Savikon Sepon opeissa

Käytiin pyörähtämässä viime viikonloppuna tosiaan Jyväskylässä ja osallistuttiin Seppo Savikon koulutukseen.Tämä oli meidän ensimmäinen ulkopuolisen kouluttajan järjestämä koulutus ja ihan jäi positiivinen kuva treenin jälkeen. Ei mitään järisyttävää, mutta ehdottomasti hyödyllistä jäi käteen. Seppo oli varsin mukava kouluttaja, ei tullut itselle missään vaiheessa "apua, en mä osaa"-oloa tai turhautumista.

Opittiin esimerkiksi se, että minä en itse asiassa olekaan välttämättä ihan toivoton ohjaamaan vaan se on koira, joka ei vaan reagoi kuten bortsut. Olen aina tuupannut omaksi syyksi jos koira valuu vaikka itse asiassa saattaa olla syytä ihan siinä että noh, Jali ei ole mikään kaikista ketterin ja näppärin kääntymään. Toisekseen opin sen, että mun pitää tuolle opettaa kääntymistä kun se kokoaa itsensä niin huonosti hypyille (iso koira, hypyille kokoaminen ja kääntyminen vaatii koiralta enemmän, mieluummin vetää vauhdilla) ja sen takia tahtoo vetää kaikki pitkäksi eikä tule niihin tiukempiin käännöksiin. Tuntui tosin, että Jali kääntyi hitusen normaaliakin jäykemmin. Luulen, että poika on jumissa, kiitos liukkaan laminaattilattian ja siskon pennen, jonka kanssa on pakko riehua sisällä jos joku ei ole komentamassa. Ja sen, etten ole samallalailla kerennyt koiraa venytellä ja jumpata. HYI minua!

Tehtiin kahdessa pätkässä ja noilla helpommilla, punaisilla numeroilla. Eka pätkä jankattiin väliä 1-4. Tai lähinnä tuota kolmoshyppyä. Jännää oli sekin, että Seppo ei missään vaiheessa ehdottanut tai kertonut mikä ohjaus pitäisi tehdä vaan itse sai ohjauksen valita ja sitä sitten alettiin hioa. Kakkoselle linjasin (tjt sinne päin) ja kolmoselle sitten jonkinlainen valssi kai? Kakkoselta sain sen rintamasuunnalla ohjattua parit kerrat putkeen kun ennakoin liikaa 3 hypyn käännöstä, mutta muuten ihan ok. Kolmoselle piti muistaa pysäyttää oma liike(!) ja vaihtaa ohjaavaa kättä ja lähteä liikkeelle vasta kun koira oli laskeutunut hypyltä. Pysäytys toimii koiralle vahvana signaalina, että liikesuunta vaihtuu! Järkevää, mutta vaikeaa oli kun tahtoi niin helposti hätäillä. En ollut ihan täysin tyytyväinen, koira valui mielestäni (Jaliksikin) liikaa vaikka oli siellä ihan onnistuneitakin. Jälkeenpäin mietin, että Jalille olisi voinut olla toimiva se mitä jotkut tähän kohtaan teki eli että koira kiertääkin putkelle tuon kauimmaisen siivekkeen kautta eikä tarvitse siis kääntyä niin tiukasti. Mutta ei me semmosia osata eikä mulla ole mitään kuvaa mikä ohjaus se on :D  Vedettiin myös yksi setti loppuun esteet 1-9 ja tarkoitus oli jatkaa pidemmällekin, mutta unohdin miten rata jatkuu.

Kuva liittyy aiheeseen ehkä ei mitenkään,
mut haittaaksse

Tauon jälkeen jatkettiin ja keskityttiin pätkään 9-12. Tuo 11-12 väli oli hankala ja siihen pohdittiin Sepon kanssa vaihtoehtoja. Kun Jali ei tosiaan koonnut itseään hypylle ja tuo 11-12 väli oli aivan liian tiukka Jalille. Koira ei vain pystynyt kääntymään niin tiukasti ja hyppäsi siis selän takaa 12 hypyn väärin päin. Taisin pari kertaa saada koiran menemään hypyn oikein päin, mutta hankalaa oli. Tätä aletaan treenaamaan eli hypyille kokoamista ja ettei aina tarvitse roiskia hyppyjä vauhdilla yli. Sinäänsä ei ihme, ettei koira sitä osaa kun ollaan tehty lähinnä "rallattele suoraviivaisesti eteenpäin" tyyppisiä ratoja, ilman moisia kikkailuja ja käännöksiä ja koira on saanut palkan siitä kun etenee. Näitä käännöksiä pystyn onneksi treenata jotenkuten myös omalla "kentällä" eli kahdella hyppyesteellä. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. En sinäänsä ota stressiä, ykkösen radoista tullaan selviämään kyllä, ei Jali mikään (kakkos)/kolmosluokan koira tule koskaan olemaan eikä tarvitsekaan.

Sen verran näin muuten, että A:n kontaktit oli sairaan hienot! Vaikka niitä ollaan treenattu viimeksi öhm, ties kuinka kauan sitten?! Ei mielestäni jysäyttänyt ylösmenoakaan ihan järkyttävästi ja otti joka kerta kivasti kontaktit. Kerran valui hiukan kontaktilta yli, mutta ihan vaan siksi, että tuli niin vauhdilla. Ja yritti kyllä pysäyttää, muttei vaan pystynyt. Hieno mies! Minä olin unohtanut totaalisesti mikä on vapautuskäsky kontakteilta, mutta luulen vähän, että se on ihan sama mitä minä sanon niin Jali jatkaa sieltä kyllä liikettä :D Enkä välttämättä näe tästä haittaakaan kun enhän minä siellä radalla koiralle kontaktilla turhia huutele kuin että nyt lähdetään? Jos joku perustelee minulle miksi on ehdottoman tärkeää, että koira lähtee kontaktilta vain vapautussanalla eikä kun huutelen "mitä sattuu" niin ryhdistäydyn asiassa :)

Aika jännii uutisii!

Hei kuule, et ikinä arvaa? Meistä tuli "kiltalaisia"! Ai mitä? No sitä, että me päästään treenaan talvikaudella sittenkin agilityä! Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry:n riveissä. Kui siistiä!

Emäntää pikkasen ärsyttää, että se tarkottaa kahden tunnin eestakasta ajomatkaa, mutta ei se mua haittaa. Mähän saan vaan istua kyydissä ja hei, autolla pääsee taatusti aina kivaan paikkaan! Ihan taatusti Kiltareenakin on kiva paikka, täytyy olla. Pakostakin kun siellä pääsee aksaamaan!

Kattoo mimmoi meiän ryhmä on, emännällä ku ei oo viel mitää hajua mimmoseen ryhmään meiät on tyrkätty. Tositoimiinki päästään vasta lokakuun puolella, mut väliäkös sillä. Johan tässä ollaan pietty taukoo iha tarpeeks.

Kassotaan vieläkö emäntä muistaa mitkä on kontaktit tai kui sinne kepeille ohjataan. Ettei ihan tarsse uuressa ryhmässä hävetä. Se kun on välillä vähän huonohermoonen.

Jottei iha asia muutenka unoohtuus nii me ollaa lähössä ens viikonloppuun käymää Jyväskyläs. Iha muissa merkeis alunperi, mutku sattu samalle viikonlopul aksakouluutus nii käyää samal sit siellä. Joku Seppo Savikko siel on kouluttamas ja ku mainostettiii ihan ohjaajan liikkumisen olevan yks erikoisalueist nii aattelin et tuo emäntä vois siitä jotai hyötyyki. Ei tiiä osaaks se mitää, mut käyää kattomas.

Niihän sit sanotaan, että harjoitus tekee mestarin. Ehkä toi yks sit joskus oppii.

Vuosia ja harmaita hiuksia

Pilkullinen täytti 16. päivä jo hurjat 3 vuotta, eikä emäntä muistanut asiaa ollenkaan! Onnea siis Jalille ja muille Marnellin pennuille vuosimallia 2011!

Hox! Huomatkaa valkoinen pilkku korvassa ;)

Voisi luulla, että elämä 3-vuotiaan kanssa olisi jo jotenkin tasaista ja varmaa, mutta ei. Ehkä se ei ole dalmatialaisen kanssa koskaan? Viimeksi tänään eräs aiheutti harmaita hiuksia katoamalla lenkillä jonkun hajun/eläimen perään ennenkuin ehdin edes tajuta mitä tapahtui. Voi olla, ettei poika ollut reissullaan kuin kymmenisen minuuttia, mutta niin vaan tuntui aika pitkältä kun koiraa ei näy eikä kuulu. Kyllä taas tajusi, miten tärkeä tuo elukka onkaan kun kaikki pahimmat skenaariot tuli käytyä läpi.

Taisi lopulta olla koira yhtä hukassa kuin emäntänsäkin, oli nimittäin niin nöyrää poikaa kun löysi takaisin. Onneksi selvittiin säikähdyksellä.

Katsotaan sitä aikuistumista sitten vaikka taas kolmen vuoden päästä uudestaan.

Hyvän mielen hylky!

Jyväskylä 6.9.14, hyppyrata, tuomarina Marjo Heino. Ja maailman paras Jali!

Julkaisu käyttäjältä Marjo Heino Agilitycourses.

Tiina ihanana yllätyksenä kuvasi meidän radan, suurkiitokset!

Radasta ei muuta kuin että pakkoko mun oli mennä sörkkimään ennen keppejä? Katselin vuoroa odotellessa kun monet mokaili kepeillä ja päätin varmuuden vuoksi hidastaa koiraa ennen keppejä. Ei olisi kannattanut ja sieltähän se hylky tuli. Ja mitään muutahan me ei olla treenattu kuin keppien hakua vauhdista, joten miksi ihmeessä en luottanut koiraan? Idiootti :D

Kepit oli hienot, kun annoin Jalin tehdä sen minkä se osaa. Empi loppukepeillä (videolta katsottuna taisi ennemminkin rytmi meinata mennä sekaisin?) ja meinasi jättää viimeisen välin pujottelematta. Mutta ilmeisesti aivot alkoi surraamaan/kokosi itsensä ja pujotteli myös sen viimeisen, mistä hämmennyin suuresti ja koira sai spontaanit kehut ja oma ohjaus hetkeksi ehkä hajosi :D

Loppurata oli kiva ja mulla oli koko radan hyvä fiilis! Joo, valuihan se vähän, mutta hifistelyä hifistelyä. Luotin koiraan ja annoin sen hakea esteet itse. Keppien jälkeen päätin että nyt ei liikaa varmistella vaan mennään! Muurin takaaleikkaus oli jopa ihan pätevä! Sen aikaisemman takaaleikkauksen ajoitus ja rintamasuunta oli pielessä, ei ihmekään että valui.

Oon ihan supertyytyväinen! Mua meinas alkaa naurattamaan kun Jali lähdössä haukahti, toinen oli niin innoissaan kun pääsi radalle <3 On se hieno!

Hei hei, mitä kuuluu?

• Uusi työ vie aika tehokkaasti mehut, mutta ollaan me aina silloin tällöin lenkin ohessa jotain yritetty tehdäkin. Kameraakin olen laiskasti kuljettanut mukana, mutta lisäsin nyt postaukseen joitain kuvia kesältä ja nyt syksyltä.

• Jäävistä seisominen on jotenkin mystisesti unohtunut. Olisikohan jotain tekemistä sillä, ettei taitoa ole kenties ylläpidetty? No worries, kyllä se sen pienellä muistuttelulla tulee oppimaan uudestaan.

• Seuruun käännökset tuntuu paremmilta kuin koskaan. Se käyttää takapäätään! En tiedä näyttääkö niin  hyvältä kuin tuntuu, pitäisi melkeen koittaa kuvata.

• Agilityn suhteen ollaan treenattu ehkä kerta viikkoon meidän omalla "treenikentällä", joka koostuu kuudesta kepistä ja kahdesta itse tehdystä hypystä. 

• Keppien onnistumisprosentti oli tänään 100% vaikka tehtiin vaikeitakin juttuja. Takaaleikkaukset ja sivuttaissuunnassa etäisyyden ottaminen ei tuota mitään ongelmaa ja viimeisen välin pujottelematta jättäminenkin on jäänyt. Kepit on itsenäiset ja hakee hyvin keppien aloituksen. Tykkään!

• Liikaa toistoja en ole halunnut tehdä lyhyille kepeille, ettei opi keppien olevan aina näin lyhyet. Toivottavasti pitkät kepit sujuu yhtä mainiosti.

• Ensi lauantaina hyppäri Jyväskylässä! Vain hyppäri kun en halua tällä olemattomalla treenauksella mennä pilaamaan meidän keinua tai koittamaan onnea. Kerran ollaan käyty tekemässä vieraalla keinulla nurmikentällä treeniä ja se oli superpätevä! Ei me tarvittais kuin treeniä niin päästäisiin agiradoillekin.
• Mennään kisat rennolla fiiliksellä ilman paineita. Tuomarina Marjo Heino ja mitä nyt ratoja googlettelin niin ei mitenkään suoraviivaisimpia ykkösen ratoja näytä olevan. Saa nähdä miten käy. Treeniä ei juurikaan ole alla, mutta luottoa koiraan ja itseeni! Kyllä me osataan tai ainakin tehdään parhaamme, katsotaan mihin se riittää :) 

Kisakuvei

Sievin kisoista muutama kuva kun paikalla oli paparazzi! Kaikkien kuvien copyright Maarit Halmetoja.

Lähdössä oltiin vielä vähän eri mieltä kontaktista
eikä taida ihan perusasennon paikkakaan olla mikään oikeaoppinen

Mutta löytyihän se kontakti sieltä aika kivasti! Rally-toko on vakava asia?

Radan jälkeen palkka tulossa!

Tuloslappua hakemassa mulla oli mukana hieman hiekkainen koira kun iiiiiiiiiihaaaaanaaaa oli elämä
ja asvaltilla oli kiva pyöriä hiekkakasassa! Ruskea mustilla pilkuilla?

Näitä harrastuskuvia on aina kiva saada itselleen muistoksi :)

Ensimmäinen virallinen: Rally-toko kisat!

Mitä ihmettä- kisaraportti?! Edellisen postauksen jälkeen? Rally-tokosta?! Mitä täällä tapahtuu?

Ex temporius on ollut lähiaikoina kovassa huudossa. Niin koiraharrastuksessa kuin omassa elämässäni muutenkin. Meitä ei tullakaan näkemään hetkeen Jyväskylässä (ellei ehkä kisoissa...), mikä tarkoittaa sitä, että sanotaan tältä erää ainakin hyvästit Jyväskylän Agility Team:lle. Kiitokset hyvistä treeneistä ja puitteista! Toista se on täällä missä nyt majaillaan, joten saa nähdä jääkö meidän agility nyt kuinka tauolle vai keksitäänkö jotain.

Mehän ei olla varsinaisesti koskaan treenattu rally-tokoa, mutta niin vain käväistiin tänään Sievissä kisaamassa. Arki on ollut hyvinkin kiireistä lähiaikoina, joten juurikaan ei olla treenattu, mutta ajattelin että kokeillaan. Jalilla on kuitenkin niin vahva tokopohja alla ja uusina juttuina oli ainoastaan oikeastaan eteenmeno ja takaa sivulle kiertäminen sekä saksalainen. Muu on vain enemmän tai vähemmän seuraamisen eri variaatioita (käännökset, pujottelu) tai muuten tokon kautta tuttua. Takaa kiertäminen oli Jalille ihan iisiä kun kerta sai käsimerkkejä käyttää, joten lähinnä se mitä treenattiin niin treenattiin eteenmenoa. Käsimerkillä ja vartaloavulla se on ihan ok, mutta en voi kyllä väittää, että koira käskyä vielä osaisi. Riittävästi kuitenkin, että kisoihin uskallettiin.

Valehtelisin jos väittäisin, ettei kisoissa omaa vuoroa odotellessa jännittänyt. Vaikka mitään paineita en ottanutkaan. Tällä treenimäärällä ja ensimmäistä kertaa oikeasti kylttien kanssa, sekä koira, että ohjaaja. Jali oli kisapaikalla ihan rennosti, mutta kun hain sen rataantutustumisen jälkeen autosta, oli se vähän muissa ajatuksissa eikä oikein tahtonut ottaa kontaktia. Yritin siinä pikkasen herätellä koiraa, mutta ihan sitä superfiilistä en saanut oikein irti. Päästin koiran haistelemaan tolppaa, jossa olikin joku mehevä haju jota vain lonksutteli suussaan...

Rata menikin aika sumussa. Yritin ihan totta miettiä radan jälkeen, että suoritettiinko kaikki kyltit oikein, mutta en oikeasti muistanut. Ykköskyltiltä ohjaajavirhe -1p, eikä mitään käsitystä mistä kun tehtävänä oli vaan istua? En tunne lajia vielä niin hyvin, että voisin edes arvata mistä se kenties tuli.

Kolmoskyltiltä TVÄ -10p eli väärin suoritettu kyltti. Kommenttina lappuun oli kirjoitettu "pysähtyminen jäi". Ei mitään muistijälkeä tästä? Mielestäni käskytin kyllä istumaan, mutta jos ei ollut kerennytkään istua kunnolla ennenkuin käskytin maahan? Ei mitään käsitystä.

Vitoselta vino eteenmeno -1p, jonka uusin. Tai sitten uusinnasta -3p ja uusinnassakin vino asento? Mulla ei ole mitään kuvaa kertyykö virhepisteet jo siitä ensimmäisestä suorituksesta vai lasketaanko virheisiin vaan ne uusinnan pisteet ja ensimmäisen suorituksen pisteet nollaantuu? Enkä tiedä olisiko minun edes kannattanut uusia koko kylttiä. Taisi tulla siis ensimmäisellä (minun mielestäni) liian vinoon ja oli muutenkin jotenkin niin tahmea, että päätin uusia. Noo, tuli uusinnallakin vinoon (ei niin pahasti), mutta oli paremmin mukana eli mielestäni kannatti uusia. Onko sillä nyt niin suurta väliä onko se -1p vai -4p?

Loppurata virheettä. Pilkullinen oli tosiaan alussa vähän tahmea, eikä oikein tiennyt mitä me tultiin tekemään. Tuli kuitenkin mukana, mutta vire oli matala ja sen takia esim. perusasennot oli tahmeat (taisin kakkoskyltille ainakin joutua käskyttämään erikseen istumaan?) ja seuraaminen oli lahnailua. Ei kuitenkaan ottanut häiriötä kylteistä. Jännitin ehkä itsekin alkuradalla kun tuntui, että koira ei ole yhtään mukana ja käskyttelin ihan omituisesti. Ehkä jossain 5 kyltin kohdalla otettiin itseämme niskasta kiinni. Luulen, että kyltin uusiminen sai molemmat heräämään ja itseltäkin tippui se jännitys "kun kerta jo mokattiin". Ohjasin loppuradan niinkuin treenatessa eli eleettömästi, en juurikaan kehunut välillä enkä käyttänyt mitään apuja muutenkaan lukuunottamatta tietty 6 kyltillä eteenmenossa. Kun kyllä se prkl seurata osaa. Ja niinhän se seurasi. Jali oikeasti paineistuu vaan jos oikein kehun sitä suorituksen aikana tai muuten käyttäydyn kummallisesti. Kun ei me treenatessa niin miksi sitten kisoissa? Mun jännitys vaan tahtoo purkautua tuommosena kummallisena käskytyksenä ja ylimääräsenä höpötyksenä.

Loppurata olikin sitten oikeasti ihan kiva. Seuraaminenkin tuntui ihan hyvältä ja piti kivaa kontaktia. Ei tuntunut enää perässä vedettävältä matkalaukultakaan. Ei ehkä meidän parasta seuraamista, mutta tosi kivaa näin häiriössä! Ja kaikkein tärkeintä oli se, että koira tosiaan lopussa heräsi hommiin ja mentiin loppuradasta oikeastaan molemmat treenifiiliksellä eli unohdettiin se ympäristö.

Suorituksesta saatiin siis yhteensä 85/100p eli hyväksytty tulos! Ja kovin lämmitti sydäntä tuomarin kisalappuseen kirjoittama kommentti "osaava koirakko" vaikkei mitenkään sijoituttukaan.

Ei ollenkaan huonosti, sanoisin!

Tajunnanvirtaa

(Pahoittelen jo etukäteen tekstin mahdollista sekavuutta ja tajunnanvirtamaista ulosantia, teki vain jostain syystä mieli kirjoittaa aiheesta. Itseäni varten? Muita varten? En tiedä.)

Me ollaan sunnuntaitreenailijoita. Harrastelijoita ennemmin kuin harrastajia.

Olen monesti miettinyt, ketä varten koiran nimen eteen täytyy saada pitkät rimpsut koulutustunnuksia? Itseään varten? Koiraa varten? Muita varten? Ymmärrän, että ne tunnukset ovat merkki kovasta työstä. Niiden avulla voit mm. todistaa muille, että koirasi osaa. Miksei se, että tiedän itse koiran osaavan riitä? Miksi true koiraharrastaja on vasta kun koiran edestä löytyy vähintään yksi titteli? (enkä tarkoita nyt FIN MVA titteliä) Mihin minä näitä kirjainyhdistelmiä tarvitsen?

Olen itse vähän turhankin perfektionisti välillä ja kilpailuvietti ottaa helposti vallan. Tämä näkyy eniten agilityssä. Vaadin itseltäni ja koiraltani liikaa, kaarrokset voisivat olla aina pienemmät ja taaskaan koira ei tullut ohjaukseen niinkuin ajattelin. Kiinnitän huomioni liikaa virheisiin ja unohdan koiran. Kun en taaskaan osannut! Ja sitten ihmettelen kun koira ei toimi, paineistuu lähdössä, eikä sitä huvita. Miten se nyt niin? Miksei me osata? Kun se taas pelästyi keinuakin. Me ollaan ihan surkeita.

Tokon olen osannut pitää rennompana. Olen tällä hetkellä haudannut kaikenlaiset kisahaaveet syrjään. Jos niitä nyt koskaan on ollutkaan. Minua ei nyt kiinnosta treenata veren maku suussa mitään kisoja varten. Me opetellaan. Koira osaa kyllä alo-liikkeet, mutta haluan hioa niistä vielä paremmat. Nopeammat pysäytykset, paremmat käännökset. Haluan nähdä pystynkö siihen. Osaanko minä? Osaako koira? Osataanko me?

Tällä hetkellä minulle riittää, että itse tiedän, että koira osaa. Minulla ei ole (eikä pitäisi olla!) mitään tarvetta todistella sitä muille. Lisäksi ollaan tutustuttu ylempien luokkien liikkeisiin. Me höntsäillään. Pidetään kivaa. Opetellaan yhdessä liikkeitä. Testataan juttuja ilman mitään paineita. Koira on ihan täpinöissään kun pääsee "kentälle" eli meidän "treenipellolle", jolle aina välillä poiketaan. Tätä koiraharrastuksen pitäisikin olla. Yhdessä hauskan pitämistä ja opettelemista. Miksi se on välillä niin helppo unohtaa?

Puhun nyt täysin omasta puolestani, mutta en usko välttämättä olevani ainoa. Minulla näiden "koulutustunnuksien perässä juokseminen" vie helposti kaiken ilon itse harrastamisesta. Kilpailuviettisenä tahdon ottaa helposti kaiken liian tosissani. Murehdin kun joku ei onnistukaan. Vertaan meitä muihin. Kaikki pitäisi saada valmiina periaatteella "kaikkimullehetinyt" ja kun näin ei käykään turhaudun.

Me käydään tekemässä se TK1 vaikka silloin kun koira on 8v. Jos siltä tuntuu. Onko se keltään pois? Me käydään agikisoissa kun siltä tuntuu. Me treenataan enemmän tai vähemmän aktiivisesti jos siltä tuntuu. Mikä kiire meillä on nousta kakkosiin tai ylipäätään päästä kisaamaan? Se että muut kahmii tuloksia sieltä ja täältä ei tarkota, että meidän pitäisi.

Tekeekö se meistä huonompia koiraharrastajia? Eihän meillä ole edes tarkkaa treenisuunnitelmaa? Tai kun emme treenaakaan kuudesti viikossa? Miksi minä ylipäätään koen "tarvetta puolustella" meidän kisaamattomuutta tai vähäistä treenimäärää kenellekään? Itsellenikään?

Olkoon tämä "synninpäästö" ennenkaikkea itseäni varten.

Äly ja väläys

Kerrankin oli kamera hollilla kun pojat aloittivat painin! Nää vaan on jotenkin niin sympaattinen kaksikko. Toisella ois jalkaa toisenkin edestä ja luonteeltaankin nämä on melkein kuin yö ja päivä. Silti näiden kahden leikit ei vois mennä paremmin yksiin eikä kokoero haittaa yhtään. Yhteisen sävelen painileikkeihin pojat ovat keksineet vasta vastikään kun pennelle on tullut enemmän ikää. Myös päättömät juoksuspurtit ovat suosiossa.

Jali se jää pian kakkoseksi :D

+Taisin löytää keinon saada Jali oikeasti uimaan. Nimittäin THE pallo! Se kelluu! Se on pakko pelastaa! Sillä onhan se THE juttu! (ei minua vaan tulla vedestä pelastamaan, pöh!)

Ensimmäinen virallinen: Agilitykisat!

Onko mulla nyt oikea harrastuskoira kun ollaan kerta korkattu viralliset kisat? ;)

Instagram seuraajat ehkä huomasivatkin, että olin ilmoittanut meidät maanantaina extempore Lapuan "Lakeuren avoomiin agilitykisoihin" hyppyradalle. Kisat olivat siis eilen torstaina. Kisojen ilmottautuminen oli monella tapaa normaalista poikkeava, koska ilmoittautua olisi pystynyt myös paikan päällä ja kyseiset radat oli myös mahdollista suorittaa halutessaan epävirallisesti eli mölli-ratana.

Tykkäsin paikasta ja järjestelyistä kyllä tosi paljon. Paikalla oli kaksi vierekkäistä, aidattua (osa syy miksi uskaltauduin ulkokisoihin) kivituhkapohjaista kenttää. Lisäksi erittäin hyvät lämppälenkkimaastot. Toiselle kentälle oli hahmoteltu valmiiksi jo hyppyrata, joten hyppyrata pääsi alkamaan hyvin nopeaa agiradan jälkeen ja muutenkin järjestelyt oli hyvin sujuvat.

Kaveri lähti mukaan ja toimitti kuvaajan virkaa. Ei jännittänytkään ollenkaan niin paljon kun pystyi jutella kaverin kanssa ihan muista asioista. Sen lisäksi Jali oli kisapaikalla ihan superlunkisti joten totesin, että mitä syytä tässä on panikoimaan. Siitäkin huolimatta, että olin unohtanut agilitykenkäni eteiseen (onneksi olin laittanut jalkaan lenkkarit enkä mitään heppoisia kesäkenkiä!) ja myöhästyin minuutilla rataantutustumisesta.

Tuomarina oli Hilpi Yli-Jaskari. Rata oli meille hyvinkin sopiva; helppo, suoraviivainen, menevä, paljon irtoamisia putkeen. Ainoastaan keppejä pelkäsin, sillä sinne tultiin vauhdilla putken kautta.

Ja keppisekoilustahan me se hylky haettiin. Ensin tuntui, ettei löytänyt keppejä vaan haki niitä ihan väärästä suunnasta, mistä ilmeisesti saatiin kielto. Jälkeenpäin katsottuna eihän sieltä hypyltä ihan suora linja tainnut kepeille ollakaan. En videolta kuule missä vaiheessa käskytin kepeille, mutta muistaakseni yritin ainakin huudella keppi-käskyä aikaisessa vaiheessa ja ajattelin antaa koiran hakea kepit itse. Noh, olisinhan minä voinut silti vaikka ohjata niille kepeille... Kun koira kepit huomaa niin hakee väärään väliin, siinä hyöritään ja pyöritään ja menen käpälöimään koiraa (minkä hokasin jo radalla, että mitä ihmettä sä teet ja olin varma, että se oli jo hylsy), mutta päästään onnistuneesti siitä lopulta kepeille.

Kepit oli mun mielestä pikkasen tahmeat ja jätti viimeisen välin pujottelematta. Kun sivusilmällä huomasin, että tuomari siitä nostikin vaan käden virheen merkiksi (ei oltukaan saatu hylsyä) niin sitä yritin siinä korjata, mutta lähtikin pujottelemaan väärään suuntaan eikä tainnut sitten lopulta mennä sitä vikaa väliä. En halunnut jäädä kuitenkaan jankkaamaan tai ottaa keppejä uudestaan. Eikö se olisi ollut hylsy vaikka oltaisiin otettu kepit uudestaan alusta? Tai jos olisin saanut korjattua sen vielä siitä viimeisestä välistä, oltaisiinko selvitty 10vp? Olen vielä ihan pihalla tästä keppien virhepistesysteemeistä.

Keppien jälkeinen hyppy muurille vähän valui (olin vähän ehkä sekaisin vielä noista kepeistä), mutta muuten olin ihan supertyytyväinen menoon! Tiesinkin, että kepit ei ole vielä 100% varmat ja odotinkin, että sieltä voidaan se hylsy saada. Mutta oikeastaan olen noihin keppeihinkin ihan tyytyväinen sillä eka virhe meni osin kyllä minunkin piikkiin ja haki kuitenkin toisella yrittämällä hienosti keppien alun. Tuo viimeisen välin pujottelematta jättäminen on vielä valitettavan yleinen virhe meillä ja se vaatii vaan treeniä ja toistoja.

Ihanneaika oli muuten 44s ja mitä videolta laskeskelin niin meillä kului rataan keppisekoiluineen noin 36s eli reilusti oltaisiin puhtaalla radalla alitettu ihanneaika.

Jali irtosi ja haki esteet tosi kivasti, jäi lähtöön ihan ongelmitta ja keskittyi ihan täydellisesti. Minä en sekoillut sen kummemmin vaan ihan sujuvasti päästiin radan loppuun. Ja vitsit meillä oli kivaa ja vitsit oli kiva päästä radalle! Ei ollut minusta hirvittävän kaukana se nollakaan kun vähän olisin tarkemmin kepit ohjannut. Ensimmäisiksi kisoiksi minusta oikein mainio rata :)

Ai miten oli kivaa! Millon pääsee uudestaan!?!

Happy

Ollaan ystäviä jookos, 

niinkuin ananas ja kookos, 

ollaan rypäle ja rusina, 

syödään pipareita tusina, 

olet minulle tosi tärkeä, 

ei kukaan saa sydäntäsi särkeä.

Pilkku on onnellinen. Sillä pilkulla on kaveri, jota voi kiusata ja jolle voi lällätellä, että etpäs saa kiinni. Jonka kanssa harrastaa hammaspainia. Jonka kanssa juoksennella täysiä pellolla tai nuuskutella ojia. Jonka kanssa varastaa yhdessä tuumin pöydältä syötävää. Joka on ihan yhtä hölmö kuin pilkullinen. Pilkullinen on aika pätevä isoveli.

Pilkullinen ei ole päässyt juuri treenaamaan. Voi olla ettei pääsekään. En jaksa ottaa siitä stressiä, vaikka erityisesti agilityn puolesta (taas kerran) vähän harmittaa. Jos ei tarvitsisi valmistua? Maksaa vuokraa? Käydä töissä? Murehtia missä on ja mitä tekee ensi syksynä? Jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja?

Onneksi pilkku on silti onnellinen.