30 elokuuta 2016

Pieni treenipäivitys

Pitkä päivä töissä ja kotiin tullessa teki mieli tehdä välikuolema ja nousta ylös ehkä seuraavan vuoden puolella. Jali oli ollut yksin noin 9,5h mikä on minun työajoilla poikkeuksellisen pitkä aika. Vastassa oli venytellen haukotteleva koira, joka pääsi pihalle pikapissalle ja tuli sen jälkeen kainaloon nukkumaan. Ominaisuus, jota suorastaan rakastan koirassa! Kunnon levon jälkeen raahasin itseni ylös ja käppäiltiin lähikentälle tekemään pientä treeniä. Flunssaisena ja väsyneenä ei tee mieli lähteä pidemmälle lenkille ja aivotyöskentely väsyttää koiraakin enemmän. Äkkiä sitä itsekin virkistyi kun näki sen koiran innon <3

Tuli hieman creepy olo kun kentän laidalle pysähtyi joku mies seurailemaan meidän treenejä. Koko ajan hän siinä pyöränsä kanssa katseli, liekö hulluksi luuli kun hihkuin ja hilluin koiran kanssa. Ei annettu häiritä kuitenkaan määräänsä enempää, otan kylähullun maineen vastaan mukisematta jos niikseen (välillä miettii, että harmi kun tuo koira on noin helposti tunnistettavissa...). Tehtiin kierron vahvistamista, kentän laidalla on jotain työmiesten tiekartioita, jotka asetin joka pääilmansuuntaan ja lähettelin vuoron perään eri suuntiin. Oli muksaa ja toimi hyvin.

Istu-seiso-maahan erottelua tekee hyvin kun itse peruutan ja koira seuraa perässä tai muuten vapaalla seuraamisella, mutta heti kun otan sen seuraamiseen niin istuminen on sula mahdottomuus. "Et oo tosissas, enkai mä voi istua kesken seuraamisen?". Tarjoaa seisomista, on vissiin taottu selkärankaan perusjäävät vähän turhankin hyvin. Hmmm.
Video ei ole tältä päivältä, mutta laitetaas se nyt tähän väliin. Ajatus oli kuvailla missä mallissa AVO-liikkeet on vaan kameran akkupa päätti loppua niin tämän verran vain sain kuvailtua. Eikä sitten lopulta oikeastaan muuta tehtykään.

Ruutu oli jännä. Liekö hämmästeli mun erikoisen painokasta seis käskyä (olin superyllättynyt kun lähti ilman mitään apuja noin hyvin heti ekalla ruutuun) tai sekoitti jotenkin kummasti jes-palkkasanaan? Ja sen jälkeen ehkä hämmentyi, että mitä mun muka sitten piti tehdä? Jää ruudussa nykyään  liian eteen ja videollakin ehkä vähän ennakoi, mutta parempi sekin kuin että sekoittaa kiertoon. Eka toisto harvoin menee täysin nappiin ilman mitään apuja, mutta niitä toistoja toistoja vaan.

Nouto oli hyvä ja on hyvä. Jali <3 nouto ja se näkyy joskus kapulahepuleina ja omanakivana kapulan kanssa. Mutta silti uskaltaisin sanoa, että ihan kisavalmis on. Vaikka pitäisi kyllä päästä tekemään liikkurinkin kanssa.

Kierrossa hämmentyi tuosta tötsästä minkä lähellä seisottiin. Samaa ongelmaa mitä ruudussa, ei tahdo ekalla bongata. Yritin viritellä ja bongauttaa kiertotötsää ja luulin, että sen havaitsikin, mutta havaitsi myös tuon ylimääräsen tötsän. Häiriöitä siis vaan mukaan.

Kyllä tästä AVO hiljalleen rakentuu. Sitten joskus :D

2 kommenttia:

  1. mukavan näköistä menoa, nouto on oikein hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noudosta oon kyllä superylpee, niin paljon sen kanssa ollaan lyöty päätä seinään! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!