13 heinäkuuta 2015

Hiljaiseloa

Sitäpä sitä. Koiran huoltotauko jatkuu, on siis takaa päässyt sen verran jumiin ettei ole juurikaan auennut. Meillä on vielä yksi tapaaminen hierojalle, mutta mikäli ei ole mitään muutosta tapahtunut niin suunnataan osteopaatille. Jumit näkyy siis lähinnä virheellisenä istuma/makuuasentona. Sehän on "aina" istuskellut välillä vähän kummallisesti, mutta nyt selkeästi lisääntynyt ja korostunut. Hieroja ainakin pitää ongelmaa "toiminnallisena" (ei siis esim luusto-ongelma), se siis pystyy istumaan normaalisti, mutta jostain syystä nyt väärä asento on jäänyt päälle ja "yhteydet" takajaloissa on poikki. Pidetty taukoilua nyt kaikesta tokoilusta ja treenailusta, mutta arkea ei ole juurikaan rajoitettu muuten kuin yritetty lisäillä rauhallista ravailua nenähommilla. Katsoo miten käy.

Jonnin verran löytyisi kuviakin käsiteltävänä ja juttuakin kirjoitettavana, mutta ei ole ollut oikein aikaa. Ja hiljaiselo jatkuu luultavasti tämänkin jälkeen jossain määrin. Allekirjoittanut on raapinut maisterin tutkintoaan kasaan (saa onnitella!) ja kunhan muutaman kurssin vielä teen täydentävänä alkaa yliopistorupeama olla vihdoin siinä.

Mutta siis asiaan. Nettikauppa Haukun Paikka otti joku aika sitten yhteyttä yhteistyön merkeissä ja vaikka aluksi mietin, ettei ole meidän juttu niin "sorruin" kuitenkin tukemaan pienehköä suomalaista nettikauppaa. Tuotteet olen saanut aikapäivää sitten (nopea toimitus!), mutta vasta nyt on sen verran aikaa että kerkeän jotain rustailla.

Jali sai siis (vihdoin) pelastusliivin! Se kahlaa mielellään, mutta uimaan ei uskalla, joten ajattelin toisiko pelastusliivi lisää rohkeutta. Kyse on siis tästä liivistä, jonka tilasin lopulta mittailujen jälkeen koossa XL (36-60kg). Kun liiviä ensimmäisen kerran sovitin, tuumasin ensin, että olisiko sitten pitänyt tilata pienempi koko? Jalihan painaa noin 35kg. Tilattiin myös muuta, mutta siitä lisää myöhemmin kunhan saan kuvia ja kokemuksia aikaiseksi.

Vatsan ympäri kulkeva tarroilla ja remmeillä kiinnitettävä neonpreenikangas menee Jalilla lähes tulkoon kaksinkerroin eli vatsanympärys on liian suuri. Nuo remmit kuitenkin pelastaa, eikä oikeastaan haittaa vaikkei kankaassa olevat tarrat osukaan kohdilleen. Katsoo josko tuota vähän duunailisi ja lisäisi sinne vaikka itse lisää tarranauhaa. Hyvin pysyy kyllä kiinni noinkin. Nuo remmin päät saisi myös nappasta lyhyemmiksi, vaikka kyse onkin lähinnä esteettisestä haitasta. Loppujen lopuksi tuo kuitenkin minun silmään istuu ihan kivasti joten ehkä se pienempi koko olisi sitten ollut jostain suunnalta liian pieni. Kuvistakin ehkä näkee, ettei tuo juurikaan koiran menoa hidasta :) Hinta-laatusuhteeltaan varmasti oikein käypä ostos!
Mitä mieltä olette, onko koko hyvä?
Jalin uimareissut (cookiseurassa) sujuu aika pitkälti tällä kaavalla:

Jeeee, vettä!!
Tää on märrrkäää
Pullo, pullo, se heitti pullon, pelasta pullo!
Syöksy...
... ja  u-käännös
Mamma, mä en yltäny siihen
Käy sää hakeen se!
Sillä välin rannalla. Hienoneiti Alma ei kastele itseään.
Piece of cake!
Waiting, waiting...
Hahaa!!
Reilukerho
Kato määä sain seeeen!!
Frodo on meidän poppoosta se uimamaisteri. Sillä on tosi hyvä uimatekniikka ja se menee mielellään uimaan. Jali edelleenkin pitää rajana sitä kun jalat ei osu maahan ja sen taktiikka lelujen haussa on tosiaan tuo "syöksy, u-käännös", joka harvoin tuottaa tulosta. Kunhan vedet lämpenee (jos lämpenee) ja pääsen itsekin uimaan, täytyy koittaa vähän ystävällisesti Jalille kertoa mitä tuo pelastusliivi oikein tekee (lue: raahata koira liivin kanssa syvemmälle niin että joutuu oikeasti uimaan). Ehkä Jali kokee olevansa syntyjään kahlaaja.

6 kommenttia:

  1. Ihana blogi täynnä ihania kuvia! Liityin lukijaksi :-)
    Jos haluat voit käydä katsomassa mun koira-blogiani:
    http://pure-jenkkii.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa lukijaksi ^-^ Täytyypä käydä kurkkaamassa sunki blogi!

      Poista
  2. Haastetta pukkaa teille: http://tempputaituri.blogspot.fi/2015/07/liebster-award.html
    Käy kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kappas! Täytyypä vastailla haasteeseen jahka kerkeän! :)

      Poista
  3. Onpas ollut juminen kesä. Meilläkin oli keväämmä jumia ja nytten kanssa. Huoh :) Toivottavasti te pääsette taas kohta liikkeelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Hieroja näytti kyllä vihreetä valoa, mutta suositteli osteopaatille tms menoa kun oli nyt edeltävänäkin kertana vielä alussa vähän jäykkä. Tympeetähän se on että menee kesä "hukkaan" mut tärkeempää että koira on kunnossa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!