Joskus on vaan semmonen olo ettei jaksa. Ettei me osata mitään. Ettei Jali osaa mitään. Mä en osaa mitään. Me ei edistytä. Me ollaan ihan paskoja. Tekee mieli luovuttaa. Niin, joskus on semmonen olo.
Me aloteltiin tiistaina uudessa ryhmässä. Uusi kouluttaja, uudet kanssatreenaajat, uudet menetelmät. Ensinnäkin oltiin taas niin että kaikki yhtäaikaa kentällä, mikä tarkotti taas Jalille asteen verran haastetta häiriön merkeissä. Mut oikeestaan se oli kyllä aika nätisti (suurimman osan ajasta) ja teki sivussa yllättävän kivasti hommia vaikka muut koirat oli suorittamassa esteitä. Mut ne hajut. Olematon paikallapysyminen. Siis mikä ihme sille on tullu ku se on yhistäny paikka käskyn "ja nyt sitte lähetään hiippailemaan liikkeelle"-käskyksi?! Vaikka mä yritin jankata sitä kun ei ollu meiän vuoro. (Eiku hokasin, me ollaan jankattu seuruuta niin ehkä sille on iskostunu nyt kun ohjaaja liikkuu, niin munki pitää, mutta on kuitenkin vähän epävarma ja siks hiippailee. Hmm...) Ylipäänsä "hypi vaan noita esteitä keskenäs"-asenne. Aaaarggh!
Noh, ensinnäki se pelkäs meiän uutta kouluttajaa (Anna), mistä tuli taas semmonen olo että mitä mä oon tehny, että siitä on tullu noin arka. Toinen meni ihan paniikkiin ja haukku hihnan päässä ympäriinsä kouluttajalle (oma vika tämäkin kun en ajoissa kerenny varottaa, että tuo saattaa arkailla) Tosin, yhessä vaiheessa se jopa suostu hakemaan namia kädestä ja leikkimään Annan kans! (ei varmaan huomannu kuka oli kyseessä tai joku muu hetken mielihäiriö) Eiköhän se siitä kun tutuiks tulee (niinku yleensäki), mut silti harmittaa tuo sen satunnainen arkajalkailu. Renkaasta ei tullu oikeen mitään kun kaikki oli niiiiiin pelottavaa... "Ei se koskaan ennen oo väärästä välistä hypänny", joo eipä.
Sittenpä taidettiin tehdä A:ta. Eri kouluttaja, uudet menetelmät eli namikuppi ihan A:n juurella eikä oikeistaan vaadita stoppiin kestoa ollenkaan saatikka muutakaan kuin pelkkä oikea paikka. Mut teki Jalin näkösesti kun kateltiin vähän vanhalla tavalla eli namikuppi kauempana oottamassa. Oikeestaan stoppas kerran ihan superhyvin.
Lopuks pieni hyppy-hyppy-putki-hyppy sarja. Blaah. Mun "joo on se menny näin pitkiä, pitäis onnistua ihan hyvin" koiran suoritus oli aika kaukana hyvästä ja iteki ohjasin ja heiluin ku tuuliviiri. Argh. Jäi kyllä niin katastrofi-olo koko treeneistä.
Miks mä teenkään tätä? Miksen mä tyydy tohon perus seurasessenä, jona se on (lähes) täydellinen? Miks mä raastan hermojani yrittämällä keksiä miten tuon saa keskittymään ja motivoitumaan? Ehkä tää nyt ei sittenkää vaan oo sen laji? Miksi mä käytän tähän kaikkeen hirveesti rahaa jaksomaksujen sun muiden takia? Miksi?
Joskus vaan on semmonen olo.
Mulle tuli ekana mieleen että jos on uusi kouluttaja ja uusi paikka(? tai ainakin erilainen ympäristö noin treeniseuraltaan ja metodeilta) ja uusia tuttuja jne jne. että ehkä kannattaisi suosiolla heti vähän höllätä.
VastaaPoistaVaikka kouluttaja sanoisikin että kaikki kentällä kerralla, niin eka olet siellä syrjemmässä, keskityt siihen että Jali rauhoittuu ja pystyy oppimaan jotain.
Hyvin tuttu tunne Valdon kanssa, jos on liikaa häiriötä, se ei vain ihan täysillä keskity, sitten mennään syrjempään ja ollaan rauhassa.
Siksi mua aina on vähän ärsyttänyt kaikki kurssit kun ne tuntuu olevan niin _lyhyitä_ joku 5-8 käynti kertaa ja sitten jo onkin kurssi loppunut, jotkut koirat hyvä kun päässeet edes treenaamaan kunnolla kun on mennyt aika uuden totutteluun.
Jos liian nopea eteneminen tuntuu raskaalta, sano ohjaajalle että otatte nyt rennommin! :)
Samassa hallissa ollaan, mutta tottakai tuo uusi tilanne vaikuttaa. Muttaku se ei oo yhtään sen kummempi oikeestaan vaikka niitä kertoja samalla kokoonpanolla on ollu takana kymmenen (niinkuin meillä yhteen jaksoon koulutuksia kuuluu).
PoistaEi me tehtykään kun ihan pari (enemmän tai vähemmän) onnistunutta toistoa ja lopun "rata" tehtiin viimesenä eli niin että kukaan muu ei ollu hallissa. Renkaallaki käytiin hetki sivussa huilimassa kun oli niin paineessa ja kokeiltiin uudestaan. Samaten käydään välillä muutenkin ulkona hengähtämässä. Eli ei me mun mielestä nopeeta edetä.
Ongelma ei oo siinä etteikö se osais, se vaan ei oo yhtään motivoitunu tekemään. Sitä ei yleensä yksinkertasesti kiinnosta suorittaa niitä esteitä palkan toivossa tai mä en vaan oo löytäny tarpeeks motivoivaa palkkaa. Sivussa se tekee tosi hyvin kyllä mitä käsken (perusasentoa, istu-maahan-siirtymiä, temppuja...) ja keskittyykin, mutta hetikun on meiän vuoro siirtyä tekemään esteitä niin jostain syystä ns. "pakka hajoaa" ja kiinnostus lopahtaa ja alkaa maan haistelu ja haihattelu. Emmä tiiä. Vaikee kuvailla...
Tuleeko sen mielestä palkka agilityssä jotenki liian myöhään? Eikö se vielä muka oo yhistäny että se palkka liittyy siihen esteiden suorittamiseen ja siks on mälsää kun niitä joutuu tehä? Tätä mä aattelin ihan sillä kun kontaktiesteet on sille kivoja kun se näkee että se palkka on siellä edessä odottamassa ja tietää mitä pitää tehdä että sen saa.
Tilasin sille nyt uusia leluja treeniä ajatellen, täytyy testata josko niistä joku ois SE lelu. Ja käydä vaikka hallilla tekemään yksittäistä estettä superpalkkauksella tai jotain...
En siis puhu vaan tästä treenikerrasta vaan samaa on ollu aikasemminki. Jos se ei tällä jaksolla syty nii mun puolesta saa meiän aksailut vaikka jäädä tähän...
(hoh, tulipa taas romaani :D)
Jos Jali kerta tekee paremmin namikipolle, mikset alkaisi käyttämään sitä myös hypyillä ja putkilla ? :) Ja takaperin ketjuttaen ihan yhdellä hypyllä aloittaen. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että dalmiksen motivoimiseen saattaa joutua näkemään vähän enemmän vaivaa, mutta kyllä se joskus palkitaan. Oma narttuni keskittyi ensimmäiset pari kuukautta lähinnä haistelemiseen, sitä mikään agility kiinnostanut. Nyt se ei meinaa pysyä enää lähdössä kun on niin kova kiire radalle :D
PoistaJa tosiaan nameihin kannattaa vähän panostaa, itse keittelen mm. kanan sydämiä omalleni, johan kelpaa ;)
Eli häntä pystyyn vain ja lisää treeniä!
Namikupille se tekeeki, mutta on siis tehny sitäki että vaikka namikuppi ois nenän eessä oottamassa nii on hypyn jälkeen viilettäny haisteleen omiaan namikupista huolimatta... Kyllähän mä tiiän että tää on dallu ja käyttäytyy ku dallu, mutta välillä vaan turhauttaa :)
PoistaJa noista nameista, kyllähän mä sille tarjoisin parempaa, muttaku esim noi kanan sydämet on korkeen puriinipitoisuuden takia tuolle uraattikivityypille nounou. En tiiä vaikuttaisko siinä määrin mitä treeneissä nameja kuluu, mut tällä hetkellä ei kiinnosta ottaa riskiä.
Mut kiitos tsempeistä, eiköhän se tästä :D
Saat lähtee mun kanssa hallille tässä joku päivä. Katotaan voiko sen motivoitumiselle tehä mitään. Mulla on pari kikkaa takataskussa ;)
VastaaPoistaNo millonka passais? Ens viikolla joku päivä?
PoistaEns viikolla me muutetaan. Mut sitten seuraavalla viikolla käy :) laitan vaikka fb.ssä sulle viestiä
Poista