Haavereita ja pimeneviä iltoja

Instaseuraajat ovat jokseenkin paremmin päivitettyinä reaaliajassa meidän menoista. Alotetaas vaikka pennun ontumisista. Waldolla oli lokakuun aikana säännöllisen epäsäännöllisiä ontumisia, joiden takia varattiin aikaa Seinäjoelle ortopedi Jarmo Rintasalolle. Viikonloppu ennen varattua aikaa Waldo onnistui metsässä hepuloidessaan telomaan  kyntensä ja kun kynsi ikävästi sojotti yläviistoon, lähdettiin käymään päivystyksessä se poistamassa. Potilas itse ei ollut kynnestä moksiskaan, ei edes metsässä päästänyt pihaustakaan ja rallatteli kynnestä huolimatta ihan samallalailla menemään. Kynsi oli katkennut ydintä myöten ja päivystäjä totesi, että nämä on yleensä tosi kipeitä. Antibiootit ja kipulääkkeet mukaan. Kynsi on tällä hetkellä ihan kivan näköinen ja kasvattaa jo uutta kynttä.

Henkilön Dalmatian Jali & Waldo (@jali.waldo.dals) jakama julkaisu 16. 10ta 2017 klo 10.46 PDT

Noh, käytiin siis kuvauttamassa pilkullinen ja kuvista näkyi oikean etujalan kyynärluussa (saman jalan olin itsekin huomioinut ontumisissa) pientä tiivistymää verrattuna toiseen. Nivelpinnat itsessään olivat kuulema oikein siistit. Ei aristellut taivutuksissa, tai siis draama queen vikisi kuin pieni sika kun jalkoja edes hipaistiin niin ei siitä kuulema oikein ottanut selvää :D Kotiin lähdettiin hihnalenkkipakolla ja riehumiskiellolla ja parin viikon päästä kontrollikuvat, jotta nähdään onko muutosta tapahtunut. Kontrollikuvissa tämän kuun alussa ei ollut muutosta suuntaan eikä toiseen, ollaan lisäilty lenkkejä normaaleiksi, mutta edelleen pitäisi välttää riehumista ja turhia hyppimisiä ja tähystetään jos alkaa uudestaan ontumaan. Tähän mennessä ei ontumisia ole näkynyt, enkä halua pitää pentua liiaksi pumpulissa vaan koitetaan elää niin normaalisti kuin pennun kanssa nyt eletään. Ikävähän se on, että jotain muutosta luussa näkyy, mutta tällä mennään ja toivotaan ettei enää oireile eikä tähystysleikkauksiin jouduta. Voi olla, ettei pupsi hypikään koskaan pk-esteitä.

Juokseva koira on niin kaunis! :D

 Tästä saikuttelemisesta johtuen arki on ollut lähinnä hihnalenkkeilyä. Jali on päässyt sitten omille lenkeilleen ja pupsi saanut harjoitella tärkeää asiaa eli yksinoloa. Hyvinhän se sujuu kunhan ei jää mitään silputtavaa pennun käsiin. Se tykkää silputa papereita ja pahveja pieniksi silpuiksi... Sisäsiisti pentu ei ole vieläkään, työpäivän aikana vähintään yhdet pissat on lattialla. Herra 6kk vois kyllä jo pikku hiljaa oppia kunnolla sisäsiistiksi. Yöthän se pidättelee kuitenkin ihan ongelmitta, joten sellainen about 8 tunnin työpäivä ei pitäisi olla ongelma.

Huvittaa kuinka vähän pentu osaa yhtään mitään. Pennun tullessa ajattelin että heti vain pian kaikkea alkeita kaikkeen mahdolliseen ja mun täytyy myöntää ettei Waldo osaa käskystä edes istua. Tai siis "osaa" kyllä kun ei se muuta osaa tarjota, mutta ei sillä ole mitään käryä mistään käskysanasta, kunhan veikkaa. Hah! Puolivuotiashan voisi toki osata jo vaikka ja mitä, mutta toisaalta mikäs kiire se meillä on :) Paikallaoloa olisi jo kovasti jo kyllä syytä laittaa alulle, vaikka osaa se toki ovella ja autosta jo lupaa odottaakin. Eipä sillä että Jalikaan olisi mitään treenannut, mulla on hirvee rallymasis ja ärsyttää kun tuntuu että kaikki vaan hajoaa ja miljoona asiaa mitä pitäis treenata.

Pupsista on hankala ottaa kuvia, sillä aina kun pysähdyn nappaamaan kuvan on reaktio tämä. Äkkiä mamman luo!

Jali sen sijaan on kunnostautunut pennunkin edestä tekemään tuhmuuksia. Jali 6v on oppinut avaamaan ruokakaapin oven. Ensin tyhjeni kuivaruokakaapista kaikki syötävä, puolivalmiit pastapussit oli avattu ja syöty ja levitetty ympäri kämppää, samoin spaghettipussit, leivät, kaurahiutaleet.... Sotku kotiin tullessa oli ihan kaamea. Kun ruokakaapin teippasin kiinni, siirtyi fiksu pilkku roskiskaappiin ja sieltä tyhjenneltiin biojäteastiaa ja kuivajäteastiaa. Tarviiko mainita sotkusta? Ja juu, syypää ei ole pentu, sillä ensimmäisiä kertoja tämä tapahtui kun Jali oli yksin kotona ja olen yllättänyt ison pilkun myös itseteossa. Tällä hetkellä ovissa on lapsilukot, mutta ongelma niitten kanssa on omistaja, joka ei aina muista niitä töihin lähtiessä lukita kiinni. Huoh. Oppii se vanha koirakin tosiaan uusia temppuja. Niinä päivinä kun tulet väsyneenä töistä ja kämppä näyttää räjähtäneeltä biojäteroskikselta jonne pentu on silpunnut vielä kaiken mahdollisen roskiksesta löytyneen pienen pieneksi silpuiksi ja pissannut päälle ja seuraavan yön saat rampata ulkona kun joku oksentaa tai toinen ripuloi, niin ei hirveästi naurata. Koiranomistajan pieniä iloja.

Pojat tulee keskenään oikein hyvin juttuun ja kun pennullekin tullut kokoa (painoa tällä hetkellä noin 23kg) niin pysyy Jalin vauhdissa leikkiessäkin. Edelleen pitää rajoittaa ettei Jali innostuessaan jyrää pienempää, mutta pääsääntöisesti leikkivät oikein kivasti. Varsinkin sisällä painivat sellaista hammaspainia, jossa Jali yleensä maassa selällään örisee ja pentu kimpussa. Molemmat on varsin fyysisiä leikeissään ja Waldo varsinkin pitää kunnon leikkimurinaa oikein innostuessaan. Jali on ihan superkärsivällinen ja antaa pupsin vähän liikaakin roikkua nahassa kiinni... Syövät sopuisasti luita samassa tilassa ja kumpikin osaa antaa toiselle ruokarauhan eikä leluistakaan ole ollut koskaan mitään kinaa. Hihnalenkitkin alkavat hiljalleen sujua kun pupsi ei pyöri koko ajan jaloissa. Waldo vähän vielä "seilaa" lenkkeillessä, se tykkäisi kulkea minun vasemmalla puolella kun Jali kulkee oikealla puolella, enkä ole vielä oikein päättänyt korjaanko pennun kulkemaan Jalin kylkeen kiinni kun toisaalta meno on näinkin ihan sujuvaa. Joissain tilanteissa olisi vain parempi kun molemmat kulkisivat samalla puolella.

Pimeys vienyt kuvausilon ja muutenkin tuntuu että kuvat on nykyään ihan blaaah. Tahtois uuden rungon :P Kaikki kuvat on yhdeltä viikonloppulenkiltä, jossa sielläkin pääsi pimeys yllättämään. Lumi on tässä omia aikojaan sulanut ja satanut takaisin, ota tästä Suomen säästä nyt selvää.

Tämä pieni possu sanoi: syökää ja juokaa!

Tarina saattaa tulla ilmi jo yllä olevasta kuvasta. Vielä mun lähtiessä tuo kassi ja sen sisältämä lähestulkoon täysi Frolic pussi riippuivat lähes kahden metrin korkeudessa olevassa koukussa, johon tuon pussin lähtiessäni olin nostanut turvaan. Tai niin ainakin luulin. Vihreää kauppakassia ei muuten vahingoitettu tapahtuman aikana, älkää kysykö miten se on saanut sen sieltä alas.

Mitäs et antanut aamuruokaa!

Kyllä nälkäinen dalmatialainen,jolle ilkeä emäntä ei illan treenien takia antanut aamuruokaa, keinot keksii. Jollekin on tänään maistunut jostain syystä vesi erityisen paljon. Ja jostain syystä ei tee mieli lähteä tuon valaan kanssa tällä hetkellä yhtään minnekään, eikä varsinkaan syöttää sille yhtään enempää mitään treeninameja. Pieni pömppömahainen ystäväni lahnailkoon koko loppuillan, ei ois huvittanutkaan mennä treenaamaan.

Arjessa

On tullu kirjotettua näitä treenipostauksia ja manailtua miksei koira toimi hallilla ja miten se ei osaa mitään ja on ihan ärsyttävä ja kamala ja ja ja ja... Täältä voi saada ehkä Jalsusta vähän väärän kuvan kun hei, me ollaan siellä treeneissä sen 1,5h kerran viikossa (+omatoimitreenailut noin kerran viikkoon). Siis semmonen noin 2h viikossa. Mites se loppuaika?

Jali on arjessa oikeenki helppo. Kunhan emäntä saa itsensä sängystä ulos (viikonloppuisin välillä koiran suosiollisella avustuksella kun Jalin mielestä ollaan nukuttu jo tarpeeksi...) ja on suhtkoht hereillä lähetään me tallustelemaan aamulenkille. Minä kuljen ovista ensimmäisinä ja seurata saa vasta luvan saatuaan. Liekö koirakin jonnin verran unessa vielä, sillä aamulenkit sujuu aina hyvinkin leppoisissa merkeissä.

Aamupyrähyksen jälkeen onkin sitten ruoka-aika. Ruualle odotetaan tottakai myös kiltisti lupaa, kupille ei ole muuten asiaa! Vaihtelevasti luvan saa joko ihan vaan istumalla, tekemällä jotain temppuja tai pienellä tokoilulla. Joskus emäntä on ilkeä ja antaa koiran odottaa vapautusta sen aikaa kun itse syö.

Se syö mitä eteen laittaa eikä nirsoile. Harmi vaan että sille eteen ilmestyy tylsästi niitä uraattikiviraksuja, mutta helpottaa myöhempiä kotiruokakokeilua, että koiralle kelpaa kaikki mitä eteen pistetään. Ennen ruokaa nassuun uppoaa myös aamulääkkeet:

Ei ne lääkkeet yleensä sentään noinkaan helpolla alas mee vaan tyylillä "kita auki ja lääkkeet naamaan" :D Minkä poika antaa tehä oikeenki kiltisti. Ainoo ongelma on vaan siinä että saan tähdättyä ne lääkkeet sinne perille asti, sillä muuten tuo salakavalasti aina pyörittelee ne suustaan ulos ja tiputtaa ne huomaamatta lattialle...

Jos on kouluaamu, Jali huomaa kyllä mun aamurutiineista jos ei pääse mukaan ja että nyt on aika rauhottua jonnekin makaamaan. Useimmiten se paikka löytyy omasta pedistään, jonne se majoittuu ja jää kattelemaan mun lähtöä sivusilmällä. Lähtörutiineihin kuuluu multa huikkaus ovelta "oo kiltisti!".

Kun mä sitten jossain vaiheessa yliopistolta kotiudun, mulla on kotona vastassa venyttelevä ja haukotteleva koira. Joka on siirtyny nukkumaan tosin jossain vaiheessa mun sänkyyn (minne saa luvalla kyllä tulla...), mutta mitäs pienistä. Se ei oo niitä koiria, jotka on intopiukeena ovella häsläämässä vaan odottaa yleensä häntä heiluen vähän kauempana ja tulee sitte rapsuille kun tahon.

Jos mä oon sattunu unohtamaan lattialle jotain sinne kuulumatonta (esim kynän) niin se saattaa löytyä eteisestä pureskeltuna, mutta muuten tuo on oikeinkin kiltisti. Kenkien kans oon edelleen vähän varovainen, niin monta kenkää tuo on pikkasena jyrsiny. Joskus oon tosin unohtanu jotku vanhat lenkkarit lattialle ja kyllä ne siinä vielä kotiin tultaessa on. Yksinoloja oon kuvannuki ja satunnaisia vahtihaukahduksia lukuunottamatta tuo on kotona hyvinkin hiljaa ja nätisti!

Riippuen yksinolon pituudesta (kun mulla niitä kahen tunnin päiviäkin on...) niin lähdetään suht koht heti ulos tai sitte chillaillaan hetki vielä kotona. Jos mä oon koneella, Jali tulee usein jalkoihin nukkumaan tai sitten nukkuu pedissään.

Noh, se hihnakäyttäytyminen on vielä vaiheessa ja toisten koirien ohitukset myöskin. Mutta se on koko ajan treenin alla ja toiveissa ois joskus saada ne ohitukset sujumaan! Hihnassa kulkee kyllä edellä, hihna hieman kireällä, mutta ei juurikaan vedä (ainakaan välillä...). Tän verran mä sille sallin. Onneks tää on ihan superihana vapaana pidettävä ja oon pyrkiny siihen, että tuo pääsee päivittäin johonkin vapaana juoksemaan. On se sitten metsään, jäälle tai koirapuistoon.


Sen luoksetulo on hyvä ja se yleensä tulee ekasta huudosta. Häiriössä vaatii vähän enemmän ja joskus nyt ei vaan kuule mitään, mutta hyvä se silti on. Joskus tullaan meiningillä "siis mä tulin ihan muuten vaan haisteleen tätä puuta sun vieressä", mutta noh, ei aina voi olla täydellinen. Se ei syö kenenkään koiraa jos semmonen sattuu huomaamatta tulemaan vastaan, mikä ei tietenkään anna mulle oikeutta lepsuilla sen vapaanapidon kans, mutta kyllä se silti lohduttaa. Jäniksen perään se kyllä lähtee, mut noh. Mikäpä koira ei?


Lenkin jälkeen rauhotutaan taas nukkumaan. Koska mun kämppä on pieni nii on erimukavaa, että koira osaa rauhottua sisällä! Ei tää hypi seinille vaikka päivän lenkit ois jääny jostain syystä vähän vähemmälle, korkeintaan saattaa kannella mulle leluja tai tulee kyyhöttämään mun viereen pää syliin. Se osaa rauhottua, mutta on valmis toimintaan sillon kun mäki oon. Jos mun tekee mieli käpertyä sohvalle kattomaan salkkareita nii seki on fine.

Se uskoo tosi hyvin kieltoa eikä yleensä oo heti kokeilemassa uudestaan. Jos mulla tippuu vaikka lattialle ruokaa jota se ois kärkkymässä, se uskoo kyllä kun napakasti kiellän. Kotona esim leluista luopuminen ei tuota mitään ongelmaa (hallilla välillä vähän enemmän). Se ei oo semmonen "apua, anteeksi että olen olemassa" vaikka sitä vähän kovemmin kieltää.

Jalin kans on helppo mennä uusiin paikkoihin. Vaikka se saattaa aristella esim keskustan hälyä tai johonkin uuteen rakennukseen menoa, se ei kuitenkaan mee lukkoon vaan palautuu yleensä melko nopeasti. Ja perässä se tulee vaikka vähän jänskättääki. Vaikka se pelkää joitain ihmisiä niin pelkopurija se ei kuitenkaan onneks tunnu olevan. Se vaatii ehkä useamman kerran tutustuakseen, mutta muistaa kyllä kivat ihmiset. Lenkillä se ei huomioi muita ihmisiä ollenkaan vaan on ennemminkin välinpitämätön. Autossa ja julkisilla kulkeminen ei tuota mitään ongelmaa. Se ei oo ääniherkkä, ukkonen ja ilotulitukset ei tunnu missään.

Yleensä iltasella tehään vielä pientä temppuilua ja tokoilua, piilotellaan nameja... Illalla myöskin iltalenkki ja ruoka ja nukkumaan. Omaan petiin tai jos emäntä kaipaa varpaidenlämmitintä niin luvalla sänkyyn.

Me ollaan Jalin kans oikeestaan aika samanlaisia.
On se oikeesti mamman mussukka ja rakas :)

Jälkiä

Koirasta voi jäädä näkyvämpiäkin jälkiä kuin muistot.

Sängyn nakertelua á la Piki

Pikin näkemys modernista tyynyn kulman muotoilusta (osa kunniasta kuuluu tosin mulle)

Vuoderahin päällisen alla on näkyvissä Pikin pesä















Kengän natustelua á la Piki...

...ja perässä jatkaa Jali (ihme kenkäfetissejä)

Tää kenkä on muuten tuttu tästä postauksesta 

Karvoja, karvoja. Ihanassa mustassa villakangastakissa, joka ei oo koskaan ees ollu kosketuksissa koiran kans...

Ekojen päivien yksinolo askartelua eteisen ovenkarmissa...

...ja jalkalistassa

Tämä hiuspanta on siirtynyt eläkkeelle ja toimii nykyään lähinnä naamanpesun avustajana

Osansa ovat saaneet myös niin kynsisakset, kuin mun ihanat Fiskarsit

On se hyvä että nämä jälkien jättämiset rajoittuu yleensä sinne pentuaikaan.

Onneks mä oon nykyään tosi tottelevainen
eikä moiset tuhmuudet kävis ees mielessä!
(valitettavasti kuva ei oo millään lailla lavastettu)

Tilannepäivitystä

Hopsan heijaa kun on vähän hiljaiseloa tällä puolella! Elikkä tilannepäivitystä meiän arkeen.

Jalin kontrollinäytteessä kiteitä näkyi enää hyvin vähän, joten u/d ruoka tepsii ja sillä jatketaan vielä ainakin toistaiseksi. Toisaalta Jalilla on ilmestynyt leuan alle ihottumaa, joka välillä veristääkin ja sieraimet ovat jotenkin rohtuneet. Mietin, että johtuukohan tämä uuesta ruuasta. Ei kuitenkaan vaivaa koiraa mitenkään. Allergiaa? Mä seurailen tilannetta. Täytyy muutenkin soitella eläinlääkärille kun joutuu tilata uutta ruokapussia, täytyy sillon kysästä että olisko syytä tulla näyttämään tai kenties koittaa (taas) jotain uutta merkkiä. Toisaalta tuli mieleen myös että voisko olla myös ihan vaan hot spot?

Me vietetään tällä hetkellä kunnon maalaiselämää, ollaan siis loppukesä porukoitten luona maalla lomalla. Tai koira on lomalla, mä kuljen töissä. Äitiä vähän pelotti että miten se pärjää päivät tuon kans kun mua ei oo, mutta ilmeisesti oikein hyvin. Ei oo yksinollessaankaan tuhonnut muutakuin pari varvassandaalia ja mitä nyt on pöydiltä jotain varastellut. Pöydille hyppimistä harrastetaan vähän turhan usein, mä en tiiä mitä mä ton kans teen kun ei itseteossa kiinni saaminen ja toruminenkaan tehoa vaan vähän ajan päästä hypitään uuestaan. Huoh. Pellolla ja metsissä ollaan käyty päivittäin juoksemassa vapaana, otetaan nyt kerranki ilo irti siitä että maata ja mantua vapaanaoloon riittää.

Poika on alkanu vähän aristella vieraita ihmisiä, isää ainakin selkeästi pelkää eikä taho antaa äidin laittaa hihnaa kaulaan. Vieraisiin ihmisiin mennään kyllä tutustumaan jos Jali saa vain tehdä sen rauhassa ja omaan tahtiin. Jos vieras ihminen yrittää leperrellen tulla tutustumaan niin väistetään varmasti. Toiset koirat on lenkillä edelleenkin onkelma, niitä kun ei tarttis päästä tervehtimään... Täällä maalla niitä lenkillä tulee harvemmin vastaan joten kattoo mitenkä suuri ongelma taas on kun kaupunkiin takas päästään.

Eipä meiän arkeen paljon muuta Jalin osalta kuulu. Uusia temppuja oon yritelly opettaa (laatikoiden ja ovien työntäminen kiinni, tavaroiden poimiminen maasta) ja tokoakin ois syytä taas pitkästä aikaa virkistää muistiin. Jali on myös innokas mansikanpoimija, taitavasti poimitaan vaan ne tuoreet punaset mansikat ja maiskutellaan ne parempiin suihin :D

Ketuttaa

Tänään oli huono päivä. Ärsytti jo valmiiks ku yliopistolta kotiin tuliin eikä ärsytystä helpottanut kotona tämä näky:

Eikä muuten oo eka rikkinäinen astia

Mitään en oo tehny

Mä en ees viittiny ottaa kuvaa eteisen järsitystä jalkalistasta... Oli laittanu webbikameran kuvaamaan mitä tuo hommailee yksinollessaan, eikä todellakaan ollut kivaa katottavaa. Tiskipöydällehän tuo hyppii ja sieltä tiputtelee kaiken mihin yltää. Tylsäähän tuolle yksinollessaan tulee, nukkuu kyllä nätisti suurimman osan ajasta, mutta siitä kun herää sitten niin pitää jotain tekemistä keksiä.

Kyllä tuli lenkillä purettua ärsytystä tuohon ihan kunnolla nykimällä turhaan hihnasta ja kiukuttelemalla.  Hihnassahan tuo ei aina osaa kulkea fiksusti ja tuntui että tänään oli entistäkin huonompi päivä (tosin ei se paljon vaadi kun on jo valmiiks ärsyyntyny). Suuntasinkin suosiolla metsään, jossa sain päästettyä tuon irti ja huoahdettua itsekin.





Mutta voiko tuolle kauaa olla vihainen kun metsässä tuo ei kauas minusta mene ja vähän väliä tarkistaa, että mä oon mukana. Ja pienestä hihkasusta tulee luokse. Video on eiliseltä lenkiltä ja yllättävän monesti sain hihkua, yleensä oikeasti riittää kerran Jali huutaa niin koira on pää kolmantena jalkana paikalla.

Voi kun osais ottaa asiat stressittä ja ärsyyntymättä niin kuin koirat!

Minkä taakseen jättää...

Mulla oli tänää aikanen aamu ja kun en mikään aamuihminen oo niin jäi aamulla lenkki vähän pikaiseksi. Ja tänään oli myös pitkä päivä yliopistolla, joten Jali joutui olemaan pidemmän aikaa yksin kotona kuin yleensä. Noh, tylsähän sitä pienelle aktiiviselle dallupojalle sitten selvästi tuli...

Yleensä vastassa on ollut haukotteleva pentu, mutta tänään vastassa olikin vaatekaapin sisältö lattialle levitettynä. Eihän ne oo pirskeet eikä mitkään ilman musiikkia, sen Jali oli hoitanut laittamalla radion päälle. Ei siinä mitään, nämä mä vielä kestin kun mitään vaatteita ei ollu revitty eikä mitään rikottu. Mutta ei siinä vielä kaikki, keittiössä odottikin kaamea yllätys kun hellan levy hohkasi kuumuutta! Poika oli saanut levyn käännettyä kutoselle ja tiputellut tiskipöydältä astioita (nyt selvis miks mä aikanaan yo-lahjaksi satuin saamaan kaks samanlaista Heljä Liukko-Sundströmin "Ylioppilas" mukia, se toinen odotti selkeesti tätä päivää). Onneksi levyn päällä ei ollut jäänyt mitään ja selvisin säikähdyksellä. Mutta tulipa kiire kauppaan ostamaan liesisuojaa. Voi levollisin mielin seuraavan kerran lähteä kotoa...

Tarinan opetus: älä jätä aamulenkkiä viime tinkaan, älä varsinkaan torkuta!.

Purkautumista

Nyt on pakko vähän purkaa. Olin eilen sitseilemässä, joten Jali oli illan yksikseen (veli kävi kyllä käyttämässä illalla ulkona). Ei siinä mitään, tuo osaa olla ihan nätisti yksin, mitä nyt kenkätelinettä on vähän maisteltu (puinen halpishäkkyrä, jonka muutenkin vois heittää menemään) ja kenkiä kanniskeltu. Sitseille armas siskoni lainasi uudet kauan himoitsemansa nahkabootsit. Voittekin ehkä arvata mihin tää kaikki johtaa?

Palailin sitten yöllä kotosalle ja kaaduin suoraan sänkyyn, mitä nyt pikaisesti tarkastin, ettei koira ollut tehnyt mitään ilkeyksiä, ei ollut. Mutta. Aamulla herätessä lattialla oli epämääräisiä "jotain". Se jotain oli siskon kengän kannan palasia, koko kanta oli täysin syöty! Sisko tappaa mut. Mä ajattelin olla epätoivonen ja käydä näyttään tuota kenkää ensin suutarilla jos sen kuitenkin vois pelastaa...

Mut siis joo. Jalin mielestä mä en selvästikään saa käydä viihteellä. Tuohan selkeesti hakee huomiota tekemällä pahuutta. Esimerkiksi jos istun koneella ja teen jotain koulujuttuja niin poika joko hyppii sängylle (mitä ei saa tehdä) tai hakee kenkiä ja kantelee niitä ja jos ei kantelu riitä huomion saamiseen niin sitten niitä aletaan maistella (näin veikkaan yölläkin käyneen)... Ja tästähän se saa itsessään palkinnon kun minä puutun asiaan, muttakun en mä voi sen antaa siinä sängyllä makoillakaan tai niitä kenkiä purra. Mä oon vähän pihalla miten mun pitäis siis toimia.

Huoh, joko mä kerroin, että mun sisko tulee tappaan mut?

Erään pannan loppu

Semmonen aamulenkki. Törmättiin ensin kahteen vanhempaan naisihmiseen, jolla toisella oli hihnan päässä (ilmeisesti) kääpiösnautseri. Jalihan on aina ihan innoissaan uusista koiratuttavuuksista, joten siinä sitten hetken pyöriskeltiin. Kun sitten yritettiin jatkaa matkaa sanoikin kasvattajalta saatu solkipanta naks ja koira juoksee takaisin uuden kaverinsa luo. Onneksi lähellä ei mennyt autoteitä eikä Jali lähtenyt mummojen luota mihinkään. Mutta kyllä säikähdin! Ei onneksi oltu kaukana kämpiltä, joten takaisin kotia kohti vaihtamaan varapantaan, nätisti tuo seurasi vapaanakin kotiin.

Aamulenkkisuunnitelmat muuttui sitten täysin ja otettiinkin suunta kohti eläinkauppaa (johon onneksi matkaa ehkä vähän yli 1km) ja lähdettiin ostamaan kunnon panta. Taas sai olla kyllä ylpeä pojasta, niin nätisti eläinkaupassa istuttiin ja soviteltiin pantoja! Hieno poika :) Nyt on uutukainen Jokken nahkapanta kaulassa, toivottavasti tuo nyt kestää kun oli kalliimpi kuin mitä lähdin hakemaan.

Samaisella lenkillä tänään törmättiin snautserin lisäksi vapaana olleeseen jättiläismäiseen punaiseen gordoninsetteriin (komeita koiria!), joka onneksi olikin ihan kiva kaveri ja tämän jälkeen pikkuruiseen whippetiin, joka ei ihan mielissään Jalin häsläyksestä ollut. Kiva että tuo kuitenkin vähän osaa suhteuttaa riehumisiaan kaverin kokoon ja häntä heiluen ollaan tutustumassa jokaiseen. Vähän rasittavaa kyllä, että jokaisen koiran luo olisi päästävä, vois olla hyvä rajotella siis vastaantulevia, ettei me aina tulla tervehtimään.