RTK1 Marnellin Keep On Running

Otsikko jo spoilaa, mutta eipä mitiä. Kisaraporttia kehiin joka tapauksessa.

Eilen suunnattiin siis Seinäjoelle rallytoko kisoihin. Tuomarina Minna Hillebrand. Seinäjoen Hurtta-Halli oli oikeinkin kiva paikka. Vaikka halli olikin iso niin sisällä ei ollut "hallimaista" eli äänet ei kaikuneet ikävästi. Tilaa oli hallissa kivasti eikä tuntunut ahtaalta vaikka hallissa järjestettiin yhtä aikaa tokokisat (jossa EVL luokassa kisasi iiiiiihana nöffi!). Sijainti oli hyvä ja ympäristössä oli hyvää maastoa lenkkeillä. Varmasti tullaan tänne kisaamaan uudelleenkin.

Oltiin luokkamme viimeisiä, joten ratatutustumisen jälkeen jäi kivasti aikaa ennen omaa vuoroa. Käytin koiran lämppälenkillä, jonka jälkeen mentiin hengailemaan ja totuttelemaan halliin. Otin jotain pientä seuraamista ja muuta helppoa ja palkkailin pallolla. Lopetettiin superkehuihin ja koira sai juosta autolle pallo suussa.

Hain koiran autosta kun meitä ennen oli kaksi koirakkoa enää. Sain Jalin hyvin kuulolle ennen omaa vuoroa kun olin normaali, en alkanut kummallisesti hihkumaan ja hetsaamaan koiraa vaan käskytin. Kerran kun annoin pienen palautteen korvattomuudesta niin johan alkoi hommat sujua. Näinhän minä treeneissäkin. Eikä minulla mitään paineistunutta koiraa ollut kun ei ollut syytä ihmetellä omituisesti käyttäytyvää ohjaajaa.

Jouduttiin hetki odotella ennenkuin päästiin radalle kun siinä edellisen pisteitä tuomari vielä mietti, joten poika sai hyvää sivulla odottelutreeniäkin ja pätevä olikin! Palkkailin siinä odotellessa kehän ulkopuolella vielä kontaktista ja perusasennosta silloin tällöin pallolla, oman vuoron alkaessa pieni turhauma/painostus pallon avulla, pallo taskuun (varmistin vielä että saan sen taskuun jättää) ja seurauttamalla radalle. Oli oikeastaan hyvä kun jouduttiin odotella sillä sain itsekin nollattua jännityksen siinä koiran kanssa riehuessa. Ja kun koira oli mukana ihan täysillä niin luottavaisin mielin sai lähteä radalle.

Tiina kuvasi, jeeeee!

Pistevähennyksiä tuli: 
1 kyltiltä puutteellinen yhteystyö -1p (ei näy videolla enkä kyllä yhtään muista mistä tämä tuli)
2 kyltiltä uusiminen -3p
4, 6, 11 ja 12 kylteiltä taluttimen kiristymisistä yhteensä -4p
6 kyltiltä kontrollin puute -1p
9 kyltiltä -10p eli tehtävä väärin suoritettu
10 kyltiltä ohjaajavirhe -1p 
11 kyltiltä uusiminen -3p

Eli yhteensä virhepisteitä 23 ja tulos siis 77p/100p eli ALOHYV ja RTK1. Hirrrveesti tommosia pikkuvirheitä, tuomari vaikutti aika tarkalta verrattuna edellisiin. Eteentuloissa hihna ja osaamattomuus taisi häiritä. Se pitäisi treenata oikeasti kuntoon. Ja juosten pujottelu on hankalaa kun eihän me sitäkään treenattu olla. En muuten radalla huomannut ollenkaan tuota 9 kyltin virhettä :D Tehtiin ihan tasomme mukaisesti ja erityisen tyytyväinen olin kun maltoin käskyttää kunnolla. Jätetään ne kehässä hihkumiset/kehumiset/innostamiset niille keillä se toimii.

Tuomari oli kirjoitellut kommenttina "Hieman pidempi talutin estäisi tal virheet. Kokonaisuudessaan hienoa yhteistyötä" ja vielä palkintojen jaossakin mainitsi, miten kivaa yhteistyötä meillä oli. Ja kivaahan meillä olikin! Onneksi ylemmissä luokissa sitä talutinta ei tarvita, en tykkää yhtään ohjata/treenata taluttimen kanssa.
Väsynyt kisaaja ei olisi oikein jaksannut enää poseerata.

Kolme koetta, kolme hyväksyttyä tulosta. Pisteillä 85, 88 ja 77. Eihän me pisteillä koreilla, mutta hyväksytty mikä hyväksytty eikä ne pisteet ole tässä mitenkään pääasia. Mun mielestä on jotenkin hauskaa, että me saatiin mun mielestä meidän parhaasta radasta (eli tänään) huonoimmat pisteet ja meidän huonoimmasta radasta (edellinen koe) parhaat pisteet.

Rallytoko on jotenkin mystisesti ja yllättäin hiipinyt meidän harrastusrepertuaariin. Eikä siinä, rallysta saa kivaa vaihtelua treeneihin kun ei niitä tokonkaan liikkeitä maailman tappiin jaksa treenata. Kiva ottaa esimerkiksi seuraamiseen mukaan erilaisia rallytoko käännöksiä, tukevat ihan kivasti toisiaan. Ja kyllä kynnys osallistua toko-kisoihin on madaltunut huomattavasti, voitais osallistua vaikka heti huomenna jos vaan koiralla olisi liikkeet hallussa. Mietin jo, että kuinkakohan vaikeata olisi saada ykköstulos jos skippaisi paikkamakuun, mutta ehkä me nyt kuitenkin treenataan se makuu kuntoon (sitten joskus) ja muutenkin ehkä odotellaan ne uudet säännöt.

Katsoo miten sitten rallyn AVO luokka, liikkeet eivät itseasiassa ole mitenkään mahdottomia kun noita käännös-pysähdys tehtäviä ollaan treenattu kyllä tokoa ajatellen eli ne on aika hyvin hallussa. Täyskäännökset on hankalimpia ja nuo 360 asteen käännökset, pitäisi sitä takapäätä saada enemmän käyttöön. Hyppy voi olla myös mielenkiintoinen agikoiralle kun hypyn jälkeen pitäisikin keskittyä taas seuraamiseen. AVO luokassa ollaan vissiin tarkempia sen takapään käytön kanssa ja eteentulo pitäisi saada treenattua oikeasti niin, että koira tietää mitä käskysana tarkoittaa, kun nyt osaa vain käsiohjauksella. Kohti uusia haasteita siis.
Paikalla oli Berran koju, josta napattiin lopuksi (vihdoin) mukaan tötsät ja ruutunauha. Päästään nyt vihdoin treenaamaan ruutua, pujottelua ja vaikka merkkiä! Jostain syystä minulle muuten kummasti kertyy oranssia tavaraa vaikken tietoisesti sävysävyyn niitä valitsekaan...

Kommentit

  1. Onnea!:) Hyvin meni. Ootteko millon korkkaamassa avon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin olen kovin tyytyväinen :)

      Enpä kuule yhtään tiedä! Katselin vähän kisakalenteria ja voisi koittaa harkita vaikka noita Seinäjoen 1.3. kisoja tai Kannuksessa 14.3. Mieluummin Seinäjoella kun tykkäsin tosiaan Sjoen hallista huomattavasti enemmän. Jos vaikka kävisi katsomassa ja kokeilemasta minkälaista suoritusta siellä avossa halutaan :D

      Poista
  2. Vautsi onnea koularista! Mekin ollaan yhden tuloksen päässä RTK1:sestä. Sama kokemus Minna Hillebrandista täälläkin, saatiin -1 Kuopion kisoissa hihnan kiristymistä, mitä en itse videolta edes havaitse ;) No ei sillä, oltiinhan me kolmansia koko kisassa.

    www.niinerilaiset.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Juu, musta jotenkin tuntuu että edellisissä kisoissa on talutin yhtälailla kiristynyt eikä niistä ole virhepisteitä tullut :D Säännöissähän sanotaan, että pelkkä lukon ylöspäin nouseminen riittää, että aika niposääntö oikeastaan. Onneksi tosiaan koskee vain ALO-luokkaa :)

      Onnea teillekin viimeisen hyväksytyn metsästämiseen! :D

      Kävin kurkkaamassa blogiasi, kivoja kikkaraturkkeja siellä ^^

      Poista
  3. Onnea koularista!

    Ei se rallyn avo-luokka juuri sen kummempi ole, ei niiden käännösten mitään mikrotottista tarvii olla, jos nyt ei mitään ihan hirveen laajoja kaariakaan tee. Noi tän videon käännökset on varmaan siinä hilkulla, osa oli tiiviimpiä, osassa askellat itse aika laajasti. Oletko käyttänyt koroketta takaosaharjoituksiin? Meillä se on auttanut huimasti :)

    Videolta sellanen huomio, että mun silmään koira herpaantuu heti kun pyydät jotain mitä se ei niin hyvin osaa (eteen tulot, ne käännökset varsinkin juoksussa tossa pujottelussa?). Sit kun otat sen taas seuraamaan, sen koko olemus muuttuu paljon ryhdikkäämmäksi. En tiedä olenko väärässä mutta tältä se näytti mun silmään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits!

      Se osaisi kääntyä paremmin kun askeltaisin kunnolla, sillä tuo avoluokka voi ollakin meille jollainlailla parempi kun on "pakko" kääntyä paikoillaan. Tuo 360 käännös esimerkiksi sujuu treenatessa ihan suht mallikkaasti, mutta näköjään se piti taas kisoissa tehdä "helpotetusti". Mutta juu, takaosatreeniä se kyllä yhä tarvitsee. Ollaan pyöritty vadin päällä kyllä mutta ei nyt vähään aikaan, voisi ottaa taas käyttöön! :)

      Ja ihan oikea huomio! Ihan samaan itsekin kiinnitin huomiota ja sillä se olisikin koiralle reilua että treenattaisiin ne eteentulot ja käännökset oikeasti kuntoon.

      Poista
  4. Onnea koularista! Kivan näköistä menoa videolla. :)

    VastaaPoista
  5. Huippua, paljon onnea koularista! :) Kiva oli katsoa teidän menoa kun koiran häntä heilui ja vaikka välillä meno herpaantuikin, homma pysyi iloisena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Edellisen kokeen jälkeen oon kyllä tyytyväinen että sain pidettyä pääni kasassa vaikka tosiaan vähän välillä meno oli vähän takkusempaa ja että Jalmarilla oli myöskin hauskaa :) Eikä koiraa noista herpaantumisista voi syyttää kun tosiaan nuo liikkeet missä harhautui on koiralle vielä kovin epävarmoja ja kesken.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!