02 elokuuta 2015

Dallutokoa!

Hieroja näytti viime käynnin jälkeen vihreää valoa harrasteluille, mutta suositteli silti jossain vaiheessa esimerkiksi osteopaatilla käymistä. Ei kuulema mitenkään akuutti tapaus ole, mutta ei tekisi huonoakaan. Ja eiköhän me moiselle tässä jossain vaiheessa eksytä kun olisi kiva hoitaa sitä syytä eikä seurausta.
Mummokoira <3
Pakko kirjoittaa tämä heti ylös kun muuten unohdan kaiken. Pitkä postaus ja paljon kuvia. Jos ei teksti kiinnosta niin katsokaa päteviä talmaateja!!

Tauolta palailtiin siis kevyesti Korrien treeneillä Helsingissä. Dalmatiankoirat yhdistys järjesti siis jäsenille ilmaisen kahden kerran koulutussetin, jossa kouluttajina toimivat Pekka Korri (aloittelevat) ja Riitta Jantunen-Korri (kisaavat). Iso peukku yhdistykselle!
Lähdettiin siis "minilomalle" Helsinkiin, koska eihän tällaista mahdollisuutta voi jättää väliin. Hypättiin koslan kyytiin perjantaina, yövyttiin Helsingissä (kiitos majapaikasta!) ja jatkettiin lauantaina aamulla matkaa kentälle. Maalaistollo selvisi jopa hengissä "suurkaupungin" liikenteestä kännykän navigaattorin voimin ja Jali oli oikein pätevä autoilija.
Oltiin Riitan ryhmässä. Tehtiin 2x20min settejä. Ensimmäisessä setissä käännöksiä ja noutoa.

Käännöksissä ongelmana ollut tosiaan tippuva kontakti ja irtautuminen, jotka minun mielestäni liittyvät osin toisiinsa. Tosin irtautumista ei nyt nähty ollenkaan eikä se aina sitä teekään. Tuo tippuva kontakti tai paremminkin "nyökkääminen" on kuulema yleistä "korkealla itseään kannatellen seuraavista" (mikä on ihan hyvä juttu!) ja johtuu siitä kun koira yrittää tasapainottaa kroppaansa. Näin olen itsekin päätellyt, koira ei siis tee sitä "tahallaan" tai sen takia, että se vaikka häiriöiden takia tiputtaisi kontaktin. Riitta kehui meidän seuraamista ja totesi, että kivahan nuo käännöksetkin olisi korjata kun seuraaminen muuten on niin kivaa ja se pysyvä kontakti ei ole mikään mahdottomuus. Olen aivan samaa mieltä!
 Mitä neuvoja siis saatiin?

  • Imuuttaminen niin, että pää pysyy koko käännöksen ylhäällä. Älä välitä mahdollisesti huonosta takapään käytöstä, kriteeri on käännöksen ajan ylhäällä pysyvä pää.
  • Myös käsitargetin käyttö käännöksissä ok. Ei tarvi koko ajan imuuttaa jos seuraa kättä.
  • Käännöksissä seuraamiskäskyn toistaminen imuuttamisen ohella.
  • Ohut keppi leuan alla. Kun pää laskee, keppi muistuttaa. Opeta kepistä ensin kiva ja positiivinen asia!
  • Elefanttitemppu. Eli perusasennossa pyörimistä etutassut vadin päällä. Huomioi, että pää pysyy ylhäällä.
  • Takapäätreeniä.
  • Ympyrää seuraattamista.
Kyllä se siitä ihan kivasti lähti. Helposti imuuttamisesta huolimatta kerkeää tehdä nyökkäyksen, mutta huolella, huolella. Nyt kädessä pilkottuja froliceja, joku pehmeämpi palkka mitä pystyisi mutustamaan koko ajan sopisi imuuttamiseen paremmin.

Toisena noutoa. Noudossa taukoilut tekee Jalille aina hyvää ja niin nytkin. Jali oli ihan innoissaan kun huomasi kapulan. Nouto on palasina kutakuinkin kunnossa, mutta perusasentoon tuleminen on ollut vähän vaikeaa ja tahtoo mälvätä. No eipä mälvännyt sitten koulutuksessa ollenkaan vaan ongelma oli itseasiassa enemmänkin kapulasta luopuminen.
Pentupentupentu <3
Kun näytettiin meidän noutoa, heitti kunniakierroksen kapula suussa, tuli avuilla sivuille, mutta taisi tiputtaa kapulan. Vauhtinoudoissa ei tahtonut myöskään luopua ja irrottaa kapulasta palkalle vaan juoksi pallon perään kapula suussaan. On se tehnyt tuota kapulan omimista ennenkin, mutta olen pitänyt sitä enemmän positiivisena ongelmana. Kun koira ei aiemmin ole halunnut pitää kapulaa suussa sekuntia kauemmin niin olen ollut lähestulkoon innoissani, ettei välttämättä olekaan palkkasanalla irrottanut. Riittakin puheli, että selkeästi kapulasta on tehty koiralle kiva juttu (kapulan arvo suurempi jopa kuin palkan?), mutta kannattaa nyt tehdä vauhtinoutoja niin, että koira palkkasanasta luopuu ja irrottaa kapulasta.
 Eli
  • Vauhtinoutoja. Ohjaaja seisoo passiivisena (ei peruutteluja taate tai muuta innostamista) ja koira luopuu kapulasta palkkasanasta. 
  • Hyvä palkka, että irrottaa kapulan, palkka ohjaajan selän taakse.
  • Perusasentoon siirtymisessä kapulan kanssa tarvitsee apuja, joten käytä niitä apuja. Kun tulee kapula suussa kohti, voit käskyttää "sivu" ja ohjata kädellä/askelilla.
  • Ei kaukana lopullisesta liikkeestä eli palapelin yhdistämistä vaan.
Pitää muuten selkeästi tehdä myös pidempiä heittoja. Empi hieman kun heitin kapulan pidemmälle kun olen juuttunut heittämään tuohon ehkä kolmen metrin päähän. Tahtoi myös varastaa kapulalle, mikä aiheutti myöskin epäröintiä, pidä siis mieluummin pannasta kiinni jos tahtoo varastaa. En ole huolissani tuosta varastelusta kun ei sitä oikeastaan ole kunnolla vielä opeteltu. Teki tosi kivasti noutoa myös vieraassa paikassa, sitä kun ei olla puuhailtu juurikaan kuin tutuissa paikoissa. Eikä tosiaan mälvännyt vaan piti tosi kivalla otteella.

Toisella setillä en oikein tiennyt mitä oltaisiin tehty kun aika moni liike on nyt kesken ja minulta löytyy niihin kyllä toimintasuunnitelmat. Päädyttiin sitten katsomaan kaukoja. Ongelmana on välillä olleet vajaat istuma-asennot, joita nytkin esitteli ja muutenkin hitaat vaihdot. Ei me vielä etäisyyttäkään olla treenattu ja muutenkin nämä on ihan levällään kun ei paljon olla näitä jumppailtu.
Kokeilemisen arvoista:
  • Käsitargetti. Opeta koira hyppäämään/tökkäämään käteen. Ensin sivuasennosta istualtaan, sen jälkeen maasta; istu-käsky, jonka jälkeen käsitargetin vihjesana.
  • Tökätä saa vain vihjesanasta!
  • Kun osaa käteen hyppäämisen, voi huonoista istumaannousu vaihdoista muistuttaa käsitargetin avulla. Tää oli se mitä sun piti tehdä.
  • Istumaan pitäisi nousta hyppäämällä etutassuilla. Joku keppi kyynärien takana ja etutassujen pitäisi hypätä kepin yli maasta istumaan nousussa.
  • Kaukojumppajumppaajumppaa! 
  • Maahanmeno-seisominen
    • Nenätargetti jalkojen väliin. Maahanmenossa oikean tekniikan hakua opettamalla törkkäämään targettia jalkojen välissä. 
    • Erona kosketusalustaan nenätargettina esim pringlespurkin kansi.
    • Namilla ohjaamista
    • Koroketreeniä. Kun takajalat putoaa korokkeelta on kriteeri (takajalat paikoillaan) helppo kertoa koiralle. Ensin opetellaan korokkeella pysyminen tapahtui mitä hyvänsä, sen jälkeen kaukoja.

Kysyin vielä liikkeestä istumisen opettamisesta. Vaatii selkeät avut, tarkkana että tekee loppuun asti ennen palkkaa. Istuminen on hidas, eikä tekniikka erityisen hyvä. Ajatusta taaksepäin eli vaikka vapautus takapalkalle. Muutenkin Riitta puhui monessa kohtaa, että kun Jalikin on niin iso koira, että hyötyy kaikenlaisesta syviä vatsalihaksia ja vartalonhallintaa auttavista tempuista ja jumpista. Eli koroketreeniä, kaukojumppaa...
Kentällä oli aika paljon häiriötä. Pyöräileviä lapsia, ohikulkevia koiranulkoiluttajia, viereisellä leikkipaikalla leikkiviä lapsia... Jali teki hyvin, eikä ottanut häiriötä. Pidin kuitenkin seuraamisessa hihnassa ja kapulatreeniin laitoin liinan. Ihan turhaan, häiritsi vaan noutamista, mutta minkä sitä itselleen voi. Tokalla setillä uskalsin jopa päästää hihnasta. Hieno oli Jali ja hienoja oli muutkin pilkut! Riittakin tykkäsi, että hyvin oli kaikilla fokus kunnossa ja työskentelivät innokkaasti.
Muuta muistiin
  • Tunnaria ollaan treenattu ihan oikeilla stepeillä. Eli yhden kapulan piilotusta nurmikkoon, sen jälkeen nurmikkoon kapulakasan taakse (neutralisoi kapulat kävelemällä kapuloiden ohi niin ettei koira niistä kiinnostu) ja siitä sitten aina lähemmäs ja lähemmäs kapulakasaa yhä piilossa esim ruohokasan alla, kapulakasan hajottaminen pikku hiljaa hajalleen, oma kapula muiden kapuloiden keskelle...
  • Seuraamisen jätättäminen
    • Häiriöseuruuta. Seuraaminen ei ole tylsää vaikka paahdettaisiin pitkää suoraa.
    • Koira pitää opettaa itse palaamaan oikealle paikalle, huomautus tai pysähtyminen ja koiran korjaamisen odottaminen
  • Ruudussa istuminen omia aikojaan.
    • Namikuppi ruudun ulkopuolelle, eteen sivulle. Fokusoi kuppiin, jonne vapautus kun tekee oikein. Hyvää häiriötreeniä muutenkin!
  • Pentutreeniä
    • Ruutu
    • Nouto vauhtinoutona
    • Perusasento
    • Hyödynnä pennun kanssa laumapalkkaa jos siitä palkkaantuu! Laumapalkan arvo alkaa helposti laskemaan kun mukaan otetaan muuta palkkaa.
  • Riitta tuntuu opettavan paljon erilaisilla targeteilla. Kosketusalusta ruutuun, käsitarget seuraamisessa, nenätarget maahanmenossa... Muutenkin erilaiset avut tuntui olevan ihan ok.
  • Muista ruudun lähetys näytöllä!
  • EVL:n "tyhjään lähetys": Suoraan eteenpäin lähteminen targetilla (namikuppi), johon yhdistää lopulta hallinnan/seisomiskäskyn. Tärkeä saada fokus suoraan eteenpäin. Jos ympyrän merkit tulee olemaan näkyvät, oikean paikan hakua merkkien avulla. Jotkut käyttävät targettina ohutta pystyssä olevaa keppiä.
  • Liikkeestä istuminen: käskysana kun olet astumassa vasemmalla jalalla, voit tehdä pienen hidastuksen kun paino vasemmalla jalalla (is-tu) vihjeenä koiralle.
  • Kiinnitä huomiota perusasentoihin. Tuomarit tykkää suorista ja nopeista perusasennoista!
Kysykää jos joku kohta jää epäselväksi kun lähinnä itselle näitä kirjaan muistiin.
Vielä yksi mummokoira. Sydän sulaa!
Syksyllä toinen kerta, odotan innolla! Pieni tokokärpänen pääsi puremaan ja lähdetään ainakin työstämään sitä ruutua (jota ollaan tehty liian vähän) ja kait se kaukojumppakin pitää ottaa treeniin. Olen ihan tietoisesti vältellyt kaukojen jumppaamista kun tuolla on tuota jumeilua ollut, mutta josko sitä nyt katsoisi mitä se kropalle sanoo.

Pitkä päivä, mutta sää kyllä suosi ja ehdottomasti kannatti lähteä!

6 kommenttia:

  1. Tosi kivoja kuvia Sipulista ja toki nuo muutkin on hienoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirristä on lisääkin kuvia, en kaikkia jaksanut käsitellä edes niiden joukkoon jotka linkitin facessa :D Pätevä kakara! Mulla alko vasta lopussa raksuttaa että hetkinen, oisko, mut en ollu sit varma et te olitte te eikä suoraa kehannu kysyä :D

      Poista
  2. Mehän me. Ja oli joo hieno pentu, olin ihan yllättynyt koska se on saanut kasvaa aika luonnonlapsena ja mm. käy pussailemassa surutta kaikki ohikulkijat täällä meillä... Mutta joo, ei meitä kannata pelätä, omistaja on vähän arka välillä mutta koira(t) on sitten sitäkin tunkeilevampi(a) :D

    VastaaPoista
  3. Teille on haaste blogissani! :-)

    VastaaPoista
  4. Täähän oli tosi kiva postaus! Hyviä vinkkejä tohon kapulaan! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!