Koiranko tahdot, yhdenkö vain?

Koiranko tahdot, yhdenkö vain?
Helpolla pääset, ei vaivaa oo lain.
Käy tokoon, käy agiin
käy rallyyn ja sohvalle.
Vieläkö kaipaat sä jotakin muuta?


Koirako vain, riittääkö yksi?
Yhdestä seuraa, kuten on kahdest.
Ruokaa ei kulu, ei hihnat oo solmus
ja viisas on yksin vaan tyhmä on joukos.
Koirapiireissä useamman koiran omistaminen on lähestulkoon itsestäänselvyys. Siinä vaiheessa kun ensimmäinen koira alkaa lähestyä sanotaanko että noin parin vuoden ikää, kuuluu asiaan, että aletaan miettiä toista koiraa.

Syitä toisen koiran hankintaanhan toki löytyy. Koirista on seuraa toisilleen, ovathan ne laumaeläimiä. Ensimmäisestä koirasta ei tullutkaan (kahden vuoden rajapyykkiin mennessä) kunnon harrastuskoiraa. Innostutaan jostain harrastuksesta, eikä ensimmäinen koira siihen sovikaan. Halutaan päivittää siihen tykkiin. Tai ensimmäinen koira on jo ns. valmis. Ja kun ensimmäinen koira on jo kerta niinkin vanha, katsotaan olevan jo valmis kenties vaikeammalle rodulle sillä onhan sitä kokemusta jo kertynyt.

Miksi ihmiset ylipäätään hankkivat toisen koiran? Tai sen kolmannen? Miksi sinulla on yksi tai useampi koira?

Koirattomat ihmiset pyörittelevät kenties useammalle koiralle silmiään, mutta koiraihmiset ymmärtävät. Oli syy mikä tahansa, toisen koiran hankkiminen on "normaalia". Yhden koiran laumat varsinkin harrastuspiireissä alkavat olla jo vähemmistöä.
Miksi siis tyytyä yhteen? Minulle toisen koiran hankkiminen ei ole milläänlailla ajankohtaista, enkä oikeastaan ole Jalin tulon jälkeen potenut kertaakaan kunnon pentukuumetta. En tarvitse toista koiraa, eikä elämäntilanne ole toiselle koiralle milläänlailla otollinen. Ja vaikka kuviteltaisiin, että asuisinkin suuressa omakotitalossa, hehtaarien kokoisella aidatulla alueella, hyväpalkkaisessa työssä, niin silti, en näe välttämättä itseäni useamman koiran omistajana.

Yhden koiran kanssa kaikki on niin helppoa. Hihnakävelyllä sinun ei tarvitse tapella sotkussa olevien hihnojen kanssa.  Kulkeminen julkisilla yhden koiran kanssa ei tuota ongelmaa. Ruokaan ei kulu järjettömiä määriä rahaa, saatikka eläinlääkärikuluihin. Harrastukset ovat toinen rahareikä, useamman koiran kanssa harrastaessa sitä rahaa menee tuplasti myös erilaisiin kurssipaikkoihin. Ja aikaa. Kuinka kukaan kerkeää harrastaa useamman koiran kanssa kun jo yhdenkin kanssa ei tahdo aika aina riittää?
Yhden remmirähjän kanssa vielä pärjää, mutta ajattele jos niitä onkin kohta kaksi. "Teen sitten tämän seuraavan kanssa eri tavalla". Mutta voi kuule, voisiko sen tämän hetkisen koiran kanssa jo tehdä ne muutokset? Vanhakin koira oppii uusia temppuja, ei sinun tarvitse ottaa uutta koiraa vain kouluttaaksesi sen sitten paremmille tavoille. Sillä totuushan on, että se uusi koira tulee melko varmasti oppimaan vanhalta ne pahat tavat, halusitpa tai et. Tai, ainahan voit lenkittää koirat erikseenkin. Ja jos et osaa kouluttaa ensimmäistä koiraasi, kuinka teet sen uuden koiran kanssa?

Monilla tuntuu ehkä olevan ajatus, että tämä ensimmäinen koira on jo "piloilla" ja sen takia halutaan uusi koira, josta tehdään sitten parempi. Toki, varsinkin jos harrastuskoirasta puhutaan, moni aloitteleva harrastaja tekee varmasti ensimmäisen koiransa kanssa paljon virheitä. Mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että ne virheet ovat kyllä usein korjattavissa. Vaan kun sen pennun kanssa pääsee helpommalla kun saa aloittaa tyhjältä pöydältä?
Minä itse pidän siitä, että voin keskittyä vain yhteen koiraan. Ja vaikka koira onkin jo(?) yli kolme vuotta, se ei ole milläänlailla valmis. En tarvitse siis uutta projektia kun vanhassakin on vielä tekemistä. Enkä tarkoita nyt sitä, että arjessa olisi jotain suuria ongelmia vaan lähinnä harrastuspuolella koira (ja minäkin) on vielä kovin kesken ja minulle riittää kyllä tehtävää ja opittavaa tämänkin koiran kanssa.

En jaksa uskoa, että koira menettää mitään ilman lajitoveria. Tai että koira jotenkin osaisi kaivata laumaansa toista koiraa? Se, että koiralla ei ole kotona kaveria ei tarkoita sitä, että koira eläisi täysin eristyksissä lajitovereistaan. Jali on saanut elellä nyt puoli vuotta "laumassa", enkä koe, että pilkullinen olisi nyt mitenkään onnellisempi.

Yhden koiran kanssa elämä on niin paljon helpompaa. Kun kerran on olemassa yhden ihmisen koiria niin ehkä on myös yhden koiran ihmisiä?

Kyllä, luultavasti tulen hankkimaan jossain vaiheessa toisen koiran. Luulen kuitenkin, että kaksi (isoa) koiraa on minulle ehdoton maksimi ja toisen koiran aika alkaa olla ehkä siinä vaiheessa kun elämäntilanne sallii ja nykyinen on kenties lähempänä eläkeikää. Ellei kohtalo puutu asiaan. Toinen koira saa tulla kuvioihin kun aika on oikea. Nyt se ei ole.

Katsotaan ensin mitä tästä koirasta tulee, onhan tämä vasta kolme vuotias.

Kommentit

  1. Haha, hyvä postaus! Mulle on sadellut vähän joka suunnasta kyselyitä seuraavan koiran saapumisajankohdasta. Nyt etenkin, kun laumasta on yksi poissa. Ihan kuin kaksi koiraa olisi tosiaan itsestäänselvyys, kiveenhakattu hiljainen sääntö. Aivan kuin edesmennyt hapsutassu olisi korvattavissa, tai sen poismeno suorastaan huutaisi ottamaan pennun kevääksi. Yöh.

    Tahtoisin tarjota laumaeläimelleni lajitoverinsa seuraa, mutta siitä se pääsee tällä hetkellä nauttimaan kylliksi ilman jatkuvasti länsäolevaa koiraa. Järjellä ajateltuna toisen koiran paikka on hyvin kaukana meilläkin, vaikka harrastukset eivät päiviämme täytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylkyl, tommoisessa tilanteessahan se nyt on varsinkin itsestäänselvää että toinen koira tulee asap... Ihan niinkuin edellisen poismeno antaisi jollainlailla luvan hankkia toisen koiran mitä pikimmiten.

      Poista
  2. "-- Koirista on seuraa toisilleen, ovathan ne laumaeläimiä. --"

    Mä just meinasin tulla sanoo, että mulla on kaveri, joka on opiskellut eläintenkouluttajaks ja on etevä koirajutuissa jne, ja hää aina tinkaa sitä, miten koira ei tarvitse laumaa. Joo, ymmärrän kyllä pointin, että ei tarvitse laumaa, selviäisi yksinkin, mutta koira on ihmisen kanssa vain, koska se on koiralle kannattavaa. Ja laumaa ei kannata jättää, koska se ei olisi kannattavaa selviämisen kannalta. ;)

    Mutta; mä oon huomannut saman ilmiön tässä toisen koiran hankkimisessa. Kun koira tulee about kaks, ruvetaan miettimään sitä toista koiraa. Ja en kiellä - olen sitä miettinyt itsekin. Mutta oon vaan joka kerta tullut tulokseen että niitä menoja sitten olisi ainakin puolentoista koiran edestä, ellei kahden :) Ja vielä oon sitä mieltä, että Kake ei oo millään saralla valmis tai puolivalmiskaan - olen todennut, että sitten joskus, kun otan toisen koiran, ymmärrän tehdä asiat toisella tavalla, mutta vielä aika toiselle koiralle ei ole, koska ensimmäisessäkin on vielä sarkaa :)

    Mä välillä mietin myös, että miten ihminen, joka asuu yksin ja huolehtii kahdesta koirasta, jaksaa elää kahden koiran kanssa? Mulle teki viime keväänä tiukkaa olla kaksistaan tuon hurtan kanssa pari viikkoa ja käydä koulussa ja lukee samalla pääsykokeisiin. Ehkä oon vaan tottunut, että mun rinnalla on toinen ihminen, johon voin tarvittaessa luottaa ja jakaa vastuuta koirasta, vaikka koira on papereissa minun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin opiskelijana tuntuu utopistiselta edes harkita toista koiraa. Juurikin ajan ja rahan takia. Joku sylikoirafifi nyt vielä ehkä menisi, muttakun se ei oikein ole sitä mitä koiralta haluan.

      Yhden kanssa pärjää kyllä hyvinkin yksin, vaikka silloin tällöin on toki päiviä jolloin ei välttämättä koiraa jaksaisi. Kyllähän sen toisenkin tuossa sivussa lenkittäisi, mutta jos siihen päälle on yhtään mitään muuta aktiviteettiä niin saattaisi tehdä välillä tiukkaa. Jos ei halua koko vapaa-aikaansa koirillekaan välttämättä pyhittää. Jotkuthan siihen pystyvät ja se on toki ihan fine.

      Poista
  3. Mulla on ollut koiria nyt yhdeksisen vuotta, niistä kuusi niitä on ollut 2-3. Nyt on yksi. En epäile hetkeäkään, etteikö se _pärjäisi_. Sille optimielämä on laumaelämää. Ei missään järkyttävässä kymmenpäisessä ja huonosti organisoidussa laumassa (koska "koirii pitää olla niinq monta"), mutta pikkuporukassa. Siinä sillä olisi lajitoveri, jonka kanssa kommunikoida, leikkiä ja ihan vaan olla. Laika ei kaipaa, as in mieti omaa elämäänsä ja voivottele, miten surullinen se on. Mutta se on erilainen, kun sillä on sopivaa seuraa.

    Kannustan kyllä miettimään sitä, sopiiko oma koira porukkaan ja millaiseen jengiin se sopii. Paljon näkee sitäkin, että otetaan se haaveiden tykki miettimättä kamalasti sitä, millaista laumaelämä on ja mitä se vaatii esim. koiran hallinnalta. Resursseistaan tarkan koiran pitää olla paremmin hanskassa kuin lauhemman. Isompi ei vaan voi jyrätä pienempää samalla tavalla kuin omankokoistaan jne. Mun seuraava haavekoira on samaa rotua kuin nykyinen, mutta mietin noita asioita silti. Mulle se on itsestäänselvää, että toinen tulee vielä. Tuleeko kolmas, saa nähdä, neljättä tuskin ainakaan tähän elämäntilanteeseen ja asumismuotoon.

    Mainio tuo ensimmäinen kuva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu varmaankin koirastakin kuinka se sitä seuraa kaipaa. Jali on vähän tällainen sosiaalisen epäsosiaalinen (:D). Ulkona tykkää riehua kyllä muiden kanssa, mutta sisällä haluaa sen oman tilansa eikä todellakaan ole sitä tyyppiä joka nukkuu kylki kyljessä toisen koiran kanssa. Tai toisaalta vetää lenkeillä myös ihan omia polkujaan välittämättä sen kummemmin muista, ihan samallalailla kuin lenkkeilisi yksin. Oman "lauman" (perheen ja sisarusten koirat) kesken on ihan samanlainen kuin jos kyseessä olisi tuntemattomampi tapaus. Toimivat laumat on kyllä ihania ja olisihan se kiva kun koirat selvästikin muodostavat sen lauman ja viihtyvät toistensa seurassa.

      Samaa rotua olevat kaverukset varmaan helpommin tulevat myös keskenään juttuun? Mulla on kokemusta myös näistä ei niin toimivista laumoista niin sen takiakin ehkä en ole niin innokas laumaelämän puolestapuhuja. Nykyinen vaihtuva kokoonpano (4 koiraa) pelittää kyllä hyvin yhteen, mutta musta tuntuu, että Jali arvostaa sitä omaa rauhaa kuitenkin enemmän kuin laumaelämää. Toki lauma ei ole samallalailla hitsautunut yhteen kuin 24/7 toistensa luona asuessa, mutta näkevät kuitenkin usein ja ovat välillä pitempiäkin aikoja yhdessä.

      Ja kiitos! Tykkään itsekin tuosta kuvasta :) Tuona päivänä olisi saanut kivoja kuvia muutenkin kun taivas oli nätti ja puissa kivasti lunta, mutta oli niin pirun kylmä, että sormet jäätyi :D

      Poista
  4. Nyt kun meillä on asustanut kaksi koiraa reilun vuoden ajan niin allekirjoitan osaksi sen, että koiran elämä on mukavampaa kun niitä on kaksi. Ensimmäisestä koirasta on kuoriutunut ihan erilainen ja niillä on todella hauskaa keskenään, ennen se oli sellainen aika tumpelo ja antisosiaalinen muiden koirien seurassa. En kuitenkaan usko, että me tai ensimmäinen koiramme oltaisiin jääty niin paljosta paitsi jos emme olisikaan tätä toista koiraa ottaneet. Me otimme kissan ensimmäisen koiran ollessa vielä pentu ja olen aina ollut sitä mieltä, että tämä combo toimi myös oikein mainiosti - kissa ja koira leikittivät toisiaan päivittäin ja nukkuivat samassa kasassa.

    En oikeastaan näe mitään syytä pitää kahta tai useampaa koiraa muuta kuin sen että niistä on seuraa toisilleen ja omistaja pääsee näin vähän helpommalla aktivoinnin suhteen. Kahden koiran aktiivinen treenaaminen vie reilusti aikaa jos se tapahtuu vain yhden ihmisen toimesta. Jos se ensimmäinen koira ei ole ihan 'täydelliseksi paketiksi' treenattu ennen toisen koiran tuloa niin eipä niitä ongelmia ole todellakaan helppo ratkoa kun siihen otetaan toinen koira hääräämään viereen vaan ensimmäisen koiran ongelmat yleensä siirtyvät myös tälle toiselle.

    Etten kuulostaisi täysin elämääni tympääntyneeltä, sanotaan vielä se että pidän silti oikeana ratkaisuna että otimme toisen koiran ensimmäisemme kaveriksi enkä antaisi kumpaakaan niistä pois mistään hinnasta. Ne täydentävät meidän perhe-elämää juuri sellaisina höperöinä kuin ovat ja viihtyvät keskenään mainiosti. Kun aika niistä kuitenkin jättää niin mietin varmasti huomattavasti tarkemmin otammeko enää kahta koiraa kerrallaan, vai olisiko elämä huomattavasti helpompaa yhden koiran taloutena. Varsinkaan kun haaveilen seuraavaksi vähän isommasta koirasta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko ainoa ero ollut sosiaalisuudessa vai onko ensimmäinen muuttunut jollain muullakin lailla?

      Tuskin sitä toisen koiran ottoa kuitenkaan katuisi, varmasti siitä toisesta tulee ihan yhtä tärkeä kuin ensimmäisestäkin :) Mutta kyllä minulle monet seikat puoltaa ennemmin sitä yhden koiran pitoa, että saa nähdä.

      Poista
  5. Kolmevuotias on juuri sopiva ikä kun ottaa pennun kotiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se iän puolesta olisikin :D Mutta jos ainoa syy toisen koiran ottoon on että "kun ensimmäinen on sopivan ikänen" niin ehkä kuitenkin kannattaa miettiä hetken kauemmin :D

      Poista
  6. Mulla on kaksi koiraa eniten siitä syystä että harrastan niin paljon, sekä lajeina että määrällisesti, että yksi ei riitä. :D

    Ja kyllä niistä vaan on valtavasti seuraa toisilleen, vaikka vanhempi onkin vähän sellainen juro oman tiensä kulkija ja innostuu leikkimään vain harvoin ja lyhyesti. Siis viikottain kyllä sekä sisällä että ulkona, mutta junnu nujuaisi helposti päivät pitkät jos toinen lämpenisi. Ei niiden silti tarvii leikkiä tai "tehdä mitään yhdessä" ollakseen seurana toisilleen, ja se keskinäisen viestinnän seuraaminen on vaan tosi antoisaa paitsi itselle, uskoakseni myös koirilleni. Mutta on siinäkin pointti, että koirien ei ole tarkoitus olla toistensa koiria, ja esim. kun ne on keskenään kotona, niin kotiin tullessa mua ei suinkaan odota kaksi toistaan viihdyttänyttä koiraa, vaan kaksi "yksin ollutta" koiraa jotka molemmat odottaa minun kanssa tekemistä. Ja se on tupla-aika yhteen koiraan verrattuna, jos nyt ei puhuta lenkkeilystä vaan aktivoinnista, treeneistä, rapsutteluista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jali on kans vähän juro, mutta kyllä sekin touhuaa noitten siskojen pentujen kanssa vähän väliä. Siitä vaan välillä huomaa miten sitä ääääärrrrsyttää kun toiset hyppii nenille ja herran kauneusunia ei passaa mennä häiritsemään. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä miten Jali muodostaisi sen lauman jos minulla tosiaan olisi se toinen koira.

      Minun ongelma on myös ehkä juuri siinä, että näkisin, että seuraavakin koira tulee jollain tasolla harrastuskäyttöön eikä minulla ehkä ole antaa sitä samaa aikaa kahdelle harrastuskoiralle. Kun en näe itseäni minään himoharrastajana vaan harrastan lähinnä fiiliksen mukaan ja siihen riittää mainiosti yksi koira. Kaksi seurasesseä menisi varmasti siinä missä yksikin. En tiedä, voi olla että ajattelen vaikka vuoden päästä ihan eri tavalla :)

      Poista
  7. Mulla on tuo yksi joka lähenee juuri kolmea ikävuotta. Moni on kysellyt että joko olen pentua kattellut. En ole ja toivon ettei tartte kattella vielä pitkään aikaan. Oon vähän semmonen yhden ihmisen koira. En oikeen jaksa keskittyä jotenkin kahden koiran treenaamiseen. Joo siis mun vapaa-aika menee oikeestaan vaan koiriin, mutta laji on aika aikaa ja panostusta vievä kun on noi kolme osa-aluetta. Toivon että koira pysys terveenä, eikä eläkkeelle lähde vielä aikoihin ettei tartte ottaa toista koiraa. Ku sit taas ilman harrastustakaan en osaa olla. :D Koen elämän paljon helpommaksi yhden kanssa, hoitopaikan saa helpommin, autohäkit ei vie julmettua tilaa ja taloudellisesti yhden koiran menot on vaan ne yhden koiran menot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dodi, joku jolla on samat ajatukset! :)

      Poista
  8. Kirjoitin pitkästi ja sitten piti valita tuo profiili, jolloin koko kirjoitus hävisi. :D Aina onnistun soheltamaan tämän kanssa - ei ole ensimmäinen kerta siis.

    Olen kuitenkin samalla linjalla, että yksi koira riittää, ja ei koiria lyhyellä ikävälillä. No, nämä on varmasti jokaisen henkilökohtaisia mietteitä ja on totta, että aktiivinen ihminen voi tarvita sen kaksikin harrastuskoiraa yhtä aikaa ja näin lepo takautuu molemmille koirille. Kuitenkin niitä ihmisiä on aika vähän. :-) Itse kannatan koirille ihan kunnon ikäeroa, jos miettii harrastuskoiria etenkin. Esimerkiksi omasta mielestäni vanhempi koira voisi olla lähempänä viittä vuotta, jopa aktiivinen koira lähempänä kuutta, ennen toisen koiran hankintaa. Silloin ollaan varmasti jo aika hyvin ehditty tehdä eri lajeja ja tulostakin saavutettu, jos niin halutaan.

    Etenkin omassa rodussa tuntuu ärsyttävältä, kun joku netissä huutelee haluavansa toisen koiran ja ensimmäinen on reilun vuoden ikäinen, eikä sen kanssa ole tehty muuta kuin käyty jokin yksi koirakoulun kurssi ja arjessa on haasteita. Siitähän se ilo irtoaa, kun on kaksi vilkasta huonosti hallinnassa olevaa koiraa. Omat mielipiteeni ovat aika mustavalkoisia tässä asiassa, mutta ei koiraa koiralle kaveriksi, vaan aina ensisijaisesti ihmiselle ja niistä lähtökohdista on mietittävä arjenkin toimivuutta.

    Olen kohdannut nyt kevään pentusuunnitelmista johtuen paljon kyselyä pennun ottamisesta. Vastaukseni on selvä: en halua nyt pentua ja en emä-pentu-asetelmaa. K täyttää maaliskuussa kolme eli on todella nuori energinen koira, ja meillä on sata asiaa kokeilematta. Lisäksi se ei kuulu koiriin, jotka tarvitsevat kaveria. Ainakaan en ole koskaan sellaisia piirteitä nähnyt, vaan mieluummin haluaisi mulle avopuolison kuin itselleen "sisaruksen". ;) Olen varma, että toisen nartun kanssa voisi tulla jopa valtataistelua, mikä on otettava aikanaan huomioon, jos (kun?) otan toisen koiran. Onhan yhden koiran kanssa muutenkin niiiiin helppoa. Hoitoon saa yhden helpommin, toinen käsi jää lenkillä vapaaksi (+ vain yksi on kiskomassa), saat keskittyä vain yhteen ja menojakin on vain yhden koiran verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää kopioida sun viesti talteen ennen lähettämistä, ihan vaan varmuuden vuoks :)

      Minustakin yhden/kahden vuoden ikäero tuntuu pieneltä, varsinkin kun tämä kolmevuotiaskin tuntuu välillä niin kakaralta. Jotenkin miettii, että kahden koiran kanssa olisi myös helpompi silloin kun toinen on reilusti "vanha ja viisas" ettei päätä tarvi lyödä seinään kahden nuoren ja aktiivisen koiran takia.

      Mulla on kokemusta aikoinaan isä-poika-asetelmasta ja ei toiminut ei. Se oli koko ajan vähän sellasaista kyräilyä ja sai olla varpaillaan, ettei kumpikaan provosoinut toista. Silläkin mietin kyllä monet kerrat, että jos oma koira on yhtään dominoiva että kannattaako siihen mennä välttämättä sotkemaan toista koiraa. Jalin kanssa en usko että tätä ongelmaa olisi, mutta ihan yleisesti. Koskaan ei voi tietää ja olisi ihan äärettömän stressaavaa jos koirat eivät tulisikaan toimeen.

      Poista
  9. Me otettiin toinen koira ja ihmiset vähän kauhisteli että miten pärjätään.
    Jotain kohtaloa tässä oli, toinen koira menehtyi sitten äkillisesti muutamia kuukausia tulokkaan jälkeen.
    meiltä kysellään millon otetaan toinen kaveriksi, ja ollaan todettu että pärjätään näin hyvin. Ei haluta liian nopeasti 'korvata' toista ja ajatus pentu ajasta tällä hetkellä vain heikottaa :D Ehkä joskus, ikinä ei pidä sanoa ei ikinä, mutta nyt liputan yhden koiran puolesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan osaa, eipä sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan!

      Minäkään en ole mikään pentuajan pissakakkarumban ystävä, että ei todellakaan ole ikävä pentuaikoja (edelleen onnellinen siitä, että Jali oli jo lähes sisäsiisti tullessaan!). Jos keskittyisi nyt vain tähän yhteen :)

      Persoonallisen näköinen kaveri löytyi sun blogista ja mahtava "virallinen nimi" :D

      Poista
    2. Paholainen kiittää nimikehuista :D

      Poista
  10. Itselle riittäisi kyllä yksikin, mutta aktiivisena harrastajana kaksi tuntuu kaikkein parhaimmalta määrältä. Treenit saa rytmitettyä sopivasti ja toista ei tule ylitreenattua. Yksin elävänä kaksi aktiivista koiraa toki vaativat paljon, mutta toisaalta koirien kanssa harrastaminen on juuri sitä, mitä tällä hetkellä haluan tehdä. Rahoja saa laskea tarkkaan, mutta aikaa riittää kyllä molemmille. Koirien avulla oon löytänyt itselleni paljon hyviä ystäviä, uusia tuttavuuksia uudelta paikkakunnalta, ylipäätään sosiaalisia kontakteja sekä aktiivista yhdistystoimintaa mikä ottaa ja antaa paljon.

    Itseltä lähipiiristä löytyy kohtuu isokokoisia laumoja, missä laumakemiat toimii loistavasti. Ylipäätään aina on tullut ajateltua, että se on jonkun toisen koirat jotka tappelevat keskenään. Itsellä oma lauma koki viime vuonna varsinaista myllerrystä ja oli aivan kauheaa huomata, ettei omassa laumassa ollutkaan toimivia kemioita. Antoi aika mukavasti perspektiiviä elämään kun yhdestä koirasta joutui luopumaan, kun eivät vain tulleet enää toimeen. Elämä isomman lauman kanssa on mukavaa niin kauan kun lauma on toimiva, mutta mitä sitten kun lauman sisällä tulee jokin konflikti?

    Itse olen aikaisemmin kuulunut tuohon kastiin, että kun edellinen koira täyttää sen 1½ vuotta olen alkanut haaveilemaan seuraavasta koirasta. Tässä kuitenkin vaikuttaa niin vahvasti rotu, onhan se eriasia ottaa kaksi cavalieria vuoden ikäerolla kuin esim kaksi aktiivista belgia vuoden ikäerolla. Tällä hetkellä itseltä löytyy 2½ vuotias ja 9 kuukautinen koira, enkä voisi enää kuvitella ottavani lisää koiria kun juniori täyttää vuoden tai kaksi. Tuo loputon himo seuraavaan koiraan on loppunut sen jälkeen kun sain oikeasti itselle sopivat koirat käsiini. Aikaisemmatkin koirat ovat olleet itselle tietenkin rakkaita, mutta jotain niistä on puuttunut, jotain mitä olen itselleni kaivannut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se varmasti noinkin, että jos erittäin aktiivinen harrastaja on niin on parempi ettei yhtä koiraa liikaa kuormita.

      Juu cavalierit on aktiivisuustasolta ehkä hitusen eri luokkaa kuin tosiaan belgit. Niinkuin mainitsinkin, seurakoiriahan menis toki useampi helpostikin.

      Kiva että oot saanut toimivan lauman ja sopivat koirat :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!