30 elokuuta 2013

Jatko 2

Helou Jyväskylä, täällä ollaan taas! Tai oikeestaan jo eilisestä lähtien. Töiden takia venähti paluu vähän pitkäks, mutta mikäpä siinä ajellessa eilen lähestulkoon suoraan treeneihin :)

Aloteltiin siis uutta jaksoa eli jatko2 ja kouluttajaksi saatiin tuttu naama, Sanni. Ekalla kerralla tehtiin tutustumisrataa suunnilleen tähän malliin:
Semmonen. Putken jälkeen persjättö (tosin taisin pyörähtää valssillakin) ja siitä kepeille, josta taas hypyn kautta A:lle. Eniten jankattiin tuota 8-10 väliä kun meinas mennä ysiltä ohitte ko joku oli vissii vähän myöhässä jalkojensa kans nii koiran linja oli minne sattuu. Opinpa muuten fiksuja asioita taas kun hokasin, että sen koiran linjan voi tosiaan suoristaa niin, että seuraavalle esteelle on helpompi tulla, eikä vaan toivoa että kyllä se seuraavan hypyn osaa itekseen hakea. Ja sitte ihmeteltäis kun koira ei vauhdissa huomaa koko hyppyä ja painelee ohi.

Tuo putkikulma oli Jalilla alussa kans vähän hakusessa, mutta haki sen toistojen jälkeen jo kivasti. Lopun eteenmenossa ei onkelmaa kun olihan siellä päässä odottamassa namitäti :) Ja oonhan näitä eteenmenoja jonku verran yrittäny tehäki.

Me saatiin jopa vikalla toistolla lähestulkoon nollarata :) Tai se ois ollu nollarata jos en ois ottanu A:ta uusiks kun ryökäle tuli kontaktilta läpi. Selkeesti kontakteja pitää tehä enemmän osana rataa ja kunnon vauhista kun näköjään herkästi tulee läpi jos on yhtään vauhtia alla ja ehkä korkeemmalla vireellä. Yksittäisenä esteenähän ei oo kontaktille jäämisessä yleensä ongelmaa. Oli meillä tosin pieni taukoki, ettei olla tehty kontakteja, mut täytyy silti niihinki tuoda lisää haastetta eikä mennä aina varman päälle. Kun se koira kuitenki tietää mitä siltä odotetaan.

Kepit oli hitaahkot, se vaan tarttee sen kunnon hetsauksen ennen keppejä tällä hetkellä, että pääsee oikeaan rytmiin. Mä tosin ehkä voisin käskyttää kepit vähän aikasemmin ja selkeemmin, että se oikeesti tietää mitä on tulossa eikä tartte huomata vasta keppien kohalla, että ai kato, nytkö mun pitäiski sitte pujotella. Ja antaa sille tilaa tehä ne kepit. Mut täytyy tehä lyhyillä kepeillä ja koittaa lisätä aina yks kerrallaan ennen keppejä muita esteitä, josko sen rytmin sais jäämään sinne selkärankaan. Kyllä se siitä :)

Koska me ei olla oltu yli kahteen kuukauteen hallilla ja tosiaan melkeen suoraa ajettii treeneihin niin odotin vähän keskittymiskyvytöntä pilkkua. Ja vielä mitä. Millonkahan mä opin pitämään tätä nyky Jalia enemmänki sääntönä kuin poikkeuksena? :D Kyllähän se aluks vähän haahuili ku ois lähtöön pitäny tulla istumaan, mut hyvin pientä kuitenkin. Ei varastanu lähöstä kertaakaan, enkä aio sitä sille kyllä "opettaakaan". Toisella kierroksella oli selkeesti täpäkämmin jo lähössäkin mukana. Hieno miäs!

Onpa kiva pitkästä aikaa olla taas ohjatuissa treeneissä! :)

27 elokuuta 2013

Vaatimen kierroksella

Käytiin Jalin kans viime viikolla vaeltamassa Perhon Salamajärvellä Vaatimen kierros. Matkaa kertyi 18km ja aikaa kierrokseen meni semmoset 4h 45min. Reitti oli hirmu hyvä kiertää koiran kanssa kun joka välissä oli pieniä lampia tai järviä tai soita, jossa koira pystyi käydä juomassa ja kahlaamassa. Päivä oli kuitenkin melko lämmin.

Kuvat puhukoon puolestaan :)
Vaatimen kierros on tuo punainen kierros

Polku oli alussa vähän kivikkoista, mutta parani onneksi melko pian

Rakkakivikkoa

Pyydyskosken kodalla


Makkaranpaistotauko


Saanko mäki makkaraa jos oikeen nätisti pyyän, saanko?
Määä muuten kuolen nälkään!! (Laatu mitä sattuu, mutta nää ilmeet oli mun mielestä loistavia :D)

Ahvenlammella törmättiin paikalla ollutta vuokramökkiä huoltamassa olleeseen mieheen, jolla oli mukana suomenlapinkoira, jonka kans Jali hetken painiskeli. Alueella kuulema liikkuu karhuja ja susia, mutta retkeilijöitä ei oo koskaan moiset häirinneet. Ihmetteli kun en ollut peuroihin törmännyt, mutta mulla oli kyllä karhukello kilisemässä niin karkotti varmaan peuratkin. Ainoo peura nähtiin menomatkalla autosta. Muihin retkeilijöihin ei koko reitin varrella törmätty.

Ahvenlammen jälkeen alkoi suurin suoalue reitin varrella. Tällä pätkällä pitkospuut oli osittain veden peitossa ja vähän haperoa puuta, mutta aika hyvin kuivin jaloin matkasta selvisi.
Ei näkyny peuroja vaikka kiikarilla ois kuulema voinuki nähä
Suolla

Loppusuoralla, Iso-Koirajärven rannalla
Kiva reitti oli ja sopiva päivämatkaksi. Hyvin jakso kulkea, eikä tullu ees jalat juurikaan kipeäksi. Josko joskus ihan vaikka Lappiin päin lähtis vaeltamaan. Sitä ennen täytyy hommata koiralle reppu, oma ja pidempi flexi, uudet vaelluskengät ja ehkä pikkasen lisää vaelluskuntoa :)

20 elokuuta 2013

Koska keppitreeni on kivaa

(Otsikossa sarkasmia tahi ei, en oo itekään varma...)

Nyt sitä videomateriaalia. Mun silmään alkaa jopa näyttää pujottelulta :D Kuvassa ei ehkä niin selkeesti aina näy, mutta poistelin verkkoja tuolta välistä. Mm. ekassa välissä tuo taaimmainen verkko oli alusta asti pois, mutta alotti silti aina oikeasta välistä, jee! Ja kattoskaa miten se tossa kolmosvideolla korjaa ton alun (kun meinaa törmätä keppiin) :D

Mut aluks, kuolainen THE pallo, jonka vinku on jo (yllätys yllätys) hajalla :(

Kattokaa omin silmin miten pätevä se osaa olla! :)
Mun youtube sekoilee, näkyykö nää videot? //Näkyykö nyt?

Jaa, pitääpä muuten näköjään olla tarkka ton palkan ajotuksen kans ettei kerkee kääntyy kattoon mua...

18 elokuuta 2013

Dalmatialainen ja uraattikiteet

Teksti on jollain lailla jatkoa aiemmalle blogikirjoitukselleni "Koiran uraattikiteistä" .

LUA (low uric acid) dalmatialaisista

LUA dalmatialaiseksi kutsutaan dalmatialaista, joilla ei ole geeniä, joka altistaa uraattikivien muodostamiselle, ts. näiden koirien rakossa ei muodostu koskaan uraattikiteitä. Vastaavasti taas muita eli sairaita koiria kutsutaan nimellä HUA (high uric acid).

Kun puhun terveestä koirasta, tarkoitan siis koiraa, jolla ei ole alttiutta muodostaa uraattikiviä. Sairaalla koiralla taas on geeni, joka altistaa uraattikiville. Tässä tapauksessa sairas koira ei siis tarkoita sitä, että koiralla olisi välttämättä todettu uraattikiteitä.

Tähän väliin vähän genetiikkaa, jotta selviää miksi roturisteytys on tarvittu ja miten LUA dalmatialainen ollaan saatu jalostettua. Geeni, joka altistaa uraattikiteille on resessiivinen, toisin sanoen pennun pitää saada geeni molemmilta vanhemmiltaan (toinen siis isältä, toinen emältä). Yleensä resessiivistä geeniä merkitään pienellä kirjaimella, sovitaan että se tässä tapauksessa on kirjain u. Niin sanottu terve geeni on dominoiva (merkitään U) eli pentu, joka on saanut toiselta vanhemmaltaan tämän geenin on terve. Tämä dominoiva geeni peittää siis alleen resessiivisen geenin vaikutuksen.

Samaan tapaan esimerkiksi pilkkujen musta väri on dominoiva ja ruskea resessiivinen jos värigenetiikka on tutumpaa. Ruskea pilkkuiset koirat voivat saada vain ruskea pilkkuisia pentuja (kuten sairaat koirat saavat vain sairaita), mutta ruskea ja musta pilkkuisten koirien jälkeläisissä voi olla sekä mustia, että ruskeita pentuja riippuen musta pilkkuisen koiran genotyypistä (homo- vai heterotsygootti).

Eli eri vaihtoehdot mitä pentu voi olla genotyypiltään (eli mahdolliset geeniyhdistelmät):
UU= terve, ei "uraattikivigeeniä" (homotsygootti)
Uu= terve, mutta ns. kantaja eli osa jälkeläisistä voi olla sairaita (heterotsygootti)
uu= sairas, alttius muodostaa uraattikiteitä (homotsygootti)

Kaikilla dalmatialaisilla on siis alttius muodostaa uraattikiteitä eli geeni uu, joten pennut eivät voi saada perimäänsä tervettä dominoivaa geeniä U.

Ei ennen vuotta 1973, jolloin Amerikassa tehtiin roturisteytys, jossa dalmatialaisnarttu astutettiin pointteriuroksella (dalmatialaisen jalostukseen on aikoinaan käytetty pointteria), jotta dalmatialaisen perimään saadaan dominoiva geeni U. Ensimmäisessä risteytyksessä pennut olivat siis genotyypiltään muotoa Uu (pointteri UU x dalmatialainen uu) ja kaikki pennut olivat uraattikivien suhteen täten terveitä. Näitä pointteriristeytyksiä tehtiin ainoastaan tämä yksi. 

Tämän jälkeen näitä pointteri-dalmatialainen risteytyksiä paritettiin taas dalmatialaisen kanssa ja jalostukseen valittiin aina terveet pennut. Näissä pointteri-dalmatialainen (Uu) x dalmatialainen (uu) risteytyksissä osa pennuista voi olla sairaita (ovat siis genotyypiltään uu), mutta joukossa oli myös terveitä (Uu), jotka voidaan nykyään geenitestillä selvittää. Risteytyksiä jatketaan näillä jälkeläisillä aina edelleen, valiten jalostukseen terveet koirat (suurinpiirtein puolet pennuista on terveitä, puolet sairaita), joiden genotyyppi on UU tai Uu. Jalostuksessa pyritään saamaan homotsygootti kanta UU, jolloin kaikki jälkeläiset olisivat terveitä kun sairas geeni u on hävinnyt. Tällaisia homotsygootteja UU tyypin LUA dalmatialaisia tiedetään tällä hetkellä olevan kannassa 7 kappaletta.

Ensimmäiset risteytykset erosivat tottakai ulkonäöllisesti aikalailla dalmatialaisesta, mutta tässä vaiheessa kun risteytyksiä ollaan tehty jo ainakin 14 sukupolvessa LUA dalmatialaisten perimä on 99,98% sama kuin "normaalin" dalmatialaisen, eikä ulkonäöstä ja tuskinpa luonteestakaan pointteritaustaa huomaa. Käytännössä nämä LUA dalmatialaiset ovat siis puhtaita dalmatialaisia ja ne voidaan rekisteröidä Suomessakin Kennelliittoon.

Mutta tarvitaanko LUA dalmatialaisia?

Dalmatialaisten ja uraattikivien kanssa on ehkä vähän kärjistäin samankaltainen tilanne kuin esimerkiksi lyttykuonoisten koirien hengitysongelmien. Monet lyttykuonoisten omistajat vähättelevät ongelmia ("ei meidän Turren hengityksessä oo mitään vikaa, sehän on mopsi ja sen kuuluukin pitää tämmöstä ääntä") ja ongelmia peitellään ja lakaistaan maton alle ("ei me voida lähteä lenkille nyt kun Turrelle on liian kuuma ilma"). Samallalailla dalmatialaisen kanssa hoidetaan seurauksia, ei poisteta syytä vaikka tokikaan ongelma ei ole ihan yhtä vakava kuin näillä lyttykuonoilla. Dalmatialaisen omistajat (eivät toki kaikki) joutuvat miettimään mitä kaikkea koiralle voi syöttää tai syöttävät ennaltaehkäisevästi vähäpuriinista/proteiinista ravintoa. Pilkulle ei välttämättä voikaan antaa match show:sta palkintona saatua siankorvaa.

Kaikkia dalmatialaisia (suurinta osaa?) uraattikiteet/kivet eivät vaivaa koiran elämän aikana millään tavalla vaikka geenien puolesta alttius onkin. Huomatkaa siis, että kun puhutaan HUA dalmatialaisista, alttius tosiaan on kaikilla, mutta kaikki eivät kiteitä koskaan välttämättä muodosta. Tarkoittaako se, ettei oireita ole kuitenkaan välttämättä sitä, etteikö rakossa voisi olla kiteitä/kiviä? Kuinka moni omistaja tarkistaa asian jos näkyviä oireita ei ole? Tosin on kuulemma normaalia, että dalmatialaisen rakossa on jonkun verran kiteitä. Mutta vaikka koira ei oireile, tarkoittaako se sitä, etteikö virtsaaminen voisi olla koiralle tuskallista? Ei Jalikaan oirehtinut vaikka rakossa olikin todistetusti kiteitä/kiviä, mutta koirathan eivät tunnetusti helposti näytä kipuaan.

Dalmatialaisten jalostuksen tavoiteohjelman mukaan oireita on havaittu vuoden 2006 tutkimuksessa 9% suomalaisista dalmatialaisista ja hoitoa vaativat vain koirat jotka oireilevat. Hoidoksi neuvotaan kiinnittämään huomiota ruokavalioon ja mainitaan oireiden ilmestyessä hoidon onnistuvan yleensä dieettiruualla ja lääkityksellä. Koiria, joilla esiintyy jatkuvasti tai toistuvasti uraattikiviongelmia ei pitäisi käyttää jalostukseen.

Pitääkö asialle siis tehdä jotain kun ei se edes koske kaikkia? Onhan muissa roduissa pahempiakin ongelmia!? Onko dalmatialaisella niitä? Mutta eikö yksikin uraattikiteiden takia lääkityksellä oleva, erikoisruokaa syövä koira, leikkaukseen joutuva tai jopa kivien takia kuollut tai lopetettu dalmatialainen ole liikaa kun ongelma on kuitenkin vielä ratkaistavissa?

Vuosina 2000-2013 KoiraNetin kuolemansyytilastojen mukaan virtsatie- ja lisääntymiselinten sairauden takia dalmatialaisia on merkitty kuolleeksi 6, joista neljän (4) koiran kuoleman syyksi oli tarkemmin eritelty uraattikivet. Nuorin näistä koirista oli kuollessaan 4v 5kk.

Voisivatko nämä LUA dalmatialaiset yleistyä enemmänkin Suomessa, yhtä ulkomailta tuotua tapausta lukuunottamatta? Tälle kyseiselle koiralle on tulossa toki pentuja, mutta riittääkö yksi koira ja yksi kasvattaja? Eikö kasvattajia asia kiinnosta? Eivätkö kasvattajat viitsi nähdä asian eteen vaivaa? Eivätkö nämä LUA dalmatialaiset ole saman arvoisia kuin "oikeat" HUA dalmatialaiset näyttelymenestystä halajavien mielestä? Tämä Suomessa oleva LUA koira on saanut näyttelyissä vara sertin, mikä tietääkseni on varsin hyvä tulos. Ja minä henkilökohtaisesti en kyllä erota näitä LUA dalmatialaisia näistä "oikeista". Mutta kun niillä on isommat korvat? Huonompi pilkutus? Ne ei ole puhdasrotuisia?!

Onko se ulkonäkö tärkeämpää kuin terveys?

Lähteitä

LUA dalmatians.com (tietoa LUA dalmatialaisista, englanniksi)
KoiraNet kuolemansyytilasto (virtsatie- ja lisääntymiselinten sairaudet 2000-2013)
Dalmatialaisen JTO (dalmatialaisten jalostuksen tavoiteohjelma)

15 elokuuta 2013

Kipin kapin kepit

Mä en oo varmaan ainoita agilityn harrastajia, jotka suhtautuu keppeihin vähän kaksjakoisesti. Oikein suoritettuna, kun koira hakee keppien aloituksen vaikeistakin kulmista itsenäisesti ja suorittaa kepit loppuun asti vauhdilla, kepit on yksi ehkä hienoimmista esteistä.

Mutta sitten taas. Kepeillä on niiiiin helppo tehdä virheitä. Koira ei aloita keppejä oikeasta välistä. Koira lopettaa kepit kesken. Koira ohittaa jonkun keppivälin. Koira suorittaa kepit hitaasti. Koira ei suorita keppejä itsenäisesti. Elämä ois niin paljon helpompaa ilman keppien opettelua.

Me ollaan siis jauhettu lähiaikoina kohtuu paljon keppejä. Tai jauhettu ja jauhettu, mutta joka kerran kun ollaan treenaamaan raahauduttu ollaan tehty muutama toisto myös keppejä. Viimeks tiedustelin jo vähän vinkkejä hitaisiin keppeihin ja nyt pienen tauon jälkeen ollaan vähän testailtu.

Mä en oo koskaan pitäny Jalia erityisen pallohulluna, mutta ostin Halpa-hallista extempore ostoksena muutamalla hassulla eurolla kumisen pallon, jossa on sisällä vinku ja venyvä kahva ja ollaan tehty keppejä täysillä verkoilla, pallolla kunnolla hetsaten, lentävällä lähdöllä ja heitin pallon keppien jälkeen palkaksi. Ja ohoh! Ei se oo koskaan tehny noin hyvin ja alusta asti vauhdilla keppejä! Selkeesti joku naksahti pienen pojan päässä ja saatiin niihin keppeihin pallon kautta muutenkin vähän enemmän intoa. Ja pallo oli ihan superkiva, sitä on kiva vingutella ja kahvasta on hyvä heitellä sitä ilmaan ja kopitella. Jos se ennen teki kepit ykkösvaihteella niin nyt päästiin melkeinpä nelosvaihteelle :D Eikä mulla tietenkään oo videomateriaalia, mutta toivottavasti tuo into kepeille säilyy niin täytyy jossain vaiheessa kuvata ja verrata etten vaan pelkästään kuvittele eroa.

Vauhdin lisäks ollaan kepeillä koitettu ottaa samalla vähän eri kulmia ja sitä itsenäistä suoritusta niin, että lähes tulkoon jään ite välillä lähtöön seisomaan ja heitän pallon kauempaa. Samaa ollaan tehty renkaalla, ollaan lähetty yhtäaikaa kauempaa tai oon jääny ite lähtöön. Se tarjoaa renkaalla sitä yhtä tiettyä väärää väliä, mutta toisaalta se tuntu kyllä hokaavan, että nyt ei menny oikein  ("hups" ja uusi yritys). Lopulta se tarjos hyppimistä oikeasta välistä ihan mennen tullen ja palkkapallo suussa kun oli niin kivaa :D Jos ens kerralla kattelis sitä rengasta vielä osana jotain radantynkää.

08 elokuuta 2013

Lenkkipolulla

Uudella luontopolulla kannattaa välillä olla varovainen!

On mulla hullja suojelija :D
No mut hei, kukapa ei tämmöstä säikähtäis?
Kuin kaksi marjaa
Muura, muurahainen, kortta kuljettaa...