10 kesäkuuta 2012

Miljoonakoira 2012

Käytiin tosiaan nyt viikonloppuna pyörähtämässä Tuurissa pojan ensimmäisissä näyttelyissä. Ilma oli Tuurissa ihan valtavan hyvä, aurinko paistoi, muttei ollut liian kuumakaan pienen tuulenvireen takia. Lähdettiin aamulla siskon kans ajelemaan ja oltiin hyvin ajoissa perillä vaikka allekirjoittanut meinasikin nukkua aamusta pommiin...

Kehässä meitä olikin sitten vain minä ja Jali sekä Laura ja velipoika Taison. Hyvin ovat erinäköiset veljekset kyllä :) Jali oli hitusen korkeampi ja varsinkin päästä kapeampi ja sirompi. Ja Jali on kyllä ihan mielettömän pilkukas kyllä veljeensä ja muihin dalluihin verrattuna! Jotenkin sitä vaan oma silmä on niin tottunut. 
Mua jännitti kehässä yllättävän vähän. Jouduttiin siinä kehässä hetken odotella tuomaria niin kerkes hengähtää. Alussa seisominenkin onnistui ihan kivasti kun poika vielä malttoi keskittyä ja kiinnostua nameista. On seissyt kyllä mätsäreissä paremminkin, jotenkin tänään se seisominenkaan ei ollu ehkä niin hyvää mitä yleensä.

Sitten pyörittiinkin kehässä. Alussa meinas lähteä peitsaten, mutta onneksi sain sen pysäyttämällä siirtymään raviin. Tuomari juoksutti mun mielestä melko vähän (verrattuna mitä seurasin muiden kehien tuomareita), mä oisin voinu juoksennella enemmänkin kun se ravaa niin hyvin kun vaan vauhtiin pääsee. Harmiks peitsas sitten tuomarista poispäin mentäessä enkä siinä matkassa saanut sitä enää raville siirtymään. Takasin päin onneks tultiin sitten ravia.
Sitten olikin hampaiden tarkastus ja rakenteen tutkiminen. Poika päättikin sitten aristella tuomaria ja väisti. Ei tuosta oikein ota selvää kun välillä pitää väistää ja välillä otetaan tuomari häntä heiluen vastaan eikä välitetä käpälöinnistä tuon taivaallista.
 Tuomarin pöydän edessä seisominen olikin sitten pojan mielestä ihan tylsää ja turhaa. Jotenkin tuon käpälöinnin jälkeen meni vähän lukkoon eikä seisotuksesta meinannut tulla mitään vaan poika pyöriskeli ja haisteli maata eikä namitkaan kiinnostanu eikä häntäkään meinannut heilua. Kyllä se hetkittäin seiso ihan hyvin mut vähän se oli kyllä hankalaa. Ehkä mussakin vika kun en tottunut esittäjä oo niin en oikein aina saa tuota kunnolla seisomaan. Ja tuossa vaiheessa jännitti ehkä muakin eniten kun ties että nyt se tuomari tarkastelee kunnolla ja nyt pitäis yrittää seistä kunnolla niin siirty ehkä jännitys koiraankin.
 Taisonin arvostelun aikana sitten taas jaksettiin jostain syystä seistä (ehkäpä just siks kun ei ollut aihetta enää jännittää) :D
Loppujen lopuksi velipoika vei ansaitusti ykkössijan ja me tultiin perässä kakkosena :) Harmittaa kun hokannu, että ois voinu veljeksistä ottaa kunnon poseerauskuvat ja muutenkin siskokulta kuvaajana vähän huonon kuvauspaikan valitsi. Jotenki muutenkin pimeän näköisiä kuvia vaikka siellä ihan aurinko paistoi.

Tuomarina oli Taina Nygård ja meiän arvostelu oli kai ihan mukava: 
"Vajaa 9kk. Hieman ujostellen käyttäytyvä. Tiivis purenta, suuret hampaat. Hyvä kaula. Sopiva raajaluusto. Hyvät käpälät. Melko kapea reisi. Turhan paljon kurkunalusnahkaa. Pilkuilla taipumus yhdistyä. Antaa tänään neliömäisen vaikutelman"

Onko toi tiivis purenta ja suuret hampaat nyt sitten positiivinen vai negatiivinen kommentti? Tykkäsin myös tuosta pilkkujen yhdistymis taipumuksesta :D Tuohon neliömäiseen vaikutelmaan varmaankin vaikuttaa jonkin verran seisotus? Mut tuolla kyllä on tuota jalkaa sen verran, että kyllä se kieltämättä vähän neliömäinen on. Ehkä se siitä tasottuu. Ja ilmeisesti pojan pitää mennä rasvaimuun, että saadaan kaksoisleuka pois ;)

Noh, ei se loppujen lopuks niin kamalaa ollukaan. Ihan mukava päivä oli ja vois kai sitä uuestaankin :) Laura vähän houkutteli dallujen erikoisnäyttelyyn Juvalle. Saa nähä, saa nähä...


1 kommentti:

  1. Suuret hampaat :D empä oo ennen kuullut moista kommenttia! Tiivis purenta taas ei mun käsityksen mukaan ole mikään paha juttu, kun se ei kuitenkaan virheellinen purenta ole. Kaulanahan saa aika hyvin piilotettua hihnan avulla, täytyy joskus näyttää sulle miten :) ihan kivan arvostelun poitsu kuitenkin sai. Kannattaa ilman muuta lähteä Juvalle ainakin kattomaan jos ei omaa koiraa ilmoita, siellä ainakin näkee paljon pilkullisia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!