Sateenkaaren päässä on aarre

Joskus aarteen voi löytää myös...

 ...lähempää kuin arvaatkaan.

+fyssarin mukaan koira oli vetreämpi kuin koskaan aikaisemmin!

Venyy, vanuu ja paukkuu

Fyssarilla käynti on pelottavaa. Fyssari vääntää ja kääntelee ja kuuntelee koiraa ja itse odotat vieressä mikä on tuomio. Tänään uutiset olivat onneksi varsin hyvät! Katsottiin tällä kertaa alussa liikkeet läpi ja niinkuin itsekin olen huomannut niin Jali kulkee paljon parempaa ja rennompaa ravia verrattuna ensimmäiseen fyssarikertaan eikä sorru peitsiinkään juuri ollenkaan tai jos sortuu niin vaihtaa ihan ongelmitta itse raville. Askelkin on pidempi. Harmiksi en ole sitä näyttelyihin ilmoitellut, kyllä nyt lentäis kuule askel hyvin.

Ja sitten sisälle käsittelyyn. Haukkarit venyi hyvin, takana oli vielä joitain pieniä kireyksiä, mutta ei mitenkään pahoja ja ehdottomasti paremmin venyi kauttaaltaan viime kertaan verrattuna. Fyssari tutki vielä polvet ja lonkkien löysyyden taas kerran läpi kun Jali istuu välillä oudosti ja leväyttää oikean takajalan kummallisesti. Opittu, pinttynyt tapa tai sitten löysyyttä lonkissa on fyssarin arvio. Polvet on kuulema hyvin tiiviit eikä niissä ole mitään sanomista, oikean jalan lonkasta löysyyttä hakiessa sai työllä ja vaivalla kaivettua esiin kunnolla voimaa käyttäen "jotain pientä", mutta koira ei oikeastaan aristellut tai reagoinut mihinkään. "Tältä sais varmaan repiä jalan irti ennenkuin saa reaktion aikaiseksi ja silloinkin tää varmaan vaan vähän nostais päätä, että mitä ihmettä sä hommaat" :D 

Fyssari ei tuosta kuitenkaan ollut mitenkään erityisemmin huolissaan, mutta neuvoi käymään Tampereella Juha Kallion vastaanotolla mikäli haluaa mielenrauhan tai varsinkin jos alkaa oireilemaan jollainlailla. Jalista ei tosiaan hirveästi reaktioita saa irti vaikka kuinka väänteli, joten voi olla, että se ei tosiaan vaan näytä kaikkea. Olen vähän kahden vaiheilla. Jos siellä jotain on, niin agilityn harrastaminen ei ole välttämättä mitenkään suositeltavaa, mutta toisaalta kun se ei varsinaisesti mitenkään ole oireillut jos tuota istuma-asentoa ei lasketa. Saisin tuosta käynnistä kyllä varmasti (toivonmukaan) vakuutuksesta takaisin, mutta oman mielenrauhan saamiseksi Tampereelle asti lähteminen? Täytyy nyt puntaroida asiaa. Eihän se ollenkaan pahitteeksi olisi tarkistaa ja jos siellä jotain onkin niin hyvähän se olisi jo tässä vaiheessa havaita. Kovasti fyssarikin tätä Kalliota kehui ja totesi, ettei hän ainakaan turhia tutkimuksia tee vaan osaa asiansa ja tutkii koiran huolellisesti. Sanottakoon vielä, että lonkkien tietynlainen löysyys ei aina normi lonkkakuvissa kuulema näy ja vaikka Jalillekin ne B-lonkat on kuvattu, niin se ei välttämättä kuitenkaan sano mitään. Jos kiinnostaa lukea asiasta enemmän niin täältä löytyy lisää tietoa.

Video on kuvattu jo jokunen viikko sitten ja nopeutettu ja pätkitty. Älkäähän kukaan videosta mallia ottako vaan käykää jonkun ammattilaisen (fysioterapeutin) opetuksessa ensin jos haluatte oppia venytykset kunnolla. Kuten videolta näkyy, Jalmar ei ole käsittelystä moksiskaan.

No, joka tapauksessa jatketaan jumppailua ja venyttelyä kuten tähänkin asti parilla uudella jutulla höystettynä ja palaillaan kohti normaaliarkea. Onneksi nuo venyttelyt ovat jo rutitoituneet osaksi päiväjärjestystä eli niiden jatkaminen ei ole ongelma eikä mikään. Kaiken lisäksi noita venytyksiä on hauska tehdä ja seurata kuinka koira venyttelyyn reagoi. Lenkitykset ollaankin tehty jo ihan entiseen tapaan  sillä erotuksella, että kuljetaan hihnassa huomattavasti normaalia enemmän, kannustan koiraa vapaanaollessa ennemmin ravaamaan eikä olla koiraseurassa lenkkeilty ja muutenkin kaikenlainen riehuminen jätetty pois. Lisätään näitä rajumpia aktiviteetteja vähitellen ja harkitusti päiväjärjestykseen, ettei kerralla rysäytetä kaikkea ja seuraillaan kropan reaktioita. Aika hyvin pystyn luottamaan omiin arvioihini koirasta kun fyssari ihan samat huomiot yleensä on tehnyt.

Huomenna treeneihin uudella innolla jos vaan ei koirassa tämän päiväistä käsittelyä huomaa liikkeissä tai venytellessä.

Jali sai Biltemasta röhkivän possun. Olihan se selkeästi ansainnut sen.

Pieni tarina

Ostat uuden, ihan kunnollisen maastopyörän ihan vain peruskuntoa nostamaan. Rasvaat ja öljyät ja huollat sitä parhaasi mukaan ja alat nostattamaan omaa pyöräilykuntoa. Huomaat, että pyöräily onkin mukavaa ja alat tosissaan treenaamaan ja kasvattamaan kuntoasi. Kuntosi kasvaa, pyöräily tuntuu kevyeltä, nautit pitkistä pyörälenkeistä. Uskaltaisiko sitä ilmottautua maastokisoihin? Laadit suunnitelman, nostat pyöräilymatkaa, säädät ajoasennon prikulleen kuntoon.  Merkkaat kalenteriin ensimmäiset kisat, joita odotat innolla. Kisapäivä koittaa. Teet normaalin lähtötarkastuksen pyörälle ja huomaat, että pyörän vaihteet eivät toimi, eikä vikaa onnistuta tarkemmin paikantamaan saatikka korjaamaan. Et saa tietenkään tähän hätään mistään uutta pyörää tilalle. Sinua harmittaa, olithan treenannut näitä kisoja varten ja odottanut innolla pääseväsi testaamaan kisakuntoasi.

Et kuitenkaan luultavasti mieti olisitko voinut huoltaa pyörääsi paremmin? Onko pyöräsi osoittanut jo aikaisemmin hajoamisen merkkejä? Et ajattele onko pyöräsi kipeä? Tunteeko se? Näyttääkö se kipuaan? Valittaako se liian pitkistä lenkeistä? Osaako pyöräsi kertoa mihin sattuu vai sattuuko?

Huoli elävästä olennosta voi olla suuri. Koira ei ole esine. Koiraan ei voi ostaa uusia osia rikkoutuneiden tilalle.

Jali pääsee tänään kokeilemaan miltä agility maistuu fyssarin luvalla. Vieläkin koirassa oli kireyksiä, joita tällä meidän lähiaikojen menolla siellä ei pitäisi olla. Haukkarit tosin oli jo sen verran hyvässä kunnossa, että uskalletaan lisätä liikuntaa. Testataan siis pikku hiljaa liikuntaa ja muita aktiviteettejä lisäämällä mihin suuntaan tilanne muuttuu. Jos mennään huonompaan, voi olla paikalla tutkia tarkemmin mikä niitä kireyksiä aiheuttaa. Kestääkö se treenaamista ollenkaan?

Olen yrittänyt suhtautua tilanteeseen positiivisesti vaikka palan halusta päästä treenaamaan kunnolla. 100% teholla. Kaikki menetetyt treenit, möllitokot, agilityepikset, koiratreffit, pitkät metsälenkit ihanassa säässä koiran juostessa vapaana yms. tietysti harmittaa, mutta täytyy yrittää muistaa, että loppujen lopuksi tärkeintähän on saada koira kuntoon. Mä varmaan kuolisin huolesta, jos tuo oikeasti oireilisi kunnolla tai epäiltäisiin jotain oikeasti vakavaa. Kun sinälläänhän meidän tilanne ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen vakava. Mutta silti.

Tsemppiä kaikille, jotka ovat huolissaan koiransa terveydestä. Kunpa koira osaisi puhua.

Kohti stressittömämpää hihnakäyttäytymistä

Eli tarina siitä, kuinka meistä tuli flexistejä ja kuinka koiran pakkolomasta on jotain hyötyä.

Minä en ole erityisemmin flexien ystävä. Flexit on minulle hieman luovuttamista ja oikotie onneen kun koiralle ei saada opetettua tai ei jakseta opettaa kunnon hihnakäyttäytymistä. Flexin päästä löytyy yleensä ne mummojen fifit, jotka saavat touhottaa flexin pituudelta ympäriinsä ja jotka singahtelevat vastaantulijoita kohti, kun flexin lukitusnappia ei käytetä tai osata käyttää. Tai sitten koira hinataan lukitusnäppäimen avulla luokse sieltä viiden metrin päästä kun koira ei kuuntele omistajansa epätoivoisia käskyjä.

Kuinka meistä siis on tullut flexistejä?

Kaikki alkoi eräänä kauniina päivänä (tai en muista oliko päivä erityisen kaunis, mutta mukavampi ajatella näin, eikö?) kun Lidlin tavarapaljouden seasta löytyi koirien 8 metrin flexi n.8 euron hintaan. Ja olipa jopa painoluokaltaan Jalille sopiva ja vielä kolmen vuoden takuulla ja hienolla kakkapussitelineellä. No tässähän olisi hyvään hintaan meille oma flexi vaelluksia ajatellen, tuumasin ja nappasin flexin koriini.

Flexi pyöri tyhjänpanttina kaapissa kunnes Jalmar sai lyhyet lenkit ja ravikäskyn. Kuinka mä saan sen ravaamaan nätisti hihnassa? Joko mä joudun huomautella sille hihnassa peitsaamisesta, koska mun vauhti ei ole Jalin raville ollenkaan hyvä. Tai sitten mä joudun huomautella sitä vetämisestä, koska mun vauhti ei ole Jalin raville ollenkaan hyvä. Mutta hahaa, kaivanpa flexin kaapista ja ongelma on ratkaistu! Minun ei tarvi huomautella koiraa oikeastaan ollenkaan enää lenkillä peitsistä, koska Jali pystyy menemään omaa tahtiaan. Sen lisäksi mun ei tarvi toppuutella koko ajan sen vetämistä eikä jäädä odottamaan, että herra suvaitsee jatkaa matkaansa ojan pohjasta, jonne oli pakko päästä haistelemaan ja merkkaamaan. Aikalailla winwin-situation.

Miksi en ollut ottanut flexiä aiemmin käyttöön? En siksi, että pelkäisin Jalin singahtelevan narussa edes takaisin tai koska se ei hihnassa kuuntelisi. Kyllä ne korvat pelaa vaikka koira onkin siellä kauempana eikä mun tarvi kelata sitä koiraa luokse flexin lukitusnäppäimen avulla. Pelkäsin ohituksia. Jalin ohitukset on ollut vähän niin ja näin. Nyt kun ollaan pakosta jouduttu pysymään 20min säteellä (tai 10min jos tarkkoja ollaan) kodista eli taajama-alueella ja kun ollaan oltu ulkonakin useamman kerran päivässä lyhyiden lenkkien takia, ollaan myös pakosta törmätty muihin koiranulkoiluttajiin. Mä en aikasemmin tajunnutkaan kuinka vähän me edes kuljettiin hihnassa ja jouduttiin tehdä ohituksia kun suunnattiin yleensä jonnekin korpeen, missä voi pitää koiraa vapaana eikä siellä mitään ohituksia tarvinut miettiä. Ylipäätään kuinka vähän Jali on ravannut aikaisemmin, koska vapaanahan ei tunneta semmoista askellajia kuin ravi tai käynti vaan yleensä laukalla mennään ja kovaa. Tämä hihnalenkkeily on siinä mielessä ollut kyllä meille vaan hyväksi.

Niin niistä ohituksista. Flexi ja toista koiraa kohti singahteleva 37kg pelkkää lihasta ja voimaa kuulostaa riskialttiilta yhdistelmältä. Niin minäkin luulin, mutta näiden kolmen viikon aikana me ollaan jouduttu tekemään ainoastaan yksi vaikea ohitus, jossa oikeasti vähän pelkäsin pitääkö flexin lukko. Yksi vaikea ohitus. Ja senkin voi laittaa osittain vastaantulijan piikkiin. Jalin ohitukset on parantunut huimasti. Enää se ei sinkoa heti koiran nähtyään toista kohti tai jää tuijottamaan tai vaanimaan vaan pysähtyy ja kääntyy minua kohti. Vastaehdollistaminen rules! En olisi edes uskaltanut kokeilla flexiä jos se ei näin toimisi, tämä ollaan saatu treenattua jo aikaisemmin kuntoon. Lähinnä pelotti se Jalin ohituksissa toisen koiran kohdalla tapahtuva sinkoilu, mitä se välillä harrasti. Nyt saan flexin hyvin lukittua huomaamattomasti lyhyelle eikä minun tarvi kerätä hermostuneesti hihnaa käsieni ympärille niinkuin normihihnalla. Ja sitten enemmän tai vähemmän namittamalla ohi, riippuen ohitettavasta. Näiden kolmen viikon aikana kun ohituksia on kertynyt hurjasti normaaliin verrattuna on Jalin hihnakäytöskin parantunut ihan älyttömästi eikä se kerää hirveitä kierroksia joka koiran kohdalla vaan pystyy ohittamaan ihan rennosti. Provosoivat ohitettavat (haukkuvat, rähisevät, vaanivat, tuijottavat...) saa edelleen pilkun joko syömään mun sormet kun pitää sitä painetta johonkin purkaa tai singahtamaan itsekin vähän rähisten kohti, mutta kuten sanoin, tämmöisiä sinkoamisrähinä ohituksia on tähän mennessä ollut vain yksi. Kerran yritti aloittaa, mutta lopetti heti kun huomautin. Pääsääntösesti ohitukset on ollut rentoja ja minäkin olen alkanut luottaa tuohon flexiin ja koiraan.

Voiko hihnalenkkeily olla oikeasti näin rentoa ja helppoa? Mä oon jopa alkanu nauttia meidän pienistä hihnalenkeistä kun mun ei tarvi tapella sen vetämisen tai peitsaamisen kanssa tai jumittaa joka pissan kohdalle odottamaan. Edelleen tämä on vähän "menen sieltä mistä aita on matalin", koska kyllä se varmasti pystyis kävellä ravilla ja peitsaamatta mun vierellä muutenkin kuin vain hetkittäin kun jaksaisin olla johdonmukainen. Ja tehdä enemmän hihnalenkkejä. Mutta kai välillä saa olla vähän mukavuudenhaluinen ja luistaa periaatteistaan? Jos mä nautin enemmän flexin kanssa lenkkeilystä ja jos koira nauttii enemmän flexin kanssa lenkkeilystä niin onko se jostain pois? Jali kuitenkin kulkee flexissä ihan siivosti ja paljon rennompaa ravia eikä peitsaa. Hihnaa käytetään kyllä "ihmisten ilmoilla" eli keskustassa ja treeneissä (paitsi ajattelin alkaa kyllä lämpät ja jäähkät tehdä myös flexin kanssa), mutta muuten voi olla, että jäädään saikunkin jälkeen pahamaineisiksi flexisteiksi.

Miksi on hyvä, että meidän lenkit maistuu molemmille? Koska fyssari ei antanut meille vieläkään treenivapautusta! Venytyksistä ja kevyemmästä lenkityksestä oli ollut selkeästi hyötyä ja vasen haukkarikin oli paaaaljon parempi ja muutkin kireydet oli kauttaaltaan lieventyneet. Jali tuntuu minunkin käteen pehmeämmältä eli vähemmän lihaskireyksiä. Jatketaan samalla setillä kunnes saan venytettyä vasemman hauiksen samalle tasolle kuin oikean ja katsotaan sitten taas fyssarilla. Lenkkejä saadaan venyttää jo puoleen tuntiin, mikäli lenkin jälkeen ei haukkari venyttäessä pahene. Muuten tämä ei oikeastaan edes haittaa, hyvä vaan että hoidetaan kuntoon, ettei mennä takapakkia jos liian aikaisin rasitetaan, mutta agitreenejä mietin. Olisiko järkevää jäädä tältä jaksolta kokonaan pois? Yrittää hommata joku tuuraamaan meitä kunnes saadaan taas treenilupa? Mennä treeneihin ja jos saan vieraan koiran lainaan niin ohjailla sillä? Hmm.

Ja takaisin tauolle

Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Käytiin eläinfysioterapeutti Maarit Hankaniemen vastaanotolla fysioterapiassa ja saatiin tuliaiseksi 2-3 viikon "pakkolomatuomio". Tykkäsin fyssarista ja Jalikin tykkäsi (ja se on paljon se kun oli kyse kuitenkin täysin ennestään tuntemattomasta henkilöstä), antoi tosi hyvin käsitellä ja oli oikeastaan tosi rentona. Oli kuulema oikein mallioppilas ja "harvinaisen fiksun oloinen dalmatialaiseksi". Maarit puhui, että oli törmännyt lähinnä erittäin häsliin ja "aivottoman tuntuisiin" dalmatialaisiin :D Siitä kuinka rodunomainen dalmatialainen Jali sitten oikeasti onkaan voi olla montaa mieltä, mutta on se minustakin kaiken kaikkiaan ihan fiksu tapaus.

Mikäs tässä nukkuessa, tuumasi Jali

Mistäs me lepotuomio saatiinkaan. Hoito-ohjeet ja diagnoosi tullaan vielä saamaan onneksi sähköpostilla kun en nyt esimerkiksi varmasti muista kummasta puolesta puhuttiin. Mutta toisen puolen etujalan hauislihas oli kuitenkin hyvin jumissa ja Maarit epäili Jalin reaktioista, että siellä voisi olla jopa ehkä jännetuppitulehdus. Siispä maksimissaan 20min rauhallisia lenkkipätkiä, ei riehumista, ei agilityä, ei mieluusti tokoakaan. Ravia, ravia, ravia. Jos tuntuu ettei kotivenyttelyssäkään tapahdu mitään muutosta tai jos alkaa selkeästi oireilemaan niin kipulääkekuurikin voisi olla paikoillaan (kaapista sattuu löytymään Rimadyliä jonkun verran). Katsotaan sitten kolmen viikon päästä uudestaan onko tilanne yhtään helpottanut.

Sehän ei ole millään tavalla oireillut tai ontunut ja liikkeet olivat nytkin puhtaat, mutta selkeästi aristi venytyksessä toista puolta. Tosin kun tietenkin alkoi jälkeenpäin miettiä mahdollisia oireiluja niin tuli mieleen pujottelu, että se on tehnyt ne välin ohittelut ehkä vain tietylle puolelle eli vältellyt painon siirtämistä ja tiukkaa käännöstä toiselle puolelle? Etuosahan pujottelussa kuitenkin ottaa aika paljon painoa vastaan ja ehkä se tosiaan räiski koska oli kipeä. Ja oli ehkä sen verran ollut tauolla, että pystyi taas perjantaina kuitenkin pujottelemaan kunnolla. Tai tekikö frisbeellä repiminen ja tavoittelu kipeää? Tiedä häntä, spekulointiahan tämä on. Harmittaa vaan jos tuo on kovinkin kipeä ollut eikä milläänlailla näytä asiaa.

Lonkkaa mietti myös, että voisiko siellä olla löysyyttä. Se ei kuulemma välttämättä kuvissa näy vaikka tälle ne B-lonkat onkin kuvattu. Toivottavasti ei, mutta tarkkaillaan tilannetta! Kaiken kaikkiaan kuulemma oli kuitenkin hyvässä kunnossa ja taipui venytyksiin hyvin. Lihaskuntoa kehui useammankin kerran, mutta syviä lihaksia olisi syytä kuitenkin vahvistaa minkä tiesinkin.

Onneksi minulla on vähän jo ajatuksia pilkun päänmenoksi ettei ihan tulla hulluksi. Taidetaan aloittaa tunnarin opettelu ja vihdoin rakentaa siihen noutokapulan pitoon kestoa. Harmi kun meidän uusi agilityjakso alkaa nyt tällä tavalla, mutta parempi kuitenkin ottaa varman päälle ja saada koira kuntoon.