkin kerjäili rapsutuksia yhdeltä naiselta aina kun törmättiin, siitä on tullut vanhemmiten ihan ihme syliintunkija 😃

Sioskurun varaus- ja autiotupa

Yö nukuttiin kaikkineensa oikein hyvin, eivätkä koirat reagoineet kuin aamulla hieman vieressä heräileviin porukoihin. Liikkeelle lähdettiin hyvinkin hiljaksiin ja odoteltiin, että muut porukat lähtevät ensin liikkeelle. Eihän meillä mikään kiire ollut. Siinä hiljalleen aamutoimia tehdessä tuvan ohi juoksi myös porukka jotain polkujuoksijoita trikoot päällä. Olivat pikkasen eri varusteissa mitä me vaeltajat. Ei kyllä itse pystyisi moiseen...

 Aamupuuron ja teen jälkeen matka jatkui kohti seuraavaa etappia...