Varokaa, ne lisääntyy!

Kun perhepiirissä on useampi koiraihminen voi "lauma" kasvaa aika yllättäin.

Mistä näitä cookeja oikein sikiää?- tuumaa Jali :P

Onhan se nyt aika sievä! 

Hän on Alma ja hän on naisvahvistus meidän perheen urosvaltaiseen koiralaumaan. Siinä missä Frodo on cardi niin Alma on pemu. Ja kun perheessä on vielä mäykkyvanhus Laku niin johan tässä saa makkarakoirayliannostuksen. Kohta velipoika hankkii varmaankin göötin.

Eiköhän Almaakin nähdä blogissa aina silloin tällöin, ainakin kuvissa. Voisi tehdä näille blogissa pyöriville ylimääräisille laumanjäsenille oman esittelysivunkin jossain vaiheessa.

Sateinen kisapäivä

Kokkola, hyppyrata, tuomarina Jari Helin.

Piuh, olipahan päivä. Märkää ja kurjaa oli ulkona, en arvosta kyllä ollenkaan tätä loskakeliä. Päivä alkoi kisatöissä ennen omaa rataa, siitä sitten talkoitten jälkeen hakemaan koiraa siskon asunnolta ja lämppälenkille. Ihan hyvin ennätettiin vaikka hieman epäilytti.

En tiedä johtuiko siitä, että tosiaan aloittelin hommia kisatöillä vai siitä, että olen oikeastaan vasta toipunut flunssasta ja sadekeli masensi entisestään, mutta ei ollut oikein kisafiilistä. Ei vain kulkenut ja oli jotenkin jo rataantutustumisessa ponneton olo.

Helinin aksaradat eivät olleet mitenkään helpoimmasta päästä, aikamoisia keppikulmia oli radoilla. Jännityksellä odotin mitä hyppyrata tuo tullessaan. Mikään mahdoton se ei ollut ja kepeillekin oli "helppo" lähestyminen suoraan putkelta.

Tätä ei tainnut tulla nyt valitettavasti videolle, olisi ollut kyllä mielenkiintoinen katsoa tämä läpi videolta kun tuntui koko radan ajan, että ei kulje. Jo toisella esteellä jäin ihmettelemään kun koira tuli mielestäni omituisesti pussista ja jo siitä alkoi jotenkin ajatus hajoilla kun jäin varmistelemaan taakse päin enkä edennyt. Töks. Päästiin kuitenkin 5 putkeen ihan mallikkaasti.
'
Rataantutustumisessa ajattelin jostain syystä ennättää 5-6-väliin persjätön, aikamoista toiveajattelua. Eipä siinä ollut mitään ongelmaa ohjata se oikealla kädellä, mitä nyt tuli taas hitusen kiire eteenpäin. Jollainlailla räpellettiin itsemme kymppi putkelle. Putkesta kepeille ja töks. Millonka mä opin? Huutelin keppikäskyä joo, mutta pysäytin käytännössä kokonaan oman liikkeeni (taaaaaaas, se että annat koiran suorittaa kepit itsenäisesti ei tarkoita sitä ettetkö voisi kertoa koiralle minne se liike jatkuu ja missä ne kepit on) mihin koira tietenkin reagoi ja pyöri, että niin mihin? Siinä hiukan keskusteltiin asiasta ja kun vihdoin ohjasin ne kepit niin meni hienosti. Kepeiltä siis ensimmäiset virheet.

Keppien jälkeen olin taas ihan hukassa. Jotenkin oli omakin ajatus niin kiinni niissä kepeissä kun yritin varmistaa että tekee loppuun asti, että seuraavan esteen ohjaaminen ja radan jatkuminen vähän niinkuin unohtui. Töks. Sain kuitenkin koiran 12-13 esteille lopulta, mutta kovin oli tökeröä ohjausta. 14 hypylle taisin olla myöhässä, mutta hyppäsi kuitenkin, 15 hypyn veti ohi kun en sitä kunnolla kerennyt ohjaamaan. Sitä siinä yritin korjailla (sylikäännöksellä, miksi?!), mutta lopulta viiletti sitten kuitenkin putkeen (mistä lopulta se hylky siis) ja olin auttamattomasti myöhässä ohjaamaan edelleen 17 putkeen kun pönötin yhä 15 hypyn tienoilla ja koira tuli tietenkin väärälle puolelle putkea ulos.. Alkoi jo itseänikin naurattaa, että ei tästä tule mitään :D Loppu oli ihan järkyttävää rämpimistä, mutta kyllä me maaliin päästiin.

Koko rata tuntui jotenkin vain selviytymiseltä esteeltä toiselle. En ennättänyt, ohjasin huolimattomasti, en edennyt. Ei vain kulkenut eikä tuntunut sujuvalta. Jali oli ihana, täytyy kyllä kehua, että ainakin toisella meistä on aina ihan mieletön kisavire! Vaikka se treeneissä saattaa pelleillä lähdön kanssa niin jotenkin se on kisoissa ihan superskarppina aina lähdöissä, eikä minun ole tarvinnut vielä kertaakaan pelätä, että se sieltä karkaisi. Kopkop.

Tämä nyt ei mennyt kategoriaan "hyvä hylky", mutta eikai sitä nyt aina tarvitsekaan kulkea. Vaikea ratahan tämä oli meille ja muillekin nopeille koirille. Ei milläänlailla mahdoton, mutta tänään ei vaan onnistunut. Ei tainnut radalta tulla kuin yksi nollatulos ja kokonaisuudessaan kolme tulosta muutenkin. Että jos lohduttautuisi sillä, että ei me ainoat hyllyttäjät oltu :D Ei taidettu aksaradoillakaan tuloksilla juhlia.

Jos jotain niin keppejä pitäisi treenata osana rataa ja varsinkin vauhdikkaasti putken jälkeen. Ja sitä omaa ohjausta kepeille. Kyllä se kepit tosiaan hakee esim yhden hypyn takaa ihan itsenäisesti vauhdista kun niitä treenataan. Ihan kutakuinkin välittämättä siitä teenkö kärrynpyöriä vai tanssinko letkajenkkaa. Kun se tietää, että hypyn jälkeen tulee ne kepit ja niitä nyt treenataan. Eri asia kisoissa kun ne kepit vaan ilmaantuu jossain vaiheessa eteen ja minun ne pitäisi oikeasti koiralle näyttää ja kertoa. Einstein.

Aksat ylös

Jaa niin, mitäs viime harkoissa?

Kammottava A:n ylösmenon räsäytyksen paluu! Kun epäilin viime treeneissä, että rysäyttikö se ylösmenot niin, ei ei rysäyttänyt. Kyllä sen kuulee ja huomaa kun rysäyttää. Hyi kun pahaa oikein teki. Mietittiin kouluttajan kanssa mitä tuon kanssa vielä keksisi ja päädyttiin nyt testamaan sitä, että laitetaan ylösmenolle koiran nähden nami. Jos se oppisi vähän hidastamaan kun hamuaa namia. Tuossa vähän epäilyttää se, kun koira joutuu lähteä kipuamaan sitten A:ta ylös lähes tulkoon nollavauhdista. Mutta mieluummin niin kuin että rikkoo etuosansa jysäyttämällä täysillä puoliväliin A:ta. Ongelmahan on mitä suurimmassa määrin myös se, etten pääse A:ta nyt itsenäisesti treenaamaan, muuten tekisin kunnon ylösmenokontaktitreenisession mikä olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten. Mutta jos jollain on jotain ideaa mitä tuon kanssa tekisi niin kaikki poppaskonstit otetaan vastaan!

Neloselle ottamaan koiraa vastaan vasemmalla ja siitä käännös putkelle. Pari ensimmäistä kertaa veti suoraan putkeen kun rintamasuunnat osotti minne sattuu enkä ottanut koiraa ohjaukseen, sen jälkeen hienosti.

Kutos-seiska väliin tein ensin takaaleikkauksen kun ajattelin ettei käänny muuten kasille. Tästä sain kouluttajalta noottia kun koira vain hämmentyi ja oli hetken hukassa, toimi huomattavasti paremmin kun en kikkaillut ja ohjasin ihan normaalisti vasemmalla kädellä koko kaarteen. Tuli hyvin putkesta ohjaukseen kun huutelin missä olen. Tein persjätön 6-7 väliin, mutta sekin oli ehkä turhaa kikkailua kun mikään kiire tuossa ei tullut kun koira oli putkessa.

Pelkäsin puomia, olin varma että tulee ohi kun oli vieras puomi mutta mitä vielä. Rohkeasti suoritti, mitä nyt tuli kontaktilta läpi minun liikkeen mukana. Korjattiin ja jäi hyvin vaikka irtosinkin sivusuunnassa. Putkeen ohjaus ja ideana sylikäännös 12 hypylle. Tuli itseasiassa ihan hyvin sylikäännökseen, mutta sylikäännöksen jälkeinen elämä oli vähän hukassa. En olisi itse valinnut tähän kohti sylikäännöstä vaan olisin ohjannut luultavasti takaakiertona. Nyt kun oma liike käytännössä pysähtyi niin Jali jäi ihmettelemään minne sitten, eikä irronnut putkeen. En vain ymmärtänyt miten se olisi pitänyt ohjata ja miten oma liike olisi  pitänyt jatkua niin, ettei liike pysähdy ja suunta olisi ollut kohti putkenpäätä. Kun sylikäännöksessä jouduit olla oikeastaan rintamasuunta kohti koiraa eli 11 putken suuta, jolloin loogista koiralle olisi jatkaa ihan muuhun suuntaan kuin olisi tarkoitus. Ehkä tein ja ymmärsin ohjauksen väärin, mutta en vain näe miten se olisi tuohon järkevämpi ohjaus kuin esimerkiksi se takaakierto.

Toisella setillä tehtiin oikeastaan vaan 15-16 hyppyjä. 16 hypylle vippaus(?), mikä oli vaaaiiikeaa. Jali luki minun ohjaus yritykseni backlappina (kait, vitsit mä oon surkee näitten ohjauskuvioiden nimien kanssa) ja kiersi kauimman siivekkeen kautta eikä sen lähemmän, jolloin olisi ollut parempi lähestyminen kepeille. Raukka rysäytti kerran päin siivekettä kun yritti saada selvää mun ohjaushäsläyksestä eikä katsonut eteensä. Se ihan oikeasti on alkanut seuraamaan (valitettavankin) hyvin mun ohjausta. Pitäisi vaan sen oman järjen mukana eikä luottaisi niin sokeasti minuun. Ei jäänyt traumoja, eikä oikeasti jysäyttänyt pahan näköisesti, mutta sen verran kuitenkin, että siiveke kaatui. En oikein ymmärtänyt miten tämä olisi pitänyt  ohjata, mutta saatiin me muutaman kerran (tuurilla) onnistumaankin. Tämä olisi pitänyt saada videolle kun en yhtään hahmottanut mitä tein väärin. Tai no, vissiinkin husin liikaa sillä kädellä kun se olisi pitänyt pitää matalalla ja lähempänä omaa kroppaa. Noooh, harjoitusta harjoitusta, ei me ennen tätä olla tehty.

Jalmar sai ehkä uuden pikkusiskon!

Tervetuloa kotiin 50mm f/1.8!

Ei päästy rallyilemaan eilen ei, mutta nappasin koiran ja kameran kyytiin ja raahauduin testaamaan uutta objektiivia. Harmitti kun Jali on ollut niin vähällä lenkityksellä niin sai koirakin viilettää vapaasti uusissa maastoissa ja hajuissa kun omistaja raahautuu  etanavauhtia perässä. Joskus irtoava koira on ihan kiva asia.

Aika hyvin ilman apuvoimia vaikka parantamisen varaa seisotuksessa toki vielä löytyykin. On se vaan omaan silmään aika komee <3

Pitkästä aikaa aksatreeniä

Kokkolaan kulki matkamme keskiviikkona, kohti KiltAreenaa ja meidän agilityn talvikauden treenialoitusta. Ihan hieno halli ja kivalla paikalla, tuli ihan Jattila mieleen kun takapihalta lähti hyvät lämppämaastot kun siellä kulki Jyväskylän tapaan pururata. Ja kun halli vielä oli samankaltainen valkoinen hökötys niin oih ja voih kun tuli melkein Jattilaa ikävä.

Rata oli kutakuinkin yllä olevan mukainen paitsi että ykkönen hypättiin kyllä toisesta suunnasta. Rata olisi jatkunut vielä putken jälkeen keinun kautta, mutta päätin ettei tehdä. Pohja oli kivituhkaa ja keinu paukahti hyvin äänekkäästi. Jali oli uudessa hallissa hitusen hukassa, haisteli ja otti häiriötä viereisen kentän äänistä mikä näkyi lähtöön jäämisen vaikeutena, mutta kunhan päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että kyllä sinne uskaltaa ja pitää jäädä niin kulki radalla varsin mukavasti.

Olin varma, että meidän matka kosahtaa jo ykköshypyn jälkeen ja livahtaa putkeen, mutta hienosti tuli ohjaukseen. Jätin koiran vinoon ykköshypylle, ettei näe niin suoraan putkea ja olin ottamassa koiraa oikealla kädellä vastaan ja heti kun koira lähti liikkeelle niin rintamasuunnan ja ohjauskäden vaihto. Pakkovalssimaisesti. Toimi hyvin.

Kolmoselle oli idea yrittää sylikäännöstä ja saatiin me se onnistumaankin. Ei mitenkään hirveän sujuvasti, mutta meni kuitenkin. A:n kontaktit oli hienot, niissä ei mitään. Ja kepit! Kepit olivat ehkä vähän reilu metri irti sivusuunnassa kenttien välissä olevasta välipressusta ja kohti seinää. Oikeasti tosi vaikeassa paikassa. Olin ihan varma ettei onnistu, mutta sehän veti ykkösellä ihan täydelliset kepit joista mun oli ihan pakko palkata. Äh, milloin alan luottaa noihin keppeihin? Olin kylläkin loppuun asti tukena ja tuin vielä "kepkep" hihkaisuilla. Seuraavilla toistoilla yritin jättäytyä ja olla hiljaa, mutta silloin alkoi tulla loppupään virheitä eli tarvitsi vielä sen tuen siihen vierelle ainakin näin vaikeissa paikoissa. Muutenkin tuntuu, että tarvii loppukepeille vielä sanallista palautetta, että hei, muistas tehdä loppuun asti!

Kutoselle/seiskalle takaakierto-päällejuoksu settiä. Oli hieno, ei valunut ollenkaan ja lähti hienosti takaakiertoihin. Kasille kouluttaja ehdotti backlappia(?), mutta eihän me moista olla tehty ja kun yritin niin joko minä en osannut ja/tai koira ei ymmärtänyt mitä yritin kertoa. Jali reagoi pysähtymällä ja melkeenpä kääntymällä takaisin hypylle. Ei alettu sitä jankkaamaan kun tarkoitus oli vain katsoa mitä osataan. Tehtiin siis ihan vain takaakierto ja siitä koira oikeaan käteen eli kierrettiin vain siiveke ympäri. Samalla tyylillä tehtiin kaikki loputkin takaakierrot eli hypyt 11 ja 13. Tuli kyllä hyvin takaakiertoihin ja seurasi pätevästi ohjausta.

Kouluttaja puhui, että tämä on ehkä meille vähän hidas ohjauskuvio eli sillä tuo backlap esimerkiksi voisi olla meille sopivampi. Ei tarvitse ison koiran kääntyä niin tiukasti. Saatanpa olla samaa mieltä eli täytyy katsoa jos tuota saataisiin meidän minikentällä itsekseenkin treenattua joskus jos kelit vielä sallivat ulkotreeniä.

Vaikka puitteet eivät niin hienot olekaan kuin Jyväskylässä niin tykkäsin kyllä. Kouluttajakin vaikutti ihan mukavalta (meillä on kaksi vuorottelevaa kouluttajaa, joista toinen ei ollut paikalla). Ainoastaan pitkät välimatkat harmittaa, mutta sille nyt en voi mitään.

Huomenna meillä olisi itseasiassa tiedossa rallykisat, mutta koska tämä päivä on mennyt kuumeessa peiton alla tähän tyyliin:

Ladataan

Näytä Instagramissa

voi olla että meiltä jää kisat väliin.

Perskärpänen

Ajattelin ottaa vanhasta herrasta kivoja syksyisiä kuvia, mutta se oli jostain syystä hieman haastavaa.

En tiedä, kameran asetuksissa oli varmaan jotain vikaa?

Valtamerikin syntyy pienistä pisaroista

Pienet onnistumiset on parhaita. Se että pystyn ottaan valokuvan (huonolaatuinen kännykkäkuva mutta ajatus on tärkein) kun Jalilla on kapula suussa on suuuuuuuri saavutus. Ja se ettei koira ole ihan paineessa on sitäkin suurempi. Pieni askel ihmiskunnalle ja niin edelleen.

Seuraavaksi häiriötä lisää ja jos sen joskus saisi vaikka perusasentoon kapula suussa. Tärkeintä on matka, ei päämäärä ja niin edelleen...

Kärsivällisyys palkitaan ja suomalaisen suurin riesa on sisu. Hitaasti ja varmasti ja silleen. Ja niin edelleen.

Savikon Sepon opeissa

Käytiin pyörähtämässä viime viikonloppuna tosiaan Jyväskylässä ja osallistuttiin Seppo Savikon koulutukseen.Tämä oli meidän ensimmäinen ulkopuolisen kouluttajan järjestämä koulutus ja ihan jäi positiivinen kuva treenin jälkeen. Ei mitään järisyttävää, mutta ehdottomasti hyödyllistä jäi käteen. Seppo oli varsin mukava kouluttaja, ei tullut itselle missään vaiheessa "apua, en mä osaa"-oloa tai turhautumista.

Opittiin esimerkiksi se, että minä en itse asiassa olekaan välttämättä ihan toivoton ohjaamaan vaan se on koira, joka ei vaan reagoi kuten bortsut. Olen aina tuupannut omaksi syyksi jos koira valuu vaikka itse asiassa saattaa olla syytä ihan siinä että noh, Jali ei ole mikään kaikista ketterin ja näppärin kääntymään. Toisekseen opin sen, että mun pitää tuolle opettaa kääntymistä kun se kokoaa itsensä niin huonosti hypyille (iso koira, hypyille kokoaminen ja kääntyminen vaatii koiralta enemmän, mieluummin vetää vauhdilla) ja sen takia tahtoo vetää kaikki pitkäksi eikä tule niihin tiukempiin käännöksiin. Tuntui tosin, että Jali kääntyi hitusen normaaliakin jäykemmin. Luulen, että poika on jumissa, kiitos liukkaan laminaattilattian ja siskon pennen, jonka kanssa on pakko riehua sisällä jos joku ei ole komentamassa. Ja sen, etten ole samallalailla kerennyt koiraa venytellä ja jumpata. HYI minua!

Tehtiin kahdessa pätkässä ja noilla helpommilla, punaisilla numeroilla. Eka pätkä jankattiin väliä 1-4. Tai lähinnä tuota kolmoshyppyä. Jännää oli sekin, että Seppo ei missään vaiheessa ehdottanut tai kertonut mikä ohjaus pitäisi tehdä vaan itse sai ohjauksen valita ja sitä sitten alettiin hioa. Kakkoselle linjasin (tjt sinne päin) ja kolmoselle sitten jonkinlainen valssi kai? Kakkoselta sain sen rintamasuunnalla ohjattua parit kerrat putkeen kun ennakoin liikaa 3 hypyn käännöstä, mutta muuten ihan ok. Kolmoselle piti muistaa pysäyttää oma liike(!) ja vaihtaa ohjaavaa kättä ja lähteä liikkeelle vasta kun koira oli laskeutunut hypyltä. Pysäytys toimii koiralle vahvana signaalina, että liikesuunta vaihtuu! Järkevää, mutta vaikeaa oli kun tahtoi niin helposti hätäillä. En ollut ihan täysin tyytyväinen, koira valui mielestäni (Jaliksikin) liikaa vaikka oli siellä ihan onnistuneitakin. Jälkeenpäin mietin, että Jalille olisi voinut olla toimiva se mitä jotkut tähän kohtaan teki eli että koira kiertääkin putkelle tuon kauimmaisen siivekkeen kautta eikä tarvitse siis kääntyä niin tiukasti. Mutta ei me semmosia osata eikä mulla ole mitään kuvaa mikä ohjaus se on :D  Vedettiin myös yksi setti loppuun esteet 1-9 ja tarkoitus oli jatkaa pidemmällekin, mutta unohdin miten rata jatkuu.

Kuva liittyy aiheeseen ehkä ei mitenkään,
mut haittaaksse

Tauon jälkeen jatkettiin ja keskityttiin pätkään 9-12. Tuo 11-12 väli oli hankala ja siihen pohdittiin Sepon kanssa vaihtoehtoja. Kun Jali ei tosiaan koonnut itseään hypylle ja tuo 11-12 väli oli aivan liian tiukka Jalille. Koira ei vain pystynyt kääntymään niin tiukasti ja hyppäsi siis selän takaa 12 hypyn väärin päin. Taisin pari kertaa saada koiran menemään hypyn oikein päin, mutta hankalaa oli. Tätä aletaan treenaamaan eli hypyille kokoamista ja ettei aina tarvitse roiskia hyppyjä vauhdilla yli. Sinäänsä ei ihme, ettei koira sitä osaa kun ollaan tehty lähinnä "rallattele suoraviivaisesti eteenpäin" tyyppisiä ratoja, ilman moisia kikkailuja ja käännöksiä ja koira on saanut palkan siitä kun etenee. Näitä käännöksiä pystyn onneksi treenata jotenkuten myös omalla "kentällä" eli kahdella hyppyesteellä. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. En sinäänsä ota stressiä, ykkösen radoista tullaan selviämään kyllä, ei Jali mikään (kakkos)/kolmosluokan koira tule koskaan olemaan eikä tarvitsekaan.

Sen verran näin muuten, että A:n kontaktit oli sairaan hienot! Vaikka niitä ollaan treenattu viimeksi öhm, ties kuinka kauan sitten?! Ei mielestäni jysäyttänyt ylösmenoakaan ihan järkyttävästi ja otti joka kerta kivasti kontaktit. Kerran valui hiukan kontaktilta yli, mutta ihan vaan siksi, että tuli niin vauhdilla. Ja yritti kyllä pysäyttää, muttei vaan pystynyt. Hieno mies! Minä olin unohtanut totaalisesti mikä on vapautuskäsky kontakteilta, mutta luulen vähän, että se on ihan sama mitä minä sanon niin Jali jatkaa sieltä kyllä liikettä :D Enkä välttämättä näe tästä haittaakaan kun enhän minä siellä radalla koiralle kontaktilla turhia huutele kuin että nyt lähdetään? Jos joku perustelee minulle miksi on ehdottoman tärkeää, että koira lähtee kontaktilta vain vapautussanalla eikä kun huutelen "mitä sattuu" niin ryhdistäydyn asiassa :)

Aika jännii uutisii!

Hei kuule, et ikinä arvaa? Meistä tuli "kiltalaisia"! Ai mitä? No sitä, että me päästään treenaan talvikaudella sittenkin agilityä! Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry:n riveissä. Kui siistiä!

Emäntää pikkasen ärsyttää, että se tarkottaa kahden tunnin eestakasta ajomatkaa, mutta ei se mua haittaa. Mähän saan vaan istua kyydissä ja hei, autolla pääsee taatusti aina kivaan paikkaan! Ihan taatusti Kiltareenakin on kiva paikka, täytyy olla. Pakostakin kun siellä pääsee aksaamaan!

Kattoo mimmoi meiän ryhmä on, emännällä ku ei oo viel mitää hajua mimmoseen ryhmään meiät on tyrkätty. Tositoimiinki päästään vasta lokakuun puolella, mut väliäkös sillä. Johan tässä ollaan pietty taukoo iha tarpeeks.

Kassotaan vieläkö emäntä muistaa mitkä on kontaktit tai kui sinne kepeille ohjataan. Ettei ihan tarsse uuressa ryhmässä hävetä. Se kun on välillä vähän huonohermoonen.

Jottei iha asia muutenka unoohtuus nii me ollaa lähössä ens viikonloppuun käymää Jyväskyläs. Iha muissa merkeis alunperi, mutku sattu samalle viikonlopul aksakouluutus nii käyää samal sit siellä. Joku Seppo Savikko siel on kouluttamas ja ku mainostettiii ihan ohjaajan liikkumisen olevan yks erikoisalueist nii aattelin et tuo emäntä vois siitä jotai hyötyyki. Ei tiiä osaaks se mitää, mut käyää kattomas.

Niihän sit sanotaan, että harjoitus tekee mestarin. Ehkä toi yks sit joskus oppii.

Vuosia ja harmaita hiuksia

Pilkullinen täytti 16. päivä jo hurjat 3 vuotta, eikä emäntä muistanut asiaa ollenkaan! Onnea siis Jalille ja muille Marnellin pennuille vuosimallia 2011!

Hox! Huomatkaa valkoinen pilkku korvassa ;)

Voisi luulla, että elämä 3-vuotiaan kanssa olisi jo jotenkin tasaista ja varmaa, mutta ei. Ehkä se ei ole dalmatialaisen kanssa koskaan? Viimeksi tänään eräs aiheutti harmaita hiuksia katoamalla lenkillä jonkun hajun/eläimen perään ennenkuin ehdin edes tajuta mitä tapahtui. Voi olla, ettei poika ollut reissullaan kuin kymmenisen minuuttia, mutta niin vaan tuntui aika pitkältä kun koiraa ei näy eikä kuulu. Kyllä taas tajusi, miten tärkeä tuo elukka onkaan kun kaikki pahimmat skenaariot tuli käytyä läpi.

Taisi lopulta olla koira yhtä hukassa kuin emäntänsäkin, oli nimittäin niin nöyrää poikaa kun löysi takaisin. Onneksi selvittiin säikähdyksellä.

Katsotaan sitä aikuistumista sitten vaikka taas kolmen vuoden päästä uudestaan.

Hyvän mielen hylky!

Jyväskylä 6.9.14, hyppyrata, tuomarina Marjo Heino. Ja maailman paras Jali!

Julkaisu käyttäjältä Marjo Heino Agilitycourses.

Tiina ihanana yllätyksenä kuvasi meidän radan, suurkiitokset!

Radasta ei muuta kuin että pakkoko mun oli mennä sörkkimään ennen keppejä? Katselin vuoroa odotellessa kun monet mokaili kepeillä ja päätin varmuuden vuoksi hidastaa koiraa ennen keppejä. Ei olisi kannattanut ja sieltähän se hylky tuli. Ja mitään muutahan me ei olla treenattu kuin keppien hakua vauhdista, joten miksi ihmeessä en luottanut koiraan? Idiootti :D

Kepit oli hienot, kun annoin Jalin tehdä sen minkä se osaa. Empi loppukepeillä (videolta katsottuna taisi ennemminkin rytmi meinata mennä sekaisin?) ja meinasi jättää viimeisen välin pujottelematta. Mutta ilmeisesti aivot alkoi surraamaan/kokosi itsensä ja pujotteli myös sen viimeisen, mistä hämmennyin suuresti ja koira sai spontaanit kehut ja oma ohjaus hetkeksi ehkä hajosi :D

Loppurata oli kiva ja mulla oli koko radan hyvä fiilis! Joo, valuihan se vähän, mutta hifistelyä hifistelyä. Luotin koiraan ja annoin sen hakea esteet itse. Keppien jälkeen päätin että nyt ei liikaa varmistella vaan mennään! Muurin takaaleikkaus oli jopa ihan pätevä! Sen aikaisemman takaaleikkauksen ajoitus ja rintamasuunta oli pielessä, ei ihmekään että valui.

Oon ihan supertyytyväinen! Mua meinas alkaa naurattamaan kun Jali lähdössä haukahti, toinen oli niin innoissaan kun pääsi radalle <3 On se hieno!