Näytetään tekstit, joissa on tunniste corgiteam. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste corgiteam. Näytä kaikki tekstit

26 heinäkuuta 2017

Pentuarkea

Pentuarki on lähtenyt rullaamaan varsin mukavasti, aika paljon ollaan pyöritty Keski-Pohjanmaalla nyt kesällä. Pupsi on käynyt muutaman kerran uimassa (kun oli näitä lämpimiäkin päiviä jopa...), ensimmäistä kertaa vajaa 8 viikkoisena kun seuraili ensin rannalta muiden uimista ja totesi, että pirskuta minäkin ja sieltä se yhtäkkiä tupsahti jalkoihin uimaan. Sellainen se on, jos se jotain päättää niin se myös toteuttaa. Postauksen kuvat on tältä uimareissulta eli Waltsu on vielä ihan vauva kuvissa. Onpas se kyllä kasvanutkin kun näitä kuvia katsoo! Jotkut kuvista muuten vesileimasta huolimatta siskon käsialaa.
Siis mitä nuo muut oikein hommaa?
Minä myös!!
Veljen noin kuukauden vanhemman noutaja/spanieli sekoituksen kanssa ovat välillä aikamoinen kaksikko. Kaapo haluaisi leikkiä noutajamaisen innokkaalla asenteella ja jyrää isompana Waldoa ja Valtsuahan se kiukuttaa kovin eikä spanielimix tajua jättää pientä rauhaan. Waldo kompensoi pienempää kokoa suurella äänellä ja terävillä hampailla. Kaksi pentua yhtä aikaa on kovin hasardi yhdistelmä... Saa nähdä miten tosiaan käy kun kasvavat kun molemmat ovat tosiaan uroksia ja ikäero on näin pieni. Muidenkin perheen koirien kanssa tulee kivasti juttuun, sujahti mukaan eläintarhaan niinkuin ei mitään. Mutta on kyllä usein varsin äänekäs leikkijä. Ja jostain kumman syystä Elmeriä pitäis välillä nylkyttää, toivon kovin että kyse on vain jostain vaiheesta.
Attack!
Kaapokin tykkää vedestä
Suurpilkku se jatkaa vain kahlaamislinjaansa :D
Sisäsiisteydessä ei juurikaan edistystä, mutta moni muu asia on jo ihan kivalla mallilla. Yksin on jäänyt lyhyitä ja pidempiä aikoja sekä Jalin kanssa että täysin yksin ja välillä laitettu pupsien riehuessa omaan rauhaan tai rauhoittumaan huoneeseen. Pienen hetken on saattanut huutaa, mutta nopeasti rauhoittunut ja kotona on aina vastassa ollut uninen pupsi. Jos jättää luutikun kanssa niin ei edes huomaa kun lähden ja muutenkin hengaa omissa oloissaankin eikä ole samallainen perskärpänen kuin Jali, joten eiköhän yksinolot lähde rullaamaan ihan kivasti. Autossa matkustaa rauhassa takakontissa nukkuen, ainoastaan treenatessa on kiukuttanut kun kehtaan jättää autoon siksi aikaa kun hihkun Jalin kanssa kentällä. Tottelee melko kivasti luoksetulovihellystä ja jopa leikin tiimellyksestä ryntää luo. Mukana on kulkenut pääasiassa vapaana ja reippaasti kulkee. Yöt pupsi nukkuu tyytyväisenä lattialla pedillä eikä herättele turhaan aamuisin. Herää touhuamaan itsekseen ja tekemään tarpeet ehkä siinä seitsemän maissa, mutta menee takaisin nukkumaan jos (ja kun :D) en vielä itse herää.
Waldo osaa tarjota jo istumista, maahamenoa, katsekontaktia, käsikosketusta, kohteelle hakeutumista ja uusimpana kapulaan tarttumista sekä osaa odottaa ruokakupilla lupaa. Ja onpa se melkein kokonaisen noudonkin jo tehnyt...  Käskysanoja pitäisi hiljalleen rakentaa toiminnoille. Tosi järkevä tyyppi, keskittyy ihan superisti ja on ahne! Ei ole ollenkaan sellainen turhan "häslä" vaan usein oikeasti ajattelee mitä tekee. Sheippaamalla oppiikin tosi näppärästi ja hoksaa todella nopeaa mitä haluan. Olenkin jo kerennyt pohtia että etenenköhän liian nopeasti, muttakun toinen vaan on niin välkky niin kiva tehdä! Leluista taistelee Jalia täpäkämmin vaan ruoka vie vielä ehdottomasti voiton jos saa valita. Pitäisikin muistaa palkkailla lelulla ahkerammin ja leikkiä muutenkin.

Kaupunki, cittari, eläintarvikeliikkeet, liukuovet, erilaiset pinnat, ei ole vielä tuottaneet mitään ongelmaa. Ei ressaa vaikka ollaan seilattu tässä kahden kunnan väliä. Kiipeilee itsekseen missä sattuu, eikä haittaa vaikka pinta ei olekaan ihan vakaa (kivikot, lautakasat, lankkusillat). Ei ole ollenkaan sellaisen kömpelön oloinen vaan tosi ketterästi metsässäkin kulkee ja hyppelee kiville ja oksien yli. Mustissa ja mirrissä ihmettelivät kui se on muka noin nuori kun käyttäytyy niin rauhallisesti. Waldo istui ja tuijotti silmiin namin toivossa ja tarjosi tätä myyjillekin :D Navetassakin on käynyt ja isot eläimet vähän (fiksustikin) jännätti, mutta tosi reippaasti tuli mun tuella. Lapset ihan vähän ehkä jännittää myös, eikä muutenkaan ole suinpäin vieraiden sylissä ensimmäisenä, muttei pane rapsutuksia pahaksikaan.

Jali ei ole vieläkään oikein lämmennyt pennulle niin että sen kanssa viitsisi kunnolla leikkiä. Siinähän se pentu saa mukana kulkea kunhan jättää rauhaan, on Jalin yleinen mielipide. Kyllä se ajan kanssa, en ole huolissani. Jali nyt on kaikkien pentujen kanssa ollut samallainen. Jalista on pennun myötä tullut ehkä hitusen "tuhma". Ruokakupilla ei oikein malta odottaa lupaa kun ei luota ettei pentu mene kupille. Ei oikein taida muutenkaan aina tietää käskyistä että kenellehän nää on tarkotettu ja onko mun pakko noudattaa jos pennekin on paikalla. Taitaa vähän käyttää tilannetta hyväkseenkin. Oppimista kaikille, itsekin olen vielä kovin hukassa kuinka käskyttää ja palkkailla kahta koiraa.
Jali ihmettelee mitä se pentu nyt taas riehuu
No oonko söpö vai enkö oo söpö? Siis kattokaa ny noita valkosia silmäripsiä! 
Joka tapauksessa penne on sujahtanut arkeen varsin kivuttomasti ja mielenkiinnolla odotan mitä tästä kasvaa!

Kuvasia löytyy muuten jonkun verran lisää flickr-kansiosta. Ja ajankohtasempaa menoa hei instagramista nimimerkillä jali.waldo.dals

12 kesäkuuta 2017

Pietarsaaren ryhmänäyttely 11.6.2017

Kenneltyttönä Pietarsaaren ryhmänäyttelyssä. Elmeri siis kehässä EH:n arvoisesti. Kuvia nappailin lähinnä corgikehän laidalta, mutta jokunen muukin koira osui linssiin. Lisää kuvia täältä.
Elmeri

Elmerin sisko Piina
Elmerin emä Nessa
Alman pentuja


06 kesäkuuta 2017

Kesäkuulumisia

Joko uskaltaa sanoa, että on kesä? Suomen kesästä ei koskaan ota selvää, mutta josko se tästä! 
Almis ja Elmis oli hoidossa ja pojilla oli muksaa!
Jali kävi Jaana-Kaisa Timosen käsittelyssä osteopaattisessa hieronnassa. Nätisti antoi käsitellä, olihan tilat jo ennestään tutut hieronnoista. Eniten jumia löytyi takapäästä ja Jaana-Kaisa tuumasi että lantio on ehkä aavistuksen vino, mistä syystä saattaa istumisessa ja maahanmenossa kompensoida istumalla "hassusti". Ei kuitenkaan mitään ihmeellistä mistä pitäisi huolestua. Jali on tuntunut käsittelyjen jälkeen kyllä varsin jumittomalta, hihnalenkeilläkin se pystyy ylläpitää entistä pidempään sellaista hidasta ravia kun ennen mentiin aivan peitsaten. Lihakset tuntuvat pehmeiltä ja meno keveältä. Luulen, että pyörälenkitkin ovat tehneet vain ja ainoastaan hyvää kun joutuu oikeasti käyttää pitkää raviaan pitkäkestoisesti.
Seuraava kuvapari on hauska. Sama koira, kaksi eri ilmettä. Jännä miten paljon kuvakulma ja koiran ilme muuttaa!
Käytiin Jalin kanssa Seinäjoella myös mätsäreissä. Ihan vaan ettei metsitytä ja näkee vähän muita koiria. Paikalla olikin dallututtuja ja meitä oli kolme pilkullista edustamassa. Jali käyttäytyi tosi kivasti ja ihmeenkin järkevästi. Ei juurikaan kinunut päästä muiden luo ja tosi fiksusti siinä yhden tutun pennun kanssa tutustui. Kehässä oli inhottavaa, satoi vettä ja oli märkää ja hyiyök joku tulee käplimään ja seisoi koivet miten sattuu ja ryhdittä. Enpä muuta odottanutkaan. Sininen saatiin eikä sijoituttu. Tuomari kommentoi jotain että onpa kiva kun se on näin nuorekas käytökseltään (ai koira joka juostessa ois halunnu tutkimaan palkintopusseja ja säikkyi kehän laidalla aukaistuja sateenvarjoja, öööö?) ja ei muutakun uudestaan vaan. Näyttäväksi urokseksikin taisi mainita, mutta ei Jali tuolla käytöksellä ois ansainnutkaan sijoittua.

Onneksi Bella piti pilkkujen lippua korkealla ja sijoittui lopulta hienolla esiintymisellä BIS2 sijalle! Ei viitsinyt vesisateen takia ihan hirveästi kameralla kuvia nappailla vaikka se mukana oli, mutta piti kaivaa BIS-kehän ajaksi esiin.
 
 
 
BIS1 ansaitusti hienosti pönöttävä snautseri

07 toukokuuta 2017

Kevät keikkuen tulevi

Ja ehkä sitä kautta treenimotivaatiokin? 

Ulkokentät ja aurinko houkuttelee selvästi treenaamaan. Pilkullisessa treenitauko näkyy selkeästi rutiinin puutteena ja kentällä yhteys on välillä varsinkin alussa vähän poikki. Koitetaan löytää se motivaatio ja rutiini treeneihin takaisin.

Kuvituksena kuvia pääsiäisen ajalta kun ovat jääneet pyörimään ja kun kuvaton postaus on tylsä postaus niin. Kuvat ja teksti ei siis liity pätkääkään toisiinsa eli jos ei mejä-kirjottelut kiinnosta niin käy läpi pelkästään kuvat ;)

Tänään aloiteltiin mejä-kausikin kurssin kautta. En tiennyt mitä odottaa pitkän tauon jälkeen, mutta asia oli selkeästi hautunut Jalin mielessä ja jäljestys sujui yllättävän varmasti! Kouluttajakin totesi että Jali on viime kesästä mennyt eteenpäin ja eikun kokeita katsomaan. Jali lähti jäljelle tosi varmasti ja oli koko ajan töissä eikä jäänyt ollenkaan haahuilemaan omiaan tai varmistellut koko ajan. Maasto oli helppoa sammalmetsää ja märkää, ojaista hakkuuaukeaa, mukavan vaihtelevaa. Jälki ehkä 400m ja vanhentunut edellisestä päivästä.
Käytiin Ilveskivellä
Jali ei jostain syystä saanut kiivetä ylös kivelle...

Hakkuuaukealla oli selkeästi vaikeampaa, mutta selvitti useat vesiojat superhyvin. Molemmat kulmat veti vähän epätarkasti ja toisen makuun taisi missata kokonaan. Kaadon tutki tarkasti ja olis mieluusti jäänyt sorkkaa natustamaan.

Kuulema vauhtia oli paikoitellen jopa liikaakin (viime kesänä oli murheena riittäisikö vauhti täyspitkälle jäljelle!) ja saisin reilusti jarrutella koiraa, että tekee kulmat tarkemmin eikä posota yli ja joudu etsiä. Samoin muistaa aina hidastaa kun tullaan esim metsästä aukealle ja toisinpäin kun haju leviää aukealla laajemmalle. Suorilla osuuksilla varsinkin helpommalla metsäpohjalla oli suorastaan nautinnollista kulkea koiran perässä kun se niin tarmokkaasti ja varman oloisesti nenä maassa jäljesti <3 On se vieläkin aavistuksen epävarma ja kulmat saisi selvittää tarkemmin, mutta suunta on selkeästi hyvä. Lyhyillä jäljillä varmuutta ja motivaatiota, mutta pitäisi kyllä kisamittainenkin, pidempi jälki päästä testaamaan.Treeniä treeniä.
Ja hei pitää mainita että koirat ei välittäny linnuista mitään ja linnut hengasivat ihan tyytyväisenä pellolla kun kierrettiin kauempaa
Ennen jälkien ajoa testattiin myös kokeenomaisesti koirien laukaustensieto haulikolla. Sitä vähän olen jännännyt, että kuinkahan Jali sen selvittää kun joutuu yksin jäädä puuhun. Kyllähän se selvästi säikähti, mutta palautui heti eikä jäänyt mitenkään paniikkiin. Kuulema ihan hyväksyttävä reaktio.
Jos vain kisoihin asti päästään nyt kesällä/syksyllä niin ehdottomasti lähdetään testaamaan!

Loppu kuvatulva jäältä. Enää ei taida uskaltaa!
Mitä?! En varmasti kerjää!