Päätin joku päivä sitten, että tykkään keväästä. Sukset alla, metsä, aurinko, hankikanto, vapaana kirmaava koira. Tarviiko sitä muuta? Ilman takkia hiihdellessä tuntui melkein kesältä. Hetkittäin vähän ennemmänkin kun "hiihdin" sulien metsäkohtien ohitse. Jalikin on saanut parit kerrat minua vetää suksilla lyhyitä matkoja, kivaa!
Kesä tulee!
Pikku-Alma tuli kylään ja aloitti juoksunsa. Pari päivää pilkullinen oli hieman sekaisin ja paikallaolo käskyä oli välillä vähän hankala noudattaa. Yllättäin korvat olivat kuitenkin melkolailla päässä eli käskyt eivät ihan kuuroille korville kaikuneet. Viettivät kuitenkin suurimman osan ajasta oven eri puolilla tai jos olivat samassa tilassa niin pilkullinen oli tiukasti käskyn alla.
Frodo ei tajua nartusta pätkän vertaa. Noo, toinen onkin vasta vähän päälle vuoden, ehkä sekin aika vielä tulee.
Eilen ja tänään Jali onkin sitten ollut ihan normaali! Toki peräpää kiinnostaa normaalia enemmän, mutta ei ole samallalailla fanaattinen kuin ensimmäisinä päivinä. Siedätyshoitoa? Pystyvät hyvin olla samassa tilassa eikä Jalikaan läähättele stressaantuneena tai ole koko ajan Alman kimpussa. Valvomatta nuo eivät kuitenkaan ole samassa tilassa kun mistäs sitä koskaan tietää. Odotin jotain ihan muuta, joten tällainen fiksu käytös on ennemmän kuin positiivista.
Ehkä tämä on tyyntä myrskyn edellä? Tärppipäiviä odotellessa?
Opetin kookeille uutena temppuna "väsyn". Jalihan tuon jo osaa niin ajattelin, että olisi hauska kun kaikki sen osaisivat. Kun hetken sheippaili ja poimi toimintoa niin kookit alkoivat tarjota pään laskemista maahan koko ajan. Nopeaa hoksasivat mistä on kyse. Siinä missä vasta nyt olen saanut Jalille rakennettua kestoa pään alhaalla pitämiseen niin kookeille moinen näyttää olevan aika luonnollista. Lyhyempi matka maahan :)
Jali ei mahtunut kuvaan kun käskyn noudattaminen kauempana oli kookeille liian hankalaa enkä millään jaksanut vaihtaa linssiäkään.
Mä otin asiakseni laatia keinun suhteen kunnon sotasuunnitelmat. Mä oon aina pitänyt meidän keinussa suurempana ongelmana sitä liikettä ja sen takia pyrkinyt aina hidastamaan sitä alasmenoa. Miksi muuten se koira tekis sen keinun niin hitaasti hiipien? Mutta Sanni yksissä treeneissä avas mun silmät, että se tosiaan voi hidastella, koska ei halua tuottaa sitä rämähdystä eli pelkää sitä ääntä. Sillähän se viime kesällä meni nurmikentällä varsin rohkeasti keinua kun siitä ei juurikaan pamahdusta kuulunut. Ja kun muistelisin siellä koulutusohjaajakurssllakinn Jalin ollessa keinudemonstraatio koirana Julia Kärnän myös maininneen, ettei sitä ainakaan liike tunnu häiritsevän niin tsadaa. Ryhdytään siis keinun kimppuun uudella näkökulmalla.
Aloitettiin ääneen ehdollistuminen lomalla paukuttelemalla äänekkäitä kaapinovia (Jalihan osaa niinkin hyödyllisen tempun kuin kaappien ja laatikkojen sulkemisen :D), josta sitten palkkailua. Tarkoitus siis ehdollistua, että ääni on kiva juttu ja siitä seuraa palkka. Tänään siirrettiin sama sitten hallissa keinulle. Laitoin keinun toiseen päähän hypyn siivekkeen pitelemään keinua ylhäällä niin, että toiseen päähän jäi pieni maavara. Namivarasto taskuun ja koiran kanssa seisoskelemaan keinun päähän. Jalihan osaa tarjota hyvin asioita eli ei mennyt kauaakaan kun keinun pää alkoi paukkumaan. Varsinkin alussa paukautteli kovin kevyesti, mutta sain sen painamaan keinun lopulta koko painollaan alas, että saatiin kunnon ääni aikaseksi. Mooonta toistoa ja siirsin siivekettä aina vähän kauemmas niin, että joutu painamaan keinun korkeammalta alas -> enemmän ääntä. Miksei me olla tehty tätä jo aikaisemmin?
Samalla lanseerasin keinulle uuden käskysanan "laskee". Mulla on vähän käskysanat elänyt nyt, kun päädyin vaihtamaan puomille sanan "kiipee" (koska puomi ja putki on turhan samankaltaiset sanat ja haluan kaikki mahdolliset keinot käyttöön esteiden erottelua ajatellen), jonka seurauksena taas keinu/kiipee on liian samanlaiset. Yleisesti keinulla on kai useilla käytössä sana "lauta", mutta se ei jotenkin istunut omaan suuhun. Mun mielestä noi kiipee/laskee on aika loogiset itselle muistaa; puomia kiivetään, keinu laskee alas. Kaiken lisäksi ne on helppo koiran erottaa toisistaan. Näillä siis mennään.
Koska paukuttelu ei loppujen lopuksi ollutkaan hirveää niin katsottiin kokonaistakin keinua. Mä luulen, että kaiken muun lisäksi taukokin teki varmasti vaan hyvää, sillä se teki ihan superhienoja toistoja! Se ei hidastanut/hiipinyt ollenkaan kiivetessään(!!), ainoastaan kiikkauskohdassa "niiasi" painon alas, mutta tuli kuitenkin nopeasti kontaktille, josta sai aina paaaaaljon palkkaa! Miten hieno se olikaan! Täytyy videoida joku kerta, nyt ei sattunut olemaan kameraa mukana.
Otettiin myös välillä puomia, eikä minkäänlaista epäröintiä. Ei siis minkäänlaista! En nyt vielä tohdi liikoja toivoa, että kaikki ongelmat ois takanapäin, mutta ainakin näen jo valoa tunnelin päässä :)
Sen lisäksi se teki täydelliset 8-kepin pujottelut ilman ohjureita/verkkoja jo ensimmäisellä toistolla. Kun en malttanut olla kokeilematta kun kepit niin nätisti meitä kentällä jo odotti.
Facebookissa kiertää piparihaaste, johon osallistuttiin myös me. Yllättäin pilkullinen malttoi pitää piparia suussaan jo ensimmäisellä yrityksellä ja irrottikin jopa käskystä. Sai toki piparin lopulta palkaksi. Kovin on kyllä surkean näköinen poika, ei oikein käsittänyt miksi ensin tungetaan ruokaa suuhun ja sitten sitä ei saakaan syödä.
On se jännä miten pipari pysyy suussa noin nätisti, mutta noutokapula ei tahdo pysyä muutamaa sekuntia kauemmin :D
Ai että on ollu mahtavat ilmat! Me ollaanki otettu Jalin kans kaikki ilo irti auringosta ja maalla olemisesta eli hihnan kans ollaan kuljettu mahdollisimman vähän. Mä oon tehny tällä viikolla sijaisuuksia ala-asteella eli Jali on saanu harjotella myös yksinoloa (tai no, Lakun kans) osin vieraassa paikassa. Vähän tuntuu jäävän levottomammin tänne ku kotiin kun lähen (hyppii ovelle), mutta ääntä ei kuulu eikä mitään oo tuhottu. Se vähän vierastaa vieläki äitiä ja iskää, mutta eipä tuo oo ihmekään kun harvemmin näkee.
Mä oon käyny hiihtämässä! Siis minä, hiihtämässä! Omaan tahtiin on kyllä ihan mukava mennä ja kiva että pääsee iteki vähän lujempaa koiran kans ku kävellen. Ja metsissä pääsee kelkan jälkiä pitki paremmin hiihtämällä kun kengät tuppaa upottamaan. Jalin mielestä oli kovin kummallista kun mamma tuliki kummallisten tikkujen päällä, mutta äkkiäkös se tottui. Kokeiltiin pikkanen pätkä vähän koirahiihtoa vaikkei mulla kunnon varusteita ookaan. Hitsit vois olla kivaa kun koirasta ois vähän vetoapua! Ehkä joutuu ens talveks vetovarusteet hommata kun sitä canicrossailuaki ois kiva päästä kunnolla testimään.
Käytiin hiihtämässä erämajalla ja harjoteltiin samalla vähän 2o2o asentoa
Tarkennus taas missä sattuu mutta kun tuo laukka on niin kiva :P
Meillähän on täällä kotikotona muutakin elämää. Kissat ei oikein oo Jalin kavereita vaikka Jali kovasti haluaiski leikkiä. Varsinki Ebe ja Miho mieluummin välttelee ja niiltä Jali saa kyllä kynttäkin jos liian lähelle uskaltaa. On se niitä oppinu onneks varomaanki. Killi on vähän suopeampi ja saattaa tulla Jalin jalkoihin puskemaan ja vähän leikkimäänki. Laku on täällä tainnu aikasemminki vilahtaa, ei oo oikein 12v mäykkyvanhuksesta Jalille leikkikaveriks.
Killi
Laku
Ebe
Miho
Me ollaan aika ahkerasti käyty tuossa lähellä olevalla pienellä järvellä kävelemässä/hiihtämässä. Ihanaa kun on kokonainen järvi "omassa käytössä" eikä tartte koko ajan vahdata millon jostain ilmestyy yllättäen joku hiihtäjä tai toinen koirakko. Jaliki on ollu ihan ihmeissään kun on saanu liikkua melko leveellä säteellä enkä oo koko ajan huutamassa lähemmäs. Lakeriki on päässy kerran meiän kans lenkille. Se ei oikein arvosta Jalin hoputteluyrityksiä kun ei vaan jalat riitä samaan tahtiin kulkea ja ikäkin jo vähän painaa.
Pojat odottaa
:D
Nokka vinossa
Laku osaa! (huomatkaa kenen piti myös päästä kuvaan...)
Pieni videokin vielä jäältä :)
Loppuviikosta äiti juhlii viiskymppisiä mikä tarkottaa suurta joukkoa sukulaisia. Saa pilkkuki vähän pakkohoitoa vieraiden muodossa, mikä tekee luultavasti vaan hyvää.
On tullu kirjotettua näitä treenipostauksia ja manailtua miksei koira toimi hallilla ja miten se ei osaa mitään ja on ihan ärsyttävä ja kamala ja ja ja ja... Täältä voi saada ehkä Jalsusta vähän väärän kuvan kun hei, me ollaan siellä treeneissä sen 1,5h kerran viikossa (+omatoimitreenailut noin kerran viikkoon). Siis semmonen noin 2h viikossa. Mites se loppuaika?
Jali on arjessa oikeenki helppo. Kunhan emäntä saa itsensä sängystä ulos (viikonloppuisin välillä koiran suosiollisella avustuksella kun Jalin mielestä ollaan nukuttu jo tarpeeksi...) ja on suhtkoht hereillä lähetään me tallustelemaan aamulenkille. Minä kuljen ovista ensimmäisinä ja seurata saa vasta luvan saatuaan. Liekö koirakin jonnin verran unessa vielä, sillä aamulenkit sujuu aina hyvinkin leppoisissa merkeissä.
Aamupyrähyksen jälkeen onkin sitten ruoka-aika. Ruualle odotetaan tottakai myös kiltisti lupaa, kupille ei ole muuten asiaa! Vaihtelevasti luvan saa joko ihan vaan istumalla, tekemällä jotain temppuja tai pienellä tokoilulla. Joskus emäntä on ilkeä ja antaa koiran odottaa vapautusta sen aikaa kun itse syö.
Se syö mitä eteen laittaa eikä nirsoile. Harmi vaan että sille eteen ilmestyy tylsästi niitä uraattikiviraksuja, mutta helpottaa myöhempiä kotiruokakokeilua, että koiralle kelpaa kaikki mitä eteen pistetään. Ennen ruokaa nassuun uppoaa myös aamulääkkeet:
Ei ne lääkkeet yleensä sentään noinkaan helpolla alas mee vaan tyylillä "kita auki ja lääkkeet naamaan" :D Minkä poika antaa tehä oikeenki kiltisti. Ainoo ongelma on vaan siinä että saan tähdättyä ne lääkkeet sinne perille asti, sillä muuten tuo salakavalasti aina pyörittelee ne suustaan ulos ja tiputtaa ne huomaamatta lattialle...
Jos on kouluaamu, Jali huomaa kyllä mun aamurutiineista jos ei pääse mukaan ja että nyt on aika rauhottua jonnekin makaamaan. Useimmiten se paikka löytyy omasta pedistään, jonne se majoittuu ja jää kattelemaan mun lähtöä sivusilmällä. Lähtörutiineihin kuuluu multa huikkaus ovelta "oo kiltisti!".
Kun mä sitten jossain vaiheessa yliopistolta kotiudun, mulla on kotona vastassa venyttelevä ja haukotteleva koira. Joka on siirtyny nukkumaan tosin jossain vaiheessa mun sänkyyn (minne saa luvalla kyllä tulla...), mutta mitäs pienistä. Se ei oo niitä koiria, jotka on intopiukeena ovella häsläämässä vaan odottaa yleensä häntä heiluen vähän kauempana ja tulee sitte rapsuille kun tahon.
Jos mä oon sattunu unohtamaan lattialle jotain sinne kuulumatonta (esim kynän) niin se saattaa löytyä eteisestä pureskeltuna, mutta muuten tuo on oikeinkin kiltisti. Kenkien kans oon edelleen vähän varovainen, niin monta kenkää tuo on pikkasena jyrsiny. Joskus oon tosin unohtanu jotku vanhat lenkkarit lattialle ja kyllä ne siinä vielä kotiin tultaessa on. Yksinoloja oon kuvannuki ja satunnaisia vahtihaukahduksia lukuunottamatta tuo on kotona hyvinkin hiljaa ja nätisti!
Riippuen yksinolon pituudesta (kun mulla niitä kahen tunnin päiviäkin on...) niin lähdetään suht koht heti ulos tai sitte chillaillaan hetki vielä kotona. Jos mä oon koneella, Jali tulee usein jalkoihin nukkumaan tai sitten nukkuu pedissään.
Noh, se hihnakäyttäytyminen on vielä vaiheessa ja toisten koirien ohitukset myöskin. Mutta se on koko ajan treenin alla ja toiveissa ois joskus saada ne ohitukset sujumaan! Hihnassa kulkee kyllä edellä, hihna hieman kireällä, mutta ei juurikaan vedä (ainakaan välillä...). Tän verran mä sille sallin. Onneks tää on ihan superihana vapaana pidettävä ja oon pyrkiny siihen, että tuo pääsee päivittäin johonkin vapaana juoksemaan. On se sitten metsään, jäälle tai koirapuistoon.
Sen luoksetulo on hyvä ja se yleensä tulee ekasta huudosta. Häiriössä vaatii vähän enemmän ja joskus nyt ei vaan kuule mitään, mutta hyvä se silti on. Joskus tullaan meiningillä "siis mä tulin ihan muuten vaan haisteleen tätä puuta sun vieressä", mutta noh, ei aina voi olla täydellinen. Se ei syö kenenkään koiraa jos semmonen sattuu huomaamatta tulemaan vastaan, mikä ei tietenkään anna mulle oikeutta lepsuilla sen vapaanapidon kans, mutta kyllä se silti lohduttaa. Jäniksen perään se kyllä lähtee, mut noh. Mikäpä koira ei?
Lenkin jälkeen rauhotutaan taas nukkumaan. Koska mun kämppä on pieni nii on erimukavaa, että koira osaa rauhottua sisällä! Ei tää hypi seinille vaikka päivän lenkit ois jääny jostain syystä vähän vähemmälle, korkeintaan saattaa kannella mulle leluja tai tulee kyyhöttämään mun viereen pää syliin. Se osaa rauhottua, mutta on valmis toimintaan sillon kun mäki oon. Jos mun tekee mieli käpertyä sohvalle kattomaan salkkareita nii seki on fine.
Se uskoo tosi hyvin kieltoa eikä yleensä oo heti kokeilemassa uudestaan. Jos mulla tippuu vaikka lattialle ruokaa jota se ois kärkkymässä, se uskoo kyllä kun napakasti kiellän. Kotona esim leluista luopuminen ei tuota mitään ongelmaa (hallilla välillä vähän enemmän). Se ei oo semmonen "apua, anteeksi että olen olemassa" vaikka sitä vähän kovemmin kieltää.
Jalin kans on helppo mennä uusiin paikkoihin. Vaikka se saattaa aristella esim keskustan hälyä tai johonkin uuteen rakennukseen menoa, se ei kuitenkaan mee lukkoon vaan palautuu yleensä melko nopeasti. Ja perässä se tulee vaikka vähän jänskättääki. Vaikka se pelkää joitain ihmisiä niin pelkopurija se ei kuitenkaan onneks tunnu olevan. Se vaatii ehkä useamman kerran tutustuakseen, mutta muistaa kyllä kivat ihmiset. Lenkillä se ei huomioi muita ihmisiä ollenkaan vaan on ennemminkin välinpitämätön. Autossa ja julkisilla kulkeminen ei tuota mitään ongelmaa. Se ei oo ääniherkkä, ukkonen ja ilotulitukset ei tunnu missään.
Yleensä iltasella tehään vielä pientä temppuilua ja tokoilua, piilotellaan nameja... Illalla myöskin iltalenkki ja ruoka ja nukkumaan. Omaan petiin tai jos emäntä kaipaa varpaidenlämmitintä niin luvalla sänkyyn.
Me ollaan Jalin kans oikeestaan aika samanlaisia.
On se oikeesti mamman mussukka ja rakas :)
Hopsan heijaa kun on vähän hiljaiseloa tällä puolella! Elikkä tilannepäivitystä meiän arkeen.
Jalin kontrollinäytteessä kiteitä näkyi enää hyvin vähän, joten u/d ruoka tepsii ja sillä jatketaan vielä ainakin toistaiseksi. Toisaalta Jalilla on ilmestynyt leuan alle ihottumaa, joka välillä veristääkin ja sieraimet ovat jotenkin rohtuneet. Mietin, että johtuukohan tämä uuesta ruuasta. Ei kuitenkaan vaivaa koiraa mitenkään. Allergiaa? Mä seurailen tilannetta. Täytyy muutenkin soitella eläinlääkärille kun joutuu tilata uutta ruokapussia, täytyy sillon kysästä että olisko syytä tulla näyttämään tai kenties koittaa (taas) jotain uutta merkkiä. Toisaalta tuli mieleen myös että voisko olla myös ihan vaan hot spot?
Me vietetään tällä hetkellä kunnon maalaiselämää, ollaan siis loppukesä porukoitten luona maalla lomalla. Tai koira on lomalla, mä kuljen töissä. Äitiä vähän pelotti että miten se pärjää päivät tuon kans kun mua ei oo, mutta ilmeisesti oikein hyvin. Ei oo yksinollessaankaan tuhonnut muutakuin pari varvassandaalia ja mitä nyt on pöydiltä jotain varastellut. Pöydille hyppimistä harrastetaan vähän turhan usein, mä en tiiä mitä mä ton kans teen kun ei itseteossa kiinni saaminen ja toruminenkaan tehoa vaan vähän ajan päästä hypitään uuestaan. Huoh. Pellolla ja metsissä ollaan käyty päivittäin juoksemassa vapaana, otetaan nyt kerranki ilo irti siitä että maata ja mantua vapaanaoloon riittää.
Poika on alkanu vähän aristella vieraita ihmisiä, isää ainakin selkeästi pelkää eikä taho antaa äidin laittaa hihnaa kaulaan. Vieraisiin ihmisiin mennään kyllä tutustumaan jos Jali saa vain tehdä sen rauhassa ja omaan tahtiin. Jos vieras ihminen yrittää leperrellen tulla tutustumaan niin väistetään varmasti. Toiset koirat on lenkillä edelleenkin onkelma, niitä kun ei tarttis päästä tervehtimään... Täällä maalla niitä lenkillä tulee harvemmin vastaan joten kattoo mitenkä suuri ongelma taas on kun kaupunkiin takas päästään.
Eipä meiän arkeen paljon muuta Jalin osalta kuulu. Uusia temppuja oon yritelly opettaa (laatikoiden ja ovien työntäminen kiinni, tavaroiden poimiminen maasta) ja tokoakin ois syytä taas pitkästä aikaa virkistää muistiin. Jali on myös innokas mansikanpoimija, taitavasti poimitaan vaan ne tuoreet punaset mansikat ja maiskutellaan ne parempiin suihin :D
Päivitellääs vähän mitä kaikkea me ollaan lähiaikoina hommailtu. Vappuna Jali oli meidän kans piknikillä, ettei pojan koko päivää tarvinut yksikseen olla. Tuo osaa kyllä hienosti olla vaikka ympärillä on valtavasti porukkaa eikä aristellut yhtään jos joku tuli morjenstaan. Hyvää sosiaalistamista samalla. Piknikeväätkin sai olla suurimmaks osaks rauhassa kun herralle oli omat eväät mukana :)
Vappupäivänä oltiin taas mätsäröimässä ja meni kyllä huomattavasti paremmin kuin viimeksi! Osa syynä varmasti se, että kehään päästiin nopealla aikataululla, eikä koira turhautunut odotellessa. Poika oli kehässä jopa suht nätisti, seisominenkin onnistui ja ravaaminen oli huomattavasti parempaa. Tällä kertaa saatiin jopa hampaat katottua, mutta rakennetta ei tuomari saanut kokeiltua kun poika päätti pistää leikiksi. Harjoittelua, harjoittelua siis. Joka tapauksessa saatiin tällä kertaa punainen nauha, muttei sijoitusta, mutta mamma oli ylpeä!
Kato mamma, on mulla punanen nauha!
Ihan huippua kun ilmat on ollu näin hyvät, hirmu mukava lenkkeillä koiran kans. Tätä mä niin kaipasin kun olin koirattomana! Koirapuistoilukin on huomattavasti mukavampaa kun omistajan ei tartte jäätyä paikalleen...
Jalin kans ollaan lisäks käyty nyt kaks kertaa perustottelevaisuuskurssilla. Lähinnä toivoisin, että tuo oppis, että muitten koirien seurassakin voitais keskittyä mua kuunteleen eikä koko ajan tartte häslätä. Suurimman osan ajasta se tekeeki tosi hienosti, ottaa kontaktia ilman käskyä, ei välitä vaikka toinen häsläis vieressä. Aina välillä sille sitten jostain syystä tulee mieleen, että ehkä nuo toiset koirat onki kivempia ku kuunnella emäntää... Mut pitää olla ylpee kyllä, seuraaminen kontaktissakin sujuu ihan valtavan hyvin (vaikka kontakti onkin katkonaista) ja seuraaminen toisten koirikkojen välistäkin onnistu kontaktissa ihan mielettömän hyvin! Itse asiassa paremmin kuin hyvin, mä en ollu uskoa silmiäni ku tuo ei yrittänykää tervehtimään muita, lenkillä kun ohitukset on aina ihan hirveitä eikä namituskaan taho auttaa asiaan... Mut osaa tuo näemmä yllättää :)
Ja jottei aina olis pelkkiä kuvia niin loppuun vielä pari temppua, jotka oon saanu aikaseks kuvata. Ovat valitettavasti väärinpäin kun en tiedä miten tuon saa käännettyä. Kyllähän tuo oppis vaikka mitä kun vaan omistajalla ois viitseliäisyyttä ja aikaa opettaa.
