Oli vuosi 2015

Olinhan minä vuodelle 2015 jotain tavoitteita asettanut, vaikkeivat ne vuoden aikana hirveästi mielessä pyörineetkään. Me ei aiota olla blogimaailman poikkeus vaan mekin katsotaan miten tavoitteissa onnistuttiin! Kaikki postauksen kuvat otettu muuten joulukuussa. Ah, Suomen talvi!
  • Ensisijaisesti me halutaan pysyä edelleen terveenä. Vaikka itsestään selvyyshän tämä pitäisi olla, mutta pakko mainita. 
    • Jooo!! Not bad! Uraattikivien suhteen ollaan vietetty kivaa varmaa siestaa ja toivotaan, että meno jatkuu yhtä vaivattomana jatkossakin! Blogitekstien mukaan ollaan helmikuussa kärsitty hetki nenäpunkista, mutta muuten "terveys"-tunniste näyttää vuoden 2015 suhteen kivan tyhjältä! Kesällä käytiin poistamassa hammaskiveä kun en itse saanut niitä raaputeltua pois, mutta muuten pysyttiin kaukana eläinlääkäristä.
  • Ensi vuonna agilityradoillekin eli keinu kuntoon. Varmuutta myöskin kepeille ja toiveissa olisi päästä treenaamaan myös omatoimisesti kun kerran viikossa viikkotreeneissä ei vain ole mahdollista kehittyä siinä missä olisi tarve. Tai kunhan pääsisi edes treenaamaan jossain. (Ikävä Jattilaan...)
    • Blaaah. Ollaan blogin mukaan treenattu agilityä viimeksi maaliskuussa! Ei oikein ollut otollinen vuosi millekään ryhmäpaikalle eikä itsenäisestikään päästy/keretty treenaamaan. Ei se osaa vieläkään keinua kunnolla ei :D Välillä katson jotain vanhoja agivideoita ja sitä koiran intoa ja haikailen radalle. Mutta toisaalta muistan miten turhauduin agitreeneissä helposti kun en itse vain osaa tai ymmärrä. Agility jäänyt siis jännästi unhoon, mutta kaipuu radoille on toisaalta vieläkin...

  • Voihan toko. Uudet sääntömuutokset (1.8.2015) vaikuttaa itseasiassa mielenkiintoisilta, mutta kapulan pito. Prkl kapulan pito. Yritettäiskö kuitenkin korkata se ALO ensi vuonna, yritettäiskö? Uusilla tahi vanhoilla säännöillä. Kun pääsisi tätäkin treenaamaan johonkin.
    • Kapulan pito, check! Kisat, check! Yritettiin ja onnistuttiin! Mentiin kokeeseen vanhoilla säännöillä kesäkuussa Pieksämäelle ja kerättiin kasaan 165,5 pistettä oikein tasomme mukaisella työskentelyllä. Kivat kisat, vieläkin on hyvä mieli :) Ei treenattu missään ryhmässä, mutta ennen kokeita kerjättiin paikkisseuraa sieltä mistä saatiin. Uudet säännöt on kivat ja muutenkin ollut tosi kiva päästä treenaamaan uusia juttuja. 
  • RTK1. Tämä on oikeastaan hyvinkin realistinen tavoite ja pitäisi olla kyllä ihan mahdollinen.
    • Jopjop. RTK1 saatiin kasaan tammikuussa Seinäjoella. Sen jälkeen rally on ollut vähän unholassa enkä ole edes kisapaikkoja katsonut, vaikka AVO-luokka voitaisiin hyvinkin käydä kokeilemassa. Rallyn liikkeitä ollaan kyllä höntsäilty, mm. seuraamista oikealla puolella ja erilaisia käännöksiä.
  • Hakua olisi mukava jatkaa. Kisatavoitteita en elättele. Tottistelu taitaa olla meille sitä, että opin pelaamaan tuon koiran vireen kanssa ja saan sen tekemään hyvällä fiiliksellä myös muualla kuin häiriöttömässä ympäristössä. 
    • Njäääääh. Pompittiin taas eri paikkakunnilla ja treenipaikka jäi jälkeen enkä uutta saanut aikaiseksi etsiä. Ollut niin muuta ajateltavaa. 
  • Pakko ottaa tähän vielä erikseen nouto. Mähän opetan tuon noutamaan. Ja pitämään sitä kapulaa. 
    • Woopwoop! Sehän pitää ja pitääkin oikein mukavasti! Nouto onnistuu jo kokonaisenakin, mutta tarvitsee toistoja ja varmuutta mitä joku ei ole saanut aikaiseksi viimeistellä.

  • Paineistumaton koira kisakentille! Kisavarmuutta ohjaajalle ja koiralle lajissa kuin lajissa. 
    • En muista millon viimeksi Jali on lyönyt lukkoon paineistumisen takia? Olen ehkä itse rennompi ja itsevarmempi treenatessa mikä näkyy myös koirassa. Tällä hetkellä ajattelen kisoistakin ehkä eri tavalla kuin joskus aiemmin. Ei ole niin vakavaa ja turha panikoida :) Ei me viime vuoden puolella taidettu käydä kuin kahdet kisat, mutta mikä tärkeintä, molemmat oikeinkin rennolla fiiliksellä! 
  • Josko hitusen säännöllisempää (tavoitteellisempaa?) treenaamista, että edistyttäisiinkin johonkin? Vi ses. 
    • Joo ei. Toisaalta mä nyt vaan taidan olla tällainen sunnuntaitreenaaja ja se kyllä sopii meille oikein hyvin! Käytiin kuitenkin ihan kivasti koulutuksissa kun dalluyhdistys sponssasi 2xKorrien koulutuksen ja Riitta Kivimäen koulutuksen. Sanotaanko, että treenattiin kausittain ahkerammin ja oikeastaan tosi paljon vaan pohjia uusiin liikkeisiin (ruutu, tunnari, metallikapula, merkin kierto, peruutukset...). Ehkä olen sisäistänyt paremmin, että "ei se määrä vaan se laatu" ja osaan paremmin purkaa tokon liikkeet pieniin treenattaviin paloihin joita treenata. Ajattelen kauaskantoisemmin ja tunnistan paremmin ne meidän vahvuudet ja heikkoudet? Hyvin tokopainotteinen vuosi kyllä ollut. Uutena lajina ollaan myös opeteltu noseworkkia.

  • Lihashuolto kuntoon. 
    • Käytiin alkuvuodesta hierojalla helmikuussa (ei huomautettavaa) ja kesällä kunnon huoltotauko kun oli kunnolla jumissa ja tarvitsi useamman hierontakerran. Ei taidettu käydä kuin hierojilla, edelleen haluaisin viedä tuon jonnekin osteopaatille. 
  • Pidetään hausssskaaaa! 
    • Koirailun osalta oikein rento vuosi kaikin puolin. Treenaaminen ei ole ollut erityisen tavoitteellista, mutta kun ollaan treenattu niin ollaan kyllä mielestäni onnistuttu pitämään hauskaa. Ei me hampaita kiristellä muutenkaan :D
Semmoinen vuosi. Paljon tapahtui ja toisaalta niin vähän. Katsotaan mitä uusi vuosi tuo taas tullessaan!

Kommentit

  1. Mukava blogi ja tosi hienoja kuvia :) Tänne palaan uudelleenkin. Hyvää uuttavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuden vuoden kynnyksellä,
      kiitoksen me kumarramme.
      Uudelleen jos löydät tänne,
      tervetulleeks haukahdamme

      ja uutta vuotta toivotamme! :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Alma-täti pitää täällä jöötä pojille ja pitää huoleen että joku innostuu Jalin keppileikeistä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!