17 elokuuta 2014

Ensimmäinen virallinen: Rally-toko kisat!

Mitä ihmettä- kisaraportti?! Edellisen postauksen jälkeen? Rally-tokosta?! Mitä täällä tapahtuu?

Ex temporius on ollut lähiaikoina kovassa huudossa. Niin koiraharrastuksessa kuin omassa elämässäni muutenkin. Meitä ei tullakaan näkemään hetkeen Jyväskylässä (ellei ehkä kisoissa...), mikä tarkoittaa sitä, että sanotaan tältä erää ainakin hyvästit Jyväskylän Agility Team:lle. Kiitokset hyvistä treeneistä ja puitteista! Toista se on täällä missä nyt majaillaan, joten saa nähdä jääkö meidän agility nyt kuinka tauolle vai keksitäänkö jotain.

Mehän ei olla varsinaisesti koskaan treenattu rally-tokoa, mutta niin vain käväistiin tänään Sievissä kisaamassa. Arki on ollut hyvinkin kiireistä lähiaikoina, joten juurikaan ei olla treenattu, mutta ajattelin että kokeillaan. Jalilla on kuitenkin niin vahva tokopohja alla ja uusina juttuina oli ainoastaan oikeastaan eteenmeno ja takaa sivulle kiertäminen sekä saksalainen. Muu on vain enemmän tai vähemmän seuraamisen eri variaatioita (käännökset, pujottelu) tai muuten tokon kautta tuttua. Takaa kiertäminen oli Jalille ihan iisiä kun kerta sai käsimerkkejä käyttää, joten lähinnä se mitä treenattiin niin treenattiin eteenmenoa. Käsimerkillä ja vartaloavulla se on ihan ok, mutta en voi kyllä väittää, että koira käskyä vielä osaisi. Riittävästi kuitenkin, että kisoihin uskallettiin.

Valehtelisin jos väittäisin, ettei kisoissa omaa vuoroa odotellessa jännittänyt. Vaikka mitään paineita en ottanutkaan. Tällä treenimäärällä ja ensimmäistä kertaa oikeasti kylttien kanssa, sekä koira, että ohjaaja. Jali oli kisapaikalla ihan rennosti, mutta kun hain sen rataantutustumisen jälkeen autosta, oli se vähän muissa ajatuksissa eikä oikein tahtonut ottaa kontaktia. Yritin siinä pikkasen herätellä koiraa, mutta ihan sitä superfiilistä en saanut oikein irti. Päästin koiran haistelemaan tolppaa, jossa olikin joku mehevä haju jota vain lonksutteli suussaan...
Rata menikin aika sumussa. Yritin ihan totta miettiä radan jälkeen, että suoritettiinko kaikki kyltit oikein, mutta en oikeasti muistanut. Ykköskyltiltä ohjaajavirhe -1p, eikä mitään käsitystä mistä kun tehtävänä oli vaan istua? En tunne lajia vielä niin hyvin, että voisin edes arvata mistä se kenties tuli.

Kolmoskyltiltä TVÄ -10p eli väärin suoritettu kyltti. Kommenttina lappuun oli kirjoitettu "pysähtyminen jäi". Ei mitään muistijälkeä tästä? Mielestäni käskytin kyllä istumaan, mutta jos ei ollut kerennytkään istua kunnolla ennenkuin käskytin maahan? Ei mitään käsitystä.

Vitoselta vino eteenmeno -1p, jonka uusin. Tai sitten uusinnasta -3p ja uusinnassakin vino asento? Mulla ei ole mitään kuvaa kertyykö virhepisteet jo siitä ensimmäisestä suorituksesta vai lasketaanko virheisiin vaan ne uusinnan pisteet ja ensimmäisen suorituksen pisteet nollaantuu? Enkä tiedä olisiko minun edes kannattanut uusia koko kylttiä. Taisi tulla siis ensimmäisellä (minun mielestäni) liian vinoon ja oli muutenkin jotenkin niin tahmea, että päätin uusia. Noo, tuli uusinnallakin vinoon (ei niin pahasti), mutta oli paremmin mukana eli mielestäni kannatti uusia. Onko sillä nyt niin suurta väliä onko se -1p vai -4p?

Loppurata virheettä. Pilkullinen oli tosiaan alussa vähän tahmea, eikä oikein tiennyt mitä me tultiin tekemään. Tuli kuitenkin mukana, mutta vire oli matala ja sen takia esim. perusasennot oli tahmeat (taisin kakkoskyltille ainakin joutua käskyttämään erikseen istumaan?) ja seuraaminen oli lahnailua. Ei kuitenkaan ottanut häiriötä kylteistä. Jännitin ehkä itsekin alkuradalla kun tuntui, että koira ei ole yhtään mukana ja käskyttelin ihan omituisesti. Ehkä jossain 5 kyltin kohdalla otettiin itseämme niskasta kiinni. Luulen, että kyltin uusiminen sai molemmat heräämään ja itseltäkin tippui se jännitys "kun kerta jo mokattiin". Ohjasin loppuradan niinkuin treenatessa eli eleettömästi, en juurikaan kehunut välillä enkä käyttänyt mitään apuja muutenkaan lukuunottamatta tietty 6 kyltillä eteenmenossa. Kun kyllä se prkl seurata osaa. Ja niinhän se seurasi. Jali oikeasti paineistuu vaan jos oikein kehun sitä suorituksen aikana tai muuten käyttäydyn kummallisesti. Kun ei me treenatessa niin miksi sitten kisoissa? Mun jännitys vaan tahtoo purkautua tuommosena kummallisena käskytyksenä ja ylimääräsenä höpötyksenä.
Loppurata olikin sitten oikeasti ihan kiva. Seuraaminenkin tuntui ihan hyvältä ja piti kivaa kontaktia. Ei tuntunut enää perässä vedettävältä matkalaukultakaan. Ei ehkä meidän parasta seuraamista, mutta tosi kivaa näin häiriössä! Ja kaikkein tärkeintä oli se, että koira tosiaan lopussa heräsi hommiin ja mentiin loppuradasta oikeastaan molemmat treenifiiliksellä eli unohdettiin se ympäristö.

Suorituksesta saatiin siis yhteensä 85/100p eli hyväksytty tulos! Ja kovin lämmitti sydäntä tuomarin kisalappuseen kirjoittama kommentti "osaava koirakko" vaikkei mitenkään sijoituttukaan.

Ei ollenkaan huonosti, sanoisin!

14 kommenttia:

  1. Jos suoritat kyltin ja teet siihen vaikka vahingossa -10p ja sanot "uusin kyltin" niin edelliset virhepisteet mun mielestä menee pois ja sen tilalle tulee uusimisesta -3p. Eli periaatteessa uusia kannattaa kylttejä vaan, mistä sait -10p :D Mutta eipä tolla niin väliä, mulla tuli meidän kisoissa kahdesti -10p kyltistä kun itse ensin laskin väärin peruutettavat askeleet ja toisella kerralla koira kiepsahti ympyrän kun oli joidenkin törppöjen kiertoa... Ei ole vakavaa!

    Mutta todella hieno tulos hyvä te! :) Ens kerralla pyydät jonkun kuvaamaan, ois tosi kiintoistaa nähdä videoita kisoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näin järjellä aateltuna niin tottakai ne pisteet täytyy nollautua kun eikai muuten kai ois järkevä uusia ylipäätään? :D Mutta totta heh, että turha uusia kylttejä jos niistä sais muuten vaikka vaan sen -1p! Opinpahan taas uutta :D

      En saanut nyt ketään kaveria mukaan kuvaamaan, mutta täytyy yrittää joskus seuraavalla kerralla :)

      Poista
    2. Noi rallyn säännöt ja pilkunviilauskohdat on kyllä tosi outoja, mutta ihan kiva laji kun saa käyttää apuna käsiä ja ääntä, musta helpotti kisakynnystä esim. tokoon kun sai käydä koittamassa kisatilannetta rallyssä. :) Toivottavasti teidät nähdään toistekkin rallykisoissa!

      Poista
    3. En tiedä helpottiko se kisakynnystä tokoon, mutta ylipäätään kisakynnys rallyyn on huomattavasti matalempi kuin kisakynnys tokoon :D Kisatilanne tokossa on kuitenkin niin erilainen verrattuna rallyyn.

      Eiköhän meitä nähdä kisoissa kun sen verran "helpolla" tuo ensimmäinenkin hyväksytty saatiin :) Täällä päin olis kohtuu hyvin kisoja tietääkseni tarjolla nyt syksyllä, täytyy harkita jos jonnekin laittais ilmoitusta menemään.

      Poista
  2. Aivan huippu suoritus, paljon onnea! Olisin iki-iloinen jos saisin noin hyvät pisteet heti ekoista kisoista. Huomaa että tokosta on varmasti ollut paljon hyötyä, ja kaikki loput riippuu valitettavasti ohjaajasta :D Ihanan kamala laji, kun ite pystyy töppäilemään niinkin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Täytyyhän tuohon tulokseen olla tyytyväinen kun minkäänlaista tulosta en kisoista odottanut :D

      Kyllä tokosta ehdottomasti on hyötyä, varsinkin jos koiralla on vahva seuraaminen niin mukanahan se tulee käännökset ja pujottelut vaikkei niitä varsinaisesti olisikaan erikseen opetettu :) Niinku sanoit niin se on sitten ohjaajan hommaa yrittää olla tekemättä virheitä ja tällä kertaa onnistuin siinä tarpeeksi hyvin :D

      Poista
  3. Huippua te! :) Paljon paljon onnea hyväksytystä suorituksesta!

    Me ollaan niin alkutekijöissään ja edetään niin hitaasti, että tuollainen suoritus tuntuu ihan mahdottomalta. Ehkä jonain päivänä… :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Hitaasti ja varmasti hyvä tulee, olen minä todennut! :)

      Poista
  4. Vau, hyvä te! Tuollaisesta tuloksesta saa kyllä olla ylpeä, varsinkin kun nuo olivat vieläpä teidän ekat kisat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee, kiitos! :) Olin minäkin kohtuu yllättynyt miten hyvin meillä menikään :D

      Poista
  5. Onnea :) Mietin alunperin tuota Sievin rallytokokisaa, kun niitä on tosi huonosti tarjolla. Tosin myönnetään, etten ole nyt syksyn koekalenteria kovin tarkasti katsonut. Rallytoko olisi ihan kivaa vastapainoa tokoilulle: ainakin 10-vuotias sheltti tykkäisi siitä. Kerttu olisi varmaan ihan höpö rallyssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :)

      Tosi vähän on kyllä kisoja ylipäätään ja jos on niin tuppaavat ilmeisesti täyttyä nopeaan. En mäkään aktiivisesti ole kisakalenteria katsellut, tuli nyt vaan vilkaistua kun näille seuduille jäätiinkin ja ilmottauduin sitten hetken mielijohteessa tuonne Sieviin. Rally on tämmöselle "iik apua, ei me osata" panikoijalle kivan pehmeä lasku :D Verrattuna siis tokokokeeseen.

      Kerttu suoriutuis radasta varmasti silmät kiinni :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!