10 heinäkuuta 2018

Rallytokokisat Lapua 7.7.

7.7.2018 koitti pitkästä aikaa kisapäivä kun ilmoitin Jalin Lakken järjestämiin rallytoko kisoihin. Kisat olivat tuplakisat, mutta päädyin ilmoittamaan Jalin vain B-kisaan, sillä ajattelin ettei into riittäisi tehdä kahta rataa saman päivän aikana, varsinkin kun Jali on ollut vähän blaaah treeneissäkin. B-kisan tuomarina oli tuttu Minna Hillebrand. A-kisaa tuomaroi Iiris Harju.

Menin aamulla kisapaikalle kannustamaan ensimmäisiin ALO-luokan kisoihin osallistuvaa siskoa (ei tulosta valitettavasti tällä kertaa) ja katsomaan ratapiirustuksen etukäteen, sekä kuvailin ALO-luokkalaisia. Rata ei sinäänsä vaikuttanut ihan hirvittävän monimutkaiselta, eikä sieltä löytynyt meidän kammotus kylttejä (mm. peruutus, joka ei onnistu), mutta mm tuo juosten spiraali etukäteen vähän kammostutti. Hirveä oli odotella omaa vuoroa koko päivän kun ei mitään aavistustakaan mikä meidän taso tällä hetkellä on. Tämä olisi siis meidän toinen VOI-startti, yhden VOI0 tuloksen jälkeen. (Kuvituksena vanhoja treenikuvia, ettei tuu ihan tylsä kuvaton postaus.)
Saavuin mielestäni hyvissä ajoin puolta tuntia rataantutustumista ennen ja kun ajoin pihaan, huudettiin minut suoraan rataantutustumiseen. Hups, olivat vähän eellä aikataulusta enkä ollut yhtään ajatellut moista vaihtoehtoa! Noh, ei onneksi suurempaa vahinkoa, mutta en kerennyt käydä koiraa kävelyttämässä niinkuin olin alunperin ajatellut ja kun meidän vuoro oli jo kolmantena niin hieman tuli kiirus. Toisaalta ihan hyvä niin en ennättänyt enempää panikoida tai paniikkitreenata.
Jali oli tosi hyvällä fiiliksellä heti autosta otettaessa. Sain sen viriteltyä kerrankin kivasti, otettiin kehänauhojen ulkopuolella muutamat nopeat palkkaukset ja sosiaalisella palkalla pari perusasentoa ja seuruutin lähtökyltille ja Jali oli ihan messissä! Alku oli helppo, liikkeestä seiso on Jalille varma. Puolenvaihto jalkojen välistä kyltiltä ollaan saatu joskus -10 sen takia kun koira on pysähtynyt ennen jalkojen välistä puikkaamista, mutta nyt ei ilmeisesti mitään ongelmaa. Myös hypystä on alkanut tulla kivan hallittua ja se onnistui myös oikealla puolella.
 
Ensimmäinen virhe 5. kyltiltä eli koira eteen, vasemmalta oikealle istu. -3ov (hartialinja koiraa ohjatessa). Luulen, että tää on tullu siitä kun ohjaan koiran vasemmalta oikealle takaisin? Varmistelin varmaan liikaa ettei tule vasemmalle, tähän täytyy kiinnittää huomiota.
Pelätty oikealla juosten spiraali sujui yllättävän hyvin ja Jali oli ihan liekeissä ja vastasi mun kehuihin ihan supersuperhyvin! Mähän hihkuin Jalille melkeen koko radan "ootsää tänään pätevä! Vähänkö oot tänää taitava! Onko tänää hyvä päivä!" tyyppisesti, muttakun se niin selkeästi oli mun kehuista tänään ihan liekeissä! Spiraalista vain -1py, todennäköisesti jossain kohtaa vähän "törmättiin" ja Jali haisteli maata. Mutta se oli niin hieno edelleen, ei mitään yritystäkään palata väärälle puolelle seuraamaan ja kerrankin spiraali tuntui jopa oikein sujuvalta. Vieläkin ihan fiiliksissä! 

Seuraavat virheet 9 kyltiltä eli käännös oikeaan. Tässä tuomari etukäteen rataantutustumisessa mainitsi, että olkaa sitten tarkkoja että oikeasti teette tässä sen 90 asteen käännöksen ja että koira käyttää takapäätään. Oikealla puolella se takapään käyttö ja nää käännökset ei oo mikään läpihuutojuttu ja tästä -1py ja -3tvä. Olisinko sitten kaartanut tai koira ei käyttänyt kunnolla takapäätä, ei suurempia muistikuvia tästä.

Tuplasaksalaisessa eli kyltiltä 11 -1py ja -3uusi. En muista yhtään mitä tapahtui että uusin, ei varmaan vaan lähtenyt kiertämään. Ei myöskään muistikuvaa tuosta -1py, olisiko nuuskaissut taas maata?
Houkutuksessa köysi ja joku dummy, ei mitään ongelmaa, ei tainnut edes vilkaista kun teki niin hienoa seuruuta, kuten koko radalla! Ei mitään etuilua tai painamista, just sitä parasta Jalia. Viimeinen virhe kyltiltä 15 eli istu, askel oikealle, istu -1vino. Ihan odotettu virhe, mutta onnistui kuitenkin yllättävän hyvin kun vaan -1 virheellä päästiin.

Käytösruudussa edessä istuen oli vähän  poissaoleva ja vilkuili radan vieressä kävelevää koirakkoa. Sieltä -1tvä (tassun siirto) ihan oikeutetusti. Pitäisi näitäkin päästä treenaamaan, kun tää on Jalista ihan supertylsää eikä se oikein oo näissä "töissä".
Tulokseksi VOIHYV 86p ja tuomarinpalkinto ja sijoituttiin vielä toisiksi! "Hienoja pätkiä radan aikana, jossa koira suorastaan loistaa." Radalta vain 3/10 sai tuloksen, joten tyytyväinen sai olla! Minna mainitsi palkintojen jaossakin, että siitä huolimatta että se välillä vähän nuuski niin siitä niin näkee kun se syttyy joistain tehtävistä ja ne on upeeta katottavaa. Mulla oli radan jälkeen ihan superhyvä fiilis kun pitkästä aikaa tehtiin samassa kuplassa ja radalla oli vaan sellanen flow, että tuntui vaan että ollaanko varmasti tehty koko rata vai unohettiinko jotain. En muista millon viimeks mulla on ollu rallyradan jälkeen tällanen fiilis, mä vaan hymyilin koko radan ajan kun oli niin siistiä.Virheetkin loppujen lopuksi melko pieniä ja nuo puutteellinen yhteistyö virheet tuli kohdissa jossa koira oli jostain syystä epävarma eikä osaaminen niin varmaa.

Niin hieno Jali <3


Radan jälkeen meidät kysyttiin A-kisan MES-radalle nollakoirakoksi kun "oikea" nollakoirakko oli just B-radalla osallistujavuorossa. Siitä oma postauksensa, ettei tuu kilometripostausta.

2 kommenttia:

  1. Siis ihan oikeastikko käytösruudussa lähtee piste jo pelkästä tassunsiirrosta? O_O Apuuva, jotenkin olen itse ajatellut että ei ihan noin pienestä (vai liikkuiko se tassu paljon?) lähtisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kokemuksella käytösruudusta saa -1 tosi helpolla, riittää jos koira vaikka nuuskaisee maata maassa ollessaan. Se otti ihan pienen askeleen sivulle, ei siis mielestäni liikkunut paljon tai niin että rintamasuunta ois esim muuttunu. Mut mun mielestä ansaitsi sen menetyksen kyllä kun vähän turhan paljon lisäksi skannaili ja vilkuili ympäristöä. Me ollaan paljon rauhallisemmallaki (=pari kertaa vilkaisi muualle) käytösruudulla saatu -1 :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!