Menestyvän koirablogin resepti?

• Valitse koiran rotu huolella. Shetlanninlammaskoira, kelpie, lk. collie, bordercollie tai villakoira ovat hyviä vaihtoehtoja. Samaa rotua omistavat pitävät yhtä ja saat kymmeniä seuraajia pelkästään omistamalla oikean rotuisen koiran.
• Hanki järjestelmäkamera ja ennenkaikkea opettele käyttämään sitä ja vielä tärkeämpää opettele muokkaamaan kuvia. Mitä hienompia kuvia ja erikoisempia muokkauksia, sen parempi. Hyödynnä erilaisia filttereitä. Muista kantaa kameraa kaikkialla. Tekstillä ei ole väliä kunhan kuvat ovat laadukkaita. Videoita kuuluu jokaisessa koirablogissa olla myös tasaisin väliajoin.

• Panosta ulkoasuun. Kaikkein paras olisi kun osaisit koodata ulkoasusi itse. Ulkoasun pitäisi olla yksinkertainen muttei tylsä. Mieluusti valkoinen, mutta silti värikäs. Sivupalkissa kuuluu olla hieno itse muokattu kuvalinkki koirasi omalle sivulle, tekstilinkki on niin so last season. 
• Mitä enemmän hienoja muokattuja pikkukuvia saat sivullesi tungettua, sen parempi. Otsikon eteen, sivupalkkiin, kommenttiboxiin... Keskitys on in (vähintään päivämäärä ja otsikko), sillä sitähän ei bloggerissa voi  suoraan tehdä, joten blogisi on erilainen.

• Mainosta. Ole aktiivinen erilaisilla koirafoorumeilla, facebookissa, keskustelupalstoilla... Kirjoita kommentteja niin moneen blogiin kuin mahdollista (jonka yhteyteen toki liität oman blogisi osoitteen). 

• Muista liittää blogisi blogloviniin, blogilistalle, intagramiin, facebookiin... Facebook seuraajille on tietenkin luvassa blogissa näkymätöntä materiaalia vaikka todellisuudessa linkkaatkin vain linkin aina uuteen postaukseen.
• Ota osaa jokaiseen "linkkaa blogisi" postaukseen jonka vain löydät. Googlesta on apua, jos tuntuu ettei kyseisiä postauksia löydy (usko, jossain blogissa kyseinen postaus on joka tapauksessa parasta aikaa pyörimässä).
• Järjestä blogissasi arvonta. Vain teille lukijoille. Muista antaa lisäarpa kun blogiasi mainostetaan eteenpäin ja kun liityt blogin lukijaksi.

• Anna lukijoiden vaikuttaa. Ei haittaa vaikka olisit aikonut kirjoittaa kyseiset postaukset muutenkin, mutta anna lukijoiden itse päättää ja äänestää mikä postaus seuraavaksi kirjoitetaan. Myös kysymyspostaukset kuuluvat asiaan. Tärkeintä, että osoitat ottavasi lukijat huomioon.
• Toteuta blogissasi DIY-postauksia. Ihan sama vaikka paracord-pannan ja koiran namien ohjeet ovat jo kiertäneet useammassa blogissa, sinun kuuluu toteuttaa nämä postaukset ollaksesi uskottava koirablogisti. Näitä jokaisesta koirablogista löytyviä postauksia ovat myös varustepostaukset, päiväni kuvina ja erilaiset haastepostaukset.

• Kirjoita mielipidepostauksia. Jälleen, ei ole väliä vaikka samat aiheet ovat kiertäneet blogimaailmassa sen viidennen kerran sillä onhan sinulla uusi näkökulma aiheeseen. Haistele mikä aihe on tällä hetkellä pinnalla ja kirjoita siitä. Saat lukijoita ja toivon mukaan blogikirjoituksesi lähtee leviämään facebookissa.
• Kirjoita niin monta erityispostausta kuin mahdollista. Aiheen voit ihan hyvin kopioida jostain toisesta blogista, kunhan vain saat kirjoitettua tägin "erikoispostaus" alle mahdollisimman paljon erilaisia postauksia, joilla erotut muista blogeista.
• Tutustu jo valmiiksi suosittuihin koirabloggaajiin ja hankkiudu heidän kanssaan koiratreffeille tai treenaamaan. Saat varmasti näkyvyyttä blogillesi sillä voit olla varma, että tämä bloggaaja kirjoittaa tapaamisesta blogiinsa.
• Kysy lukijoiden mielipidettä asiaan.

Unohtuiko jotain?

Kuumehöyryissä tylsyyteen vaipuneena sitä tulee mietittyä kaikenlaista. Älkää kukaan loukkaantuko, tekstiä ei pidä ottaa tosissaan.

Ikuisuusprojekti nouto

Meidän kapulatreenin vaiheet kutakuinkin:

• Koira ei koskekaan kapulaan.
• Koira katsoo kapulaa, koskee kapulaa, ottaa kapulan suuhunsa. Ällöttää kun kapula tippuu varpaille tai muuten kolahtelee ikävästi.
• Koira nostaa kapulan, mutta tiputtaa heti suustaan. 
• Koira nostaa kapulan ja pitää sekunnin, kaksi, kolme...
• Koira nostaa kapulan, muttei siedä pätkääkään liikehäiriötä.
• Koira nostaa kapulan, sietää jo jonkin verran häiriötä, tiputtaa käskystä.
• Koira lähtee kapulan perään, nostaa kapulan ja jää paikalleen odottamaan irrotuskäskyä (tai juoksee iloisesti rallattaen ja kapulaa jäystäen ympäriinsä)
• Koira nostaa kapulan, sietää häiriötä, mutta ei liiku kapula suussa pätkääkään (paitsi rallatellen ja kapulaa jäystäen). Jos käskytän esimerkiksi sivulle, tottelee käskyä kyllä mutta tiputtaa ensin kapulan.

Nyt näyttää tältä:

Onneksi on koira, joka jaksaa yrittää vaikkei heti onnistuisi. Videon lopussa yksi hyvä täyskäännös ihanan huonolla seuraamisella (ei tehnyt mieli nipottaa) ja pallon repimistä. En tiedä teistä, mutta mä tuun aina niin hyvälle tuulelle kun tuota koiraa seuraa <3

Tänne tuli kuin tulikin lunta!

Kriteerinä oli ainoastaan tulla "näkysälle" kapula suussa ja tiputtaa vasta käskystä "hyvä". Perusasentoa en vaatinut, enkä puuttunut huonoon perusasentoon kapula suussa. Samoin kapulan jäystämiset ja kapulan perään hyökkimiset ja muut pelleilyt jätin huomioimatta. Se on niin ehdollistunut edessä  kapulan hakemisessa vain siihen nostamiseen, ettei liikkuminen kapula suussa tahtonut onnistua. Välähti joskus, että mitäpä jos antaisin sen hakea kapulan selän takaa ja se sitten alkoikin tuottaa tulosta. Kun paljon harrastan perusasentoon hakeutumistreeniä näin, että palkkaan koiran taakse, käännän selän ja annan käskyttämättä koiran hakeutua perusasentoon. Luulen, että tästä oli apua. Tiputteli kapulaa nyt melko paljon, mutta luminen kapula taisi vähän ällöttää.

Katsotaan sitä luovutusta sitten myöhemmin/erikseen. Aika operantisti ja sheippaamalla tätä on nyt rakennettu, mutta tykkään kun koira saa itse miettiä ja se toimii Jalille ehkä parhaiten. Nämä "työnnä koiralle kapula suuhun ja pidä suuta kiinni ettei koira voi kapulaa tiputtaa" tavat eivät meille toimi enkä niitä halua kokeillakaan.





Eihän se osaa vielä:

• Luovuttaa kapulaa käteen.
• Tulla oikein perusasentoon, varsinkaan kun kapula pitäisi hakea edestä.
• Odottaa lupaa kapulaa heitettäessä.
• Nämä kaikki yhdistettynä eli lopullinen noutoliike.

Mutta nuohan ei ole mitenkään oleellisia.

Jos treenaisi useammin kuin kerran puolessa vuodessa niin tämä projekti saattaisi edistyä vähän nopeamminkin? Mutta hei, se ajatus kapula suussa perusasentoon tulemisesta on vihdoin edes muhimassa koiran päässä!

Kokkola 25.10.2014 agilitykisavideo

Kisaraportin kirjoitinkin jo aikaisemmin, löytyy täältä.

Keski-Pohjanmaan koirakiltalla on minun mielestäni hirveän kiva periaate kuvata kotikisoissa seuralaisten suoritukset. Kisoissa on yksi kisatyöntekijä vartavasten kuvaamassa. Ei olisi mielestäni huono idea ottaa muuallekin  käyttöön.

En kuitenkaan ajatellut, että meidän rataa kuvattaisiin kun varsinaisesti edustetaan vielä JAT ry:tä, mutta meidän kouluttaja oli meidän suorituksen bongannut ja kuvannut (tai pyytänyt kuvaamaan) kun tiesi meidän olevan tällä hetkellä kiltalaisia. Kiitos siitä!

Ei se nyt videolta näytä ihan niin pahalta kuin miltä se tuntui. Kepit käskytän (yllättäin?) huuuoooonosti ja koira kääntyy katsomaan minua huutelujeni takia eikä sen takia hae niitä keppejä. Miten olisi vaikka se yksi kunnon keppikäsky eikä mitään tuollaista ihme hihkumista mistä koira ei ota selkoa? Ja pakkoko on huitoa? Ihan muuallakin radalla. Kai se on. Pakko. Joku kultainen keskitie tuohon keppien ohjaamiseen kisoissa pitäisi kyllä löytää. Tuo keppien jälkeinen jäätyminen oli myöskin aika hauska ja lopussa olin tosiaan auttamattomasti myöhässä.

Noooh, oli meillä ainakin ihan hauskaa ja yritystä :D

Kepit tuntui hitaalta ja muutenkin meno oli jotenkin ehkä hitaanpaa kuin yleensä? Molemmilla. Poika on tuntunut vähän jumiselta, pitäisi päästä fyssarille, mutta eihän täällä päin sellaisia ole. Koirahieroja sentään Kokkolassa, voisi käydä koittaa käydä edes hierojan kautta. Taidetaan jättää ainakin tämän viikon treenit väliin.

Vain elämää

...ei sen enempää- eikä tarvitsekaan. Koska lämpötila on lähiviikkoina vaihdellut +10 asteesta melkein -10 asteeseen niin kuvissa on kivasti sekaisin syksyisempää ja talvisempaa fiilistä.

Jostain syystä minulla on ollut aika usein kamera mukana jos vaan töistä pääsen niin järkevään aikaan että valoa riittää. Ja oih, kun tuolla voi kuvata jopa pienessä hämärässä! Harjoitellaan, harjoitellaan, mutta kyllä tuo uusi putki aika kivasti nosti kuvausmotivaatiota.

Jali sai uuden Hurtan heijastinliivin. Kaikenlaisia soviteltiin, mutta tuohon päädyttiin. Kaipasin kovasti itse kunnon heijastusta myös eteen, mikä monessa mallissa oli minun mielestäni hyvin vaillinainen. Miksiköhän? Tuosta mallista löytyi ihan kivat heijastimet ympäriinsä.

Juu, rapaa ja loskaa ja jäätä ja lunta. Käytiin me juoksemassa viime keskiviikkona myöskin aksatreeneissä. Rata oli meille kohtuu hankala ja tuntui taas vähän sekavalta, mutta siellä oli kyllä kivojakin pätkiä. Esimerkiksi tuo kakkosen niisto sujui hyvin. Treenin loppuun otettiin muutamat toistot pitkästä aikaa keinua kun se radan sivulla oli. Säikähdettiin, mutta noustiin uudestaan. Semmosta se on se meidän keinu.

Ainiin, Kokkolan kisaradalta on kuin onkin tulossa videota! Linkkaan sen sitten kun video nettiin asti löytää tiensä :)

Tokon puolelta Jalin nouto on taas edistynyt! Mutta siitä lisää kun saan liikkuvaa kuvaa aikaiseksi.

Tulisipa jo lunta.

Varokaa, ne lisääntyy!

Kun perhepiirissä on useampi koiraihminen voi "lauma" kasvaa aika yllättäin.

Mistä näitä cookeja oikein sikiää?- tuumaa Jali :P

Onhan se nyt aika sievä! 

Hän on Alma ja hän on naisvahvistus meidän perheen urosvaltaiseen koiralaumaan. Siinä missä Frodo on cardi niin Alma on pemu. Ja kun perheessä on vielä mäykkyvanhus Laku niin johan tässä saa makkarakoirayliannostuksen. Kohta velipoika hankkii varmaankin göötin.

Eiköhän Almaakin nähdä blogissa aina silloin tällöin, ainakin kuvissa. Voisi tehdä näille blogissa pyöriville ylimääräisille laumanjäsenille oman esittelysivunkin jossain vaiheessa.

Sateinen kisapäivä

Kokkola, hyppyrata, tuomarina Jari Helin.

Piuh, olipahan päivä. Märkää ja kurjaa oli ulkona, en arvosta kyllä ollenkaan tätä loskakeliä. Päivä alkoi kisatöissä ennen omaa rataa, siitä sitten talkoitten jälkeen hakemaan koiraa siskon asunnolta ja lämppälenkille. Ihan hyvin ennätettiin vaikka hieman epäilytti.

En tiedä johtuiko siitä, että tosiaan aloittelin hommia kisatöillä vai siitä, että olen oikeastaan vasta toipunut flunssasta ja sadekeli masensi entisestään, mutta ei ollut oikein kisafiilistä. Ei vain kulkenut ja oli jotenkin jo rataantutustumisessa ponneton olo.

Helinin aksaradat eivät olleet mitenkään helpoimmasta päästä, aikamoisia keppikulmia oli radoilla. Jännityksellä odotin mitä hyppyrata tuo tullessaan. Mikään mahdoton se ei ollut ja kepeillekin oli "helppo" lähestyminen suoraan putkelta.

Tätä ei tainnut tulla nyt valitettavasti videolle, olisi ollut kyllä mielenkiintoinen katsoa tämä läpi videolta kun tuntui koko radan ajan, että ei kulje. Jo toisella esteellä jäin ihmettelemään kun koira tuli mielestäni omituisesti pussista ja jo siitä alkoi jotenkin ajatus hajoilla kun jäin varmistelemaan taakse päin enkä edennyt. Töks. Päästiin kuitenkin 5 putkeen ihan mallikkaasti.
'
Rataantutustumisessa ajattelin jostain syystä ennättää 5-6-väliin persjätön, aikamoista toiveajattelua. Eipä siinä ollut mitään ongelmaa ohjata se oikealla kädellä, mitä nyt tuli taas hitusen kiire eteenpäin. Jollainlailla räpellettiin itsemme kymppi putkelle. Putkesta kepeille ja töks. Millonka mä opin? Huutelin keppikäskyä joo, mutta pysäytin käytännössä kokonaan oman liikkeeni (taaaaaaas, se että annat koiran suorittaa kepit itsenäisesti ei tarkoita sitä ettetkö voisi kertoa koiralle minne se liike jatkuu ja missä ne kepit on) mihin koira tietenkin reagoi ja pyöri, että niin mihin? Siinä hiukan keskusteltiin asiasta ja kun vihdoin ohjasin ne kepit niin meni hienosti. Kepeiltä siis ensimmäiset virheet.

Keppien jälkeen olin taas ihan hukassa. Jotenkin oli omakin ajatus niin kiinni niissä kepeissä kun yritin varmistaa että tekee loppuun asti, että seuraavan esteen ohjaaminen ja radan jatkuminen vähän niinkuin unohtui. Töks. Sain kuitenkin koiran 12-13 esteille lopulta, mutta kovin oli tökeröä ohjausta. 14 hypylle taisin olla myöhässä, mutta hyppäsi kuitenkin, 15 hypyn veti ohi kun en sitä kunnolla kerennyt ohjaamaan. Sitä siinä yritin korjailla (sylikäännöksellä, miksi?!), mutta lopulta viiletti sitten kuitenkin putkeen (mistä lopulta se hylky siis) ja olin auttamattomasti myöhässä ohjaamaan edelleen 17 putkeen kun pönötin yhä 15 hypyn tienoilla ja koira tuli tietenkin väärälle puolelle putkea ulos.. Alkoi jo itseänikin naurattaa, että ei tästä tule mitään :D Loppu oli ihan järkyttävää rämpimistä, mutta kyllä me maaliin päästiin.

Koko rata tuntui jotenkin vain selviytymiseltä esteeltä toiselle. En ennättänyt, ohjasin huolimattomasti, en edennyt. Ei vain kulkenut eikä tuntunut sujuvalta. Jali oli ihana, täytyy kyllä kehua, että ainakin toisella meistä on aina ihan mieletön kisavire! Vaikka se treeneissä saattaa pelleillä lähdön kanssa niin jotenkin se on kisoissa ihan superskarppina aina lähdöissä, eikä minun ole tarvinnut vielä kertaakaan pelätä, että se sieltä karkaisi. Kopkop.

Tämä nyt ei mennyt kategoriaan "hyvä hylky", mutta eikai sitä nyt aina tarvitsekaan kulkea. Vaikea ratahan tämä oli meille ja muillekin nopeille koirille. Ei milläänlailla mahdoton, mutta tänään ei vaan onnistunut. Ei tainnut radalta tulla kuin yksi nollatulos ja kokonaisuudessaan kolme tulosta muutenkin. Että jos lohduttautuisi sillä, että ei me ainoat hyllyttäjät oltu :D Ei taidettu aksaradoillakaan tuloksilla juhlia.

Jos jotain niin keppejä pitäisi treenata osana rataa ja varsinkin vauhdikkaasti putken jälkeen. Ja sitä omaa ohjausta kepeille. Kyllä se kepit tosiaan hakee esim yhden hypyn takaa ihan itsenäisesti vauhdista kun niitä treenataan. Ihan kutakuinkin välittämättä siitä teenkö kärrynpyöriä vai tanssinko letkajenkkaa. Kun se tietää, että hypyn jälkeen tulee ne kepit ja niitä nyt treenataan. Eri asia kisoissa kun ne kepit vaan ilmaantuu jossain vaiheessa eteen ja minun ne pitäisi oikeasti koiralle näyttää ja kertoa. Einstein.

Aksat ylös

Jaa niin, mitäs viime harkoissa?

Kammottava A:n ylösmenon räsäytyksen paluu! Kun epäilin viime treeneissä, että rysäyttikö se ylösmenot niin, ei ei rysäyttänyt. Kyllä sen kuulee ja huomaa kun rysäyttää. Hyi kun pahaa oikein teki. Mietittiin kouluttajan kanssa mitä tuon kanssa vielä keksisi ja päädyttiin nyt testamaan sitä, että laitetaan ylösmenolle koiran nähden nami. Jos se oppisi vähän hidastamaan kun hamuaa namia. Tuossa vähän epäilyttää se, kun koira joutuu lähteä kipuamaan sitten A:ta ylös lähes tulkoon nollavauhdista. Mutta mieluummin niin kuin että rikkoo etuosansa jysäyttämällä täysillä puoliväliin A:ta. Ongelmahan on mitä suurimmassa määrin myös se, etten pääse A:ta nyt itsenäisesti treenaamaan, muuten tekisin kunnon ylösmenokontaktitreenisession mikä olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten. Mutta jos jollain on jotain ideaa mitä tuon kanssa tekisi niin kaikki poppaskonstit otetaan vastaan!

Neloselle ottamaan koiraa vastaan vasemmalla ja siitä käännös putkelle. Pari ensimmäistä kertaa veti suoraan putkeen kun rintamasuunnat osotti minne sattuu enkä ottanut koiraa ohjaukseen, sen jälkeen hienosti.

Kutos-seiska väliin tein ensin takaaleikkauksen kun ajattelin ettei käänny muuten kasille. Tästä sain kouluttajalta noottia kun koira vain hämmentyi ja oli hetken hukassa, toimi huomattavasti paremmin kun en kikkaillut ja ohjasin ihan normaalisti vasemmalla kädellä koko kaarteen. Tuli hyvin putkesta ohjaukseen kun huutelin missä olen. Tein persjätön 6-7 väliin, mutta sekin oli ehkä turhaa kikkailua kun mikään kiire tuossa ei tullut kun koira oli putkessa.

Pelkäsin puomia, olin varma että tulee ohi kun oli vieras puomi mutta mitä vielä. Rohkeasti suoritti, mitä nyt tuli kontaktilta läpi minun liikkeen mukana. Korjattiin ja jäi hyvin vaikka irtosinkin sivusuunnassa. Putkeen ohjaus ja ideana sylikäännös 12 hypylle. Tuli itseasiassa ihan hyvin sylikäännökseen, mutta sylikäännöksen jälkeinen elämä oli vähän hukassa. En olisi itse valinnut tähän kohti sylikäännöstä vaan olisin ohjannut luultavasti takaakiertona. Nyt kun oma liike käytännössä pysähtyi niin Jali jäi ihmettelemään minne sitten, eikä irronnut putkeen. En vain ymmärtänyt miten se olisi pitänyt ohjata ja miten oma liike olisi  pitänyt jatkua niin, ettei liike pysähdy ja suunta olisi ollut kohti putkenpäätä. Kun sylikäännöksessä jouduit olla oikeastaan rintamasuunta kohti koiraa eli 11 putken suuta, jolloin loogista koiralle olisi jatkaa ihan muuhun suuntaan kuin olisi tarkoitus. Ehkä tein ja ymmärsin ohjauksen väärin, mutta en vain näe miten se olisi tuohon järkevämpi ohjaus kuin esimerkiksi se takaakierto.

Toisella setillä tehtiin oikeastaan vaan 15-16 hyppyjä. 16 hypylle vippaus(?), mikä oli vaaaiiikeaa. Jali luki minun ohjaus yritykseni backlappina (kait, vitsit mä oon surkee näitten ohjauskuvioiden nimien kanssa) ja kiersi kauimman siivekkeen kautta eikä sen lähemmän, jolloin olisi ollut parempi lähestyminen kepeille. Raukka rysäytti kerran päin siivekettä kun yritti saada selvää mun ohjaushäsläyksestä eikä katsonut eteensä. Se ihan oikeasti on alkanut seuraamaan (valitettavankin) hyvin mun ohjausta. Pitäisi vaan sen oman järjen mukana eikä luottaisi niin sokeasti minuun. Ei jäänyt traumoja, eikä oikeasti jysäyttänyt pahan näköisesti, mutta sen verran kuitenkin, että siiveke kaatui. En oikein ymmärtänyt miten tämä olisi pitänyt  ohjata, mutta saatiin me muutaman kerran (tuurilla) onnistumaankin. Tämä olisi pitänyt saada videolle kun en yhtään hahmottanut mitä tein väärin. Tai no, vissiinkin husin liikaa sillä kädellä kun se olisi pitänyt pitää matalalla ja lähempänä omaa kroppaa. Noooh, harjoitusta harjoitusta, ei me ennen tätä olla tehty.

Jalmar sai ehkä uuden pikkusiskon!

Tervetuloa kotiin 50mm f/1.8!

Ei päästy rallyilemaan eilen ei, mutta nappasin koiran ja kameran kyytiin ja raahauduin testaamaan uutta objektiivia. Harmitti kun Jali on ollut niin vähällä lenkityksellä niin sai koirakin viilettää vapaasti uusissa maastoissa ja hajuissa kun omistaja raahautuu  etanavauhtia perässä. Joskus irtoava koira on ihan kiva asia.

Aika hyvin ilman apuvoimia vaikka parantamisen varaa seisotuksessa toki vielä löytyykin. On se vaan omaan silmään aika komee <3

Pitkästä aikaa aksatreeniä

Kokkolaan kulki matkamme keskiviikkona, kohti KiltAreenaa ja meidän agilityn talvikauden treenialoitusta. Ihan hieno halli ja kivalla paikalla, tuli ihan Jattila mieleen kun takapihalta lähti hyvät lämppämaastot kun siellä kulki Jyväskylän tapaan pururata. Ja kun halli vielä oli samankaltainen valkoinen hökötys niin oih ja voih kun tuli melkein Jattilaa ikävä.

Rata oli kutakuinkin yllä olevan mukainen paitsi että ykkönen hypättiin kyllä toisesta suunnasta. Rata olisi jatkunut vielä putken jälkeen keinun kautta, mutta päätin ettei tehdä. Pohja oli kivituhkaa ja keinu paukahti hyvin äänekkäästi. Jali oli uudessa hallissa hitusen hukassa, haisteli ja otti häiriötä viereisen kentän äänistä mikä näkyi lähtöön jäämisen vaikeutena, mutta kunhan päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että kyllä sinne uskaltaa ja pitää jäädä niin kulki radalla varsin mukavasti.

Olin varma, että meidän matka kosahtaa jo ykköshypyn jälkeen ja livahtaa putkeen, mutta hienosti tuli ohjaukseen. Jätin koiran vinoon ykköshypylle, ettei näe niin suoraan putkea ja olin ottamassa koiraa oikealla kädellä vastaan ja heti kun koira lähti liikkeelle niin rintamasuunnan ja ohjauskäden vaihto. Pakkovalssimaisesti. Toimi hyvin.

Kolmoselle oli idea yrittää sylikäännöstä ja saatiin me se onnistumaankin. Ei mitenkään hirveän sujuvasti, mutta meni kuitenkin. A:n kontaktit oli hienot, niissä ei mitään. Ja kepit! Kepit olivat ehkä vähän reilu metri irti sivusuunnassa kenttien välissä olevasta välipressusta ja kohti seinää. Oikeasti tosi vaikeassa paikassa. Olin ihan varma ettei onnistu, mutta sehän veti ykkösellä ihan täydelliset kepit joista mun oli ihan pakko palkata. Äh, milloin alan luottaa noihin keppeihin? Olin kylläkin loppuun asti tukena ja tuin vielä "kepkep" hihkaisuilla. Seuraavilla toistoilla yritin jättäytyä ja olla hiljaa, mutta silloin alkoi tulla loppupään virheitä eli tarvitsi vielä sen tuen siihen vierelle ainakin näin vaikeissa paikoissa. Muutenkin tuntuu, että tarvii loppukepeille vielä sanallista palautetta, että hei, muistas tehdä loppuun asti!

Kutoselle/seiskalle takaakierto-päällejuoksu settiä. Oli hieno, ei valunut ollenkaan ja lähti hienosti takaakiertoihin. Kasille kouluttaja ehdotti backlappia(?), mutta eihän me moista olla tehty ja kun yritin niin joko minä en osannut ja/tai koira ei ymmärtänyt mitä yritin kertoa. Jali reagoi pysähtymällä ja melkeenpä kääntymällä takaisin hypylle. Ei alettu sitä jankkaamaan kun tarkoitus oli vain katsoa mitä osataan. Tehtiin siis ihan vain takaakierto ja siitä koira oikeaan käteen eli kierrettiin vain siiveke ympäri. Samalla tyylillä tehtiin kaikki loputkin takaakierrot eli hypyt 11 ja 13. Tuli kyllä hyvin takaakiertoihin ja seurasi pätevästi ohjausta.

Kouluttaja puhui, että tämä on ehkä meille vähän hidas ohjauskuvio eli sillä tuo backlap esimerkiksi voisi olla meille sopivampi. Ei tarvitse ison koiran kääntyä niin tiukasti. Saatanpa olla samaa mieltä eli täytyy katsoa jos tuota saataisiin meidän minikentällä itsekseenkin treenattua joskus jos kelit vielä sallivat ulkotreeniä.

Vaikka puitteet eivät niin hienot olekaan kuin Jyväskylässä niin tykkäsin kyllä. Kouluttajakin vaikutti ihan mukavalta (meillä on kaksi vuorottelevaa kouluttajaa, joista toinen ei ollut paikalla). Ainoastaan pitkät välimatkat harmittaa, mutta sille nyt en voi mitään.

Huomenna meillä olisi itseasiassa tiedossa rallykisat, mutta koska tämä päivä on mennyt kuumeessa peiton alla tähän tyyliin:

Ladataan

Näytä Instagramissa

voi olla että meiltä jää kisat väliin.

Perskärpänen

Ajattelin ottaa vanhasta herrasta kivoja syksyisiä kuvia, mutta se oli jostain syystä hieman haastavaa.

En tiedä, kameran asetuksissa oli varmaan jotain vikaa?

Valtamerikin syntyy pienistä pisaroista

Pienet onnistumiset on parhaita. Se että pystyn ottaan valokuvan (huonolaatuinen kännykkäkuva mutta ajatus on tärkein) kun Jalilla on kapula suussa on suuuuuuuri saavutus. Ja se ettei koira ole ihan paineessa on sitäkin suurempi. Pieni askel ihmiskunnalle ja niin edelleen.

Seuraavaksi häiriötä lisää ja jos sen joskus saisi vaikka perusasentoon kapula suussa. Tärkeintä on matka, ei päämäärä ja niin edelleen...

Kärsivällisyys palkitaan ja suomalaisen suurin riesa on sisu. Hitaasti ja varmasti ja silleen. Ja niin edelleen.