24 lokakuuta 2013

Viikon treenikooste

Kootusti viikon treenit.

Randomkuvituksena pienimuotoiselta dallulenkiltä puolvuotiaan pilkkuvauvan kanssa :) Minen tajuu miten Jali muka oli mulle tullessaan noin pieni! Kamera ei oikein pysyny pilkkujen vauhdissa ja multa oli säädöt vähän hukassa (siis apua, lunta ja valkoset koirat ja varjoisa paikka :P), mutta ehkä noista tunnelma välittyy. Lumihan otti ja suli jo kyllä tosin tällä viikolla valitettavasti pois...

Tiistaina tahkosimme tokoa.

Aloteltiin luoksepäästävyydellä. Tällä kertaa oli enemmän Jalimainen luoksepäästävyys. Väisti siis kropallaan, muttei tainnut kuitenkaan kokonaan nousta. Otettiin uusiks ja oli ihan ok. Tais tulla jotenki yllätyksenä ekalla kertaa. Mietin, että pitäiskö mun sille opettaa joku valmisteleva ele/käsky, että voi koiraa varoittaa, että kohta se tuomaritäti tai -setä on tosiaan tulossa käpälöimään, älä säikähdä.
Paikkamakuu. En muistanut sitä liinaa kun tuli taas lähettyä vähän viime tingassa ja unohtu, joten roikuin taas hihnan päässä. Dopperinarttu oli taas vieressä, mutta jäi melko rauhallisesti, alussa vilkuili enemmän ympärilleen, mutta lopulta tuijotteli vaan mua. Ei välittäny vaikka kouluttaja liikuskeli koirien välissä. Tässä on kyllä työsarkaa ennenko voin luottaa siihen, ettei se missään tilanteissa nousis. Tai kun vaan nousiskin ja/tai lähtis mun perään, muttako onko pakko lähteä toisten koirien luo.
Sittenpä tais olla seuraamista. Jali esitti ehkä elämänsä tähän astisista parasta seuraamista! Ainaki se tuntu siltä, en mä tiiä näyttikö se yhtä hyvältä :D Seurautettiin siis kaikki yhtäaikaa. Siis jukrat miten hyvin se piti kontaktia ja miten hyvin se meni käännökset ja teki perusasennot eikä häiriintyny hirveesti vaikka käännyttiin vasemmalle ja eellä olikin yhtäkkiä toinen koira. Voisin jatkaa hehkutusta ehkä loputtomiin... Mä oon vieläki ihan fiiliksissä sen seuraamispätkistä treeneissä, se ei edistäny, ei seilannu, se piti kontaktia! Muutenkin sen kontakti on parantunu ihan älyttömästi. Ihan siis perusasennossaki. Se kontakti kestää pidempiäkin aikoja eikä se koko ajan vilkuile esim namikättä tai muualle. Ja miten se pitää kontaktia odotellessakin vaikken periaatteessa sitä vaadi (vaikka käskyn alla se sivulla yleensä istuukin). Vierustoverikin kehu miten kivaa kontaktia se pitää :)

Jäävät oli vähän blaah. Jopa se seisominen kun jostain syystä piti valua perään. Elä anna koiran valua, vahvista pysäytystä vaikka mieluummin kädellä, että saadaan napakka ja terävä pysähtyminen.

Luoksetulo ok. Tosin lopussa pompahti sivulle niin, että olin kaatua (no, vauhtia ei ainakaan puuttunu). Vähentää varmaankin kokeessa pisteitä? Mä en tiiä miten tuota korjata ilman, että vauhti kärsii? Ohjata kädellä sivulle? En kerenny kysyä kouluttajalta kun palkkailin koiraa ja oli jo toisen koiran vuoro ja sit se jo unohtu ja jäi. 
(No ihan vähän leikin kuvanmuokkauksella)
Este ei ollu tällä kertaa kammottava. Otettiin vaan pelkkä hyppy, josta heti palkka eikä vaadittukaan sen kummemmin seisomista.

Loppuun tais olla joitain paikallaoloharjoituksia. Toko on muutes loppujen lopuks aikas kivaa :) Jalikin on kentällä aina ihan täpinöissään!
----------------------------------
Tänään aksailtiin.

Uutena ohjauksena sylikäännös ja rata kutakuinkin tällainen, rimat tällä kertaa 55cm:

Sylikäännös siis tuohon kakkoselle ja neloselle. Eli odotellaan esteen vieressä katse koiraa kohti ja esteenpuoleisella kädellä pyöräytetään koira esteen yli.  Tääki oli hauska ohjaus :) Kutos-seiska väliin sai tehdä haluamansa ohjauksen. Saatiin heti ekalla hyvät sylikäännökset. Tuon 6-7 välin tein vähän go with the flow fiiliksellä kun se tuli jotenkin tosi yllättäin niin ei ollu ehkä ajatus täysin mukana :D Käännös venähti vähän aina pitkäks kun joku (krhm) ois taas voinu yrittää olla ajoissa. Ennakointia ennakointia :P

Loppusuoran jälkeen uudella toistolla meinas vetää ton kakkosen väärin päin ja sitte alko myös tuo neloshyppy tökkiä. Jostain syystä se ois Jalin mielestä pitäny hypätä toisinpäin eikä tahtonu tulla ohjaukseen. Tosin vedin sen pari kertaa tätä ennen ehkä iteki vahingossa väärältä puolelta kun olin vissiin liian ajoissa (kuvitelkaa!). Se oli kyllä tänään jotenki muutenkin vähän vaisu. Näin jälkiviisaana oisin voinu palkata sen välissä vaikka pallolla ja muutenkin ois voinu palkata useammin ja tehdä enemmän osissa. Jotenki oli Jalsusta blaah mennä samoja esteitä koko ajan ja ehkä korkeemmat rimatki ärsytti, tiedä häntä. Tunnollisesti se teki, mutta jotenki ei samanlaisella sykkeellä mitä esim viime treeneissä.

Otettiin vielä kierroksen jälkeen parit kontaktit A:lla. Nämä ok, hitaastihan se alas tuppaa tulemaan, mutta pääasia, että jää kontaktille.

Kuhan jaksaisin niin mulla ois omatoimitreeneistä vähäsen videomateriaalia, mutta ei nyt millään jaksa alkaa niitä lataileen. Ehkä jossain vaiheessa.

4 kommenttia:

  1. Hahaa, täältähän löytyi tuttu pieni karvapallero, joka on nyt jo 9 kk :) Tulisivat varmaan vielä Jalin kanssa hyvin toimeen, kun Victor on niin kiltti ja pentumainen. Eksyin tänne, kun hain netistä tieoa virtsan ph:n mittaamisesta. Siirryttiin loppuvuodesta raakaruokintaan kutinan vuoksi ja kasvattaja muistutteli juuri, että kannattaa tarkkailla ph-arvoja lihaa syötettäessä.

    -Karo ja Victor-dallu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei haittaa että lisäilin noita kuvia tänne? :) Jali voi kyllä hyvinkin lähteä joku päivä juoksenteleen Victorin kanssa! :)

      Mä oon mitannu sitä ph:ta tämmösten avulla: http://www.museoidenhankintakeskus.fi/tuotekuvat/450x450/ph-indicator.jpg . Tuo ei hirveen tarkka välttämättä oo, mutta antaa jotain suuntaa. Mä en tahtonu aikoinaan apteekeista löytää minkäänlaisia mittausvälineitä, noitakin sain metsästää useammasta apteekista.

      Poista
  2. Ei haittaa lainkaan! Löysin onneksi heti ensimäisestä apteekista ph-mittaliuskoja. Joo, mennään joku päivä ulkoilemaan yhdessä! :)

    -Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä etin useammastaki apteekista ja osassa ei ees varmaan ymmärretty mitä mä edes olin hakemassa :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!