Näytetään tekstit, joissa on tunniste liibalaabaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liibalaabaa. Näytä kaikki tekstit
07 kesäkuuta 2018
09 tammikuuta 2018
Teinipoppia dallumalliin
Wallu on laulumiehiä. Waltsun lempikappale (tai inhokki?!) on Charlie Puthin "How long", jota herätään laulamaan vaikka ollaan nukkumassa toisessa huoneessa. Jännä kappalevalinta, mikään muu biisi ei ole saanut aikaan samaa reaktiota vaikka radio on välillä koko illan päällä. Yhä edelleen hämmennyn kun Waldo ulvoo joka kerta kun biisi tulee radiosta, ei tarvitse miettiä mikä kappale on tällä kertaa radiossa soitossa...
Talenttiin heti kun vähän vielä harjottelevat, muistakaa sitten äänestää meitä 😂Henkilön Dalmatian Jali & Waldo (@jali.waldo.dals) jakama julkaisu
18 joulukuuta 2016
Kuvauskaluston päivitystä
Tänään perheeseemme liittyi kauan haikailtu 70-200mm kun veronpalautukset saivat kyytiä. Hirveästi tuli puntaroitua Canonin, Sigman ja Tamronin versioiden välillä. Canonista lähinnä 4L pohdinnassa (koska hinta) ja Sigmalta ja Tamronilta 2.8 versiot. Canonin 2.8 ylitti budjetin. Lopulta marssin Seinäjoelle Foto-Formaan ja sieltä ulos Tamronin vakaajallisen f/2.8 version kanssa. Hinta oli liikkeessä kyllä kohdillaan ja kun Tamronin kampanjalla sai vielä 100€ alennuksen ja 5v takuun niin lähti nyt sitten testiin. Jännää! Hirveästi etukäteen lueskellut noista vaikka ja mitä, mutta liikkeessä saivat vakuutettua ettei tuo Tamron Canonin linsseille häviä. Ja saatiin muuten ihan loistavaa palvelua, kysäisi tarvitsenko linssinsuojaa ja lopulta kaivoi jostain meille kaupan päälle suojan. Kysyin tuleeko linssin mukana mitään suojapussia ja ei aikaakaan kun tiskillä oli meille myöskin kaupan päälle kunnollinen suojakotelo olkahihnalla. ISO peukku!
Tottakai piti heti ottaa putki lenkille mukaan vaikka lähinnä se oli vaan itsensä kiusaamista kun lähempänä puolta neljää alkoi olla jo melkoisan hämärää. Tuntuma on hyyyyyyyvin erilainen kun on tottunut kuvaamaan 50mm pannukakulla, huhhhh täähän painaa! Paha vielä sanoa juuta eikä jaata, kunhan tästä lomille päästään niin pääsee kuvaamaan myös valoisalla ja paremmin testailemaan.
Ja piti nyt sitten vielä pienet "kotistudio" kuvaukset kuvailla myös sisällä. Vähän oli hankala kun ei ole mitään kunnon settejä mutta olosuhteisiin nähden ihan hauska testi!
Toivotaan rahalle vastinetta ja pitkää yhteistä taivalta :)
Tottakai piti heti ottaa putki lenkille mukaan vaikka lähinnä se oli vaan itsensä kiusaamista kun lähempänä puolta neljää alkoi olla jo melkoisan hämärää. Tuntuma on hyyyyyyyvin erilainen kun on tottunut kuvaamaan 50mm pannukakulla, huhhhh täähän painaa! Paha vielä sanoa juuta eikä jaata, kunhan tästä lomille päästään niin pääsee kuvaamaan myös valoisalla ja paremmin testailemaan.
| Vaikkei ero suuri olekaan, en osannut päättää onko parempi mustavalkoisena vai väreillä? :) |
Toivotaan rahalle vastinetta ja pitkää yhteistä taivalta :)
10 joulukuuta 2016
Lenkillä Hurtan kanssa
Jali sai "joululahjana" uuden talvitakin ja päädyttiin lopulta testailujen jälkeen Hurtan Extreme Warmeriin. Takki on ollut nyt jo jonkun aikaa testissä ja jotta tästä nyt ei tulisi perus "oltiin lenkillä, sieltä kuvia"-postaus niin laitetaan mukhaan pientä arviointia takista.
"Extreme Warmer -takki pitää koiran lämpimänä haastavissakin olosuhtiessa. Takin sisäpuolella oleva foliopinta heijastaa koiran kehonlämpöä takaisin, mikä lisää takin lämmittävyyttä merkittävästi. Takin malli on suunniteltu suojaamaan erityisesti koiran tärkeimmät lihasryhmät ja sen vedenpitävä päällimateriaali on miellyttävän pehmeä. Korkea trikoohuppu lämmittää kaulaa ja sen voi halutessaan nostaa suojaamaan myös koiran korvia. Takin näkyvät 3M -heijastimet parantavat turvallisuutta pimeällä." Hurtta/Extreme Warmer

"Extreme Warmer -takki pitää koiran lämpimänä haastavissakin olosuhtiessa. Takin sisäpuolella oleva foliopinta heijastaa koiran kehonlämpöä takaisin, mikä lisää takin lämmittävyyttä merkittävästi. Takin malli on suunniteltu suojaamaan erityisesti koiran tärkeimmät lihasryhmät ja sen vedenpitävä päällimateriaali on miellyttävän pehmeä. Korkea trikoohuppu lämmittää kaulaa ja sen voi halutessaan nostaa suojaamaan myös koiran korvia. Takin näkyvät 3M -heijastimet parantavat turvallisuutta pimeällä." Hurtta/Extreme Warmer
Hurtan Extreme Warmer taitaa olla ominaisuuksiltaan ehkä Hurtan versio suosituille Back on trackin loimille. Meiltä löytyy BOT:n sadeloimi (muistaakseni sadeloimi eikä toppa), joten pientä vertailua takkien välillä voin tehdä.
Bottiin verrattuna näin äkkiä tuntuisi, että tämä Hurtan malli lämmittäisi paremmin ja tuon lämmönheijastavuuden huomaa helpommin. Vaikka itsessään tuo Hurtan takki onkin ohuen tuntuinen, on koira aina tuntunut lenkillä lämpimältä. Samoin liikkeessä lyhyen kokeilun jälkeen koira oli kädellä kokeillen selkeästi lämmin. Tosin mitään hirmupakkasia tässä ei vielä ole ollut, mutta sellaisessa -15 asteessa ainakin on tuntunut ihan riittävältä. Koskaan en ole Botin kanssa mitään "terveysvaikutuksia" meidän käytössä huomannut, joten niihin en osaa ottaa kantaa.
Meillä on Bot ollut käytössä lähinnä treenitakkina autossa odotteluun, arkitakkina Bot ei meillä toimi huonon istuvuutensa vuoksi. Hurtta onkin sitten eri mallia. Se istuu paljon paremmin, varsinkin takaosan malli on paljon parempi kuin botin laahus. Hurtan takissa takana on neppari, jolla helman saa kiinni hännän alta halutessaan. Kun nappi on kiinni, on sotkeentumisvaara suuri, mutta avonaisella takaosalla ongelmaa ei ole ollut. En yleensä nepparia ole kiinni takaa pitänytkään, eikä takki silti tunnu takaa liian avonaiselta. Takaosa on huomattavasti helpompi kuin botin vastaava, kaikki joilla koira kantaa häntää korkealla liikkeessä tietävät mitä tapahtuu botille jos häntää ei ole vaivautunut pujottelemaan botin häntäreijästä... Selän pituutta saa myös takaa säädettyä kumiremmikiristyksen avulla ja takana on myös jalkalenkit.
Etuosa myös on mielestäni tässä parempi. Meidän Botista on etuosan kumiremmit toiselta puolelta jo hajoilleet, eikä etuosa ole oikein koskaan istunut Jalille. Botissa kaula jää myös usein jotenkin hyvin avonaiseksi ja suojaamatta. Hurtassa etuosa on järkevämpi ja varsinkin kaulan suojaus on parempi. Hurtan takissa kauluksessa oleva "trikoohuppu" tosin ei tahdo pysyä meillä ylhäällä, en tosin ole varsinaisesti sitä yrittänyt kiristelläkään tarpeeksi että pysyisi. Suojaa silti kaulaa paremmin kuin Bot vaikka valuukin alas. Vielä ei ole tarvetta ollut testata pysyykö huppu ylhäällä jos sen vetää korvien suojaksi, saa nähdä saako (tai ilkeääkö) sen kiristää niin kireälle että pysyisi vauhdissakin ylhäällä. Myös mahakappale suojaa tosi hyvin.
Suojaa hyvin tärkeimmät lihakset eikä oikeastaan jätä mitään suurista lihasryhmistä suojaamatta. Näin jälkikäteen harmittelen tuliko Jalille valittua ehkä koon liian pieni takki? Ei tullut kokeiltuakaan liikkeessä isompaa kun jotenkin myyjäkin oli sitä mieltä että tämä on hyvä ja itsestänikin näytti liikkeessä hyvältä. Kuvissakin näkee kuinka etuosan suojus on noussut liikkeen seurauksena ehkä turhan ylös ja voisi ylettyä alemmas suojatakseen paremmin. Samoin ei olisi haittaa jos takaa ulottuisi hivenen alemmas. Saa myös nähdä sopiiko takki kerrospukeutumiseen vai onko alle tarvetta koskaan edes laittaa fleeceä.
Takki kuitenkin istuu hyvin eikä sitä juurikaan tarvitse suoristella. Jollain lenkeillä enemmän, en tiedä puenko takin silloin päälle valmiiksi jo jotenkin kierteelle. Kuvissakin takki hitusen vinottaa takaa. Mutta hyvin vähän siis, ei todellakaan mitenkään pyöri päällä. Kokeiltiin liikkeessä myös mm. Pompan takkeja ja tämä istui huomattavasti paremmin. Myyjä puheli että Hurtta on ehkä malliltaan paremmin kapeammille koirille kun taas Pomppa ehkä leveämmille.
Plussaa
- Takki on omaan silmään tosi kiva
- Heijastimet. Nuo heijastinkoristukset on kivat (mutta olisin toivonut niitä molemmille puolille eikä pelkästään vastakkaisille...)
- Takin lämpöä heijastava "foliovuori" lämmittää oikeasti
- Istuu hyvin, ei juuri pyöri päällä
- Suojaa hyvin tärkeimmät lihakset
- Melko hyvät säädöt
- Helppo pukea päälle
- Vedenpitävä, ainakin märkää räntäsadetta parin tunnin lenkin ajan kesti tosi hyvin!
- Sisävuori kivan tuntuista kädelle. Ei ole karvamagneetti!
- Trikoohupun saa halutessaan suojaamaan korvat
Miinusta
- Trikoo kaulus valuu alas vauhdissa
- Takaosan kiinnitystä ei voi pitää kiinni jos koira ei ole tehnyt kakkoshätäänsä
- Reikä kaulapannan kiinnitykselle on hankala ja turhan alhaalla. Valjaalle tehtyä reikää en ole testannut.
- Ulointa kaulusta ei saa kiristettyä
- Heijastimia olisi voinut olla enemmänkin (nimimerkillä koskaan ei liikaa)
- Jonkinlainen kiinnitystsydeemi vilkkuvalolle selänpäälle olisi kiva
- Melko hintava
- Kangas melko ohutta. Uskaltaisiko laittaa päälle kaverilenkeille, repeytyisikö helposti leikkiessä?
- Onko tarpeeksi lämmin yli 20 asteen pakkasille?
11 joulukuuta 2015
Miksi niin rakastan treenaamista dalmatiankoiran kanssa?
Esineruutua
Hanska ruudussa löytyy helposti ja lähtee vauhdilla tuomaan kohti. Hanska kuitenkin putoaa suusta vähän matkan päässä. Tulee sivulle ilman hanskaa. Aivot raksuttaa, ohjaaja ei reagoi mitenkään.
*Okeiokei, tässä meni nyt joku väärin, katotaas. Ai pitiks mun tuua se hanska ihan perille asti? Hanska, haluuks se hanskan?!*
Rientää innoissaan hakemaan hanskaa ja tulee niin vauhdikkaasti sivulle päätään heilauttaen, että hanska lentää monen metrin päähän taakse. Ohjaaja yrittää hillitä nauruaan.
*Hmmm. Ei tässä näin pitänyt käydä. Kui se ei vieläkään oo tyytyväinen. Aihei se hanska, mihin se oikeen hävis??? Justhan se oli mulla!?*
Etsii hanskan ja tulee pönöttämään tyytyväisenä itseensä sivulle. Ansaitsee tästä aivotyöskentelystä palkaksi THE pallon.
Ruokakippotreeniä
*Ruokaaaruokaaa tuollaonruokaa kuolennälkäään!*
Ohjaaja kääntyy selkä kohti ruokakippoa ja pyytää koiran sivulle.
*Mää kuoolen. Joku varastaa sen jos mää käännän selkäni. Äkkkiiiiäääää!!*
Tulee "sivulle" kylki ohjaajan selkäpuolella jaloissa kiinni, yrittäen pitää kontaktia. Ohjaaja pidättelee nauruaan.
*Camoooon, miten niin ei muka kelpaa?! Et oo tosissaaaaas, ihme nipotusta!*
Korjaa oikealle paikalle ja saa vapautuksen ruokakipolle.
#normipäivä. #vaindalmatiankoirajuttuja #painttöherryksiä
09 marraskuuta 2015
Lemmikkimessut 2015
Kävi hauskasti ja voitin useamman lipun, useasta eri arvonnasta Lemmikkimessuille 7.-8.11. Helsinkiin. Eipä olisi taas sinne tullut lähdettyä muuten ajamaan, mutta kyllä nyt kun kerran ilmaiset liput saatiin. Kaveri lähti kyytiin ja kierrettiin messut oikein pitkän kaavan mukaan, kahtena päivänä. Ensimmäisenä päivänä lähinnä OutletExpon puolella ja sunnuntaina Lemmikkimessut ja muu messupuoli.
Tunnelmakuvia messuilta. En mielestäni roikkunut hirveästi kameran takana, mutta kyllä niitä kuvia näköjään silti kertyi ihan kivasti.
Tunnelmakuvia messuilta. En mielestäni roikkunut hirveästi kameran takana, mutta kyllä niitä kuvia näköjään silti kertyi ihan kivasti.
En ostanut Lemmikkimessuilta mitään muuta kuin ohjatun noudon kapulat. Muualta sitten senkin puolesta. Mielestäni ei oikein ollut erityisen hyviä tarjouksia Lemmikkimessujen puolella, en sitten tiedä olisiko lauantaina ollut parempi tarjonta. Jalille kun en mitään siankorva/luu/kuivatuote juttuja anna niin en mitään luutarjouksiakaan voinut hyödyntää. Mutta olihan siellä ihan supersöpöstys eläimiä senkin edestä!
Kuvasta huomannee, että ollaan käyty jo kapuloita testailemassa pihalla. Lopputulos: näyttää metallikapulalta-> on siis epäilyttävä-> täytyy nostaa varovaisesti. Jali ei ole hirveän hyvä yleistämään oppimaansa, mutta sillon kun yleistää, niin yhdistää asioita, joita ei tarvitsisi yhdistää. Ohjatun kapulan noutaminen on vissiin ihan eri asia kuin normaalin kapulan noutaminen ja lähempänä metallikapulan noutamista. Oishan se nyt liian helppoa jos joku asia menis omalla painollaan.
14 syyskuuta 2015
Tapahtuipa kerran kesällä
Tilaisuus tekee varkaan
Alkukesästä juhlistettiin siskon valmistujaisia. Sillä aikaa kun me olimme koululla juhlatilaisuudessa, tädit leipoivat vielä viimeisiä herkkuja. Jali the ruokavaras huomasi tilaisuutensa tulleen kun paikalla oli varomattomia vieraita ja söi yhden leivoksen pohjan kenenkään huomaamatta. Täti joutui alkaa leipoa uutta pohjaa, minkä takia pohjan päälle jo valmiiksi tehty täyte kerkesi hyytyä osin kulhoon ja näytti uuden pohjan päällä levitettäessä lähinnä härskiintyneeltä voilta eikä näin ollen päässytkään tarjolle. Maku oli kyllä oikein mainio ja maistui kotiporukalle kyllä juhlien jälkeen. Koiran katsottiin jo saaneen oma osansa.
Opiskelua ja pelleilyä
Kettutesti
Meillä on porukoilla isän aikoinaan ampuma täytetty kettu. Istuttiin yksi ilta korttia pelaamassa kun isoveli sai loistoidean ja päätti säikäyttää meidät ketun avulla. En ole koskaan kuullut Jalin nostavan moista mekkalaa ja olevan noin tosissaan, se ryntäsi haukkumaan tälle kummalliselle tunkeilijalle. Kunnes hokasi että odotas, since when ketut on leijunu yli metrin korkuudella keittiössä? Ja kaikki vaan ympärillä nauraa. Jali päätti olla Rohkea ja kävi haistelemassa kettua ja totesi että semmonen. Kookien mielestä kettu oli valmis hyökkäämään missä vaiheessa tahansa, hyvin uskottavia olivat myös makkarat. Ainakaan en joudu lenkillä ketun syömäksi. Ihan lohduttavaa.Kettutesti 2
Kortjärvellä on maailman kivoin luontopolku! Reitti on noin 5,5km pitkä ja sen varrella on kaikenlaisia kivoja yllätyksiä. Ja parasta on, että joka kesä siellä on aina jotain uutta. Ehdottomasti kivoin luontopolku ikinä. Ensimmäistä kertaa kierrettiin tämä elokuussa 2013.
Jali alkaa olla jo melko tottunut polun kummallisuuksiin, mutta Almalle teki välillä tiukkaa. Jalin opastuksella uskallettiin juuri ja juuri käydä morjenstamassa kaksoisolentoaan. Jättihämähäkki taisi säikäyttää enemmän kaksijalkaisen.
Palokunta pelasti koiran siirtolohkareen päältä
Käytiin yksi kesäilta tutkimassa Pedersöressä sijaitsevaa Ilveskiveä, joka on Suomen suurin (16m korkea) siirtolohkare. Kivelle kulki kiva luontopolku, matkaa kertyi kokonaisuudessaan ehkä seitsemisen kilometriä. Perillä kiven päälle johti pitkät metallikierreportaat ja ylhäällä oli puutasanne. En ajatellutkaan, että Jali välttämättä uskaltaisi lähteä kiipeämään portaita vaan jätin koiran alas ja kipusin itse maisemia katsomaan. Yllätys oli suuri kun hetken päästä alkoi kuulua metallin kolinaa ja koira kipusi portaat ylös. Fine, ajattelin. Kyllä se ne alaskin kapuaa kerta ylös uskalsi.
Tuijoteltiin siinä hetki maisemia ja lähdettiin kapuamaan alas. Tai minä lähdin, sillä Jali ei suostunut ottamaan yhtä askelta enempää alaspäin metalliportaita. Yritin houkutella koiraa, menin itse alas ja odotin josko se seuraisi, yritin tukea vieressä, otin hihnaan kiinni ja yritin pakolla. Koira ei liiku, ei uskalla. Pitäisikö se yrittää kantaa? Liian riskialtista. Alkoi tuntua jo niin toivottomalta, että oikeasti kuvittelin jo mielessäni lehtiartikkeleita siitä kuinka nuori nainen soitti palokunnan pelastamaan koiransa siirtolohkareen päältä ja kuinka kaikki päättyi onnellisesti ja koira nostettiin alas nosturin avulla. Olisi siinä päivittelemistä muille. Sitten välähti. Jali ei ilmeisesti hahmottanut kierreportaiden seuraavaa askelmaa kun alta näkyi aina vaan uusia portaita tai kammoksui korkeutta (suorat metalliportaat on ihan fine), joten laitoin askelmalle pitkähihaisen paitani, otin pois päältä myös t-paidan ja näitä kahta paitaa siirtelemällä aina askelmalta toiselle uskalsi Jalikin viimein edetä. Onneksi paikalla ei ollut katsojia, sillä tuntui aika koomiselta.
Jyväskylän Kanavuoren valloitus
Luontopolku oli vain noin 3,5km pitkä, mutta jyrkkien nousujen takia tuntui raskaammalta. Ihailtiin maisemia ja sain sylikoiran syliin. Lenkin jälkeen parkkipaikalla linja-autokuski tuli jututtamaan ja jutteli pitkät pätkät metsästyskoiristaan ja siitä kuinka koira on kyllä kiva kaveri.
Talviturkki veks
Koska kesä oli millainen oli ja koska vaadin oikeasti lämmintä vettä uimiseen, ei talviturkkia tullut kunnolla heitettyä koko kesänä. Tai niin minä luulin. Elokuussa tuli vielä viimeinen hellejakso ja lähdettiin Jalin kanssa Köhniönjärvelle kiertämään järven ympäri menevää polkua ja kahlailemaan. Järven rannoilla on sivussa monia hyviä paikkoja jossa koiraa voi uittaa, vaikka siellä oikea kaupungin uimarantakin on. Yhdelle näistä "rannoista" päädyin heittämään Jalille palloa.
(video ei ole tältä kyseiseltä rannalta, mutta järvi on sama)
Jalihan edelleenkään ei ui, mutta kahlaa mielellään pallon perässä. Rantapaikka oli meille uusi, heitin pallon aika lähelle rantaa ja koira perään. Ja hupsista, sehän olikin äkkisyvää. Jali syöksyessään pallolle pukkaa sen samalla kauemmas rannasta ja pallo lipuu koiran ulottumattomiin. Siinä aikani odottelin, että Jali oikeasti, voisitko kerätä rohkeutesi ja hakea pallon, kultapieni sulla on pelastusliivitkin päällä. Vaan ei. Ei auta kun lähteä kahlaamaan. Pohja oli ällöttävää mutavelliä, täynnä lumpeita ja yllättävän syvä. Pakko uida mikäli haluaa pallon pelastaa. Jos se olisikin ollut mikätahansa pallo niin olisi saanut jäädä sinne, mutta se oli THE pallo, niin pakkohan se oli hakea. Onneksi vesi oli jopa minulle lämmintä ja minulla päällä neutraalit alusvaatteet. Kyllä kesä kuivaa minkä kastelee. Siinä palloa uidessa, Jalin odotellessa innokkaana rannassa kävi mielessä, että mun koira on nyt ymmärtänyt tämän noutamisen idean jotenkin väärin...Uusia ja vanhoja maastoja
Ainakin joku meistä on myös ottanut rennosti
Siltä näytti meidän kesä kännykkäkuvien avustuksella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



























