Jos vertaa Jali Pikiin niin ainakin hihnakäyttäytymisessä ollaan (ainaki ajatuksen tasolla) vähän edistytty. Pikin kans mä tein melkeen kaikki maholliset virheet. Piki eli pentuaikansa maalla mikä tarkotti enimmäkseen lenkkejä vapaana. Sen mitä me mentiin hihnassa, Piki oli flexin päässä. Voitte kuvitella siis mitä meiän lenkit oli. Kun vähän vanhenin ja viisaistuin flexin suhteen ja vaihoin normaaliin hihnaan oli jo aikalailla myöhästä. Tapa oli jo opittu ja hihnassa mentiin kovaa ja vetämällä. Mä iteki annoin osittain periks ja kuljetin sitä joko flexin päässä tai sitten kuonopannan kans.
Ei siinä, Piki oli semmonen 19kg, kyllähän semmosen kans vielä vetämisen kans pärjäs. Mut Jali, semmonen +30kg vetävä, voimakas uroskoira ei ehkä oo mikään mukava hihnan päässä. Sen takia mä oon yrittäny ottaa ton hihnakäyttäytymisen opettamisen vähän enemmän tosissaan.
Pienempänä meiän lenkit oli sitä, että Jali poukkoili puolelta toiselle, sinkoili sinne ja tänne ainakun jotain mielenkiintosta mukamas ilmestyi. Noo, se oli pentu (vaikkakin 5kk ikäinen pentu...), saa se nyt vähän tutkia paikkoja enkä mä voi siltä ihan täydellistä käyttäytymistä vaatia. Niinpä niin. Siinä vaiheessa kun massaa alko tulla vähän lisää niin alko tuo vetäminenki jo vähän häiritä. No hei, mitäs näitä neuvoja onkaan:
- Pysähdy kun koira vetää ja jatka matkaa vasta kun hihna löystyy: Hihna kireenä-stop-löysytys-hihna kireenä-stop-löysytys jne. Me päästiin ehkä kulkemaan 100m puolessa tunnissa...
- Vaihtele suuntaa aina kun hihna kiristyy: Tällä tavalla me ei päästy ees sitä 100m vaa jankattiin samaa parin askeleen pätkää.
Mä vaan en oo tarpeeks kärsivällinen, että jaksan jankata näillä tavoilla mooooonta kuukautta.
Sitte mä luin jonku koirankoulutus kirjan, jossa mainittiin jotenkin, että ei koira voi oppia kulkemaan vetämättä omistajan tahtiin jos se ei osaa vaihdella edes omaa tahtiaan. Samaan tapaan kuin tuossa 1. tavassa, nyt ei pysähdytäkään kireestä hihnasta (mulle tuotti ainaki vaikeutta määritellä millon se hihna oikeesti muka oli niin kireenä että nyt pysähytään ja koiralle varmasti tuottaa vaikeuksia myös ymmärtää että miks nyt ylipäätään pysähytään) vaan siitä kun koiran kävelytahti on selkeesti liian nopea. Sen lisäks mä palkkaan aina kun se kulkee sopivaa vauhtia, mikä tarkottaa sitä että nameja kuluu tässä vaiheessa meiän lenkillä aika paljon.
Mut oikeesti, mun päässä naksahti. Mulla on selkee mittari millon ite pysähtyä: ei siis sillon kun hihna on jo kireenä vaan sillon kun koiran kävelytahti on liian nopea. Ja sen muuten oppii huomaamaan tosi nopeeta! Koiran oppimista voi testata sitten ihan sillä että hidastaa omaa tahtiaan ja kattoo hidastaako koira myöskin. Jali on oppinu tosi hyvin sen, että jos lähetään liian kovaa, joudutaan pysähtyä (tai Jali hidastaa vauhtia jo ite ennenku hihna ees kiristyy!) ja palata takas. Sen jälkeen se hidastaaki ja alkaa kärkkyä vierellä namin toivossa. Tässä mä luulen auttaa myös tuo ketjullinen puolikurra, kun hihna kiristyy ja ketju alkaa kilistä, Jali saattaa ihan automaattisesti hidastaa vauhtia.
Niin, ongelmana on vielä se, että jos mulla ei oo lenkillä nameja mukana, saattaa tuo viis välittää mun pysähtelyistä ja kävelytahdista, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa. Lisäksi noita pysähtelyjä tarvitaan vielä melko usein, muttei läheskään niin usein kuin ennen ja päästään hyvin jatkamaan lenkkiä ilman koko aikasta stoppailua. Ei se vielä täydellinen oo, ehei, ei lähelläkään. Mut ehkä me siihen vielä päästään.
Yks pieni "ongelma" meillä vielä on mikä johtuu (taas kerran) ihan vaan musta itestä. Mä annan Jalin kulkee edellä enkä vaadi kulkemaan ihan vierellä. Niin no, ei se mua nyt ihan hirveesti haittaa, mutta oishan se mukavampi jos koira kulkis siististi vierellä ja yllättävissä tilanteissa hallinta ois helpompaa. Jalin saattais olla myös parempi seurata mun tahtia ku se kulkis ihan vieressä, mutta mä en oo jaksanu nähä sitä vaivaa että alan sitä vaatia. Toinen, vähän vakavampi ongelma on lenkillä vastaantulevat koirat, mutta siitä ehkä myöhemmin lisää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!