Epäonnistumisia ja onnistumisia: Vöyrin ja Seinäjoen rallykisat

Täytyypä taas päivittää kartalle tätä blogiakin. Ei oo ennättäny istua näpyttelemään näitä. 15.9.2018 kisat Vöyrissä. Tuomarina Anne Klingenberg, joka vaikutti varsin tiukalta tuomarilta. Jali on viime aikoina tehnyt treenatessa hyvällä vireellä ja oli viime kisoissa niin super ja paljon ollaan kerätty varmuutta tekemiseen, joten odotin hyvää tulosta. Ratakaan ei näyttänyt hirveältä kun sitä ilmottautuessa katsoin, varsin tehtävissä. Kun otin koiran autosta tiesin heti, että nyt ei oo meiän päivä, Jali kun veti nenä maassa puskiin eikä piitannut vähääkään minusta tai mun nostatus yrityksistä. Olin jo aamulenkillä havaitsevinani, että Jalilla oli jotenkin "huono päivä". En osaa selittää, mutta se ei esim ottanut kertaakaan lenkillä itse kontaktia, mitä se normaalisti tekee namin toivossa. Voiko koirat herätä "väärällä jalalla"? :D Noh, epätoivoisesti yritin nostattaa koiran sieltä omasta maailmastaan, vaan aivan mahdottomuus. Treenikaverikin huikkas mulle kun omaa ratavuoroa ooteltiin, että nyt Henna ylös sieltä kuopasta, kuuluu tosiaan mun äänestäkin kun yritän epätoivoisesti tsempata koiraa. Tiedän kyllä itsekin kun vaivun siihen epätoivoiseen koiran nostatusfiilikseen, mutten voi sille mitään. Ollaan näköjään oltu tällä tuomarilla ennenkin ja sielläkin kokeessa koira oli huono, joten täytyy olla tuomarin vika ;D

Lähtökyltille mun kans tuli siis maata haisteleva evvk joka tuijotteli käytösruudussa olevaa koiraa. Otin lähtökyltille lähestymisen vielä uudestaankin siinä toivossa että heräisi koomastaan, mutta vielä mitä. Noh niin, koko rata järkyttävää räpeltämistä ja selviytymistä. Koiraa ei kiinnosta kuunnella, mä yritän epätoivoisesti kannatella koiraa, se ei kuuntele käskyjä ja jähmii tehtävissä jotka varmasti osaa. Ei edes viiti käydä rataa tarkemmin läpi, kattokaa tuosta yltä kuvasta. Uusiminen neloskyltillä, jota hinkkasin kyltillä ennen uusimista kun yritin saada koiraa hereille. Vaan ei se muka osannut enää palata vasemmalta oikealle, ei niin millään, ei vaan kuunnellut ja siinä hajamielisyydessään tuli vaan aina vasemmalle sivulle. Valehtelematta toistin eteentulon varmaan viidesti ennenkuin onnistui...

No kai nyt eteentulosta sai kuvaa kun niin monesti se tehtiin :D

Käytösruudussa vasemmalla maaten se nousee viimeisillä sekunneilla ylös kun samassa sumussa reagoi vissiin radalta kuuluviin käskyihin. Tuloksena ansaitusti VOI0 66 virhepisteellä ja varsin pettynyt ohjaaja. Ennätys kai se tämäkin :P Mutta hei, jos jotain kisoista käteen niin Meeri Kosken ottamia kivoja kisakuvia. En tajua miten on onnistunut noinkin kivoja kuvia saamaan meidän radasta :´) Mutta jos ei meillä onnistunut, niin ei kyllä onnistunut muillakaan VOI- luokkalaisilla. Koko luokasta ei nimittäin kukaan saanut tulosta!

Jali: Ihan hereillä tässä, yhtään en oo omissa maailmoissa...

---------------------------------------------------
29.9. oli vuorostaan Hannele Pirttimaan tuomaroimat kisat Seinäjoella. Olin Vöyrin kisojen jälkeen jo melkeinpä valmis perumaan osallistumisen. Kisapäivän aamuna heräsi kuitenkin hyvätuulinen pilkullinen, joka kisapaikallakin tarjoili kontaktia ja kerjäsi nameja. Ihan kuin eri koiran kanssa olisi ollut. Koiralla oli siis hyvä fiilis ja omakin olo oli luottavainen. Rata ei vaikuttanut taaskaan mitenkään haastavalta. Hyvä fiilis onneksi jatkui radallekin, vaikka hetken ensimmäisellä kyltillä tuntuikin, että koira meinasi vajota omaan maailmaansa. Virheet oli lopulta pääasiassa "sinkoan maata kiertävälle radalle koska niin siistiä" luokkaa, Jali oli varsin lennokkaalla tuulella :D

• 1. kyltiltä "liikkeestä seiso, kierrä koira" -1 PY. Tästä ei mitään aavistusta. Musta tuntuu että ollaan kyseiseltä kyltiltä saatu ennenkin -1PY, pitäisi nähdä melkeen videolta, että mitä se tekee, että tämä aina ansaitaan?
• 6. kyltiltä "istu, koira eteen, oikealta oikealle, istu" -1 KONTR. Tää oli näitä "JEEE KIVAA" kylttejä, tuli siis eteen istumaan varsin lennokkaasti ja luulen että tästä tuo virhe.
• 9 kyltiltä eli houkutuksessa huomasi yhtäkkiä ison pehmolelunorsun ja oli jo innoissaan syöksymässä lelua kohti, mutta malttoi kun käskytin takaisin seuraamaan. Niin hupsu, eikä olisi tällaista virhettä tehnyt matalemmassa vireessä. Samoin pujottelussa eli kyltiltä 15 tuli samankaltainen "jee vapautan itseni" hetki ja oli innoissaan sinkoamassa palkkaukseen(?), mutta malttoi taas uudella käskyllä. Hupsu koira :D Näistä siis 2 x-1 KONTR
• 10 kyltiltä eli koira eteen, oikealta sivulle -3 OV. Tämä taas näitä pitäisi nähdä videolta, kai sitten annan huomaamattani niin vartaloapua? 

Maalikyltin jälkeen hölmö hupsu dallu heittäytyi maahan ilopiehtaroimaan, koska oli niin kivaa. Tuijotin vaan huvittuneena, että Jali kuule meiän pitäis käytösruutuun vielä ja mietin että voiko tuosta lähteä jotain pisteitä kun noin itseään palkkaili (ei lähtenyt :D). Muuta positiivisessa mielessä mieleen jäänyttä radalla hieno istumisesta seisomaannousu uudella kantapääavulla, peruuttaminen ja oikealla maahanmeno. Erityisesti peruuttamiseen oon tyytyväinen, se onnistui jopa tuolla Vöyrin kisoissa ilman virheitä!

Tiesin että tulos pitäisi tällä menolla tulla ellen onnistunut tekemään jotain kummallista virhettä ja niin vain kisakirjaan kirjattiin VOIHYV 93p ja sijoitus 1./8 ja kommentilla "Aivan upea :)". Meidän kisauran parhaat pisteet ja niin hieno saada ne kun kivutaan korkeammille luokille. Kyllä ne valiotuloksetkin ehkä on mahdollisia sitten aikanaan kunhan kaikki osuu kohdilleen...

Tälle vuodelle tavoitteena se RTK3 koulari ja katsotaan sitten jääkö mestarin korkkaus ensi vuodelle vai käydäänkö kokeilemassa vielä tälle vuodelle. Vähän houkuttelisi Wallupalluakin viedä ALO-luokkaan, mutta eihän kukaan ole sille treenannut mitään pidempää suoritusta saatikka että se olisi koskaan kylttejä nähnyt. Alossa saa kuitenkin vielä aika paljon anteeksi, mutta onko silti ideaa viedä keskeneräistä koiraa vaikka tulos ehkä hyvällä tuurilla saataisiinkin. Nooo, joskos Jalin tavoite ensin ja katsotaan sitten jos innostun.

Haavereita ja pimeneviä iltoja

Instaseuraajat ovat jokseenkin paremmin päivitettyinä reaaliajassa meidän menoista. Alotetaas vaikka pennun ontumisista. Waldolla oli lokakuun aikana säännöllisen epäsäännöllisiä ontumisia, joiden takia varattiin aikaa Seinäjoelle ortopedi Jarmo Rintasalolle. Viikonloppu ennen varattua aikaa Waldo onnistui metsässä hepuloidessaan telomaan  kyntensä ja kun kynsi ikävästi sojotti yläviistoon, lähdettiin käymään päivystyksessä se poistamassa. Potilas itse ei ollut kynnestä moksiskaan, ei edes metsässä päästänyt pihaustakaan ja rallatteli kynnestä huolimatta ihan samallalailla menemään. Kynsi oli katkennut ydintä myöten ja päivystäjä totesi, että nämä on yleensä tosi kipeitä. Antibiootit ja kipulääkkeet mukaan. Kynsi on tällä hetkellä ihan kivan näköinen ja kasvattaa jo uutta kynttä.

Henkilön Dalmatian Jali & Waldo (@jali.waldo.dals) jakama julkaisu 16. 10ta 2017 klo 10.46 PDT

Noh, käytiin siis kuvauttamassa pilkullinen ja kuvista näkyi oikean etujalan kyynärluussa (saman jalan olin itsekin huomioinut ontumisissa) pientä tiivistymää verrattuna toiseen. Nivelpinnat itsessään olivat kuulema oikein siistit. Ei aristellut taivutuksissa, tai siis draama queen vikisi kuin pieni sika kun jalkoja edes hipaistiin niin ei siitä kuulema oikein ottanut selvää :D Kotiin lähdettiin hihnalenkkipakolla ja riehumiskiellolla ja parin viikon päästä kontrollikuvat, jotta nähdään onko muutosta tapahtunut. Kontrollikuvissa tämän kuun alussa ei ollut muutosta suuntaan eikä toiseen, ollaan lisäilty lenkkejä normaaleiksi, mutta edelleen pitäisi välttää riehumista ja turhia hyppimisiä ja tähystetään jos alkaa uudestaan ontumaan. Tähän mennessä ei ontumisia ole näkynyt, enkä halua pitää pentua liiaksi pumpulissa vaan koitetaan elää niin normaalisti kuin pennun kanssa nyt eletään. Ikävähän se on, että jotain muutosta luussa näkyy, mutta tällä mennään ja toivotaan ettei enää oireile eikä tähystysleikkauksiin jouduta. Voi olla, ettei pupsi hypikään koskaan pk-esteitä.

Juokseva koira on niin kaunis! :D

 Tästä saikuttelemisesta johtuen arki on ollut lähinnä hihnalenkkeilyä. Jali on päässyt sitten omille lenkeilleen ja pupsi saanut harjoitella tärkeää asiaa eli yksinoloa. Hyvinhän se sujuu kunhan ei jää mitään silputtavaa pennun käsiin. Se tykkää silputa papereita ja pahveja pieniksi silpuiksi... Sisäsiisti pentu ei ole vieläkään, työpäivän aikana vähintään yhdet pissat on lattialla. Herra 6kk vois kyllä jo pikku hiljaa oppia kunnolla sisäsiistiksi. Yöthän se pidättelee kuitenkin ihan ongelmitta, joten sellainen about 8 tunnin työpäivä ei pitäisi olla ongelma.

Huvittaa kuinka vähän pentu osaa yhtään mitään. Pennun tullessa ajattelin että heti vain pian kaikkea alkeita kaikkeen mahdolliseen ja mun täytyy myöntää ettei Waldo osaa käskystä edes istua. Tai siis "osaa" kyllä kun ei se muuta osaa tarjota, mutta ei sillä ole mitään käryä mistään käskysanasta, kunhan veikkaa. Hah! Puolivuotiashan voisi toki osata jo vaikka ja mitä, mutta toisaalta mikäs kiire se meillä on :) Paikallaoloa olisi jo kovasti jo kyllä syytä laittaa alulle, vaikka osaa se toki ovella ja autosta jo lupaa odottaakin. Eipä sillä että Jalikaan olisi mitään treenannut, mulla on hirvee rallymasis ja ärsyttää kun tuntuu että kaikki vaan hajoaa ja miljoona asiaa mitä pitäis treenata.

Pupsista on hankala ottaa kuvia, sillä aina kun pysähdyn nappaamaan kuvan on reaktio tämä. Äkkiä mamman luo!

Jali sen sijaan on kunnostautunut pennunkin edestä tekemään tuhmuuksia. Jali 6v on oppinut avaamaan ruokakaapin oven. Ensin tyhjeni kuivaruokakaapista kaikki syötävä, puolivalmiit pastapussit oli avattu ja syöty ja levitetty ympäri kämppää, samoin spaghettipussit, leivät, kaurahiutaleet.... Sotku kotiin tullessa oli ihan kaamea. Kun ruokakaapin teippasin kiinni, siirtyi fiksu pilkku roskiskaappiin ja sieltä tyhjenneltiin biojäteastiaa ja kuivajäteastiaa. Tarviiko mainita sotkusta? Ja juu, syypää ei ole pentu, sillä ensimmäisiä kertoja tämä tapahtui kun Jali oli yksin kotona ja olen yllättänyt ison pilkun myös itseteossa. Tällä hetkellä ovissa on lapsilukot, mutta ongelma niitten kanssa on omistaja, joka ei aina muista niitä töihin lähtiessä lukita kiinni. Huoh. Oppii se vanha koirakin tosiaan uusia temppuja. Niinä päivinä kun tulet väsyneenä töistä ja kämppä näyttää räjähtäneeltä biojäteroskikselta jonne pentu on silpunnut vielä kaiken mahdollisen roskiksesta löytyneen pienen pieneksi silpuiksi ja pissannut päälle ja seuraavan yön saat rampata ulkona kun joku oksentaa tai toinen ripuloi, niin ei hirveästi naurata. Koiranomistajan pieniä iloja.

Pojat tulee keskenään oikein hyvin juttuun ja kun pennullekin tullut kokoa (painoa tällä hetkellä noin 23kg) niin pysyy Jalin vauhdissa leikkiessäkin. Edelleen pitää rajoittaa ettei Jali innostuessaan jyrää pienempää, mutta pääsääntöisesti leikkivät oikein kivasti. Varsinkin sisällä painivat sellaista hammaspainia, jossa Jali yleensä maassa selällään örisee ja pentu kimpussa. Molemmat on varsin fyysisiä leikeissään ja Waldo varsinkin pitää kunnon leikkimurinaa oikein innostuessaan. Jali on ihan superkärsivällinen ja antaa pupsin vähän liikaakin roikkua nahassa kiinni... Syövät sopuisasti luita samassa tilassa ja kumpikin osaa antaa toiselle ruokarauhan eikä leluistakaan ole ollut koskaan mitään kinaa. Hihnalenkitkin alkavat hiljalleen sujua kun pupsi ei pyöri koko ajan jaloissa. Waldo vähän vielä "seilaa" lenkkeillessä, se tykkäisi kulkea minun vasemmalla puolella kun Jali kulkee oikealla puolella, enkä ole vielä oikein päättänyt korjaanko pennun kulkemaan Jalin kylkeen kiinni kun toisaalta meno on näinkin ihan sujuvaa. Joissain tilanteissa olisi vain parempi kun molemmat kulkisivat samalla puolella.

Pimeys vienyt kuvausilon ja muutenkin tuntuu että kuvat on nykyään ihan blaaah. Tahtois uuden rungon :P Kaikki kuvat on yhdeltä viikonloppulenkiltä, jossa sielläkin pääsi pimeys yllättämään. Lumi on tässä omia aikojaan sulanut ja satanut takaisin, ota tästä Suomen säästä nyt selvää.

Keski-iän kriisi

Toimin eräänä viikonloppuna corgisitterinä. Symppis etälauma.

Henkilön Dalmatian Jali 16.9.2011 (@jalidalma) jakama julkaisu 25. 03ta 2017 klo 3.26 PDT

Käveltiin kallioille ja napsin kuvia, täytyy nämäkin tänne lykätä kun alkaa kovaa vauhtia tuo lumi hupenemaan ettei kehtaa näin talvisia kuvia enää pian lisätäkään. Aurinko paistoi ja oli vielä tosiaan kunnon kinokset ja koirat otti ilon irti vapaudesta.

 

Ai miten niin Alma on tottunut eniten poseeraamaan Jalin kanssa? Kovasti yritin kaikki saada samaan kuvaan, mutta cookipoijaat tuumas, että heillä on parempaakin tekemistä. Alma on fiksu, Alma tietää että paikallaolosta saa herkkua!

Vapaa!

Kolme neljästä ja kolmas ei tietenkään terävänä. Hmph.

Alma päätti valita suoran reitin palkalle... (koira päätyi turvallisesti alas)

Komea Frodo!

Pojat päätti, että tämä "keppi" on saatava irti...

Kotipihassa Jali onnistui jotenkin teloa kyntensä irti. Siinä viikonloppuna arvoin, että pitääkö tuota käyttää näyttämässä päivystyksessä, mutta kokemusten kyselyn jälkeen päädyin, että seuraillaan nyt. Kynsi lähti siis kokonaan irti, se roikkui paikallaan jonkun pienen säikeen varassa, jonka päätin lopulta itse näppäistä irti kun koira ei käpälöintiin reagoinut mitenkään. Luulisi muuten että tuollainen vuotaisi kovastikin verta, vaan ei. Huomasin haavan kun sisälle tultiin verijäljistä, komensin Jalin paikoilleen ettei levittäisi verta joka paikkaan ja hain putsausvälineitä. Sillä välin haava oli jo tyrehtynyt eikä vuotanut enää ollenkaan. Putsailin ja desinfioin haavaa muutaman päivän, onneksi tuolloin oli vielä kuivat kelit niin ulkonakin sujui kohtuu kivuttomasti. Jalia haava ei ole vaivannut oikeastaan missään vaiheessa ja paikka on parantunut varsin mukavasti. Yksi kynsi vähemmän leikattavaa kuulostaa varsin hyvältä.

Henkilön Dalmatian Jali 16.9.2011 (@jalidalma) jakama julkaisu 25. 03ta 2017 klo 9.02 PDT

Jali 5v on lähiaikoina ollut varsin tuhma. Meidän lähimetsässä on lumien sulamisen jälkeen ollut jotkut metsäneläinten kevätkarkelot ja tässä kuukauden sisällä Jali onnistui eri lenkeillä katoamaan kahdesti jonkun eläimen perään. Ei se ollut edes viittä minuuttia kateissa (katsoin kelloa), mutta tämän kokoinen koira ennättää viidessä minuutissa jo vaikka kui pitkälle ja minuutit tuntuu varsin pitkiltä kun et tiedä missä koira on. Tämän viimeisimmän katoamisen jäljiltä koira palasi takaisin kieli poskella ja heijastinliivi veressä, onneksi tarkemman tutkailun jälkeen veri oli ilmeisesti peräisin rikki menneestä hännänpäästä, mutta ette arvaakaan kui säikäytti. Tämän episodin jäljiltä tuo kynsionnettomuus tuli oikeastaan hyvään saumaan ja hihnalenkkeiltiin ja pysyttiin hetken kaukana tästä meidän vakimetsästä. Erilaisia jäljittimiä on tullut myös googlailtua ja pohdittua ihan just in case vaikka nuo karkuureissut harvinaisia ovatkin siihen nähden miten paljon liikutaan vapaana metsissä.

Se on myös keksinyt jostain astioiden tiputtamisen tiskipöydältä ja onnistunut rikkomaan useammankin lautasen. Hirveän kiva tulla kotiin kun lattia täynnä sirpaleita ja kaikki tiskipöydältä irtoava nostettu alas. En ymmärrä mikä sen saa nostamaan esim tiskialtaasta lautasen tai jopa kattiloita lattialle? Kai se sitten haluaa ne nuolla puhtaaksi? En tiedä mistä tuulee kun ei se tällaista ole tehnyt kuin joskus ehkä pentuna viimeksi. Keski-iän kriisi?

Eipä tässä muuten mitään ihmeempää. Teiden sulamisesta innostuneena ollaan myös käyty muutamat kerrat pyörälenkillä. Jali menee pyörän kanssa ihan mukavasti, joskin alussa turhankin innokkaasti. Treenailu on ollut satunnaista olkkaritokoilua, lähinnä kaukoja ollaan yritetty jauhaa. Edelleen pientä treenimasista ilmassa, toivon että ulkokenttäkauden alettua saisi vähän intoa treenata. Seuraaminen, tai se miten olen onnistunut sen pilaamaan, ärsyttää suunnattomasti, eikä tee yhtään mieli alkaa sitä jankata. AVO-liikkeissä jauhetaan paikoillaan edelleen samojen asioiden kanssa. Rallya ollaan "treenattu" lenkeillä huvikseen, lähinnä vahvistellut oikealla puolella kulkemista. Oikealle puolelle sivulle se tulee nykyään kivasti ja tarjoaa sitä jopa mieluummin kuin vasemman puolen perusasentoa. Samoin lenkkitreenitty on takaa puolen vaihtoa ja se onnistuu myös mukavasti. Haluaisin johonkin treeniryhmään, jossa joku kertoisi että nyt teet tätä ja nyt treenataan tätä. Kun tuntuu ettei itse jaksaisi yhtään miettiä mitä tekisi, olisi niin mukava joskus mennä "valmiisiin treeneihin".

Henkilön Dalmatian Jali 16.9.2011 (@jalidalma) jakama julkaisu 8. 04ta 2017 klo 7.20 PDT

Geokoira pääsi myös geotrailille mukaan ja käpösteltiin kännykän mukaan sellainen kevyt 16km. Luulen ettei matka todellisuudessa ollut ihan noin pitkä. Kevyt kätköilykauden avaus kuitenkin, 39 kätköä yhden päivän aikana. Vain yksi trailin kätkö jäi löytymättä, se oli luultavasti jäänyt metsätöiden alle. Jali arvosti, traili oli kokonaisuudessaan suht hiljaiselle metsäautotielle rakennettu ja Jali sai viilettää vapaana. Aurinko paistoi, linnut lauloi ja oli niin ihanan rauhallista, matka taittui ihan huomaamatta. Pitäisi edelleen opettaa pilkulliselle etsimään purkkeja metsästä vaan kyllä hää geopolkuja kulki edeltä :D Nähtiin myös (ilmeisesti) peura. Siinä se pysähtyi ehkä 100m päähän keskelle tietä meitä tuijottamaan kun huusin Jalin luo ja jatkoi sitten matkaa metsään. Jali ei onneksi huomannut ja ohitettiin peurapaikka tiukassa hallinnassa. Ei Jalille ole mikään ongelma näin hallinnassa jättää peuran hajua rauhaan (vaikka sen kyllä huomasi), siitä tuoreesta hajusta vaan on ihan hirveän vaikea luopua itse vapaaehtoisesti.

Kutsu kävi!

Seuraavaan kertaan!

Mitähän vattua?

Pakko päästä vähän pitkästä aikaa purkamaan...

Olin ilmoittanut Jalin kennelkerhon järkkäämiin bh-treeneihin. Treenit oli Kauhavalla vanhan koulun parkkiksella (hiekkakenttä). Ei mulla suurempia ajatuksia ollut, mutta ajattelin että ilmotaan nyt kun kerta järjestetään. Mutta kyllä tympäsi. Jali oli ihan hirveä! Sen mielestä maassa haisi vähintään kymmenen juoksunartun hajut, se nyysäsi siis maata, lussutteli hajuja eikä mitään käsitystä siitä että nyt jotain tehtäis. Ja jos paikoitellen teki ja yritin palkata niin vapautti itsensä hajulle... Se jopa hylkäsi THE pallon ja lähti etsimään hajuja. Kuka on vaihtanut minun koirani ja kuka tää oikein on??Tuli vaan sellainen dejavu olo, että eikö me tämän kanssa olla jo aikaisemmin väännetty ihan tarpeeksi, en käsitä. Kun se oikeasti ei ole ikiaikoihin reagoinut hajuihin noin eikä ole ollut noin muissa maailmoissa. Eikä kenelläkään edes ollut juoksunarttua. Yhdellä tosin ilmeisesti valeraskaus, mutta eikai sekään noin haise? Ihmetytti. Eipä hirveästi jäänyt tästä mitään käteen, lähinnä vaan mietitytti, että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Sen lisäks oli ihan sikakylmä ja mulla oli aivan liian vähän vaatetta päällä ja ihme jos en saa keuhkokuumetta ja sikainfluenssaa ja maksahaavaa.

Kyllä se ihan paikoin keskittyikin kun siirryttiin sivummalle (siis oikeesti jopa unohti ne hajut) ja teki sinäänsä ihan ok paikkamakuun (kyynärät nousi toisen koiran luoksetulossa ja alotti vinkumisen), mutta jäi kyllä päälimmäiseksi paha mieli. En ymmärrä mikä pakko mun oli yrittää sen kanssa vääntää kun koiran ajatukset kulki ihan toisella planeetalla. Ärsyttää lähinnä se kun en tajunnut lopettaa kun "kyllä sen nyt pitäis"... Kouluttaja ei puuttunut meidän menoon millään tavalla, mitä vähän harmittelin. Siis me ollaan treenattu juoksunartunkin kanssa ihan onnistuneesti, mutta silloin se vain oli mun kanssa samassa kuplassa. Nyt ei kyllä mistään kuplasta voinut mitenkään päin puhua. Mitä enemmän me nyt ollaan treenattu muiden kanssa niin sitä enemmän tuntuu, että meidän kupla hajoilee. Kun sä tiedät, että koira pystyy niiiiiiiiiiin paljon parempaan niin tällaiset ihme taantumat pistää harmittamaan.

Äh, en tiedä. Jotenkin taas sellainen olo että kaivaudutaan sohvan perälle ja pysytään siellä. Treenimasis vol 500 000. Tekis oikeasti mieli perua ensi kuun rallykisat ja jättää kaikki mahdolliset treenit väliin ja olla tekemättä mitään. Ehkä korkeintaan käydä leikkimässä jossain kentällä tai jotain. Jotenkin tuntuu, että nää yhteistreenit vaan tekee hallaa ja kyllä mä itsessänikin tunnistan, että olen erilainen kun treenaan muiden seurassa. Nimenomaan huonolla tavalla. Mikä on ihan hölmöä. Seliseli valivali ja sillee kun ihan itteensä vaan saa syyttää.

Mulla on jotenkin myös ikävä Jyväskylään. Ihan supermälsää kattella kun Jyväskylässä on tarjolla miljoona eri kivaa koulutusta supereilla kouluttajilla. Ja siel on nii hienot treenihallit ja puitteet. Ja jotenkin se koirakulttuuri kokonaisuudessaan on ihan eri maata. Oli niin kiva ajaa Killerille treenaamaan. Vaikkei ollut sopinut treeniseuraa niin yleensä siellä aina oli joku treenaamassa ja oli tilaa ottaa tarvittaessa etäisyyttä ja treenata häiriötä sillä tasolla millä halusi. Ja vieressä ihan superit lämppämaastot. Halli ja kentät ja koulutukset viiden minuutin ajomatkan päässä. KAIKKI viiden minuutin ajomatkan päässä. Välillä sitä vaan jotenkin kaipaa suurempaan kaupunkiin.

Noin, olikohan siinä kaikki. Onhan näitä. Huonoja päiviä itse kullakin. Kuulunee asiaan.

Tavoitteista, edistymisestä ja motivaatiosta

Eilen talmaattitreeneissä noseworkkia ja tokoa/rallya. Paikkamakuussa kesti vieruskaverin nousun ensimmäisellä kerralla, mutta toisella kerralla ei sitten pysynytkään. Häiriöänä lisäksi rallyilevia huskeja, joihin ei juurikaan kiinnittänyt huomiota, mutta kun vierestä kaveri lähti niin oli pakko lähteä leikkimään... En yhtään huomannut miten tilanne eteni, mutta mur. Sen jälkeen teki ihan onnistunutta paikkamakuuta ja -istumista, mutta hmph. Näitä pitäisi tehdä enemmän, mutta haluaisin tehdä sen hallitusti eli niin, että tiedän, että vierustoveri vaikka kutsutaan luokse eikä ole pelkoa, että Jali saisi palkata itseään leikkituokiolla ja että pystyisin heti puuttumaan ja otettaisiin uusiksi kunnes menee kaaliin. Ettei liikkuvia muuttujia olisi ihan niin paljon mitä nyt oli.

Noseworkissa oli alussa asiassa, mutta toisella kiekalla haisteli vain maata ja oli kuin ei olisi koskaan mitään nenäilyä tehnyt. Hmpph. Satunnaiset tokoilut, mitälie tehtiinkään, oli ihan ok, mitä nyt koira edisti ja poikitti ihan ihmeellisesti ja minä en puuttunut asiaan mitenkään ja kaikki oli ihan epämäärästä, tehdään mitä sattuu ja ilman että Jali oppii tästä yhtään mitään. Hmph.

 

Olen huomannut itsessäni treenirintamalla pientä whatever meininkiä. Tarvitsisin osaavamman ohjeistusta, että saan itsestäni ja koirasta enemmän irti tai edes tavoitteellisesti treenaavan treeniporukan. Viikottaiset dallutreenit on enemmänkin kuin jees ja tekee hyvää Jalille päästä häiriöön tekemään jotain, mutta en vaan tunnu saavan itsestäni näissä treeneissä oikein mitään irti. Teen jotain epämääräistä, palkkaan mistä sattuu, en pidä kriteerejä.Tehdään tuttua ja turvallista ja olen vain tyytyväinen siihen, että koira on ylipäätään kiinnostunut minusta eikä ympäristöstä kun voisin hyvin haastaa ja vaatia koiralta enemmänkin. Silti tehdään vaan jotain perusasennonhakua ja seuraamista ja käännöksiä ja blaaaah. Ollaan koko ajan mukavuusalueella.

Huomaan petraavani osaavamman koulutuksissa, kun ympärillä on muita perfektionisteja. Tiedän miten pitäisi treenata, mutta kun tukiverkko ja perseellepotkijat puuttuvat niin sitä vaan lipsuu jauhamaan samaa tuttua ja turvallista. Tiedän, mutten osaa toteuttaa ilman tukea tai ulkopuolelta tulevaa "painostusta". Pitäisi tehdä hallittua häiriötreeniä. Impulsiivikontrollia. Paikkamakuuta. Yleistää ruutua ja kiertoa. Pysyä kriteereissä ja vaatia koiralta. Uskaltaa käydä niillä koiran äärirajoilla ja venyttää niitä eteenpäin. Olla systemaattinen, miettiä treenejä etukäteen. Asettaa tavoitteita.

Olisi niin mukava tuskailla jonkun kanssa joka ymmärtää kun koira hakeutuu kerta toisensa jälkeen ruudussa etukulmaan tai ei löydä kiertoa ensimmäisellä toistolla. Joku joka pitää myös tärkeänä sitä, että muistaa nillittää siitä perusasennon suoruudesta joka kerta ja huomauttaa koiralle putoavasta kontaktista. Seura tekee kaltaisekseen, jotenkin on vaikea treenata ajatuksella jos muutkin ovat höntsäilylinjalla. Tai kun ainoa oma tavoite on että "kunhan se nyt jotain tekee".

Tykkään treenata yksin, mutta tokossa varsinkin tuntuu, että on pakko olla se treeniryhmä ympärillä jos haluaa edistyä. Ei paikkamakuuta pysty yksin treenata kuin tiettyyn pisteeseen. Häiriökäskyihin reagoimattomuutta ei pysty treenata jos ei ole ketään huutelemassa niitä häiriökäskyjä. Tarvitsisin vertaistukea. En pitäisi yhtään mahdottomana tehdä tästä tokovaliota, mutta yksin en vaan siihen pysty.

Olen miettinyt ilmottautumista kokeeseen ihan vaan motivaatiosysäyksenä. Saisiko treeneistä vähän tavoitteellisempia ja järkevämpiä kun olisi jotain mitä tavoitella? Enköhän täältäkin löytäisi sitä tavoitteellisesti treenaavaa porukkaa kun ottaisin asiakseni selvittää. Mutta miten se on vaan niin vaikeaa yrittää tunkea valmiisiin treeniporukoihin tai yrittää muodostaa omaa?

Treenimasis vol 2000.