Retkeilyä Keski-Suomen Kolilla

Vihdoin selvitettiin reittimme Hyyppäänvuorelle! Hyyppäänvuoren esittelysivut eivät enää ole mitenkään erityisen ajantasalla, mutta siitä huolimatta löydettiin hyvin perille. Vuoren päälle oli hyvä, sinisillä merkeillä merkitty reitti. Kaipa se oli se esittelysivuilla puhuttu helpompi reitti? Ilma oli mitä mainioin, mutta kyllähän tuo nousu vähän pisti puuskututtamaan. Vaikka lehtipuista on jo lehdet pääosin tippuneet, eikä ruska-aika ollut enää parhaimmillaan, oli näkymät siltä aika kivat.

Hienot näkymät Lievestuoreenjärvelle!

Hyyppäänvuoren laelta etsittiin reittiä Hyppään luolalle, jossa oli piilotettuna geokätkö. Hetken pyörittiin, että mitä reittiä me täältä alas päästään, mutta lopulta löydettiin alasvievä polku. Hieman haasteellinen paikoitellen, mutta ehjin nahoin selvittiin. Luolalle pääsee lähestymään molemmilta puolilta, kunhan oikean polun alas löytää. Kun ylhäältä, opastetaulun kohdilta järvelle päin katsoessa lähtee vasemmalle, on polku (muistaakseni) ensimmäisiä alaspäin vieviä polkuja. Oikealle lähtiessä hyvä polku alas lähtee kun malttaa kävellä niin kauas, että joutuu ylittää polun yli kaatuneen puun. Ne aiemmat polut alas tarjoaa astetta haastavamman lähestymisen, eikä me ainakaan uskallettu niitä lähteä kulkemaan.

Me lähdettiin alas tätä vasemmanpuoleista polkua. Polun varrella olikin monenlaista luola- ja katosmuodostelmaa. Takaisin ylös kivuttiin sitä toista reittiä, joka osoittautui huomattavasti helpommaksi, mutta joka oli sitten samalla myös huomattavasti tylsempi.

"Tikapuut" ylöspäin

Älkää jättäkö!

Kätkö löytyi helposti kun oikealle luolansuulle päästiin. Ilman kätkön koordinaatteja ei oltaisi kyllä tänne eksytty. Hieno muodostelma kyllä vaikka nuo tikapuut vähän aluksi mietityttikin, että näinköhän noita pitkin uskaltaa kiivetä. Uskaltaa, ovat yllättävän tukevat! Haettiin tämän luolakätkön lisäksi myös kaksi muuta kätköä Hyyppään maastoista. 

Kun kätköt oli löydetty, pistettiin vihdoin eväät tulille! Hyyppäänvuorella ei ole virallista nuotiopaikkaa, eikä sinne saa sytyttää tulta. Edes mitään laavua tai kotaa ei ole paikalle rakennettu. Kuitenkin löydettiin monia paikkoja, joissa selkeästi oli tulta viritelty. Me tyydyttiin sytyttämään minitrangia yhteen nuotiopesään ja odoteltiin veden kiehumista ja makkaroiden paistumista.

Vähän meinasi tulla siinä odotellessa kylmä. Valittiin rinteen "aurinkopuoli", mikä toki olisi ollut hyvä valinta ellei sille puolelle rinnettä olisi tuullut kylmästi. Jali piti itseään lämpimänä hyppimällä keppien kanssa ympäriinsä. Ainakin niin kauan kunnes huomasi makkarat, joita piti uskollisesti vahtia. Jos mää sittekin saisin käydä yhen nappaamassa? Alkoi siinä jo makkaroita odotellessa aurinkokin laskea, mutta kyllähän näissä maisemissa kelpasi odotella!

 

Jali piti huolen, ettei kukaan syönyt meidän makkaroita. Jalmar jäikin kärkkymään makkaroiden luo kun käytiin hetken alarinteellä maisemia katsomassa, hää ei voinut ymmärtää miten me pystyttiin jättää eväät tuollalailla vahtimatta. Makkarat päätyi valitettavasti parempiin suihin, mutta Jalmar sai lohdutukseksi palan pullaa. Miten voikaan maistua makkara ulkoilmassa hyvältä! Nams. 

Takaisin autolle tallustettiin jo hämärtyvässä illassa. Ketään muita ei Hyyppäällä näkynyt, vaikka meidän auton lähelle parkkiin olikin ilmestynyt toinen auto. Jali nautti kun pääsi hyppäämään vapaana ympäriinsä ja oli oikein näppärä gaselli kun kallioilla kiipeiltiin.

Kiva paikka!