20 huhtikuuta 2016

Mitähän vattua?

Pakko päästä vähän pitkästä aikaa purkamaan...

Olin ilmoittanut Jalin kennelkerhon järkkäämiin bh-treeneihin. Treenit oli Kauhavalla vanhan koulun parkkiksella (hiekkakenttä). Ei mulla suurempia ajatuksia ollut, mutta ajattelin että ilmotaan nyt kun kerta järjestetään. Mutta kyllä tympäsi. Jali oli ihan hirveä! Sen mielestä maassa haisi vähintään kymmenen juoksunartun hajut, se nyysäsi siis maata, lussutteli hajuja eikä mitään käsitystä siitä että nyt jotain tehtäis. Ja jos paikoitellen teki ja yritin palkata niin vapautti itsensä hajulle... Se jopa hylkäsi THE pallon ja lähti etsimään hajuja. Kuka on vaihtanut minun koirani ja kuka tää oikein on??Tuli vaan sellainen dejavu olo, että eikö me tämän kanssa olla jo aikaisemmin väännetty ihan tarpeeksi, en käsitä. Kun se oikeasti ei ole ikiaikoihin reagoinut hajuihin noin eikä ole ollut noin muissa maailmoissa. Eikä kenelläkään edes ollut juoksunarttua. Yhdellä tosin ilmeisesti valeraskaus, mutta eikai sekään noin haise? Ihmetytti. Eipä hirveästi jäänyt tästä mitään käteen, lähinnä vaan mietitytti, että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Sen lisäks oli ihan sikakylmä ja mulla oli aivan liian vähän vaatetta päällä ja ihme jos en saa keuhkokuumetta ja sikainfluenssaa ja maksahaavaa.
Kyllä se ihan paikoin keskittyikin kun siirryttiin sivummalle (siis oikeesti jopa unohti ne hajut) ja teki sinäänsä ihan ok paikkamakuun (kyynärät nousi toisen koiran luoksetulossa ja alotti vinkumisen), mutta jäi kyllä päälimmäiseksi paha mieli. En ymmärrä mikä pakko mun oli yrittää sen kanssa vääntää kun koiran ajatukset kulki ihan toisella planeetalla. Ärsyttää lähinnä se kun en tajunnut lopettaa kun "kyllä sen nyt pitäis"... Kouluttaja ei puuttunut meidän menoon millään tavalla, mitä vähän harmittelin. Siis me ollaan treenattu juoksunartunkin kanssa ihan onnistuneesti, mutta silloin se vain oli mun kanssa samassa kuplassa. Nyt ei kyllä mistään kuplasta voinut mitenkään päin puhua. Mitä enemmän me nyt ollaan treenattu muiden kanssa niin sitä enemmän tuntuu, että meidän kupla hajoilee. Kun sä tiedät, että koira pystyy niiiiiiiiiiin paljon parempaan niin tällaiset ihme taantumat pistää harmittamaan.

Äh, en tiedä. Jotenkin taas sellainen olo että kaivaudutaan sohvan perälle ja pysytään siellä. Treenimasis vol 500 000. Tekis oikeasti mieli perua ensi kuun rallykisat ja jättää kaikki mahdolliset treenit väliin ja olla tekemättä mitään. Ehkä korkeintaan käydä leikkimässä jossain kentällä tai jotain. Jotenkin tuntuu, että nää yhteistreenit vaan tekee hallaa ja kyllä mä itsessänikin tunnistan, että olen erilainen kun treenaan muiden seurassa. Nimenomaan huonolla tavalla. Mikä on ihan hölmöä. Seliseli valivali ja sillee kun ihan itteensä vaan saa syyttää.

Mulla on jotenkin myös ikävä Jyväskylään. Ihan supermälsää kattella kun Jyväskylässä on tarjolla miljoona eri kivaa koulutusta supereilla kouluttajilla. Ja siel on nii hienot treenihallit ja puitteet. Ja jotenkin se koirakulttuuri kokonaisuudessaan on ihan eri maata. Oli niin kiva ajaa Killerille treenaamaan. Vaikkei ollut sopinut treeniseuraa niin yleensä siellä aina oli joku treenaamassa ja oli tilaa ottaa tarvittaessa etäisyyttä ja treenata häiriötä sillä tasolla millä halusi. Ja vieressä ihan superit lämppämaastot. Halli ja kentät ja koulutukset viiden minuutin ajomatkan päässä. KAIKKI viiden minuutin ajomatkan päässä. Välillä sitä vaan jotenkin kaipaa suurempaan kaupunkiin.

Noin, olikohan siinä kaikki. Onhan näitä. Huonoja päiviä itse kullakin. Kuulunee asiaan.

17 huhtikuuta 2016

Pois mukavuusalueelta

Pilkkutreenit lauantaina ja aiheena toko. Jali oli ihan taas hirveänä alussa kun pitkästä aikaa näki rotutovereitaan. Oikeesti, mun kohta 5v koira käyttäytyy kuin joku pahainen kakara kun sille päälle sattuu. Huoh.

Hallikausi on ohi, joten treenattiin uudessa paikassa nurmialueella. Kaikki yhtä aikaa kentällä. Pilkullisellekin alkoi pienen vääntämisen jälkeen aivot palautua kutakuinkin oikeaan osoitteeseen (asiaa ei auttanut, että pääsi ennen treenejä hihnassa vähän peuhaamaan Nialan kanssa) ja kun tuntui keskittyvän ihan kivasti ajattelin haastaa itseäni (ja koiraa) ja oltiin hihnatta. Kolmisen kertaa taisi lähteä livohkaan. Ensinnäkin pallopalkkailua joudun harkitsemaan, oli ihan pakko käydä näyttämässä muille, että kato mitä mulla on. On se pallon kans treenannu aiemminkin koiraseurassa, mutta etäisyydet oli ehkä silloin suuremmat ja häiriönä ei ollut muita pilkullisia. Ei oikein päästy treenikuplaan kunnolla, ajattelin liikaa itse mitä ympärillä tapahtui enkä keskittynyt 100% koiraan. Vois ehkä ensi kerralla laittaa liinaan. Vaikka itse olenkin varmempi liinan kanssa eli toisaalta jos haluan treenata sitä irtioloa niin se liinakin on vähän välttelyä...

Samaten huomaan Jalin keskittymisessä heti aukkoa kun testataan jotain mitä ei vielä täysin osaa. Testattiin kiertämistä lyhyellä etäisyydellä, mutta kun Jali ei ihan ollut kartalla, että mitä tehdään niin katsoi parhaaksi käydä moikkaan muita (huooohh). Saatiin me onnistuneitakin, mutta oli koko ajan vähän vaikeeta ja selkeesti muut häiritsi ja veti kaarrokset suht suuriksi. Se meidän hallinta ei oikein tahdo aina riittää kun "napanuoraa" venytetään pidemmälle ja sitten kun se jotain päättää niin en vain yksinkertaisesti saa sitä enää kääntymään takaisin... Mikä on äärimmäisen turhauttavaa, mutta en vaan osaa. Ja sekin kun välillä se saattaa vain vilkaista pahaakin häiriötä, että jaa tommonen ja välillä kärjistäen tuntuu että riittää kun joku vähän vilkaiseekin meitä kohti.

Muuten tehtiin vähän mitä sattuu. Seuraamisessa ei oikein koko aikaa keskittynyt, otti muista häiriötä eikä tahtonut luopua häiriöstä vaan selkeästi jäi ajattelemaan liikaa. Toisaalta tahallaan teinkin vaikeasti ja seurautin muita kohti, oli selkeästi hankalaa. Näkee taas ettei olla muiden seurassa hetkeen treenailtu. Teki ihan hyviäkin pätkiä kun helpotin, mutta pakkohan noita vaikeitakin asioita on treenata. Jäävät on selkeästi unohtunut kun ei niitä nyt olla oikein tehtykään. Aikamoiselta arpomiselta tuntui, tarjoili seisomista. Noutoa otettiin pari kertaa ja oli super hyviä! Tuli vauhdilla sivullekin ilman erillisiä käskyjä. Ruutukin oli tosi hyvä! Se on alkanut tosi kivasti bongaamaan ruutua, ehkä tuntuu jäävän liikaakin ruutuun kiinni mikä tekee liikkeen aloituksista hankalia. Ei löytänyt ihan aina optimipaikalle, mutta ruudun sisälle kuitenkin. Korjaa hienosti kun käskytän uudestaan tai ainakin lähtee tarjoamaan uutta paikkaa. Ruudussa pysyi pakka kivasti kasassa. Vaikka bongailikin myös häiriötä niin ei jäänyt niihin kiinni vaan fokusoi ruutuun.

Otettiin alkuun ja loppuun paikkikset. Alussa istuen, lopussa ALO-paikkis maahanmeno käskytyksineen. Istumisessa oli yllättävänkin rauhallinen vaikka vierustoveri nousi. Maahanmenossa taisi kerran nytkähtää toisen käskytyksellä ja kerran taisi lyödä maahan ennen aikojaan, mutta treenimäärään nähden ihan kivasti. Maapaikkis oli vähän levottomampi. Otettiin vielä niin, että vierustoveri tahtoi koiran luo. Helpotin ja olin varuilta hihnan päässä, mutta ei se tainnut nytkähtääkään perään. Kiinnosti kyllä, mutta ei tuntunut siltä että olisi siitä lähtenyt minnekään. Näitä pitäisi tehdä kyllä enemmän kun niin helposti "unohtaa" mitä pitää tehdä. Hengaili "paikkamakuussa" myös treenien aikana sen aikaa kun vähän seurailin muita, siinähän se pönötti.
Tuli taas vähän sellainen olo, että mitenkähän ulkokisoihin uskaltaa. Toisaalta mun mielestä me molemmat petrataan tosi paljon kisatilanteessa, jotenkin keskitytään paremmin. Kai se pieni jännitys tekee jopa hyvää.

Kuvat meidän yhdeltä vakilenkkireitiltä kun ei tullut otettua kameraa mukaan treeneihin. Näitä kuvia on enemmänkin kun innostuin kun kuviin saa pitkästä aikaa muutakin väriä kuin valkoista! Mutta täytyy säästellä myöhempiin postauksiin kuvitukseksi :)

09 huhtikuuta 2016

Arvonta: Liput Eläinystäväni-messuille

ARVONTA SUORITETTU! Käyhän nimimerkki Aino kurkkaamassa spostiisi :)
Messukeskuksessa järjestettävään Eläinystäväni-messuun haettiin bloggaajia ja pistin ihan huvikseni hakemusta. Olin jo kokonaan unohtanut koko hakemuksen kun pari päivää sitten pamahti sähköpostiin kutsu messuille. Hupsansaa! Voi olla ettei me messuille kuitenkaan voida lähteä kun on viikonlopuksi jo muita suunnitelmia, mutta sain kuitenkin samalla kaksi lippua arvottavaksi. Ja minähän arvon!
Eli mikäli halajat lippua ensi viikonlopulle 16.-17.4.2016 messuille niin pistähän kommentoiden! Samaan aikaan Helsingin Messukeskuksessa Eläinystäväni messujen kanssa järjestetään Lapsimessut, OutletExpo, Kädentaitotapahtuma ja Model Expo. Lipulla on vapaa sisäänpääsy kaikkiin näihin tapahtumiin. Arvon molemmat liput samaan osoitteeseen niin on sitten liput kaverille kans tai halutessasi voit käydä messuilla molempina päivinä. Tai vaikka nuotion sytykkeeksi jos ei muuta käyttöä toiselle lipulle löydy :)

Arvontaan osallistut kommentoimalla ja lisäämällä kommenttiin sähköpostiosoitteesi, olet sitten blogin lukija tahi et. Ja toki saa rustata muutakin kommenttia :) Suoritan arvonnan maanantaina 11.4. niin kerkeää liput varmasti oikeaan osoitteeseen ajoissa. Lähetän voittajalle maanantaina sähköpostia ja kysäisen sitten osoitteen johon liput lähetän, ole siis kuulolla niin kerkeää liput ajoissa postiin!

Eli lyhykäisyydessään

  • Palkintona kaksi lippua 16.-17.4.16 Helsingin Messukeskuksen messutapahtumaan
  • Osallistu jättämällä kommenttiin oma sähköpostiosoitteesi
  • Arvonta suoritetaan maanantaina 11.4.

Arpaonnea! 

07 huhtikuuta 2016

Jos metsään haluat mennä nyt...

Kiva kun lumet alkaa sulaa jo metsistä! Tästä innostuneena me lähdettiin tutkimaan muutama päivä sitten meidän lähimetsää laajemmaltikin ja törmättiin keskellä metsää yllätykseen!

Pahoittelen puhelinkuvien laatua, ei oo tossa samsungissa mikään laatukamera.
 
Kui söpö! Kattokaa ny mikä miniovi ja sammalkatto ja kaikkee. Eikä mitään polkuja perille vaan ilmeistyi kuin tyhjästä keskellä metsää. Pakko oli ottaa printscreen kännykän kartasta, että olisi edes pieni mahdollisuus löytää tuonne uudestaan.

Toivotaan, ettei seuraavalla kerralla tule hirmuinen Rölli vastaan...

03 huhtikuuta 2016

Rally-Tokokisat Seinäjoella

Kauan mietin jätänkö kisat väliin kun meillä oli tosiaan se hieronta torstaina, mutta kun kisa-aamuna Jali tuntui ihan kivalta niin ajattelin, että no mennään kun on kerta maksettu. Tiedä sitten kuinka järkevä päätös loppujen lopuksi, mutta tulipa tehtyä. Hieronnassa löytyi jumia eniten etupäästä. Selkä sillä oli nytkin jäykkänä, siitä on maininnut varmaan jokainen jolla ollaan käyty hoidettavana. Vasen takareisi oli jumissa ja samoin saman puolen etujalan lihaksista löytyi sanottavaa. Vissiin kaikki jumit pehmeni kuitenkin loppujen lopuksi ihan kivasti. Oikean puolen etujalan lihakset tuntui kuulema oudoilta. Ei jumiselta, mutta lihaksen pinta oli kuulema "halkeileva/röpelöinen/jotenkin outo". Hieroja ei ollut kuulema koskaan ennen moista tuntenut ja sanoi tiedustelevansa asiaa viisaammilta. Mietittiin jotain vanhaa revähdystä, mutta kun en saanut mieleen mitään erikoista eikä se koskaan ole esim ontunut jalkaa. Noh, katsoo nyt. Mennään uudemman kerran ens kuun puolella.
Noniii ja pienen sivupolun jälkeen sitten itse asiaan. Päästiin siis varasijoilta 2.4. Seinäjoelle Lagun järjestämiin rally-tokokisoihin. Tuomarina Tytti Lintenhofer ja meille AVO-luokan korkkaus. Viimeksi ollaan tosiaan kisattu rallya yli vuosi sitten, huhh. Jali oli tosiaan ihan rennoilla fiiliksillä liikenteessä. Ei ottanut ressiä tai vetänyt iiiiiiiihhhhhhmuitakoiria-pultteja. Seinäjoen halli on meille tuttu paikka (Seinäjoelta haettiin meidän RTK1 tulos) ja kun nyt kisoissa oli vain yksi luokka kerrallaan oli hallilla tilaa vaikka kuinka. Oltiin luokassa toiseksi viimeisiä, joten aikaa oli ilmottautumisen jälkeen kivasti. Katselin parin koiran suoritukset ja lähdettiin Jalin kanssa kunnon lämppälenkille.  Hallin lähistöllä on niin kivat lämppämaastot ja ilma oli ihanan keväinen niin aika kului kuin siivillä. Sainkin hyvin aikataulutettua meidän lenkin niin, että tultiin takaisin kun jäljellä oli ehkä 5 koiraa ennen meitä.
Se jätti mut tähän oottaan omaa vuoroa ja se oli tooooooosi tylsää!

Jali tuntui odotellessa tosi kivalta. Ennen kuin päästiin lähtökyltille niin se odotteli perusasennossa ja piti ihan superkontaktia. Jonkunlaista kisavarmuutta kyllä havaittavissa meissä molemmissa, oli kiva mennä radalle kun Jali oli ihan messissä. Pientä hapuilua kuitenkin lähtökyltillä perusasennon kanssa (tätä on nyt ollut liikkeellä, en tiedä olenko taas lipsunut perusasennon kanssa vai onko alkanut sluibailla jumien takia vai sekä että?), mutta päästiin yhteisymmärrykseen siitä missä se perusasento onkaan ja päästiin aloittamaan.
Pistevähennyksiä kerättiin seuraavasti:
  • 1. kontrollin puute -1p, puutteellinen yhteistyö -1p, epätarkasti suoritettu liike -1p
    • Istu-koira eteen-oikealta sivulle-istu 
    • Vaikea kyltti meille, varsinkin heti ensimmäisenä. Ohjasin varmaan hyyyyvin suurilla avuilla ja epäselvästi. Jostain syystä pitää ottaa aina kisoissa varman päälle vaikka ollaan esim eteen istumista treenattu pienilläkin avuilla.
  • 3. puutteellinen yhteistyö -1p, kontrollin puute -1p 
    • Istu-seiso-kierrä koiran ympäri
    • Virheet luultavasti siitä kun ohjasin seisomaan käsiavulla ja Jali törkkäsi kunnolla käteen? Jouduinkohan myös erikseen käskyttää istumaan?
  • 4, uusinta -3p, epätarkasti suoritettu liike -1p
    • Saksalainen
    • Tuttu virhe meille eli Jali lähti kiertämään kyltin vaikka niin yritin varoa :D Uusinnassa otin hyyyyvin varman päälle ja varmistelin että lähtee seuraamaan apuja eikä kierrä kylttiä. 
  • 12. väärin suoritettu tehtävä (viimeinen istuminen puuttui) -10p
    • Istu- täyskäännös vasempaan- istu
    • En huomannut! Mielestäni itse ainakin pysähdyin kyltin jälkeen, mutta veikkaan, ettei Jali istunut kunnolla vaan jäi ns. "kärkkymään". Tehnyt sitä ennenkin enkä vaan yksinkertaisesti huomaa sitä sivusilmällä enkä nyt ajatellut, että olisi tarvetta varmistaa. Luultavasti olen näistä "istumisista" palkinnutkin huomaamatta. Hmph. Kyltti sujui muuten ihan superhienosti eli ihan vähän harmittaa nuo pistemenetykset!
  • 15. kontrollin puute -1p
    • Houkutus
    • Olisinko joutunut antamaan uuden seuraamiskäskyn kun jäi hetkeksi jälkeen? Houkutuksina tyhjä ruokakuppi ja pahvilaatikko ja taisi jäädä hetkeksi tuijottamaan ruokakuppia kun tultiin suorittamaan? Luopui tosi hyvin kyllä eikä jäänyt houkutuksiin kiinni ja alkanut laamailla perässä! Tosi kivasti siis.
Tuomarin kommentti: Todella kivaa yhteistyötä, iloinen, pirteä suoritus.

Yhteensä siis virhepisteitä -20 ja tuloksena 80p eli AVOHYV tuloshan se sieltä. 
Maailman paras palkka!
Ja sit se käski mut poseeraamaan muka palkintokuvassa, hmph.
Meinasin ottaa 10 kyltillä (koira eteen- oikealta sivulle) myös -10p kun melkein pysähdyin odottamaan perusasentoa. Se oli hauska kun hokasin asian, vilkaisin tuomaria ja oikein nytkähdin liikkeelle ennenkuin Jali kerkesi kunnolla sivulle. Olin ihan varma, että saataisiin siitä jotain virhepisteitä, mutta ehkä se sitten näytti sulavammalta kuin tuntui :D 

En odottanut oikeastaan etukäteen mitään, varsinkin kun näin ratapohjan. Tiesin, että tulos on mahdollinen, mutta yhtä hyvin oltaisiin voitu kerätä tuolta noita -10p virheitä enemmänkin. Radalla oli meille muutama tällä hetkellä vaikea kyltti, mm. molemmat edestä, oikealta sivulle kyltit, joihin siis tykkää tarjota oikean puolen perusasentoa. Otettiin niitä pari siinä odotellessa ja ensimmäisellä kerralla teki väärin, mutta sain korjattua ja radalla ne sujuikin yllättävän kivasti. Meillä oli radalla ihan kiva flow ja varsinkin kaikki käännöskyltit tuntu tosi kivoilta! Minäkin kiinnitin huomiota siihen, että steppaan paikallani käännöksissä- niin hölmöltä kuin se tuntuikin- ja Jali teki hommansa just niin hyvin kuin on opetettukin. Tosi kiva rata meiltä kaikin puolin!

Seuraavat kisat onkin sitten ensi kuun alussa, hih :)

30 maaliskuuta 2016

Reenejä pikaasesti ylös

Viime viikon dallutreeneissä agilityn tynkää. Jali oli ihan omituinen, pyöriskeli vain maassa kun tahdoin sivulle perusasentoon lähdössä, ohitteli hyppyjä, kepitteli ihan omituisesti, hinkkasi selkäänsä putkeen... Olen jo pidemmän aikaa katsellut, että jumissa se varmasti on, aika hierojalle saatiin tälle viikolle, katsoo mitä sieltä löytyy. Ei loppujen lopuksi sitten tehty juuri mitään kun ei huvittanut koiraa hyppyyttää yhtään enempää kuin pakko.

Dallutreeneistä hakutreeneihin. Jatkettiin samalla kaavalla mitä aiemmissa treeneissä eli haetaan sitä maalimiesmotivaatiota. Nyt en mennyt heti maalimiehelle mukana jos näytti siltä ettei tarvitse ja yllättäin se oli jopa kutsuttavissa maalimiehelle takaisin syömään jos lähti tulemaan minun luo! Olen ajatellut, että ilmaisutreeneissä vaikeaksi tulee se rullalta maalimiehelle takaisin paluu ja sen treenaaminen. Mutta näin vain sen saa houkuteltua takaisinkin. Oikeastaan tyhmää ajatella, ettei se kävisi palkkaa hakemassa vieraalta kun onhan se nyt treenannut agilityssäkin aikoinaan namitädiltä palkan hakua. Minä maltoin olla neutraali ja hyvin Jali kärkkyikin maalimiehiltä aina palkkaa. Hyvä siitä tulee :)
(c) Hanna
Tämän viikon sunnuntain dallutreeneissä rallya. Ja meno kutakuinkin samanlaista eli vältteli tekemistä, kieriskeli maassa, perusasennot oli hankalia. Ellei sillä nyt ole joku keväinen perseilykausi menossa (joka toki myös mahdollista) niin kyllä ne merkit vaan on aika selkeät kun jumiselta on vaikuttanut tosiaan kotosallakin. Mentiin rata kerran (vähän nihkeästi) läpi ja jätettiin siihen. Hetki väännettiin eteen-oikealta sivulle-istu kylttiä, joka on tuottanut tosiaan ongelmaa sen jälkeen kun aloin opettaa oikean puolen sivuasentoa. Se niin tykkää nykyään tarjota sitä oikeaa puolta. Sain onnistumaan vasta suuuuuuurilla avuilla. Pitäisi tosiaan opettaa erillinen käsky tälle takaa sivulle tulemiselle tai jotain.

Saatiin paikka rallykisoihin Seinäjoelle ja vähän emmin lähdetäänkö testaamaan. Hieronta on kisoja ennen torstaina ja mikäli siellä oikein pahalta näyttää niin voi olla, että jätetään kisat väliin. Inhottava mennä tekemään mitään koiran kanssa, joka ei tee sillä omalla tasollaan ja vireellä vaikka ehkä hyvässä lykyssä tulos saataisiinkin tehtyä. Ei se olisi sen arvoista.

14 maaliskuuta 2016

Tämä pieni possu huusi: Perunoita tuokaa!

Dallutreeneissä meitä oli vain kaksi tällä kertaa paikalla. Olin vähän taas itse ihasamamitätehäänentiiä, mutta päädyin kattomaan alkuun vähän ruutua. On sillä jo ajatusta, mutta ajautuu erityisesti ruudun vasempaan reunaa. Musta tuntuu, että hakee edelleen vähän kiertoa eli erottelua erottelua. Irtoaminen on myöskin hankalaa, pitäisi selkeästi sitä etäisyyttä saada tehtyä. Sama ongelma oikeastaan kierrossa, ei tahdo irrota vaan käy pyörähtämässä muutaman metrin päässä että nii mihinähäh tai vaatii useamman käskyn lähtemiseen. Tein näyttöruudulla ja ilman apuja. Viimesenä toistona saatiin ehkä just eikä melkeen täydellinen ja ilman mitään apuja. Hyvä siitä tulee! Kumpa lumi sulais äkkiä pois niin pääsis ulkotreenaamaan!

Loppuaika aksaa, jossa erityisesti malttia kepeille ja toistoja keinulle. Jali on ihan (hirveän) ihana kyllä aksassa kun se tekee sitä niin omissa sfääreissään. Kepit oli taas ihan superhypersikasiistit varsinkin ekalla toistolla! Siis niiiiiin makeet etten kestä! Oikee sillee matalana ja eteenpäin fokusoituneena ja liukkaana kuin ankerias ja oihjavoih. Pitää saada videolle joku kerta.

Kun tehdään lisää toistoja niin alkaa helposti ryysiä kepeiltä seuraavalle esteelle, nytkin saatiin tapella hetki siitä, että jätetäänkö niitä keppien viimeisiä välejä tekemättä ja rynnitään edessä häämöttävään putkeen vai ei. Possu. Päästiin me lopulta asiasta yhteisymmärrykseen kun hetken siitä keskusteltiin. Teki tosi hyviä aloituksiakin kepeille putken ja hypyn kautta. Virheitä tuli kyllä myös, mutta onnistumisprosentti oli oikein kiva ja ne virheet tuli pääsääntöisesti siellä loppukepeillä. Pieni agilitykisakuume ehkä nousemassa, mutta pitäis maksaa lisenssejä ja semmosta ja äh en tiiä...

Ah ja keinu. Meidän lemppari, keinu. Tehtiin parit lentokeinut ihan vaan huvin ja harrastuksen vuoksi (tai sitten ei), mutta positiivista, ettei Jali lyönyt lennon jälkeen itseään aivan lukkoon ja tuntui lennonkin jälkeen olevan ihan fine. Kieltäytyi näiden jälkeen keinusta kyllä, mutta saatiin lopulta onnistuneitakin suorituksia, tosin vain pelkälle yksittäiselle keinulle. Otin riskin ylipäätään kun päätin yrittää radan osana ja vauhdikkaasti putken kautta. Se vaan ei vielä radan osana ymmärrä sitä keinua kun vire on katossa ja ajatus ei pysy mukana. Mutta positiiivista tosiaan, ettei mitään peruuttamatonta vahinkoa satu vaikka kokeillaankin. Eihän se koskaan opikaan ellei yritä.
Ja dallutreeneistä hakutreeneihin. Kaikki postauksen kuvat on viime hakutreeneistä ja kuvista kiitos Pia Asell!

Jali oli tällä kertaa vähän "pöhpuh epäilyttäviä ihmisiä yhtäkkiä ilmaantui tyhjästä!" kun tultiin eli saatiin sitä pöhinäepävarmuus-haukkuakin valitettavasti esiin. Jotenkin vissiin oli ihmeellistä kun tultiin nyt metsään niin, että muut yhtäkkiä ilmaantuivat "nurkan takaa" näkyviin.
Tehtiin samaa kuin viimeksi sillä erotuksella, että maalimies syötteli siinä kuppiin lisää namppaa ja minä kävelen myös maalimiehen luo. Ensimmäinen maalimies (joka oli mies) sai parin metrin päästä taas pöhinäpuhinamikätäälläonapua. Metsä oli haastavampaa tällä kertaa ja edessä oli risukkoa/pusikkoa, joiden takana maalimies piileksi ja jotenkin loppui uskallus mennä perille asti. Päästiin me se palkka hakemaan kun kävelin itse Jalin kanssa maalimiehelle. Yritti ryövätä purkkia maalimiehen kädestä pois, että pääsisi syömään muualle, muttei onnistunutkaan kun osasin tällä kertaa varoittaa, että saattaa moista yrittää. Possu.
Mammaaa, määä löysin!  
 
Nosiis emmää ny ton oudon ihmisen luo aatellu jäädä syömään! 
Se on edelleen aavistuksen varautunut maalimiehillä, mutta lähtee kyllä purkin perässä ihan innolla ja syö kyllä. Annoin maalimiehelle nameja, että sai namittaa Jalin piilolta keskilinjalle ja hyvin se niitä nameja selän takaa kävi kädestä poimimasta ja uskalsi ihan yrittää rohmuta niitä kädestä. Se on niin ahnepossu onneksi, että vaikka vähän jänskättää niin ruoka maistuu kyllä.
 
Oon tässä jo vähän miettiny, että mitenkä tuolle sitten joskus ilmaisua lähtee rakentamaan. Vaikkei kisoihin (never say never) tähdätäkään niin haluaisin silti tehdä asiat oikein ja kunnolla. Haukkuilmaisu ei mun mielestä toimi kun ei tuolla ole pokkaa jäädä maalimiehelle haukkumaan ja se haukku minkä tuosta saa on sitä "apuamikäihmekummajainensinäolet" ja siitä on vähän paha alkaa rakentamaan. Turhauman kautta haukkua en saa irtoamaan minäkään.

Muttakun ei se noutokaan ole mikään vahvuus ja Jali on niin huono yleistämään noutoa muihin esineisiin kuin kapulaan, etten tiedä miten saisin sen maalimieheltä jonkun patukan tuomaan edes minulle kun ei se nyt semmosia turhaan kanniskele. Muutenkin koko rullailmaisun opettaminen tuntuu jotenkin hankalalta mitä olen kerennyt perehtymään. I-rulla vai U-rulla ja mistä tilata ja minkälainen ja miten lähteä liikkeelle ja mitähääääh?

Nomutta, mikäs minulla on haasteita vastaan! :)

09 maaliskuuta 2016

Lumikenkäilyä Kolin kansallispuistossa

Hiihtolomareissu Kolille 2.3.-4.3.
Vuokrattiin Jeron kämppä, joka oli ihan luksus. Mm. puusauna oli aika ahkerassa käytössä. Koiraa ajatellenkin paikka oli kiva, sillä kämppään olivat koirat tervetulleita ja naapuritkin olivat tarpeeksi kaukana niin, että koiraa pystyi hyvin pitää (valvonnassa!) pihalla vapaana. Pihalta pääsi suoraan kansallispuiston reiteille ilman, että tarvitsi liikkua autolla minnekään.

Ensimmäisenä päivänä ei ollut suunnitelmissa lähteä sen kummemmin vielä talsimaan, mutta kun ilma oli niin hiano niin oli pakko lähteä testaamaan! Olin vuokrannut lumikengät koko reissun ajaksi, joten eikun matkaan valmiiksi tallottuja reittejä. Jerolta Ikolanahoon kiva "pieni" nousu nosti jo kivan hien pintaan ja meinasin jo Ikolanaholla todeta, että josko käännytäänkin takaisin. Hetken huilitauon jälkeen kuitenkin jatkettiin matkaa. Jali teki edellisenä päivänä kotopuolessa karkureissun hirven/peuran perään (säikäytti!!) ja tämän umpihankijuoksuseikkailun jäljiltä tuntui vähän jumiselta. Varmaan pitkä ajomatkakin vaikutti. Purolanaholla käytiin kääntymässä ja päädyin kääntymään takaisin päin kun Jalin meno näytti vähän kankealta ja itseänikin houkutti jo sauna. Takaisin mökille ja sauna tulille siis.
Jeron kämppä apaut rastin kohdalla
Seuraavana päivänä aamu valkeni yhtä nättinä ja pirteinä heräiltiin ja lähdettiin talsimaan. Jali vaikutti ihan vetreältä, mutta sai takin niskaansa ja päätyi lopulta kulkemaan suurimman osan matkasta vapaana minun selkäni takana. Totesin näin olevan helpointa, sillä varsinkin laskuissa tuntui vaaralliselta jos Jali oli flexillä vyötäröremmissä kiinni ja kulki edellä kun jouduin kokoajan huolehtia ja hissutella ettei vahingossakaan nykäise ja kulje liian lujaa. Ja hihna häiritsi omaa menoa jos koira kulki hihnan kanssa selän takana. Jyrkemmissä alamäissä päästin Jalin menemään omaa tahtia edellä, taas turvallisuus syistä kun pelkäsin, että mäessä kaadun koiran päälle taakse päin. Jali kulki tosi kivasti selän takana käskyn alla sen jälkeen kun oppi olemaan tallomatta lumikenkien päälle. Koko reissun aikana ei ketään muita tullut vastaan näillä suunnilla.
Suunnitelmissa valloittaa Mäkrävaara ja katsoa sitten miltä siellä tuntuu. Reittisuunnitelmana kivuta jälleen Ikolanahoon ja sieltä oikeanpuoleista reittiä kohti Mäkrää. Olin jo alkujaan lukenut, että näin nousu olisi helpoin ja kivaa tasaista ylämäkeä se olikin. Kyllä tuo nousu Ikolanahoon oli paaljon rankempi. Vaikea oli miettiä pukeutumistakin kun jo heti ensimmäinen mäki sai kunnon hien pintaan. Kuljinkin koko reissun lopulta tuulipuvun takilla ja kerrospukeutumalla. Rinkassa sitten kevyttoppa taukoilua varten ja se olikin superfiksu mukana.
Minulla taas mukana vain 50mm, joka ei ole oikein millään mittapuulla maisemalinssi. Varsinkin tuolla huipuilla kun mahdollisuutta ottaa etäisyyttä kauemmas ei oikein ollut. Kuvayritelmät eivät tee millään tasolla oikeutta maisemalle, joten jätän suurimman osan julkaisematta. Maisema Mäkrältä oli kyllä hirmu kiva ja Mäkrän laella polveili useampiakin lumikenkäpolkuja. Koska olin tiputtanut alkumatkasta karttani (hups) niin päädyin kulkemaan turvallisesti aina tallotuinta reittiä. Jos jouduttaisiin hukkaan niin ajattelin, että käännytään sitten takaisin tai lähdetään suunnistamaan kännykän avulla. Ei onneksi ollut tarvetta.

Jalinkin meno tuntui ihan rennolta ja energiaa riitti, joten jatkettiin matkaa kohti Purolanahon kautta Mäkränaholle. Olinkin lukenut etukäteen, että nousu Mäkrälle Purolanahon kautta on rankka ja huhhuh. Peukut niille, jotka lumikengillä tämän nousun tekevät. Alaspäinkin tuntui välillä, että onko mulla sukset vai lumikengät jalassa kun melkein pystysuoraan sai alaspäin tarpoa. Saavuttiin kuitenkin ehjinä perille. Mäkränahon vanhassa ladossa pidettiin pieni evästauko ja funtsittiin jatkoa. Valitettavasti paikalla ei ollut nuotiopaikkaa, mutta juoma ja eväskeksit maistui kyllä hyvin.
Kyllä minullekin keksi maistuisi...

Hetken mietin tarpomista Ukko-Kolille ja näiden "kuuluisimpien" huippujen valloittamista, mutta lopulta totesin, että jätetään huomiselle. Käännyttiin siis takaisin Ikolanaholle "alakautta". Tässä vaiheessa valitettavasti hukkasin lumikenkäreitin tai sellaista ei selkeästi ollutkaan ja tarvottiin suurin osa paluumatkasta hiihtopohjaa pitkin. Kun ei millään jaksanut alkaa omia reittiä tarpomaan. Rauhakseen saatiin tarpoa ja oli siinä selkeästi muitakin lumikenkäilijöitä kävellyt.

Ikolanahon vuokrakämppää harkitsin myös majoitukseen, mutta lopulta sähköt ja puusauna vei voiton. Ikolanahon notskipaikalla lämmintä päälle itselle ja Jalille ja pidettiin makkaratauko. Vaikka joku idiootti olikin unohtanut ottaa minkäänlaista sytykettä/paperia mukaan niin saatiin lopulta nuotiokin syttymään ja makkarat tulille. Nams! Makkaroiden jälkeen taas lasku Jerolle, kaupassa käynti ja saunan sytyttämistä.

Torstaille matkaa kertyi Sports Trackerin mukaan noin 6km ja aikaa kului parisen tuntia. Ihan kiva fiilistelymatka kun ei ollut tarkoituskaan kulkea mitään pitkää reittiä vaan nauttia maisemista ja kenkäilystä.

Perjantaina ajatuksena ajaa Ukko-Kolille, palauttaa avaimet ja lumikengät ja kiertää vielä "huippujen kierros". Talsottiin lumikenkäreittiä pitkin kun kuulema ihan hyvin reitin pystyy kulkea jalkaisinkin. Välillä kaipailin lumikenkien piikeistä ja sauvoista tukea, mutta kyllähän tuon ilmankin kulki. Ilma oli pilvisempi ja porukkaa oli ihan ymmärrettävästikin täällä huipuilla enemmän liikkeellä, törmättiin jopa kahteen koiraankin. Jalma saikin kulkea tyytyväisenä hihnassa.


Koira huipun päälle, noooiiin. Tarpeeks kauas pakittaminen rinteessä ilman kaatumista, check.  Ja katos tollai kiva tykkilumikuusi mukaan, kiva. Suora horisontti, fail! Leikkaantuvat tassuset suoristaessa häiritsee vinoa horisonttia enemmän eli olkoon :P

Koli <3