Helou Jyväskylä, täällä ollaan taas! Tai oikeestaan jo eilisestä lähtien. Töiden takia venähti paluu vähän pitkäks, mutta mikäpä siinä ajellessa eilen lähestulkoon suoraan treeneihin :)
Aloteltiin siis uutta jaksoa eli jatko2 ja kouluttajaksi saatiin tuttu naama, Sanni. Ekalla kerralla tehtiin tutustumisrataa suunnilleen tähän malliin:
Semmonen. Putken jälkeen persjättö (tosin taisin pyörähtää valssillakin) ja siitä kepeille, josta taas hypyn kautta A:lle. Eniten jankattiin tuota 8-10 väliä kun meinas mennä ysiltä ohitte ko joku oli vissii vähän myöhässä jalkojensa kans nii koiran linja oli minne sattuu. Opinpa muuten fiksuja asioita taas kun hokasin, että sen koiran linjan voi tosiaan suoristaa niin, että seuraavalle esteelle on helpompi tulla, eikä vaan toivoa että kyllä se seuraavan hypyn osaa itekseen hakea. Ja sitte ihmeteltäis kun koira ei vauhdissa huomaa koko hyppyä ja painelee ohi.
Tuo putkikulma oli Jalilla alussa kans vähän hakusessa, mutta haki sen toistojen jälkeen jo kivasti. Lopun eteenmenossa ei onkelmaa kun olihan siellä päässä odottamassa namitäti :) Ja oonhan näitä eteenmenoja jonku verran yrittäny tehäki.
Me saatiin jopa vikalla toistolla lähestulkoon nollarata :) Tai se ois ollu nollarata jos en ois ottanu A:ta uusiks kun ryökäle tuli kontaktilta läpi. Selkeesti kontakteja pitää tehä enemmän osana rataa ja kunnon vauhista kun näköjään herkästi tulee läpi jos on yhtään vauhtia alla ja ehkä korkeemmalla vireellä. Yksittäisenä esteenähän ei oo kontaktille jäämisessä yleensä ongelmaa. Oli meillä tosin pieni taukoki, ettei olla tehty kontakteja, mut täytyy silti niihinki tuoda lisää haastetta eikä mennä aina varman päälle. Kun se koira kuitenki tietää mitä siltä odotetaan.
Kepit oli hitaahkot, se vaan tarttee sen kunnon hetsauksen ennen keppejä tällä hetkellä, että pääsee oikeaan rytmiin. Mä tosin ehkä voisin käskyttää kepit vähän aikasemmin ja selkeemmin, että se oikeesti tietää mitä on tulossa eikä tartte huomata vasta keppien kohalla, että ai kato, nytkö mun pitäiski sitte pujotella. Ja antaa sille tilaa tehä ne kepit. Mut täytyy tehä lyhyillä kepeillä ja koittaa lisätä aina yks kerrallaan ennen keppejä muita esteitä, josko sen rytmin sais jäämään sinne selkärankaan. Kyllä se siitä :)
Koska me ei olla oltu yli kahteen kuukauteen hallilla ja tosiaan melkeen suoraa ajettii treeneihin niin odotin vähän keskittymiskyvytöntä pilkkua. Ja vielä mitä. Millonkahan mä opin pitämään tätä nyky Jalia enemmänki sääntönä kuin poikkeuksena? :D Kyllähän se aluks vähän haahuili ku ois lähtöön pitäny tulla istumaan, mut hyvin pientä kuitenkin. Ei varastanu lähöstä kertaakaan, enkä aio sitä sille kyllä "opettaakaan". Toisella kierroksella oli selkeesti täpäkämmin jo lähössäkin mukana. Hieno miäs!
Onpa kiva pitkästä aikaa olla taas ohjatuissa treeneissä! :)
30 elokuuta 2013
27 elokuuta 2013
Vaatimen kierroksella
Kuvat puhukoon puolestaan :)
Vaatimen kierros on tuo punainen kierros
Polku oli alussa vähän kivikkoista, mutta parani onneksi melko pian
Rakkakivikkoa
Pyydyskosken kodalla
Makkaranpaistotauko
| Saanko mäki makkaraa jos oikeen nätisti pyyän, saanko? |
| Määä muuten kuolen nälkään!! (Laatu mitä sattuu, mutta nää ilmeet oli mun mielestä loistavia :D) |
Ahvenlammen jälkeen alkoi suurin suoalue reitin varrella. Tällä pätkällä pitkospuut oli osittain veden peitossa ja vähän haperoa puuta, mutta aika hyvin kuivin jaloin matkasta selvisi.
Kiva reitti oli ja sopiva päivämatkaksi. Hyvin jakso kulkea, eikä tullu ees jalat juurikaan kipeäksi. Josko joskus ihan vaikka Lappiin päin lähtis vaeltamaan. Sitä ennen täytyy hommata koiralle reppu, oma ja pidempi flexi, uudet vaelluskengät ja ehkä pikkasen lisää vaelluskuntoa :)
| Ei näkyny peuroja vaikka kiikarilla ois kuulema voinuki nähä |
| Suolla |
![]() |
| Loppusuoralla, Iso-Koirajärven rannalla |
20 elokuuta 2013
Koska keppitreeni on kivaa
(Otsikossa sarkasmia tahi ei, en oo itekään varma...)
Nyt sitä videomateriaalia. Mun silmään alkaa jopa näyttää pujottelulta :D Kuvassa ei ehkä niin selkeesti aina näy, mutta poistelin verkkoja tuolta välistä. Mm. ekassa välissä tuo taaimmainen verkko oli alusta asti pois, mutta alotti silti aina oikeasta välistä, jee! Ja kattoskaa miten se tossa kolmosvideolla korjaa ton alun (kun meinaa törmätä keppiin) :D
Mut aluks, kuolainen THE pallo, jonka vinku on jo (yllätys yllätys) hajalla :(

Kattokaa omin silmin miten pätevä se osaa olla! :)
Mun youtube sekoilee, näkyykö nää videot? //Näkyykö nyt?
Jaa, pitääpä muuten näköjään olla tarkka ton palkan ajotuksen kans ettei kerkee kääntyy kattoon mua...
18 elokuuta 2013
Dalmatialainen ja uraattikiteet
Teksti on jollain lailla jatkoa aiemmalle blogikirjoitukselleni "Koiran uraattikiteistä" .
Kun puhun terveestä koirasta, tarkoitan siis koiraa, jolla ei ole alttiutta muodostaa uraattikiviä. Sairaalla koiralla taas on geeni, joka altistaa uraattikiville. Tässä tapauksessa sairas koira ei siis tarkoita sitä, että koiralla olisi välttämättä todettu uraattikiteitä.
Tähän väliin vähän genetiikkaa, jotta selviää miksi roturisteytys on tarvittu ja miten LUA dalmatialainen ollaan saatu jalostettua. Geeni, joka altistaa uraattikiteille on resessiivinen, toisin sanoen pennun pitää saada geeni molemmilta vanhemmiltaan (toinen siis isältä, toinen emältä). Yleensä resessiivistä geeniä merkitään pienellä kirjaimella, sovitaan että se tässä tapauksessa on kirjain u. Niin sanottu terve geeni on dominoiva (merkitään U) eli pentu, joka on saanut toiselta vanhemmaltaan tämän geenin on terve. Tämä dominoiva geeni peittää siis alleen resessiivisen geenin vaikutuksen.
Samaan tapaan esimerkiksi pilkkujen musta väri on dominoiva ja ruskea resessiivinen jos värigenetiikka on tutumpaa. Ruskea pilkkuiset koirat voivat saada vain ruskea pilkkuisia pentuja (kuten sairaat koirat saavat vain sairaita), mutta ruskea ja musta pilkkuisten koirien jälkeläisissä voi olla sekä mustia, että ruskeita pentuja riippuen musta pilkkuisen koiran genotyypistä (homo- vai heterotsygootti).
Eli eri vaihtoehdot mitä pentu voi olla genotyypiltään (eli mahdolliset geeniyhdistelmät):
UU= terve, ei "uraattikivigeeniä" (homotsygootti)
Uu= terve, mutta ns. kantaja eli osa jälkeläisistä voi olla sairaita (heterotsygootti)
uu= sairas, alttius muodostaa uraattikiteitä (homotsygootti)
Kaikilla dalmatialaisilla on siis alttius muodostaa uraattikiteitä eli geeni uu, joten pennut eivät voi saada perimäänsä tervettä dominoivaa geeniä U.
Ei ennen vuotta 1973, jolloin Amerikassa tehtiin roturisteytys, jossa dalmatialaisnarttu astutettiin pointteriuroksella (dalmatialaisen jalostukseen on aikoinaan käytetty pointteria), jotta dalmatialaisen perimään saadaan dominoiva geeni U. Ensimmäisessä risteytyksessä pennut olivat siis genotyypiltään muotoa Uu (pointteri UU x dalmatialainen uu) ja kaikki pennut olivat uraattikivien suhteen täten terveitä. Näitä pointteriristeytyksiä tehtiin ainoastaan tämä yksi.
Tämän jälkeen näitä pointteri-dalmatialainen risteytyksiä paritettiin taas dalmatialaisen kanssa ja jalostukseen valittiin aina terveet pennut. Näissä pointteri-dalmatialainen (Uu) x dalmatialainen (uu) risteytyksissä osa pennuista voi olla sairaita (ovat siis genotyypiltään uu), mutta joukossa oli myös terveitä (Uu), jotka voidaan nykyään geenitestillä selvittää. Risteytyksiä jatketaan näillä jälkeläisillä aina edelleen, valiten jalostukseen terveet koirat (suurinpiirtein puolet pennuista on terveitä, puolet sairaita), joiden genotyyppi on UU tai Uu. Jalostuksessa pyritään saamaan homotsygootti kanta UU, jolloin kaikki jälkeläiset olisivat terveitä kun sairas geeni u on hävinnyt. Tällaisia homotsygootteja UU tyypin LUA dalmatialaisia tiedetään tällä hetkellä olevan kannassa 7 kappaletta.
Ensimmäiset risteytykset erosivat tottakai ulkonäöllisesti aikalailla dalmatialaisesta, mutta tässä vaiheessa kun risteytyksiä ollaan tehty jo ainakin 14 sukupolvessa LUA dalmatialaisten perimä on 99,98% sama kuin "normaalin" dalmatialaisen, eikä ulkonäöstä ja tuskinpa luonteestakaan pointteritaustaa huomaa. Käytännössä nämä LUA dalmatialaiset ovat siis puhtaita dalmatialaisia ja ne voidaan rekisteröidä Suomessakin Kennelliittoon.
Kaikkia dalmatialaisia (suurinta osaa?) uraattikiteet/kivet eivät vaivaa koiran elämän aikana millään tavalla vaikka geenien puolesta alttius onkin. Huomatkaa siis, että kun puhutaan HUA dalmatialaisista, alttius tosiaan on kaikilla, mutta kaikki eivät kiteitä koskaan välttämättä muodosta. Tarkoittaako se, ettei oireita ole kuitenkaan välttämättä sitä, etteikö rakossa voisi olla kiteitä/kiviä? Kuinka moni omistaja tarkistaa asian jos näkyviä oireita ei ole? Tosin on kuulemma normaalia, että dalmatialaisen rakossa on jonkun verran kiteitä. Mutta vaikka koira ei oireile, tarkoittaako se sitä, etteikö virtsaaminen voisi olla koiralle tuskallista? Ei Jalikaan oirehtinut vaikka rakossa olikin todistetusti kiteitä/kiviä, mutta koirathan eivät tunnetusti helposti näytä kipuaan.
Dalmatialaisten jalostuksen tavoiteohjelman mukaan oireita on havaittu vuoden 2006 tutkimuksessa 9% suomalaisista dalmatialaisista ja hoitoa vaativat vain koirat jotka oireilevat. Hoidoksi neuvotaan kiinnittämään huomiota ruokavalioon ja mainitaan oireiden ilmestyessä hoidon onnistuvan yleensä dieettiruualla ja lääkityksellä. Koiria, joilla esiintyy jatkuvasti tai toistuvasti uraattikiviongelmia ei pitäisi käyttää jalostukseen.
Pitääkö asialle siis tehdä jotain kun ei se edes koske kaikkia? Onhan muissa roduissa pahempiakin ongelmia!? Onko dalmatialaisella niitä? Mutta eikö yksikin uraattikiteiden takia lääkityksellä oleva, erikoisruokaa syövä koira, leikkaukseen joutuva tai jopa kivien takia kuollut tai lopetettu dalmatialainen ole liikaa kun ongelma on kuitenkin vielä ratkaistavissa?
Vuosina 2000-2013 KoiraNetin kuolemansyytilastojen mukaan virtsatie- ja lisääntymiselinten sairauden takia dalmatialaisia on merkitty kuolleeksi 6, joista neljän (4) koiran kuoleman syyksi oli tarkemmin eritelty uraattikivet. Nuorin näistä koirista oli kuollessaan 4v 5kk.
Voisivatko nämä LUA dalmatialaiset yleistyä enemmänkin Suomessa, yhtä ulkomailta tuotua tapausta lukuunottamatta? Tälle kyseiselle koiralle on tulossa toki pentuja, mutta riittääkö yksi koira ja yksi kasvattaja? Eikö kasvattajia asia kiinnosta? Eivätkö kasvattajat viitsi nähdä asian eteen vaivaa? Eivätkö nämä LUA dalmatialaiset ole saman arvoisia kuin "oikeat" HUA dalmatialaiset näyttelymenestystä halajavien mielestä? Tämä Suomessa oleva LUA koira on saanut näyttelyissä vara sertin, mikä tietääkseni on varsin hyvä tulos. Ja minä henkilökohtaisesti en kyllä erota näitä LUA dalmatialaisia näistä "oikeista". Mutta kun niillä on isommat korvat? Huonompi pilkutus? Ne ei ole puhdasrotuisia?!
Onko se ulkonäkö tärkeämpää kuin terveys?
KoiraNet kuolemansyytilasto (virtsatie- ja lisääntymiselinten sairaudet 2000-2013)
Dalmatialaisen JTO (dalmatialaisten jalostuksen tavoiteohjelma)
LUA (low uric acid) dalmatialaisista
LUA dalmatialaiseksi kutsutaan dalmatialaista, joilla ei ole geeniä, joka altistaa uraattikivien muodostamiselle, ts. näiden koirien rakossa ei muodostu koskaan uraattikiteitä. Vastaavasti taas muita eli sairaita koiria kutsutaan nimellä HUA (high uric acid).Kun puhun terveestä koirasta, tarkoitan siis koiraa, jolla ei ole alttiutta muodostaa uraattikiviä. Sairaalla koiralla taas on geeni, joka altistaa uraattikiville. Tässä tapauksessa sairas koira ei siis tarkoita sitä, että koiralla olisi välttämättä todettu uraattikiteitä.
Tähän väliin vähän genetiikkaa, jotta selviää miksi roturisteytys on tarvittu ja miten LUA dalmatialainen ollaan saatu jalostettua. Geeni, joka altistaa uraattikiteille on resessiivinen, toisin sanoen pennun pitää saada geeni molemmilta vanhemmiltaan (toinen siis isältä, toinen emältä). Yleensä resessiivistä geeniä merkitään pienellä kirjaimella, sovitaan että se tässä tapauksessa on kirjain u. Niin sanottu terve geeni on dominoiva (merkitään U) eli pentu, joka on saanut toiselta vanhemmaltaan tämän geenin on terve. Tämä dominoiva geeni peittää siis alleen resessiivisen geenin vaikutuksen.
Samaan tapaan esimerkiksi pilkkujen musta väri on dominoiva ja ruskea resessiivinen jos värigenetiikka on tutumpaa. Ruskea pilkkuiset koirat voivat saada vain ruskea pilkkuisia pentuja (kuten sairaat koirat saavat vain sairaita), mutta ruskea ja musta pilkkuisten koirien jälkeläisissä voi olla sekä mustia, että ruskeita pentuja riippuen musta pilkkuisen koiran genotyypistä (homo- vai heterotsygootti).
Eli eri vaihtoehdot mitä pentu voi olla genotyypiltään (eli mahdolliset geeniyhdistelmät):
UU= terve, ei "uraattikivigeeniä" (homotsygootti)
Uu= terve, mutta ns. kantaja eli osa jälkeläisistä voi olla sairaita (heterotsygootti)
uu= sairas, alttius muodostaa uraattikiteitä (homotsygootti)
Kaikilla dalmatialaisilla on siis alttius muodostaa uraattikiteitä eli geeni uu, joten pennut eivät voi saada perimäänsä tervettä dominoivaa geeniä U.
Ei ennen vuotta 1973, jolloin Amerikassa tehtiin roturisteytys, jossa dalmatialaisnarttu astutettiin pointteriuroksella (dalmatialaisen jalostukseen on aikoinaan käytetty pointteria), jotta dalmatialaisen perimään saadaan dominoiva geeni U. Ensimmäisessä risteytyksessä pennut olivat siis genotyypiltään muotoa Uu (pointteri UU x dalmatialainen uu) ja kaikki pennut olivat uraattikivien suhteen täten terveitä. Näitä pointteriristeytyksiä tehtiin ainoastaan tämä yksi.
Tämän jälkeen näitä pointteri-dalmatialainen risteytyksiä paritettiin taas dalmatialaisen kanssa ja jalostukseen valittiin aina terveet pennut. Näissä pointteri-dalmatialainen (Uu) x dalmatialainen (uu) risteytyksissä osa pennuista voi olla sairaita (ovat siis genotyypiltään uu), mutta joukossa oli myös terveitä (Uu), jotka voidaan nykyään geenitestillä selvittää. Risteytyksiä jatketaan näillä jälkeläisillä aina edelleen, valiten jalostukseen terveet koirat (suurinpiirtein puolet pennuista on terveitä, puolet sairaita), joiden genotyyppi on UU tai Uu. Jalostuksessa pyritään saamaan homotsygootti kanta UU, jolloin kaikki jälkeläiset olisivat terveitä kun sairas geeni u on hävinnyt. Tällaisia homotsygootteja UU tyypin LUA dalmatialaisia tiedetään tällä hetkellä olevan kannassa 7 kappaletta.
Ensimmäiset risteytykset erosivat tottakai ulkonäöllisesti aikalailla dalmatialaisesta, mutta tässä vaiheessa kun risteytyksiä ollaan tehty jo ainakin 14 sukupolvessa LUA dalmatialaisten perimä on 99,98% sama kuin "normaalin" dalmatialaisen, eikä ulkonäöstä ja tuskinpa luonteestakaan pointteritaustaa huomaa. Käytännössä nämä LUA dalmatialaiset ovat siis puhtaita dalmatialaisia ja ne voidaan rekisteröidä Suomessakin Kennelliittoon.
Mutta tarvitaanko LUA dalmatialaisia?
Dalmatialaisten ja uraattikivien kanssa on ehkä vähän kärjistäin samankaltainen tilanne kuin esimerkiksi lyttykuonoisten koirien hengitysongelmien. Monet lyttykuonoisten omistajat vähättelevät ongelmia ("ei meidän Turren hengityksessä oo mitään vikaa, sehän on mopsi ja sen kuuluukin pitää tämmöstä ääntä") ja ongelmia peitellään ja lakaistaan maton alle ("ei me voida lähteä lenkille nyt kun Turrelle on liian kuuma ilma"). Samallalailla dalmatialaisen kanssa hoidetaan seurauksia, ei poisteta syytä vaikka tokikaan ongelma ei ole ihan yhtä vakava kuin näillä lyttykuonoilla. Dalmatialaisen omistajat (eivät toki kaikki) joutuvat miettimään mitä kaikkea koiralle voi syöttää tai syöttävät ennaltaehkäisevästi vähäpuriinista/proteiinista ravintoa. Pilkulle ei välttämättä voikaan antaa match show:sta palkintona saatua siankorvaa.Kaikkia dalmatialaisia (suurinta osaa?) uraattikiteet/kivet eivät vaivaa koiran elämän aikana millään tavalla vaikka geenien puolesta alttius onkin. Huomatkaa siis, että kun puhutaan HUA dalmatialaisista, alttius tosiaan on kaikilla, mutta kaikki eivät kiteitä koskaan välttämättä muodosta. Tarkoittaako se, ettei oireita ole kuitenkaan välttämättä sitä, etteikö rakossa voisi olla kiteitä/kiviä? Kuinka moni omistaja tarkistaa asian jos näkyviä oireita ei ole? Tosin on kuulemma normaalia, että dalmatialaisen rakossa on jonkun verran kiteitä. Mutta vaikka koira ei oireile, tarkoittaako se sitä, etteikö virtsaaminen voisi olla koiralle tuskallista? Ei Jalikaan oirehtinut vaikka rakossa olikin todistetusti kiteitä/kiviä, mutta koirathan eivät tunnetusti helposti näytä kipuaan.
Dalmatialaisten jalostuksen tavoiteohjelman mukaan oireita on havaittu vuoden 2006 tutkimuksessa 9% suomalaisista dalmatialaisista ja hoitoa vaativat vain koirat jotka oireilevat. Hoidoksi neuvotaan kiinnittämään huomiota ruokavalioon ja mainitaan oireiden ilmestyessä hoidon onnistuvan yleensä dieettiruualla ja lääkityksellä. Koiria, joilla esiintyy jatkuvasti tai toistuvasti uraattikiviongelmia ei pitäisi käyttää jalostukseen.
Pitääkö asialle siis tehdä jotain kun ei se edes koske kaikkia? Onhan muissa roduissa pahempiakin ongelmia!? Onko dalmatialaisella niitä? Mutta eikö yksikin uraattikiteiden takia lääkityksellä oleva, erikoisruokaa syövä koira, leikkaukseen joutuva tai jopa kivien takia kuollut tai lopetettu dalmatialainen ole liikaa kun ongelma on kuitenkin vielä ratkaistavissa?
Vuosina 2000-2013 KoiraNetin kuolemansyytilastojen mukaan virtsatie- ja lisääntymiselinten sairauden takia dalmatialaisia on merkitty kuolleeksi 6, joista neljän (4) koiran kuoleman syyksi oli tarkemmin eritelty uraattikivet. Nuorin näistä koirista oli kuollessaan 4v 5kk.
Voisivatko nämä LUA dalmatialaiset yleistyä enemmänkin Suomessa, yhtä ulkomailta tuotua tapausta lukuunottamatta? Tälle kyseiselle koiralle on tulossa toki pentuja, mutta riittääkö yksi koira ja yksi kasvattaja? Eikö kasvattajia asia kiinnosta? Eivätkö kasvattajat viitsi nähdä asian eteen vaivaa? Eivätkö nämä LUA dalmatialaiset ole saman arvoisia kuin "oikeat" HUA dalmatialaiset näyttelymenestystä halajavien mielestä? Tämä Suomessa oleva LUA koira on saanut näyttelyissä vara sertin, mikä tietääkseni on varsin hyvä tulos. Ja minä henkilökohtaisesti en kyllä erota näitä LUA dalmatialaisia näistä "oikeista". Mutta kun niillä on isommat korvat? Huonompi pilkutus? Ne ei ole puhdasrotuisia?!
Onko se ulkonäkö tärkeämpää kuin terveys?
Lähteitä
LUA dalmatians.com (tietoa LUA dalmatialaisista, englanniksi)KoiraNet kuolemansyytilasto (virtsatie- ja lisääntymiselinten sairaudet 2000-2013)
Dalmatialaisen JTO (dalmatialaisten jalostuksen tavoiteohjelma)
15 elokuuta 2013
Kipin kapin kepit
Mä en oo varmaan ainoita agilityn harrastajia, jotka suhtautuu keppeihin vähän kaksjakoisesti. Oikein suoritettuna, kun koira hakee keppien aloituksen vaikeistakin kulmista itsenäisesti ja suorittaa kepit loppuun asti vauhdilla, kepit on yksi ehkä hienoimmista esteistä.
Mutta sitten taas. Kepeillä on niiiiin helppo tehdä virheitä. Koira ei aloita keppejä oikeasta välistä. Koira lopettaa kepit kesken. Koira ohittaa jonkun keppivälin. Koira suorittaa kepit hitaasti. Koira ei suorita keppejä itsenäisesti. Elämä ois niin paljon helpompaa ilman keppien opettelua.
Me ollaan siis jauhettu lähiaikoina kohtuu paljon keppejä. Tai jauhettu ja jauhettu, mutta joka kerran kun ollaan treenaamaan raahauduttu ollaan tehty muutama toisto myös keppejä. Viimeks tiedustelin jo vähän vinkkejä hitaisiin keppeihin ja nyt pienen tauon jälkeen ollaan vähän testailtu.
Mä en oo koskaan pitäny Jalia erityisen pallohulluna, mutta ostin Halpa-hallista extempore ostoksena muutamalla hassulla eurolla kumisen pallon, jossa on sisällä vinku ja venyvä kahva ja ollaan tehty keppejä täysillä verkoilla, pallolla kunnolla hetsaten, lentävällä lähdöllä ja heitin pallon keppien jälkeen palkaksi. Ja ohoh! Ei se oo koskaan tehny noin hyvin ja alusta asti vauhdilla keppejä! Selkeesti joku naksahti pienen pojan päässä ja saatiin niihin keppeihin pallon kautta muutenkin vähän enemmän intoa. Ja pallo oli ihan superkiva, sitä on kiva vingutella ja kahvasta on hyvä heitellä sitä ilmaan ja kopitella. Jos se ennen teki kepit ykkösvaihteella niin nyt päästiin melkeinpä nelosvaihteelle :D Eikä mulla tietenkään oo videomateriaalia, mutta toivottavasti tuo into kepeille säilyy niin täytyy jossain vaiheessa kuvata ja verrata etten vaan pelkästään kuvittele eroa.
Vauhdin lisäks ollaan kepeillä koitettu ottaa samalla vähän eri kulmia ja sitä itsenäistä suoritusta niin, että lähes tulkoon jään ite välillä lähtöön seisomaan ja heitän pallon kauempaa. Samaa ollaan tehty renkaalla, ollaan lähetty yhtäaikaa kauempaa tai oon jääny ite lähtöön. Se tarjoaa renkaalla sitä yhtä tiettyä väärää väliä, mutta toisaalta se tuntu kyllä hokaavan, että nyt ei menny oikein ("hups" ja uusi yritys). Lopulta se tarjos hyppimistä oikeasta välistä ihan mennen tullen ja palkkapallo suussa kun oli niin kivaa :D Jos ens kerralla kattelis sitä rengasta vielä osana jotain radantynkää.

08 elokuuta 2013
Lenkkipolulla
29 heinäkuuta 2013
Radalla
No ny ois oikee sensuroimatonta videomateriaalia viime treeneistä het koko rahan eestä :D Olin laiska enkä jaksanu alkaa näitä videoita karsimaan/muokkaamaankaan.
Valittiin treenipaikan varastosta siellä olevasta kansiosta rata (1lk, Salme Mujusen rata pikkasella muutoksella) ja tehtiin tällä kertaa vaan rataa kun mulla kerta oli kantoapua siskonplikoistakin. Rata itessään oli aika suoraviivanen, mut nii vaa me onnistuttiin häsläämään siellä aika tyylikkäästi. Iltasella oli sopivan viileä treenata, vaikka hiki siltikin tuli!
Tohelo ja Torvelo esittää:
Ensimmäinen yritys. Minen tiiä mitä se ohitteli tuota yhtä estettä alussa, oli vissii ajatus jossain ihan muualla tai jotain... Ja sitten olikin sisko loppusuoralla palkkaamassa ja aiheutti pikkasen häiriötä tuossa kaarroskohdassa :D Renkaalla odotinki ongelmia ja aikalailla jouduin varmistelemaan sitä oikeeta väliä. Loppusuora hyvä kerta siellä oli sisko lelun kans palkkaamassa.
Toinen yritys osa1. Kepit oli ehkä pikkasen paremmat. Mut voihan keinumoka :D Sisko oli taas sopivasti hollilla suoraan tuon esteen kans linjassa ja Jali luuli varmaanki saavansa taas palkkaa sieltä...Mut kökkö toi kaarros muutenki. Niinku mä yritin muka olla ohjaamatta niin laajasti ja kääntää sitä rintamasuuntaa tiukemmin ja mitä kaikkee. Se otti tossa kyllä sitä häiriötä sivussa seisoskelevista siskoista mitä se tietenkään ei sais tehä, mut ennemminki se vaa huvitti :D Ja kun palas aina kuitenki tekemään. Mut ois pitäny vaan ottaa koiran huomio paremmin vaikka sanallisesti itteeni aina hypyn jälkeen nii oltais voitu selvitä paremmin häiriöstä huolimatta.
Toinen yritys osa2. Jatkettiin siitä turkasen kaarroksesta ja loppu menikin ihan hyvin. Kunnes sisko vähän ennakoi palkkalelun heittämisen kans :D
Kolmas yritys. Keinulta läpi, mikä oli harmi kun tuli muuten keinulle niin kivasti. Yskäs keinun jälkeen namin kurkusta :D Kaarrokseen mietittiin jonkin sortin valssi viritelmää, mikä osottautu aika mielenkiintoseks käytännössä... Parhaiten tais toimia tuo ihme "tässä" huutelu kun sai sen koiran huomion ohjaukseen.
Pakko oli ottaa tuo himputin kaarros vielä kertaalleen :P
Kepit (täysillä verkoilla ku en millään jaksanu alkaa pelleileen niitten verkkojen kans) oli hitaat, se jostain syystä pääsee oikeaan tahtiin vasta lopussa? Pitäiskö sen kans tehä lyhyempiä keppejä? Häiritseekö sitä nuo vähän heiluvat kepit? Tuo kaarros oli kans jotenki tosi vaikea, mä en tiiä ohjasinko mä sen jotenki väärin, oliko siskot sille nii häiriönä vai hiimaili muuten vaan ohi eikä seurannu ohjausta? Rengasta varmistelin aikalailla, sitä pitää kyllä treenata lisää niin että hakee sitä itsenäisemmin. Ehkä varmistelin sitä alun jälkeen vähän turhaankin, mutta halusin ottaa nyt varman päälle. Mun oli tarkotus ottaa ihan kisakontaktitki välillä, mut sit mä radalla jotenki aina unohin :D Noh, oli meillä ainaki hauskaa!
Kaikki kommentti tervetullutta :)
Valittiin treenipaikan varastosta siellä olevasta kansiosta rata (1lk, Salme Mujusen rata pikkasella muutoksella) ja tehtiin tällä kertaa vaan rataa kun mulla kerta oli kantoapua siskonplikoistakin. Rata itessään oli aika suoraviivanen, mut nii vaa me onnistuttiin häsläämään siellä aika tyylikkäästi. Iltasella oli sopivan viileä treenata, vaikka hiki siltikin tuli!
Tohelo ja Torvelo esittää:
| Makkarakin pääsi ekaa kertaa elämässään liitelemään :D |
Kaikki kommentti tervetullutta :)
22 heinäkuuta 2013
Kun pilkku luuli kasvattaneensa siivet
Sori, ei videota vieläkään :P Tästä blogista on näköjään tullu pitkälti treenipäiväkirja näin kesällä :D
Jali teki viime(isissä ohjatuissa) treeneissä elämänsä ensimmäisen lentokeinun! Mä oon ennenki huomannu, että kun ekaa kertaa lähtee keinulle menee paljon vauhdikkaammin, koska luulee luultavasti estettä puomiksi. Mutta ei se sentää lentokeinua oo aikasemmin onnistunu tekemään. Pilkku ei tuntunut olevan lentomatkasta moksiskaan, eikä edes kummemmin aristellut keinua sen jälkeenkään vaikka ääneen epäröinkin, että varmasti kieltää eikä suostu tulla lähellekään keinua. Toki meni varovaisemmin, muttei kuitenkaan saanu mitään traumoja ja jäi ihan kivasti kontaktillekin. Saatiin varsin hyviä toistoja tuon lennon jälkeenkin. Ehkä se ei ookaan ihan niin pehmeä mitä mä kuvittelen?
Siinä missä muut teki pelkkää keinua, me tehtiin hyppy-keinu-hyppy sarjaa ja vahvistelin sitä keinun kontaktia ja koitin valssailla muutaman kerran viimeselle hypylle. Tän jälkeen keinun tilalle vaihdettiin pituus (joka oli myös uus juttu muille kurssilaisille) ja siinä treenattiin Jalin kans eteen lähetystä. Ei se käskysanaa varmaankaan vielä ymmärrä, mutta kunhan sarjan päässä on namikuppi niin on ihan sama mitä mä siellä perässä teen kun vaan annan käskyn lähteä :D Ryökäle teki tosin alussa nätin itsenäisen eteen menon ihan ilman mitään käskyjäkään...
Niin ja sain ihan fiksuja huomautuksia siitä, miten voi (ja pitää!) treenata myös niin, että tahallaan lähtee koiran takaa/yhtäaikaa eikä aina ota sitä etumatkaa. Jotenki sitä vaan aina lähtee edelle ("no mutku se lähtee kuitenkin johonkin huithapeliin jos en oo varmistamassa edellä..." huoh) jos ei ota lentävällä lähdöllä. Sama tuon keinun kans (ja muiden kontaktien kans), se jää kyllä hyvin vaikka otan siihen etumatkaa, mutta entä jos tuunkin selkeesti takana? Tai selkeesti kaukana sivussa? Täytyypä muistaa treenata näitäkin vaihtoehtoja! Ei sillä ollu ton pituus-sarjan kans mitään ongelmaa vaikka mä jätin sen lähtöön ja peruutin ite kauemmas lähölle.
Sen jälkeen muilla vuorossa mutkaputken harjoittelua hypyn kautta. Me kateltiin siinä ohjaamista molempiin putken suihin, eikä vaan siihen mihin hypystä koira suoraan ohjautuis (ei ongelmaa) ja sen jälkeen ohjaaja keksi, että siinä vois treenata puolivalssia. Jali sai hyvää treeniä odottelusta sillä aikaa kun minä tapailin uutta ohjausta, poika pönötti nätisti maassa ja oli taas innokkaana jatkamassa treeniä mun harjottelun jälkeen (jes!). Kävin palkkaamassa välillä maahan kun kentällä kävi pyörähtämässä joku vieras autokin. Uusi ohjaus ei ihan oikeen vielä onnistunut, taisin olla aika pahasti myöhässä ohjauksen kans. Ei kuitenkaan kertaakaan vetäny putkelle vaikka se siellä houkuttelevasti ois hypyn jälkeen olluki eli kai se sitte sen verran sitä mun ohjausyritystä yritti seurata :D
Sovittiin tälle viikolle yhen ryhmäläisen kans yhteistreenit, josko sitä muistais ottaa sitte sen kameranki mukaan :)

19 heinäkuuta 2013
Keppihurmosta!
Tiiättekö minkälaista on treenata koiran kans, joka oikeasti kuuntelee ja tekee mielellään hommia? Jonka kans ei tarvi joka ikisissä treeneissä koko ajan tapella nenää vastaan tai huudella koiran huomiota takas jostain nurkasta? Jonka kans voi oikeesti keskittyä kunnolla siihen itse treenaamiseen? Nykyään mäkin tiedän :))
Tehtiin tehotreenit pelkästään keppejä. Ja mä taisin löytää keppien kadonneen vauhdin salaisuuden, nimittäin keppien päästä puuttuva namikuppi! Käytiin yhessä laittaan keppien päähän namikuppiin herkkuja ja pikkasenko menee paremmalla vauhdilla kepit! Ne oli oikeesti välillä ihan superhyvät!
Tehtiin alussa täysillä verkoilla ja sit aloin repiä (=koska jesari :p) yksi kerrallaan verkkoja irti. Ei välittäny puuttuvista verkoista ollenkaan, ainoastaan pari kertaa oikasi yhen kepin välistä kun perättäiset verkot otin pois. Korjasi kuitenkin hyvin. Kun meni niin superisti niin uskaltauduin ottamaan kokonaisuudessa kolme verkkoa irti, mutta kerrankin maltoin lopettaa reilusti ennen epäonnistumista (hyvä minä!). Mä kattelin oikeesti huuli pyöreenä sen vauhtia ja menoa ja mietin, että sen on täytyny treenata keppejä jotenki sillä aikaa kun mä oon töissä :D Super hyvä mieli jäi kepeistä ja jos vaan pääsen samalla temmolla treenaamaan niin uskallan jopa toivoa, että meillä vois olla ihan ok kepit kesän jälkeen...

12 heinäkuuta 2013
Kesäaksaa vol2
Meiän keskiviikon itsenäiset treenit ei mennykään ihan niinku ajattelin kun keskiviikolle olikin siirretty jotkut 1-luokan(?) treenit joltain toiselta päivältä. Onneksi ei aiheuttanu hirveetä ongelmaa, pyysin rataa rakentamassa olevia ohjaajia jättämään radan numeroineen treenien jälkeen paikoilleen ja lähdin itse treenien ajaksi koiran kanssa katsomaan siskojen jalkapallopeliä (joiden loppumista mun ois muutenkin pitänyt odotella).
Hain tosiaan siskot treenien jälkeen pelistä auttamaan kantamaan esteitä. Siskotki halus kokeilla Jalin kans rataa ja alun kangertelun jälkeen (no en varmasti mene istumaan ton käskystä enkä ainakaan lähde radalle mukaan vaan etsin oikean ohjaajan...) se meniki ihan sulavasti. R teki tuota pätkää 1-7 ja S 12-18. Vähän joutu totaali agilityalottelijoita ohjeistaan, että miten ohjataan, miten käskytetään, miten palkataan, mutta ihmeen hyvin se meni! Aika hyvin se Jali kyllä paikkailee epäselviä ohjauksia. Olipa hauska nähä oma koira radalla toisen ohjaamana, näki jotenki ihan uusin silmin (mun pitäis niin saada videoitua omaa menoa).
Kentällä oleva rata oli kuulema joku vanha 1-luokan kisarata. Ei onneksi mikään mahdoton, eikä tarvinu oikeestaan mitään ihmeempiä ohjauskuvioitakaan, tai en ainakaan tehnyt :D Ja kun palkkasin kontakteille niin kerkesin hyvin vaihtaa ohjauspuolta tuossa A:n jälkeen ja hakea puomin jälkeen ohjauspaikkaa 15-esteelle. Tehtiin osin pätkissä ja pidettiin paljon taukoja.
Eli rata oli tähän tyyliin, etäisyydet kyllä heittää, mutta eiköhän tuosta idean saa. Mutta olipa taas hieno pilkku liikenteessä! Kaikki kontaktit oli ihan super hienot, keinukin mentiin tosi reippaasti eikä mun mielestä ees hirveen hitaasti. Otin alussa keinua ihan yksittäisenä esteenä, nurmikentällä keinusta ei kuulunut oikeastaan ollenkaan pamahdusta ja oli muutenkin kivan hiljanen keinu.
Ongelmat tuli 8 esteellä kun hyppäsi renkaan ensin väärästä välistä ja kolautti vähän kylkeään reunoihin. Otti siitä sen verran nokkiinsa, että lähti uudella yrityksellä kiertämään eikä tahtonut hypätä. Otettiin muutama onnistunut yksittäisenä esteenä superkehuilla (missä ei kertaakaan ongelmaa) ja sen jälkeen putken kautta kunnes saatiin onnistumaan. Jätettiin rengas siihen ja oikeestaan jätettiin tuo 8-11 osuus väliin seuraavilla toistoilla yhden onnistuneen pätkän jälkeen. Rengasta pitää kyllä vahvistaa osana rataa ja erityisesti niin, että se hakee itsenäisesti sinne renkaalle enkä mä oo toisella puolella oottamassa, mikä mää uskon oli tässä tapauksessa loppujen lopuks se suurempi ongelma kun teki kuitenki yksittäisenä esteenä hyvin kunhan itse olin toisella puolella varmistamassa oikean välin.
Loppuradassa ei ollu mitää ihmeellisyyksiä.Tuolta 11 hypyltä sain sen hyvin kuljetettua tuonne kauimmaiseen putken päähän, eikä mennyt kertaakaan väärään päähän putkea. Kepit oli tosiaan ohjureilla ja haki ihan kivasti keppien alun, mutta teki hitaasti. Mä en tiiä onko se koskaan tehnykään nopeempaa vai muistelenko mä vaan ite väärin kun se tuntuu hitailevan joka treeneissä kepeillä :D Tuo väli 15-17 meni kans aika näppärästi kun sain sen kivasti irtoamaan putkelle.
Hain tosiaan siskot treenien jälkeen pelistä auttamaan kantamaan esteitä. Siskotki halus kokeilla Jalin kans rataa ja alun kangertelun jälkeen (no en varmasti mene istumaan ton käskystä enkä ainakaan lähde radalle mukaan vaan etsin oikean ohjaajan...) se meniki ihan sulavasti. R teki tuota pätkää 1-7 ja S 12-18. Vähän joutu totaali agilityalottelijoita ohjeistaan, että miten ohjataan, miten käskytetään, miten palkataan, mutta ihmeen hyvin se meni! Aika hyvin se Jali kyllä paikkailee epäselviä ohjauksia. Olipa hauska nähä oma koira radalla toisen ohjaamana, näki jotenki ihan uusin silmin (mun pitäis niin saada videoitua omaa menoa).
Mä hokasin, että kunhan me saatais kepit edistymään niin meillähän alkais hiljalleen olla kaikki palaset jotakuinki kohdillaan. Eli kepit vois olla tän kesän missio(n impossible?)! Harmiks noi kentän verkkokepit on ihan kököt jesarilla kiinni teipatut verkot (miksi, oi miksi?!), joten saan sitte olla niitä joka treenien jälkeen teippailemassa takasin jos haluan välistä verkon pois. Nyt vasta ymmärtää miten hyvä Jattilassa onkaan treenata...
07 heinäkuuta 2013
Kesäaksaa
Mepä tosiaan käytiin testaamassa molemmat kentät ja valinta oli aika selkee. Kyllä voiton vie edellisessä postauksessa mainittu paikka1, jossa kenttä oli huomattavasti suurempi, esteet parempi kuntosia ja kepeille oli olemassa jonkunlaiset verkot. Kävin tutustumassa myös alkeiskurssilla ja ohjaaja oli mukava ja me saatiin tehdä vaikeampaa rataa mitä alkeiskurssilaiset. Sen lisäks selvis, että keskiviikkoisin kenttä onkin koko päivän käytettävissä itsenäiseen harjoitteluun, joten kerkeän hyvin töistäkin käydä treenaamassa. Ja kun sunnuntain alkeiskurssi loppuu, saa treenaamassa käydä myös halutessaan sunnuntaisin. Käydään siis nämä muutamat kerrat treenaamassa ohjatusti ja jatketaan sitten itsenäistä treenailua.
Tosiaan, viime sunnuntaina pyörähdettiin treeneissä. Kurssillehan kuului vaan 3 koirakkoa, joista tällä hetkellä oli paikalla vaan kaks (mun lisäks), joten lähes tulkoon yksityisopetustahan ne tuolla kurssilla on saanu :D Mä odotin pilkulta älytöntä haistelua ja kuuroja korvia uudella kentällä ja vielä ulkona, mutta pääsipä taas yllättämään! Ei ollu ihan niin fiiliksissä mitä viime aikoina treeneissä, selkeesti vähän uusi paikka ja hajut kuitenkin häiritsi. Ei kuitenkaan karannu radalta haistelemaan ja jäi lähtöönkin nätisti. Ainoostaan muutaman kerran unohtu haistelemaan ko ite vähän unohin koiran kun ite töpeksin enkä heti palkannu ja ottanu koiraa haltuun. On se vaikeeta muistaa palkata enste se koira jos tekee ite virheen eikä jäädä vaa miettimään mikä meni vikaan...
Tehtiin rataa kahessa pätkässä. Ekassa osassa oli hyppy-hyppy-hyppy-A-mutka putki- hyppy (en oo omalla koneella enkä viiti tähän asennella ratapiirustusohjelmia niin saatte nauttia nätistä paint-taiteesta).
Ihan simppeli pätkä siis, esteetki oli ihan nätisti linjassa. A-estettä meillä ei ennen oo ollu osana rataa niin sitä vähän jännitin ja jäinki varmistelemaan, että Jali jää varmasti kontaktille. Ihan turhaan, jäi yhtä varmasti mitä ennenkin. Meinas tosin ohittaa koko A:n kun käskytin melko myöhään ja vissii oli outoa tulla niin vauhdilla A:lle, mutta korjas kyllä tosi hyvin.
Rata ois jatkunu tästä keppien kautta eteenpäin, mutta koska meiän kepit on hyvin vaiheessa, eikä niihin ollu tällä hetkellä ohjureita niin skipattiin ja tehtiin tauon jälkeen loppurataa erikseen.
Toinen osa oli vähän sitte monimutkasempi ja kutakuinkin tämmönen (klikatkaa kuva isommaks nii näkyy noi numerotki):
Elikkäs siellähän oli muuria ja pussia radalla. Ei ne esteet kyllä noin tökerösti ollu sijotettuna, mut ei riittäny kärsivällisyys leikkiä paintin kans yhtään enempää :D Vieras, kirkkaan punainen pussi oli Jalille vähän hui, mutta sain sen alun kieltäytymisen jälkeen kyllä ihan näppärästi pussiin. Sille tekee kyllä ihan hyvää tehä välillä vierailla esteillä.
Tuota lopun hyppyhässäkkää vähän pohdiskelin ja olin varma, että siellä tulee ne suurimmat ongelmat. Lopulta päädyttiin siihen, että juoksen pussilta tekeen tuonne kutosen taate valssin ja vaihtaan ohjauspuolta siellä ja ohjaan nuo seiskan ja kasin sitten koira vasemmalla puolella. Vähän kiire tuli ehkä valssille ja Jali meinas ohitella ton kasin esteen vasemmalta puolelta kun liian laajasti vissiin ohjasin (ihan niinku näin ois tapahtunu ennenki :D). Mutta yllättävän sujuvasti me lopulta saatiin sekin pätkä suoritettua kuitenki! Tuo alkukin oli yllättävän vaikea, kun tuo muuri oli jotenkin jännässä kulmassa ja ite hätäilin tuon tuplahypyn kans vaikkei mulla ois pitäny olla mitään kiirettä ottaa koiraa vastaan tuolta putken toisesta päästä ja ohjata tuonne kolmoshypylle.
Tänään ei välttämättä oo treenejä, kun on sen verran lämmin. Muuten me ollaan vietetty Jalin kans pitkälti ulkoelämää, rakenneltu terassia, hypitty pelloilla ja käyty kalassa. Tai Jalin näkökulmasta kiusattu kissoja, hypitty pelloilla ja syöty makkarapaketteja. Maalla on mukavaa :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)