15 tammikuuta 2015

Aksaa ja yllätyskisakutsu

Jassoos, aksatreenien mietelmät tuttuun tapaan (itselleni ainakin) ylös.
Kivan simppeli rata taas kerran, mutta kuitenkin löytyi meillekin haasteita. Nämä on niitä meidän tasoisia ratoja. Välillä tuntuu, että treeneissä on ollut meille hankalahkoja pyöritysratoja niin kiva mennä välillä tämmöisiä helpompia ratoja joissa ei tarvitse ihan joka kohdassa olla superskarppina.

Siellähän on radalla keinu. Ja puomi. Iiiiiiikk. Aloitettiin tuttuun tapaan keinun paukuttelulla eli "hei huomaathan, tämä tässä on keinu". Ei ongelmaa. Siitä sitten hihnassa varmuuden vuoksi muutamat toistot. Ei ongelmaa. Koira oikeasti hinkui keinulle, teki mukavan vauhdikkaasti ja jäi superhyvin kontakteille. Hyvä! Pitäisi uskaltaa ottaa vain se seuraava askel elikkä ei esitellä keinua alussa vaan se vaan tulee vastaan radalla. Treeneissä uskaltaisi kyllä kun mahdollisen epäonnistumisen voi heti korjata, kisoihin ei viitsi mennä kokeilemaan onneaan. Seuraavan kerran kun treeneissä on radalla keinu!

Siitä sitten rataa aloittamaan. Keinu oli läpi treenin ihan loistava ja siis kepit! Taas! Ihan superhienot! Ainoa vaan, että testasin "käskytän vain alussa keppikäskyn ja olen muuten hiljaa" mikä sai pojan jättämään toisiksi viimeisen välin pujottelematta. Tarvitsee vielä ainakin loppuun muistutuksen, että keskity, kaikki välit pitää pujoitella. Mutta muuten kovin hienosti. En tiedä missä vaiheessa jumituin tuohon "kepkepkep" käskyttelyyn kun en sitä mielestäni aina ole käyttänyt. Hmph.

Team yellow
Seiska-kasi väliä vähän jumpattiin kun aluksi oli lähinnä siksakkia. Sitten alkoi kieltäytyä kasin hyppäämisestä, mikä ei ole ollenkaan Jalin tapaista. Mutta saatiin me sieltä tosi hienoilla linjoillakin tuo väli mentyä.

Puomille ilman minkäänlaista epäröintiä! Jes! Jäin jälkeen jatkoa ajatellen, mutta ei kestänytkään ja pysähtyi alastulon keskivaiheille. Niiiin, tätä on tullut treenattua enemmän niin että kirmaan vauhdilla ohi ja koiran pitää jäädä kontaktille (minkä se ihan pätevästi osaa) ja tämä vaihtoehto on jäänyt vähän huomiotta. Treenin puutetta, pitäisi treenata esim palkkakupilla/lelulla edessä vetämässä.

Tuossa lopussa ei ollut ihmeempää. Haki hienon hienosti renkaan ja ohjautui joka kerta putken oikeaan päähän. Ei ihan ollut supervireessä vaan oli jotenkin tahmeaa, mutta kokonaisuudessaan ihan kivat treenit. Kovin tyytyväinen olin keinuun ja keppeihin!

Ja niin, saatiin eilen tietää, että mahduttiin Seinäjoen rally-tokokisoihin varasijalta mukaan! Laitoin ilmottautumisen menemään vaikka tiesin kisan olevan jo täynnä, ajatuksella "ei me kuitenkaan varasijoilta päästä". Noh, näköjään päästiinkin ja nyt mietin että pitäisikö tässä jotain vielä paniikkitreenailla. Luulen vähän, ettei se treenaaminen tässä vaiheessa muuta asioita suuntaan tai toiseen. Jotain kivaa höpöhöpöfiilistelyä voisi ajatella ottavansa huomenna. Ei pitäis ottaa paineita, mutta onhan se tietyllä tapaa jotenkin erityisjännää kun se ensimmäinen koulutustunnus voitaisiin saada näistä kisoista. Mutta jos pidettäisiin tavoitteena sitä, että koiralla on radalla hauskaa, se tekisi sillä vireellä mihin olen tottunut ja ohjaaja yrittäisi pysyä normaalina! Tuloksella ei niin väliä.

Se on aikainen herätys tiedossa lauantaina kun viimeistään yhdeksältä pitäisi olla jo Seinäjoella. Saattaa aamulla tulla taas "onko tässä nyt mitään järkeä"-fiilis.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä kisoihin. Useinhan noihin kisoihin pääsee aika pitkiltäkin varasija listoilta. Itse olin marraskuussa Jyväskylän kisoissa molemmille päiville varasijalla ja molempiin kisoihin tuli myös viikkoa ennen kutsut, että pääsette kisaamaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näin jälkikäteen :D

      Me ollaan kaikkiin meiän kisoihin taidettu päästä varasijoilta ja oltaisiin päästy myös ensi viikonkin Seinäjoen kisaan, mutta jätetään se väliin. Jännä kun monesta paikkaa saa lukea kuinka hankala on päästä virallisiin rallykisoihin ja minusta se taas on tuntunut kovin helpolta kun tosiaan varasijoilta on päässyt vaikka kuinka myöhään olisi ilmoittanut. En tiedä onko sitten pääkaupunkiseudulla esimerkiksi eri tilanne.

      Poista

Kiitos kommentistasi!