27 maaliskuuta 2013

Aurinkoista pääsiäistä!

Ai että on ollu mahtavat ilmat! Me ollaanki otettu Jalin kans kaikki ilo irti auringosta ja maalla olemisesta eli hihnan kans ollaan kuljettu mahdollisimman vähän. Mä oon tehny tällä viikolla sijaisuuksia ala-asteella eli Jali on saanu harjotella myös yksinoloa (tai no, Lakun kans) osin vieraassa paikassa. Vähän tuntuu jäävän levottomammin tänne ku kotiin kun lähen (hyppii ovelle), mutta ääntä ei kuulu eikä mitään oo tuhottu. Se vähän vierastaa vieläki äitiä ja iskää, mutta eipä tuo oo ihmekään kun harvemmin näkee.

Mä oon käyny hiihtämässä! Siis minä, hiihtämässä! Omaan tahtiin on kyllä ihan mukava mennä ja kiva että pääsee iteki vähän lujempaa koiran kans ku kävellen. Ja metsissä pääsee kelkan jälkiä pitki paremmin hiihtämällä kun kengät tuppaa upottamaan. Jalin mielestä oli kovin kummallista kun mamma tuliki kummallisten tikkujen päällä, mutta äkkiäkös se tottui. Kokeiltiin pikkanen pätkä vähän koirahiihtoa vaikkei mulla kunnon varusteita ookaan. Hitsit vois olla kivaa kun koirasta ois vähän vetoapua! Ehkä joutuu ens talveks vetovarusteet hommata kun sitä canicrossailuaki ois kiva päästä kunnolla testimään.
Käytiin hiihtämässä erämajalla ja harjoteltiin samalla vähän 2o2o asentoa


Tarkennus taas missä sattuu mutta kun tuo laukka on niin kiva :P

Meillähän on täällä kotikotona muutakin elämää. Kissat ei oikein oo Jalin kavereita vaikka Jali kovasti haluaiski leikkiä. Varsinki Ebe ja Miho mieluummin välttelee ja niiltä Jali saa kyllä kynttäkin jos liian lähelle uskaltaa. On se niitä oppinu onneks varomaanki. Killi on vähän suopeampi ja saattaa tulla Jalin jalkoihin puskemaan ja vähän leikkimäänki. Laku on täällä tainnu aikasemminki vilahtaa, ei oo oikein 12v mäykkyvanhuksesta Jalille leikkikaveriks.
Killi
Laku


Ebe
Miho


Me ollaan aika ahkerasti käyty tuossa lähellä olevalla pienellä järvellä kävelemässä/hiihtämässä. Ihanaa kun on kokonainen järvi "omassa käytössä" eikä tartte koko ajan vahdata millon jostain ilmestyy yllättäen joku hiihtäjä tai toinen koirakko. Jaliki on ollu ihan ihmeissään kun on saanu liikkua melko leveellä säteellä enkä oo koko ajan huutamassa lähemmäs. Lakeriki on päässy kerran meiän kans lenkille. Se ei oikein arvosta Jalin hoputteluyrityksiä kun ei vaan jalat riitä samaan tahtiin kulkea ja ikäkin jo vähän painaa.



Pojat odottaa
:D

Nokka vinossa
Laku osaa! (huomatkaa kenen piti myös päästä kuvaan...)
Pieni videokin vielä jäältä :)
Loppuviikosta äiti juhlii viiskymppisiä mikä tarkottaa suurta joukkoa sukulaisia. Saa pilkkuki vähän pakkohoitoa vieraiden muodossa, mikä tekee luultavasti vaan hyvää.

21 maaliskuuta 2013

Agitreenit muistiin

Hopsan heijaa, meillähän oli tiistaina treenit! Mitäs sieltä tällä kertaa jäi päähän.

Tehtiin (tälläkin kertaa) tosi nopeita ja lyhyitä toistoja niin että saadaan koiran mielenkiinto pysymään oikeassa asiassa. Ja tottahan se on että se keskittyy niiiiin paljon paremmin kun sen vaan pitää koko ajan kiireisenä. Jos tulee hetkenki "mitähän mun pitää tehä" vaihe niin alkaa maan nuuskuttelu ja haihattelu. Meiän ohjaaja oli muuten tällä kertaa  Jalin mielestä ihan superihana (=juoksuinen narttu kotona...) ja Jali ois ollu koko ajan Annan kimpussa. Miehet.

Aloteltiin kuuden kepin sarjalla ja ohjureilla toki. Ei olla hetkeen keppejä tehty, mutta siitä huolimatta teki tosi hyvin eikä alitellu tai ylitelly ohjureita! Ja oli jonnin verran jo sitä vauhtiaki. Tätä kuulema vaan harjottelemaan täyspitkillä kepeillä ja ohjureilla niin saadaan sinne se oikea pujottelutahtiki jäämään selkärankaan. Täytyypä pitää mielessä, harmiks en nyt hetkeen taas hallille pääse kun on pääsiäisloma tässä välissä enkä oo paikkakunnalla...

Seuraavaks otettiin muuria ja pussia. Muurilla taas vähän samaa ongelmaa ku viimeks, jos lähetään kauempaa niin tahtoo kiertää (miksi?!), mutta lähempää ei ongelmaa. En tiiä, ehkä se ei vaa jaksa nähä sitä vaivaa että hyppäis sen muurin kun kiertääki kerkeää ku onhan se niiiiin korkeeki. Jaa a. Pussilla oli taas vähän "en mene pussiin" ongelmaa, joka vaati sen yhen uskalluksen, jonka jälkeen hokattiin ettei niitä nameja saa sieltä muutaku läpi menemällä.

Sen jälkeen tais olla hyppy-pituus yhdistelmä. Pituudessa ei mitään onkelmaa ja haki hypyn takaaki ihan yllättävän hyvin pituudelle vaikka otettiin lentävillä lähöillä mikä tarkottaa sitä että mä tuun jossain kaukana perässä kun pilkkukiituri kiitää eellä :D Tässä taidettiin saada kivasti onnistuneet toistot.

Lopuks hyppy-mutka putki- hyppy sarja, josta tosin tehtiin vaan hyppy-putki osaa. Haki tällä kertaa jotenki melko huonosti putkelle ja ryntäs hypyn jälkeen mieluummin sinne palkkapään putkensuulle. Kai se namihimo (broilerilla onnistuneesti jatketaan!) sitte vei sinne nii vahvasti. Saatiin me pari niitä onnistuneitaki. Tässä kateltiin taas vähän sitä paikallaoloa kun ei mitään toivoa että mä muuten oisin kerenny ohjata sen oikeelle putkensuulle ja ehkä mun nyt on tosiaan myönnettävä että se ei vaan osaa sitä. (kyllä se kotona...). Äh, ei tekosyitä. Se. Ei. Osaa. Piste. Eli täytyy alottaa nyt ihan alusta koko paikallaolo siellä hallilla ja yrittää saada sille siitä paikallejäämisestä kivaa ja olla syyttämättä koiraa semmosesta mitä se ei hallilla kykene tekemään. Harjotusta harjotusta.

Tehtiin siinä omaa vuoroa odotellessa myös puomia, mistä saatiin taas huomautusta siitä palkkauksesta. Eli mun pitäis palkata sitä enemmän siihen kun se seisoskelee siinä kontaktilla, eikä palkata kontaktilta lähdöstä namikupin avulla. Noh, noin me tehtiin edellisessä ryhmässä ja ainaki vielä se toimii. Toisaalta mun on kyllä helpompi ottaa se oma liike mukaan ja käydä aina palkkaamassa välillä kun pysyy mun liikkeestä huolimatta paikallaan eli joo, täytyy ryhtyä palkkaamaan siihen kontaktilleki eikä siitä mitään haittaakaan todellakaan oo. Se vaan pysähtyy niin kivasti ku sillä on siellä eessä se namikuppi odottamassa.

Aattelin muuten ottaa uuden asenteen.
1. En vertaa Jalin edistymistä muihin: Ihan turhaa esim. verrata dalmatialaista bordercolliehen ja muutenkin jokainen koira (ja ohjaaja...) edistyy omaan tahtiin. Mä en oo mikään pro-kouluttaja, eikä Jali oo mikään tykki, mutta ei se tarkota silti sitä etteikö me voitais edistyä. Ja mitä sitte jos me jankataan näitä alkeita kun joku muu menee jo pidempiä yhdistelmiä?
2. En lannistu epäonnistumisista: Mitä sitten vaikka se nyt meni sinne väärään putken suuhun tai teki pienen karkureissun. Ei sen maailman siihen pitäis kaatua.
3. Iloitsen pienistäki onnistumisista: Se, että se hyppää sen yhen esteen superhyvin ja innokkaasti on ihan yhtä iloitsemisen arvoista kuin se jos niitä esteitä ois kymmenen.
4. Pidän hauskaa: Nää kaikki ehkä kiteytyy tähän. Ei piä ottaa asioita liian tosissaan ja tärkeintä on että meillä molemmilla on hauskaa!

Me lähetään muuten ens viikolla pilkun kans katteleen vähän pohojammaaata! Kiva päästä vähän hengähtämään.

14 maaliskuuta 2013

Terveystarkkitulokset!

Ne TULI!!






Vaikka se toinen lonkka tippu A:sta B:hen niin tyytyväinen olen! Voisin ne kuvatki laittaa näkyviin kunhan jaksan ne cd:ltä poimia sopivaan muotoon.

12 maaliskuuta 2013

Kallis motivaatio?

Kananpojan maustamattomat fileesuikaleet. Herkkua erilaisissa kastikkeissa. Tortillan välissä. Salaateissa. Risotoissa.  You name it. Sen kerran kun mä ostan broileria nii se menee koiralle treeninameiks. Reilua?

Tänään lähettiin siis hakemaan sitä motivaatiota keitetyillä kanasuikaleilla ja nälkäisellä koiralla (mitä sen piti olla kyllä viime viikollaki). Ja kyllähän sitä motivaatiota löyty ihan eri lailla ku viime viikolla. Autto varmasti kun tilanne ei ollu niin uusi eikä heti alussa tullu "apua pelkään tuota uutta ihmistä" panikointia. Mut Saa nähä kauanko tää sen pieni motivaatio kestää... (ja toivotaan ettei noi kostaannu uraattikivikontrollissa)

Aloteltiin puomilla. Ja jänskä juttu ku otettiin puomin ylösmenolleki kontakti mitä ei oo aikasemmin ajateltu ollenkaan. Ymmärrän kyllä pointin, iso koira, helppo hypätä ylösmenokontaktin yli, kerkeän ite paremmin ohjata kun koira pysähtyy ylösmenoonkin. Mutta kyllähän se suoritusta jonki verran hidastaa ja tuntuu muutenki jotenki vaikeelta että puomiin kuuluis noin monta osasuoritusta. Noh, turha sitä on ehkä kuitenkaan tässä vaiheessa murehtia kun saa nähä päästäänkö me koskaan minnekää kisakentille ees :D Ja toisaalta meiän ryhmässä on yks bortsu, joka tekee ne ylösmenokontaktitki ja aika sujuvasti se ne suorittaa. Ihan mielenkiintosta kyllä lähtee tuotaki opettamaan, sillä jonkinlaiset pohjat on etutassuilla koskemiseen kuitenkin kun oon sitä saavin päällä pyörimistä harjotellu sen kans.

Puomin jälkeen muuria. Lyhyellä matkalla ei mitään ongelmaa, mutta heti ku otetaan muuriin vähän enemmän etäisyyttä niin kiertää. Hmm. Tässä jankattiin vähän sitä lähtöönjäämistä missä päädyttiin siihen että se maahan jääminen toimii paljon paremmin! Oli irti ja otti pari kertaa vähän häiriötä muista, mutta tuli kuitenki kivasti suoraan takas eikä tehny sen suurempia rilluureissuja. Piti enste vaan käydä vähän morjenstaan... Se karkas muutaman kerran itekseenki suorittaan muuria, mistä mä olin oikeestaan lähinnä ilonen! Mieluummin niin, että sillä on kivaa ja se karkaa sitä estettä suorittamaan (eli haluaa saada sen palkan suorittamalla esteen!) eikä hillumaan omiaan. Ei yhistelty muurin kans sitte hyppyjä ku tuotti tuo pelkkä muuriki ihan tarpeeks ongelmaa.

Lopuks vielä putkea. Tehtiin niin, että lähetin putkeen paikoiltaan eri kohdista putken sivuilta niin etten oikeastaan ohjannut putkeen käsillä vaan käskytin pelkällä käskyllä. Tälle treenille oli joku nimiki... Noh, putki oli Jalista oikeinki kiva (niinku nyt yleensäki) ja se osas hakea putken suun oikein hyvin pelkällä käskyllä. Kerran jäi haistelemaan yhtä kohtaa maassa putken suulla, mutta muuten teki oikein kivasti eikä ottanu häiriötä.

Olipahan lyhyet treenit. Noh, meitä oli vaan kolme koirakkoa tällä kertaa nii eiköhän se oo ihan hyvä lopetella ajoissa.

Kävin muuten kirjastossa, josta tarttu vähän lukemista:
Huomatkaa kenen oli ihan pakko tunkea kuvausrekvisiitaks...
Tuo Salme Mujusen "Saalisvietti koiraharrastuksessa"-kirja vaikutti näin selailun perusteella just siltä mitä mä oon kaivannu. Näytti siltä, että asia on esitelty juurta jaksaen ja selkeiden kuvien avustuksella niin, että tämmönen tyhmempikin tajuaa. Huomasin muuten, että mä oon tietämättäni käyttäny vähän samantyyppistä saalisleikkiä ku kirjassa esitetetään ja uskoisin, että voisin tuota saalisviettiä käyttää enemmänki treenauksessa ku osaisin. Noilta agikirjoilta (Inger Jalakas: "Agility lähdöstä maaliin" ja Viviene Theby, Michaela Hares: "Agility alkeista huippusuoritukseen") en odota hirveesti, jotenki en usko että agilityä voi oppia varsinaisesti lukemalla, mutta eiköhän niistäkin jotain ajatuksia ja ideoita saa irti. Jos ei muuta niin molemmissa on kivoja värikuvia :D

Näistä kirjoista mahdollisesti myöhemmin lisää jahka kerkeän ne lukea.

10 maaliskuuta 2013

Arjessa

On tullu kirjotettua näitä treenipostauksia ja manailtua miksei koira toimi hallilla ja miten se ei osaa mitään ja on ihan ärsyttävä ja kamala ja ja ja ja... Täältä voi saada ehkä Jalsusta vähän väärän kuvan kun hei, me ollaan siellä treeneissä sen 1,5h kerran viikossa (+omatoimitreenailut noin kerran viikkoon). Siis semmonen noin 2h viikossa. Mites se loppuaika?

Jali on arjessa oikeenki helppo. Kunhan emäntä saa itsensä sängystä ulos (viikonloppuisin välillä koiran suosiollisella avustuksella kun Jalin mielestä ollaan nukuttu jo tarpeeksi...) ja on suhtkoht hereillä lähetään me tallustelemaan aamulenkille. Minä kuljen ovista ensimmäisinä ja seurata saa vasta luvan saatuaan. Liekö koirakin jonnin verran unessa vielä, sillä aamulenkit sujuu aina hyvinkin leppoisissa merkeissä.

Aamupyrähyksen jälkeen onkin sitten ruoka-aika. Ruualle odotetaan tottakai myös kiltisti lupaa, kupille ei ole muuten asiaa! Vaihtelevasti luvan saa joko ihan vaan istumalla, tekemällä jotain temppuja tai pienellä tokoilulla. Joskus emäntä on ilkeä ja antaa koiran odottaa vapautusta sen aikaa kun itse syö.

Se syö mitä eteen laittaa eikä nirsoile. Harmi vaan että sille eteen ilmestyy tylsästi niitä uraattikiviraksuja, mutta helpottaa myöhempiä kotiruokakokeilua, että koiralle kelpaa kaikki mitä eteen pistetään. Ennen ruokaa nassuun uppoaa myös aamulääkkeet:
Ei ne lääkkeet yleensä sentään noinkaan helpolla alas mee vaan tyylillä "kita auki ja lääkkeet naamaan" :D Minkä poika antaa tehä oikeenki kiltisti. Ainoo ongelma on vaan siinä että saan tähdättyä ne lääkkeet sinne perille asti, sillä muuten tuo salakavalasti aina pyörittelee ne suustaan ulos ja tiputtaa ne huomaamatta lattialle...

Jos on kouluaamu, Jali huomaa kyllä mun aamurutiineista jos ei pääse mukaan ja että nyt on aika rauhottua jonnekin makaamaan. Useimmiten se paikka löytyy omasta pedistään, jonne se majoittuu ja jää kattelemaan mun lähtöä sivusilmällä. Lähtörutiineihin kuuluu multa huikkaus ovelta "oo kiltisti!".
Kun mä sitten jossain vaiheessa yliopistolta kotiudun, mulla on kotona vastassa venyttelevä ja haukotteleva koira. Joka on siirtyny nukkumaan tosin jossain vaiheessa mun sänkyyn (minne saa luvalla kyllä tulla...), mutta mitäs pienistä. Se ei oo niitä koiria, jotka on intopiukeena ovella häsläämässä vaan odottaa yleensä häntä heiluen vähän kauempana ja tulee sitte rapsuille kun tahon.

Jos mä oon sattunu unohtamaan lattialle jotain sinne kuulumatonta (esim kynän) niin se saattaa löytyä eteisestä pureskeltuna, mutta muuten tuo on oikeinkin kiltisti. Kenkien kans oon edelleen vähän varovainen, niin monta kenkää tuo on pikkasena jyrsiny. Joskus oon tosin unohtanu jotku vanhat lenkkarit lattialle ja kyllä ne siinä vielä kotiin tultaessa on. Yksinoloja oon kuvannuki ja satunnaisia vahtihaukahduksia lukuunottamatta tuo on kotona hyvinkin hiljaa ja nätisti!

Riippuen yksinolon pituudesta (kun mulla niitä kahen tunnin päiviäkin on...) niin lähdetään suht koht heti ulos tai sitte chillaillaan hetki vielä kotona. Jos mä oon koneella, Jali tulee usein jalkoihin nukkumaan tai sitten nukkuu pedissään.














Noh, se hihnakäyttäytyminen on vielä vaiheessa ja toisten koirien ohitukset myöskin. Mutta se on koko ajan treenin alla ja toiveissa ois joskus saada ne ohitukset sujumaan! Hihnassa kulkee kyllä edellä, hihna hieman kireällä, mutta ei juurikaan vedä (ainakaan välillä...). Tän verran mä sille sallin. Onneks tää on ihan superihana vapaana pidettävä ja oon pyrkiny siihen, että tuo pääsee päivittäin johonkin vapaana juoksemaan. On se sitten metsään, jäälle tai koirapuistoon.


Sen luoksetulo on hyvä ja se yleensä tulee ekasta huudosta. Häiriössä vaatii vähän enemmän ja joskus nyt ei vaan kuule mitään, mutta hyvä se silti on. Joskus tullaan meiningillä "siis mä tulin ihan muuten vaan haisteleen tätä puuta sun vieressä", mutta noh, ei aina voi olla täydellinen. Se ei syö kenenkään koiraa jos semmonen sattuu huomaamatta tulemaan vastaan, mikä ei tietenkään anna mulle oikeutta lepsuilla sen vapaanapidon kans, mutta kyllä se silti lohduttaa. Jäniksen perään se kyllä lähtee, mut noh. Mikäpä koira ei?


Lenkin jälkeen rauhotutaan taas nukkumaan. Koska mun kämppä on pieni nii on erimukavaa, että koira osaa rauhottua sisällä! Ei tää hypi seinille vaikka päivän lenkit ois jääny jostain syystä vähän vähemmälle, korkeintaan saattaa kannella mulle leluja tai tulee kyyhöttämään mun viereen pää syliin. Se osaa rauhottua, mutta on valmis toimintaan sillon kun mäki oon. Jos mun tekee mieli käpertyä sohvalle kattomaan salkkareita nii seki on fine.

Se uskoo tosi hyvin kieltoa eikä yleensä oo heti kokeilemassa uudestaan. Jos mulla tippuu vaikka lattialle ruokaa jota se ois kärkkymässä, se uskoo kyllä kun napakasti kiellän. Kotona esim leluista luopuminen ei tuota mitään ongelmaa (hallilla välillä vähän enemmän). Se ei oo semmonen "apua, anteeksi että olen olemassa" vaikka sitä vähän kovemmin kieltää.

Jalin kans on helppo mennä uusiin paikkoihin. Vaikka se saattaa aristella esim keskustan hälyä tai johonkin uuteen rakennukseen menoa, se ei kuitenkaan mee lukkoon vaan palautuu yleensä melko nopeasti. Ja perässä se tulee vaikka vähän jänskättääki. Vaikka se pelkää joitain ihmisiä niin pelkopurija se ei kuitenkaan onneks tunnu olevan. Se vaatii ehkä useamman kerran tutustuakseen, mutta muistaa kyllä kivat ihmiset. Lenkillä se ei huomioi muita ihmisiä ollenkaan vaan on ennemminkin välinpitämätön. Autossa ja julkisilla kulkeminen ei tuota mitään ongelmaa. Se ei oo ääniherkkä, ukkonen ja ilotulitukset ei tunnu missään.

Yleensä iltasella tehään vielä pientä temppuilua ja tokoilua, piilotellaan nameja... Illalla myöskin iltalenkki ja ruoka ja nukkumaan. Omaan petiin tai jos emäntä kaipaa varpaidenlämmitintä niin luvalla sänkyyn.

Me ollaan Jalin kans oikeestaan aika samanlaisia.
On se oikeesti mamman mussukka ja rakas :)

07 maaliskuuta 2013

Treeniangstailua

Joskus on vaan semmonen olo ettei jaksa. Ettei me osata mitään. Ettei Jali osaa mitään. Mä en osaa mitään. Me ei edistytä. Me ollaan ihan paskoja. Tekee mieli luovuttaa. Niin, joskus on semmonen olo.

Me aloteltiin tiistaina uudessa ryhmässä. Uusi kouluttaja, uudet kanssatreenaajat, uudet menetelmät. Ensinnäkin oltiin taas niin että kaikki yhtäaikaa kentällä, mikä tarkotti taas Jalille asteen verran haastetta häiriön merkeissä. Mut oikeestaan se oli kyllä aika nätisti (suurimman osan ajasta) ja teki sivussa yllättävän kivasti hommia vaikka muut koirat oli suorittamassa esteitä. Mut ne hajut. Olematon paikallapysyminen. Siis mikä ihme sille on tullu ku se on yhistäny paikka käskyn "ja nyt sitte lähetään hiippailemaan liikkeelle"-käskyksi?! Vaikka mä yritin jankata sitä kun ei ollu meiän vuoro. (Eiku hokasin, me ollaan jankattu seuruuta niin ehkä sille on iskostunu nyt kun ohjaaja liikkuu, niin munki pitää, mutta on kuitenkin vähän epävarma ja siks hiippailee. Hmm...) Ylipäänsä "hypi vaan noita esteitä keskenäs"-asenne. Aaaarggh!

Noh, ensinnäki se pelkäs meiän uutta kouluttajaa (Anna), mistä tuli taas semmonen olo että mitä mä oon tehny, että siitä on tullu noin arka. Toinen meni ihan paniikkiin ja haukku hihnan päässä ympäriinsä kouluttajalle (oma vika tämäkin kun en ajoissa kerenny varottaa, että tuo saattaa arkailla) Tosin, yhessä vaiheessa se jopa suostu hakemaan namia kädestä ja leikkimään Annan kans! (ei varmaan huomannu kuka oli kyseessä tai joku muu hetken mielihäiriö) Eiköhän se siitä kun tutuiks tulee (niinku yleensäki), mut silti harmittaa tuo sen satunnainen arkajalkailu. Renkaasta ei tullu oikeen mitään kun kaikki oli niiiiiin pelottavaa... "Ei se koskaan ennen oo väärästä välistä hypänny", joo eipä.

Sittenpä taidettiin tehdä A:ta. Eri kouluttaja, uudet menetelmät eli namikuppi ihan A:n juurella eikä oikeistaan vaadita stoppiin kestoa ollenkaan saatikka muutakaan kuin pelkkä oikea paikka. Mut teki Jalin näkösesti kun kateltiin vähän vanhalla tavalla eli namikuppi kauempana oottamassa. Oikeestaan stoppas kerran ihan superhyvin.

Lopuks pieni hyppy-hyppy-putki-hyppy sarja. Blaah. Mun "joo on se menny näin pitkiä, pitäis onnistua ihan hyvin" koiran suoritus oli aika kaukana hyvästä ja iteki ohjasin ja heiluin ku tuuliviiri. Argh. Jäi kyllä niin katastrofi-olo koko treeneistä.

Miks mä teenkään tätä? Miksen mä tyydy tohon perus seurasessenä, jona se on (lähes) täydellinen? Miks mä raastan hermojani yrittämällä keksiä miten tuon saa keskittymään ja motivoitumaan? Ehkä tää nyt ei sittenkää vaan oo sen laji? Miksi mä käytän tähän kaikkeen hirveesti rahaa jaksomaksujen sun muiden takia? Miksi?

Joskus vaan on semmonen olo.

03 maaliskuuta 2013

Tasapainoilua

Nih, kiirettä on pitäny. Kohtuu haipakkaa on ollu koulussa ja välillä on tuntunu ettei päivässä oo tarpeeks tunteja. Minoon ollu hyvin huono opiskelija ja luistanu mieluummin koulujutuista kun koiran kans puuhaamisesta, mutta hei, tartteeko oikeesti kauan miettiä lähenkö koiran kans pitkälle lenkille vai kirjotanko fysiikan selkkarin loppuun? Tuo kauan kadoksissa ollut aurinko ei oo auttanu asiaan yhtään...

Mut meiän viikkoa vähän kuvina:
Ollaan samoiltu metsissä
Odoteltu koirapuistoon kavereita
(riekkumiskuvia ei tullu otettua kun kavereita tuli)
Otettu ilo irti jäällä!
Nukuttu emännän jaloissa kirjotuspöydän
jalkotilassa kun toinen tekee tylsiä kouluhommia
Mitä siinä tuijotat, hyvin tänne mahtuu!


Askellettu useamman kerran kameran kans jäällä
Poseerattu kameralle
Ja vielä vähän lisää
(sori kaikki, mä vaan en varmaan koskaan kyllästy Jalin sivuprofiiliin)

Saalistettu jääpaloja (ja peloteltu muutamaa pilkkijää...)
Ja muuten vaan oltu komeana <3
Kerranki suht onnistunu seisotuskuva! On se kiva että koira osaa ite poseerata nätisti ja mun tarttee vaan olla paikalla kameran kans :D (ei yhtään ärsytä noi valjaat :P)

Semmosta tänne tällä viikolla. Hei, pakko muuten hehkuttaa, että pikku-Jali oli yhellä jäälenkillä niin reipas poika kun oli vapaana ja ~50metrin päässä meni hihnassa toinen koira jonka Jaliki bongas ja poika pysy kiltisti vierellä kun ahkerasti namittelin. Ja vaikka lähti ohituksen jälkeen juoksemaan koiran luo niin stoppas ja tuli luo kun huusin. Mä olin ihan että mikä tota koiraa vaivaa :D Noh, kävi se tosiaan vastapainoks tarkistamassa parin pilkkijän kalasaaliin käskyistä huolimatta, että kai se on ihan terve.

Tasapainoiluun liittyen muuten, kävin ostamassa Lidl:stä semmosen tasapainotyynyn (8€), jolla ois tarkotus vähän koiranki kans tasapainoilla. Etutassuilla ollaan siinä tassuteltuki, vielä pitäis opettaa seisomaan takatassuillaanki. Joskus pitää kyllä hommata dobo-palloki nii voitais silläki molemmat treenailla. Ja aasinsiltana päästiinki nyt sopivasti treenaamiseen, meikä alotti kaverin kans kahen viikon ilmaisen kokeilujakson Kuntomaailmassa ja aikoo tehotreenailla ittelleen vähän lihaksia :D

Sori yliopisto, sä nyt vaan jäät tässä kombossa auttamattomasti viimiseks!