1. päivä Salamajärven kansallispuisto: Hirvaan kierros

Koska tästä tulisi muuten kilometripostaus niin jaan postauksen osiin. En vaan osaa kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi :D Tulee kuvienkin suhteen vähän kevyempi ja ehkä nopeammin latautuva kun yhdessä postauksessa ei ole miljoona kuvaa. Reissupäiväkirjaa siis Hirvaan kierroksen vaellukselta!

Hirvaan kierros kartassa sinisellä. Parempi kartta täällä

Perjantai 24.6.16 Koirasalmi - Sysilampi - Pitkälahti 17,3km

Saavuttiin perjantaina Salamajärven  kansallispuistoon, Koirasalmen luontotuvalle, jonne jätin auton ja hain kartan. Matkaan lähdettiin noin yhden maissa päivällä ja suunta kohti Sysilampea. Aurinko paistoi ja kesä oli kauneimmillaan kun lähdettiin talsimaan ensimmäistä osuutta, 10,6km pätkää. Päädyin kiertämään reitin lopulta myötäpäivään vaikka kuulema suurin osa kiertää reitin toisinpäin. 

Ensimmäinen pätkä tuntui melko tuskaiselta. Alkupätkä oli kivikkoista nousua, jalat tuntui kankeilta, ilma oli vähän turhankin lämmin ja rinkka painoi. Pidettiin taukoja jokaisella mahdollisella nuotiopaikalla, nyin ja asettelin rinkan säätöjä, mutta jotenkin se hiersi olkapäitä. Jalillakin oli menohaluja, varsinkin kun se huomasi vähän matkan päässä kulkevan toisen vaeltajan "heei, tuolla on joku, otetaan se kiinni!". Alkumatka Heikinjärvelle oli meille tuttua Vaatimen kierrokselta, metsää, kivikkoa, pirunpeltoja ja satunnaisia pitkospuupätkiä soiden yli. Jali joi jokaisesta eteen tulevasta ojasta, järvestä ja suosta (joita riitti) ja monet pitkospuupätkät käveli mieluummin viilentävässä suossa kuin pitkospuilla. En siis ollut erityisemmin huolissani Jalin jaksamisesta vaikka kuuma olikin. Taukopaikoilla Jali sai olla hetken vapaana, mikäli paikalla ei ollut muita.

Sysilammella viimeiset kilometrit tuntuivat melko tuskaisilta. Olin etukäteen ajatellut, että  nukun joko Sysilammella, Jyrkänniemellä tai Pitkälahdella, vähän riippuen siitä kuinka jaksan. Sysilammelle päästyä olin jo ihan sitä mieltä, että tänne jäädään, jotenkin tuntui tuo alkupätkä jaloissa ja olkapäissä. Luontoon.fi sivuston mukaan Sysilammen autiotuvassa on tilaa vain neljälle hengelle, mutta laskin, että kahdessa rakennuksessa oli kerrossängyt patjoineen yhteensä ainakin 12 hengelle! Siellä siis olisi ollut hyvin tilaa yöpyä.

Kello oli vasta ehkä jotain 16-18, koira parkkiin ja laitoin nuotiolle reissun gurmee-eväät eli grillivartaat tulille. Kesäkurpitsaa, makkaraa, kirsikkatomaattia, herkkusieniä ja sipulia. Turhan paljon näitäkin olin varannut ja kovin oli toiveissa päästä näistä eroon näin ensimmäisellä pysähdyksellä ettei tarvisi näitä enää mukana kantaa. Melko hyvin sain ne tuhottuakin. Sysilammen kaivosta sain täydentää ensimmäisen kerran vesivarastot.

Sysilammella juttelin meidän edellä kulkeneen, noin minun ikäisen myöskin yksin kulkevan Iiriksen kanssa, jonka kanssa pohdittiin majoitusta. Iiris päätyi jatkamaan matkaa Pitkälahdelle ja päädyin lopulta liittymään seuraan ja käveltiin 6,7km matka yhdessä. Juttu kulki, painava rinkka unohtui ja matka taittui nopeaa.

Pitkälahdessa pikainen tsekkaus autiotupaan. Tuvassa oli pariskunta, jolta äkkiä tiedusteltiin ovelta onko koira ok. Tyttö oli allerginen eli mieluusti koiran kanssa ei asiaa tupaan ollut, heillä oli kuitenkin kuulema teltta mukana parin kilometrin päässä autolla. Lähdin reissuun vähän riskillä ilman telttaa, ajattelin että kyllä aina jostain yösijaa löytyy jos ei autiotupiin (joihin koirat olivat sallittuja) päästä. Jätettiin asia hautumaan ja siirryttiin  hikisinä rantaan ajatuksena käydä uimassa. Vesi oli ihan superlämmintä, Salamajärvi oli tällä kohdilla tosi matala. Uimaan pääsy oli vähän haastavaa kun ranta ei ollut uimiseen tarkoitettu, mutta kyllä me veteen päästiin. Uidessa kädet osui jatkuvasti kaiken maailman vesikasveihin ja vedestä noustessa ihoa peitti kiva ruskea mutakerros, mutta ah, kyllä kannatti. Vesi virkisti.

Istuttiin iltaa rannan nuotiopaikalla jutellen ja syöden iltapalaa. Hyttysiä pörräsi kyllä, mutta hyönteismyrkyllä pärjäsi, eikä olo ollut ihan hirveän tukala. Ilta oli superkaunis ja lämmin. Kun palailtiin takaisin mökille, oli pariskunnan tavarat kadonneet. Hetken ihmeteltiin minne olivat lähteneet, mutta kun ketään ei näkynyt eikä kuulunut niin pääteltiin, että voidaan koirankin kanssa tupaan asettua. Illemmalla seuraan liittyi myös Hirvaan kierrosta toisin päin kiertävä pariskunta, jolle Pitkälahti oli viimeinen yösija. Koira oli heille ok, joten tyytyväisenä nukuttiin Pitkälahden tuvassa, jossa oli luksusolosuhteet leveällä laverilla ja kunnon patjalla ja tyynyllä. Patjoja oli neljälle, mutta kerroslaverille olisi tarvittaessa ongelmitta sopinut varmasti melko helposti kahdeksankin henkilöä.

Jali nukkui lattialla, vaahtomuovipatjojen päällä ja oli yllättävän tyytyväinen osaansa eikä juurikaan kerjännyt päästä laverille. Oli varmaan väsynyt kun ei jaksanut hirveästi vahtiakaan tai juurikaan haukkua tupaan tulleille vieraille. Olo oli Pitkälahdella kumman väsynyt, mutta ajattelin sen olevan ihan normaalia väsymystä ja johtuvan vain pitkästä kävelystä ja ensimmäisestä vaelluspäivästä. Heräsin kuitenkin yöllä hirveän huonoon oloon, pää oli kipeä, olo oli kuumeinen ja oksetti. Nousin ottamaan buranaa ja yritin saada taas unta, mutta olo oli niin hirveä, että oli pakko nousta ulos oksentamaan. Pari kertaa yritin palata takaisin nukkumaan, mutta kun olo tuntui vain huononevan makuulla tuskastuin, puin vähän enemmän vaatetta ja odottelin ulkona huonon olon loppumista. Oksensin vielä kertaalleen ja kun vähitellen olo tuntui rauhoittuvan, otin vielä yhden buranan ja kaivauduin kaikkine ulkovaatteineni makuupussiin. Tuvassa ei ollut ollenkaan kylmä, mutta siellä minä makasin pipo korvilla ja ulkovaatteet niskassa makuupussin perällä. Sain onneksi hyvin vielä lopulta unen päästä kiinni ja nukuin ehkä kymmeneen-yhteentoista. 

En tiedä johtuiko huono olo auringonpistoksesta, mahdollisesti pilaantuneesta makkarasta jonka söin illalla vai kaivovedestä, mutta olo oli aamulla melko hutera ja väsynyt...

2. päivä

3. päivä