13 maaliskuuta 2014

Vastauksia kysymyksiin

Kiitos kaikille lähetetyistä kysymyksistä, näitä tulikin ihan kivasti! Ja olipahan vaikeita kysymyksiä joukossa, joutui oikein miettiä.

Lempikoirarotusi ?
Minun on oikeasti tosi vaikea valita jotain yhtä ja tiettyä rotua, joka olisi lempikoirarotuni. Rotuja on niin paljon ja mä oon tutustunut niin pieneen osaan roduista. Dalmatialainen on toki yhtenä listalla, tykkään rodusta kyllä hirveästi. Kaipa se siis tällä hetkellä on yksi lempikoiraroduista :)
Otatko toista koiraa, jos niin minkä rotuisen?
Tästä mulla on itseasiassa ollut postaus tekeillä jo vaikka kuinka kauan, mutta en oo saanu aikaseks kirjoittaa sitä loppuun. Jollainlailla mua ihmetyttää, miten kiire kaikilla on ottaa toinen koira, vaikka ensimmäinenkin on vasta nuori. Mä nautin hirveästi elämästä kaksistaan Jalin kanssa ja koen, että pystyn paremmin panostaa Jalin koulutukseen kun jaloissa ei ole pyörimässä toista koiraa. Jali on mun mielestä vielä myös kovin nuori (eh, eihän se täytä tänä vuonna kuin vasta 3 :D) ja monessa mielessä vielä mun mielestä hyvin keskeneräinen, joten en halua tai tarvitse vielä toista koiraa. En ole siis milläänlailla krooninen pentukuumeilija niinkuin jotkut ovat vaan olen ihan tyytyväinen tähän yhteen. Toki siitä pennusta olisi varmasti Jalille seuraa ja koira on laumaeläin ja blaablaablaa, mutta mun mielestä on vähän köykästä ottaa toinen koira pelkästään näillä perusteilla. Vain koska "oispa kivaa ku näitä ois kaks". Enkä nyt väitä, että kukaan näin köykäsillä perusteilla toista koiraa ottaisikaan, mutta ne mun omat perustelut tällä hetkellä olisivat kutakuinkin tuota luokkaa. En koe myöskään tarvetta "päivittää" mun ladaa ferrariksi vaan Jalilla on mun tarpeisiin hyvinkin rahkeita harrastaa. En mä sen ferrarin kans sais yhtään sen kummosempia tuloksia aikaiseksi :D Tähän elämäntilanteeseen en muutenkaan voisi edes ajatella ottavani toista koiraa, mutta ehkä parin vuoden päästä voisi miettiä uudestaan.

Seuraava koira riippuu ihan siitä haenko agilitykoiraa vai koiraa muuhun harrastamiseen. Seuraava voi hyvinkin olla dalmatialainen, jos haussa ei ole agilitykoira. En tosiaan ole uhrannut ajatusta toiselle koiralle sen kummemmin, mutta aikoinaan dalmatialaisen ohella oli mietinnässä mm lk. collie, appenzellinpaimenkoira, lancashire heeler ja welsh corgi cardigan. Nyt mun "ota selvää" listalla on mm. beauceron, dobermanni, kooikerhondje, mudi, lk. pyreneittenpaimenkoira, keskikokoinen villakoira, jackrusselinterrieri, pinseri, phalene... Hyvin laajasti, hyvin erityyppisiä rotuja. Ihan vain koska haluan ottaa roduista selvää ja en tiedä vielä mitä seuraavalta koiralta haluan.

Mitä mieltä olet koiraharrastuksena suojelusta?
Tiedän lajista kovin vähän, mutta se mitä tiedän niin nostan hattua kaikille harrastajille. Laji ilmeisesti vaatii tosi paljon panostamista ja kun pelataan korkeassa vireessä olevan koiran kanssa on koiran hallinta äärimmäisen tärkeää! Jos tätä tehdään kunnon seurassa eli osaavan maalimiehen kanssa niin mun mielestä se on laji siinä missä muutkin. Samoin kun karsastan "takapiha-agilityä" niin karsastan "takapiha-suojelua", jota tuskin harva kylläkään (toivottavasti ainakaan) harrastaa. Tuskin itse koskaan tulen lajia harrastamaan kun omat rotumieltymykset on vähän toisessa suunnassa kuin mitä nää suojeluskoirarodut. Mielenkiintoinen laji kuitenkin ja jollainlailla kiehtova kun tosiaan pelataan niin korkeassa vireessä ja koira pitäisi silti olla hallinnassa. Kunhan koulutuksessa ei käytetä ylinmäärin pakotteita ja väkivaltaa, mikä toivottavasti on erittäin erittäin harvinaista nykyään, niin tosiaan ihan mielenkiintoinen laji kyseessä.
Oletko varusteurheilija?
Mielestäni en. En omista tokovälineitä muuta kuin yhden noutokapulan. Sen lisäksi mulla kulkee treeneissä mukana lähinnä treenitasku ja yleensä treenileluista mukana on vain THE pallo. Kaipa tuon BOT-loimen voi jonkinlaiseksi treenivarusteeksi myös lukea kun agilitya ajatellen sen olen ostanut. Mutta Jalilta ei siis löydy miljoonaa eri treenilelua tai kapulaa tai muuta härpäkettä. Jonkun verran on pakko olla varusteurheilija, että harrastaminen onnistuu, mutta en koe tarvetta esimerkiksi ostaa aina vaan uusia treenileluja. Joskus miettinyt, että millon ihmiset oikein palkkaa koiraa noilla miljoonilla eri treenileluilla :D Tunnarikapulat ja ruutu kartiot ja nauhat me tarttettais, mutta nekin ajattelin käydä hakemassa Biltemasta tai vastaavasta. En tarvi mitään Berran ihkupinkkejä ruutunauhoja, vaikka niitä on kyllä superkivan värisiä. Jos mulla olis enemmän rahaa käytettävissä moisiin "turhuuksiin" niin toki varmasti riemusta kiljuen tyhjentäisin kaupat kaikista kivoista treenileluista ja härpäkkeistä ihan vaan siitä ilosta, että voisin.

Pantoja Jalille toisaalta on kerääntynyt ehkä liikaa. Muttakun jokaisella on oma tarkoituksensa! Tai ainakin niin olen perustellut itselleni :D Ei niitäkään ole kuin yhdellä kädellä laskettava määrä, muttakun periaatteessa se koira pärjäisi vain sillä yhdellä.
Meinaatko kisata Jalin kanssa ?
Kyllä, jossain vaiheessa. Mä oon pikkasen siinä mielessä täydellisyyden tavoittelija, etten uskalla kisoihin, ennenkuin tiedän, että koira osaa. Koska jos mä en luottais siihen koiran osaamiseen niin mä jännittäisin kisoissa varmaan ihan älyttömästi ja pilaisin jo sillä jännittämisellä meidän suorituksen. Kun oon jännittäjä jo ihan muutenkin :D Tokossa voisin jo ehkä harkita pikku hiljaa kisoihin osallistumista jos sen paikkamakuun saan treenattua joskus varmaksi. Agilityssä esteenä on ehkä keinu ja kepit, sekä oman ohjaamisen epävarmuus.
Mikä on ollu haastavinta Jalin kanssa ja mikä taas on yllättäny positiivisesti? Noin niinkun jos vertaa siihen millanen mielikuva sulla oli ennen kun olit saanu Jalin :)
Eli jos mietitään minkälainen kuva mulla oli siis dalmatialaisesta ennenkuin sain Jalin? Mä pyörittelin rotua tosi kauan ja lähinnä sen takia, että kaikista keskusteluista ja netissä kirjoitetuista jutuista sai sen kuvan, että dalmatialaisurokset varsinkin on jotenkin äärimmäisen vaikeita ja rotu on ihan äärimmäisen aktiivinen. Mietin riittääkö mulla rahkeet moiseen rotuun ja miten mä tuun pärjäämään, mulle kuitenkin se uros tuntuu omimmalta. Noh, odotuksiin nähden mä oon päässy ihan tosi helpolla :D Jali ei ole mun mielestä mitenkään kyllä äärimmäisen vaikea ollut missään vaiheessa, eikä mulle tuo aktiivisuuskaan oo ollu mitenkään ongelma. Tosin mä vähän luulen, ettei Jali oo ihan sieltä aktiivisimmasta päästä rodussa. 

Jalissa haastavinta on ollut ehkä nää uraattikivijutut, mitkä toisaalta kans yllätti mut. Olin lukenut kyllä näistäkin jo etukäteen, mutta en ollut sisäistänyt ollenkaan, että käytännössä tämä tosiaan tarkoittaa sitä koiran ruokinnan muuttamista totaalisesti jos taipumus sattuu kohdilleen. Ettei koiralle voikaan syöttää kaikkea mahdollista. Näistä puhutaan jotenkin esimerkiksi yhdistyksen sivulla niin sivulauseessa, että harva rotuun tutustuva oikeasti ehkä ymmärtää mitä nää käytännössä tarkoittaa. Mä miellän nää esimerkiksi hankalemmaksi vaivaksi kuin esimerkiksi allergiat. Koira ei kuole allergiaan, mutta kun sopivasti sattuu niin koira voi käsittääkseni kuolla uraattikivien aiheuttamaan tukokseen ja tukoksen hoito on vaikeampaa kuin esimerkiksi allergian hoito. Yhtään väheksymättä allergioiden kanssa kamppailevia, ikävä vaiva sekin! Joku voisi sanoa, että tän pehmeys ja pidättyväisyys (arkuus?) ois haastavaa, mutta itse en ole kokenut sitä millään tavalla haastavaksi loppujen lopuksi.

Yllättänyt positiivisesti on ehkä tuo Jalin tekemisen into. Se on loppujen lopuksi niin helppo motivoida, ettei miellyttämishalun puuttumisesta ole mitään haittaa. Se, että siitä koirasta oikeasti on monenlaiseen harrastamiseen ja että sieltä löytyy myös sitä "potkua". Ja tosiaan tietyllä lailla se "helppous" eli se koira ei todellakaan ollut niin hirviö kuin olin odottanut :D Kyllähän tuon kanssa on saanut vääntää, mutta odotin oikeasti pahempaa. Ehdottomasti plussaa on myös, että tämä on näinkin koirasosiaalinen ja tulee pääsääntöisesti kaikkien kanssa juttuun.
Miten alunperin päädyit dalmatiankoiraan?/Miten päädyit dalluun? 
Hain ensisijaisesti ihan vaan seurakoiraa, joka jaksaisi kulkea monenlaisessa menossa mukana. Mielessä kutkutteli myöskin kyllä mahdollisuus aloitella jotain koiraharrastusta. Dalmatialainen tuntui sopivan sporttiselta ja monipuoliselta. Se ei ole ferrari eikä tarvikkaan, mutta sen kanssa voi harrastaa ja kokeilla kaikenlaista, minulla kun ei ollut minkäänlaista näkemystä mitä sitten ehkä mahdollisesti alkaisin harrastaa. Rodun puolesta dalmatialainen tuntui avaavan ovet monenlaiseen puuhaan, onhan rodulla ne pk-oikeudetkin.
Tottakai rodun ulkomuotokin iski. Se on minulle "koiran näköinen koira" (luppakorvat ne olla pitää! ;D) ja jollainlailla kevyt ja siro vaikka onkin iso koira (vrt. esim rotikka). Hain kuitenkin isoa/keskikokoista koiraa, mutta en halunnut mitään tankkia. Rotu oli tullut jonkun verran jo tutuksi naapurin dalmatialaisnartun kautta ja tietty tuo oma dallumix antoi myös ehkä jonkinlaista kuvaa rodusta. Se iloisuus ja huumorintaju iski. Tykkään, että koirassa saa olla luonnetta ja jääräpäisyyttä, en koe olevani välttämättä paimenkoiraihminen vaikka joitain paimenia pallottelinkin vaihtoehtoina. Ehkä tää on sama asia koin aineenopettajilla. Toiset haluaa opettajaksi lukioon, toiset yläasteelle. Ehkä arvaatte kummalle tasolle mulla on ensisijaisesti suunnitelmat?

Jokin sai mut mun mietinnöissä aina uudestaan palaamaan dalmatialaiseen, vaikka tosiaan olinkin sen välillä kuopannut "liian haastavana ja aktiivisena". Onneksi uskalsin, en ole katunut. Näissä on sitä "jotain", jota ei ehkä voi sanoin kuvailla ja joka pitää ehkä sitten vain itse kokea.

Miltä osin Jali on täyttänyt sun odotukset ja onko siinä jokin piirre yms jota jäät kaipaamaan?
Kyllä se on täyttänyt mun odotukset monin verroin, koska mun odotukset oli tosi matalat koiraa hankkiessa :D Sen kanssa on päässyt testaamaan lajeja kuin lajeja, se jaksaa aina olla menossa mukana. Koirasosiaalisuus on ollut pelkkää plussaa. Kun mä itsekin pääsin yli siitä "koska se on dalmatialainen" tekosyystä niin tuosta on löytynyt potkua kyllä ihan kunnon harrastuksiinkin. Se on tosiaan ihan helppo kaveri arjessa ja kaikin puolin ihan fiksu tapaus eli ei valittamista. Koska tää on mun ensimmäinen harrastuskoira, niin en osannut odottaa tai toivoa koiralta mitään tiettyä piirrettä enkä näin ollen ole joutunut missään suhteessa pettymään.

Toivoisin Jalille vähän enemmän rohkeutta ja itsevarmuutta. Kaiken kaikkiaan. Vaikka sen kanssa voi kyllä ihan surutta kulkea minne vain niin sillä menee esim. uusissa treenihalleissa aina hetki ennenkuin se rentoutuu. Oisko se nyt jollainlailla sitä toimintakyvyn puutetta näin luonnetestitermein? Ehkä Jalin hermorakenteessakin olisi vähän parantamisen varaa. Harrastuksia ajatellen Jalissa vois olla ehkä kuitenkin vielä hitusen enemmän tietynlaista röyhkeyttä. Taistelutahtoa. Mä en usko, että mä koskaan sanoisin näin, mutta se on joskus liian kiltti :D

Kaipaisin sille myös yhtä tiettyä geeniä. Sitä geeniä, joka tekis sen aineenvaihdunnasta normaalin.

Onko se nyt sit yks dallu, aina dallu? vai ootko miettinyt seuraavaks/tulevaisuudessa jotain muutakin rotua?
Ei ole. Luulisin, ettei tämä tule jäämään viimeiseksi dalluksi, koska rodusta kyllä tykkään. Se, onko seuraava koira dalmatialainen on vielä hyvin auki ja riippuu siitä mitä seuraavalta koiralta haluan. Rotuja on niin paljon, että olisi kiva tutustua muihinkin rotuihin. Rotuja kirjasinkin jo tuonne ylös, toisena olevaan kysymykseen. Varmaa on kuitenkin se, että toista dallua tähän taloon ei tule, ellei se ole LUA.
Mikä Jalissa on parasta? :)
Vaikeita kysyt, mutta joitain ajatuksia. Se kun sen silmät syttyy kun se huomaa kun mä kaivan treenitaskun esiin. Se tietynlainen "aina valmis mihin vain" asenne, mutta että se kuitenkin osaa ottaa tarvittaessa ihan rennosti eikä hypi seinille. Mulle kuitenkin on tärkeempää se helppo arki, kuin se kisakenttien tykki. Se kun se saa piristettyä mun huonosti mennyttä päivää ihan vaan olemalla olemassa. Kun se vaan on oma itsensä kaikkine vikoineen ja on opettanu mulle niiiin paljon. Nyt meni/menee jo imeläksi, mutta loppujen lopuksi mä en kuitenkaan muuttais tuossa koirassa mitään vaan se on ihan paras just tuommosena kuin se on.

Mistä nimi Jali tulee? (:
Jali tuli mulle tosiaan 5kk ikäisenä ja oli kasvattajalla saanut jo kutsumanimekseen "Jalle" (alunperin poika oli kuulema ollut "Kalle"). Jali toki tuossa iässä tunsi jo nimensä, mutta koska Jalle ei oikein mulle iskenyt niin lähdin siitä vääntämään vähän saman tyyppistä nimeä. Jali tuli ensimmäisenä mieleen ja vaikka sitä monenlaisia nimiä pyörittelinkin ensimmäisten päivien aikana niin Jali siitä tuli. Vaikka veli nimestä vääntelikin Jari Kurri vitsejä *pyörittelee silmiään* Olisihan se uuden, ihan erilaisenkin nimenkin varmasti oppinut, mutta loppujen lopuksi Jali on hyvin Jalin näköinen nimi. Niin minun, kuin muidenkin Jalin tuntevien mielestä. Jos tiedätte elokuvan Jali ja suklaatehdas niin Jali on kyllä itseasiassa hyvin elokuvan päähenkilön oloinen. Vähän semmonen raukka ja kiltti naapurinpoika. Semmonen huomaamaton, joka jää aina vähän sivuun, mutta on oikeasti tosi fiksu ja lopulta ratkaisee kaikki ongelmat. Pieni partiopoika.
Laji koiran mukaan vai koira lajin mukaan, mitä mieltä itse olet? Onko agilitysta muodostunu sulle se "the" juttu, ettet vois kuvitella ottavas jatkossa lajiin soveltumatonta koiraa? Vai ajatteletko, että seuraava laji - oli se sitten agi tai joku täysin muu - valikoituisi täysin koiran mukaan?
Tällä hetkellä mä ajattelen jossain määrin, että koira lajin mukaan. Varsinkin kun puhutaan agilitystä. Mikä ei tarkoita sitä, että "haluun bortsun, koska bortsut on agilityssä parhaita!!1!" vaan haluan koiran, joka soveltuu lähinnä rakenteensa ja toisekseen muiden ominaisuuksien perusteella valitsemaani lajiin. Se, onko se laji agility vai joku muu on vielä hyvin auki.

Dalmatialainen rotuna on siitä kiva, että se lähtökohtaisesti soveltuu lajiin kuin lajiin. Mutta kyllä mun on myönnettävä, että agilityyn (uros)dalmatialainen on usein liian raskas. Enkä tarkoita nyt sitä, että dalmatialainen olisi huono valinta agilityyn siksi, että kun se vaikka raskaana koirana ois niin hidas ja kömpelö, vaan siksi, että ison ja raskaan koiran kroppa on agilityssä oikeasti tosi kovilla. Ymmärtääköhän kukaan mun pointtia? Eli jos haen seuraavaksi koiraa, jolla ajatuksena on harrastaa agilityä, niin haluan tosiaan valita sen koiran sen perusteella, että sen kroppa sen lajin kestää, en sen perusteella, että se rotu olisi agilityssä mahdollisimman hyvä ja nopea. Minulle kun ne tulokset ja pärjääminen eivät ole kuitenkaan se tärkein juttu. En esimerkiksi tosiaan koe välttämättä bortsun tai kelpien sopivan itselleni vaikka ne agilitykoirina ovatkin siellä huipulla, enkä  tällä perusteella valitse koiraa lajin mukaan.
Agility ei ole mulle se "the" juttu, vaan nyt kun näitä loukkaantumistapauksia on saanut lukea enemmänkin niin olen alkanut miettiä koko lajin harrastamisen kannattavuutta ylipäänsä. Se on raskas ja kuluttava laji niille bortsuille ja kelpieillekin. Tykkään lajista ihan hirveästi, mutta ajatus siitä, että rikkoo koiransa ennen aikaisesti vain agilityn takia kyllä kolkuttelee mielessä koko ajan. Onko vika sitten lajissa vai koirien rakenteessa vai vaillinaisessa verryttelyssä vai jossain muussa?

Luulen, että mun mahdollinen seuraava agikoira tulee olemaan mini-luokkalainen, koska jotenkin ajattelisin agilityn olevan vähemmän kuluttavaa minikoirille? En tiedä. Mutta lyhyesti vastaus sun kysymykseen on siis, että ei, en voisi kuvitella ottavani agilityyn soveltumatonta koiraa, koska mulle se soveltumaton koira on koira, joka ei rakenteensa puolesta sovellu agilityyn.

Jos seuraava koira on dalmatialainen, niin yrittäisin ainakin etsiä hieman eri tyyppistä dalmatialaista kuin Jali, mikäli agikentille haluan. Toisin sanoen vähän kevyempää ja pienikokoisempaa, ehkä sitten se narttu. Luulen, että seuraavan dalmatialaisen kanssa suuntaan katseeni ehkä pelastuskoira- tai pk-puolelle ja siellä sitten hakuun tai jäljelle, koirasta ja treenimahdollisuuksista riippuen. Eli kun on kyse agilitystä niin koira lajin mukaan. Muuten minä voisin ajatella valitsevani lajin koiran mukaan kun en sinne huipulle ole tähtäämässä. Jos huipulle olisin tokossa esimerkiksi tähtäämässä niin valitsisin varmaan siinäkin koiran lajin mukaan. Turha myöskin esimerkiksi suojelukentille on pyrkiä soveltumattoman koiran kanssa. Se, kuinka sovelias se koira loppujen lopuksi onkaan siihen mun valitsemaan lajiin onkin sitten jollainlailla arpapeliä. Eli loppujen lopuksi kuitenkin se laji pitää jollainlailla valita sen koirankin mukaan. Olikohan nyt varmasti tarpeeksi epäselvä vastaus :D

Mitä temppuja Jali osaa? 
Löysin vanhan temppuvideon :D Tuon lisäksi Jali osaa ristiä tassunsa maate ollessaan, antaa "high five", nostaa asioita maasta, laittaa valot päälle/sammuttaa (tai lähinnä rämpyttää katkasijaa :D), kiertää esineitä ympäri. Ja tietty nämä "tokotemput". Olikohan siinä kaikki? Loppujen lopuksi en kuitenkaan ole opettanut Jalille mitenkään hirveästi temppuja.

Mikä on Jalin lempi herkku? 
Kyllä ne on varmaan nämä meidän treeninameina käytettävät brotskupallerot. Jalihan ei valitettavasti saa syödä kaupasta saatavilla olevista koiran herkuista juuri mitään.

Entä mukavin lelu?
Paras lelu on ehdottomasti treeneissä palkkana käytössä oleva THE pallo. "Kotileluista" mieluisin on varmaankin Kong Tugger Knots merkkinen vetolelu. Se kun on pehmolelu/vetolelu/vinkulelu. Myöskin porukoitten mäyräkoiran "majavapallo" (pallo, jolla on häntä ja jossa on vinku sekä hännässä, että pallon sisällä) on huippu, mutta en ole samanlaista Jalille löytänyt.

Paljonko kulutat koiraan liittyviin asioihin (ell, ruoka, harrastukset, vapaa-ajan jutut) kuukaudessa?
Vaikea tarkalleen sanoa kun en koskaan ole laskenut. Eniten rahaa kuluu varmaankin juurikin harrastuksiin ja ruokaan ja ehkä myös eläinlääkäriin. Pyrkinyt pitämään ruuan ja terveyden ykkössijalla ja nipistämään sitten harrastuksista jos on ollut tarve. Agilityn seuran kausimaksu tälle kaudelle maksoi 200e mutta tämä tietenkin jakaantuu useammalle kuulle. Samoin koiravakuutus. Eläinlääkärikulut ovat myöskin satunnaisia, virtsakivitarkastuksiin menee se noin 30e, mutta kuukausittain en ole näytettä käynyt viemässä vähään aikaan. Ruokaan kuluu kuussa tällä hetkellä ehkä reilu 50e, se on oikeastaan ainoa kiinteä, kuukausittainen kulu. Harrastuskuluihin voi tietyllä tavalla varmaankin laskea nämä hieronnat/fyssarit, niihin tietty menee oma summansa, mutta sekään ei ole kuukausittaista. Paitsi tietty nyt tulee noita fyssarikäyntejä vähän useammin. Mä en oikeastaan sitten ostakaan tuolle mitään ylimääräsiä herkkuja tai leluja. Mitään yksittäistä summaa en nyt osaa sanoa kun useat kulut tosiaan jakaantuu usealle kuulle. Mutta kaikki ylimääräinen menee mulla kyllä aika tehokkaasti koiraan.
Pidätkö koiranäyttelyistä ja mitä ajattelet itse niistä?
Minulla ei ole mitään näyttelyitä vastaankaan. En vaan näe niitä koiran kannalta välttämättä mieluisena (poikkeuksiakin ehkä löytyy) harrastuksena, lähinnä kyse on ihmisten harrastuksesta. Ihan mielenkiintoista on kyllä kuulla mitä tuomari omasta koirastaan sanoo ja varmasti varsinkin jos oma koira näyttelyissä pärjää niin niihin jää helposti koukkuun. Jos näyttelyt ohjaa liikaa rodun jalostusta, niin näen ne hieman ongelmallisena. Hyvä näyttelymenestys ei pitäisi olla missään tapauksessa ainoa syy käyttää koiraa jalostukseen.

Huoh, tulipahan tekstiä :D Jos heräsi lisäkysymyksiä niin kommentteja voi toki edelleen lähettää :)

15 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen postaus! :) Vaikka en itse taannoin mitään kysymystä laittanutkaan, näitä oli kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli noita mielenkiintoinen itsekin miettiä :)

      Poista
  2. Mielenkiintoista luettavaa :) Mutta pakko huomauttaa että ei kannata "väheksyä" allergiaa sairautena. Se voi olla kohtuu helppohoitoinen tai sitten siihen ei löyty kunnollista hoitokeinoa ja koiran iho on vereslihalla ympäri vuoden haitaten koiran elämää niin että on noita jouduttu lopettamaankin. Roolla onneksi oireilu on kausittaista ja noita pahoja kausiakin tulee melko harvoin, muuten saisi senkin kanssa miettiä että onko elämä elämisen arvoista kun ei pysty kunnolla liikkumaan kun anturoiden iho on ihan auki, kuten myös korvat, kaula, kainalot yms. paikat, koira kutisee ihan hillittömästi ja mikään lääke ei auta. Ja ruokavaliolla allergioitakin yritetään hoitaa että sinänsä se ei kauheasti eroa. Et ehkä halua mutta googlaamalla esim. allergic dog skin symptom sanoilla löytyy valaisevia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassahan olet. Tottakai mulla on kirjottaessa ollut "oma lehmä ojassa", omat ongelmat tuntuu aina pahemmilta kuin toisten. Mietin vaan, että jos uraattikivet tukkivat virtsatiet niin koira voi joutua leikkauspöydälle, kun taas allerginen koira vaan (kärjistetysti), noh, kutisee. Ja lähinnä ehkä mielessä oli allergiat, joissa se allergian syy saadaan selville ja asia korjaantuu jättämällä tää allergian aiheuttaja pois ruokavaliosta kun taas uraattikivien kanssa se ruokavalion muutos on mun mielestä vähän kokonaisvaltaisempaa ja tasapainoisen ruokavalion löytäminen on ehkä haastavampaa. Jos nyt ei puhuta näistä eläinlääkärin erikoisruuista vaan raakaruokinnasta. Mutta kuten sanottu, aina sille allergialle ei sitä syytä löydy ja oireet voi olla tosi pahatkin. Eihän tämä tosiaan niin mustavalkoista ole kummassakaan tapauksessa. Ikäviä ongelmia molemmat ja ei tosiaan ollut tarkoitus väheksyä allergiaa. Luultavasti mulla vois olla hyvinkin eri ääni kellossa, jos mulla ois vakavasti allerginen koira tässä vieressä.

      Poista
  3. Ei kai agilitylisenssi sentään 200€ maksa? Alle viisikymppiä se maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, seuran kausimaksua toki tarkoitin :) Korjaan tekstiin!

      Poista
  4. Jäin pohtimaan tota, kun kirjoitit ettei tuon kokoinen dallu-uros välttämättä kauhean hyvin kestä agilityä, tai että se on rakenteeltaan vähän turhan raskas. Dalmisten alkuperäinen käyttötarkoitus kuitenkin on vaatinut sen, että koiran fysiikka kestää pitkää rasitusta. Niin allekirjoitatko, että jalostuksessa on menty metsään siinä, että koiran fyysinen kestäminen on vähentynyt näyttävän koon kustannuksella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Agility on mun mielestä niin erilaista rasitusta kun mitä "dalmatialaisten alkuperäinen käyttötarkoitus" eli vaunujen vierellä juokseminen(?) on, ettei niitä oikein mun mielestä voi verrata. Agilityn hyppyjen alastulot, tiukat käännökset, kontaktin 2o2o asento jne. vaatii koiralta kuitenkin aika paljon enemmän mitä tasainen ravaaminen/laukkaaminen pitkiä matkoja. Nämä lihasvenähdykset/jumit/tulehdukset kuuluu jollainlailla enemmän tai vähemmän jokaisen agilitykoiran elämään, ei vain näiden raskaampien rotujen ja laji on tosiaan rasittava myös muun tyyppisille koirille. Jos Jali ei harrastaisi agilityä, tuskin sen hauisjänne olisi tulehtunut. Mutta tottakai rakenteensa puolesta se bortsu soveltuu agilityyn paremmin mitä dalmatialainen, sitä tuskin kukaan kiistää?

      Kuten kirjoitin, dalmatialaista ei ole ehkä luotukaan agilityn kaltaiseen rasitukseen eikä näin ollen voi ehkä puhua fyysisen kestävyyden vähenemisestä? Oisko ne "vanhan ajan dalmatialaiset" ollut sen sopivampia lajiin? Siihen, onko fyysinen kestäminen vähentynyt koon kustannuksella en osaa oikeastaan vastata kun minun mielestä lähtökohtaisesti dalmatialainen ei tosiaan ole agilityyn parhaiten sopiva rotu. Ei ehkä edes ne kevyemmät nartut.

      Mä oon vähän kahden vaiheella. Mun mielestä koiran pitäisi kyllä kestää harrastamista, mutta näen myös, että vikaa on siinä lajissakin. Tarvitseeko dalmatialaisen seurakoirarotuna (sitähän tää on) kestääkään agilityn rasitusta kun muualla arjessa vastaavanlaista rasitusta ei samassa määrin koiran kroppaan edes kohdistu? Iso ja kookas koira ei automaattisesti tarkoita koiraa, joka ei kestäisi fyysistä rasitusta, mutta sen koiran kroppa ottaa ehkä agilityn hyppyjen alastulot ja käännökset sun muut "huonommin vastaan". Toki sinne kyynäriin kohdistuu esim niissä alastuloissa enemmän rasitusta riippuen siitä koiran elomassasta. En ehkä lähtisi hyppyyttämään tanskandoggia, joka nyt on varmastikin jalostettu pitkälti sen näyttävän koon perusteella. Onko tanskandogin "fyysinen kestävyys" (kun ajatellaan agilityä) vähentynyt koon kustannuksella- kyllä. Onko tanskandogilla sitten järkevää alkaa tosissaan harrastaakaan agilityä- ei. Dalmatialainen on iso koira ja on ollut sitä tietääkseni aina. Kyllä, dalmatialaisten (varsinkin urosten) koko on yleisesti ehkä kasvanut (tällainen mielikuva minulla ainakin on) ja jos ajatellaan puhtaasti agilityä, niin kyllä koon kasvaminen ehkä sitä "fyysistä kestämistä" syö. Jos ajatellaan ihan yleisesti niin mielestäni dalmatialainen kestää kyllä normaalia arkea siinä missä ennenkin.

      Äh, mä oon jo ihan sekasin omienkin ajatusteni kanssa. Voi olla että yritän vielä jossain vaiheessa selventää kunhan saan ajatukseni kasaan :D

      Poista
    2. Harmi kun omia kommentteja ei voi muokata enää jälkikäteen. Mutta lisään vielä, että siis harva rotu mun mielestä ehkä oikeasti soveltuu agilityyn jos lajia ihan tosissaan harrastaa. Jalihan on iso uros ja kyllä mä näkisin, että sen takia ehkä alttiimpi lajin aiheuttamille rasituksille. Fyssarin palautteesta: "Jalin molemmat hauis-lihakset ovat kuormittuneet todennäköisesti agilityn sekä takaosan syvälihastuen puutteen vuoksi, jolloin koira on siirtänyt painoa etuosalle normaalia enemmän. Myös Jalin suorat etukulmaukset altistavat hauisten kuormitukselle erityisesti hyppyjen alastuloissa.". Ei vaan se koko, vaan myös tottakai se muu rakenne (kulmaukset) vaikuttaa siihen, miten paljon rasitusta se agility aiheuttaa.

      Poista
    3. Joo mun pitikin vielä lisätä, että agility tosiaan rasittaa vähän eri tavalla :) Oot oikeessa. Tohon kyllä pakko sanoo, et mun mielestä dalmis ei oo ollu aina iso koira, eikä periaatteessa oo sitä edelleenkään, jos vertaa kokoluokkaan dobermanni tai saksanpaimenkoira. Veikkaan että 1800-luvun dalmikset on sitä paitsi harvoin edes yltäny 60cm:iin, ja 50cm tienoilla huiteleva koira on mulle ainakin keskikokoa.

      Poista
    4. Nojaa, mulle mikä tahansa yli polven korkunen koira on iso :D Ainahan sitä voi muihin rotuihin verrata. Mulle keskikokosia on nää agin medi-koirat eli tyyliin pienet bortsut ja kelpiet. Mä en entisaikojen dalmatialaisten kokoihin viiti heittää mitään veikkauksia kun en oo asiaan perehtyny. Mutta eipä mua haittais jos dallut siinä 50cm koossa pyöris :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!