Katsaus avoon

Mulla on ollut jo jonkun aikaa sellanen fiilis, että me treenien suhteen vaan poljetaan paikoillaan. Ollaan treenattu, melkeinpä viikottain, mutta tuntuu, että missään ei olla menty eteenpäin. En ole hallille mennessä oikein tiennyt edes mitä treenata. Tuntuu ettei voida nykyisessä pienessä treenihallissa treenata niitä mitä haluttaisiin (ruutua ei voi mitenkään tehdä kisamittaisena tai lähettää koiraa ruutuun eri puolilta hallia muuta kuin tyyliin parin metrin etäisyydeltä, kierron saa just ja just varmaan kisamittasena tehtyä, mutta seinät tulee vastaan, noudossa kapula on heti seinässä vaikka yrität heittää hallitusti, koiran vauhti kärsii kun joutuu himmaamaan, palkata et voi kunnolla pallolla ilman että joudut pelkäämään että koira on seinässä jajajajaja). Hallin koolle ei mitään voi, mutta se ei tarkoita etteikö me voitais ihan hyvin järkevästi treenata kun vaan osaisi vähän suunnitella paremmin.

Nooo, katsaus tämän hetkisiin AVO-liikkeisiin enivei. Kuvituskuvat viikon takaa, lumi tuli, lumi suli. Ja jooo, Jali sai joulunpunaisen uuden rukka-pannan *< :)

Paikalla istuminen 1 minuutti, ohjaajat näkyvissä

Aika on kohtuu lyhyt ja Jalilla ei ole taipumusta istumisesta valua maahan. Ainoat ongelmat tässä jos on väärässä vireessä ja jumittuu johonkin ryhmässä olevaan toiseen koiraan, ottaa osaa vinkukuoroon, liika ympärilleen vilkuilu ja tuijottelu, maan haistelu kun palaan takaisin... Ei juurikaan kisanomaisesti olla kunnolla päästy treenaamaan, lähinnä kahdella koiralla näitä tehty. Maan haisteluun testasin viimeksi nameja nenän eteen ja sivulle maahan ja toimi tosi hyvin! Saattaa auttaa myös sivuille vilkuilun vähentämiseen, jotenka täytyy ottaa käyttöön useamminkin.

Seuraaminen 

Niinkuin olen maininnutkin, seuraaminen on vähän hajoillut lähiaikoina. Eiköhän se kuntoon saada kun laitetaan tehosyyniin. Olen epäillyt Jalia jumiseksi enkä ole halunnut seuruuta treenata, nyt on kroppa pistetty kuntoon ja pitäisi hiljalleen ottaa repertuaariin takaisin. (Oikeesti mulle tulee melkein itku kun ajattelen nykyistä seuraamista ja sitä mitä se joskus oli...) Peruutuksiin on pohjia tehty ja parhaimmillaan se onnistuu kyllä ihan kivasti. Riippuu vielä vähän vireestä ja tähtien asennosta. 

Istuminen tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä/Seisominen seuraamisen yhteydessä

Sen jälkeen kun alettiin istumista ottaa mukaan on iloisesti sekoittanut kaikki jäävät keskenään. Istumista ollaan liikaa korostettu ja tahtoo sitä tarjota varsinkin seisomiseen. Välillä erottelee pois seuraamisen yhteydestä tosi hyvin, välillä tuntuu että tarjoaa mitä sattuu. Seuraamisen yhteyteen ei olla vielä juurikaan otettu kun jos se ei erottele niitä muualla niin ei se erottele niitä seuraamisessakaan. Maahanmeno varmin, istuminen ja seisominen tahtoo mennä sekaisin. Mulla on vähän ongelmaa käskyttää jäävät joka kerta vähän eri tavalla, varsinkin kun otan seuraamisen yhteydessä, kun nimenomaan pitäisi pysyä johdonmukaisena.

Luoksetulo

Ei ongelmaa, iisipiisi. En nyt yhtäkkiä keksi mitään mihin tämä kompastuisi.

Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon

Osaa halutessaan. Pientä ongelmaa välillä vieraissa treenipaikoissa pienen haahuilun kanssa, hyvin kerkeää vähän tsiikailla ympäristöään samalla kun kiertää... Bongausta pitäisi myös vahvistaa ja kunnon kisamatkalla, ensimmäinen toisto ei aina välttämättä onnistu. Jos ei ole bongannut merkkiä niin ei tahdo ensimmäisellä käskyllä välttämättä edes tehdä mitään.

Noutaminen 

Noutaminen on hyvä. Tässä ehkä suurimmat viilaukset vireen kanssa, jos menee yli saattaa pitää "omaa kivaa" kapulan kanssa ja sivulla saattaa väistää/pyöritellä suussa. Luovutuksessa siis ehkä eniten treeniä ja vahvistettavaa.

Kauko-ohjaus

Ärsykkiliike. En tiedä mitä tän kanssa tekee. Perinteisellä takajalkakaukoilla tekee "ok" kaukoja hyvällä tuurilla. Tahtoo vaan jäädä edelleen istumiset liian vajaaksi, varsinkin kun matkaa ottaa lisää. Olen miettinyt kokonaan uutta käskysanaakin kun ei paranna ollenkaan vaikka jätän huonot palkkaamatta (ei tiedä kriteeriä?) ja lyhyellä matkalla ajatus on lähinnä siinä palkassa ja palkan mukana käden seuraamisessa. Hyviä kaukoja tekee kyllä kun kunnolla hetsaa, mutta ei mun mielestä jotenkin tee silloin ajatuksella. Ne etujalkakaukot joo edelleen olisi vaihtoehto ja ollaan me niitä välillä jumpattu mutta äh. Motivaatio treenata näitä on ihan nollissa.

Estehyppy

Eipä tässä pitäisi olla mitään ihmeellistä.

Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno 

Onnistuessaan tosi kiva. Varmistusta paikan ja seis-käskyn reagoimisen kanssa, mutta kohtuu hyvin bongailee ruutua. Jää ruutuun liikaakin kiinni bongatessaan.
---------------------------
Ja näiden lisäksi tietty kisanomainen. Uusi AVO on pitkä kun synti. Osa tuomareista on jakanut näitä kisoissa kahteen osaan ja se sopisi meillekin luultavasti parhaiten. Parhaimmillaanhan, jos Jali on oikeassa vireessä, en ole itseasiassa huolissani palkattomasta suorituksesta, mutta sitten taas toisaalta... Toko sopii meille siinä mielessä paremmin kun yksittäiset suoritukset on kuitenkin suht lyhyitä (vs. rally) ja koiraa pääsee väleissä kehumaan ja nostamaan ja Jali yleensä vastaa ihan kivasti kehuihin.

Pieni varovainen josko alkuvuodesta kisoihin on herännyt, vaan enpä tiedä.
------------------------
Ja pitää vielä mainita. Jali teki piiiiiitkästä aikaa viime treeneissä hallilla noseworkkia. Jalilla on ollut kyseisessä hallissa vähän nenäongelmia, hallin pohja ilmeisesti tuoksuu varsin hyvältä ja arvelin, että laatikoilla alkaisi mieluummin haistella ihanaa pohjaa kun olin varma, ettei yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä. Vaan ei! Lähti tosi kivasti haistelemaan laatikoita, vain ilmaisu oli hieman hukassa. Pitää lähteä ilmaisuun laatikoilla nyt muutenkin kiinnittämään huomiota, laatikko kun oli Jalin jäljeltä aavistuksen räjähtäneen näköinen. Ne tassut. En ole ihan varma vielä miten lähdetään tätä korjaamaan siistimmäksi, mutta katsotaan mitä keksitään (sitten joskus kun tähän jaksetaan paneutua).

Kommentit