27 toukokuuta 2012

Kuulumisia

Yksittäisiä hetkiä edelliseltä viikolta:

Perusasento alkaa vihdoin mennä tolle kaaliin! Enää ei tarvi ollenkaa samallalailla käsiohjausta kuin aikaisemmin. Vaikkei vielä osaakaan pelkästä käskystä, mutta silti, edistystä! :D Seuraavana tehotreeniin seuraaminen ja varsinkin se katsekontakti...

Poika pääsee ruokakupille syömään vasta luvan saatuaan. Yleensä riittää että menee istumaan ja ottaa katsekontaktin, mutta hokasin yks ilta että voinhan mä pyytää siltä muutakin. Ja ai että millä innolla se tekee luvan saadakseen! Yleensä kun tekee sisällä vähän laiskasti ja innottomasti, mä olin ihan että wohoo, tätähän pitää hyödyntää useemmin :)

Mätsäreissä ollaan esiintymisessä edistytty ihan kivasti. Ravaaminen kehässä, jossa on muitakin kiertämässä on vähän hmm, hankalaa (eikö me leikitäkään hippaa?!), mutta yksikseen onnistuukin sitten paremmin. Vaikkakin tuo ilmeisesti tuppaa peitsaamaan, mutta tuomarin ohjeistuksesta kun vauhtia lisäsi niin päästiin me sitä raviakin (kunhan ei sinne laukkaan lipsahtanut). Täytyy tuota harjotella, mä vaan en ite oo mitenkää osannu peitsaamista ees huomioida ku kaikki energia menny siihen että saan koiran ylipäätään vierellä kulkemaan eikä sinkoilemaan ympäriinsä. Sai tuomarilta kehuja erityisesti hienoista takaliikkeistä, mitä ihmettä se sitten käytännössä tarkoittikaan. 

Tällä kertaa mätsärissä oli miestuomari ja tuntui että poika antoi tällä kertaa tuomarin nätimmin kopeloida ja katsoa hampaita. Alkaa selkeesti rauhottua muutenkin suureen koirajoukkoon ympärillä ja malttaa välillä muaki kuunnella eikä koko ajan sinkoilla ympäriinsä (vaikka toki sitäkin välillä tapahtu).

Menin jossain hetken mielihäiriössä ja hulluuden hetkessä ilmoittamaan tuon Tuuriin näyttelyyn, joten ihan kiva, että esiintymisestä saadaan harjoitusta (niin koira kuin esittäjäkin). Ensimmäinen näyttely koiralle ja ensimmäinen näyttely mulle. Saa nähä mitä siitäki tulee :D Kunhan ihan puhtaasti uteliaisuudesta käydään kehässä pyörähtämässä. Mutta enpä voi väittää etteikö jännittäis! Jali heittää kuitenki ihan läskiks ja ne nauraa meiät kehästä pihalle :P

Vietiin eläinlääkärille virtsanäytettä ja näytteessä ei ollu kiteitä! Siis EI kiteitä!! :D Eläinlääkärikin tahtoi että käyn ottaan uuden näytteen kun ei ollut uskoa ettei kiteitä ollut mun tuomassa näytteessä :D Ja ennen kuin oli näytettä tutkinut niin ultrassa näky selkeesti virtsarakossa jotain kiteen näköistä (aika hurjan näköstä oli, vähän niinku ne lumihiutalepallot, joissa tekolunta pyörii kun niitä heiluttaa). Ilmeisesti siis C-vitamiini on auttanut ja tällä ruokavaliolla jatketaan. Yks kivi tippu sydämeltä :) Täytyy tottakai tarkkailla kun tuolla selkeesti taipumusta niihin kiteisiin on, mutta helpotti kyllä ettei tarvinukaan kalliisiin erikoisruokiin siirtyä. 


20 toukokuuta 2012

Potrettaja

Me käytiin tänään kameran eessä poseeraamassa ja saatiin ihan hurrrrjan paljon kivoja kuvia! En viittiny kaikkia pistää näkyviin, mutta ai että oli vaikea valita mitkä kuvat jätän julkasematta.

Saatiin hirmu kivat pärstäkuvat aikaiseksi. Mä olin ihan yllättyny ku tuo maltto pysyä paikallaan istumassa samalla kun ite hiippailin kuvaajan taate. Olin ihan varma, että tuo tulee perään kun ei varsinaisesti paikallaanoloa olla ihan hirveesti harjoiteltu. Siinä se kuitenki nätisti pönötti, komia poika :)


Riekkumiskuvat oliki sitte helppoja. Nahkarukkasen kans jaksettiin riekkua vaikka kuinka. Ois pitäny ottaa ehkä mieluummin vaikka joku pallo mukaan, ois ollu helpompi heittää sitä tuolle kun tuo hanska ei oikein pienessä tuulessa tahtonut lentää ja näyttää epämääräseltä ton suussa :D
Kato mikä mulla on kato!



Seisomiskuvaa oli vähän hankala saada kun oon seisottanu tuota lähinnä niin, että itse olen koiran takana ja käsi namin kans nokan eessä. Ei oikein malttanu pysyä paikallaan muuten tai jos pysyi oli jalat ihan vinksallaan. Mut kyllä me jonkinlainen saatiin aikaseks vaikkei ihan täydellinen asento ookaan :)

Ihan hurjan ISO KIITOS kuvista kuuluu Salme Mujuselle! :)

Salme oli kuvannut ilmeisesti muitakin dalluja (Lissu ja Jimi?) ja Jali oli kuulema hirmu iso niihin verrattuna :D Mä en oikein osaa ite hahmottaa tuota isona, pitäis olla selkeitä vertailukohteita muista dalluista. Veikkaisin, että on kyllä rotumääritelmän 61cm jo ohittanut. Melko solakka poikahan tuo on, mutta mun silmään ainaki ihan sopiva. Kattoo tuleeko massaa ja senttejä vielä lisää kunhan kasvaa.

Kotimatkalla päätti poika heittää talviturkin :D Juttelin just kaverille enkä kiinnittäny koiraan huomiota kun järven vierellä laiturilla käveltiin. Yhtäkkiä vaan kuulu hirvee molskahdus ja koira räpiköi vedessä, luuli raukka ilmeisesti ruokomätästä askeleenkestäväksi. Onneks ei ollu iso pudotus ja poika saatiin ehjin nahoin nostettua takas kuivalle maalle naurun kera. Ai että oli poika nolona moisesta pulahduksesta :D Höpsö.


17 toukokuuta 2012

Haaste: TOP 10

Sain haasteen Millalta :)

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

JALIN TOP 10

1. Juokseminen, erityisesti vapaana. Mikään ei oo mukavampaa kuin kirmata minkä jaloistaan pääsee!
2. Keppileikit. Tai kepit yleensäkään, niitä on lenkillä kiva maistella ja bongailla lenkkipolun varrelta. Ja kun tähän vielä liitetään täysiä juokseminen keppi suussa muita koiria karkuun niin jo on ilo ylimmillään.
3. Metsälenkit. Metsässä nyt vaan on niin kiva kuljeskella, voittaa asfaltilla kävelyn 100-0.
4. Koirakaverit. Riekkumista, juoksemista, painimista, koirapuistot on huippu kivoja. Äitiiii, mä haluun leikkiin ton koiran kans! Voitte ehkä kuvitella mimmoset meiän muiden koirien ohitukset on...
5. Ruoka. Omnomnom. Tarviiko lisäselityksiä? Ruokaa on erityisen kiva etsiä ja metsästää tiskipöydältä. Älä vain jätä keppihullun koiran ylettyville ruualta tuoksuvaa puuhaarukkaa!
6. Ihmiset. Ihmiset on kivoja, varsinki jos ne jää rapsutteleen. Vieraiden ihmisten kenkien/jalkojen päälle on jostain syystä hirmu kiva parkkeerata istumaan. Saattaa riekkua ja kutsua leikkiin ihan ventovieraita ohikulkijoitakin.
8. Vetoleikit. Ja voimaahan vetämisessä riittää!
9. Tuulen mukana liikkuvat roskat. Emännältä loppuu välillä huumorintaju kun koira yllättäin hihnan päässä pinkaisee tuulen mukana karkuun pomppivan lehden perään...
10. Tekeminen. Melkeinpä mikä tahansa puuhaaminen käy. Jos Jalin mielestä on tylsää niin kenkiä on kiva kanneskella (tai ylipäätään mitä suuhun vaan sattuu löytymään).

En laita haastetta erikseen kenellekään eteenpäin, tehköön kuka haluaa :)

Jali täytti muuten tänään jo 8kk, mamman iso poika! Mihin se aika oikein rientää?

08 toukokuuta 2012

Lisää sairaskertomuksia

On tää nyt. Jos haluutte pysyy rahoissanne niin mä annan pienen vihjeen: älkää hommatko koiraa.

Käytiin Jalin kans tänään taas eläinlääkärillä, pojalla on ollu vähän yskää ja köhimistä ja sieraimesta vuotanu kellertävää räkää. Ajattelin enste ettei tuo eläinlääkärihoitoa tarvitse, muttakun tuo kellertävä räkä ei välttämättä mikään hyvä merkki oo ja soiton jälkeen eläinlääkäri suositteli käymään niin tilattiin me sitten aika. Samalla ajattelin käynnin hyödyntää ja viedä virtsanäytteen tutkittavaks uraattikiteiden takia.

Epäilin enste ite kennelyskäks, mutta nenäpunkkiin me hoito saatiin ja kyllä mäki nyt enemmän asiaa tutkittuani oireet ennemmin nenäpunkkiin yhistäisin. Yhtenä mahollisuutena myös joku vierasesine sieraimessa kun tuota vuotoa tulee lähinnä vaan toisesta sieraimesta. Niin tai näin, katotaan kuuri loppuun ja jos vuoto ei lopu niin eikun uudelle käynnille.


Vein tosiaan myös virtsanäytteen samalla kertaa, edellisestä näytteestä taitaa olla aikalailla se kuukausi. Ihan vaan oman mielenkiinnon vuoksi, että onko mitään muutoksia tullut (en tosin tiiä miten pian ruokavalionmuutos vaikuttaa, eläinlääkäri käski tuua näytteen noin 2kk päästä). Kiteitähän siellä vielä näkyi ja virtsan pH oli liian matala, mihin saatiin lääkkeenä C-vitamiinikuuri (tää oli mulle ihan uus juttu) ja käsky seurata pH:ta ja katellaan sitte taas kontrollinäytettä. Muistelisin, että viime näytteessä pH oli ihan normaali (käytiin eri lääkärillä).

Kyllä vaa ois niin paljon mukavampaa ku sais olla koiran kans huoletta ilman jatkuvaa murehtimista onko sillä mitään oireita, onko ruokavalio nyt varmasti sopiva... Nojaa, aika tuuripeliähän tää varmasti on saako sairastelevan koiran vai ei. Taas sai poika eläinlääkäriltä kehuja miten nätisti anto tutkia ja painoa oli tällä kertaa kasassa jo 30,1kg, viimeksi siis 28,5kg. Mä oon vähän yrittäny vihjailla sille, että voisit olla kasvus jo kasvanu, mut jääräpää dalmatialaiset tuntien tää varmaa ihan mun kiusaks päättää kasvaa jättiläiseks :D

03 toukokuuta 2012

Vappua, mätsäreitä ja koirakoulua

Päivitellääs vähän mitä kaikkea me ollaan lähiaikoina hommailtu. Vappuna Jali oli meidän kans piknikillä, ettei pojan koko päivää tarvinut yksikseen olla. Tuo osaa kyllä hienosti olla vaikka ympärillä on valtavasti porukkaa eikä aristellut yhtään jos joku tuli morjenstaan. Hyvää sosiaalistamista samalla. Piknikeväätkin sai olla suurimmaks osaks rauhassa kun herralle oli omat eväät mukana :)


Vappupäivänä oltiin taas mätsäröimässä ja meni kyllä huomattavasti paremmin kuin viimeksi! Osa syynä varmasti se, että kehään päästiin nopealla aikataululla, eikä koira turhautunut odotellessa. Poika oli kehässä jopa suht nätisti, seisominenkin onnistui ja ravaaminen oli huomattavasti parempaa. Tällä kertaa saatiin jopa hampaat katottua, mutta rakennetta ei tuomari saanut kokeiltua kun poika päätti pistää leikiksi. Harjoittelua, harjoittelua siis. Joka tapauksessa saatiin tällä kertaa punainen nauha, muttei sijoitusta, mutta mamma oli ylpeä!
Kato mamma, on mulla punanen nauha!


Ihan huippua kun ilmat on ollu näin hyvät, hirmu mukava lenkkeillä koiran kans. Tätä mä niin kaipasin kun olin koirattomana! Koirapuistoilukin on huomattavasti mukavampaa kun omistajan ei tartte jäätyä paikalleen...
                       

Jalin kans ollaan lisäks käyty nyt kaks kertaa perustottelevaisuuskurssilla. Lähinnä toivoisin, että tuo oppis, että muitten koirien seurassakin voitais keskittyä mua kuunteleen eikä koko ajan tartte häslätä. Suurimman osan ajasta se tekeeki tosi hienosti, ottaa kontaktia ilman käskyä, ei välitä vaikka toinen häsläis vieressä. Aina välillä sille sitten jostain syystä tulee mieleen, että ehkä nuo toiset koirat onki kivempia ku kuunnella emäntää... Mut pitää olla ylpee kyllä, seuraaminen kontaktissakin sujuu ihan valtavan hyvin (vaikka kontakti onkin katkonaista) ja seuraaminen toisten koirikkojen välistäkin onnistu kontaktissa ihan mielettömän hyvin! Itse asiassa paremmin kuin hyvin, mä en ollu uskoa silmiäni ku tuo ei yrittänykää tervehtimään muita, lenkillä kun ohitukset on aina ihan hirveitä eikä namituskaan taho auttaa asiaan... Mut osaa tuo näemmä yllättää :)

Ja jottei aina olis pelkkiä kuvia niin loppuun vielä pari temppua, jotka oon saanu aikaseks kuvata. Ovat valitettavasti väärinpäin kun en tiedä miten tuon saa käännettyä. Kyllähän tuo oppis vaikka mitä kun vaan omistajalla ois viitseliäisyyttä ja aikaa opettaa. 

                     



22 huhtikuuta 2012

Mätsäri

Meillä oli eilen kyllä piiitkä päivä. Hypättiin joskus kahen aikoihin bussiin kun mätsärin ilmottautuminen alkoi puoli kolmelta. Taisin aikasemmin mainita tän bussikammosta, niin mistä kammosta? Mä kerran nostamalla pakotin ton linkkaan, sisälläkin jännitettiin kun alusta olikin liikkuva, mut matka meni muuten hyvin. No, olin varautunu toistamaan saman uudestaan, mut vielä mitä! Poika hyppäs linkan sisään ku vanha tekijä eikä pelänny liikkua linkassa yhtään. Hieno poika! 
Eihän tää bussi niin pelottava paikka ollukaan
Porukkaa oli paikalla ihan mukavasti ja Jalihan meni ihan sekasin. "Äitiiii, mä haluun tonne! Kato tuolla on kivan näkönen kaveri, mä meen tervehtiin! Äitiiiiii, miks mä en pääse leikkiin!!" No joo, mitäpä muuta ois voinu olettaa kun tämmöseen joukkoon muita koiria on törmänny lähinnä vaan koirapuistossa.



Kyllä me sitte välillä maltettiin rauhottuaki, varsinkin kun vähän syrjemmällä oltiin. Muuten mentiin ihan bojoing sinne ja tänne, sai olla vahtimassa joka suuntaan, että minne tuo seuraavaks päättää pyrkiä. Herkkujen avulla maltettii hetkeks istua ja rauhottua ja niitä kyllä kuluiki sitte niin ettei kehään ollu jäljellä juuri mitään :D

Mehän odotettiin omaa kehää paikalla kauan. Tarkkaan en muista millon kehään päästiin, mutta kotona oltiin joskus kaheksan aikoihin, jouduttiin tosin bussiakin odotella n. 30min. Laskekaa siitä kauanko siis ulkosalla vietettiin... Mut olipahan kotona väsynyt koira!

Niin ja sitte ite kehään. Huonostihan se meni. Jali oli ihan tylsistyny paikalla pyörimiseen, eikä jaksanu enää kehässä keskittyä mihinkään. Samanlaista viuh sinne ja viuh tänne se oli. Hetken maltettiin seisoa paikallaan, mutta tuomari ei saanut hampaita katsoa eikä rakennetta tunnustella vaan Jali reilusti väisti. En tiiä miten noin arkajalkaili, yleensä rrrakastaa muita ihmisiä, varsinkin kun tuomarikin mukavasti leperteli. Eipä tuo keskittynyt kyllä mihinkään ja tilanne oli uusi ja outo.

Ravaaminenkaan ei mitenkään hirmu hyvin sujunut "se menee tosi nätisti kun se malttaa" oli tuomarin kommentti. Mutta kun se malttaa sen 1/3 osan ajasta niin... Kyllä se tosin nätisti ravas ku harjoteltiin (ja kyllä sen pitäis osata seistäki...), mut nyt oli selkeesti kaikkee muuta jännää. Ja toki oltais voitu harjotella enemmän. Tulos oli siis joka tapauksessa sininen nauha eikä sijotusta.



Mut ihan kiva kokemushan tää oli, täytyy ottaa uusiks enemmällä harjottelulla ku seuraava tilaisuus tulee :) Kivoja koiria oli paikalla ja pääsääntösesti mätsärit sujui ihan hyvin (lisää kehiä pyöriin samanaikasesti kiitos, että vähän sujuvammin kulkee). Erityisti jäi mieltä lämmittään kun yksi nainen tuli kehumaan Jalin rakennetta. Kuulemma sopivan jämäkkä ja näyttelyyn pitäis suunnata. Hänellä itsellään oli rhodesiankoira ja opinpahan uutta kun rhodejen rotumääritelmä kuulema perustuu dalmatialaisen määritelmään. Ovathan ne vähän samantyyppisiä koiria. Noh, virallisista näyttelyistä en tosiaan tiiä kun ei tää osaa käyttäytyä. Ehkä joskus jos toi vähän viisastuu (vaikka kattonu oon kyllä näyttelyitä mihin vois ilmottautua ku vaan uskaltais...)


 Yks nainen tuli myös silitteleen ja leperteli Jalille, että voi ku sulla on surulliset silmät. Meiän Jaliko surullisen näkönen:
Nojoo myönnetään, kyllä tuo välillä ehkä vähän surumielisen näkönen on, varsinkin väsyneenä kun vähän silmäluomet lurpattaa. Mut huvitti silti :)

20 huhtikuuta 2012

Korvat kateissa

Musta tuntuu että mun puolikuuro koira on alkanu pikku hiljaa menettää kuuloa myös toisesta korvasta. Täällä alkaa siis murkkuikä nostaa päätään ja poika luulee olevansa jo miäs! (vaikka koipi ei vielä ihan nousekaan :D) Lenkillä mennään joskus niin höyryä eteenpäin, että oon ihan vakavissaan alkanu harkita jonkin sortin kuonopantaa. Korvat on lukossa enkä mä kiinnosta yhtään, kun maailma on täynnä niin iiiiihania hajuja! Luoksetulokin menee kaavalla "ai sulla on jotai asiaa? Jos mä nyt vielä tän yhen puskan tästä haistelen... oho, tässä matkallaki oli kivoja hajuja... oota nyt, kyllä mä tuuuu...ooo, mikä ihana tuoksu!" Nii, kyllä se sieltä tulee sitte aikoinaan. Muutenkin on alkanu kyseenalaistaa enemmän käskyjä ja sääntöjä.

Ja vähän on jo pelottavia mörköjä havaittu muutenkin lenkkipolulla. Koirapuistossa ollaan myös huomattu miten ihania jotkut nartut ovatkaan. Onneksi vielä uskoo, ettei selkään hypitä ja pääsääntöisesti leikkii ihan nätisti. Painit alkaa olla joskus myös niin hurjan näkösiä, että mua joskus ihan hirvittää. Isojen koirien leikit kun näyttää joskus vähän hurjilta vaikka hyvässä hengessä hammastellaankin. Kepin kans juoksemista tuo kyllä rakastaa yli kaiken, ihana katella ku tuo härnää oikein muita kepin kans juoksemaan.

Meillä alkaa ens viikolla perustottelevaisuus. Melko huonoon saumaan jos tuolla tuo murkkuilu iskee kunnolla päälle, mut harmiks en tuon kans aikasemmin pentukurssille päässy. Mut katotaan nyt miten meillä alkaa, toivottavasti ei ihan hukkaan mee. Mielenkiinnosta mäki ootan mimmonen koulutus on kyseessä kun en ennen minkäänlaisessa koulutuksessa oo ollu. Jos tarttuis itelleki jotain uusia ideoita. Ja ennen kaikkea häiriötreeninä tuon otan, oppiipahan (toivottavasti), että muiden koirien seurassakin voi mua kuunnella.

Huomenna myös eka mätsäri, vähän kyllä jännittää! Mulla on pyöriny päässä kaks mahdollista mielikuvaa: 1. Kehässä vedetään hihna kireänä höyryveturina pyrkien muitten koirien luo, mua ei meinatakaan kuunnella. Tuomarin kanssa pistetään leikiksi eikä hampaiden katsomisesta tuu yhtään mitään. Sininen nauha, ei sijoitusta. (ellei tuomari jostain syystä oo rakastunu dalmatialaiseen tai hurmaannu ton höhlän hösläyksestä)
2. Ihmis- ja koiramäärä pelottaa ja hakee musta turvaa. Kehässä mennään häntä koipien välissä ja tuomaria pyritään kaikin keinoin pakoon. Sininen nauha, ei sijoitusta.
Ja kyllä, samasta koirasta on kyse vaikka kaksi ihan erilaista visiota :D

Mä piän tota ekaa vaihtoehtoa ehkä todennäkösempänä. Tosin saattaa kyllä väistää tuomaria jos hampaita tulee tarkistamaan kun ei olla moista harjoiteltu. Noh, sen näkee huomenna miten meillä menee :)

13 huhtikuuta 2012

Uraattikiteitä sittenkin

Käytiin tänään siis ottaan kontrollinäyte ja uraattikiteitähän siellä sitten oli. Ilmeisesti tuolla tulehduskin samanaikaisesti oli ja jos oikein ymmärsin niin mahdollista on, että kiteet johtuivat tulehduksesta eikä toisin päin. 

Niin tai näin, siirrytään nytten erikoisruokavaliolle (täytyy vielä lueskella tarkemmin että mihin merkkiin päädytään) ja otetaan parin kuukauden päästä uusi näyte. Jos näyte on puhdas testaillaan siirtymistä vanhaan ruokaan. Katotaan, toivottavasti me saadaan ruokavalio kohdilleen ja koira kuntoon, ei kyllä näin opiskelijakukkarolle lähes 100€ erikoisruokapussien ostaminen hirveen mukava vaihtoehto oo. Minkäänlaisia oireita ei nyt ainakaan ole ollut ja kaikki muut arvot näytteessä olivat kunnossa jos jotai positiivista pitäis tilanteesta löytää. 

Tympäsee vain, että näin nuorella koiralla on jo ongelmia näiden kanssa. Ja kun Pikin kanssa ei koskaan käyty eläinlääkärillä niin tuntuu hölmöltä rampata jo pennun kanssa lääkärillä. Huoh.

08 huhtikuuta 2012

Mä maalaispoika oon

Me ollaan vietetty tosiaan pääsiäislomaa maalla ja ai että miten koira on nauttinu! Ollaan tutustuttu porukoitten mäykkyvanhukseen Lakuun (joka ei oikein arvostanu Jalin leikkikutsuja).


Auringonpalvojat

Kyllä mä nyt ymmärrän miks tää muitten mielestä on jotenki suuri :D Käytiin me tervehtimässä ajokoirapoika Pabloakin, joka vähän enemmän ymmärsi leikin päälle, kameraa ei tuolloin sattunu mukaan. Samoin dallunarttu Aadaa käytiin katsomassa, mutten sitten sinnekään kameraa hokannu ottaa. Olivat kyllä niin eri näköisiä kun Aada on ihan selkeästi narttu ja pienikokonen ja paaaaaaljon vähemmän pilkuttunut.

Ollaan myös otettu ilo irti maalla olemisesta ja kirmailtu kaiket päivät vapaana pelloilla ja metsissä:



 Koira nauttii, ja kyllä nautin minäkin! Vaikka keväästä ei lumen perusteella ainakaan oo tietoakaan niin onneksi aurinko sentään paistaa. Ja ihana kun voi vapaana mennä pitkin maita ja mantuja ilman, että esimerkiksi koko ajan tarvii pelätä, että nurkan takaa tulee joku toisen koiran kans että tuon pitää taas ottaa kiinni.

Me ollaan myös urakalla totuteltu uudenlaisiin tilanteisiin ja paikkoihin. Navettaan ei poika uskaltanut ei sitten millään ja äiti ja iskäkin on pelottavia kun tulevat navetasta, liekö haju niin outo. Eilen käytiin myös kokolla istumassa ja poika oli kyllä niin nätisti. Yhtään ei pelottanu vaikka ääni vähän porukalla nousi ja nuotiolauluja lauleltiin (alkoholillahan ei ollut minkäänlaista osuutta asiaan...), nätisti istuttiin nuotion äärellä ilman mitään hätää. Sainpahan taas kuulla miten rauhallinen pentu tuo onkaan. Samaa sanoi myös eno, joka tänään oli käymässä. Osaahan tää rauhassa olla, varsinkin vieraassa paikassa tai kun on vieraita. Näkisivätpä tän muulloin :D Kieltämättä jos vertaa mitä Piki oli pienenä niin Jali on kyllä ehdottomasti rauhallisempi ja osaa ottaa asiat rennommin.





Saa nähä miten poika taas kaupungissa pärjää kun on saanu maistaa maalla asumisen riemuja :)

03 huhtikuuta 2012

Sekundayksilö?

Käytiin Jalin kans tänään eläinlääkärillä, kun eilen pissan seassa näkyi verta. Otettiin siinä sitten virtsanäyte ja verinäyte ja saatiin mukaan sitten antibiootit ja kipulääkkeet tulehdukseen. Tää kuulostaa ehkä hölmöltä, mut mä niiiiin toivon, että tuolla oikeesti on virtsatulehdus. Näytteessä nimittäin näkyi jotain kiviä, jotka ovat joko uraattikiviä (ei ei ei ei!) tai näytteen otossa näytteeseen joutunutta hiekkaa (sormet ja varpaat ristissä!). Jali nimittäin onnistui potkaista näytekauhaa, joten hiekkaa on mahdollisesti näytteeseen joutunut ja näyttää kuulema mikroskoopista saman näköiseltä kuin uraattikivet (olivat käyneet pihalta hakemassa hiekkaa ja vertasivat näytteeseen, samalta näytti).

Dalmatialaisillahan uraattikivet on yleinen ongelma, mä nyt en vaan millään haluais, että näin nuorella niitä jo löytyisi... Siks toivon sydämeni pohjasta, että kyse oli vain hiekanmuruista! Käydään noin viikon kuluessa kontrollikäynnillä ja yritetään ottaa uus (tällä kertaa varmasti puhdas) näyte, jos siinäkin kiviä näkyy niin täytyy sitten pohtia uudestaan miten jatketaan. Sormet ja varpaat ristissä! Mut tulipahan kiire laittaa koiran vakuutus vihdoin kuntoon jos enemmänkin joudutaan lääkärissä rampata (ois pitänyt jo aikaisemmin).
















Jali käyttäytyi eläinlääkärissä kyllä kuin enkeli ja hurmasi kaikki hoitajat. Nätisti makoiltiin hoitopöydällä kun lääkäri otti verinäytteen ja yritti ultralla tiirailla virtsarakkoa (joka oli liian tyhjä, että siitä mitään oltaisiin nähty). Voi että sai olla pojasta ylpeä!  Ei kuulema uskonu, että poika on vasta noin nuori kun oli niin rauhallinen. Painoa löytyi eläinlääkärin puntarilla mitattuna 28,5kg ja on kuulema oikein sopusuhtainen. Poika oli "suorastaan valloittava", ei muutakuin näyttelykehiä valloittamaan kuulemma :D

Jali alotti tosiaan pääsiäisloman kivasta sairastelemalla. Mulla on siis viikko yliopistolta vapaata ja tultiin porukoitten luo maalle ihmettelemään. Saa koira olla ihan reilusti irti ja nauttia nyt siitä pennun kaipaamasta monipuolisesta liikunnasta :D Tänään käytiin hiihtämässä (minähän en hiihdä, mutta mitäpä sitä ei koiran takia tekis?), tarkoitus ois käydä morjestaan jossain vaiheessa viikkoa kylällä asustelevaa dallunarttua. Eiköhän me vietetä kiva viikko :)

Otsikko on äitini kommentti kun Jalin eläinlääkärireissusta kerroin. Ootko sä menny ostaan jonku sekundakappaleen? Jalihan on tosiaan puolikuuro, toisessa korvassa ei ole kuuloa ollenkaan ja onhan se toki ikävää jos näin nuorena jo sairastelee (varsinkin jos niistä uraattikivistä on kyse). Mä en oo ihan varma huomaako tota kuuroutta, saattaa olla, että äänen paikantaminen on Jalille ehkä vähän vaikeampaa. Minulle tuo on kaikesta huolimatta rakas, olkoonkin sitten maanantaikappale tai ei :)

30 maaliskuuta 2012

Pohdintaa pennun liikunnasta

Kun kokemusta on vain vähän mäyräkoiraa suuremmasta koirasta on ison pennun kasvaminen uusi juttu. Paljon olen lukenut siitä kuinka ison koiran kanssa on varottava liikunnan kanssa, ettei nivelet ja luusto liikoja rasitu. Ei liian pitkiä lenkkejä! Ei hihnassa kävelyä! Ei asfaltilla kävelyä! Paljon vapaana liikkumista koiran ehdoilla! 

Just näin, heeeelppo juttu.

Kukahan nää jutut on ajatellu. Ja missähän tää henkilö on asunut? Ei ainakaan kaupungissa.

Niin, kaupunki ja koiran vapaanapito.




Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on pidettävä koira taajamassa kytkettynä.


Sekin vielä!
Veikkaan etten oo ainoa koiranomistaja, joka tuskailee asian kanssa. Missä liikkua pennun kanssa vapaana? Kaikilla ei ole mahdollisuutta pakata koiraa autoon ja hurauttaa hevonkuuseen päästäkseen metsään, jossa koiran voi turvallisesti päästää irti.  Minulla on sillä onnellinen tilanne, että tuossa lähellä sattuu olemaan pieni metsikkö, jossa on kivoja polkuja, joissa koiran voi päästää irti. Näin talvella Jyväsjärven jäälläkin on ollut hyvä pitää koiraa irti, mutta eipä sitä mahdollisuutta kesällä ole. Kaikilla ei varmasti ole mahdollisuutta edes näihin. 




Mitenkäs sitten se riittävä liikunta. Ei liian pitkiä lenkkejä! Mikä on liian pitkä lenkki? Mitataanko se matkassa vai ajassa? Mitä on liikkuminen pennun ehdoilla kun virtaa riittää vaikka mihin, ennemminkin minä tuon vauhtia jarrutan ja väsyisin ennemmin. Niin se vaan on, että kaupungissa pennun kanssa pakostakin joutuu tehdä myös niitä hihnalenkkejä. Jali kun varsinkin on valtavan aktiivinen ja huomaa kyllä selvästi jos tuo ei tarpeeksi liikuntaa ole saanut. Ja kun asunto on pieni niin sen liikunnan on tultava siellä ulkona. Niin, lenkillä. Tarviiko edes mainita asfaltista?



 Mutta onhan meillä vielä koirapuistot! Niin, koirapuistot. Lähimpään koirapuistoon on jokusen verran matkaa. Juurikin sitä asfalttipäällysteistä jalkakäytävää pitkin ja vielä hihnassa. HUI! Enkä usko, että koirapuistossa riekkuminenkaan hyvää luustolle ja nivelille tekee. Täysiä juoksemista, tiukkoja käännöksiä, riehumista, painimista.

Niin että kotiinko tässä pitäisi jäädä tai pumpulin päällä kävellä ettei nivelet ja luusto liikaa rasitu?
Mun maalaisjärki vaan uskaltaa väittää, ettei koira liikunnasta voi rikki mennä. Säännösteleekö ne sudet jollainlailla liikkumistaan pentuina? Vai ollaanko me jalostamisella vaan menty siihen, ettei suurempien koirien luusto yksinkertaisesti kestä? Eikö asialle sitten pitäis tehä jotain? (Muistutan nyt vielä, että tää on tosiaan ensimmäinen vähän isomman rodun edustaja enkä näihin asioihin vielä ehkä tarpeeksi ole perehtynyt. Näin maalaisjärjellä tosiaan pohdin.)

Siinä oon samaa mieltä kyllä, että liikkumisen pitäisi olla monipuolista ja alustan vaihtelevaa, asfaltilla nyt ei ihmisenkään tee loppujen lopuks hyvää kävellä. Ja vapaana juokseminen nyt on varmasti koiralle kun koiralle parempi vaihtoehto kuin hihnassa kulkeminen.

Kasvattajakin mulle sanoi, että anna mennä vaan, kyllä tuon kans liikkua uskaltaa!

Silti joku pieni ääni kolkuttelee päässä, että mitä jos kuitenkin onnistun rikkomaan tän koiran liikuttamalla liikaa? Ei vara venettä kaada?!