Muistoja

Piki haettiin meille naapurista jouluna 2006. Sitä ennen oltiin ahkerasti käyty naapurissa pentuja pallottelemassa, mutten muista että varsinaisesti pentua oltaisiin kinuttu. Jäljellä oli kaksi pentua josta valita, lähes täysin musta, sekä musta valkoisella viirulla. Jostain syystä se musta lähti matkaan ja isän ehdotuksesta se nimettiin Pikiksi. Se oli äärimmäisen kiltti ja helppo pentu, joka ei tainnut koskaan tehdä suuremmin tuhoja.

Pikistä tuli aika nopeaa "mun koira" vaikka se olikin perheeseen yhteiseksi otettu. Se haki aina kesäisin ulkoa pyykkinarulta minun vaatteita kun olin pois kotoa, kantoi ne rappusille tai sisälle ja nukkui niiden päällä. Kenenkään muun vaatteet eivät kelvanneet.

Pikin piti aina päästä nukkumaan sängyssä peiton alle. Se tökki kuonollaan jalkoja niin kauan, että nostin peittoa ylös, että Arvon Herra pääsi kömpimään lämpimään. Se nukkuikin melkein aina jaloissa "lusikassa" hautautuneena peittoihin. Välillä vain kuononpää pilkisti peittojen alta, välillä koko koira oli peittojen uumenissa.

Kun minulla oli kurkku kipeänä, Piki tuli nukkumaan kylkeeni niin, että asetteli pään kaulani päälle. Siinä olikin juuri Pikin mentävä kuoppa. Ei se koskaan ennen niin ollut nukkunut.

Piki lällätteli monet kerrat minulla kun otin hihnaa esiin. Arvon Herra ei olisi millään halunnut takaisin hihnaan. Pikiä oli onneksi helppo pitää vapaana vaikka riistaviettiäkin jonkun verran löytyi. Komea ajohaukku vain kuului kun Piki jonkun perään karkasi. Koskaan en kyllä muista, että olisin koirasta huolissani ollut näillä reissuilla ja pian se aina takaisin tulikin.

Pikin kanssa naksuteltiin ja tein jotain kotitokon tapaista. Se oli hirmu etevä tarjoamaan asioita ja hyvin ahne, joten temputtelu oli helppoa. Muistan miten tyytyväinen olin itseeni kun sain Pikille opetettua paikallamakuun niin, että itse käyn hakemassa tien toiselta puolelta postin ja koira pysyy pihalla paikoillaan. Jotain seuraamisen tapaistakin sen kanssa tein, mutta lähinnä keskityttiin temppuiluun. Kuten yllä olevasta kuvaparista saattaa huomata, ei minulla ollut mitään käsitystä oikeasta tokosta, siinä se nätisti kököttää "perusasennossa" oikealla puolella :D Muistelisin, että viimeisenä kesänä opetin Pikin sheippaamalla hyppäämään vuoderahin päälle ja menemään läpi meillä olleesta lasten leluputkesta pelkällä käskysanalla ja kunnon etäisyydellä.

Kun sain Jyväskylässä opiskellessani yksiön, muutti Pikikin vihdoin Jyväskylään. Kauaan ei ehditty yhdessä Jyväskylän polkuja talloa, mutta Piki sopeutui kaupunkikoiraksi varsin mallikkaasti vaikka olikin elänyt oikeastaan koko elämänsä maalla. Ei sitä muutos (tai mikään muukaan) stressannut pätkääkään. Ainoastaan pientä eroahdistusta ja ääniin reagoimista oli havaittavissa ja sainkin Koasilta lainaan sitruunapannan, joka toimi Pikille hyvin.

Pikin sisko Pikku elää ja porskuttaa vielä hyvissä voimin emänsä kanssa, muista sisaruksista en tiedä. Pikin isä Lakukin puksuttaa menemään ikään nähden hyvissä voimin 15 vuoden ikäisenä. Piki vain ei saanut nähdä viidettä kesäänsä.

Maailman kaunein seropi!