11 toukokuuta 2016

Nenäilyä pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa muistettiin Nose Workin olemassaolo ja otettiin ulkona vähän treeniä. Pari kierrosta laatikkoetsintää tyhjillä maitotölkeillä (hätä keinot keksii!), toimivat itseasiassa tosi hyvin! Voisi napata treenilaukkuun, nuo kun voisi taittaa aukikin käytössä ja takaisin linttaan kun ei käytetä niin eivät vie edes niin hirveästi tilaa!

Jali fokusoi ihan kivasti tölkkeihin hetken pyörimisen jälkeen ja oikea löytyi molemmilla kierroksilla hyvin.
 Laatikkoetsinnän jälkeen otettiin myös pari ulkoetsintää kun tajusin, että tuo aitahan on ehkä maailman paras Nose Workkia ajatellen! Noista alla olevista kuvista näkee mun mielestä hauskasti sen hetken kun haju osuu Jalin nenään, se pysähtyi kuin seinään kun haistoi että oli mennyt hajusta ohi =)

Tein toisenkin kierroksen kun tuli mieleen, että ois kiva saada pitkästä aikaa videollekin. Siirsin hajun ensimmäisestä piilosta uuteen piiloon samalla alueella mikä oli ehkä virhe. Vanha piilo haisi ilmeisesti vielä tai sitten muuten vain muistista sinne suuntautui. Kehuin vaikka ilmaisikin tyhjää kun ajattelin, että minunhan virhe se oli ja kun niin tarkasti haisteli, että täytyi siinä vielä haju haista. Löytyi se oikeakin piilo lopulta kun hetken patisti jatkamaan. Hajulle tarkentaminen on vielä vähän epätarkkaa, mutta pääasia että yrittää eikä luovuta! Videolta näkee hyvin Jalin ilmaisun kun haju on korkeammalla, tarjoaa siis tosiaan silloin mieluummin istumista. Jali niin tykkää <3

10 kommenttia:

  1. Voi mikä symppis!! <3 <3 <3 Varsinkin tuo 'löysin' katse :-D

    VastaaPoista
  2. Elsan kanssa on pakko treenata paikkoja "kertakäyttömeiningillä", koska se muistaa edelliset paikat ja ilmaisee sit niitä vaikka edellisestä treenistä olis ollut pidemmän aikaa eikä haju voi millään enää haista. Pitäiski taas aktivoitua tässä lajissa. Kesällä olis helppo ottaa haju mukaan ja tehdä ulkoetsintää eri paikoissa lenkkien yhteydessä. Uusia paikkoja riittäisi joka treenikerralle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jali on kyllä samaan tyyliin ennenkin treenannut sisällä eli että vaihdan hajun paikkaa, mutta ei ennen näin sinnikkäästi oo vanhaan piiloon jääny kiinni. Aiemmin siitä on aika helposti huomannut että ilmaisee tyhjää, kun pyydän tarkentamaan hajulle ei hajua yhtäkkiä olekaan ja jatkaa etsimistä muualle. En sitten tiiä että oliko sitä hajua nyt jäänyt ihan oikeasti siihen vanhan piilon paikalle vai muutenko vain tuumas että tästä pitäis saada palkkaa :D Joka tapauksessa täytyy ehkä malttaa olla siirtelemättä piiloja noin kun sekoittaa eikä taida kisoissa moista tilannetta olla :)

      Pitäis itekin kantaa enemmän hajua mukana tosiaan niin sais vähän monipuolisuutta. Meidän pitäis päästä treenaan kyllä ajoneuvoetsintääkin muttakun ei kehtaa ihan randomiin autoonkaan hajua piilotella :D

      Poista
    2. Mä yrittäisin päästä kokonaan eroon tyhjän merkkaamisesta, koska jos niin käy kokeessa jostain syystä niin sähän et tiedä onko siinä oikeesti jotain. Tai jos ketjuttaa ton, että ilmaisee jotain ja sit pitää tarkentaa etsimään oikea haju? Mulla on kans vähän pulmaa ajoneuvojen kanssa.:D Yritän vaan yleistää hajun etsimistä et kaikkialta voi etsiä. Sisäetsintäki tuottaa pulmaa just tän kertakäyttösysteemin takia. En oikein viitti enää täällä kotona treenata, vanhempien luonaki alkaa olee jo melki kaikki huoneet treenattu. Merkkaa sit niitä vanhoja piiloja, jos yrittää uudelleen.. Ajoneuvoista tuli mieleen, että kehtaisko pyörävarastossa treenata? Laittaa sit vaik sen hajun aina omaan pyörään ettei kenenkään pyörää sotke (eihän se haju kyl ees sotke).

      Poista
    3. Oho, vahingossa poistin oman vastauksen.

      Eli joo, tottakai yritetään valeilmaisuista eroon. Sen takia en taida noita piilon siirtämisiä enää ottaa ettei vaan kannusta siihen valeilmaisuun. En palkkaa vääristä ilmaisuista koskaan, yleensä pyydän juurikin tarkentamaan uudestaan hajulle. Jalista kyllä huomaa jos tekee puhtaan valeilmaisun, kun pyydän tarkentamaan hajulle se yleensä jatkaakin etsimistä että no ei tässä nyt oikeesti mitään hajua ollu. Nyt tuossa videolla niin sinnikkäästi tarjosi samaa kohtaa aina vaan uudestaan että ajattelin että josko siihen nyt on sitten hajua tarttunut ja kehuin (en palkannut muuten). Mutta täytyy olla tosiaan tarkka noitten valeilmaisujen kans ettei pääse vahvistumaan.

      "Tai jos ketjuttaa ton, että ilmaisee jotain ja sit pitää tarkentaa etsimään oikea haju?" Tätä mietin kun tän lauseen voi ymmärtää niin monella tavalla. Eli onko sun mielestä siis huono juttu jos se ketjuttaa tuon hajulle tarkentamisen? Kun olen pyytänyt siltä tuota tarkennusta juurikin valeilmaisujen takia kun normaalisti se ei tee kahta valeilmaisua peräkkäin vaan jatkaakin sitten etsintää. Ja kun löytää oikean hajun on mun mielestä ihan hyvä että se osaa sen mulle tarkentaa kun aina ei kerkeä nähdä mitä kohtaa se ilmaisee.

      Mä oon kerran treenannu pyörävarastossa ulkona ja musta tuntu koko ajan siltä että teen jotain epäilyttävää vaikkei siinä tietenkään mitään väärää ollukaan :D Tuntu vaan että kaikki tuijottaa ja katsoo epäillen vaikkei tosiasiassa kukaan varmaan kiinnittäny huomiota :D

      Poista
    4. Kirjotin pitkän tekstin, mut hitsi tää on hankalaa selittää mitä ajattelee.:D Musta hajulle tarkentamisen ketjuttaminen on ok, jos se ilmaisee sitä oikeaa hajua, mutta jos se ilmaisee jotain vanhaa ensin mikä on eri kohdassa niin sitten kyllä jättäisin tarkentamisen pois, että oppii etsimään oikean hajun heti. Mä oon jonkin verran koittanut päästä eroon tästä vanhan hajun ilmaisusta sillä, että jos ilmaisee sen vanhan paikan niin peli on poikki ja hetken päästä kokonaan uudestaan. Elsan kohdalla se vanhan ilmaisu on varmasti vain kokeilua, koska mä käytän aina jotain huopatassua tai muuta mihin laitan hajun ja sit poistan sen, kun ollaan treenattu. Niistä tuskin oikeesti jää mitään hajua kummittelemaan. Mä en oo Elsalle opettanut tarkentamista, koska sillä on kuonokosketus ilmaisuna ja tähän asti se on ilmaissut tosi tarkkaan hajun kohdan jäämällä kuono kiinni hajuun. Jos Elsalla olisi maahanmeno/istuminen ilmaisuna niin silloin ehkä olisi parempi opettaa se tarkentaminen. Apua, saikohan tästä mitään tolkkua.:D

      Meillä on onneksi pyörävarasto sisällä joten siellä voisin joku päivä rauhassa treenata. Ulkona voisikin näyttää aika epämääräiseltä toiminnalta.:D

      Poista
    5. Kyyylllä kaai :D Mutta niin kauan kun Jali jatkaa tarkentamisen pyytämisen jälkeen sitä oikean hajun etsintää eikä tarjoa taas valeilmaisua niin en ehkä näe tarvetta muuttaa. Täytyy nyt miettiä, voishan sitä koittaa seuraavalla kerralla jos valeilmaisua tekee, että peli seis hetkeksi ja uusi yritys :)

      Mä oisin tykänny kuonokosketuksesta ilmaisuna, mutta Jali niin helposti alkaa käyttään suutaan. Niin totesin sitten pääseväni näin helpommalla :D

      Poista
  3. Ihanat valjaat! :D Mistä oot tuollaiset löytänyt/tilannut/hankkinut? :D
    Nose Work on kyllä tosi kivaa ja koukuttavaa, ja Danakin on siitä ihan innoissaan. :) Se hajun tarkentaminen paranee kyllä ajan ja treenaamisen myötä, meilläkin se tuotti aluksi tosi paljon vaikeuksia, mutta parantuu koko ajan pikkuhiljaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katan kotiompelimo, löytyy myös facebookista: https://www.facebook.com/katankotiompelimo/?fref=ts :) Ihanat "turhakkeethan" nuo on! Jalille ois vaan hyvä kun ehdollistuisi että liivit päällä tehdään nenähommia :)

      Liityin lukijaksi, kiva lukea muiltakin näitä nenähommia! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!