Pikapurnaus

Ampukaa. Joku.
Kaikki. Maailman. (tai Suomen? Jyväskylän? no ees Ristonmaan?!)
Jäniseläimet. Sukupuuttoon.
Kiitos!

Tai vaihtoehtosesti opettakaa tuolle hemmetin jääräpäälle järkeä! (jos Suomessa ois vaikka sähköpannat sallittuja nii mä niiiiiin keksisin käyttöä...)

Young and wild and free

Mitä tulee kun yhdistää Jalin, 11v mäyräkoira Lakun ja 8v englantilais-venäläinen ajokoira Pablon? Ihan loistava metsälenkki!

Olin viime viikonlopun tosiaan kotikotona käymässä ja käytiin vähän samoilemassa iskän ja siskon ja koirapoppoon kanssa metsässä. Olisitte nähny miten Jali palvo maata Pablon jalkojen alla, mä en oo koskaan nähny, että se käyttäytyis noin! Pablo oli ihan Jalin idoli ja se kulkiki koko lenkin Pablon perässä. Mitä nyt välillä palas meiän luo kun Pablo teki vähän laajempia kierroksia. Ja aina kun Pablo palas niin Jali oli ihan että "Jee, sä tulit takas! Älä enää koskaan lähde pois!". Pablo otti suosionosotukset tyynesti vastaan (mä oon kyllä ihan varma että se harhautti ja eksytti Jalia tahallaan siellä metsässä, että pääsis hetkeks eroon :D) Mäykkyherra teki kaikkensa pysyäkseen isojen poikien perässä. Saatettiin olla aika koominen näky kun eellä menee ajokoira, jonka perävaununa kulkee pilkku ja perässä töpöttää mäykky minkä jaloistaan pääsee. Note to myself, joko ois aika hommata semmonen kännykkä jossa ois kunnon kamera, tuosta kokoonpanosta ois pitäny saada kuva!

Lähettin aikalailla heti lenkin jälkeen linkalla takas Jyväskylään. Onneks ei usein tartte bussilla kulkea, tän kokosen koiran kans se on kohtuu hankalaa. Poika matkas suurimman osan ajasta makoillen puoliks viereisellä penkillä (johon levitin viltin) ja puoliks mun sylissä. Puolimatkassa alko bussi olla ihan täynnä niin passitin pojan maahan, jossa hää todisti että dalmatialainen mahtuu hyvin makoilemaan myös linja-auton jalkotilassa... Kohtuu ahdasta oli.

Tuttuun tapaan tänään oltiin aksailemassa. Vikaa kertaa alkeiskurssilla, ens viikolla me treenaillaanki pienemmissä ryhmissä (6 koiraa) jatko1:ssä ja perjantaisin.

Tänään aloteltiin hyppyjen ja putken yhdistämisellä. Tehtiin enste pelkästään mutkaputkea ja hiiohoi sehän meni! Ja kuten arvata saattaa kun se kerran sinne uskalsi niin sen jälkeen ei ollutkaan mitään ongelmaa. Hyvin hyppäs kaks estettäki ja siitä sitten vielä putkeen, ei suurempia ongelmia. Mut ryökäle ku se ei meinaa enää mitenkää malttaa istumaan lähtöön vaikka kuinka käskis. Seisoa tönötetään paikalla ja tuijotellaan kaikkialle muualle (yleensä sinne esteen tai namikupin suuntaan) kuin esim mua silmiin ja käskytki menee selkeesti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Möh, mihin sen kontakti on hävinny, kyllä se sillon ekoilla kerroilla... Kouluttaja naureskeli että se on hauska ku se välillä saa niitä hepuleitaan, siitä näkee kuulema, että se on aika nuori vielä. Juuu, ei se musta oo kyllä yhtään hauskaa kun 35kg meinaa kiskoa sut yhtäkkiä toisen koiran luo leikkimään tai osallistumaan rataan ennenku on oma vuoro... Huoh.

Puhutsä mulle? (kuva parin viikon takaa,
ei täällä enää oo lunta, nyyh!)

Seuraavaks oli neljä estettä ympyrässä. Hypättiin enste kaks estettä, jotka se meniki oikeen hyvin myötäpäivään. Vastapäivään ei sitte niin onnistunukaan. Ja kun otattiin kolmas este mukaan niin ei enää meinannu hypätäkään toista estettä. Ja ryökäle ku lähti taas rallaamaan omiaan. Olin jättäny istumaan ja paikka käskyllä oottaan lähtöä ja ite olin esteen luona valmiina ohjaamaan. Se vaan tuijotteli esteen takana olevia muita koiria, enkä viittiny sitä käskyttää esteelle ennenku sen huomio ois mussa. Ne sitte käskettiin sieltä siirtyä ja se oli sitte Jalille liikaa ja sin men. Ärsyttää, ois pitäny ite mennä varmistamaan pojan paikallaolo nameilla palkaten ja ottaa varmuudeks siitä pannasta kiinni... En tiiä oisko pysyny jos ne muut ois pysyny vaa rauhassa siellä paikoillaan nii mä oisin voinu saada sen huomion itteeni. Siellä se sitte rälläs menemään, ois pitäny päästä leikkimään muitten kans ja sitte rällättiin muuten vaan. Ei meinannu antaa kiinni ollenkaan  eikä kuunnellu yhtään. Nojoo, kyllä kai se siitä, sain mä sen huomion sitte lopulta itteeni niin että saatiin jotain suht onnistuneita toistoja. Mut ei me niitä kaikkia neljää estettä kyllä päästy kiertään. Laura oli tullu tässä vaiheessa katteleen meiän treenejä ja pääs näkeen kyllä ku poika pani parastaan (go Jali...).

Lopuks keppejä niin, että viimesessä välissä ei ollu ohjureita ollenkaan. Aluks alitti yhestä kohtaa ohjurin, mutta meni lopulta tosi hyvin. Eikä oikassu lopussakaan mistään vaikkei ollukaan ohjureita, se ei varmaan ees huomannu asiaa (no eikai ku namikuppi oli oottamassa sopivassa paikkaa). Sillä on edelleen ihme hinku kepeille eikä taaskaan meinannu istua lähössä saatikka muutenkaan kiinnostua musta kun piti vaan päästä sinne namikupille. Oikeesti, sille on varmaan ihan sama oonko mä olemassakaan ku se huomaa, että pääsee suorittaan estettä ja namikuppi on oottamassa. Höhlä pöhlä.

Kouluttajaki sano, että Jalille on varmaan hyvä kun päästään pienempiin ryhmiin niin toiset koirat voi olla pois hallista kun me treenataan. Ja juu, samaa mieltä! Ihan kiva siis, että päästään ens viikolla pienempiin ryhmiin. Ja saadaan itsenäiset treenioikeudet halliin. Täytyy ehkä koittaa vahvistaa sitä, että niitä hommia on kiva tehä mun kans vaikka ihan leikittämällä siellä hallilla. Se on muutenki selkeesti jotenki itsenäistyny. Metsälenkeillä otetaan yhä enemmän etäisyyttä, mä en oo enää the best, eikä kaikki käskyt vaan kiinnosta. Luoksetulo on onneks edelleen ihan suht hyvä (ainaki ilman häiriötä eli toisia koiria tai jotain superhyperhajua....). Ehkä tää nyt on oikeesti sitä murkkuikää. (Onhan, meneehän tää ohi?!) Mä haluun vanhan pikku Jalin takas :P

Osaan, EN osaa, osaan?!

Viikon kuulumisia. Käytiin viime viikonloppuna Laajavuorella palloilemassa pienellä dallulenkillä, 4 dallua ja bortsu. Kaikki tuli varsin hyvin juttuun ja Jalista oli kiva päästä riekkuun vapaana. Näitä lisää :)

Mulla on ollu lähiaikoina tenttisuma ja sen huomaa vähän koirastakin. Sen mielestä on sairaan tylsää ku mä vaan istun lukemassa tai koneella. Se kantaa mulle kaikkia lelujaan ja tulee istuun ja tuijotteleen vierelle. Raasu. Onneks nyt hiljalleen helpottaa.

Tuttuun tapaan käytiin torstaina agitreeneissä. Aloteltiin renkaalla ja A:lla. Meillä oli hirmu kiva rengas treeni tällä kertaa, oltiin niin että minä olin namien kans toisella puolella ja kouluttaja namien kans toisella puolella ja vuorotellen koiran piti hypätä renkaan läpi namia hakemaan. Jos hyppäs väärästä välistä niin ei saanut palkkiota. Mammanpoikakin tais jopa tajuta ideaa, vaikka se vielä hyppää niistä vääristä kohdista (tai kiertää) niin suurin osa toistoista saatiin onnistuneita. Jeee!

A:lla ei mitään uutta. Kontaktit oli tällä kertaa vähän hakusessa kun se kuulema tulee pomppien sieltä alas ja ohjaajan oma häslääminen vielä pahentaa asiaa (tiedetään, tiedetään). Pitäis vaan pysyä iteki rauhallisena ja rintamasuunta oikeeseen suuntaan. Se vaatii vielä sen namipysäyttämisen, pitäis ottaa jotenki tehotreeniin tuo kontaktille jääminen, ettei mun tarttis niin vahvasti sitä avustaa.

Seuraavaks keppejä ja keinua. Kepeillä se eka väli tuottaa vielä ongelmaa, mut kun vaan rytmiin pääsee niin menee ihan hyvin. Ja siis ohjureillahan edelleen mennään ja nyt ei tainnu ees hypätä kertaakaan ohjureiden yli, hyvä! Jalista on tullu tuolla hallilla ihan mieletön häslä, hetiku se huomaa että on meiän vuoro ja lähestytään estettä niin siltä katoo totaalisesti korvat, se hyppii ja riehuu ja vetää eikä malta ollenkaan kuunnella ja jäädä istumaan. Huoh. Nojaa, ehkä pitäis olla ilonen, että koiralla ainaki on intoa, mut voisko sen näyttää vähän maltillisemmin? Vähän niinku kaikki muut? Jali hoi, mallioppiminen, mallioppiminen...

Vitsit keinu! Ei mitään ongelmaa! Menee ihan hurjaa vauhtia keinulle (se vois kyllä vähän rajottaa, että se joskus hallitsis sen keinun liikkeenki ite...) ja nyt laskettiinki aika nopeeta eikä mitään jäykistelyitä eikä yrittänykään hypätä pois. Kontaktilleki jäi huomattavasti paremmin ku A:lla. Ja ei haitannu yhtää vaikka keinu vähän paukahti ku mentiin alas! Go Jali, go!

Viimesenä tehtiin vähän pientä ohjausharjotusta. Eli kierreltiin hyppyjen kaarrokkeita ja jotain tolppia (olikohan ne muurin päädyt mahollisesti). Teki ihan innolla (no kyllä nyt ku pääs vapaana rellestään), teki aika suuret kaarrokset aina ja kävi siinä välissä vähän kouluttajaaki morjenstaan. No, mut tuli kuitenki aina mukaan lopulta :D Mä oisin voinu lähtee vähän rauhallisemmin, mut mä arvasin et koiralla on intoo ja vauhtii nii aattelin ettei siitä kuitenkaa ois tullu mitään jos oisin yrittäny sitä hillitä. Mä oisin halunnu mennä ton uudestaan ku tuntu nii kivalta, mut ei ollu valitettavasti aikaa muutako yhteen toistoon, höh.

Hei ja mä luulen että mä muistin miten kukin este piti kiertää vaikka aluks tuntu ettei millään voi muistaa kummalta puolelta tää oli tarkotus kiertää ja millä kädellä piti ottaa koira haltuun. Me ollaan harjoteltu tota kiertämistä nyt aika paljon kotosalla, se osaa sen kyllä molempiin suuntiin melko hyvin. Mut vois koittaa tehä jotain ton tyyppistä ihan itekseenki vaikka puilla tai jollain.

Loppuun vielä putkien kanssa. Eli ensin oli mutkaputki, jonka perässä suora putki. Mä suosiolla jätin sen mutkaputken tekemättä edellis kerran perusteella, mikä oli kyllä ihan fiksusti. Ei meinannu taaskaan tehä putkea (mikä ihme sille on tullu?), mut kyllä se lopulta ku tarpeeks kauan houkutteli nii yhtäkkiä vaan meni. Ja tuli. Ja meni uudestaan. Ja heeeeiii, kivaaa, taaaaas! Ja ihmetteli että miksei niitä nameja tipu (no hei, voisko sitä vaikka odottaa käskyä eikä rällätä omin luvin?) Joo, se vois vähän enemmän kuunnella mua... Joutuu oikeen välillä muistutteleen et hei mäkin oon tosiaan täällä.

Viikonloppuna ois näytelmiä Jyväskylässä, mut katos ku on isäinpäivä viikonloppu! Mä ihan unohin, ois ollu kiva päästä dallukehän laidalle katteleen. Mut lähin Keski-Pohojammaalle kuitenkin isäinpäivää viettämään kun en oo aikoihin kotikotona käyny. Pääsee Jali rallaamaan taas kunnolla vapaana pitkin maita ja mantuja ja kiusaamaan vähän mäykkyvanhusta.

Torstain agiliitelyt

Mun oli tarkotus agin jälkeen lukee vielä viime hetken paniikkilukemiset huomiseen tenttiin ja kirjottaa tää postaus vasta huomenna, mut pakko kirjottaa tää nyt enste ku mä varmaan unohtaisin kaikki mitä piti muistaa kirjottaa. Kun mammanpoika näytti taas osaamistaan.

Puomi: Aloteltiin puomilla, tällä kertaa täyskorkeella. Tässä ei mitään ongelmaa, alastullessa meinas jostain syystä aluks vähän jäykistellä, mut siitäki toipu nopeaa kun työns namia naamaan. Jäi pari kertaa ihan loistavasti kontaktille kun namilla pysäytin ja tästä rohkaistuneena yritin samaa mut pelkällä käskyllä. Ei, ei se kontaktille jääminen oo vielä siinä vaiheessa, että se ymmärtäis jäädä siihen oikeaan asentoon ilman käsiapua. Jatketaan siis vielä vähän auttamista. Mut kouluttajanki mukaan on oppinu selkeesti hallitsemaan sitä takapäätäänki, ei enää tippuvia jalkoja! Ja ihmetteli sitä miten nopeesti se tosiaan pääs alun puomipelostaan eroon kun nyt jäi kontaktille heilutellen häntää. Nii, ku se nyt vaan on tommonen, että kun se vaan toteaa, ettei tässä ollukaan mitään ihmeellistä, niin sitte siinä ei oo mitään ihmeellistä.

Tuplahyppy: Puomin jälkeen tehtiin pari toistoa suorassa linjassa olevilla hyppyesteillä. Eipä tässä mitään, ekalla toistolla kiersi jälkimmäisen esteen, mutta seuraavilla suunnattiin jo ihan nätisti loppuun asti namikupille. Hei ja tästä piti muistaa mainita kun poika oli käskyä odottamassa niin vierestä juoksi pikkutyttö (se on niin sulonen pikkuagiohjaaja :) ) koiransa kans omalle rastilleen ja Jali vaan vähän vilkas! Myönnän, oli pakko olla jo valmiina vähän pannassa kiinni kun se aikasemmin just tuon pikkukoiran luo karkas niin olin varma, että se olis ihan vauhilla menossa, mut ei. Muutenki oli vapaana tosi nätisti kaikilla esteillä eikä karkaillu minnekään :)

 Ja seuraavalle kouluttajalle.

Pituus (ja hyppy): Pituus  tais vissiin olla tällä kertaa täyspitunen (oli se mun silmään ainaki aika pitkä hyppy), mutta siinä ei mitään ongelmaa silti. Mutta. Niinku normaalisti, jätin pojan enste istumaan ja odottamaan käskyä. Tarkotus oli siis, että lähden yhtäaikaa koiran viereltä juokseen namikupille, mut katos vaan kun ei tahtonu onnistua. Aina kun tätä yritettiin niin poika lähtikin kiertämään esteen ja namikupille. Ei mitään ongelmaa jos jätin pojan istumaan, menin ite lähemmäs estettä ja ohjasin yli. Sillä ei kuulema oo vielä oikein semmosta "suunta suoraan kohti namikuppia" vaan se lähdössäkin on vaan niin kiinni minussa ja jos lähden viereltä niin sille ei oo ollenkaan selvää, että se este pitäis ylittää. Ihan samaa oli noitten edellisten hyppyjen kans. Tarkotus oli, että oltais tähän pituuteenki yhdistetty vielä hyppy, mutta kouluttajan mielestä Jalin ei kannattanu sitä vielä lähtee yrittään. Mähän pyydän sen tuijottamaan silmiin sitä lupaa oottaessa, mut kuulema vois olla ihan hyvä, että joissain tilanteissa mä vaan antasin sille luvan mennä sillon kun se katsoo oikeaan suuntaan ja ois selkeesti menossa.

Rengas: Rengasta ekaa kertaa vapaana. Juu, eihän se hokannu sieltä oikeesta välistä hypätä. Huvittava ku kier esteen, meni kouluttajan luo (oho, miks ei saakaan namia?) ja alko sitte tarjota kaikenmaailman istumisia siinä namin toivossa. Tyhmä! Tässä myös sama mikä edellisessä eli mun pitäis vaan käskyttää sitä sillon kun se kattoo sinne renkaalle. Kun nyt meillä oli vaikeuksia saada se ees kattoon renkaalle kun se vaan toljotti mua silmiin ja jos annoin tällön käskyn niin lähti vaan kiertämään sen esteen. Ei se siis käskysanasta ymmärrä yhtään mitään vielä niinku ei varmasti monilla muillakaan (ei ehkä vielä yhelläkään) esteillä. Noh, saatiin me pari enemmän tai vähemmän onnistunutta hyppyä sieltä oikeestaki välistä kun tarpeeks avusti. Ja seuraaville rasteille.

Kepit: Keppejäpä olikin nytte 6. Eka kerta mentiin muistutukseks hihnan kanssa, mutta seuraavat sitten ekaa kertaa vapaana. Ohjureitten kans kyllä tietenkin vielä. Ekalla hyppäs loppupäästä ohjurista yli, mut alko se sitten taas sujua ja kun kouluttaja oli vähän esteenä siinä vaikeessa kohassa. Mut tää on kyllä jännä miten se jostain syystä tykkää tästä pujottelusta, muutaman kerran varasti kepeille (kertaakaan ei kiertäny namikupille vaikka vähän kauempaakin lähetin ja tuijotti silmiin!) ja kun alkoi tehä tuota toistamiseen niin ei enää saanukaan nameja lopussa ja alko ihmettelemään, että mitä ihmettä tää nyt oikeen on kun ihan täydellisesti tein? Ja sitte ne kepit tehtiin taas varastamalla (no johan nyt kun ei vieläkään!) ja tais tehä perään vielä kolmannenki kerran ennenko maltto jäädä oottaan käskyä. Tais mennä jopa ihan omatoimisesti niitä keppejä ilman, että kävi välissä ees mua morjenstaan... Noh, saipahan monta toistoa ainaki ja kyllä se näköjään ohjureilla osaa kepit mennä :D

Kaareva putki: Pussia ei ollakaan tehty pieneen iäisyyteen ja nyt se oli semmosessa 90 asteen kulmassa väännettynä. Mulla oli pien aavistus, että tää tuottaa ongelmaa (vrt. pussikammotus) vaikka suora putki Jalin mielestä kiva olikin. Niin, tuottihan se. Ei sinne putkeen uskaltanu mennä ja sen yhen kerran ku meni (ja mä olin jo ihan et JES) niin tuli peruuttamalla pois. Se alko olla jo vähän paniikissakin kun sinne putkeen yritettiin saada, jostain syystä se nyt oli ihan kammotus

Me siirryttiin sitte toiselle kentälle ottaan suoraa putkea kun muut jatko tällä kaarevalla. Siis Jalihan suorastaan rrrrakasti putkea eikä siinä ollu mitään ongelmaa, mut katos vaan kun nyt tuotti se suorakin putki ongelmaa. Meni se sit lopulta kun mä vähän taas ryömin eellä ja saatiin se sitten ihan suht hyvin menemään. Jalilla alko olla tässä vaiheessa kyllä selkeesti muutenkin kisaväsymystä, alko vaellella ympäriinsä haistelemassa paikkoja, eikä ois enää jaksanu yhtään ees yrittää. Ei sitte viititty montaa toistoa tehä. Mut ottaen huomioon, että ollaan putkea tehty niin että lähetän koiran istumasta putkeen ilman ongelmia, niin ollaan palattu kyllä takas lähtöpisteeseen. Voi pikku mammanpoika kun uudet (tai unohtuneet...) asiat on sille niin kammotuksia.

Me tarttettais ehkä vaan enemmän toistoja. Siks mä odotanki innolla, että saadaan se lupa sinne hallille ite harjottelemaan, josko ainaki kerran viikkon kävis tekeen sitte vähän lisätreeniä. Jaltsu poika vaan vaatii vähän enemmän aikaa kun monet muut tuolla kurssilla.

(Pahoittelen ylipitkiä ja huonosti muotoiltuja lauseita, on näköjään itelläki vähän aivot sekasin :D)

Valtakunnassa kaikki hyvin!

Mä oon 101 Valtakunnan Aateloitu Ritari Aina Valmiina ja Sisimmiltään Rohkea Sir Jali ja mä kerron vähän suojelemastani valtakunnasta. Tätä valtakuntaahan johtaa Kuningatar ja mä oon niinku sen oikea käsi. Tosin se ei oo varmaan koskaan kuullu demokratiasta vaikka mun mielestä me eletään jo 2000-luvulla kun se tekee kaikki päätökset ja harvoin kysyy mun mielipidettä. Kyllä sitä välillä pitää vähän kyseenalastaa ja kapinoida, jotku sen käskyt ja mielipiteet kun on ihan naurettavia.
Joka päivä me kierretään tarkistamassa valtakunnan tärkeimmät puolustusrajat. Mä hoidan puolustuksen vahvistuksen ja kuningatar lähinnä vahtii, että suoritan toimenpiteet kunnolla. Tosin mä en ymmärrä miten sillä on joskus ihan hirveän kiire jatkamaan, eikö se ymmärrä ettei puolustukseen voi jättää aukkoja? Ja sitte se valittaa ku mä yritän pitää ripeää vauhtia yllä. Samalla mä myös tarkistan uusimmat haju-uutiset ja jätetyt viestit, kuningattaren mukaan mä oon kehittyny siinä tosi taitavaks!

Joskus tarkistuskierroksella tulee vastaan muitakin. Mun mielestä ois elintärkeää tarkistaa onko kyseessä vihollinen vai ystävä. Sehän vois olla vaikka tuleva liittolainen tai rajoja rikkova muukalainen! Mut ei, kai sen imago kärsii jos jokaista mennään tervehtimään tai jotain.

Mä oon ottanu myös asiakseni kuningattaren suojelun. Erityisesti pimeällä liikkuu monenlaisia epäilyttäviä kaksilahkeisia, joilta mun pitää kuningatarta suojella. Kuningatar ei taas ymmärrä ollenkaan omaa parastaan, se kai luulee pystyvänsä suojelemaan itseään (ja pah sanon minä). Kyllä mä koen velvollisuudekseni ainakin ilmoittaa laitapuolen kulkijoille, että mä oon valmiina toimimaan tarvittaessa.

Yhestä toisesta asiasta me ollaan kans eri mieltä. Mä hokasin hetki sitten, että meiän valtakuntahan kuihtuu kasaan jos me ei saada sinne uusia jäseniä ja jos syntyvyys on vähäistä! Onneks me käyään noin kerran viikossa alueella, jossa on paljon potentiaalisia jäseniä. Ja mä teen parhaani turvatakseni valtakunnan tulevaisuuden! Mutta hei, kertokaa joku se kuningattarelleki, se aina kieltää mua kun mä oon just päässy asiaan, se ei taas ymmärrä mistään mitään. Mut hei, ei kenestä vaan oo jatkamaan mun aatelissukua eli en mä nyt ihan tyhmä oo. Kuningattaren mukaan kastroituja uroksia on turha yrittää, mutta tässäki se on niiin väärässä. En mä tosin tiedä mitä kastroitu tarkottaa, mut se on varmaan vähän niinku aateloitu eli jotain tosi hienoa ja tärkeetä. Ja mä oon ihan varma, että se on erehtyny tuossa uros asiassaki, kyllä mä nyt urokset haistan! Mä oon todennu, että ne on parhaita jatkamaan mun sukua ja tuottamaan valtakuntaan lisää alaisia. Kyllä nyt kastroitu on paljon parempi vaihtoehto ku vain joku narttu! On siellä muutenkin hyvä luoda niitä uusia suhteita, liittolaisia ei oo koskaan liikaa.

Joskus törmää myös pyrkyreihin, jotka ei ymmärrä pysyä kastissaan. Niitä pitää aina vähän laittaa takas ruotuun ja muistutella kumpi tässä on ylempiarvonen.Mä yritän olla tosi kärsivällinen, mut jotkut ne vaan hyppii nenille. Mut pääsääntösesti oon yrittäny olla ihan peace and love- meiningillä.
----------------------------------------------------
Mun pienestä viattomasta pojasta on alkanu kasvaa iso ja ei niin viaton mies o.O
(ps. miten niin pitäis olla lukemassa tenttiin?)

Agiraportti

Tuttuun tapaan torstain agiraportti.

Jali kyllä rrrrrakastaa agilityä, se on aina ihan mielettömän innoissaan kun hallille tullaan ja on koko ajan, että joko tehään, saanko mä mennä, kai nyt on mun vuoro?! Mikä on kyllä hyvinkin rasittavaa välillä, se kun kyttäilee muitten suorituksia ja ois aina iteki menossa (mäki haluuuuuuuun!!!). Se on kans alkanu välillä hyppiä mua vasten (ja kouluttajia vasten...) kun on niin innoissaan ja vaatii sitä tekemistä. Nätisti se on vaan jos mä temputan sitä tai muuten keksin sille jotain muuta ajateltavaa, mut heti ku mä hetkeks herpaannun niin saan melkein raahautua koiran perässä jonneki jossa tapahtuu. Mä kateellisena kattelen muita koiria ku tuntuu, että ne osaa nätisti oottaa omaa vuoroaan ja istua tapittavat onnellisena omistajiaan. Jali on vähän, hmm, keskittymiskyvytön välillä...

A-este ja rengas: Ekaa kertaa A-estettä eikä mitään suurempia ongelmia. Ainoa vaan, että vähän turhan nopeaa ois tulossa sieltä alas niin ei meinannu kontaktille jäädä. Muuten meni ihan hyvin kyllä. Rengas meni tällä kertaa myös paremmin (oli tuttu kouluttaja), kerran hyppäs ihan täydellisesti oikeesta välistä eikä ees meinannu yrittää muista väleistä! Se tosin tais olla vahinko, koska seuraavalla toistolla piti taas yrittää päästä muistakin väleistä :D

Pituus ja puomi: Pituus oli myös uus juttu, mutta tässäkään ei ollu mitään ongelmaa. Ei yrittäny kiertää vaan hyppäs joka kerta yli vaikka olikin irti. Mutta rontti meinas koko ajan varastaa lähdössä (istui siis paikoillaan) ennen käskyä. Ja mä kun oon luullu, että meiän paikallaolo ois ihan hyvä, mutta ilmeisesti halu namikupille on niin kova, ettei malteta oottaa. Hirveetä nykimistä se paikallaan istuminen ja pari kertaa varastikin kupille. Hyvin kätevä, että toisessa päässä on joku joka estää sen, ettei koira saa väärästä toiminnasta palkintoa. Noh, ainaki se irtoo namikupille tosi hyvin :D

Puomissa (edelleen madallettu) oli ekalla toistolla vähän kontaktille jäämisen kans taas ongelmia, mutta saatiin me ihan kivojakin toistoja. jopa niin että ne molemmat takatassut jäi sinne kontaktille. Ei mitään arkailuongelmia, puomi on ihan kiva este nykyään.

Kepit ja keinu: Pujottelu muuten ok, mutta eka väli tuottaa vaikeuksia. Me mennään edelleen hihnassa kun joutuu vähän ohjata alkuun ja meinaa välillä hypätä ohjureista yli. Mut into kepeille (tai sinne namikupille) on kyllä ihan valtava!

Keinu meni huomattavasti paremmin kuin viimeksi. Se yllätti mut ja meni ekalla toistolla vauhdilla keinulle (luulee puomiksi?), mutta heti kun aletaan laskea keinua alas alkaa jäykistellä. Mutta ei se keinu sille vissiin ihan hirveä kammotus oo kun seuraavillakin toistoilla meni hirveellä vauhdilla keinulle. Ja loppujen lopuks ei ees jäykistelly yhtään niin paljon ko ekalla kerralla vaan vikalla toistolla se häntäkin jo vähän uskalsi sieltä jalkojen välistä liikkua! Hieno poika! Alastulon kontaktille jää keinussa yllättävän hyvin eikä sieltä oo ollenkaan niin kiire pois. Muutaman kerran hyppäs kyllä ylöstulon kontaktit yli/lähti kiipeämään keinua sivusta, pitää siihen vähän kiinnittää huomiota.


Loppuun vielä:
Kun luulet olevasi koiraa viisaampi...
Jali on mestari poimimaan kelluvat raksut veden päältä juomatta pisaraakaan, se varmaan siivilöi ne viimeisetki vesipisarat hampaiden välistä poimiessaan niitä raksuja. Ei siis toimi.

Mä tein empiirisen tutkimuksen ja huomasin, että juusto ei kellu. Ai että mä oon nero, ei muutakun juustopaloja juomakuppiin ja koira niitä kalastamaan. Tottakai se juo ne vedet siitä pinnalta pois, että pääsee juustoon käsiks. Vähän ajan päästä alkoi juomakupilta kuulua epämäärästä kurlutusta. Ja siellähän se koira sukelsi onnistuneesti niitä juustopaloja sieltä kupin pohjalta
...olet useimmiten väärässä

Taistelu kiteitä vastaan jatkuu

Uraattikivien kans sitä samaa vanhaa. Rakossa olevat kivet oli kuulema hitusen ehkä pienentyny, mutta niitä kiviä ja sakkaa oli silti rakossa runsaasti. Myös virtsanäytteessä oli kiteitä. Mä en ymmärrä miten niitä kiteitä nyt yhtäkkiä virtsanäytteessäki on runsaasti kun monta puhdasta näytettä on kuitenkin ollut? Eikä kyllä mikään oo muuttunu, ainoa vaan, että söi noin kuukaus sitte tosiaan yhden viikon toista ruokaa. Ja edelleenkään eläinlääkärin mukaan ei voi johtua vaan yhden viikon erilaisesta ruokinnasta.

Lisättiin lääkitystä (ihan hurjia määriä tuo kyllä vetää tuota allonolia...) ja saatiin ohjeistus juoda vieläkin enemmän. Juu u, kaikki ruuat se saa runsaan veden kera ja vettä on muutenkin koko ajan tarjolla, miten ihmeessä sen saa muka juomaan vielä enemmän? "Käytä mielikuvitusta" oli eläinlääkärin vastaus... Se on jo mestari poimimaan raksuja vedestä juomatta tippaakaan eli ei toimi. Tänään testasin laittamalla öljyä veteen ja kyllähän se sitten jopa joi, mutta vaan niin kauan kun sitä öljyä siinä veen pinnalla on. Mut täytynee yrittää käyttää vaikka tuota konstia. Tai vois kans koittaa sitä lihalientä liuottaa veteen.

Mä oon jo valmistautunu siihen, että joudutaan leikkauspöydälle kun nuo kivet ei muuten häviä. Koko ajan on kuitenki riski, että ne kivet tukkii virtsatiet, jolloin viimeistään sinne veitsen alle joudutaan.

Tyhmät virtsakivet!

Noh, jotain positiivista. Ilmeisesti tuo nykyinen ruoka sopii paremmin Jalille. Ei enää rapsuttele poskia ja iho on muutenkin normaali. Korvatki alkaa pikku hiljaa parantua vaikka kyllä ne vielä ruvella on. Tassuja se vielä nuolee ja ne on jotenki kuivat/kummalliset, melkeen oon miettiny sille jotai tossuja jo jalkaan. Mut elättelen toiveita, että kun nyt nää kelit vähän paranee niin tassutki paranee. Kun tuntuu että ne vaivaa aina enemmän kun pääsevät kastuun.

Kuukauden päästä taas uutta raporttia...

Kertaus on opintojen äiti

Me oltiin tänään taas oppimassa agilityä. Nimenomaan me, koska mäkin opin tänään asioita.

Madallettu puomi: Taidettiin tehä yhteensä kolme toistoa (yks toisto, tauko, toinen toisto...). Mä osasin jo odottaa viime kerran jälkeen jonkin verran ongelmia ja olihan se vaikeaa pysyä siinä puomilla, 
meinas hypätä sieltä alas eikä kontaktille todellakaan oltu jäämässä. Poika oli taas ihan apua, apua, apua, missä mä oon, mitä mun pitää tehä, tohtiiko tässä mennä eteenpäin?! Noh, hetken tuumailu tauko ja uudestaan. Eikä mitään ongelmaa. Mä en ihan aina pysy ton aivotuksissa mukana, poika meni puomille oikeasti kuin vanha tekijä, ei aristellu yhtään ja jäi alastulon kontaktille. Sen jälkeen puomille ois pitäny päästä kiipeileen joka välissä. Ihme tyyppi :D
Oppitunti nro1: Älä pudottele nameja, äläkä varsinkaan alastulossa juuri kun koira on täydellisesti kontaktilla.

Keinu: Keinussa mentiin jo kyytiin keikkumaan. Noh, poika meni melko rohkeasti keinulle, mutta heti kun alettiin keinua liikuttamaan niin se ei enää ollukaan kiva ja piti yrittää hypätä pois. Tähän oltiinki varauduttu, joten kyydissä pysyttiin ja hirveellä namituksella. Keinun kontakteihin ei tosin tohtinu jäädä millään, liian pelottavaa. Tässä ei oikeastaan rohkaistunu edes niillä toistoilla vaikka keinua liikutettiin hyvin vähän ja hitaasti. Harmi ettei tätä voi oikein kotona mitenkään harjoitella. Otettiin vielä lopuks yks toisto puomilla, ettei pojalle jääny siitä mitään traumoja keinun jälkeen.
Oppitunti nro2: Hiljaa hyvä tulee. Niin ja ota seuraavalla kerralla enemmän nameja mukaan, niitä kuluu yllättävän paljon.

Pussi: Uusi ohjaaja (joka oli Jalin mielestä kyllä ihan kiva) mutta jotenki pussi ei meinannu millään sujua vaikka viimeks melko nopeeta meniki alkujännityksen jälkeen pussiin. Ei vaikka pussin suuta pidettiin koko ajan täysin auki. Ei vaikka minä houkuttelen pussin suulla kun ohjaaja pitää koiraa (ohjaajalla oli taas hieman pitelemistä pojan kans, 35kg energiaa ei tosiaankaan oo mikään helppo pidettävä :D). Lopulta mä sit lähin eeltä konttaamaan pussiin (kokemus tämäkin :D) ja tohtihan se poikakin vihdoin tulla perässä. Ja taas, sen jälkeen ei ollukaan juuri mitään ongelmaa kun ensimmäistä kertaa sinne pussiin tohdittiin. Poika oli ilman hihnaa tässä vaiheessa ja pääsi karkaamaan pari kertaa yhen pikku koiran luo (murrr, ei siis aikasemmin oo karannu kenenkään luo vaikka onkin ollu välillä irti). Onneks meni vaan tahtomaan leikkiin, tuo on kyllä siitä kiva ettei tartte pelätä että se tekis kellekään mitään vaikka pääsiski karkaamaan, vaikka ei se sais noin karkailla ollenkaan. Toivottavasti ei ottais tavaks. Ohjaajan mukaan voi olla, että se paineistu pussista ja purki sitä painettaan tuolla tavalla. Tuntuu, että se paineistuu vähän joka esteellä.

Rengas: Renkaassa ei mitään ihan hirveitä ongelmia. Ainoo vaan, että ekalla hyppäs väärästä kohasta enkä päästäny tarpeeks aikasin hihnasta irti niin säikähti vähän. Mutta kyllä se lopulta hyppäs sieltä oikeastaki kohasta, mut jotenki jäi huonompi fiilis tästäki kun viime kertaan vertaa.

Kepit: Kepeissä ei suurempaa ongelmaa. Täälläkin oli uus ohjaaja tällä kertaa, joka ei ollu ollenkaan ohjureiden kans esteenä vaan seisoskeli namikupin luona. Poika hyppäski ekalla toistolla ohjureiden yli ja vaati vähän kädellä ohjausta että mites niistä kepeistä mentiinkään. Lopulta menikin sitten ihan yksikseenki hyvin.
Oppitunti nro3: Kuiskaa käskyt! Jalilla on hirvee into kepeille, jolloin aivot ei oo oikeen mukana. Älä nosta virettä hirveellä innostuksella vaan kuiskaa hiljaa käsky kepeille niin koiraki joutuu kuunteleen ja keskittymään ja käyttämään niitä aivoja. Että se vauhti tulee kyllä sitte lopulta, mutta nyt ois tärkeempi, että se oppis oikeen keppien suoritustavan. Se oli hauskaa ku ohjaaja demonstroi sitä puhumalla Jalille hiljempaa ja poika istu rauhassa ja kuunteli mitä hälle sanottiin :D Mulle sanottiin vähän samaa tokon alkeissa, että yritä välillä hillitä sitä koiran virettä omalla olemuksella äläkä nosta hirveellä hihkumisella ja innokkuudella. Nii ehkä mun pitäis ottaa opiks... Varsinki ku agilityssä meillä ei todellakaan oo mitään vireongelmia ollu.

Muuri: Muurissa ei ongelmaa, este mikä este. Muuten hirmu hyviä toistoja ja jäi jopa paikalleen istumaan odottamaan käskyä, mutta se viimenen toisto. Enää ei ois jaksanukaan hypätä vaan lähettiinki kiertämään. Ja mäku olin ihan että jeee, saatiin loppuun tämmönen täysin onnistunu sarja, mutta ei :D Saatiin me onneks se vikaki hyppy lopulta onnistumaan.

Semmosta tällä kertaa. Jotenki ei ihan saatu niin paljon onnistumiskokemuksia mitä viimeks. Oli jotenki Jalilleki vaikeempi kerta, ehkä kun alotettiin tommosilla vaikeilla esteillä. Mut toisaalta oli kiva lopettaa Jalille helppoon esteeseen niin jäi koiralleki ehkä vähän parempi fiilis.

Parempi katsoa kuin katua!

Jos Jalilla ois motto niin se ois kyllä otsikon mukainen.

Meillä oli taas agilitytreenit. Ei ollakaan nyt kahteen viikkoon päästy treeneihin mun menojen takia niin oli tosi kiva päästä pitkästä aikaa treenaamaan. Poikaki oli ihan innoissaan ku tajus mihin mennään!

Alotettiin pussilla ja renkaalla. Molempia oli muut menny jo viime kerroilla, niin oli Jalille uusia asioita. Pussi oli aluks melkosen pelottava, meni kyllä melko hyvin houkuttelun jälkeen sisään kun pussin suuta pidettiin ylhäällä, mutta heti kun pussin suuta laskettiin niin iskiki panikki ja peruutettiin pussista pois. Onneks ei jääny hirveitä traumoja vaan loppujen lopuks meni pussiin hyvinkin innolla kun vaan näki, että pussista pääsi läpi. Eli eiköhän me tää saada sujumaan kun vaan saadaan enemmän toistoja.

Mä jostain syystä odotin että rengas tulis olemaan kans ongelma. Mut eeeii, hyvin hyppäs renkaasta sisään eikä aristellu estettä yhtään. Ei se kyllä vielä varmasti tajunnu, että mistä välistä se pitääkään hypätä, mut mä oon hirmu tyytyväinen ku se sentää hyppäs sieltä mistä piti ku vaan ei päästäny muualta hyppäämään. Hyvä hyvä, kyllä tääki tästä.

Seuraavaks otettiin pöytää. Mentiin matalalla pöydällä näin aluks. Tässä ei ongelmaa, tuo osaa kyllä odottaa paikallaan, eikä pöydälle hyppäämisessä ollu mitään ongelmaa.

Pöydän jälkeen otettiin puomin pätkää, jonka toinen pätkä oli nostettu nojaamaan pöydän päälle. Siis huomattavasti loivempi puomi, mitä se oikeasti on. Täähän oliki sitte se hirvitys kammotus! Alotettiin siis hyppäämällä enste pöydälle, josta sitte lähettiin nameilla houkuttelemaan puomia alas ja alhaalla jäätiin sitte kontaktille. Jalilla oli enste ihan hirvee vauhti puomilta alas, mahdollisimman äkkiä vaan piti päästä pois, häntä koipien välissä. Eikä sillä ollu kyllä mitää kontrollia takapäähänsä vaa takajalat putoili koko ajan puomilta. Tuo puomi on kyllä yllättävän kapee isolle koiralle! Koska tästä tavasta ei tullu mitään nii mä ehotin, että jos otetaan vaan lopun kontaktia. Saatiinki hirmu hyviä toistoja niin että Jali meni puomille puomin loppupäästä ja jäi seisomaan kontaktille. Aluks toinen takajalka oli kaikkialla muualla paitsi puomilla, mutta onneks seki saatiin lopulta puomille mukaan. Kun tää alko sujua uskallauduttiin kokeilemaan puomia ylhäältä asti. Ja se MENI! Ei lipsumista, ei mitään arkailua ja alaski jäätiin nätisti molemmat takajalat kontaktilla! JES! Siis se tunne ku koira ylittää ittensä ja uskaltaa on jotain ihan mahtavaa! :)

Sittenpä keinua. Suurin osa meni niin, että namitettiin vieressä kun keinu päästettiin paukahtamaan maahan. Mä namittelin jo muiden suoritusten aikana kun huomasin, että ääni jo kauempana ollessa vähän jännitti. Koko keinu oli Jalille jostain syystä vähän mörkö, joten me otettiin vaan niin, että liikuteltiin keinua Jalin vieressä ja namitettiin siitä. Lopussa namit sai vaan keinun kyydistä, samalla ku keinu liikkui. Kyllä se häntä koipien välissä tais olla koko ajan, mutta ei sentään niin lukossa, etteikö ois uskaltanu ottaa nameja keinun päältä. Lopussa jo vähän rohkeammin. Hyvä se on alottaa hitaasti kun on tämmönen arkailija kyseessä kuin että saada koiralle hirveet raumat keinusta. Mä oon aika varma, että keinu tulee olemaan meille myöhemminkin vaikein este.

Keinun jälkeen vielä keppejä samalla vanhalla tavalla eli ohjureilla. Poika keksi hypätä ohjurin yli kun ohjaaja ei enää ollukaan edessä, joten ohjaaja oli seuraavilla toistoilla taas vähän esteenä siinä yhellä käännöksellä. Lopussa Jalin meno alko näyttääki jopa pujottelulta (tai niin pujottelulta ku neljällä kepillä yleensäkään voi näyttää). Ja Jalilla on hirvee into kepeille eli hyvä hyvä! Ekalla kerralla ku piti näitäki vähän aristella.

Mä kyllä tykkään tosta agiryhmästä ja tavasta miten siellä opetetaan. Että kukin koirakko menee omaan tahtiinsa eikä koiraa pakoteta mihinkään. Ja että koira saa keksiä asiat itse eikä ohjata liikaa esim. kepeille. Tämmöselle arkajalkailijalle on ihan superhyvä, että se saa edetä omaan tahtiinsa ja varsinki ettei sitä pakoteta mihinkään mitä se ei pysty tekeen. Niinku puomillaki, arastelihan se sitä enste kun se oli uus juttu, mutta kun se sai siihen rauhassa tutustua niin mitään hirveetä ongelmaa ei loppujen lopuks ollukaan. Jaltuska vaatii joissain asioissa vaan vähän enemmän aikaa ku muut.

Onpa mua pohdittanu muuten tän kuvauttaminenki. Onko mitään järkeä kuvauttaa tätä jo näin nuorena kun kuitenkin agilityä ollaan jo aloteltu harrastaan? Vai odottaako, että koira on lähempänä sitä kahta vuotta. Mietin vaan, että missä määrin sen kans tohtii harrastaa ennenku se on kuvautettu terveeks. Mä oon tullu sen verran pessimistiseks tän koiran kans, että oon jo varautunu siihen, että sillä kuitenki on ne d-lonkat (juu ei pitäis maalata piruja seinille...)

Missio: Toisten koirien ohitus

Tämän hetkinen tilanne: Toisia koiria jo kaukaa vaaniva peto, joka koiran kohdalla vaihtaa vaihteen kuutoselle ja pyrkii tervehtimään. Ohituksen aikana/jälkeen on hirveillä kierroksilla.
Tavoite: Nätisti toiset koirat ohittava, mieluusti kontaktia omistajaan pitävä koira.
Utopistinen tavoite: Vapaana ollessaan, toisen koiran nähdessään ottaa heti kontaktin muhun, siirtyy vierelle seuraamaan ja pysyy vierellä kunnes annan luvan poistua (tämmönen tuli kerran lenkillä vastaan ja mä niiiiiin kateellisena seurasin vierestä...)

Suunnitelma:

• Hihnassa ei tervehditä lenkillä ketään. Jos ei muu auta niin tää syö iholle pyrkiviä pikkufifejä aamupalaks ja napostelee lounaaks suurempia sessejä (tai vois tällä olla vaikka kennelyskäki, ettei aiheuteta mummoille sydänkohtausta)
• Jos mahdollista, ei ohiteta vielä läheltä, vaihdetaan suuntaa tai hypätään pusikkoon.
• Joka lenkille nameja mukaan. Heti kun Jali huomaa toisen koirakon niin hirveet kehut ja namit naamaan (=vastaehdollistaminen). Ihan ylisuuret juhlat jos sattuu ottamaan katsekontaktia!
• Mennään tuijotteleen koiria johonki missä niitä on paljon. Koirapuiston lähelle (tulee olemaan Jalille vaikeaa), mätsäreihin...
• Kierretään sitä rantaraittia, jossa yleensä tulee paljon koiria vastaan. Liikutaan "ruuhka-aikoina" (mut ei unoheta tuota kakkoskohtaa)
• Se kuonopanta vois olla ihan hyödyllinen näin aluks (sen päälle laittaminen ei vie mun kallista aikaa niin paljon, ettenkö mä vois laittaa sitä pojalle päälle...)
• Vahvistetaan sitä kontaktia muutenki ihan normilenkilläki. Ei ois pahitteeks, että se osais oikeesti seurata kontaktissa.
• Hengitä syvään, älä hermostu, älä kiinnitä huomiota toiseen koiraan...

Helppo homma!

Noni, nyt ku tää on täällä ylhäällä nii mun on ehkä pakko alkaa tehä asialle tosissani jotain, eikö niin?

Oikotie onneen?

Tuntuuko sinustakin joskus siltä, että olisit valmis luovuttamaan?
Että koirasi lenkittää sinua, etkä sinä koiraasi?
Että toisten koirien ohitukset ovat katastrofaalisia?
Että kuukausien työ on valunut yhtäkkiä hukkaan?
Syynä voi olla kaistapää murkkuikäinen dalmatialainen, jonka aivokapasiteetti riittää vain vieraiden hajujen perässä kulkemiseen.
Etkö kaipaisi hetken taukoa?
Onneksi ongelmaan on myös ratkaisu!

Et oo tosissas...

(Pilkkupoika ei oikeen arvostanu tätä ratkasua :D)