14 joulukuuta 2012

Persjättöä

Jatkettiin tänään treeneissä samalla radalla ku viimeks, mutta tällä kertaa tehtiin valssin sijasta persjättöjä. Niin ja tuota ykköshyppyä ennen oli myös toinen hyppy eli kaks hyppyä, putki ja yks hyppy.

(Toi nelonen pitäis kai oikee
oppisesti olla toisella puolella
estettä)
Ohjauskuvio oli oikeestaan melkosen simppeli, mutta koira oli taas ärsyttävä. Multa alkaa loppua keinot. Mä en tiiä paineistuuko se, turhautuuko se, murkkuileeko se vai mitä, mutta se ei jää nykyään mitenkään päin lähtöön oottaan. Ja sitte mua alkaa turhauttaa kun aikaa menee hukkaan siihen, että koira pelleilee omiaan ja sitte koira paineistuu/turhautuu/pelleilee lisää ja kierre on valmis. Ja mä kun joskus sillon aikoinaan olin tyytyväinen siihen miten nätisti se jää odottamaan lähtöön ja nyt tuntuu siltä, että mä en hallitse sitä yhtään. Oikeestaan tää alko sen jälkeen ku me alotettiin nää jatko1 kerrat ja koiralle pitäis olla helpompaa kun ei oo niin paljon häiriötä. En ymmärrä. Ja kuitenki sillä aikaa kun mä kuuntelen kouluttajan ohjeita niin toinen istuu nätisti vierellä (ilman hihnaa ja käskyttämättä) ja tuijottelee silmiin eikä meinaakaan lähteä hiimailemaan omiaan. Kyllä sitä huomaa, että on omat koiranlukutaidot rajallisia, ei Pikin kans ollu koskaan tämmöstä, muttei me Pikin kans toisaalta koskaan niin tosissaan treenattukaan. (Tulipa taas samasta aiheesta purkauduttua, muttaku tää nyt häiritsee meiän treenaamista nyt vaan niin paljon)

Noh, tehtiin nyt sitte lentäviä lähtöjä, että saatiin ees jotain tehtyä. Persjättö (vitsit tää on huvittava sana :D) meni ihan hyvin, ainoostaan toiseen suuntaan oli hankalampi (koira ohjaajan vasemmalla puolella) kun oli kuulema enemmän mussa kiinni eikä tahonnu irrota esteille.Niin ja mun pitäis muistaa antaa käskyt ajoissa kun koira on ja tulee olemaan niin nopea, niinku +1 este tyyliin. Voi mun aivorukat kun hirveesti muistettavaa. Keskitytään seuraavalla kerralla Jalin kans tekeen pienemmissä pätkissä ja vähän kerrallaan ja ohjaaja saa kuivaharjotella ohjauskuvioita itekseen ettei koiralle tuu ihan niin paljon toistoja. Kun kyllä se osaa, mutta jostain syystä nyt lähöt vaan tökkii ja toistot tympii.

Otettiin sen jälkeen A:ta. Alussa oli ongelmia ylösmenossa. Siis ylösmenossa, ei meillä koskaan oo ollu ongelmia ylösmenossa? Lähti kiipeämään siis aivan liian reunaa mun puolelta ja oli jotenki koko ajan tulossa mun luo. Tehtiin tää siis suoraan tuohon edellisen pätkän perään. Kyllä se sitte parin kerran jälkeen. Eikä ees pomppinu alas niinku sillon viimeks? Täältä sain monia hyviä tärppejä harjotteluun.
  • Ensinnäkin, älä pyydä koiralta katsekontaktia ennen vapautusta kun koiran pitäis olla jo menossa eteenpäin ja jos ohjaaja tulee hitaampana takana niin ei oo hyvä jos koira alkaa kärkkyä katsekontaktia. Jalsu lähtee kontaktilta vapautuksen saatuaan kans niinku ois sunnuntaikävelyllä, namikupilla saa kontaktilla lähtöönki vähän enemmän vauhtia.
  • Älä pysäytä kädellä (hihnanpitäjän homma pysäyttää) ja Jalille vois olla hyvä, ettei sitä palkata ollenkaan kädestä. Otettiinki pari toistoa pelkkää kontaktia namikuppi kauempana ja alkohan se hiffata. Kuulema sillä on jo päässä se mitä sen pitää tehdä eli hyvä hyvä.
  • Vapauta koira vasta kun se on rentona eli hihna löysänä (mutta katse sinne eteenpäin)
  • Vapautus käskysanaa vois miettiä, nyt käytössä on "vapaa" mikä ei ehkä toimi radalla, ts. ei tuu ehkä hirveen luonnollisesti ja nopeasti esim käskytys "vapaa, hyppy".
  • Paljon pelkkää kontaktin loppua ja pikku hiljaa lisätään sitä ohjaajan liikkumista ja paikan vaihto
Nii tehtiinhän me vielä kertaalleen keppejä. Hyvin meni kun vaan saatiin alotus kohilleen, ei hyppiny tai alitellu ohjureita. Tää on kuulema ihan hyvällä mallilla, mutta kehotti itekseen harjottelemaan neljällä kepillä, että saadaan tuota ekaa väliä vahvistettua ja nopea palkkaus.Ja pari takaaleikkausta myöskin tehtiin pelkällä putkella, eipä siinäkään ihmeempiä, kyllä se sinne putkeen osaa irrota.

Täytyy yrittää tuota lähtöönjäämistä nyt vaikka omatoimitreeneissä jotenki saada kuntoon. Onhan se joo nuorikin, että voi olla vaan jotain murkkuilua ja keskittymiskyvyn puutetta tai jotain. Tai ehkä taukoki tekis hyvää. Joulun aikaan tulee kyllä parin viikon tauko nii katotaan onko mitään vaikutusta.

Onpa tullu kirjotettua monta postausta lyhyen ajan sisällä, noh, ens viikolla ei sitte kerkeekään kun on vika viikko ja tenttejä tenttejä ennen joululomaa. Siis joululomaa, tulee niiiiiin tarpeeseen!

Kattokaa muuten kuka vartioi mun avaimia :))

3 kommenttia:

  1. Meillä ainakin tauoista ei oo ollu mitään muuta kun hyötyä :) aina tauon jälkeen aattelee et äh ei tämmösen tauon jälkeen voi mikään onnistuu mut aina koirat yllättää positiivisesti :)
    Palkkaa vaan paljon liikkeelle lähdössä, ihan aluks jo sivulta, sitte yhen askeleen päästä ja sitte kun sinne ekan esteen toiselle puolelle saakka pääsee niin palaa sieltäkin palkkaamaan eikä ees hyppyytä vaan lopettaa siihen kun koira on sopivan aikaa oottanu paikallaan, tää ainaki toimi meillä.

    VastaaPoista
  2. Samaa täytyy todeta kun Laura tossa yläpuolella, eli meilläkin kyllä alkoi taas treeneissä keskittyminen parantumaan, kun oli esim viikon tauko tai kahden viikon tauko! :)

    VastaaPoista
  3. Laura: Juu mä aattelinki että lähen rakentaan ihan alusta eli aluks palkkailen ihan siitä että se vaan menee ees istuun ja sit lähen vaatimaan enemmän. Kun nyt se siis ei halua edes istumaan lähtöön vaan on jotenki ihan lukossa (=saattaa jäädä seisomaan paikoilleen ja tuijotteleen muualle kun käskytän istumaan, sillee jotenki anteekspyytävän näkösesti pää alhaalla ja hyvä kun ei häntä koipien välissä)kun huomaa että mennään lähtöön.

    Tiina: Juu, toivotaan että tauko auttaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!