Parempi katsoa kuin katua!

Jos Jalilla ois motto niin se ois kyllä otsikon mukainen.

Meillä oli taas agilitytreenit. Ei ollakaan nyt kahteen viikkoon päästy treeneihin mun menojen takia niin oli tosi kiva päästä pitkästä aikaa treenaamaan. Poikaki oli ihan innoissaan ku tajus mihin mennään!

Alotettiin pussilla ja renkaalla. Molempia oli muut menny jo viime kerroilla, niin oli Jalille uusia asioita. Pussi oli aluks melkosen pelottava, meni kyllä melko hyvin houkuttelun jälkeen sisään kun pussin suuta pidettiin ylhäällä, mutta heti kun pussin suuta laskettiin niin iskiki panikki ja peruutettiin pussista pois. Onneks ei jääny hirveitä traumoja vaan loppujen lopuks meni pussiin hyvinkin innolla kun vaan näki, että pussista pääsi läpi. Eli eiköhän me tää saada sujumaan kun vaan saadaan enemmän toistoja.

Mä jostain syystä odotin että rengas tulis olemaan kans ongelma. Mut eeeii, hyvin hyppäs renkaasta sisään eikä aristellu estettä yhtään. Ei se kyllä vielä varmasti tajunnu, että mistä välistä se pitääkään hypätä, mut mä oon hirmu tyytyväinen ku se sentää hyppäs sieltä mistä piti ku vaan ei päästäny muualta hyppäämään. Hyvä hyvä, kyllä tääki tästä.

Seuraavaks otettiin pöytää. Mentiin matalalla pöydällä näin aluks. Tässä ei ongelmaa, tuo osaa kyllä odottaa paikallaan, eikä pöydälle hyppäämisessä ollu mitään ongelmaa.

Pöydän jälkeen otettiin puomin pätkää, jonka toinen pätkä oli nostettu nojaamaan pöydän päälle. Siis huomattavasti loivempi puomi, mitä se oikeasti on. Täähän oliki sitte se hirvitys kammotus! Alotettiin siis hyppäämällä enste pöydälle, josta sitte lähettiin nameilla houkuttelemaan puomia alas ja alhaalla jäätiin sitte kontaktille. Jalilla oli enste ihan hirvee vauhti puomilta alas, mahdollisimman äkkiä vaan piti päästä pois, häntä koipien välissä. Eikä sillä ollu kyllä mitää kontrollia takapäähänsä vaa takajalat putoili koko ajan puomilta. Tuo puomi on kyllä yllättävän kapee isolle koiralle! Koska tästä tavasta ei tullu mitään nii mä ehotin, että jos otetaan vaan lopun kontaktia. Saatiinki hirmu hyviä toistoja niin että Jali meni puomille puomin loppupäästä ja jäi seisomaan kontaktille. Aluks toinen takajalka oli kaikkialla muualla paitsi puomilla, mutta onneks seki saatiin lopulta puomille mukaan. Kun tää alko sujua uskallauduttiin kokeilemaan puomia ylhäältä asti. Ja se MENI! Ei lipsumista, ei mitään arkailua ja alaski jäätiin nätisti molemmat takajalat kontaktilla! JES! Siis se tunne ku koira ylittää ittensä ja uskaltaa on jotain ihan mahtavaa! :)

Sittenpä keinua. Suurin osa meni niin, että namitettiin vieressä kun keinu päästettiin paukahtamaan maahan. Mä namittelin jo muiden suoritusten aikana kun huomasin, että ääni jo kauempana ollessa vähän jännitti. Koko keinu oli Jalille jostain syystä vähän mörkö, joten me otettiin vaan niin, että liikuteltiin keinua Jalin vieressä ja namitettiin siitä. Lopussa namit sai vaan keinun kyydistä, samalla ku keinu liikkui. Kyllä se häntä koipien välissä tais olla koko ajan, mutta ei sentään niin lukossa, etteikö ois uskaltanu ottaa nameja keinun päältä. Lopussa jo vähän rohkeammin. Hyvä se on alottaa hitaasti kun on tämmönen arkailija kyseessä kuin että saada koiralle hirveet raumat keinusta. Mä oon aika varma, että keinu tulee olemaan meille myöhemminkin vaikein este.

Keinun jälkeen vielä keppejä samalla vanhalla tavalla eli ohjureilla. Poika keksi hypätä ohjurin yli kun ohjaaja ei enää ollukaan edessä, joten ohjaaja oli seuraavilla toistoilla taas vähän esteenä siinä yhellä käännöksellä. Lopussa Jalin meno alko näyttääki jopa pujottelulta (tai niin pujottelulta ku neljällä kepillä yleensäkään voi näyttää). Ja Jalilla on hirvee into kepeille eli hyvä hyvä! Ekalla kerralla ku piti näitäki vähän aristella.

Mä kyllä tykkään tosta agiryhmästä ja tavasta miten siellä opetetaan. Että kukin koirakko menee omaan tahtiinsa eikä koiraa pakoteta mihinkään. Ja että koira saa keksiä asiat itse eikä ohjata liikaa esim. kepeille. Tämmöselle arkajalkailijalle on ihan superhyvä, että se saa edetä omaan tahtiinsa ja varsinki ettei sitä pakoteta mihinkään mitä se ei pysty tekeen. Niinku puomillaki, arastelihan se sitä enste kun se oli uus juttu, mutta kun se sai siihen rauhassa tutustua niin mitään hirveetä ongelmaa ei loppujen lopuks ollukaan. Jaltuska vaatii joissain asioissa vaan vähän enemmän aikaa ku muut.

Onpa mua pohdittanu muuten tän kuvauttaminenki. Onko mitään järkeä kuvauttaa tätä jo näin nuorena kun kuitenkin agilityä ollaan jo aloteltu harrastaan? Vai odottaako, että koira on lähempänä sitä kahta vuotta. Mietin vaan, että missä määrin sen kans tohtii harrastaa ennenku se on kuvautettu terveeks. Mä oon tullu sen verran pessimistiseks tän koiran kans, että oon jo varautunu siihen, että sillä kuitenki on ne d-lonkat (juu ei pitäis maalata piruja seinille...)