Katsaus tokoliikkeisiin

Tauon jälkeen raahauduttiin hallille varta vasten tekemään tokojuttuja. Pieniä seuraamispätkiä ja käännöksiä ollaan kyllä tehty lenkin lomassa ja seisomista olen vahvistanut myös ihan normi lenkillä niin, että alussa annoin selkeän kroppa-avun ja heitin palkan taakse kun pysähtyi ja siitä hiljalleen jatkanut itse liikettä ja vähentänyt apuja. Kokonaista liikettä ei olla tehty.

Ajattelin, että voisi olla ihan mielenkiintoista tehdä "kisanomainen" treeni ja kuvata miltä ALO-liikkeet tällä hetkellä näyttävät. Tein kahden liikkeen pätkissä, mutta aina palkaten kuitenkin liikkeiden välillä. Halli oli muuten ihan tyhjä eli yhtään häiriötä meillä ei ollut.

Seuraaminen kytkettynä ja vapaana.
Seuraamisissa edelleenkin ne käännökset vaativat hommia. Varsinkin vasemmalle käännökset on vaikeita (molemmille) ja täyskäännöksetkin tuppaa välillä levähtämään. Mutta on sillä jonkunlainen käsitys takapäästään. Siihen nähden, että noin pitkiä seuraamispätkiä ei olla hirveen usein tehty, sillä pysyy mun mielestä aika hyvin vire yllä ja katsekontaktikin on ihan kiva vaikka välillä vähän tippuikin. Varmaankin aikalailla meidän perusseuraamista. Epäilen, että Jali tulkitsi tuossa vasemmalle käännöksessä mun kömpelöt käännökset seisomisen kroppa-avuksi, en muuten ymmärrä miten se noin ennakoi. Käännöksiä olisi syytä minunkin vielä kuivaharjoitella, että saan ne oikeasti sujuvaksi ja voisin miettiä kyllä oikeasti myös kävelytahdin nopeuttamista. Ja olihan nuo mun seuraamiskuviotkin vähän semmosia "Oho, me törmätään kohta esteeseen, nyt pitää kääntyä. Oho, tossahan on eessä rengas, ei me sen päälle voidakaan kävellä..." eli vois nekin miettiä valmiiksi niin ei tarvi liikkeessä niitä arpoa.

Liikkeestä maahan ja luoksetulo. 
Maahanmeno oli hyvä! Se vois ehkä mennä vielä vähän täpäkämmin maahan, mutta meidän maahanmenoksi hyvä. Tuo haisteleminen tuppaa olemaan vähän ongelma, siitä kait voi kisoissa vähentyä pisteitä? Luoksetuloa ei olla treenattu iäisyyksiin, koska "kyllä se nyt sen osaa". Noh. Tämä olikin kovin laiska ja varsinkin tuo perusasentoon tulo oli hidas eikä ollenkaan semmoista perus Jali tyyliä, joilloin saa varoa ettei se tullessaan kaada minua nurin. Ehkä tätäkin ois syytä treenata.

Liikkeestä seisominen (ja palkkapallon etsintää).
(Ei välitetä väärästä päivämäärästä.) Ai ai ai, miten hieno! Ei puhettakaan mistään maahanmenosta vaan hyvä pysäytys ilman mitään apuja! Voisi olla vähän napakampi tämäkin, mutta ainahan sitä pitää löytyä viilattavaa. Mutta miten tyytyväinen olin kun se veti tämän ekalla nappiin! Lopussa heitin tahallaan väärän pallon vielä palkaksi, sille kun ei oikein tahdo kelvata muut kuin THE pallo eikä se ollut uskoa, ettei sitä palloa nyt mistään löytynytkään. Minä tottakai sorrun sitten sillä aina palkkaamaan kun se on Jalille SE palkka. Mulla ei ole aavistustakaan mikä juuri siinä pallossa on se juttu mikä tekee siitä maailman parhaan.

Estehyppy ja paikkamakuu.
Estehyppyä ei olla tehty varmaan puoleen vuoteen ja sitä sitten muistuteltiinkin vähän mieliin. Nopeaa se sen kyllä taas muisti vaikka alussa vähän epäröikin esteelle irtoamista ja oli vähän muutenkin hukassa. Palkan heittäminen toimi mun mielestä tosi hyvin. Viimeinen toisto olikin ihan loistosuoritus! Loppuun vielä paikkamakuu videolla nopeutettuna. Suurinpiirtein varmaan se 2min, en katsonut hirveän tarkkaan kelloa. Vähän vilkuilee, vähän haistelee, mutta asento ainakin pysyy. Pohdin pitäisikö sille opettaa pää maassa paikkamakuu, mutta katsoo nyt. Yksin se pönöttää kyllä ihan surutta sen pari minuuttia, mutta koiraseurassa?

Muita mietintöjä
  • perusasennon paikka tahtoo välillä vielä elää (koska joku höhlä kattoo niitä turhan usein läpi sormien, varsinkin aksalähdöissä... Voisi koittaa ottaa agilityssä käyttöön se jalkojen väliin tuleminen.)
  • perusasennossa katsekontaktia joutuu välillä odottaa, älä salli koiran haaveilua!
  • ei palkkaa korjailuista!
  • ylimääräiset kroppa-avut (reiteen taputtelut sun muut) pois!
  • maasta istumaan nousussa laiskottelee välillä ja nousee vain puoliksi ylös
  • opettele kävelemään ja heiluttelemaan käsiä, vasemmassa kädessä tietääkseni liikkuu edelleen hermoimpulssit
  • koitapa jättää THE pallo joskus kotia ja palkkailla vähän monipuolisemmin
  • uskaltaiskohan liikkeitä alkaa pikkuhiljaa ketjuttamaan yhteen ja treenata palkattomuutta?
  • häiriötreeniä
  • vauhtia ja täpäkkyyttä lisää
  • mitähän kivaa sieltä avo-luokasta löytyis...
  • pilkku osaa olla kyllä ihan taitava!
Heräsikö muille jotain huomioita?

Kommentit

  1. Oikein kivalta näyttää teidän tokoilut! :) Tuli itellekin semmonen "tahtoo treenaan tokoa" fiilis! Ja kaippa sitä vois hallille mennäkin alkuviikosta kun saan Mersuttimen takas itelleni huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuosta jo lajin alkaa tunnistaa :D Toko on kyllä loppujen lopuks ihan mukavaa :)

      Poista
  2. Tuossa hypyssä sellainen huomio, että palkkaat koiraa myös niistä kerroista, kun se ei hyppää ensimmäisellä käskyllä vaan vasta toisella. Vahvistat vaan tuota, että se ei lähde hyppäämään ensimmäisellä käskyllä. Itse tekisin niin, että ellei koira hyppää ekalla käskyllä sanoihin vaikka "oho" ja pyöräyttäisin koiran parin askeleen päässä ja uudestaan sivulle ja uusi käsky. Nyt vaan opetat sille ettei ensimmäistä käskyä tarvitse totella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se näkyi kun videolta katsoo oppineen, ettei hypätä tarvi kuin toisesta käskystä vaikka kahdella toistolla siitä palkkasinkin :D Sille vaan ei ollut tosiaan käsky muistissa niin halusin sen vaan irtoamaan hypylle. Jos se tuota olisi jatkanut niin toki en olisi palkannut jos useamman käskyn olisi tarvinnut. Kyllä sulla on ihan pointtia ja noin toimin mikäli ei yhdellä käskyllä täst edes irtoa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!