09 kesäkuuta 2014

Helletreeniä

Viime viikon viikkotreenit ylös. Oli vähän turhan kuuma treenata eikä me oikein kumpikaan jaksettu keskittyä. Tai lähinnä omat aivot ei kyennyt prosessoimaan ohjeita ja ohjaus oli mitä oli. Jali teki tunnollisesti, mutta selkeästi väsyi nopeammin mitä yleensä mikä näkyi lähtöön tulemisen ja jäämisen vaikeutena kun ei olisi enää oikein jaksanut. Meitä oli treeneissä vain kaksi koirakkoa, yritettiin tehdä lyhyitä pätkiä ja pitää usein juomataukoja ja käytin koiraa aina tauoilla kahlaamassa läheisessä ojalätäkössä.
Harjoiteltiin ensin molempiin suuntiin takaakiertoja ja välistävetoja noilla kuuden vierekkäisen hypyn avulla pätkissä. Meni hyvin ja vähemmän hyvin :D Minä myöhässä, ajoissa, liian lähellä estettä, liian kaukana estettä... Jotenkin oli rytmittäminen erityisen hankalaa. Koira yritti parhaansa. Alun lähetys takaakiertoon sujui yllättäin hyvin kauempaakin "V-lähetyksenä" (en tiedä oliko tällä joku hieno nimitys, mutta minä ja koira V:n eri  sakaroissa ja törkkään takaakiertoon kohti V:n kärkeä).

Lopussa vielä tuo ylläoleva radanpätkä. Mentiin edellisen jäljiltä 35cm minirimoilla kun ajattelin josko koira jaksaisi paremmin. Muuri ja pituus oli maksimitoilla. Oltais vedetty ensimmäisellä nollat, mutta ohjasin "hieman" huolimattomasti viimeisen hypyn ja tuli ohi. Mitäs innostuin turhan aikaisin. Alku meni tosi hyvin ja Jali oli oikeinkin pätevä tällä radalla. Vitsit miten hienosti me saatiin vedettyä tuo kaarros ja vielä niin, ettei tullut edes mikään kiire ysille. Koira 4 putkeen, itse juoksen muurin taakse ottamaan koiraa vastaan, pieni jarrutus pituudelle (jota hiukan epäröin toteuttaa) jollonka kääntyi ihan superhyvin okserille eikä vetänyt tippaakaan pitkäksi. Välistävedoissa olin myöhässä kertomassa koiralle suunnanvaihdosta, mutta "tässä"-huutelulla pelastellen sujui joten kuten. Rytmitys oli hukassa. Video paljasti karun totuuden, luulin ohjaavani paremmin ja olevani ajoissa. Aikamoista husimista oli ja koira meni tasan tarkkaan sinne minne "ohjasin".

Niin, näistä olisi videota, mutta en tiedä miten saan ne facebookin kautta tallennettua koneelleni. Kiitos treenikaverille kuitenkin kuvaamisesta! :) Jos joku tietää kuinka saan kännykällä kuvatut videot tallennettua koneelleni facebookin yksityisviesteistä niin kertokaahan toki.

Niin ja vielä. Omatoimitreeneissä se meni kokonaisen keinun! Madalletun, mutta silti! Siitä se lähtee. Nopea vapautus pallopalkalle kontaktilta. Pallopalkka rules! Puomikin meni ongelmitta, mutta se nyt ollaan käyty palauttamassa ennalleen jo aikaisemmin. Muista: puomille innokas "kiipeekiipeekiipee", keinulle rauhallisempi "laskee". Pyri treenikerralla tekemään aina molempia erottelun vahvistamiseksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!