Satunnaista

Tina-Marina Backmanin jälkipäivältä ei jäänyt mitään maata mullistavaa mieleen. Pelto oli melko korkealla heinällä, mikä oli hyvä, sillä juuri siihen halusin apua. Tehtiin suora jälki, jossa noin 5 loikkaa sivulle, vuoroin oikealle, vuoroin vasemmalle. Ajatuksena saada koira pysymään hereillä ja tarkkana. Ilma oli hyvin lämmin. Waldo pysyi hyvin kartalla katkokohdissakin, mutta tapansa mukaan jäljesti osin korkealla nenällä namittomilla pätkillä. Tähän huomio, että kun namiton pätkä alkaa, koira kiristää vauhtia ja minä alan "juosta" sen perässä. Eli ei anneta koiran rynniä, koira määrää suunnan, ohjaaja vauhdin. Jos nostaa pään ylös, pysähdytään ja jatketaan vasta kun pää alhaalla. Niin ja tallomisesta, mieluummin vähän laahaa jalkoja kuin talloo korkeaan heinään sellaisen "heinämuurin" koiralle ylitettäväksi. Ilmat on ollut niin hirveitä, että ei ole hirveästi ollut motivaatiota lähteä pelloille tallomaan, jokunen ollaan tehty iltasella ja jo tuolla tallomisella on ollut kyllä suuri vaikutus.

Tehtiin pieni roadtrip ja lähdettiin katsomaan Hämeenkyröön PK SM-kisoja. Siellähän taas oli dalluedustusta niin hauska lähteä kannustamaan. Plus en ole koskaan käynyt PK-kisoissa, enkä nähnyt mitä se PK-tottis oikeasti on. Noh, voin sanoa että monen tasoista suoritusta tuntui olevan vielä SM- tasollakin ja ei se kyllä ole yhtään sen kummoisempaa kuin mikään muukaan koiraharrastuslaji (ja nyt saan varmaan kaikkien pk-harrastajien vihat niskaan... :D). Tuli kyllä sellanen olo suorituksia kattellessa, että kyllä mäkin nyt tohon pystyn... En välttämättä vielä näillä koirilla (tosin oon aika varma että Jalista ois saanu pätevän pk-koiran, jos noita laukauksiin reagoimisia ei oteta huomioon!), mutta joskus. Wallulla saattaa jäädä pk-tottis väliin kyynärän takia, mutta siitä lisää ehkä myöhemmin. Päivä oli kuuma, enkä viitsinyt koiria pitää autossa kun ei autoa saanut varjoon vaikka ikävä se oli kyllä asvaltillakin koirien odotella. En tajunnut ollenkaan, että tokihan pk-kisoissa ammutaankin, joten junnu sai kuulla ensimmäiset laukauksensa. Harmi kun Jali on vähän arka laukauksien suhteen niin näytti vähän huonoa mallia Waldolle eikä näin junnulle jäänyt ehkä ihan kaikista positiivisin kuva...

Hämeenkyröstä ajeltiin Seitsemisen kansallispuistoon, jossa vietettiin kaksi yötä. Auton jätin Koveron parkkipaikalle ja siitä kohti Haukilampea, jonne pystytin teltan. Kävin uimassa ja loppuilta sujuikin sitten teltassa kun yhtäkkiä hirveä ukkoskuuro yllätti. Pilkulliset olivat kuin kokeneitakin telttailijoita, Wallukin oli ensikertalaisena oikein siivosti ja käpertyi telttaan heti nukkumaan. Koska lämpötila oli seuraavana päivänä edelleen lähempänä +30 astetta, päädyttiin seuraavana päivänä kiertämään 6,3km pitkä Torpparintaival. Ei mitenkään erityistä maastoa, eikä jäänyt mitenkään erityisesti mieleen mitään. Koveron pihapiiri oli tietty kiva, mutta muuten. Haukilammella oli porukkaa molempina päivinä useampi sakki ja erityisesti lapsiperheitä, joista toki lähti ääntä. Ei siis mikään erityisen kiva "nauti luonnon hiljaisuudesta" kokemus :D Haukilammella oli kyllä kiva pulikoida, virkisti! Ihan kökkö kesä kun +30C ja mitään ei jaksa tehdä ja tuon 6km jälkeenkin hiki vaan valui. Pojat oli kyllä hienosti, ei oo yhtään sen kummosempaa reissata kahden kanssa vs. yhden.

Henkilön Dalmatian Jali & Waldo (@jali.waldo.dals) jakama julkaisu Heinä 22, 2018 kello 4.47 PDT

Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Poria ja Yyterin koirarantaa. Yövyttiin Yyterissä leirintäalueella teltassa, sillä mökkejä ei ollut vapaana ja suihkun mahdollisuus houkutteli. Leirintäalueella oli porukkaa ja melko levotonta, mutta koirat olivat oikein malliikkaasti teltassa, jopa sen ajan kun itse kävin suihkussa. On ne hienoja! Illemmalla näin teltasta kun ohi käveli porukkaa dalmatialaisen kanssa ja kiiruhdin perään, näitä niin harvoin näkee. Hetken juttelun jälkeen selvisi, että kyseessä oli Waldon sisko Muru, joka oli tullut perheensä kanssa lomareissulle ja Wallu pääsi tervehtimään siskoaan. Pieni maailma ja mikä sattuma! Seuraavana päivänä treffattiin myös toista pilkullista 1,5v Ramboa koirarannalla ja pojat tulivat ihan kivasti juttuun. Yllättäin Jali oli se joka yritti vähän isotella, hämmentyi varmaan kun törmäsi kokoiseensa ;) Superhieno paikka tuo Yyterin koiraranta! Olin jotenkin etukäteen ajatellut sen sellaiseksi koirapuistomaiseksi "kaikki koirat irti" paikaksi, mutta siellä oli oikein hyvä fiilis ja suurin osa oli ihan siivosti kiinni ja tuolla mahtui suht hyvin ottamaan sen oman tilan. Porista jatkettiin illansuussa kohti kotia.

Henkilön Dalmatian Jali & Waldo (@jali.waldo.dals) jakama julkaisu Heinä 23, 2018 kello 7.33 PDT

Tänään Waldo pääsi ensimmäistä kertaa näyttelykehään Isokyrössä, jossa tuomarina Pirjo Aaltonen. Tuloksena JUN EH ja suht Waltsun kuulonen arvostelu:
"Hieman ilmavassa vaiheessa esiintyvä nuori uros, rintakehä saisi olla pidempi. Riittävä sukupuolileima, kaunis ilme, tyypillinen pää, hyvin pilkuttuneet korvat. Hyvä vahva kaula, tiivis ylälinja, saisi olla paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Tasaisesti pilkuttunut mutta vaaleat pilkut. Sivuliikkeessä taka-askel jää turhan lyhyeksi."

Waldo oli loukannut alkuviikosta etutassuaan ja ontunut siinä olleen haavan takia ja arvoin että lähdetäänkö ollenkaan näyttelyyn jos ontuu sielläkin. Ei se tainnut nyt ontua tai keventää, mutta kuuma ilma vei vähän virtaa ja mullakin oli huonot motivaattorit mukana. Tarkoitus oli käydä kaupan kautta, mutta nehän aukesivatkin sunnuntaina vasta 11 enkä sitten ennättänytkään. Noh, ihan ok se käyttäytyi, vähän aristeli tuomaritätiä kun tuli suoraa käplimään (vähän yllätyin itsekin), mutta antoi katsoa hampaat hienosti. Juoksussa vilkuili vähän takanaolijaa eikä oikeen tahtonut keskittyä ja yksilökehässäkin oli vähän perässä vedettävää mallia. Malttoi kuitenkin seisoa hienosti paikoillaan sen mitä piti, asennosta en tiedä :D Luulen, etttä se saattaa olla vähän jumissakin, tuon Seitsemisen reissun jälkeen se ensimmäistä kertaa alkoi hihnalenkeillä peitsata, enkä pystynyt saada hieronta-aikaa tähän hätään.

Kesäkuulumisia

Joko uskaltaa sanoa, että on kesä? Suomen kesästä ei koskaan ota selvää, mutta josko se tästä! 

Almis ja Elmis oli hoidossa ja pojilla oli muksaa!

Jali kävi Jaana-Kaisa Timosen käsittelyssä osteopaattisessa hieronnassa. Nätisti antoi käsitellä, olihan tilat jo ennestään tutut hieronnoista. Eniten jumia löytyi takapäästä ja Jaana-Kaisa tuumasi että lantio on ehkä aavistuksen vino, mistä syystä saattaa istumisessa ja maahanmenossa kompensoida istumalla "hassusti". Ei kuitenkaan mitään ihmeellistä mistä pitäisi huolestua. Jali on tuntunut käsittelyjen jälkeen kyllä varsin jumittomalta, hihnalenkeilläkin se pystyy ylläpitää entistä pidempään sellaista hidasta ravia kun ennen mentiin aivan peitsaten. Lihakset tuntuvat pehmeiltä ja meno keveältä. Luulen, että pyörälenkitkin ovat tehneet vain ja ainoastaan hyvää kun joutuu oikeasti käyttää pitkää raviaan pitkäkestoisesti.

Seuraava kuvapari on hauska. Sama koira, kaksi eri ilmettä. Jännä miten paljon kuvakulma ja koiran ilme muuttaa!

Käytiin Jalin kanssa Seinäjoella myös mätsäreissä. Ihan vaan ettei metsitytä ja näkee vähän muita koiria. Paikalla olikin dallututtuja ja meitä oli kolme pilkullista edustamassa. Jali käyttäytyi tosi kivasti ja ihmeenkin järkevästi. Ei juurikaan kinunut päästä muiden luo ja tosi fiksusti siinä yhden tutun pennun kanssa tutustui. Kehässä oli inhottavaa, satoi vettä ja oli märkää ja hyiyök joku tulee käplimään ja seisoi koivet miten sattuu ja ryhdittä. Enpä muuta odottanutkaan. Sininen saatiin eikä sijoituttu. Tuomari kommentoi jotain että onpa kiva kun se on näin nuorekas käytökseltään (ai koira joka juostessa ois halunnu tutkimaan palkintopusseja ja säikkyi kehän laidalla aukaistuja sateenvarjoja, öööö?) ja ei muutakun uudestaan vaan. Näyttäväksi urokseksikin taisi mainita, mutta ei Jali tuolla käytöksellä ois ansainnutkaan sijoittua.

Onneksi Bella piti pilkkujen lippua korkealla ja sijoittui lopulta hienolla esiintymisellä BIS2 sijalle! Ei viitsinyt vesisateen takia ihan hirveästi kameralla kuvia nappailla vaikka se mukana oli, mutta piti kaivaa BIS-kehän ajaksi esiin.

 

 

 

BIS1 ansaitusti hienosti pönöttävä snautseri

Ensimmäinen virallinen: MEJÄ-koe!

Meidän "koutsi" puhui meidät ottamaan osaa Härmän kennelkerhon järjestämiin virallisiin metsästyskoirien jäljestämiskokeeseen (eli mejä-kokeeseen) helatorstaina 25.5.  Tuomarina toimi Kristina Erkkilä.

Vähän emmin ilmottautumista, sillä tälle kaudelle ollaan tehty vain yksi harjoitusjälki (joka tosin meni tosi kivasti!), eikä koskaan olla tehty yhtäkään kisapitkää jälkeä. Mutta noh, ei se ota jos ei annakaan, joten ajattelin että lähdetään yrittämään. Tavoitteeksi otin, että kunhan loppukaadolle jollainlailla päädytään niin olen tyytyväinen!

Jäljet käytiin merkkaamassa jo etukäteen kun koe järjestettiin täällä Kauhavalla ja koetta edeltävänä päivänä veretettiin. Jännitin omaa suoritusta enemmän oppaana toimimista, mutta hengissä selvittiin, vaikka parannettavaa ehdottomasti jäikin. Merkkauksia ehdottomasti tiheämpään ja käyttää muutakin kuin hintalappuja. Nytkin jossain pätkillä oli useampi hintalappu tipahtanut ja olin vähän sormi suussa, että missä se jälki kulkee. Onneksi oli opastettavana taitava mäykky, joka eteni kuin höyryjuna :)

Laukaisu testattiin tietty ensin. Kokeessa oli yhteensä kuusi koiraa, jotka sidottiin puihin kiinni. Jali hätkähti, mutta selvitti mun mielestä laukauksen hyvin. Päästiin siis jäljelle samoin kuin muutkin osallistujat.

Jali lähti metsään voimakkaasti kiskoen. Alkumakauksen tutki tarkasti ja lähti etenemään jälkeä pitkin epävarmana. Totesin jo alkuun että jaha, tää on näitä säikkymispäiviä näköjään ja ei aikaakaan kun ensimmäisen kerran säikähti "jotain". Tuijotteli eteenpäin ja pyöriskeli, kävi välillä mun luona, eteni hetken eteenpäin, pysähtyi ja lopulta palasi mun jalkoihin odottamaan, välillä minua vilkuillen. Aikamme siinä Jalin kanssa odoteltiin, että mitäs nyt, mutta kun koiraa ei saa itse ohjata niin yritin pysyä eleettömänä. Jali oli ihan sen oloinen, että kaipaisi nyt minulta sen tuen etenemiseen ja lopulta tuomari sanoikin, että koiraa voi suullisesti ohjeistaa takaisin jäljelle. Siinä koitin Jalia sitten innostaa jatkamaan ja onneksi sitten lähtikin jatkamaan jälkeä. En muista oliko se tässä vai jossain kohti myöhemmin kun vähän yritin Jalia tukea ottamalla varovaisesti pientä askelta eteenpäin. Tuomarikin siitä mainitsi jäljen jälkeen, että tarkkana noitten kanssa kun se lasketaan koiran ohjaamiseksi.

Ensimmäiselle kulmalle päästiin tosiaan hitaasti ja epävarman oloisesti. Kulman haisteli hyvin ja minusta lähti ottamaan jo oikeaa suuntaa, mutta jostain syystä päätti sitten kuitenkin tehdä siinä jotain ihme ympyrää ja oli taas epävarma. Ei tähän tarvinnut kuitenkaan muistaakseni mitään apuja. Pian vastaan tuli yllättäin oja, jota en ollenkaan huomannut. Jali eteni hyvin liinan päässä liina kireänä ja hyppäsi ojan yli ja tietty nykäisi kunnolla liinasta kun en itse ollut moiseen yllätysloikkaan yhtään varautunut. Seuraavalla ojalla selkeästi varoi ja muisteli tätä nykäystä ja jäi taas pyörimään "mitä nyt tehdään" tyyppisesti. Lisäksi onnistuin tässä säikäyttämään sen risulla kun liina takertui oksaan ja yritin sitä kiskaista irti ja oksa nykähti koiraa kohti. Voi mamman pieni herkkispoika... Lopulta lähti etenemään kun menin tuomarin luvalla selvittämään liinaa ja sai minusta samalla tukea ylitykseen. Seuraavat ojat meni jo huomattavasti paremmin ja epäröimättä (ojia oli monta!) ja minä varoin etten vain onnistu taas ylityksissä kiskaisemaan koiraa.

Toisella osuudella vastaan tuli lisäksi myös kaatunut puunrunko, joka oli seuraava ihmetys. Minun yli 60cm korkuinen entinen agilitykoira tuumasi, että en varmasti pääse yli tuosta ehkä polven korkeudella olevasta puunrungosta. En tiedä ollaanko koskaan treenattukaan kyllä puiden ylitystä mejätreeneissä, että ehkä sekin hämmensi? Aikansa arvottua (muistaakseni ehkä taisin myös tuomarin ohjeistuksesta huikkailla jatkamaan), Jali päätti kiertää koko puunrungon ja jatkaa matkaa sen jälkeen normaalisti. Meinasi vähän naurattaa kun tuntui jotenkin niin koomiselta :D

Tämän puuepisodin jälkeen ja toista kulmaa lähestyessä  meno alkoi jo tuntua huomattavasti paremmalta. Jali kulki tutusti liina kireällä ja jouduin jo vähän jarrutellakin. Kulki tosi paljon ilmavainuisesti ja oli vähän epävarma olo, että oikeestiko kuljetaan jäljellä. Vaan siellä ne tuomarit ja muut tuli vaan koko ajan mukana. Useat ojan ylitykset ja puunrunkojen alitukset/ylitykset sujui loppujäljen ihan ongelmitta ja toisen kulman teki tosi hienosti! Haisteli makuun tarkasti eikä tarkistellut suuntaa ollenkaan vaan varmasti jatkoi oikeaan suuntaan.

Viimeisellä osuudella taas kovin ilmavainuisesti ja lopulta huokaisin helpotuksesta kun koira pysähtyy nuuhkimaan sorkkaa. Me löydettiin perille! Tuomari kysyi lopussa, että huomasinko kun koira lähti viettämään lopussa vähän vasemmalle? Siellä oli hirvien suolakivi ja kuulema edellisenä päivänä kun jälkeä veretettiin oli paikalla ollut luultavasti emä vasan kanssa ja tuomari epäili että hengaavat vielä siellä ryteikössä. Malttoi kuitenkin jatkaa verijälkeä pitkin loppuun asti vaikka kävikin siis vissiin vähän sinne päin haistelemassa, tuuli kuitenkin onneksi kaadolta päin niin ei saanut tarkemmin vainua.

Aikaahan meillä meni kyllä jäljellä, mutta alle sen vaadittavan 45minuutin kuulema kuitenkin! Ensimmäinen osuus varsinkin tuntui ihan toivottomalta kun koira eteni kuin kuumilla kivillä ja teki niin kovasti mieli tukea koiraa suullisesti ja omalla liikkeellä. Loppua kohden edettiin sitten varmaan kolme kertaa nopeammin kuin alkujäljestä, oli ihan kuin eri koira liinan päässä. Ota tuosta koirasta nyt joskus selvää... :D

Henkilön Marnellin Keep On Running (@jalidalma) jakama julkaisu 25. 05ta 2017 klo 7.38 PDT

Oman kokeen jälkeen lähdin purkamaan opastamaani jälkeä ja sen jälkeen ajelin laavulle odottelemaan muiden jäljestyksen loppumista ja tuloksia. Yhtään en mitään osannut arvailla, mutta kun ilman hukkia selvittiin niin jonkinlainen tulos ilmeisesti oli tiedossa. Onneksi sää oli oikein sopiva, meidän jäljen aikaan oli puolipilvistä, vähän tuuli, muttei häiritsevästi. Siinä laavulla odotellessa alkoi aurinkokin paistaa ja aika eteni ihan mukavasti.

Vihdoin kaikki olivat valmiita ja päästiin tulosten kimppuun:

• Jäljestämishalukkuus 5/6
• Jäljestämisvarmuus 10/12
• Työskentelyn etenevyys 6/10
• Lähdön, kulmien, makauksien ja katkon selvittämiskyky 13/14
• Käyttäytyminen kaadolla 3/3
• Yleisvaikutelma 3/5

"Ohjattu aloitus. Varovaisesti jäljen päällä etenevä koira säikkyy makaavia puita ja risuja. Eteneminen kärsi huomattavasti reilut puolet jäljestä. Loppuosuus sujuu jo suht mallikkaasti. Makaukset merkataan. 1. kulma epäröiden vaikka selvästi tietää minne mennä. 2. suoraviivaisesti. Löytää sorkan jota jää tutkimaan. Koska työskentelyn etenevyys parani huomattavasti viimeisellä osuudella, niin riittää ykköstulokseen. Lisää harjoitusta poikkeavissa maasto-olosuhteissa."

Ja hupsansaa kun tuomari alkoi lukea meidän tulosta niin sehän oli ykköstulos eli AVO1! Niukin naukin, sillä saatiin ykköstulokseen miniminä tarvittavat pisteet eli 40 pistettä viidestäkymmenestä. Tuomarinkin vinkistä otetaan nyt kunnon ryteiköt ja hakkuuaukeat treeniin, että saa koiralle uskallusta edetä vaikka onkin vähän vaikeampia tilanteita. Ollaankin varmaan treenattu liian siisteissä maastoissa. Mutta ehdottomasti positiivista että kisamittanen jälki ei tuottanut ongelmaa ja koira paransi loppua kohden. Vieläkun saadaan tuo ajoittainen epävarmuus kokonaan pois niin hyvä siitä tulee!

Mutta voi hurja tätä koiraa, se vaan tahkoo tuloksia lajista kuin lajista! Näinköhän sitä pitäis seuraavaksi vaikka niihin tokokisoihin ilmottaa...

Korrien koulutus vol2

Liesjärveltä matkattiin viime viikonloppuna Helsinkiin Korrien koulutukseen. Mietin jo etukäteen, että kannattaakohan tätä vaellusreissua nyt välttämättä yhdistää tähän koulutukseen, mutta totesin että katsotaan. Noh, kyllähän väsytti, tuntui ettei ihan ollut ajatus mukana ja ei jaksanut niin seurata muiden tekemistä samalla intensiteetillä mitä viimeksi. Sen takia en nyt yhtä kattavaa tiivistelmää taida saada aikaiseksi. Mutta eipä silti kaduta tuo Liesjärven reissu ja saatiin me koulutuksesta irti se mitä haettiin.

Jos minä tunsin oloni nuutuneeksi huonosti nukutun yön jälkeen niin nuutunut tuntui olevan kyllä koirakin. Jali oli ensimmäisellä kierroksella kovin poissaolevan oloinen, haisteli ja vilkuili ympärilleen. Sellainen se ei ole ollut treenatessa aikoihin. Kyllä se teki, mutta sitä sai kalastella ja palkan jälkeen palasi taas omiin ajatuksiinsa. En saanut sitä normaalia treenifiilistä ja kuplaa aikaiseksi. Jali oli tosiaan erityisen häiriöherkkänä ja bongasikin kentän toisesta päästä luoksaria (tai jotain muuta vauhtijuttua) tekevän toisen ryhmän koiran, jonka luo juoksi innoissaan. Mitään ei sattunut, mutta ai miten teki mieli taas vajota maan alle. Saatiin kyllä jatkettua treenailuja tämänkin jälkeen ihan onnistuneesti vaikka vähän tahtoi hermoja kiristää.

Ekalla setillä taidettiin katsoa peruutusta ja ruutua. Peruutusta ollaan tehty jonkun verran minun edessä peruuttaen vahvoilla avuilla (käskysana, käsimerkki ja oma liike). Riitta neuvoi vähentämään nyt vain niitä apuja rohkeasti ja kyllä Jalilla jotain ajatusta taaksepäin on jo ehkä jopa sillä pelkällä käskysanalla. "Ei se mikään tyhmä ole." Sitten perusasentoon seinän tai vastaavan viereen ja siitä peruuttamaan, palkka koiran jalkojen väliin. Jali vastasi kivasti näihin peruutusharjoituksiin vaikkei tosiaan olla juuri tehty ja tekniikka oli kuulemma hyvä.

Musta on vähän tuntunut, että peruuttaminen vähän paineistaa Jalia (aika jännä ottaen huomioon mun avut), mutta mitä nyt ollaan keretty kotona tehdä olohuonetreeniä niin se on alkanut olla peruuttamisesta jopa aika innoissaan ja tekee sitä vähäiseen treeniin nähden aika päheesti. Pitääkin muistaa ottaa videolle joku päivä.

Ruutuun ohjeeksi näyttöruutua. Eli paikkaa vahvistetaan menemällä itse ruutuun taputtelemaan, palataan koiran luo ja lähetetään. Ruudussa voi hyvin käyttää eri tekniikoita hyödyksi eli tehdä sekaisin pallolla, näyttöruudulla, kosketusalustalla... Eri keinot vahvistaa vain ruutua. Vastasi hyvin näyttöruutuun, olen tehnyt sitä itse väärällä tavalla ja vähän epäilin aluksi että näinköhän toimii. Mutta hyvin tosiaan pelitti. Näyttöruudut ensin lyhyellä matkalla kun on uusi juttu ja matkaa tehdään pallon kanssa. Erikseen sitten vahvistetaan ruutuun seisahtamista ja siellä pysymistä. Riitta suositteli sitä kosketusalustaakin vaikka aika vähän ollaan Jalin kanssa sitä ylipäänsä treenattu. Katsotaan.

Toisessa setissä merkin kiertoa ja kaukoja. Otin itse vähän tiukemman asenteen haistelulle ja saatiin lopulta huomattavasti parempi fiilis tekemiseen ja koirakin hommiin. Merkin kierrossa ongelmana on ollut juuttuminen minun apuihin ja ilman kehuja on jäänyt jumittamaan merkin luokse. Neuvoksi koiran lähtiessä kiertämään laskee palkkapallon viereensä. Kun koira on kiertänyt merkin, osoittaa koiralle hiljaa palkkaa ja koiran ollessa lähempänä palkkasana. Toimi tosi hyvin! Tästä sitten hiljalleen häivyttää palkkaa, kunhan koiralle jää mieleen, että omistajan luo kannattaa palata äkkiä. Palkan voi esimerkiksi tiputtaa myös kädestä. Olipas yksinkertaista. Tähän oli vielä jotain muutakin huomiota, mutta en nyt mitenkään saa päähäni mitä.

Olen tehnyt kyllä pallon heittoa taakse, mutta siinä on ollut sama juttu että jos pallo ei lennä ei koirakaan liiku. Katsotaan tapahtuuko tässä sama jumittaminen kun palloa ei olekaan, mutta jotenkin jo lähtökohtasesti tuntuu paremmalta ettei koira lähde tulemaan luokse liikkeen perässä ja luulisin että tällainen paikalla oleva palkka on helpompi häivyttää.

Kaukoissa ongelma edelleen vajaa istuma-asento. Oltiin kyllä tehty Riitan edelliskerran ohjeilla olohuone treenejä, mutta jotenkin tuntui ettei vain onnistu edelleenkään. Mä en edes tiedä missä vaiheessa maasta istumaannousu on mennyt näin huonoksi. Riittakaan ei oikein osannut sanoa mistä johtui. Arveli että olen palkannut vajaista istuma-asennoista niin kauan että koiralle jäänyt mieleen että tämä riittää. Ei osaa enää korjata kun ei tiedä mitä haetaan eikä avustamisen tai huonoista vaihdoista palkkaamatta jättämisenkään jälkeen osaa itse korjata.

Olen itse miettinyt käskysanan vaihtoa ja Riitta kyllä ihan kannatti ajatusta. Minullekin helppo määrittää ne kriteerit uuden käskyn kanssa uudestaan. Neuvoi treenaamaan niin, että namit on pöydällä ja tekemään vaihtoja ensin sivulla ja siitä siirtymään sitten koiran eteen seisomaan. Ja vaatia aina sen kunnollisen vaihdon. En kuollaksenikaan muista mikä oli peruste namien pöydällä pitämiseen. Olisiko liittynyt siihen kun Riitan mielestä ongelma osin voi johtua siitä, että Jali jää kiinni palkkaan (oli se nami tai lelu tai takapalkka) ja tekee sen takia vaihdot vajaasti ja huonosti. Olohuonetreenit jatkukoon.

Jossain vaiheessa toisen setin aikana testattiin muuten pojan laukauspelottomuus. En tiedä mikä se oikeasti oli, mutta kuulosti aivan siltä kuin olisi kaksi laukausta ammuttu jossain lähellä. Jali säikähti ja hätkähteli, mutta palautui tosi kivasti ja nopeaa kun siinä heitin ja annoin sen saalistaa namin. Ei ollut mitään ongelmaa palata takaisin treenaamaan eikä koirassa säikkymiset näkyneet tapahtuman jälkeen millään tavalla. Laukausalttiiksi se luultavasti luonnetestissä määritettäisiin. Ehkä jopa laukausaraksi kun en ole varma kuinka Jali selvittäisi luonnetestin laukaukset itse kun en saisi tukea sitä millään tavalla.

Tämä olikin vika kerta näitä koulutuksia, kiitokset ilmaisista (tai "ilmaisista" kun Jyväskylästä asti matkasin :D) treeneistä kuulu Dalmatiankoirat-yhdistykselle!

Muut teki mm. tunnaria ja uuteen kiertonoutohässäkkäänkin tuli vinkkiä. Siitä nyt lyhyesti vaan, että kiertoon häiriöt mahdollisimman aikaisin mukaan ja ketjuttamalla palasissa sitten kootaan liikettä kasaan. Musta tuntuu, että saatan jopa tykätä tästä liikkeestä. Saa nähdä onko toinen ääni kellossa jos oikeasti aletaan tätä joskus treenaamaan.

Kun takaisin Jyväskylään päästiin niin suunnattiin molemmat suoraan nukkumaan univelkoja pois. Nukuttiinkin ihan kunnon "päikkärit". Nukkukaapa yö kovalla alustalla niin osaatte arvostaa sen jälkeen pehmeää sänkyä.

Tapahtuipa kerran kesällä

Tilaisuus tekee varkaan

Alkukesästä juhlistettiin siskon valmistujaisia. Sillä aikaa kun me olimme koululla juhlatilaisuudessa, tädit leipoivat vielä viimeisiä herkkuja. Jali the ruokavaras huomasi tilaisuutensa tulleen kun paikalla oli varomattomia vieraita ja söi yhden leivoksen pohjan kenenkään huomaamatta. Täti joutui alkaa leipoa uutta pohjaa, minkä takia pohjan päälle jo valmiiksi tehty täyte kerkesi hyytyä osin kulhoon ja näytti uuden pohjan päällä levitettäessä lähinnä härskiintyneeltä voilta eikä näin ollen päässytkään tarjolle. Maku oli kyllä oikein mainio ja maistui kotiporukalle kyllä juhlien jälkeen. Koiran katsottiin jo saaneen oma osansa.

Opiskelua ja pelleilyä

Kettutesti

Meillä on porukoilla isän aikoinaan ampuma täytetty kettu. Istuttiin yksi ilta korttia pelaamassa kun isoveli sai loistoidean ja päätti säikäyttää meidät ketun avulla. En ole koskaan kuullut Jalin nostavan moista mekkalaa ja olevan noin tosissaan, se ryntäsi haukkumaan tälle kummalliselle tunkeilijalle. Kunnes hokasi että odotas, since when ketut on leijunu yli metrin korkuudella keittiössä? Ja kaikki vaan ympärillä nauraa. Jali päätti olla Rohkea ja kävi haistelemassa kettua ja totesi että semmonen. Kookien mielestä kettu oli valmis hyökkäämään missä vaiheessa tahansa, hyvin uskottavia olivat myös makkarat. Ainakaan en joudu lenkillä ketun syömäksi. Ihan lohduttavaa.

Kettutesti 2

Kortjärvellä on maailman kivoin luontopolku! Reitti on noin 5,5km pitkä ja sen varrella on kaikenlaisia kivoja yllätyksiä. Ja parasta on, että joka kesä siellä on aina jotain uutta. Ehdottomasti kivoin luontopolku ikinä. Ensimmäistä kertaa kierrettiin tämä elokuussa 2013.

Jali alkaa olla jo melko tottunut polun kummallisuuksiin, mutta Almalle teki välillä tiukkaa. Jalin opastuksella uskallettiin juuri ja juuri käydä morjenstamassa kaksoisolentoaan. Jättihämähäkki taisi säikäyttää enemmän kaksijalkaisen.

Palokunta pelasti koiran siirtolohkareen päältä

Käytiin yksi kesäilta tutkimassa Pedersöressä sijaitsevaa Ilveskiveä, joka on Suomen suurin (16m korkea) siirtolohkare. Kivelle kulki kiva luontopolku, matkaa kertyi kokonaisuudessaan ehkä seitsemisen kilometriä. Perillä kiven päälle johti pitkät metallikierreportaat ja ylhäällä oli puutasanne. En ajatellutkaan, että Jali välttämättä uskaltaisi lähteä kiipeämään portaita vaan jätin koiran alas ja kipusin itse maisemia katsomaan. Yllätys oli suuri kun hetken päästä alkoi kuulua metallin kolinaa ja koira kipusi portaat ylös. Fine, ajattelin. Kyllä se ne alaskin kapuaa kerta ylös uskalsi.

Tuijoteltiin siinä hetki maisemia ja lähdettiin kapuamaan alas. Tai minä lähdin, sillä Jali ei suostunut ottamaan yhtä askelta enempää alaspäin metalliportaita. Yritin houkutella koiraa, menin itse alas ja odotin josko se seuraisi, yritin tukea vieressä, otin hihnaan kiinni ja yritin pakolla. Koira ei liiku, ei uskalla. Pitäisikö se yrittää kantaa? Liian riskialtista. Alkoi tuntua jo niin toivottomalta, että oikeasti kuvittelin jo mielessäni lehtiartikkeleita siitä kuinka nuori nainen soitti palokunnan pelastamaan koiransa siirtolohkareen päältä ja kuinka kaikki päättyi onnellisesti ja koira nostettiin alas nosturin avulla. Olisi siinä päivittelemistä muille. Sitten välähti. Jali ei ilmeisesti hahmottanut kierreportaiden seuraavaa askelmaa kun alta näkyi aina vaan uusia portaita tai kammoksui korkeutta (suorat metalliportaat on ihan fine), joten laitoin askelmalle pitkähihaisen paitani, otin pois päältä myös t-paidan ja näitä kahta paitaa siirtelemällä aina askelmalta toiselle uskalsi Jalikin viimein edetä. Onneksi paikalla ei ollut katsojia, sillä tuntui aika koomiselta.

Jyväskylän Kanavuoren valloitus

Luontopolku oli vain noin 3,5km pitkä, mutta jyrkkien nousujen takia tuntui raskaammalta. Ihailtiin maisemia ja sain sylikoiran syliin. Lenkin jälkeen parkkipaikalla linja-autokuski tuli jututtamaan ja jutteli pitkät pätkät metsästyskoiristaan ja siitä kuinka koira on kyllä kiva kaveri.

Talviturkki veks

Koska kesä oli millainen oli ja koska vaadin oikeasti lämmintä vettä uimiseen, ei talviturkkia tullut kunnolla heitettyä koko kesänä. Tai niin minä luulin. Elokuussa tuli vielä viimeinen hellejakso ja lähdettiin Jalin kanssa Köhniönjärvelle kiertämään järven ympäri menevää polkua ja kahlailemaan. Järven rannoilla on sivussa monia hyviä paikkoja jossa koiraa voi uittaa, vaikka siellä oikea kaupungin uimarantakin on. Yhdelle näistä "rannoista" päädyin heittämään Jalille palloa.

(video ei ole tältä kyseiseltä rannalta, mutta järvi on sama)

Jalihan edelleenkään ei ui, mutta kahlaa mielellään pallon perässä. Rantapaikka oli meille uusi, heitin pallon aika lähelle rantaa ja koira perään. Ja hupsista, sehän olikin äkkisyvää. Jali syöksyessään pallolle pukkaa sen samalla kauemmas rannasta ja pallo lipuu koiran ulottumattomiin. Siinä aikani odottelin, että Jali oikeasti, voisitko kerätä rohkeutesi ja hakea pallon, kultapieni sulla on pelastusliivitkin päällä. Vaan ei. Ei auta kun lähteä kahlaamaan. Pohja oli ällöttävää mutavelliä, täynnä lumpeita ja yllättävän syvä. Pakko uida mikäli haluaa pallon pelastaa. Jos se olisikin ollut mikätahansa pallo niin olisi saanut jäädä sinne, mutta se oli THE pallo, niin pakkohan se oli hakea. Onneksi vesi oli jopa minulle lämmintä ja minulla päällä neutraalit alusvaatteet. Kyllä kesä kuivaa minkä kastelee. Siinä palloa uidessa, Jalin odotellessa innokkaana rannassa kävi mielessä, että mun koira on nyt ymmärtänyt tämän noutamisen idean jotenkin väärin...

Uusia ja vanhoja maastoja

 Ainakin joku meistä on myös ottanut rennosti

Siltä näytti meidän kesä kännykkäkuvien avustuksella.