Liebster award*3

Joulusta selvitty ja näin välipäivinä on hyvä paahtaa vastaukset viimeisiin Liebster Award haasteisiin. Huhh. Sen verran laiska olin, etten vastaa jo ennestään vastattuihin kysymyksiin. Kaivakaa vastaukset itse esiin vanhoista haasteista jos kiinnostaa.

Random kuvituksena "making of joulutervehdys" kuvia. Ei ehkä laadullisesti priimoja ja pikaisen käsittelyn läpikäyneitä, mutta jotenkin niin hauskoja :D Ajattelin ensin kirjoittaa kuviin kuvatekstit, mutta totesin, että Jalin ilmeet puhuvat varmaan puolestaan.

Ensimmäisestä haasteesta kiitoos Pure-Jenkki.
1. Mikä on ollut paras muistosi menneeltä vuodelta?
Maisterin paperit.
2. Jos saisit toivoa yhtä asiaa mikä se olisi?
Äh. En tiedä!
3. Millä perusteella valitsit koirasi/koiriesi nimen?
Jali oli kasvattajalla nimetty Jalleksi, siitä sitten väänsin Jaliksi. Tykkään lyhyistä, kaksitavuisista ja helposti sanottavista nimistä. Kaikki Daisyt ja Mistyt ja Dracot sun muut on omaan suuhun liian hankalia.
4. Mikä on parasta koirassasi?
Olen tainnut tähän vastata joskus aiemmin.
5. Mistä vuodenajasta pidät eniten ja miksi?
Vaikea kysymys. Haluaisin sanoa, että kaikista kun kaikissa on puolensa. Ehkä kesä tai talvi vie voiton.
6. Paras lapsuuden muistosi?
Hmmm. Joulut?
7. Miksi valitsit juuri sen koiran, joka sinulla on nyt?
Jali oli minulle tullessaan jo puoli vuotias, joten eipä siinä enää valinnanvaraa ollut pentujen kesken. Mutta muuten lyhyesti oikea ilmoitus oikeaan aikaan.
8. Jos saisit muuttaa yhden asian koirassasi mitä muuttaisit?
Tähän olen vastannut aiemmin.
9. Mitä tekisit jos saisit kutsun linnanjuhliin?
Hyppisin riemusta, hommaisin mittatilauksena juuri mulle tehdyn puvun, hommaisin kunnon meikkauksen ja kampauksen ja leiriytyisin tarjoilupöydän ääreen mässäämään.
10. Minkä nimen antaisit lapsellesi?
Hmmm. En ole miettinyt asiaa. Ehkä jonkun vanhanaikaisen tai suvussa kulkevan nimen?
11. Voisitko antaa lapsellesi edesmenneen koirasi nimen?
En. Koiran nimet erikseen. Kyllä se edesmenneen koiran nimi vaan herättää niin tunteita, etten voisi kuvitellakaan nimeäväni lastani samalla nimellä. Ja toisekseen ei kävisi mielessäkään nimetä lasta vaikka Pikiksi :D Eli koiran nimet tosiaan koiran nimiä eikä perus Pekkoja ja Liisoja täällä.

Vellan elämää-blogista.
1. Mikä on tällä hetkellä parasta elämässäsi?
Opiskelijastatuksesta pääseminen ja uuden vuoden mukanaan tuomat vakaat rahanlähteet eli töiden alkaminen. Vaikkakin vain sijaisuus.
2. Mistä lemmikkisi on saanut nimensä?
Vastattu yllä.
3. Mikä on suosikki kuva lemmikistäsi?
Vaikea! Mutta ensimmäisenä mieleen tuli nämä:
4. Mikä on lempi vuodenaikasi?
Ks. yllä.
5. Millainen on arkesi koirien kanssa? Entä ilman koiria?
Herään, käyn aamulenkin, teen aamutoimet, syön, lähden töihin (jos oletetaan, että olen onnellisesti työelämässä), tulen töistä, käytän koiran lenkillä/treenaan, syön, katson teeveetä, käydään iltalenkki, teen iltatoimet, menen nukkumaan. Arki ilman koiraa, mitä se on?
6. Harrastako jotain mihin ei liity koirat?
Tällä hetkellä en taida. Opiskeluaikoina kävin pelailemassa sählyä, mutta tällä hetkellä ei ole porukkaa tiedossa.
7. Mikä on lempi koirarotusi? Entä rodut, jotka eivät miellytä sinua yhtään?
Lyttykuonot on melko nounounou. Lempikoirarotuihin taitaa tämä dalmatiankoira aika vahvasti kuulua. Tähän olen tainnut vastata tarkemmin joskus aiemmin.
8. Onko sinulle koskaan käynyt tilannetta, jossa olisit säikähtänyt pahanpäiväisesti?
Kun koira juoksee päin tietä jossa juuri viilettää auto ohi. Tilanne oli kyllä valitettavasti pahempi kuin pelkkä säikähdys. Kaikki tilapäisetkin "en tiedä missä koira on" saa säikäyttämään, varsinkin jos liikutaan lähellä liikennettä.
9. Jos saisit nyt valita, niin minkä rotuisen koiran ottaisit ja miksi?
Varmaankin dalmaatin. Koska ois kiva kasvattaa moinen pennusta asti harrastuksia ajatellen.
10. Mitä teet yleensä vapaa-ajallasi?
Jos en puuhaile koirajuttujen parissa niin varmaankin katselen sarjoja/elokuvia tai sometan.
11. Jos saisit olla jokin eläin yhden päivän, niin mikä eläin olisit, miksi?
Varmaankin joku lintu, koska lentäminen ois siistiä!

Ja Puikkonokka- blogista.
1. Minkä rotuisen koiran haluaisit seuraavaksi ja miksi?
Ks. yllä.
2. Sano koiraurheilulaji(t), jo(i)ta haluaisit testata/harrastaa, muttet ole vielä testannut?
Vastattu aiemmin, mutta sanotaan nyt MEJÄ.
3. Mitkä ovat tämän hetken top3 koiratarvikkeet?
Fleecehaalari, heijastinliivi ja valo.
4. Millaisia outoja tapoja koirallasi/koirillasi on?
Syliin istuminen, maassa pyöriminen ja öriseminen kun on kivaa, tassulla huitominen tai pään nojaaminen jalkoihin kun on tylsää. Istuminen röhnöttämällä johonkin nojaten. Syödä ei pysty yksin jos ei välillä käy tarkistamassa, etten ole kadonnut minnekään. Nämä nyt äkkiä tuli mieleen :)
5. Mikä on yksi mieleenpainuvimmista hetkistä koirasi kanssa?
Vastattu aiemmin.
6. Ikävin velvollisuus tai asia koiran omistamisessa?
Menettäminen.
7. Paras vinkkisi ensimmäisen koiransa ottajalle?
Ihan tämä perus, että mieti mitä haluat koiralta! Jos et itse lenkkeile ja tykkää liikkumisesta niin älä hommaa aktiivista paimenta vain koska ajattelet että kyllä se koira sitten saa liikkeelle. Väärä rotu väärällä ihmisellä on hyvin ikävä kombinaatio. Mieti oletko ylipäätään koiraihminen, miksi haluat koiran, mitä sinulla on koiralle tarjota? Hommaa koira luotettavalta kasvattajalta. Ensimmäisen koiran kanssa helposti vain tyytyy siihen ensimmäiseen pentueeseen, joka vastaan tulee, mutta neuvoisin pitämään sen maltin mukana. Jos lähipiirissä on koiraihmisiä niin kysy neuvoa heiltä tai tiedustele neuvoja vaikka somen kautta.

Kun rotu on valittu, mieti ennenkuin se supersöpö karvapallo on kotona jo muutamia sääntöjä. Pääseekö koira sängylle/sohvalle? Saako se kerjätä ruokapöydästä? Minkälaista hihnakäytöstä haluat koiralta? Näin esimerkiksi. Kun olet tietyt jutut miettinyt jo etukäteen on niistä helpompi pitää myös kiinni.
8. Miten koirasi viettää joulua tai eroaako se normaaleista päivistä?
Ei niin mitenkään.
9. Miksi valitsit sen rotuisen koiran/koirat kuin sinulla on?
Vastattu joskus aiemmin.
10. Teetkö koirallesi/koirillesi itse herkkuja koskaan ja jos teet, millaisia ne ovat?
Nääh. Joskus varmaan keitellyt brotskun sydämiä tai brotskun suikaleita ja ehkä jonkun jauhelihalevynamijutun oon tainnut tehdä, mutta siihen se on tainnut jäädä. Oon liian laiska moiseen.
11. Kolme hyvää puolta koirasi/koiriesi rodusta?
Monipuolisuus, liioittelematon rakenne ja huumorintaju.

Kommentit