Mulla ei oo treeneistä mitään kerrottavaa. Sanotaanko, että ei oo suunta kuin ylöspäin. Erityisesti mä oon itteeni ihan sairaan tympääntyny... Ei kaiken tarttekaan olla helppoa, mutta mä en ymmärrä miks mä otan epäonnistumiset välillä niin itteeni ja turhaudun (itteeni ja koiraan) niin helposti ja sitte on koko lopputreeni pilalla. Tyhmä tyhmä tyhmä minä. Voisko joku asentaa sen mun päästä pudonneen ruuvin takas? Ei sillä ettei vikaa ois koirassaki, mutta kyllä se suurin ongelma on silti varmasti hihnan toisessa päässä.
Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa. Puutteita koodissa Korvaan arvaamattomuudella. Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
Ravistettava ennen käyttöä.
Njuu, se siitä.
Varasin torstaiks eläinlääkärin tuolle yhelle, kontrolliultraillaan taas pitkästä aikaa. Sillä on kans takajalan varpaiden väliin ilmestyny ihme mohkurahaava joka tuppaa aina aukeamaan verille. Se on tosi vaikeessa paikkaa suojata mitenkään ja aukee ihan normi lenkilläki. Täytyy näyttää sitäkin samalla. Ja jotta kaikki kiva ei loppuis tähän niin tuon toinen korva meinaa taas aueta verille. Noi korvan pääthän ei oo koskaan palautunu täysin ennalleen vaan ne on jääny semmosiks karvattomiks ja kuiviks (joistain kuvista näkeeki kun tarkasti tiirailee). Mä syötin pääsiäistä ennen tolle 5kg pussin Hill´s u/d ruokaa kun sattu pieni väärinymmärrys ruokaa tilatessa. Muutaman päivän söi tuota pelkästään ja sen jälkeen sekottelin meiän Royal Caninin raksuihin ajatuksena, että voi se nyt tuon verran syyä. No näköjään ei. Liekö sattumaa, että nyt taas näitä korvaongelmia (ja tassu?) ilmaantu? Eipä kosketa tuohon ruokaan enää pitkällä tikullakaan!
Toivottavasti ees torstaina ultrassa saatais jotain kivoja uutisia.
Käytiinpä pyörähtämässä mätsäreissä. Eikä muuten oltu ainoita! Me oltiin viimesten joukossa numerolla 44, kaikenkaikkiaan tais olla 48 koirakkoa isoissa koirissa. Kisat pidettiin Killerillä hevosmaneesissa, ei ollu mitenkään hirveen iso tila. Vaikka koiria oli paljon, tuntui että kehät eteni ihan kivan sujuvasti. Oon joutunu odotella pidempäänkin mätsäreissä.
Menipä niinku odotin. Ei me oltu mitään kehäjuoksua harjoteltu ja kun viimeks ollaan ympyrää pyöritty viime kesänä mätsäreissä nii odotukset ei ollu korkeella. Pikku-Jalia jänskätti (yllättäin) kauhean tuomaritädin käpälöinti, mutta anto sentään jotenkin hampaat tarkistaa ja käpälöidä. Mä luulen että se on oikeesti ihan vaan siitä kiinni, ettei Jali moiseen oo tottunu eli pitäis vaan systemaattisesti totuttaa sitä vieraiden kopelointiin... Kehuja Jalsu sai tuomarilta lihaksista :)
Eipä se nätisti seissykään kun jänskätti niin meinas seistä kyyryssä takajalat kropan alla. Eikä käpälöinnin jälkeen tahtonu tosiaan se kehäkäyttäytyminenkään sujua. Oli oikeen nättiä hyppyloikkapomppupeitsilaukka kulkua. Ainoostaan yhen kolmion sivun taisin saada sen kulkeen nätisti :D
Tuomari kommentoi että meillä oli kova vastus (täydellisen elegantin sulavasti liitelevä afgaani...) ja että tommonen pomppiminen kuuluu vähän niinku ikäänki. Ai niin, ja se mainitsi myös jotain hyvästä yhteistyöstä (jos oikein kuulin) mikä pisti mut vähän nauramaan sisäisesti. Jos hyvää yhteistyötä on se, että koira pomppii yhteen suuntaan, mä yritän tehä kaikkeni saadakseni sen menemään yhteen suuntaan ja lopputulos on iloinen kaaos niin eikai siinä :D Sininen nauha siis käteen.
Sinisten kehässä tais pikkasen paremmin ravata ja seistä kun ei enää peloteltu aluks käpälöinnillä. Miten mä muistelisin, että edellisissä mätsäreissä on juoksutettu ensin niin Jalillaki on sujunu se ravaaminen paremmin. En muista. Noh, joka tapauksessa ei sijotuttu.
Jallis oli maneesissa ihan suht kivasti kuulolla ottaen huomioon ettei tilaa ollu hirveesti ja koiria oli paljon. Tehtiin pientä perusasentotreeniäkin odotellessa kun maneesiin saatiin lisää tilaa kun yks kehä purettiin ja teki aika superisti! Olipahan taas pilkulleki kunnon siedätystä koirajoukon muodossa.
Kuukausi suurinpiirtein aikaa Jämsään ja taitaa meillä "hieman" olla harjottelemista :D
Ohjaaja Anna K. Ouluttaja Apuohjaaja Saara N. Amitäti
Kohtaus 1 Otto 1 Keinu
"Tämä ei tuottanut minulle ongelmia", kommentoi Jali E. Innosta. "Varsinkin kun kohtaus tehtiin hidastettuna ilman äänitehosteita!", lisää Henna H. Elikopteri ja kehuu pääesittäjänsä 2on2off-taitoja loistaviksi. N. Amitätin mielestä otto sujui niin hyvin, että turha tehdä liikaa toistoja.
Kohtaus 2 Otto 1 Kepit
Kepeillä voimme erityisesti huomata kuinka päähenkilömme Jali hakee hyvin keppien alut. "Kepit olivat tällä kertaa ihmeellisen pitkät!", puuskahtaa Jali. "Kanssanäyttelijälläni oli vähän vaikeuksia pysyä oikeissa repliikeissä vaan hän alkoi improvisoida. Varsinkin jos innostin liikaa", huomauttaa Henna. Kaiken kaikkiaan molemmat ovat tyytyväisiä suoritukseen. "Hieman vaatii vielä harjoittelemista".
Kohtaus 3 Otto 1 Valssi
Etenemme pääkohtaukseen. Suunnitelman voitte nähdä alla olevasta kuvasta:
Ensin 1-2 koira ohjaajan vasemmalla puolella
, sitten 3-4 koira oikealla puolella
"Päähenkilöiden yhteistyö ei toiminut, vaan Jali Eiki Innosta suuntasi kaiken huomionsa minuun ja ympäristöön", kommentoi Anna K. Ouluttaja. "Siispä ohjasin heidät ulos tuulettumaan hetkeksi", hän jatkaa.
Kohtaus 3 Otto 2 Valssi
Uusintakohtaus. Toinen päähenkilöistä jatkoi aluksi yhä ammattitaidotonta käytöstään (suuret tähdet ovat aina vähän omituisia), mutta vakavoitui sitten työntekoon. Ongelmia tuottikin tällä kertaa H. Elikopteri, joka ei ollut yhtään tietoinen käsistään. "Pidä se toinen käsi paikoillaan äläkä pyöri minne sattuu!", huusi K. Ouluttaja ohjeita. Ongelmat jatkuivat kun vaihdettiin ohjauspuoli vasemmalle (3-4). "Älä juokse Jalin linjalle!", komensi Anna. Ongelmia tuotti erityisesti epäsuora linja seuraavalle suorituspaikalle, jonka takia H. Elikopterin piti antaa enemmän tilaa koiralle eikä juosta päin estettä.
"Liikaa ajateltavaa yhdellä kertaa", tuhahti Henna. "Minähän tein vain niin kuin minua ohjattiin", totesi Jali. Eiki. Innosta olikin olosuhteet huomioiden erittäin hyvin mukana ja jaksoi kanssanäyttelijänsä toilauluja. "Vähän otti päähän kun jouduttiin toistamaan kohtausta minusta riippumattomista syistä, mutta yritin parhaani", Jali lisää. "Jätettiin putki tekemättä 2-esteen jälkeen", huomauttaa loppuun vielä K. Ouluttaja.
Kohtaus 4 Otto 2 Kepit
Pääesittäjäpari halusi ottaa vielä uusinnan kepeillä. "Hieman puitteet ärsyttivät ja ne häiritsivät selkeästi välillä näyttelijäpariani", Henna huomauttaa. Hän tarkoittanee keppien ohjureiden satunnaista löysyyttä minkä takia ohjurit lörpsöttävät alhaalla ja välillä ovat selkeästi edessä. "Mutta kokonaisuudessaan olen erittäin tyytyväinen, varsinkin yhteistyömme alkoi sujua entistä paremmin eikä partnerini ottanut niin häiriötä muista".
Loppuun voimme huomata vielä näyttelijöiden keskittymistreeniä paikalloloharjoittelun muodossa. "Kyllä se tästä vielä", huoahtaa Henna helpottuneena. "Meidän molempien täytyy vain oppia olemaan välittämään häiriöstä ja parantaa yhteistyötä", hän summaa.
Pari ei odota suurta läpimurtoa. "Vaikka välillä tuntuu, että olemme molemmat aivan toivottomia", Henna toteaa ja jatkaa "niin silti toivon, että meillä olisi mahdollisuutta kehittyä". Jos emme törmää pariin Suurilla Kisakentillä niin ehkä voimme odottaa heitä Mölli Taisteluihin. Milloin tämä tapahtuu jää vielä hämärän peittoon.
Meillä on ollu aina kotikotona koiria. Ajokoiria ja mäyräkoiria. Jos on kasvanu koirien kans niin voiko olla olematta koiraihminen? Ensimmäinen "oma" koira oli seropi Piki, jonka piti olla koko perheen koira, mutta josta loppujen lopuksi tuli täysin mun koira. En mä osaa olla ilman koiraa.
2. Millä perusteella valitsit koirarotusi?
Kun Piki kuoli niin mä mietin vähän isompaa koiraa ja semmosta kaikkeen harrastamiseen sopivaa. En mä mitään ferraria halunnu vaan koiran, jonka kans voin opetella lisää koiraharrastamisesta. Rodun piti olla pääsääntösesti terve ja rakenteen liioittelematon, semmonen koiran näkönen koira. Mun silmä on tottunu luppakorviin niin mulle dallu on hyvinkin peruskoira. (Toisaalta mietin sillon myös esim welsh corgia mikä on ehkä aika kaukana "peruskoirasta" :D) Niin ja turkin piti olla helppohoitoinen eli mieluiten siis lyhyt. Mä muistan kun mä mietin rotua miten mä aina jostain syystä palasin dalmatialaiseen vaikka välillä hylkäsinki sen "liian vaikeena". Kai siinä rodussa sitte joku kolahti.
Dallua tuli katottua "sillä silmällä" jo Pikin aikana, jos joskus Pikille kaverin hommais. Olin itseasiassa Marnellin kenneliinki törmänny etsintöjeni aikana kun etin lähellä olevia kenneleitä. Mä ehkä uskon hitusen myös kohtaloon, että just kun pitkästä aikaa selailin Apulaa, pisti silmään ilmoitus junnudalmiksesta joka etsii kotia kasvattajalla Jyväskylässä. Ja mulla sattu olemaan semmonen elämäntilanne, että koira sopis. Ja kun se koira sattu olemaan vielä sen näkönen mitä olin pienessä mielessäni kuvitellut. En siis ollu aktiivisesti ettiny koiraa, mutta minkäs teet kun on välillä vähän impulsiivinen tekeen päätöksiä...
Saattaa kuulostaa joidenki korvaan riskialttiilta kattoa koira Apulasta, ottaa samana päivänä yhteys kasvattajaan ja saada seuraavana päivänä koira kotiinsa :D Ja kun kyseessä ei ollu ees pieni pentu vaan melkeen puol vuotias junnu, viimesenä pentueessa jäljelle jääny. Ei sillon (ööö, vuos sitte...) tullu ihan hirveesti katottua sukutauluja ja yhdistelmää (mitä nyt sen verran että molemmat vaikutti terveiltä, mitä nyt isällä C-lonkat mutta muuten ok) kun en niistä oikeestaan mitään sillon tajunnu. En tarttenu näyttely- tai harrastustykkiä, jotenka mun vaatimukset ei ollu hirveen suuret. Ehkä se pari vuotta koirattomana teki tehtävänsä ja riitti kunhan sillä on neljä jalkaa ja kaks korvaa (olkoonki ettei se toisella kuule mitään).
Mutta ei, en oo katunu. Seuraavan koiran kans saatan miettiä asioita ehkä hitusen tarkemmin (ellei kohtalo puutu aikasemmin peliin...).
3. Leikitään, että ottaisit uuden koiran ja se ei saisi olla samanrotuinen kuin koirasi, minkä ottaisit?
Mä oon lähiaikoina löytäny itteni ettimästä tietoa mudeista...
4. Miten hemmottelet koiraasi?
Apua, en varmaan mitenkään :P Tai no, saa se joskus tommosen kasvishammasharjapuruluun :D Ja pitkät vapaanaolo lenkit on sille tietyllä tapaa hemmottelua. Ja koirapuistoilu.
5.Ikimuistoisin hetki koirasi kanssa?
Hmm, vaikee. Jali on kuitenki vielä nii nuori ja ollu mulla vasta vuoden. Ehkä parhaiten on jääny mieleen ne kerrat kun Jali on vapaana, näkee toisen koiran ja tulee silti kutsuttaessa luo. Negatiivisessa mielessä ikimuistosin hetki oli varmaan se kun tolta löyty uraattikiteitä.
6. Mistä olet luopunut koirasi takia?
Emmä tiiä luopunu. Tottakai vapaa-aikaa täytyy miettiä vähän koiran ehdoilla ettei tuu liian pitkiä yksinoloja, mutta ei se mua haittaa. Rahan käyttöä on joutunu kans ehkä jonku verran miettiä, mutta mä en oo koskaan ollu hirvee tuhlaileen. Ihan turhaa miettiä mistä on joutunu mahdollisesti luopumaan kun koira antaa niin paljon.
7. Paljonko käytät keskimäärin rahaa koiriisi kuukaudessa?
Jalsuukkerin ruokaan menee tällä hetkellä kuukaudessa melkein 100e. Siihen päälle sitte eläinlääkärikäynnit, lääkkeet, lelut... Parempi ku ei oikeesti aattele paljon sitä rahaa kuluu.
8. Mitkä ovat tavoitteesi koiriesi kanssa?
Lyhyellä tähtäimellä saada yhteistyötä paremmaks, löytää koiralle motivaatiota ja saada tekeminen paremmaks myös häiriössä. Pysyä terveenä!! Pidemmällä välillä agilityä ois kiva päästä myös joskus kisaamaan ja ehkä tokossa se TK1 ois ainaki kiva ja BH.
9. TOP 5 kauneimmat koirarodut (eikä tarvi olla sellaisia, joita välttämättä itse ottaisit)
Huijaan vähän ja ilmotan osan tällee ulkonäköryhmittäin kun en osannu valita :D Monissa roduissa on kivoja yksilöitä (esim suomenlapinkoirasta tää on kivan näkönen, mut taas tän tyyppiset ei iske ollenkaan), mutta yritin katella semmosia joista suurin osa koirista on mun silmään kivan näkösiä. Ei oo järjestyksessä ja joku kaunis rotu varmasti unohtu!
Ehdottomasti sillon kun se saa juosta vapaana! Koirakaverin kanssa tai ilman.
11. Miten motivoit koiraasi?'
Ai että miten motivoin koiraani niin että se motivoituu? :D Nälkälakko ja broileri on ehkä tähän mennessä ollu toimivin yhdistelmä. Lelukin toimii välillä oikein kivasti. Ylipäätään ton motivoiminen on joskus vähän jos nyt tuulet ja taivaankappaleiden asento on kohdillaan...
(Kattelin vanhoja kuvia. Välillä harmittaa ettei Jalista oo pikkupentukuvia)
Me palailtiin eilen takas arkeen ja Jyväskylään. Vaikka maalla oliki mukavaa nii ihan kiva silti tulla tännekin takasin.
Pilkku tosiaan sai paaaaljon uusia ihmiskontakteja kun äitillä oli viiskymppiset ja talo oli sukulaisia täynnä (oisko meitä ollu 18 henkeä). Jali oli oikeasti tosi nätisti! Toisaalta on kyllä älyttömän mukava, että tuo on enimmäkseen välinpitämätön vieraita kohtaan niin ei tartte koko ajan olla vahtimassa onko se taas vieraiden kimpussa. Pikillä kun oli tapana rynnätä nylkyttämään joidenkin vieraiden (varsinkin naisten) jalkoja, mikä oli kyllä varsin rasittavaa... Jali oli oikeesti kivan huomaamaton ja enimmäkseen nukku omalla paikallaan jos ei mitään muuta puuhaa ollu.
Pilkku ei ollu tosiaan suurimmaksi osaksi millään vaikka vieraita talossa kulkikin. Ainoastaan jotkut miehet sai aikaan väistöliikkeen ja pienen haukkukonsertin. Semmosta vuh, mä en oo ihan varma tohinko tulla haisteleen, vuh mä en luota suhun. Rapsuteltavaks uskallettiin kunhan mä menin viereen osottamaan ettei tartte pelätä vaikka se ihminen onki vähän isokokosempi ja möree äänisempi. Mä mietin muuten että voisko Jalia silmälasitki jotenki häiritä kun näillä kummallakin haukuttavalla oli lasit? En tiiä. Ei se kenellekään rapsuteltavaks ängenny, mutta anto kuitenki silitellä. Ylpeä olen pilkusta!
Mitä tässä tapahtuu? :D (huomatkaa mun muodikas pilkkipukeutuminen...)
Kairaaminen oli aika jännää!
Postauksen kuvat on otettu meiän pilkkireissulta kun käytiin porukalla pilkkimässä. Ainoan saaliin sai iskä, mutta mikäs sitä jäällä istuskellessa kun aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta! Ja Jalilla oli kivaa :)
Tänään meillä olikin sitten taas agitreenit. Alussa tehtiin taas keppejä (6) ohjureilla ja vitsit se tekee kyllä sairaan kivasti! Ei väliä miltä puolelta mä sen lähetän. Se on selkeesti hokannu mitä pitää tehä kun ei ees kertaakaan karannu namikupille vaan haki aina ne kepit vaikka vähän kauempaaki lähetin. Mun pitää oikeesti käyä tekemässä sen kans sitä pitkää sarjaa kun se tekee noin hyvin lyhyitä.
Keppien jälkeen hyppy-pituus-putki sarja. Ketjuttamalla viimisestä eli enste tehtiin pelkkä putki, sitten pituus, johon yhistettiin sitten putki jne. Teki oikeestaan tosi kivasti! Esteet oli toki helposti suorassa linjassa, mutta silti, irtos tosi hyvin aina seuraavalle esteelle ja meni lujaa! Ei toivoakaan että mä sen perässä pysyisin ku en tahtonu ees pelkkää putkea päästä yhtä aikaa sen kans palkalle :D
Tehtiin edelleen lentäviä lähtöjä niin pysyy pilkun motivaatio paremmin. Mä en kyllä ymmärrä mikä siinä lähtöön jäämisessä mättää. Kävin tänään pikasesti aamulla hallilla ottamassa pelkkiä paikallaoloja yksittäisen esteen edessä ja se jäi ihan kivasti, mutta kun treeneissä sivussa tein samaa nii nousi melkeen aina ylös ja oli lähtemässä mukaan? Ottaako se sitte nii paljon häiriötä muista vai teenkö mä jotenki erilailla oikeissa treeneissä, en tiiä. Noh, täytyy käyä kyllä treenaamassa tuota paikallaoloaki hallilla nii josko se siitä vahvistuis.
Virallinen sangon kantaja (sangolla oli hurjan hauska leikkiä)
Tuon sarjan perään otettiin vielä yks toisto pussia. Jätettiin yhteen kertaan kun oli kuitenkin putkeen tehny tuon edellisenki sarjan. Ja sehän meni pussiin ilman mitään ongelmia! Vähän ehkä hitaasti kun huomas että pussin suu oliki kokonaan alhaalla, mutta pääasia ettei lähteny pakittamaan eikä kokonaan vauhti pysähtyny. Tais mennä ekaa kertaa näin ettei ensimmäisellä kerralla tarttenu pussin suuta raottaa.
...ja vartija
Ja viimeisenä otettiin vielä puomia. Tehtiin alussa puomin alulle pysähtymistä niin että Anna oli kontaktilla namittamassa ja mä aina käskytin kontaktille -> palkka->kutsuin luo -> käsky kontaktille jne... Mun mielestä teki kyllä superhyvin näin ekaks kerraks ja tuntu jopa älyävän mitä haettiin! Otettiin myös koko puomia ja loppupäähänhän se nyt jää ihan kivasti kontaktille. Vaikka taas jotenki ne kaikki jalat ei millään meinannu jäädä sinne kontaktille. Täytyy taas ottaa asiakseen takapään harjottaminen ku ei hetkeen olla sitä tehty.
Ihan kivat treenit oli! Se karkas vaan kerran ja kävi yhen treenaajaan laukusta hakemassa hanskat joiden kans piti käyä pienen kunniakierroksen tekemässä. Joo o, eikä ollu ees eka kerta, jostain syystä hanskat on vaa jotenki kivoja kuskata ja kai se sitte jotenki jo oppi että siellä laukussa semmoset saattais löytää *pyörittelee silmiään* (postauksen kuvistaki voi bongata hanskoja siellä ja täällä...)
Ai että on ollu mahtavat ilmat! Me ollaanki otettu Jalin kans kaikki ilo irti auringosta ja maalla olemisesta eli hihnan kans ollaan kuljettu mahdollisimman vähän. Mä oon tehny tällä viikolla sijaisuuksia ala-asteella eli Jali on saanu harjotella myös yksinoloa (tai no, Lakun kans) osin vieraassa paikassa. Vähän tuntuu jäävän levottomammin tänne ku kotiin kun lähen (hyppii ovelle), mutta ääntä ei kuulu eikä mitään oo tuhottu. Se vähän vierastaa vieläki äitiä ja iskää, mutta eipä tuo oo ihmekään kun harvemmin näkee.
Mä oon käyny hiihtämässä! Siis minä, hiihtämässä! Omaan tahtiin on kyllä ihan mukava mennä ja kiva että pääsee iteki vähän lujempaa koiran kans ku kävellen. Ja metsissä pääsee kelkan jälkiä pitki paremmin hiihtämällä kun kengät tuppaa upottamaan. Jalin mielestä oli kovin kummallista kun mamma tuliki kummallisten tikkujen päällä, mutta äkkiäkös se tottui. Kokeiltiin pikkanen pätkä vähän koirahiihtoa vaikkei mulla kunnon varusteita ookaan. Hitsit vois olla kivaa kun koirasta ois vähän vetoapua! Ehkä joutuu ens talveks vetovarusteet hommata kun sitä canicrossailuaki ois kiva päästä kunnolla testimään.
Käytiin hiihtämässä erämajalla ja harjoteltiin samalla vähän 2o2o asentoa
Tarkennus taas missä sattuu mutta kun tuo laukka on niin kiva :P
Meillähän on täällä kotikotona muutakin elämää. Kissat ei oikein oo Jalin kavereita vaikka Jali kovasti haluaiski leikkiä. Varsinki Ebe ja Miho mieluummin välttelee ja niiltä Jali saa kyllä kynttäkin jos liian lähelle uskaltaa. On se niitä oppinu onneks varomaanki. Killi on vähän suopeampi ja saattaa tulla Jalin jalkoihin puskemaan ja vähän leikkimäänki. Laku on täällä tainnu aikasemminki vilahtaa, ei oo oikein 12v mäykkyvanhuksesta Jalille leikkikaveriks.
Killi
Laku
Ebe
Miho
Me ollaan aika ahkerasti käyty tuossa lähellä olevalla pienellä järvellä kävelemässä/hiihtämässä. Ihanaa kun on kokonainen järvi "omassa käytössä" eikä tartte koko ajan vahdata millon jostain ilmestyy yllättäen joku hiihtäjä tai toinen koirakko. Jaliki on ollu ihan ihmeissään kun on saanu liikkua melko leveellä säteellä enkä oo koko ajan huutamassa lähemmäs. Lakeriki on päässy kerran meiän kans lenkille. Se ei oikein arvosta Jalin hoputteluyrityksiä kun ei vaan jalat riitä samaan tahtiin kulkea ja ikäkin jo vähän painaa.
Pojat odottaa
:D
Nokka vinossa
Laku osaa! (huomatkaa kenen piti myös päästä kuvaan...)
Pieni videokin vielä jäältä :)
Loppuviikosta äiti juhlii viiskymppisiä mikä tarkottaa suurta joukkoa sukulaisia. Saa pilkkuki vähän pakkohoitoa vieraiden muodossa, mikä tekee luultavasti vaan hyvää.
Hopsan heijaa, meillähän oli tiistaina treenit! Mitäs sieltä tällä kertaa jäi päähän.
Tehtiin (tälläkin kertaa) tosi nopeita ja lyhyitä toistoja niin että saadaan koiran mielenkiinto pysymään oikeassa asiassa. Ja tottahan se on että se keskittyy niiiiin paljon paremmin kun sen vaan pitää koko ajan kiireisenä. Jos tulee hetkenki "mitähän mun pitää tehä" vaihe niin alkaa maan nuuskuttelu ja haihattelu. Meiän ohjaaja oli muuten tällä kertaa Jalin mielestä ihan superihana (=juoksuinen narttu kotona...) ja Jali ois ollu koko ajan Annan kimpussa. Miehet.
Aloteltiin kuuden kepin sarjalla ja ohjureilla toki. Ei olla hetkeen keppejä tehty, mutta siitä huolimatta teki tosi hyvin eikä alitellu tai ylitelly ohjureita! Ja oli jonnin verran jo sitä vauhtiaki. Tätä kuulema vaan harjottelemaan täyspitkillä kepeillä ja ohjureilla niin saadaan sinne se oikea pujottelutahtiki jäämään selkärankaan. Täytyypä pitää mielessä, harmiks en nyt hetkeen taas hallille pääse kun on pääsiäisloma tässä välissä enkä oo paikkakunnalla...
Seuraavaks otettiin muuria ja pussia. Muurilla taas vähän samaa ongelmaa ku viimeks, jos lähetään kauempaa niin tahtoo kiertää (miksi?!), mutta lähempää ei ongelmaa. En tiiä, ehkä se ei vaa jaksa nähä sitä vaivaa että hyppäis sen muurin kun kiertääki kerkeää ku onhan se niiiiin korkeeki. Jaa a. Pussilla oli taas vähän "en mene pussiin" ongelmaa, joka vaati sen yhen uskalluksen, jonka jälkeen hokattiin ettei niitä nameja saa sieltä muutaku läpi menemällä.
Sen jälkeen tais olla hyppy-pituus yhdistelmä. Pituudessa ei mitään onkelmaa ja haki hypyn takaaki ihan yllättävän hyvin pituudelle vaikka otettiin lentävillä lähöillä mikä tarkottaa sitä että mä tuun jossain kaukana perässä kun pilkkukiituri kiitää eellä :D Tässä taidettiin saada kivasti onnistuneet toistot.
Lopuks hyppy-mutka putki- hyppy sarja, josta tosin tehtiin vaan hyppy-putki osaa. Haki tällä kertaa jotenki melko huonosti putkelle ja ryntäs hypyn jälkeen mieluummin sinne palkkapään putkensuulle. Kai se namihimo (broilerilla onnistuneesti jatketaan!) sitte vei sinne nii vahvasti. Saatiin me pari niitä onnistuneitaki. Tässä kateltiin taas vähän sitä paikallaoloa kun ei mitään toivoa että mä muuten oisin kerenny ohjata sen oikeelle putkensuulle ja ehkä mun nyt on tosiaan myönnettävä että se ei vaan osaa sitä. (kyllä se kotona...). Äh, ei tekosyitä. Se. Ei. Osaa. Piste. Eli täytyy alottaa nyt ihan alusta koko paikallaolo siellä hallilla ja yrittää saada sille siitä paikallejäämisestä kivaa ja olla syyttämättä koiraa semmosesta mitä se ei hallilla kykene tekemään. Harjotusta harjotusta.
Tehtiin siinä omaa vuoroa odotellessa myös puomia, mistä saatiin taas huomautusta siitä palkkauksesta. Eli mun pitäis palkata sitä enemmän siihen kun se seisoskelee siinä kontaktilla, eikä palkata kontaktilta lähdöstä namikupin avulla. Noh, noin me tehtiin edellisessä ryhmässä ja ainaki vielä se toimii. Toisaalta mun on kyllä helpompi ottaa se oma liike mukaan ja käydä aina palkkaamassa välillä kun pysyy mun liikkeestä huolimatta paikallaan eli joo, täytyy ryhtyä palkkaamaan siihen kontaktilleki eikä siitä mitään haittaakaan todellakaan oo. Se vaan pysähtyy niin kivasti ku sillä on siellä eessä se namikuppi odottamassa.
Aattelin muuten ottaa uuden asenteen. 1. En vertaa Jalin edistymistä muihin: Ihan turhaa esim. verrata dalmatialaista bordercolliehen ja muutenkin jokainen koira (ja ohjaaja...) edistyy omaan tahtiin. Mä en oo mikään pro-kouluttaja, eikä Jali oo mikään tykki, mutta ei se tarkota silti sitä etteikö me voitais edistyä. Ja mitä sitte jos me jankataan näitä alkeita kun joku muu menee jo pidempiä yhdistelmiä? 2. En lannistu epäonnistumisista: Mitä sitten vaikka se nyt meni sinne väärään putken suuhun tai teki pienen karkureissun. Ei sen maailman siihen pitäis kaatua. 3. Iloitsen pienistäki onnistumisista: Se, että se hyppää sen yhen esteen superhyvin ja innokkaasti on ihan yhtä iloitsemisen arvoista kuin se jos niitä esteitä ois kymmenen. 4. Pidän hauskaa: Nää kaikki ehkä kiteytyy tähän. Ei piä ottaa asioita liian tosissaan ja tärkeintä on että meillä molemmilla on hauskaa!
Me lähetään muuten ens viikolla pilkun kans katteleen vähän pohojammaaata! Kiva päästä vähän hengähtämään.
Kananpojan maustamattomat fileesuikaleet. Herkkua erilaisissa kastikkeissa. Tortillan välissä. Salaateissa. Risotoissa. You name it. Sen kerran kun mä ostan broileria nii se menee koiralle treeninameiks. Reilua?
Tänään lähettiin siis hakemaan sitä motivaatiota keitetyillä kanasuikaleilla ja nälkäisellä koiralla (mitä sen piti olla kyllä viime viikollaki). Ja kyllähän sitä motivaatiota löyty ihan eri lailla ku viime viikolla. Autto varmasti kun tilanne ei ollu niin uusi eikä heti alussa tullu "apua pelkään tuota uutta ihmistä" panikointia. Mut Saa nähä kauanko tää sen pieni motivaatio kestää... (ja toivotaan ettei noi kostaannu uraattikivikontrollissa)
Aloteltiin puomilla. Ja jänskä juttu ku otettiin puomin ylösmenolleki kontakti mitä ei oo aikasemmin ajateltu ollenkaan. Ymmärrän kyllä pointin, iso koira, helppo hypätä ylösmenokontaktin yli, kerkeän ite paremmin ohjata kun koira pysähtyy ylösmenoonkin. Mutta kyllähän se suoritusta jonki verran hidastaa ja tuntuu muutenki jotenki vaikeelta että puomiin kuuluis noin monta osasuoritusta. Noh, turha sitä on ehkä kuitenkaan tässä vaiheessa murehtia kun saa nähä päästäänkö me koskaan minnekää kisakentille ees :D Ja toisaalta meiän ryhmässä on yks bortsu, joka tekee ne ylösmenokontaktitki ja aika sujuvasti se ne suorittaa. Ihan mielenkiintosta kyllä lähtee tuotaki opettamaan, sillä jonkinlaiset pohjat on etutassuilla koskemiseen kuitenkin kun oon sitä saavin päällä pyörimistä harjotellu sen kans.
Puomin jälkeen muuria. Lyhyellä matkalla ei mitään ongelmaa, mutta heti ku otetaan muuriin vähän enemmän etäisyyttä niin kiertää. Hmm. Tässä jankattiin vähän sitä lähtöönjäämistä missä päädyttiin siihen että se maahan jääminen toimii paljon paremmin! Oli irti ja otti pari kertaa vähän häiriötä muista, mutta tuli kuitenki kivasti suoraan takas eikä tehny sen suurempia rilluureissuja. Piti enste vaan käydä vähän morjenstaan... Se karkas muutaman kerran itekseenki suorittaan muuria, mistä mä olin oikeestaan lähinnä ilonen! Mieluummin niin, että sillä on kivaa ja se karkaa sitä estettä suorittamaan (eli haluaa saada sen palkan suorittamalla esteen!) eikä hillumaan omiaan. Ei yhistelty muurin kans sitte hyppyjä ku tuotti tuo pelkkä muuriki ihan tarpeeks ongelmaa.
Lopuks vielä putkea. Tehtiin niin, että lähetin putkeen paikoiltaan eri kohdista putken sivuilta niin etten oikeastaan ohjannut putkeen käsillä vaan käskytin pelkällä käskyllä. Tälle treenille oli joku nimiki... Noh, putki oli Jalista oikeinki kiva (niinku nyt yleensäki) ja se osas hakea putken suun oikein hyvin pelkällä käskyllä. Kerran jäi haistelemaan yhtä kohtaa maassa putken suulla, mutta muuten teki oikein kivasti eikä ottanu häiriötä.
Olipahan lyhyet treenit. Noh, meitä oli vaan kolme koirakkoa tällä kertaa nii eiköhän se oo ihan hyvä lopetella ajoissa.
Kävin muuten kirjastossa, josta tarttu vähän lukemista:
Huomatkaa kenen oli ihan pakko tunkea kuvausrekvisiitaks...
Tuo Salme Mujusen "Saalisvietti koiraharrastuksessa"-kirja vaikutti näin selailun perusteella just siltä mitä mä oon kaivannu. Näytti siltä, että asia on esitelty juurta jaksaen ja selkeiden kuvien avustuksella niin, että tämmönen tyhmempikin tajuaa. Huomasin muuten, että mä oon tietämättäni käyttäny vähän samantyyppistä saalisleikkiä ku kirjassa esitetetään ja uskoisin, että voisin tuota saalisviettiä käyttää enemmänki treenauksessa ku osaisin. Noilta agikirjoilta (Inger Jalakas: "Agility lähdöstä maaliin" ja Viviene Theby, Michaela Hares: "Agility alkeista huippusuoritukseen") en odota hirveesti, jotenki en usko että agilityä voi oppia varsinaisesti lukemalla, mutta eiköhän niistäkin jotain ajatuksia ja ideoita saa irti. Jos ei muuta niin molemmissa on kivoja värikuvia :D
Näistä kirjoista mahdollisesti myöhemmin lisää jahka kerkeän ne lukea.
On tullu kirjotettua näitä treenipostauksia ja manailtua miksei koira toimi hallilla ja miten se ei osaa mitään ja on ihan ärsyttävä ja kamala ja ja ja ja... Täältä voi saada ehkä Jalsusta vähän väärän kuvan kun hei, me ollaan siellä treeneissä sen 1,5h kerran viikossa (+omatoimitreenailut noin kerran viikkoon). Siis semmonen noin 2h viikossa. Mites se loppuaika?
Jali on arjessa oikeenki helppo. Kunhan emäntä saa itsensä sängystä ulos (viikonloppuisin välillä koiran suosiollisella avustuksella kun Jalin mielestä ollaan nukuttu jo tarpeeksi...) ja on suhtkoht hereillä lähetään me tallustelemaan aamulenkille. Minä kuljen ovista ensimmäisinä ja seurata saa vasta luvan saatuaan. Liekö koirakin jonnin verran unessa vielä, sillä aamulenkit sujuu aina hyvinkin leppoisissa merkeissä.
Aamupyrähyksen jälkeen onkin sitten ruoka-aika. Ruualle odotetaan tottakai myös kiltisti lupaa, kupille ei ole muuten asiaa! Vaihtelevasti luvan saa joko ihan vaan istumalla, tekemällä jotain temppuja tai pienellä tokoilulla. Joskus emäntä on ilkeä ja antaa koiran odottaa vapautusta sen aikaa kun itse syö.
Se syö mitä eteen laittaa eikä nirsoile. Harmi vaan että sille eteen ilmestyy tylsästi niitä uraattikiviraksuja, mutta helpottaa myöhempiä kotiruokakokeilua, että koiralle kelpaa kaikki mitä eteen pistetään. Ennen ruokaa nassuun uppoaa myös aamulääkkeet:
Ei ne lääkkeet yleensä sentään noinkaan helpolla alas mee vaan tyylillä "kita auki ja lääkkeet naamaan" :D Minkä poika antaa tehä oikeenki kiltisti. Ainoo ongelma on vaan siinä että saan tähdättyä ne lääkkeet sinne perille asti, sillä muuten tuo salakavalasti aina pyörittelee ne suustaan ulos ja tiputtaa ne huomaamatta lattialle...
Jos on kouluaamu, Jali huomaa kyllä mun aamurutiineista jos ei pääse mukaan ja että nyt on aika rauhottua jonnekin makaamaan. Useimmiten se paikka löytyy omasta pedistään, jonne se majoittuu ja jää kattelemaan mun lähtöä sivusilmällä. Lähtörutiineihin kuuluu multa huikkaus ovelta "oo kiltisti!".
Kun mä sitten jossain vaiheessa yliopistolta kotiudun, mulla on kotona vastassa venyttelevä ja haukotteleva koira. Joka on siirtyny nukkumaan tosin jossain vaiheessa mun sänkyyn (minne saa luvalla kyllä tulla...), mutta mitäs pienistä. Se ei oo niitä koiria, jotka on intopiukeena ovella häsläämässä vaan odottaa yleensä häntä heiluen vähän kauempana ja tulee sitte rapsuille kun tahon.
Jos mä oon sattunu unohtamaan lattialle jotain sinne kuulumatonta (esim kynän) niin se saattaa löytyä eteisestä pureskeltuna, mutta muuten tuo on oikeinkin kiltisti. Kenkien kans oon edelleen vähän varovainen, niin monta kenkää tuo on pikkasena jyrsiny. Joskus oon tosin unohtanu jotku vanhat lenkkarit lattialle ja kyllä ne siinä vielä kotiin tultaessa on. Yksinoloja oon kuvannuki ja satunnaisia vahtihaukahduksia lukuunottamatta tuo on kotona hyvinkin hiljaa ja nätisti!
Riippuen yksinolon pituudesta (kun mulla niitä kahen tunnin päiviäkin on...) niin lähdetään suht koht heti ulos tai sitte chillaillaan hetki vielä kotona. Jos mä oon koneella, Jali tulee usein jalkoihin nukkumaan tai sitten nukkuu pedissään.
Noh, se hihnakäyttäytyminen on vielä vaiheessa ja toisten koirien ohitukset myöskin. Mutta se on koko ajan treenin alla ja toiveissa ois joskus saada ne ohitukset sujumaan! Hihnassa kulkee kyllä edellä, hihna hieman kireällä, mutta ei juurikaan vedä (ainakaan välillä...). Tän verran mä sille sallin. Onneks tää on ihan superihana vapaana pidettävä ja oon pyrkiny siihen, että tuo pääsee päivittäin johonkin vapaana juoksemaan. On se sitten metsään, jäälle tai koirapuistoon.
Sen luoksetulo on hyvä ja se yleensä tulee ekasta huudosta. Häiriössä vaatii vähän enemmän ja joskus nyt ei vaan kuule mitään, mutta hyvä se silti on. Joskus tullaan meiningillä "siis mä tulin ihan muuten vaan haisteleen tätä puuta sun vieressä", mutta noh, ei aina voi olla täydellinen. Se ei syö kenenkään koiraa jos semmonen sattuu huomaamatta tulemaan vastaan, mikä ei tietenkään anna mulle oikeutta lepsuilla sen vapaanapidon kans, mutta kyllä se silti lohduttaa. Jäniksen perään se kyllä lähtee, mut noh. Mikäpä koira ei?
Lenkin jälkeen rauhotutaan taas nukkumaan. Koska mun kämppä on pieni nii on erimukavaa, että koira osaa rauhottua sisällä! Ei tää hypi seinille vaikka päivän lenkit ois jääny jostain syystä vähän vähemmälle, korkeintaan saattaa kannella mulle leluja tai tulee kyyhöttämään mun viereen pää syliin. Se osaa rauhottua, mutta on valmis toimintaan sillon kun mäki oon. Jos mun tekee mieli käpertyä sohvalle kattomaan salkkareita nii seki on fine.
Se uskoo tosi hyvin kieltoa eikä yleensä oo heti kokeilemassa uudestaan. Jos mulla tippuu vaikka lattialle ruokaa jota se ois kärkkymässä, se uskoo kyllä kun napakasti kiellän. Kotona esim leluista luopuminen ei tuota mitään ongelmaa (hallilla välillä vähän enemmän). Se ei oo semmonen "apua, anteeksi että olen olemassa" vaikka sitä vähän kovemmin kieltää.
Jalin kans on helppo mennä uusiin paikkoihin. Vaikka se saattaa aristella esim keskustan hälyä tai johonkin uuteen rakennukseen menoa, se ei kuitenkaan mee lukkoon vaan palautuu yleensä melko nopeasti. Ja perässä se tulee vaikka vähän jänskättääki. Vaikka se pelkää joitain ihmisiä niin pelkopurija se ei kuitenkaan onneks tunnu olevan. Se vaatii ehkä useamman kerran tutustuakseen, mutta muistaa kyllä kivat ihmiset. Lenkillä se ei huomioi muita ihmisiä ollenkaan vaan on ennemminkin välinpitämätön. Autossa ja julkisilla kulkeminen ei tuota mitään ongelmaa. Se ei oo ääniherkkä, ukkonen ja ilotulitukset ei tunnu missään.
Yleensä iltasella tehään vielä pientä temppuilua ja tokoilua, piilotellaan nameja... Illalla myöskin iltalenkki ja ruoka ja nukkumaan. Omaan petiin tai jos emäntä kaipaa varpaidenlämmitintä niin luvalla sänkyyn.
Me ollaan Jalin kans oikeestaan aika samanlaisia.
On se oikeesti mamman mussukka ja rakas :)
Joskus on vaan semmonen olo ettei jaksa. Ettei me osata mitään. Ettei Jali osaa mitään. Mä en osaa mitään. Me ei edistytä. Me ollaan ihan paskoja. Tekee mieli luovuttaa. Niin, joskus on semmonen olo.
Me aloteltiin tiistaina uudessa ryhmässä. Uusi kouluttaja, uudet kanssatreenaajat, uudet menetelmät. Ensinnäkin oltiin taas niin että kaikki yhtäaikaa kentällä, mikä tarkotti taas Jalille asteen verran haastetta häiriön merkeissä. Mut oikeestaan se oli kyllä aika nätisti (suurimman osan ajasta) ja teki sivussa yllättävän kivasti hommia vaikka muut koirat oli suorittamassa esteitä. Mut ne hajut. Olematon paikallapysyminen. Siis mikä ihme sille on tullu ku se on yhistäny paikka käskyn "ja nyt sitte lähetään hiippailemaan liikkeelle"-käskyksi?! Vaikka mä yritin jankata sitä kun ei ollu meiän vuoro. (Eiku hokasin, me ollaan jankattu seuruuta niin ehkä sille on iskostunu nyt kun ohjaaja liikkuu, niin munki pitää, mutta on kuitenkin vähän epävarma ja siks hiippailee. Hmm...) Ylipäänsä "hypi vaan noita esteitä keskenäs"-asenne. Aaaarggh!
Noh, ensinnäki se pelkäs meiän uutta kouluttajaa (Anna), mistä tuli taas semmonen olo että mitä mä oon tehny, että siitä on tullu noin arka. Toinen meni ihan paniikkiin ja haukku hihnan päässä ympäriinsä kouluttajalle (oma vika tämäkin kun en ajoissa kerenny varottaa, että tuo saattaa arkailla) Tosin, yhessä vaiheessa se jopa suostu hakemaan namia kädestä ja leikkimään Annan kans! (ei varmaan huomannu kuka oli kyseessä tai joku muu hetken mielihäiriö) Eiköhän se siitä kun tutuiks tulee (niinku yleensäki), mut silti harmittaa tuo sen satunnainen arkajalkailu. Renkaasta ei tullu oikeen mitään kun kaikki oli niiiiiin pelottavaa... "Ei se koskaan ennen oo väärästä välistä hypänny", joo eipä.
Sittenpä taidettiin tehdä A:ta. Eri kouluttaja, uudet menetelmät eli namikuppi ihan A:n juurella eikä oikeistaan vaadita stoppiin kestoa ollenkaan saatikka muutakaan kuin pelkkä oikea paikka. Mut teki Jalin näkösesti kun kateltiin vähän vanhalla tavalla eli namikuppi kauempana oottamassa. Oikeestaan stoppas kerran ihan superhyvin.
Lopuks pieni hyppy-hyppy-putki-hyppy sarja. Blaah. Mun "joo on se menny näin pitkiä, pitäis onnistua ihan hyvin" koiran suoritus oli aika kaukana hyvästä ja iteki ohjasin ja heiluin ku tuuliviiri. Argh. Jäi kyllä niin katastrofi-olo koko treeneistä.
Miks mä teenkään tätä? Miksen mä tyydy tohon perus seurasessenä, jona se on (lähes) täydellinen? Miks mä raastan hermojani yrittämällä keksiä miten tuon saa keskittymään ja motivoitumaan? Ehkä tää nyt ei sittenkää vaan oo sen laji? Miksi mä käytän tähän kaikkeen hirveesti rahaa jaksomaksujen sun muiden takia? Miksi?
