01 maaliskuuta 2014

Tauolta paluu rytinällä

Torstainahan pidettiin uuden agility jakson aloituksen kunniaksi ryhmätapaaminen ilman koiria. Meidän ryhmässä on vain neljä treenaajaa ja kaksi kouluttajaa eli mielenkiinnolla odotan mitä jakso tuo tullessaan! Kerrottiin vähän koirista ja millä tasolla ollaan ja mitä pitää vielä treenata. Saatiin myös ensi viikon rata jo ihmeteltäväksi, ei tule olemaan meille mitenkään helppo.

Kiitos Sannille viime jaksosta, en tosiaan edes älynnyt että viime treenit oli jo jakson viimeiset :)
Tauon jälkeen en malttanut olla käymättä perjantaina (osin myös torstain keskusteluiden innoittamana) hallilla aksaamassa. Jos nyt ihan vaan pikaisesti käydään... Teemana lähinnä keinu ja kepit kerta ne meillä vielä tarvii esteinä treenausta. Keinua paukuteltiin ja mentiin kokonaisena. Oli ihan ok, mutta tarvitsi tällä kertaa paljon tukea. Ei puhettakaan, että olisin pystynyt irtoamaan kauemmaksi niinkuin olen jollain treenikerroilla pystynyt vaan piti olla vieressä tukemassa, että uskalsi. Parhaaksi palkkaustavaksi olen todennut kombon "namita ja kehu hirveästi kontaktilla ja vapauta pallolla".

Mutta mitkä kepit! Viikon tauko on tehnyt kyllä tehtävänsä ja jos siellä oli jotain jumia niin ne on kyllä selkeästi helpottanut ja nyt oli jo Jalin näköiset kepit. Ei puhettakaan mistään roiskimisesta vaan nättiä ja rytmikästä pujottelua hyvällä vireellä. Okei, alussa teki normaalit "keskeytän puolivälissä" ja "jätän viimeisen välin tekemättä". Kai se pitää sitten näköjään testata alussa pääsisikö sitä vähän helpommalla. Teki kyllä hienot täyspitkät kepit eikä haitannut vaikka otin reilusti etäisyyttä sivusuunnassa.

Loppuun vielä putkihöntsäilyä ja hypyille irtoamista mm. kaarroksien avulla. Ja ensi viikon rataa ajatellen treenattiin vähän saksalaista, jota ollaan treenattu aikaisemminkin omatoimisesti video-opastuksen avulla. Mä jotenkin tykkään tuosta ohjauksesta, mutta voi olla, että teen sen jotenkin väärin kun se tuntuu niin mukavalta ja jopa helpolta :D Täytyy katsoa testaanko sitä treeneissä kun pakkovalssikin voisi olla tuohon kohtaan ihan käypä ratkaisu. Meidän jäähkälenkki venyi lähes tunnin pituiseksi kun "eksyttiin" tutkimaan treenihallin maastoja. Sieltä löytyi kivoja uusia polkuja.
Lauantaina eli tänään käytiin Jalin kanssa testaamassa  koirafrisbeetä. Arvelin, että Jali voisi innostua lajista ja se voisi olla meille sopivaa höntsäilyä, jota voisi hyödyttää omatoimitreenien jaksottamiseen ja tauottamiseen ja treenailla aina välillä aksailun tai tokon välissä.

Koulutus järjestettiin Haukkuvaarassa ja kouluttajana toimi lajia kisannut Csilla. Csillalta sai lainaan pari frisbeetä. Jali innostui pienen houkuttelujen jälkeen frisbeistä hyvin ja niihin tarttuminenkaan ei tuottanut ongelmaa vaikka vähän mietin, että niinköhän tuo tarttuu kovahkoon kiekkoon. Leikittiin kahdella kiekolla, mitään heittoja ei tehty vaan aina "hetsattiin" ja annettiin koiran ottaa kiinni, irrotettiin kiekosta ja alettiin innostaa taas toisella kiekolla. Irrotti hyvin saadusta kiekosta ja lähti taas saalistamaan toista.

Tämän jälkeen leikityksestä heitettiinkin "rolleri" (termistä en ole varma, mutta siis kiekko heitetään maahan niin, että se pyörii pystysuunnassa oman keskipisteensä ympäri eteenpäin). Lähti hyvin "rollereiden" perään juoksemaan ja sai se niitä kiinnikin napattua kunhan itse sain kunnon heiton aikaseksi. Jossain vaiheessa meni kuitenkin pienen pojan mielestä vissiin liian jänskäksi kun piti aloittaa sijaistoiminta ja hirveä maan haistelu. Jali ei tehnyt parhaassa vireessä ja selkeästi vierasti vähän uutta hallia ja kouluttajaa. Ja kun Csilla yritti näyttää itse mallia mitä tehdään seuraavaksi niin meni liian jännäksi. Tokihan kenttä varmasti pojan nenään haisi muutenkin, mutta ei mielestäni ollut semmosta hajujen perässä nyysäämistä vaan enemmän itsensä rauhottelua kun alotti sen ihan "ex tempore". Ei innostunut enää leikkimään frisbeellä vaikka yritin vielä innostaa. 
Jälkeenpäin ajateltuna sen kanssa olisi pitänyt tehdä jotain helppoja, rauhallisempia juttuja väliin, vaikka muutamat perusasennot tai temputukset, eikä yrittää kiihdyttää sitä itse lisää mikä vaan aiheutti lisää rauhoittelua. Ensi kerralla lyhyempi treeni ja lopetetaan kun koira on vielä superinnostunut eikä kerkeä paineistua. Csillakin totesi, että tykkää rodusta, mutta ne on kyllä turhan pehmeitä (Csilla on itse kotoisin Hollannista jos oikein muistan). Mamman pieni herkkis. Se alkaa niin helposti epävarmaksi, jos ei oikein tiedä mitä pitää tehdä eikä oikein pääkoppakaan aina kestä. 

Loppuun treenailtiin erilaisia heittoja ilman koiraa. Kotiläksyksi frisbeellä leikkimistä ja siihen innostamista ja noita rollereita. Täytyy katsoa josko sitä laittais pari kiekkoa jossain vaiheessa tilaukseen, nythän mulla on vaan tuommoinen marketin "lelukiekko". Olisiko jollain kiinnostusta liittyä jakamaan postikuluja? Halvimmat kiekot on siinä 6e tuntumassa ja kalliimmat noin 13e. Samasta nettikaupasta saa mm. myös frisbeegolf kiekkoja.

Huomenna Jalilla onkin sitten varattu fyssariaika. Toivotaan ettei mitään suurempaa remonttia tarvi tehdä ja päästään hyvillä mielillä alottamaan taas uusi jakso.

ps. Muoksin pikaisesti myös vähän keväisempää ulkoasua, miltä näyttää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!