Näytetään tekstit, joissa on tunniste mätsäri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mätsäri. Näytä kaikki tekstit

06 kesäkuuta 2017

Kesäkuulumisia

Joko uskaltaa sanoa, että on kesä? Suomen kesästä ei koskaan ota selvää, mutta josko se tästä! 
Almis ja Elmis oli hoidossa ja pojilla oli muksaa!
Jali kävi Jaana-Kaisa Timosen käsittelyssä osteopaattisessa hieronnassa. Nätisti antoi käsitellä, olihan tilat jo ennestään tutut hieronnoista. Eniten jumia löytyi takapäästä ja Jaana-Kaisa tuumasi että lantio on ehkä aavistuksen vino, mistä syystä saattaa istumisessa ja maahanmenossa kompensoida istumalla "hassusti". Ei kuitenkaan mitään ihmeellistä mistä pitäisi huolestua. Jali on tuntunut käsittelyjen jälkeen kyllä varsin jumittomalta, hihnalenkeilläkin se pystyy ylläpitää entistä pidempään sellaista hidasta ravia kun ennen mentiin aivan peitsaten. Lihakset tuntuvat pehmeiltä ja meno keveältä. Luulen, että pyörälenkitkin ovat tehneet vain ja ainoastaan hyvää kun joutuu oikeasti käyttää pitkää raviaan pitkäkestoisesti.
Seuraava kuvapari on hauska. Sama koira, kaksi eri ilmettä. Jännä miten paljon kuvakulma ja koiran ilme muuttaa!
Käytiin Jalin kanssa Seinäjoella myös mätsäreissä. Ihan vaan ettei metsitytä ja näkee vähän muita koiria. Paikalla olikin dallututtuja ja meitä oli kolme pilkullista edustamassa. Jali käyttäytyi tosi kivasti ja ihmeenkin järkevästi. Ei juurikaan kinunut päästä muiden luo ja tosi fiksusti siinä yhden tutun pennun kanssa tutustui. Kehässä oli inhottavaa, satoi vettä ja oli märkää ja hyiyök joku tulee käplimään ja seisoi koivet miten sattuu ja ryhdittä. Enpä muuta odottanutkaan. Sininen saatiin eikä sijoituttu. Tuomari kommentoi jotain että onpa kiva kun se on näin nuorekas käytökseltään (ai koira joka juostessa ois halunnu tutkimaan palkintopusseja ja säikkyi kehän laidalla aukaistuja sateenvarjoja, öööö?) ja ei muutakun uudestaan vaan. Näyttäväksi urokseksikin taisi mainita, mutta ei Jali tuolla käytöksellä ois ansainnutkaan sijoittua.

Onneksi Bella piti pilkkujen lippua korkealla ja sijoittui lopulta hienolla esiintymisellä BIS2 sijalle! Ei viitsinyt vesisateen takia ihan hirveästi kameralla kuvia nappailla vaikka se mukana oli, mutta piti kaivaa BIS-kehän ajaksi esiin.
 
 
 
BIS1 ansaitusti hienosti pönöttävä snautseri

20 toukokuuta 2015

Kuulumispostaus

Niin kiva kun tuota omaa onkin kuvailla niin on se kiva saada välillä linssin eteen muutakin kuin mustaa ja valkoista. Kuvituksena Jalin lisäksi seikkailee sakemannityttö Vita, joka on usein meillä leikkiseurana, cavakaksikko Willow ja Molly, jotka voi löytää myös täältä sekä siskon Alma-pemu :)
  • Käytiin tokottelemassa häiriössä mätsäreissä 5.5. Tuomari oli hirrrveeen jännä, mutta Jalmar teki kehässä sikahienoa seisomistreeniä vaikeassa häiriössä. Seisotin edestä ja siirryin välillä vierelle tokomaisesti, ei ennakoinut perusasentoa! ;) Meidän seisomisharjoitukset tuotti meille lopulta SIN1 tuloksen, meinasi silmät pudota päästä kun tuomari tuli meidät kättelemään ykkössijalle. Ei päästy bis-kehään eikä ollut mitenkään superit palkinnot, mutta samapa tuo.

  • Ollaan yritetty paikkistellapaikkistellapaikkistella. Mahdollisuuksien mukaan miten ollaan päästy ja saatu seuraa. Rutiinia vaan ja muistaisi itse helpottaa kun häiriö on vaikea ja vastaavasti vaikeuttaa kun ollaan helpossa häiriössä!

  • Häiriöt ja hallinta-kurssikertoja kaksi kipaletta takana. ei mitään suurta ahaa-elämystä tai läpimurtoa. Tai no, sen verran, että seuraavalle tulen kyllä opettamaan erilaisten harjoitusten avulla sitä hallintaa jo pienestä pitäen... Kontaktihäiriöt sivulla sujuu jo tosi kivasti.

  • Jalmar oli viime viikon hoidossa "mummolassa". Oli syönyt kuulema puoliksi yhden kuivakakun, mutta muuten kai ollut ihan nätisti.

  • Pikku-Alma tuli vuorostaan minulle "minilomalle". Ei sillä että Alma olisi hoitopaikkaa tarvinnut, mutta lähtipä kaupunkilomalle.

  • Ohitukset kahden koiran kanssa on vaikeita, Almuri haluaisi syödä kaikki vastaantulevat ja Jali provosoituu Alman rähinöistä ja noidankehä on valmis. Tarvitsisi lisää käsiä, hihnat menee solmuun! Miten suurta ja pientä koiraa muutenkaan talutetaan yhdessä fiksusti? Miten palkata kahta koiraa yhtä aikaa ohituksen aikana?

  • Nappasin Jalin silmäkulmasta ensimmäisen punkin. Hyiyök, menkää pois. Pistin sen kirjekuoreen ja lähetän Turun yliopistoon. Pitäisi miettiä jotain suojia, pannat ei houkuta (kokeiltu, jäi metsälenkillä sille tielleen) eikä toisaalta muutkaan myrkyt. Ollaan menty ennenkin luomuna ilman karkotteita, katsoo mentäisiinkö nytkin. Muoks (22.5) Almasta napattu vajaa kymmenen punkkia yhden lenkin jälkeen, vain yksi tosin kiinni. Hyihyihyihyi!!

14 toukokuuta 2015

Tylsä helatorstai- kaipaatko tekemistä?

Parempi mainostaa myöhään kun ei milloinkaan, eikö? Jos joku sattuu ihmeen kaupalla tämän huomaamaan ajoissa ja on vielä paikkakuntalaisia niin tulkaahan tukemaan dalmatiankoira yhdistystä! Meikän voi löytää tapahtumasta sihteerinä, koira viettää tämän viikon lomapäiviä "mummolassa" eikä siis pääse näytille. On muuten kummallista olla viikko ilman koiraa...

Muoks! Kun tässä nyt alettiin mainostamaan niin käykäähän kaikki täyttämässä koirastanne koirien käyttäytymiskysely ellette ole jo sitä tehneet :)

Muoks_vol2! Meidät löytää myös blogipolusta! Blogilista kun lopettaa toimintansa, on perustettu jo uusi blogisivusto, joka kantaa nimeä Blogipolku. Näin helatorstain kunniaksi, liittykää toki muutkin, sinne ei vielä kovin moni koirablogi ole löytänyt.

18 joulukuuta 2013

Mitä tuli tehtyä vuonna 2013?

Katsotaas miten tälle vuodelle asetetut tavoitteet on toteutuneet:
  • Jali lupaa pysyä terveenä ja yritetään hankkiutua vihdoin uraattikivistä kokonaan eroon!
Uraattikivien puolesta saatiin tosiaan tän vuoden aikana (blogimerkinnän perusteella huhtikuussa) ne puhtaat paperit. Mitään suurempia sairastelujakaan ei ole muuten ollut.
  • Jos edellinen suinkin toteutuu niin mahdollisesti testataan sopiiko barf/raakaruokinta, muuten jatketaan sillä ruokinnalla mikä kivet pitää poissa.
Jali söi erikoisruokaa vielä kiteitten häviämisen jälkeen, mutta on tällä hetkellä raakaruualla. Mutta siitä lisää tarkemmin jossain vaiheessa.
  • Viralliset lonkka/kyynärkuvaukset+selkä.
Check! Tuloksiin olin oikein tyytyväinen :)
  • Voitais käyä hieronnassa ja koirauimalassa polskimassa.
Jep. Uinti tais jäädä tosin vain yhteen kertaan ja toki hieronnassa olisi voinu käydä myös ahkerammin. Tosin olen itse koittanut terästäytyä ja hieroskellut tuota itekseen vaikkei se ihan samaa asiaa ajakaan.
  • Jatketaan aksailua mikäli kroppa antaa luvan. Möllistartti?
Startattiin peräti tämän vuoden puolelle neljissä mölleissä :) Edetään omaan tahtiin hitaasti ja varmasti.
  • Tokoillaan jos jaksetaan. ALO-liikkeet ois kiva saada kasaan, mut mä oisin tyytyväinen jos se seuraaminen kontaktissa saatais ees kuntoon. Voitaishan me täälläki mölleillä? (tai sitte luultavammin ei)
Möllejä ei korkattu, mutta seuraamiseen alan olla kohtuu tyytyväinen. Kontakti <3 Paikkamakuu pitäis saada rakennettua ja muita liikkeitä vähän vielä viilailtua, mutta tällä harjoittelulla ihan ok. Tokoiltiin kun jaksettiin ja kausittain vähän ahkerammin :)
  • Mahdollisuuksien mukaan voidaan testailla jotain uuttakin lajia. Hakua? Jälkeä? Canicrossia, kunhan saan aikaseks tilata varusteet. Emäntä vois muutenki haluta juoksuintonsa takas.
Canicross välineet tuli hankittua, mutta juoksuinto ei ole ollut mikään valtava. Jos ensivuonna. Haku jäi aikatauluongelmien takia kokeilematta. Heh, testattiinhan me sikajahtia :D
  • Käydään hakemassa jostain näyttelystä se H. Ehkä. Jos uskalletaan :D Ainaki mätsäreissä voidaan pyörähdellä.
Monissa mätsäreissä ei kyllä pyörähdetty (blogin mukaan kaksissa), mutta se H käytiin hakemassa Jämsästä :)
  • Koiraohitukset täysin kuntoon.
Ainakin kohti parempaa! Välillä on huonojakin ohituksia, mutta pääsääntösesti mennään ohi jo tosi hyvin.
  • Pikku-Jalille vähän lisää rohkeutta ja itsevarmuutta.
Hmm. Viime vuoteen verrattuna, en osaa sanoa. Se nyt on vähän tommonen raukkis välillä. Tosin ehkä se itsevarmuus on vähän lisääntynyt ja sitä olen yrittänyt ainakin vahvistaa.
  • Pidetään hauskaa, riekutaan vapaana, tavataan koirakavereita, ei oteta asioita niin vakavasti :)
Hei, mulla on dallu, parei olla ottamatta asioita liian vakavasti ;) Meillä oli hauska vuosi ja sanotaanko nyt vaikka, että kasvettiin molemmat tän vuoden aikana huomattavasti fiksummiksi. Useimmiten meillä on ihan superhauskaa!

Kirjoittelen ens vuoden tavoitteet erillisessä postauksessa :)

14 toukokuuta 2013

Ihan kivasti! (Eli mätsäriä ja agiliitelyä)

Tosiaan, viime viikolla käytiin helatorstaina mätsäröimässä sateessa. Tuloksena sininen ilman sijoitusta, mutta kaiken kaikkiaan oon aika tyytyväinen tuon kehäesiintymiseen. Se ei nimittäin peitsannut ollenkaan vaan esitti mun  mielestä koko ajan kivaa ravia. Tuomaria se nyt väisti vaikka tuomarina olikin nuori naishenkilö, mutta kyllä me hampaat saatiin näytettyä ja vähän muutenkin käpälöityä. Väistää se varmasti siellä Jämsässäkin, varsinkin kun on miestuomari, mutta sille nyt ei tähän hätään voi mitään. Seisominenkaan ei mun mielestä ollu tällä kertaa mitenkään priimaa. Me muuten päädyttiin vahingossa linssin eteenkin, kuvan voi katsoa täältä. Kai se hetkittäin näköjään seisoki ihan suht hyvin :D Mutta hrrr, kun tulee taas märkä ja kolea olo kun muistelee tuota päivää.

Äitienpäivä viikonloppu vietettiin taas maalla. Edellisessä postauksessa olikin jo jotain fiilistelykuvia maalta. Oli superkiva lenkki-ilma ja tuli paljon kivoja kuvia :)



Tänään olikin sitten agitreenit. Ja ihan oli mukavat treenit, minen kiristelly hampaita kertaakaan!

Rata oli kutakuinkin alla olevan kuvan mukainen:
Harjoittelussa oli siis takaaleikkaus tuohon 2-3 esteen väliin. Eli ohjattiin alussa koiran oikealla puolella ja kolmos-esteen edessä vaihdettiin ohjaus koiran vasemmalle puolelle koiran takaa sillä aikaa kun koira oli hyppäämässä. Alussa ongelmia tuotti tuo kakkoshyppy kun kaarto kaukaa hypyn ohi. Ilmeisesti mä sitten huitelin sille siihen malliin laajasti, että lähti kaartamaan (siis mitä, Jaliko muka seuraa mun ohjausta :D). Onnistui paremmin kun pidin sen käden lähempänä omaa kroppaa. Itse takaaleikkaus tais sujua ihan kivasti, kerran harhaili hypyn jälkeen kun epäselvästi ohjasin (tai en ohjannut ollenkaan!) putkelle, mutta muuten irtos mun mielestä hyvin. Eikä mun tarvi sitä putkelle hirveesti saattaa, se lukitsee sen kyllä hyvin. Vaikka se pari kertaa lähti harhaileen hajujen perässä (mikälie haju tuossa kakkosesteen lähellä kun kaikki koirat jäi siihen haisteleen) niin pilkuksi se oli ihan hyvin kuulolla. Lähtö otettiin pöydällä paikalla käskyllä (keinot on monet :D) tai lentävällä lähdöllä. Istu-paikkaoloa harjoittelin vähän sivussa itsekseen.

Sen lisäks otettiin pöytää (no problem) ja kontaktiesteinä A:ta ja keinua. A meni niin kuin on yleensäkin mennyt, välillä harhaantuu nuuskimaan maata A:n juurella ja varsinkin alussa meinas jäädä aivan liian ylös. Muuten ihan hyvin. Keinua ei oltu otettu vähään aikaan ja sen kyllä huomas. Meni ihan supervarovasti keinulle ja meinas jäädä jumittamaan keskelle keinua vaikka siis keinun liikettä hidastettiin toisesta päästä. Mutta kontaktille jäi kyllä kivasti.

Muistakaa kannustaa tänään(kin) Suomi voittoon!

11 huhtikuuta 2013

Kevään ekat mätsärit

Käytiinpä pyörähtämässä mätsäreissä. Eikä muuten oltu ainoita! Me oltiin viimesten joukossa numerolla 44, kaikenkaikkiaan tais olla 48 koirakkoa isoissa koirissa. Kisat pidettiin Killerillä hevosmaneesissa, ei ollu mitenkään hirveen iso tila. Vaikka koiria oli paljon, tuntui että kehät eteni ihan kivan sujuvasti. Oon joutunu odotella pidempäänkin mätsäreissä.

Menipä niinku odotin. Ei me oltu mitään kehäjuoksua harjoteltu ja kun viimeks ollaan ympyrää pyöritty viime kesänä mätsäreissä nii odotukset ei ollu korkeella. Pikku-Jalia jänskätti (yllättäin) kauhean tuomaritädin käpälöinti, mutta anto sentään jotenkin hampaat tarkistaa ja käpälöidä. Mä luulen että se on oikeesti ihan vaan siitä kiinni, ettei Jali moiseen oo tottunu eli pitäis vaan systemaattisesti totuttaa sitä vieraiden kopelointiin... Kehuja Jalsu sai tuomarilta lihaksista :)

Eipä se nätisti seissykään kun jänskätti niin meinas seistä kyyryssä takajalat kropan alla. Eikä käpälöinnin jälkeen tahtonu tosiaan se kehäkäyttäytyminenkään sujua. Oli oikeen nättiä hyppyloikkapomppupeitsilaukka kulkua. Ainoostaan yhen kolmion sivun taisin saada sen kulkeen nätisti :D

Tuomari kommentoi että meillä oli kova vastus (täydellisen elegantin sulavasti liitelevä afgaani...) ja että tommonen pomppiminen kuuluu vähän niinku ikäänki. Ai niin, ja se mainitsi myös jotain hyvästä yhteistyöstä (jos oikein kuulin) mikä pisti mut vähän nauramaan sisäisesti. Jos hyvää yhteistyötä on se, että koira pomppii yhteen suuntaan, mä yritän tehä kaikkeni saadakseni sen menemään yhteen suuntaan ja lopputulos on iloinen kaaos niin eikai siinä :D Sininen nauha siis käteen.

Sinisten kehässä tais pikkasen paremmin ravata ja seistä kun ei enää peloteltu aluks käpälöinnillä. Miten mä muistelisin, että edellisissä mätsäreissä on juoksutettu ensin niin Jalillaki on sujunu se ravaaminen paremmin. En muista. Noh, joka tapauksessa ei sijotuttu.

Jallis oli maneesissa ihan suht kivasti kuulolla ottaen huomioon ettei tilaa ollu hirveesti ja koiria oli paljon. Tehtiin pientä perusasentotreeniäkin odotellessa kun maneesiin saatiin lisää tilaa kun yks kehä purettiin ja teki aika superisti! Olipahan taas pilkulleki kunnon siedätystä koirajoukon muodossa.

Kuukausi suurinpiirtein aikaa Jämsään ja taitaa meillä "hieman" olla harjottelemista :D

27 toukokuuta 2012

Kuulumisia

Yksittäisiä hetkiä edelliseltä viikolta:

Perusasento alkaa vihdoin mennä tolle kaaliin! Enää ei tarvi ollenkaa samallalailla käsiohjausta kuin aikaisemmin. Vaikkei vielä osaakaan pelkästä käskystä, mutta silti, edistystä! :D Seuraavana tehotreeniin seuraaminen ja varsinkin se katsekontakti...

Poika pääsee ruokakupille syömään vasta luvan saatuaan. Yleensä riittää että menee istumaan ja ottaa katsekontaktin, mutta hokasin yks ilta että voinhan mä pyytää siltä muutakin. Ja ai että millä innolla se tekee luvan saadakseen! Yleensä kun tekee sisällä vähän laiskasti ja innottomasti, mä olin ihan että wohoo, tätähän pitää hyödyntää useemmin :)

Mätsäreissä ollaan esiintymisessä edistytty ihan kivasti. Ravaaminen kehässä, jossa on muitakin kiertämässä on vähän hmm, hankalaa (eikö me leikitäkään hippaa?!), mutta yksikseen onnistuukin sitten paremmin. Vaikkakin tuo ilmeisesti tuppaa peitsaamaan, mutta tuomarin ohjeistuksesta kun vauhtia lisäsi niin päästiin me sitä raviakin (kunhan ei sinne laukkaan lipsahtanut). Täytyy tuota harjotella, mä vaan en ite oo mitenkää osannu peitsaamista ees huomioida ku kaikki energia menny siihen että saan koiran ylipäätään vierellä kulkemaan eikä sinkoilemaan ympäriinsä. Sai tuomarilta kehuja erityisesti hienoista takaliikkeistä, mitä ihmettä se sitten käytännössä tarkoittikaan. 

Tällä kertaa mätsärissä oli miestuomari ja tuntui että poika antoi tällä kertaa tuomarin nätimmin kopeloida ja katsoa hampaita. Alkaa selkeesti rauhottua muutenkin suureen koirajoukkoon ympärillä ja malttaa välillä muaki kuunnella eikä koko ajan sinkoilla ympäriinsä (vaikka toki sitäkin välillä tapahtu).

Menin jossain hetken mielihäiriössä ja hulluuden hetkessä ilmoittamaan tuon Tuuriin näyttelyyn, joten ihan kiva, että esiintymisestä saadaan harjoitusta (niin koira kuin esittäjäkin). Ensimmäinen näyttely koiralle ja ensimmäinen näyttely mulle. Saa nähä mitä siitäki tulee :D Kunhan ihan puhtaasti uteliaisuudesta käydään kehässä pyörähtämässä. Mutta enpä voi väittää etteikö jännittäis! Jali heittää kuitenki ihan läskiks ja ne nauraa meiät kehästä pihalle :P

Vietiin eläinlääkärille virtsanäytettä ja näytteessä ei ollu kiteitä! Siis EI kiteitä!! :D Eläinlääkärikin tahtoi että käyn ottaan uuden näytteen kun ei ollut uskoa ettei kiteitä ollut mun tuomassa näytteessä :D Ja ennen kuin oli näytettä tutkinut niin ultrassa näky selkeesti virtsarakossa jotain kiteen näköistä (aika hurjan näköstä oli, vähän niinku ne lumihiutalepallot, joissa tekolunta pyörii kun niitä heiluttaa). Ilmeisesti siis C-vitamiini on auttanut ja tällä ruokavaliolla jatketaan. Yks kivi tippu sydämeltä :) Täytyy tottakai tarkkailla kun tuolla selkeesti taipumusta niihin kiteisiin on, mutta helpotti kyllä ettei tarvinukaan kalliisiin erikoisruokiin siirtyä. 


03 toukokuuta 2012

Vappua, mätsäreitä ja koirakoulua

Päivitellääs vähän mitä kaikkea me ollaan lähiaikoina hommailtu. Vappuna Jali oli meidän kans piknikillä, ettei pojan koko päivää tarvinut yksikseen olla. Tuo osaa kyllä hienosti olla vaikka ympärillä on valtavasti porukkaa eikä aristellut yhtään jos joku tuli morjenstaan. Hyvää sosiaalistamista samalla. Piknikeväätkin sai olla suurimmaks osaks rauhassa kun herralle oli omat eväät mukana :)


Vappupäivänä oltiin taas mätsäröimässä ja meni kyllä huomattavasti paremmin kuin viimeksi! Osa syynä varmasti se, että kehään päästiin nopealla aikataululla, eikä koira turhautunut odotellessa. Poika oli kehässä jopa suht nätisti, seisominenkin onnistui ja ravaaminen oli huomattavasti parempaa. Tällä kertaa saatiin jopa hampaat katottua, mutta rakennetta ei tuomari saanut kokeiltua kun poika päätti pistää leikiksi. Harjoittelua, harjoittelua siis. Joka tapauksessa saatiin tällä kertaa punainen nauha, muttei sijoitusta, mutta mamma oli ylpeä!
Kato mamma, on mulla punanen nauha!


Ihan huippua kun ilmat on ollu näin hyvät, hirmu mukava lenkkeillä koiran kans. Tätä mä niin kaipasin kun olin koirattomana! Koirapuistoilukin on huomattavasti mukavampaa kun omistajan ei tartte jäätyä paikalleen...
                       

Jalin kans ollaan lisäks käyty nyt kaks kertaa perustottelevaisuuskurssilla. Lähinnä toivoisin, että tuo oppis, että muitten koirien seurassakin voitais keskittyä mua kuunteleen eikä koko ajan tartte häslätä. Suurimman osan ajasta se tekeeki tosi hienosti, ottaa kontaktia ilman käskyä, ei välitä vaikka toinen häsläis vieressä. Aina välillä sille sitten jostain syystä tulee mieleen, että ehkä nuo toiset koirat onki kivempia ku kuunnella emäntää... Mut pitää olla ylpee kyllä, seuraaminen kontaktissakin sujuu ihan valtavan hyvin (vaikka kontakti onkin katkonaista) ja seuraaminen toisten koirikkojen välistäkin onnistu kontaktissa ihan mielettömän hyvin! Itse asiassa paremmin kuin hyvin, mä en ollu uskoa silmiäni ku tuo ei yrittänykää tervehtimään muita, lenkillä kun ohitukset on aina ihan hirveitä eikä namituskaan taho auttaa asiaan... Mut osaa tuo näemmä yllättää :)

Ja jottei aina olis pelkkiä kuvia niin loppuun vielä pari temppua, jotka oon saanu aikaseks kuvata. Ovat valitettavasti väärinpäin kun en tiedä miten tuon saa käännettyä. Kyllähän tuo oppis vaikka mitä kun vaan omistajalla ois viitseliäisyyttä ja aikaa opettaa. 

                     



22 huhtikuuta 2012

Mätsäri

Meillä oli eilen kyllä piiitkä päivä. Hypättiin joskus kahen aikoihin bussiin kun mätsärin ilmottautuminen alkoi puoli kolmelta. Taisin aikasemmin mainita tän bussikammosta, niin mistä kammosta? Mä kerran nostamalla pakotin ton linkkaan, sisälläkin jännitettiin kun alusta olikin liikkuva, mut matka meni muuten hyvin. No, olin varautunu toistamaan saman uudestaan, mut vielä mitä! Poika hyppäs linkan sisään ku vanha tekijä eikä pelänny liikkua linkassa yhtään. Hieno poika! 
Eihän tää bussi niin pelottava paikka ollukaan
Porukkaa oli paikalla ihan mukavasti ja Jalihan meni ihan sekasin. "Äitiiii, mä haluun tonne! Kato tuolla on kivan näkönen kaveri, mä meen tervehtiin! Äitiiiiii, miks mä en pääse leikkiin!!" No joo, mitäpä muuta ois voinu olettaa kun tämmöseen joukkoon muita koiria on törmänny lähinnä vaan koirapuistossa.



Kyllä me sitte välillä maltettiin rauhottuaki, varsinkin kun vähän syrjemmällä oltiin. Muuten mentiin ihan bojoing sinne ja tänne, sai olla vahtimassa joka suuntaan, että minne tuo seuraavaks päättää pyrkiä. Herkkujen avulla maltettii hetkeks istua ja rauhottua ja niitä kyllä kuluiki sitte niin ettei kehään ollu jäljellä juuri mitään :D

Mehän odotettiin omaa kehää paikalla kauan. Tarkkaan en muista millon kehään päästiin, mutta kotona oltiin joskus kaheksan aikoihin, jouduttiin tosin bussiakin odotella n. 30min. Laskekaa siitä kauanko siis ulkosalla vietettiin... Mut olipahan kotona väsynyt koira!

Niin ja sitte ite kehään. Huonostihan se meni. Jali oli ihan tylsistyny paikalla pyörimiseen, eikä jaksanu enää kehässä keskittyä mihinkään. Samanlaista viuh sinne ja viuh tänne se oli. Hetken maltettiin seisoa paikallaan, mutta tuomari ei saanut hampaita katsoa eikä rakennetta tunnustella vaan Jali reilusti väisti. En tiiä miten noin arkajalkaili, yleensä rrrakastaa muita ihmisiä, varsinkin kun tuomarikin mukavasti leperteli. Eipä tuo keskittynyt kyllä mihinkään ja tilanne oli uusi ja outo.

Ravaaminenkaan ei mitenkään hirmu hyvin sujunut "se menee tosi nätisti kun se malttaa" oli tuomarin kommentti. Mutta kun se malttaa sen 1/3 osan ajasta niin... Kyllä se tosin nätisti ravas ku harjoteltiin (ja kyllä sen pitäis osata seistäki...), mut nyt oli selkeesti kaikkee muuta jännää. Ja toki oltais voitu harjotella enemmän. Tulos oli siis joka tapauksessa sininen nauha eikä sijotusta.



Mut ihan kiva kokemushan tää oli, täytyy ottaa uusiks enemmällä harjottelulla ku seuraava tilaisuus tulee :) Kivoja koiria oli paikalla ja pääsääntösesti mätsärit sujui ihan hyvin (lisää kehiä pyöriin samanaikasesti kiitos, että vähän sujuvammin kulkee). Erityisti jäi mieltä lämmittään kun yksi nainen tuli kehumaan Jalin rakennetta. Kuulemma sopivan jämäkkä ja näyttelyyn pitäis suunnata. Hänellä itsellään oli rhodesiankoira ja opinpahan uutta kun rhodejen rotumääritelmä kuulema perustuu dalmatialaisen määritelmään. Ovathan ne vähän samantyyppisiä koiria. Noh, virallisista näyttelyistä en tosiaan tiiä kun ei tää osaa käyttäytyä. Ehkä joskus jos toi vähän viisastuu (vaikka kattonu oon kyllä näyttelyitä mihin vois ilmottautua ku vaan uskaltais...)


 Yks nainen tuli myös silitteleen ja leperteli Jalille, että voi ku sulla on surulliset silmät. Meiän Jaliko surullisen näkönen:
Nojoo myönnetään, kyllä tuo välillä ehkä vähän surumielisen näkönen on, varsinkin väsyneenä kun vähän silmäluomet lurpattaa. Mut huvitti silti :)