Lumikenkäilyä Kolin kansallispuistossa

Hiihtolomareissu Kolille 2.3.-4.3.

Vuokrattiin Jeron kämppä, joka oli ihan luksus. Mm. puusauna oli aika ahkerassa käytössä. Koiraa ajatellenkin paikka oli kiva, sillä kämppään olivat koirat tervetulleita ja naapuritkin olivat tarpeeksi kaukana niin, että koiraa pystyi hyvin pitää (valvonnassa!) pihalla vapaana. Pihalta pääsi suoraan kansallispuiston reiteille ilman, että tarvitsi liikkua autolla minnekään.
Ensimmäisenä päivänä ei ollut suunnitelmissa lähteä sen kummemmin vielä talsimaan, mutta kun ilma oli niin hiano niin oli pakko lähteä testaamaan! Olin vuokrannut lumikengät koko reissun ajaksi, joten eikun matkaan valmiiksi tallottuja reittejä. Jerolta Ikolanahoon kiva "pieni" nousu nosti jo kivan hien pintaan ja meinasin jo Ikolanaholla todeta, että josko käännytäänkin takaisin. Hetken huilitauon jälkeen kuitenkin jatkettiin matkaa. Jali teki edellisenä päivänä kotopuolessa karkureissun hirven/peuran perään (säikäytti!!) ja tämän umpihankijuoksuseikkailun jäljiltä tuntui vähän jumiselta. Varmaan pitkä ajomatkakin vaikutti. Purolanaholla käytiin kääntymässä ja päädyin kääntymään takaisin päin kun Jalin meno näytti vähän kankealta ja itseänikin houkutti jo sauna. Takaisin mökille ja sauna tulille siis.

Jeron kämppä apaut rastin kohdalla

Seuraavana päivänä aamu valkeni yhtä nättinä ja pirteinä heräiltiin ja lähdettiin talsimaan. Jali vaikutti ihan vetreältä, mutta sai takin niskaansa ja päätyi lopulta kulkemaan suurimman osan matkasta vapaana minun selkäni takana. Totesin näin olevan helpointa, sillä varsinkin laskuissa tuntui vaaralliselta jos Jali oli flexillä vyötäröremmissä kiinni ja kulki edellä kun jouduin kokoajan huolehtia ja hissutella ettei vahingossakaan nykäise ja kulje liian lujaa. Ja hihna häiritsi omaa menoa jos koira kulki hihnan kanssa selän takana. Jyrkemmissä alamäissä päästin Jalin menemään omaa tahtia edellä, taas turvallisuus syistä kun pelkäsin, että mäessä kaadun koiran päälle taakse päin. Jali kulki tosi kivasti selän takana käskyn alla sen jälkeen kun oppi olemaan tallomatta lumikenkien päälle. Koko reissun aikana ei ketään muita tullut vastaan näillä suunnilla.
Suunnitelmissa valloittaa Mäkrävaara ja katsoa sitten miltä siellä tuntuu. Reittisuunnitelmana kivuta jälleen Ikolanahoon ja sieltä oikeanpuoleista reittiä kohti Mäkrää. Olin jo alkujaan lukenut, että näin nousu olisi helpoin ja kivaa tasaista ylämäkeä se olikin. Kyllä tuo nousu Ikolanahoon oli paaljon rankempi. Vaikea oli miettiä pukeutumistakin kun jo heti ensimmäinen mäki sai kunnon hien pintaan. Kuljinkin koko reissun lopulta tuulipuvun takilla ja kerrospukeutumalla. Rinkassa sitten kevyttoppa taukoilua varten ja se olikin superfiksu mukana.

Minulla taas mukana vain 50mm, joka ei ole oikein millään mittapuulla maisemalinssi. Varsinkin tuolla huipuilla kun mahdollisuutta ottaa etäisyyttä kauemmas ei oikein ollut. Kuvayritelmät eivät tee millään tasolla oikeutta maisemalle, joten jätän suurimman osan julkaisematta. Maisema Mäkrältä oli kyllä hirmu kiva ja Mäkrän laella polveili useampiakin lumikenkäpolkuja. Koska olin tiputtanut alkumatkasta karttani (hups) niin päädyin kulkemaan turvallisesti aina tallotuinta reittiä. Jos jouduttaisiin hukkaan niin ajattelin, että käännytään sitten takaisin tai lähdetään suunnistamaan kännykän avulla. Ei onneksi ollut tarvetta.

Jalinkin meno tuntui ihan rennolta ja energiaa riitti, joten jatkettiin matkaa kohti Purolanahon kautta Mäkränaholle. Olinkin lukenut etukäteen, että nousu Mäkrälle Purolanahon kautta on rankka ja huhhuh. Peukut niille, jotka lumikengillä tämän nousun tekevät. Alaspäinkin tuntui välillä, että onko mulla sukset vai lumikengät jalassa kun melkein pystysuoraan sai alaspäin tarpoa. Saavuttiin kuitenkin ehjinä perille. Mäkränahon vanhassa ladossa pidettiin pieni evästauko ja funtsittiin jatkoa. Valitettavasti paikalla ei ollut nuotiopaikkaa, mutta juoma ja eväskeksit maistui kyllä hyvin.

Kyllä minullekin keksi maistuisi...

Hetken mietin tarpomista Ukko-Kolille ja näiden "kuuluisimpien" huippujen valloittamista, mutta lopulta totesin, että jätetään huomiselle. Käännyttiin siis takaisin Ikolanaholle "alakautta". Tässä vaiheessa valitettavasti hukkasin lumikenkäreitin tai sellaista ei selkeästi ollutkaan ja tarvottiin suurin osa paluumatkasta hiihtopohjaa pitkin. Kun ei millään jaksanut alkaa omia reittiä tarpomaan. Rauhakseen saatiin tarpoa ja oli siinä selkeästi muitakin lumikenkäilijöitä kävellyt.

Ikolanahon vuokrakämppää harkitsin myös majoitukseen, mutta lopulta sähköt ja puusauna vei voiton. Ikolanahon notskipaikalla lämmintä päälle itselle ja Jalille ja pidettiin makkaratauko. Vaikka joku idiootti olikin unohtanut ottaa minkäänlaista sytykettä/paperia mukaan niin saatiin lopulta nuotiokin syttymään ja makkarat tulille. Nams! Makkaroiden jälkeen taas lasku Jerolle, kaupassa käynti ja saunan sytyttämistä.

Torstaille matkaa kertyi Sports Trackerin mukaan noin 6km ja aikaa kului parisen tuntia. Ihan kiva fiilistelymatka kun ei ollut tarkoituskaan kulkea mitään pitkää reittiä vaan nauttia maisemista ja kenkäilystä.

Perjantaina ajatuksena ajaa Ukko-Kolille, palauttaa avaimet ja lumikengät ja kiertää vielä "huippujen kierros". Talsottiin lumikenkäreittiä pitkin kun kuulema ihan hyvin reitin pystyy kulkea jalkaisinkin. Välillä kaipailin lumikenkien piikeistä ja sauvoista tukea, mutta kyllähän tuon ilmankin kulki. Ilma oli pilvisempi ja porukkaa oli ihan ymmärrettävästikin täällä huipuilla enemmän liikkeellä, törmättiin jopa kahteen koiraankin. Jalma saikin kulkea tyytyväisenä hihnassa.

Koira huipun päälle, noooiiin. Tarpeeks kauas pakittaminen rinteessä ilman kaatumista, check.  Ja katos tollai kiva tykkilumikuusi mukaan, kiva. Suora horisontti, fail! Leikkaantuvat tassuset suoristaessa häiritsee vinoa horisonttia enemmän eli olkoon :P

Koli <3

Nenä työssä

Mulla ois asiaa vaiks kuinka, mutta kun lomareissun kuvat odottaa vielä käsittelyä niin aloitellaan tuoreimmasta.

Ilmoitin Jalin 5.3. Kokkolaan Keski-Pohjanmaan Koirakiltan Kiltareenassa järjestämään Nose Workin 1-luokan hajutestiin. Lähinnä koska "nokun ei tiedä millon tulee seuraava tilaisuus!!" Mukaan meidän kanssa lähti siskolikka Alman kanssa. Tuomarina toimi Erkku Kottonen.

Jalihan ei ole varsinaisesti laatikkoetsintää treenannut, saatikka että oltaisiin juurikaan treenattu vieraassa paikassa, vieraan ihmisen piilottamana. Se ei siis ole millään tavalla vielä ehdollistunut etsimään hajuja laatikoista kun sellaisia edessään näkee. Lähtökohdat eivät siis ehkä olleet kaikista otollisimmat. Tiistaina 1.3. päästiin kuitenkin vielä tekemään "kenraaliharjoitukset" kun selvisi, että Kokkolassa järjestetään treenit ja mehän ajeltiin sinne kuokkimaan!

En usko, että ilman näitä treenejä olisin osannut lukea testissä koiraa, Jali työskenteli niin eri tavalla mitä kotona. Treeneissä tehtiin kaksi kierrosta, jossa ensimmäisellä ei ajan sisällä (3min) löydetty hajua, mutta toisella kiekalla onnistui kun sain edelliseltä kiekalta hyviä neuvoja. Jali vaikutti vain haistelevan hallin hajuja maasta eikä laatikot tuntuneet kiinnostavan pätkääkään, mutta treeneissä "tuomari" tuumasi minulle, että se vei heti ensimmäisenä oikealle laatikolle ja tietää kyllä missä se haju on, mutta jätti vain ilmaisematta. Toisella kiekalla osasin siis ohjata Jalia haistelemaan niitä laatikoita minne päin minut ensimmäisenä vei ja tarkensikin lopulta oikealle laatikolle. Saatteina treeneistä sanat "sun pitää vaan osata lukea sitä oikein, kyllä te sen läpäisette!".

Kisoissa meno oli samanlaista, mutta nyt päätin luottaa koiraan. Se on kyllä hommissa vaikkei ehkä siltä vaikuta (enkä tahdo uskoa sitä välttämättä itsekään) ja tietää mitä tekee vaikka meno onkin moniin muihin nähden hyvin erinäköistä kun minkäänlaista rutiinia laatikkoetsintään ei ole. Vihikoira työssään? Jali veikin minut taas "oikeille huudeille" ja kun osoitin Jalia haistelemaan lähellä olevia laatikoita, teki lopulta tosi kivan ilmaisunkin! Epäröin ja katsoin viereistä laatikkoa, jota oli selkeästi raavittu (jospa se on sittenkin tuo?), pyysin Jalia tarkentamaan vielä hajulle ja kun edelleen oli sitä mieltä, että tuossa se on, nostin käden epäröiden pystyyn. Ja sehän oli se!

Kirjuri kommentoi meille pois lähtiessä, että hienosti tulkittu koiraa. Videolta katsottaessa näin jälkikäteen pohdin, että kuinka ihmeessä uskalsin tuon perusteella nostaa käden pystyyn. Osuiko ilmaisu vain tuurilla kohdilleen ja haisteliko Jali maata vain muiden hajujen perässä, mutta mistäpä tuosta tietää miten se haju koiran nenään kulkeutuu. Ja kun kenraaleissa päätyi samallaisella menolla oikealle laatikolle niin pakkohan se oli koiran nenään luottaa. Eihän tuo mikään tyylipuhdas suoritus ollut, mutta kyllä Jali hajun tuntee ja sen osaa etsiä.

Mun mielestä vaikuttaa, että olisi saattanut yrittää ilmaista jo aikaisemmin, mutta sitten työnnän koiraa seuraavalle laatikolle, jossa käy pyörimässä, mutta palaa nopeaa takaisin ja tekee melkein suoraan ilmaisun. Videolla seuraavana soittolistalla myös Alman (ja muiden osallistujien) etsintä jos kiinnostaa. Almuri olisi löytänyt nopeampaakin jos olisi saanut mennä nenänsä perässä kun ilmavainu olisi lähtenyt viemään oikealle laatikolle :)

Saatiin siis meidän neljäs kilpailukirja kotiinviemisiksi ja sinne tulos suoritetusta hajutestistä! Innolla odotetaan jo millon tänne rantautuu virallisia kokeitakin, kovasti testissä oli puhetta, että viimeistään kesällä sitten. Täytyy sitä ennen kyllä oikeasti treenata tuota laatikkoetsintääkin, että saa varmuutta ja osaa etsiä sitä hajua vain niistä laatikoista ilman, että minun täytyy ohjata noin voimakkaasti. Sen lisäksi täytyy kyllä päästä tekemään etsintöjä myös vieraissa paikoissa, sen verran erilaista etsiminen oli (ymmärrettävästi) kotioloihin verrattuna.

+ Katsokaa miten hienot työliivit! Tilattiin ne treeneissä ja saatiin valmiit liivit  nyt kisoissa. Toisella puolella teksti "Nenä työssä" ja toisella koiran nimi. Niiiiiin hienot! Näitä tehtailee Katan kotiompelimo (naamakirjasta löytää).

++ Päästiin paikallislehteen! Jali pääsi kansikuvapojaksi ja sisällä meistä yhteiskuva. Juttu löytyy myös nettilehdestä. Ja ahh kun joku niin hehkeänä edustaa... :P

Piänen pilkun aktiivipäevä

Kyllä nyt on pilkullinen väsynyt. Aloitettiin sunnuntai tuttuun tapaan dallutreeneillä, joissa tehtiin rallyrataa. Jali teki ensimmäistä kertaa AVO-rataa kokonaisuudessaan ja sieltä ensimmäistä kertaa mm. hyppyä ja houkutusta. Kyllä sen kanssa kisoihin uskaltaisi hyvinkin vaikka vähän epävarmuutta joissain kohdin onkin. Kivasti menneen radan innoittamana laitoinkin viestiä huhtikuun Seinäjoen kisoihin, josko meille sieltä paikka irtoais. Edelliskerran ollaan kisatty rallyakin vuosi sitten!  Huhh, mihin tää aika katoaa?! Toisaalta meille nyt vaan sopii tällai hitaamman puoleinen tahti. Mikä kiire valmiissa maailmassa :)

Ratana pienin sovelluksin tämä Krista Karhun AVO-rata. Kuvista kiitos ainaski Hannalle, en ny muista oliko siellä muitakin kameran takana :)

Noni kuules, ny mennää tekee rallyy!

Ollaanks me valmiit?

Vähän oli joissain kohdin petrattavaa. Ihan odotettavastikin tosin, ei tullut mitään suuria yllätyksiä. Jalma oli ihan kivalla päällä (ja minä) vaikka alkuun vaikuttikin vähän pahalta. Vakavoitui kuitenkin kivasti kun alettiin hommiin. Ehkä meille alkaa pikku hiljaa löytyä sitä meidän treenirutiinia takaisin!

Hypyn jälkeinen elämä. Miitäää, eikö tehäkään aksaa?! Selkeästi vähän hämmentyi hypyn jälkeen kun komensinkin seuraamaan, mutta ei nyt lähtenyt totally out of control. -10 siitä kuitenkin olisi tippunut kun rintamasuunta kääntyi. Toisella kiekalla saatiin kivoja toistoja kun otettiin pelkkää hyppyä, kivasti hoksasi, että tää onki nyt joku oma juttunsa.

Mitä säääää oikee käskytät?

Pujottelu edestakaisin. Pujottelussa edelleen tahtoo vähän paineistua? Tai ainakin on epävarma mikä näkyy kontaktin tippumisena, irtoamisena ja haisteluna. Tätä pitäisi edelleen treenata ihan kunnolla palkkauksen kanssa kun jostain syystä ne tötsät nyt on jotenkin oudot eikä mene pelkällä seuruutreenillä. Se osaa kyllä seurata mutkitellen ja ties miten, mutta joku siinä on kun nuo tötsät lisää, että vähän vire laskee ja ahristuu.

Ei täs mitää, kuha haistelen!

Houkutus. Vähän hämmentyi ja oli taas hitusen epävarma, mutta ei meinannutkaan karata houkutuksiin (vinkulelu ja luu). Treenin puutetta sanoisin ja kun täälläkin on sitä inhottavaa pujottelua.

Tuol on houkutus mut sit ei sais kattoo!

Istu-eteen-takaa sivulle aiheutti epämääräistä hämminkiä. Eteentulo edelleen kaipaa vahvistusta, vaikka paljon ollaan sitä kotosalla tehtykin. Edestä takaa sivulle on myös nykyään vaikea kun ei erottele vielä oikealle sivuasentoon tulemista ja takaa kiertämistä. Enkä oikein osaa vielä niitä ohjata. Oikealle sivulle pelkkä käskysana, takaakiertoon käsimerkki? Ehkä, ehkä.

Jos pitää silmät kii ja oikee toivoo ni ehkä se tulee takas?

Seuraavaks me sit Jali mennää tekee istu-etee-takaa kylttii. Ymmärretty?

Kivasti sujui muutama uusi kyltti hyvin vähällä treenillä. Esim pyörähdyksessä ei ollut mitää sanottavaa, istu-seiso-kierrä koira sujui käsiavuilla ja käännökset tuntui tosi kivoilta. Koko rata mentiin palkattomasti, mitä nyt innostuin paikoin hihkumaan kehuja.

Mul ois kuvii vaiks kuinka, mut täytyy säästellä myöhempiin postauksiin :)

Niala ja Jali

Jali ja Bella

Kaikki samassa kuvassa :´D

Suoraa Lapualta ajeltiinkin sitten Kauhavalle hakutreeneihin. Jepjep, iha oikeesii hakutreeneihin! Katsoo jos päästäisiin taas puuhaamaan sitäkin! Porukka vaikutti ainakin ihan mukavalta, kiva valikoima eri rotuja eikä oltu ainoita alottelijoita. Jalin kanssa alotettiin "saat namia jos käyt haisteleen vieraat ihmiset" ja sen jälkeen kunnolla hetsaten namipurkin kanssa piiloon juokseva maalimies. 

Ei tehty kuin kolme settiä, turha väsyttää koiraa kun luntakin oli paljon. Hyvin irtosi ja into lähteä maalimiehen perään oli suuri, mutta vähän maalimiehellä ehkä jänskätti syödä purkista. Tosi kivasti kuitenkin ja varsinkin ensimmäiseksi kerraksi täysin vieraalla porukalla. Jatkossa pitäisi saada viihtymään maalimiehen luona kauemmin, nyt lähti äkkiä juoksemaan takaisin minun luo ja erehdyin ehkä liikaakin siitä kehumaan. Seuraavalla kerralla maalimies työntää kuppiin lisää ruokaa niin kauan kun itse pääsen paikalle ja haen koiran pois tai palkkailen maalimiehen luona. 

Tästä on kiva jatkaa :)

Enkä muuten liiku tänää enää mihinkää!

Tavoitteista, edistymisestä ja motivaatiosta

Eilen talmaattitreeneissä noseworkkia ja tokoa/rallya. Paikkamakuussa kesti vieruskaverin nousun ensimmäisellä kerralla, mutta toisella kerralla ei sitten pysynytkään. Häiriöänä lisäksi rallyilevia huskeja, joihin ei juurikaan kiinnittänyt huomiota, mutta kun vierestä kaveri lähti niin oli pakko lähteä leikkimään... En yhtään huomannut miten tilanne eteni, mutta mur. Sen jälkeen teki ihan onnistunutta paikkamakuuta ja -istumista, mutta hmph. Näitä pitäisi tehdä enemmän, mutta haluaisin tehdä sen hallitusti eli niin, että tiedän, että vierustoveri vaikka kutsutaan luokse eikä ole pelkoa, että Jali saisi palkata itseään leikkituokiolla ja että pystyisin heti puuttumaan ja otettaisiin uusiksi kunnes menee kaaliin. Ettei liikkuvia muuttujia olisi ihan niin paljon mitä nyt oli.

Noseworkissa oli alussa asiassa, mutta toisella kiekalla haisteli vain maata ja oli kuin ei olisi koskaan mitään nenäilyä tehnyt. Hmpph. Satunnaiset tokoilut, mitälie tehtiinkään, oli ihan ok, mitä nyt koira edisti ja poikitti ihan ihmeellisesti ja minä en puuttunut asiaan mitenkään ja kaikki oli ihan epämäärästä, tehdään mitä sattuu ja ilman että Jali oppii tästä yhtään mitään. Hmph.

 

Olen huomannut itsessäni treenirintamalla pientä whatever meininkiä. Tarvitsisin osaavamman ohjeistusta, että saan itsestäni ja koirasta enemmän irti tai edes tavoitteellisesti treenaavan treeniporukan. Viikottaiset dallutreenit on enemmänkin kuin jees ja tekee hyvää Jalille päästä häiriöön tekemään jotain, mutta en vaan tunnu saavan itsestäni näissä treeneissä oikein mitään irti. Teen jotain epämääräistä, palkkaan mistä sattuu, en pidä kriteerejä.Tehdään tuttua ja turvallista ja olen vain tyytyväinen siihen, että koira on ylipäätään kiinnostunut minusta eikä ympäristöstä kun voisin hyvin haastaa ja vaatia koiralta enemmänkin. Silti tehdään vaan jotain perusasennonhakua ja seuraamista ja käännöksiä ja blaaaah. Ollaan koko ajan mukavuusalueella.

Huomaan petraavani osaavamman koulutuksissa, kun ympärillä on muita perfektionisteja. Tiedän miten pitäisi treenata, mutta kun tukiverkko ja perseellepotkijat puuttuvat niin sitä vaan lipsuu jauhamaan samaa tuttua ja turvallista. Tiedän, mutten osaa toteuttaa ilman tukea tai ulkopuolelta tulevaa "painostusta". Pitäisi tehdä hallittua häiriötreeniä. Impulsiivikontrollia. Paikkamakuuta. Yleistää ruutua ja kiertoa. Pysyä kriteereissä ja vaatia koiralta. Uskaltaa käydä niillä koiran äärirajoilla ja venyttää niitä eteenpäin. Olla systemaattinen, miettiä treenejä etukäteen. Asettaa tavoitteita.

Olisi niin mukava tuskailla jonkun kanssa joka ymmärtää kun koira hakeutuu kerta toisensa jälkeen ruudussa etukulmaan tai ei löydä kiertoa ensimmäisellä toistolla. Joku joka pitää myös tärkeänä sitä, että muistaa nillittää siitä perusasennon suoruudesta joka kerta ja huomauttaa koiralle putoavasta kontaktista. Seura tekee kaltaisekseen, jotenkin on vaikea treenata ajatuksella jos muutkin ovat höntsäilylinjalla. Tai kun ainoa oma tavoite on että "kunhan se nyt jotain tekee".

Tykkään treenata yksin, mutta tokossa varsinkin tuntuu, että on pakko olla se treeniryhmä ympärillä jos haluaa edistyä. Ei paikkamakuuta pysty yksin treenata kuin tiettyyn pisteeseen. Häiriökäskyihin reagoimattomuutta ei pysty treenata jos ei ole ketään huutelemassa niitä häiriökäskyjä. Tarvitsisin vertaistukea. En pitäisi yhtään mahdottomana tehdä tästä tokovaliota, mutta yksin en vaan siihen pysty.

Olen miettinyt ilmottautumista kokeeseen ihan vaan motivaatiosysäyksenä. Saisiko treeneistä vähän tavoitteellisempia ja järkevämpiä kun olisi jotain mitä tavoitella? Enköhän täältäkin löytäisi sitä tavoitteellisesti treenaavaa porukkaa kun ottaisin asiakseni selvittää. Mutta miten se on vaan niin vaikeaa yrittää tunkea valmiisiin treeniporukoihin tai yrittää muodostaa omaa?

Treenimasis vol 2000.

Ystispäivän treenit

Kaikista postauksen kuvista kiitos Hanna Jaloselle! :)

Talmaattitreenit vol2. Paikalla 5 pilkullista ja teemana agility. Jalman kanssa paukuteltiin ja muistuteltiin mikä se keinu olikaan. Vähän epäröi ennenkuin muisti. Kerran hyppäsi keinulta alas, mutta teki pääasiassa ihan kivoja (toki varovaisia) kokonaisia keinuja. Suurin ongelmahan tässä on edelleen ne liian vähäiset toistot. Äkkiäkös tuon kisakuntoon saisi kun pääsisi säännöllisesti tekemään toistoja.

Bella, Reco, Jali

Loppuun vielä rällättiin pieni "rata", joka oli siis kentän ympäri, hyppyjä, putkia, puomi, A ja kepit. Kepeille hankala 90 asteen kulma, joka yllättäen onnistui kivasti niistämällä. En muista ollaanko näitä kulmia treenattu, mutta ajattelin, että yritetään. Kepeiltä oli kiiiiiiire A:lle (koska A on Jalin mielestä maailman paras?) ja jätti viimisiä välejä pujottelematta. Ohottelin ja lopulta saatiin onnistumaan. Tosin onnistunut toisto meni niin, että Jali pysähtyi keppien loppuun, mietti hetken ja pujotteli loppuun. Oikein näki kuinka aivoissa raksutti, on se hölmö :D Jätettiin kepit siihen ja juostiin loppuun.
Tehtiin me myös jotain pientä tokohömppää. Jäävien erottelua (seisominen tällä hetkellä vaikein!) ja oikealle perusasentoon tulemista (sivu-liki-erottelua). Sitä ollaan treenattu vain kotosalla ja piti testata mitä tuumaa siitä vieraassa ympäristössä ja häiriössä. Hyvin toimi! Se on vihdoin alkanut oikeasti erottelemaan tässä käskysanoja ja tulee oikealle puolelle perusasentoon melkein yhtä varmasti mitä vasemmalle. Peppu ei vielä heilahda samallalailla oikealle ja kriteeri on tällä hetkellä huomattavasti löysempi oikealla puolella, mutta toistoja toistoja. Arvon tässä, että haluanko oikealle myös samallalailla suoran perusasennon mitä vasemmalle kun rallytokossa se suoruus ei ole niin justiinsa. Nyt olisi se hetki kun voisi alkaa nillittää niistä vinoista ennenkuin on liian myöhäistä ja oppii sen vinon asennon.

Jali, Reco, Rilla ja Bella

Viime kertaan nähden Jali oli kivasti kuulolla ja treenimoodissa alun "hei me oikeesti tultiin tänne treenaamaan"-herättelyn jälkeen. Ei kuitenkaan kestä vielä agilityhäiriössä vaan irtosi häiriöön kun toinen meni muutaman metrin päässä putkirataa. Tilanne tuli itsellekin niin yllättäin etten kerennyt ennakoida ja häiriö oli Jalille vaikea. Oh well, sitä sattuu ja oon pikku hiljaa alkanut ymmärtää, että eihän sitä voi koskaan tietää koiran rajoja jos niitä ei kokeile, eikä se koskaan opi toimimaan vaikeammissa häiriössä jos se ei joudu sellaisiin tilanteisiin.

Loppuun lähdettiin metsään juoksuttamaan koiria. Mukana myös kaksi leikkaamatonta urosta, joista toinen noin vuoden ja toinen neljä. Tämän samanikäisen kanssa ei uskallettu ottaa riskiä kun hihnassa vaikutti vähän riskialttiilta. En tiedä jos olisivat molemmat olleet vapaana, olisivatko saaneet välit selvitettyä? Eipä näistä uroksista koskaan tiedä. Vuotiaan ja kahden nartun kanssa juoksentelivat kivasti vapaana suht sovussa. Mitä nyt pojat pari kertaa kokeilivat kumpi täällä on pomo, mutta ei mitään vakavaa. Sellaista poikien pullistelua, jossa lähtee enemmän ääntä kuin oikeasti mitään tapahtuu.

Kuvia on paljon, mutta en osannut oikein karsia kun nää oli jotenkin niin hauskoja! Katsokaa nyt miten kivaa niillä oli, kunnon dallutolloilua <3

Hyvää Ystävänpäivää! 

Heeeei, me treenataan!

Yritän vähän herätellä treeni-innostusta ja sainkin facebookissa Etelä-Pohjanmaan dalmatiankoiraporukkaa innostumaan vuokraamaan yhdessä viikottaisen vuoron Lapualta Lakken Agilasta. Seuraavat kaksi kuukautta meillä on siis tunnin vuoro varattuna viikottain sunnuntaille! Vakitreeniporukkana meitä on kolme dalmistia plus vaihtuvat vierailevat tähdet, jotka eivät halunneet sitoutua kahteen kuukauteen. Kiva kun porukka innostui :) Treenit hakevat vielä vähän muotoaan, sillä meitä on hyyyyvin laajalla skaalalla osaajia ihan alkeista jo vähän harrastaneisiin. Tarkoitus kokeilla eri lajeja vähän sillä periaatteella mikä porukkaa kiinnostaa, katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.

Sen lisäksi ilmottauduin Kauhavan kennelkerhon kuukausittaiseen ohjattuihin tokotreeneihin. Tämän kuun treeni jäi välistä, joten mitään käsitystä ei vielä ole minkälaista ohjausta luvassa. Mutta ei se mitään, johan Jali on tarpeeksi metsittynyt eli kunhan päästään ns. ihmisten ilmoille niin enemmän kuin jees! Se on taas ihan höpö kun näkee lenkeillä toisia koiria *OMG!! Tuolla on koira! Katso, toinen koira! Mennään leikkimään!! Mutta KOIRA!!! SE ON MUN UUS KAVERI!!!* Huoh. Ikinä ei ole toisia koiria ennen nähnyt! En ainakaan treenannut koirahäiriössä! Aivot, mitkä ne on? Mihin niitä muka tarvitsee? Putkiaivo Jalille ei ollenkaan tee hyvää tallaiset "näen muita koiria lenkillä joskus ja jouluna". Pilkulla on myös perinteinen "kevättä rinnassa" kausi menossa...

Noh, me ei siis oikein oltu (kumpikaan) treeneissä treenimoodissa vaan vähän hurlumhei ja sinne päin. Jalia olisi kiinnostanut haistella maata ja kun huomasi, että täällähän on tyttöjä ja ne tytöt oli pilkullisia oli vielä hankalampi asennoitua treenaamaan. Ja kun agility vielä jokseenkin nostattaa pientä pilkullista vielä lisää... Nooo, kyllä se siitä alkukankeuden jälkeen, mutta allekirjoittaneen olisi pitänyt olla vähän jämäkämpi heti alusta asti eikä katsoa sormien välistä kuuroutta ja hidastelua. Kun treenataan niin ei pitäisi tehdä muuta. Uuden treeniryhmän syndrooma ja sillee.

Meillä meni treenin alussa vähän aikaa siihen, että mietittiin mitä tällä kertaa tehtäisiin. Päädyttiin lopulta tekemään agilitya ja kyhättiin kentällä jo olevien esteiden avustuksella vähän omaa rataa. Kutakuinkin jotain tuohon suuntaan mitä alla ratapiirroksessa.

Agility on ainoa laji, jossa Jalilla "keittää yli" ja lähtöluvan kuultuaan saattaa kuulua HAU. Voi vitjat, kyllä olikin energiaa, ehkä enemmän kuin ajatusta. Ensimmäisellä kerralla vedettiin onnellisesti keppien ohi (ai tässä oli kepit?!), mutta uusinnalla ei ongelmaa. Ja mitkä kepit! Se niitä mitenkään unohtanut ollut kun vähän muistutteli, että tarkoitus olisi tosiaan ne kaikki välit tehdä. Onko se aina tehnyt noin nopeat kepit?! Onko se aina ollut muutenkin noin nopea!?!

Vähän oli ohjaus ja käännökset hukassa näin pitkän tauon jälkeen. Kentän pohja oli harmillisen liukas ja varsinkin käännökset kolmosen ja kutosen jälkeen oli hankalia Jalille kun pohja ei tahtonut pitää. Voi olla, että me jätetään ratajutut tuolla kentällä kokonaan väliin ja tehdään vaikka kontakteja (keinu) ja keppejä, jos agilityä vielä tuolla jatkossa tehdään. Tai sitten jotain suoraviivaista pätkää ilman käännöksiä. Jali kun ei osaa liukkaalla pohjalla  yhtään varoa itseään vaan asetus on joko "kovaa" tai "täysillä". Mutta tosi kivasti Jali irtosi ja kepit ja kontaktit oli tosiaan hyvin vielä muistissa. Notta vois sitä käydä jonkun hyppärin huvikseen juoksemassa jos lisenssit viitsisi maksaa.

Kyllä se vaan tykkää agilitystä.